Mitä mieltä te jotka opetatte olette itseopiskelusta? Enkä tarkoita nyt vain sitä, että tekee "kotiläksynsä" ja hioo ominpäin salilla opittuja asioita, vaan myös sitä, että opettelee uusia juttuja jo osaamiensa asioiden pohjalta kavereiden kanssa höntsäämällä, lehdistä ja kirjoista lukemalla, tappeluvideoita katsomalla ynnä muista vastaavista lähteistä.
Oma ajankäyttö on priorisoitu nykyään sillä tavalla, että elannon hankkiminen perheelle menee kampittelun edelle, mikä karsii luonnollisesti treenaamieni asioiden määrää.
Tällä hetkellä koetan saada lyöntitekniikan kohdalleen, niin että saisin käsiini sellaista hallintaa että tarpeen vaatiessa osaisin murtaa luita ja ruhjoa jänteitä ja verisuonia ja sitten tietysti myös että osaisin myös olla ruhjomatta, kun sille ei ole tarvetta. Jonkin verran pyrin kehittämään myös kamppailullista asennetta ja pelisilmää sille mitä tappeluksissa oikeasti tapahtuu. Elokuvien taputtelukoreografioissa on harvoin kauheasti muuta kuin vihjeitä siitä mitä oikeassa kamppailussa voisi/pitäisi tehdä, mutta olen huomannut että tappelukohtauksia ja videoituja matseja pilkkomalla on mahdollista saada omaan tekemiseen oivalluksia, jotka eivät välttämättä pelkkää ilmaa tai säkkiä kurittamalla synny.
Satunnaisesti tulee treenattua edelleen myös nykyistä päälajiani edeltäneitä juttuja, jotka ovat minusta toimivia ja hyväksi havaittuja. Ongelmia tulee tietysti siinä vaiheessa, kun oma näkemykseni kamppailusta menee eri suuntaan kuin opettajieni, vaikken ristiriitaan tietoisesti pyrikään. Suurin ero on siinä, että minusta tekniikoiden pitäisi olla sellaisia, että ne toimivat pienissä tiloissa, kuten ahtaassa tuulikaapissa, väentungoksessa tai vaikka miestenvessassa. Sillä miten treenaa kun taitaa olla joku yhteys myös siihen miten tappelee.
Ajoituksen, eikä vain kamppailun rytmin, vaan koko tappeluksen alku- ja päätepisteiden hahmottaminen taitavat olla sellaisia asioita, joihin ei mielikuvaharjoittelulla pääse kovin tehokkaasti kiinni, vaan ainut tapa treenata niitä olisi hakeutua tappeluihin, mutta sen sortin itseopiskelun jätän mielelläni kovapäisemmille, joilla on vähemmän menetettävää. Kuitenkin luulisin, että myös noita asioita olisi hyvä kelailla aina välillä, koska silloin kun kakka osuu tuulettimenrupelliin, niitä ei enää kerkeä miettiä ja itämäinen mystiikka turvallisessa treenisalissa ei kauheasti auta.
Nöyryys on tietysti siinä mielessä ihan paikallaan, että omasta osaamisesta ylpistyminen on paras tapa tappaa kaikki mahdollisuudet kehittyä eteenpäin, mutta muuten kyseenalaistamaton sääntöjen ja määräysten mukaan eteneminen johtaa keskinkertaisuuteen, sillä sitä vartenhan ne ovat olemassa: takaamassa edes keskiverto-oppiminen kaikilla oppilailla.
Vähän rikkonaista tämä tajunnanvirta, mutta koettakaa ymmärtää. Aivoni ovat käynnissä pelkän kofeiinin voimalla.
). Nämäkin kirjat on luettu moneen kertaan ja aina tuo kirjahylly täyttyy kirja kirjalta.. ja kyllä niistä kirjoista oppii aina jotain uutta.