Kirjat ja muut mediat opin lähteenä tai tukena

[DeusVult]

taijin voimantuottomekaniikka on (käsittääkseni) tyystin erilainen kuin karaten

Mitä tarkoittaa "voimantuotto"? Voisiko joku määritellä termin, ja antaa vaikka pari havainnollistavaa esimerkkiä?

[Jussi Häkkinen]

taijin voimantuottomekaniikka on (käsittääkseni) tyystin erilainen kuin karaten

Mitä tarkoittaa "voimantuotto"? Voisiko joku määritellä termin, ja antaa vaikka pari havainnollistavaa esimerkkiä?

Menetelmä, jolla suoritukseen tarvittava voima välitetään kehon mekaanisella toiminnalla kohteeseen.

[Lehe]

Kompattava se on. Jussia.

Voimantuotto on eräs osa-alue, joka jää karaten perustekniikka ja katasektorilla usein sen maagisen "ilmaanhuitomis"-termin varjoon. Ihan samalla tavalla, kuin juksussa tai judossa käytetään perusfysiologiaa heittämiseen, käytetään sitä lyömiseen tai potkimiseen. Eli painonsiirtoa tms. tavaraa.

Niinjuu, ilmankos peruskaraten eväät antavatkin hieman pohjaa heitoille ja kaadoille. Miksihän joku on ne hassut treenimenetelmät ja asennot viitsinyt keksiä?

[Lasse Candé]

Voimantuotto on eräs osa-alue, joka jää karaten perustekniikka ja katasektorilla usein sen maagisen "ilmaanhuitomis"-termin varjoon.

Tämän sisältö jäi hieman vieraaksi vaikka kokonaisuudesta yritinkin päätellä?

taijin voimantuottomekaniikka on (käsittääkseni) tyystin erilainen kuin karaten

Mitä tarkoittaa "voimantuotto"? Voisiko joku määritellä termin, ja antaa vaikka pari havainnollistavaa esimerkkiä?

Itse kaipaisin esimerkkiä siitä miten mekaniikka on erilainen. Siis merkittävästi. Vaikka tämä hieman siitä ihan alkuperäisestä TimoS:n pointista karkaileekin, jos oikein tulkitsen.

(ja tässä tilanteessa KUN)

Totta, tässä tapauksessa varmaan niinkin.
Jos tehdään se johtopäätös, että kyseesä on vain tyhmyys tai itsepäisyys tai vastaava niin homma on sillä selvä? Jos kerran sitä oppia olisi (tyhjän)käden ulottuvilla.
Nimittäin hoksasin vasta nyt aiheen skoopin. Minä kun heti menin laajentamaan isompiin ympyröihin

Minä en hoksannut. Viitsisittekö valaista? Tuskin olen ainoa.

[Lehe]

Esimerkiksi Zenkutsu-dachissa liikkuminen, lyöminen, potkiminen tai siirtyminen siitä vaikkapa kiba- tai kokutsu dachiin. Mielestäni kaiken muun lisäsi tässä on aika oleellisessa asemassa painonsiirto ja voimantuototto.

Sanchin-dachista nyt puhumattakaan..

[Miklu]

(ja tässä tilanteessa KUN)

Totta, tässä tapauksessa varmaan niinkin.
Jos tehdään se johtopäätös, että kyseesä on vain tyhmyys tai itsepäisyys tai vastaava niin homma on sillä selvä? Jos kerran sitä oppia olisi (tyhjän)käden ulottuvilla.
Nimittäin hoksasin vasta nyt aiheen skoopin. Minä kun heti menin laajentamaan isompiin ympyröihin

Minä en hoksannut. Viitsisittekö valaista? Tuskin olen ainoa.

Siis Timpan kamu lukee väärän lajin kirjaa sen sijaan, että kysyis treenissä.
Tietysti tuossa tapauksessa ei ole KARATEN kannalta kovin hyvä hyötysuhde.

Minä ite kyllä pidän hyvänä eri lähteisiin kuikuilua...

[Lehe]

Käsittääkseni Lassella on hyvin vahva karatehistoria. Minun on vaikeaa ymmärtää, että puhumme eri kieltä, vaikka eri tyylisuunnista tulemmekin.

[Kari Aittomäki]

Puuttumatta käytyyn keskusteluun... Kirjat on aivan perkuleenmoinen lähde aivan jokasuhteessa.
Huokeasti onnistunein tiedostomuoto.

Prohvessori Raimo Sulkavan kanssa tästä kävin oikeenoikeenoikeen antoisia keskusteluja. Lasin ääressä luonnollisesti.
Hän on neurologiamies ja muistihäröilyjen kanssa puljannut veikkonen.
Kysyin juuri tätä asiaa eli kirjojen kautta opitun pysyvyyttä ja väkevyyttä. heh.
Eli Martin Eden-syndroomaa.
Hän kertoi jotta kirjoista itseoppiminen on lähes ihanteellinen tapa, koska se annetun asiayhteyden maailma hahmotetaan aktiivisesti ja voimakkaasti, vaikutteita ottaen ja omaan osaamiseen tukeutuen. Eli luettu teksti/kuva-jukstapositio antaa eniten koukkuja aivoille, jopa tunneälypuolella. Koska kuivakkainkaan pöytäkirjannaputtaja ei kye pudottamaan persoonansa syväjuonteita tekstistään.
Eli kyse on siitä moninaisesta ilmiöstä mitä viestinnäksi kutsutaan.
Lyhyesti, dementiaa voi ennalta torjua lukemalla innostuneesti ja intohimolla ja hemmetisti.


Hiton hyvä esimerkki asiasta potku-kontekstissa on nää kamppailulajikirjat.
Siis sellaset jossa tiettyä metodia koetaan välittää lukijalle paitsi tekstein myös kuvin.
Kirjassa se info on kiveentaottua eli liikkumatonta, kokijan ei tartte reagoida ja hätäillä ja keräillä, ei. Asiaan voi palata ja jutut omaksua omaa tahtiaan.
Sillä intohimolukijat tietää, että vaikka sitä luulee lukeneensa jonku laatukirjan jo kymmeniä kertoja, jokakerta sieltä löytyy uusia juttuja.
Se on tää ihmisten välinen kommunikaatio.. hyvin monisyistä.
Mulla on monta hyllyllistä mättötietoa ja yhä mä saan niistä kiksejä.
Koska se tekemisen tapa, se sisäinen ajoitus ja rytmi.. se tekotapa.. se välittyy paremmin niistä teksteistä ja kuvista jaa siitä kokonaisuudesta kuin vaikapa juutuubisekunneista.


Kirjoista oppiminen on paitsi mahdollista, myös erittäin suositeltavaa.
Moni on se karatetms-porukka jonka ensimmäinen opettaja oli kirja.

[Miklu]

Kirjoista oppiminen on paitsi mahdollista, myös erittäin suositeltavaa.
Moni on se karatetms-porukka jonka ensimmäinen opettaja oli kirja.

Heh, aivan!
Oha se niin notta koulunpenkilläki otethan ensin kätehen kirija. Sitten vasta tulee työnharjoittelu ja finaalina ihte työ. Paitsi, että uusia juttuja opetellaan lissää sitte kirijasta!

[Elina]

Tuli tässä mieleen eräs taannoinen keskustelu entisen seurakaverini kanssa. Hän kertoi hommanneensa taiji-kirjallisuutta, johon minä ajattelin, että mikäs siinä, varmasti ihan mielenkiintoista noin yleissivistävää tietoutta muista kamppailulajeista. Kuitenkin hänen seuraava kommenttinsa pudotti minut täysin: hän lukee niitä saadaakseen ideoita karaten katojen sisältöön. Minulle tuollainen logiikka ei oikein aukene, varsinkin kun jos ihan oikeasti haluaa oppia käyttämään karaten katoja, niin silloin mielestäni tulee hakeutua sellaiseen oppiin, jossa tuollaista tietoutta annetaan. Tämän hänelle sanoinkin, mutta vastaus oli jotain tyyliin "enpä minä sitä kielläkkään", mutta äänensävy kertoi, että ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Tämä siis pohjustuksena varsinaiseen kysymykseeni: voiko mielestänne karatea (tai jos niikseen tulee, mitään muutakaan kamppailulajia) todella oppia kirjoista, varsinkin sellaisista kirjoista, joilla ei ole opeteltavan lajin kanssa mitään tekemistä? Varmaan joitain ideoita saattaa saada, mutta minä olen ymmärtänyt asiat siten, että ennenkuin olet asiaa ihan oikeasti kokeillut parin kanssa ja sitä kautta saanut hommaan jonkinlaisen "touchin" (pitää käyttää tuollaista enklanninkielistä väännöstä, kun en tähän hätään parempaakaan keksi), niin tuollainen oppi ei oikein ole sovellettavissa tositilanteessa.

Jospa kaveri ei olekaan kiinnostunut karatesta sinällään lajina, vaan haluaa vain oppia kamppailemaan mielestään mahdollisimman tehokkaasti. Näin ollen varsinaisella kamppailulajimuodolla ei ole väliä, vaan tehokkaalla suorittamisella. Ehkä hän kokee taijilla olevan annettavaa tähän.

Monessa eri lajissa on samoja periaatteita, mutta muoto on erilainen.

Mitään en siis tiedä, yritin vain miettiä, mikä logiikka kaverillasi tuossa takana vaikuttaa. /kyökkipsykologi/ Kohta saan varmaan Arilta varoituksen

[Mika]

Onhan se tietty niinkin, että kamppailulajeissa jos missä egolla valittevan suuri sivurooli. Jos nyt vaikka harrastaa lajia, jonka sitten myöhemmin huomaakin sisällöltään puutteelliseksi, voi olla melkoinen kynnys lähteä hakemaan sitä täydentävää opetusta jostakin muualta varsinkin silloin, jos itse on jo dani ja on aina pitänyt sitä omaa lajiaan parempana kuin muita.

Nöyryys, oikeanlainen sellainen, on aliarvostettu hyve.

[Lasse Candé]

Käsittääkseni Lassella on hyvin vahva karatehistoria. Minun on vaikeaa ymmärtää, että puhumme eri kieltä, vaikka eri tyylisuunnista tulemmekin.

Kyllä mä nyt ymmärrän sun pointin, kun hieman selitit. Ymmärrettävissähän se oli jo aiemminkin mutta en vain silloin ymmärtänyt.

[cyt]

Minun mielestä, kirjoista voi oppia, jos oppijalla on hyvä pohja jo kyseisestä lajista ja pystyy näin hahmottamaan mitä kirjassa opetetaan.
Mutta esimerkiksi, jos joku joka ei ole koskaan harrastanut kamppailulajeja, ja rupeaa opettelemaan karaten kataa kirjasta, siitä ei tule mitään, näin uskallan väittää...

cyt

[DeusVult]

Mä nyt en oo kirjoista oppinu juuri mitään koskaan, joten siinä mielessä vähän erimieltä tuosta Aittomäen kommentista. Mut mä nyt ehkä oonki vähän dille.

[Lasse Candé]

Onhan se tietty niinkin, että kamppailulajeissa jos missä egolla valittevan suuri sivurooli. Jos nyt vaikka harrastaa lajia, jonka sitten myöhemmin huomaakin sisällöltään puutteelliseksi, voi olla melkoinen kynnys lähteä hakemaan sitä täydentävää opetusta jostakin muualta varsinkin silloin, jos itse on jo dani ja on aina pitänyt sitä omaa lajiaan parempana kuin muita.

Nöyryys, oikeanlainen sellainen, on aliarvostettu hyve.

Mitä tuo "puutteellinen sisältö" voisi tarkoittaa? Onko oikeasti kyseessä huomaaminen vai luuleminen?

Jos näkemyksiä hakee muista lajeista, onko kyse siitä että täyttää jonkin oman lajin kolon vai ainoastaan jonkin oman tietämyksen kolon? Siis että kyse olisi siitä ettei omassa lajissa painotettaisi jotain asiaa paljoa, vaikka se asia siellä olisikin... Ja näin sitten voisi mennä eteenpäin ihan siinä omassa lajissaan? Tällaisen kuvion voisin ajatella olevan karaten ja taichin välillä mahdollisen.

Koska lajien on hyvä keskittyä siihen ydinasiaan. Kaikkeen, mikä siellä kuitenkin on sisäänleivottuna, ei voi keskittyä.