Miten puolisosi suhtautuu kamppailuharrastukseesi?

[Benu]

Mulla on just se ongelma että pakko löytää yhtä innokas treenaaja ku ite että siitä tulis jotaan. Viimeks ku oli totisempi rouva kainalossa ni se harrasti yleisurheilua aktiivisemmin ku mä kävin treeneissä, joten hyvin tultiin sillä saralla toimeen. Sen jälkeen mitä tommosia vähemmän totisia ollu ni ollu kyllä marinaa siitä kun mulla ei oo koskaa aikaa, koulu, työ ja treenit kuulemma vie liikaa aika. Onhan mulla yleensä klo 19-20 jälkeen aikaa muutama tunti Turhaa itkua...

[Paappa]

Omalle vaimolle ei ollut noissa vaihtoehdoissa vastinetta. Sanoisin että se suhtautuu kriittisen neutraalisti. Hänellä on taipumusta asioiden puhkianalysointiin, joten välillä olen saanut kuulla esitystä siitä mihin nuoruuden traumoihin innostukseni perustuu. Lisäksi hän on vakaumuksellinen pasifisti. Jossain vaiheessa oli aika negatiivinenkin, mutta se saattoi heijastella muutenkin parisuhteen aallonpohjia.

Nykyään saan kuulla huomautuksia "poikarakkaudesta" ja kuinka hän voisi hakata minua ihan kotonakin ilmaiseksi. Luulen että kaikenkaikkiaan on vaan viisainta harrastaa kohtuudella ja suunnitella ajankäyttönsä kunnolla, pitäen hänet erossa näistä asioista.

[NJN]

Suhtautuu oikein kannustavasti, on itsekkin harrastanut aiemmin karatea. Välillä kyllä ihmettelee, mikä vetää aikuista heteromiestä väkisinmakaamaan tatamille toisten kundien kanssa.

[Poika]

Harrastaa itsekin. ...joten nou roplem.

[Elina]

Samat tappeluharrastukset tuon siipan kanssa ollut vuodesta 1996 alkaen. Oikeastaan se patistaa minnuu treeneihin silloin, kun tulee lajeihin väsähtäneitä kausia (liikun kuitenkin joka tapauksessa, mutta joskus pyöräily tai joku muu aerobinen vie enemmän kuin tappelukset).

[kallev]

Parempi puolisko aloitti juuri tänään Savate Défensen peruskurssin. Eli aina suhtautunut hyvin kannustavasti, ja kiinnostus kasvanut sen verran, että halusi lähteä kokeilemaan kampittelua omakohtaisestikin

[Alba]

Käymme samoissa treeneissä. Aina välillä se väittää lyövänsä minua hiljempaa kuin muita. Kai se on sitä rakkautta.

Välillä kun toisella on mennyt treenit huonommin, niin saattaa syntyä pinetä kipinöintiä, mutta kyllä me päänsääntöisesti toistemme harrastamista tuetaan. Voi olla, että monelle muulle olisi kova pala (ainakin täällä) kun puoliso käy säännöllisin väliajoin ottamassa turpiin.

[Mojo]

Mikä puoliso?
Itse tapasin ex-tyttöystäväni harrastuksen yhteydessä. Seurustelun aloittamisen jälkeen yhteisistä treeneistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Molemmilla oli/on niin kova voitontahto että toinen ei kestänyt millään häviämistä, ei tehnyt pahemmin mieli matsata vastakkain kun tiesi, että treenien jälkeen olisi tullut sanomista. Lopuksi sovittiin että kun ei kerran osata olla ihmisiksi niin ei sitten oteta matsia, jos ei ole pakko.

[porky]

Ihan hyvin tuo tuntuu sopeutuneen .

Yhdessä treenaaminenkin onnistuu, eikä Janney ole vielä toistaiseksi pahastunut läskiksi haukkumisesta...

[Janney]

Ihan hyvin tuo tuntuu sopeutuneen .

Yhdessä treenaaminenkin onnistuu, eikä Janney ole vielä toistaiseksi pahastunut läskiksi haukkumisesta...

Vaikka välillä meinaa tulla kinaa kun keskustellaan tekniikasta (Ja kyl mä oikeesti oon pahastunu. Nytkin seminaarin jälkeen painoin vähemmän ku pariin vuoteen oon painanu. Tällä haukkumisella painan kohta 60 kiloa.)

[Benu]

Siitä se anorexia alkaa...

[IIsakki]

Niin mikä puoliso?...toivottavasti, ehkä, sitten joskus myönteisesti..

[AriJ]

Kannustaa (tiettyyn rajaan asti, sanoisin). Eli ei enää treenata 7 krt / vko joskus 4 t / ilta ja siihen vielä viikonloppuleireilyt ja ulkomaanseminaarit.....

[Amisept]

Kannustavasti suhtautuu, ainakin nyt kun ollaan vielä peruskurssilla ja iltoja menee vain kaksi viikossa

[Jopo]

Kohtuu hyvin tuo on tähän asti suhtautunut. Pääsyy lienee se, että se pelkää minun kasvavan sohvaan kiinni, kaupan päälle pääsee minusta eroon muutamaksi tunniksi ja olen loppuillan niin väsynyt ettei minusta ole suurta harmia.