Kun ei ollut Flora:aa

[PaavoH]

En nyt haluaisi kertoa kuinka ennevanhaan kaikki oli vanhanaikaisempaa... muttaku oli.
Mä katson tätä nykypolvea ja näen kärsimättömyyttä siellä missä pitäisi olla uteliasta kärsivällisyyttä.
Tuntuu kuin asioitten synnyttämät mielikuvat olisivat tärkeämpiä kuin asiat itse.
Liekkihanskat tärkeämmät kuin itse lyöminen..

Hyvin sanottu, väistämättä tulee mieleen miten toi on tämä aiheen ydin pitkälle. Musta tuntuu että tolleen on loppujenlopuksi aina ollut, ennen vanhaa vaan treenajat taisi olla niitä joilla oli se kiinnostus satuttamis tieteisiin kun ei oltu luoto mielikuvia, nykyään kun on netti ja telkkariohjelmat ja mielikuvat niin heräilee näiden pariin sitten nämä ketkä aikasemmin jätti treenaamatta.

[halmehe]

Sitäpaitsi kuvia ja kuvasarjoja vahtaamalla kehittyy aivotkin.
Prof Raimo Sulkava, lääkärismies mallia yliyliyli, vahvisti tämän teoriani tätä tentatessani.
Olin huomannu jotta kuvia tulkitsemalla syntyy parempi syvätuntuma tekotapaan kuin nopeammalla videovatkauksella.
Sulkava selitti, jotta kuvasarjoista liikettä hahmottaessa aivot luo verrattomasti enemmän muistitaskuja kuin passiivisemmassa telkkarisessiossa. Eli tekee enemmän työtä.
Etenkin jos juttuun liittyy fyysinen tekeminen.
Psykofysiikka muistaa, oppii ja kehittyy.
Sulkava on dementiaa vastaan tappelevien tutkijoitten keulanimiä joten luulis tietävän.

Pisti melkeen ajattelemaan Noinhan se meneekin.

Killuminatille noista mielikuvista. Olin lukenut Karatesta ja Aikidosta yllämainitsemastani opuksesta eikä kummankaan todellisuus (kokemani) vastannut lukemalla muodostamaani mielikuvaa.

[flammee]

Varmasti aivot kehittyy kun kuvasarjojen perusteella yrittää opetella. Mutta kyllä video välittää paremmin sen että mitä siinä oikeasti tapahtuu.

[Lasse Candé]

Varmasti aivot kehittyy kun kuvasarjojen perusteella yrittää opetella. Mutta kyllä video välittää paremmin sen että mitä siinä oikeasti tapahtuu.

Periaatteessa selvästikin näin on. Tietenkin.
Käytännössä kuitenkin voin sanoa että olen itse saanut oikeamman kuvan erään opettajan tekniikasta, katselemalla kuvia neljäsosavuosisadan vanhoista kirjoista kuin toisen opettajan tekemisestä hyvin tuoreelta videolta katsottuna. Siis siinä mielessä että leirillä liikkuminen on ollut tuttua. Jo asento ja olemus kuvassa paljastaa hyvin paljon.

Pointti on se että kuvissa ja tekstissä todellakin on jotain voimaa mitä ei videossa ole. Ehkä se on se mielikuvitus tai ajatus. Selvästikin kuitenkin video voi tarjota enemmän tietoa, mutta pointti taisi olla tiedon vastaanottamisessa.


Paras on kun on kaikki käytössä. Eikä pelkästään määrällisesti vaan laadullisesti, siis syventyen. Ja että muistaa tehdä tarpeeksi työtä. Uskon että ennen ei koettu niin usein risteystilanteita. Nykyään harrastamiseen liittyviä ristiriitoja ei tarvitse enää ratkaista kehollisesti tai parin kanssa vaan voi osallistua keskusteluun foorumeilla. Ja vaihtaa lajeja. Nykyään voi julistaa, tyyliin vapaaottelu, ilman että sanojen takana olisi juuri mitään. Varmaan kirkkain huippu on nykyään kirkkaampi (?) mutta sellaisia sopivan kovia tekijöitä on vähemmän? Koska aina joku käyttää mahdollisuuksia hyväkseen myös oikein.

[Ile]

Lisäisin vielä sen näkökulman, että se kirjoista ja valokuvista oppiminen (niin kuin kai liveopetuksestakin oppiminen) mielestäni helpottuu sitä mukaa kun osaamista ja kokemusta kertyy. Vaikka jokin yksittäinen tekniikka tai laajempikin kokonaisuus olisi sinänsä "uusi", niin eihän se koskaan ole irrallaan tietyistä perustavanlaatuisista kehollisista ja kamppailullisista lainalaisuuksista. No, ehkä tämä kumulatiivisuus on itsestäänkin selvää.

Pointtina siis se, että kokeneelle (tai lahjakkaalle ) kamppailijalle saattaa riittää melko simppeli tekniikkakuvaus (tulipa se nyt sitten missä visuaalisessa tai verbaalisessa muodossa tahansa) siihen, että hän ymmärtää idean eli tietää sekä tavallaan myös tuntee miten tekniikka tehdään. Kaikki tämä lienee myös yhteydessä henkilön yleiseen tapaan ja kykyyn hahmottaa (siis joku visuaalis-spatiaalinen/motorinen hahmottaminen ja mitä näitä on...) ja oppia asioita. Helposti näkee, että yksilöiden erot ovat suuret tässä asiassa.

Mutta olipa tuo tiedonsiirron tapa mikä tahansa, niin sen jälkeenhän vasta alkaa se työ eli toistot, toistot.... eihän tässä kukaan ole väittänyt sen tekniikan hyppäävän kirjan sivuilta suoraan alitajuiseen lihasmuistiin.

[tohtorismies]

Hyviä pointteja kaikilta. Asiasta kukka ruukkuun tietääkö kukaan onko vital karate sama kuin classic karate? (löytyy omasta kirja hyllystä). Näyttääpi olevan ainakin tuo classic karate olevan vain jokin uusinta painos essential karatesta. Ja tuosta lukemalla oppimisesta tulee mieleen että se toimii myös koiran koulutuksessa aivan samalla tavalla kuin kamppailu hommissa. Kyllä kyllä se elukoitten treenaamisen opiskelu on hyvinkin samantyyppistä kuin kamppailulajien oppiminen tilan hahmottaminen harjotteiden suunnittelu, mekaaniset taidot= lähetys maneerit versus takakäden suoran perusmekaniikka. Jne jne jne..

[Ile]

Ja miks nää gurut muuten niitä kirjoja kirjottelis?

Selailin huvikseni eilisenä iltalukemisena klassikkoteosta Wing Chun Kung-Fu (James Yimm Lee, Bruce Lee, 1972). Kyllä siinäkin esipuheessa J.Y. Lee toivoo kirjasta olevan apua kotiharjoitteluun.

Vähän off topic mutta muutoinkin ihan hauska meininki, kun äijä avautuu heti kättelyssä siitä, että tuli aikanaan harrastaneeksi Sil Lum -tyyliä ennen kuin löysi wing chunin. Sanoo (näin vapaasti suomennettuna) menneen kolme ja puoli vuotta hukkaan kataa tehdessä ja opettajan uskotellessa harjoittelun kehittävän jotain kuolettavaa sisäistä voimaa.

[Janne Puputti]

Mun ensimmäiset opukset oli sellanen oranssikantinen "Aseeton itsepuolustus" ja mustakantinen "Kung Fu" piirretyin kuvin. Näistä sitten veljen kanssa piti heti kokeilla ja piti olla aika varovainen kun Kung-Fu oppaan ohjeissa oli koko ajan varoituksia, että "kuolema seuraa välittömästi jne..." Vielä kun jostain löytäis sen opuksen, niin sais fiilistellä. Ei kellään olis?

Löytyy jossain arkiston syövereissä. Samassa kaupassa vuonna käpy sain myös mielettömän tehokkaan bodausoppaan, joka perustui muistaakseni jonkin sortin lihasten jännittelyyn. Tulokset on nähtävissä suoraan kehossani.

[Ile]

Samassa kaupassa vuonna käpy sain myös mielettömän tehokkaan bodausoppaan, joka perustui muistaakseni jonkin sortin lihasten jännittelyyn. Tulokset on nähtävissä suoraan kehossani.

Bodaaminen opitaan nimenomaan kirjallisista lähteistä. Weiderin menetelmä ja Franco Columbu oli 80-luvulla kovia sanoja. Tosin kun isoveljen kanssa ostettiin eka penkki, niin henkilökohtainen menetelmä tais olla sellainen, että penkkipunnerrus oli ohjelmassa joka päivä joidenkin kuukausien ajan.

Se penkki joka ihme kyllä vaikutti sarjavalmisteiselta oli muuten siinä määrin vaarallinen, että sellaisen kaupittelu luultavasti johtaisi syytetoimiin tänä päivänä. Pahin yksityiskohta olivat ne kannattimet, joiden päälle tanko asetettiin. Ne olivat tolppien sivuun kiinnitetyt sellaiset pienehköt melkein vaakasuorat ulokkeet ja keskeinen osa punnerrustekniikkaa oli se, että osasi penkille mennessä sekä siitä noustessa varmistaa kädellä, ettei tanko vierähdä päälle... Edellisellä omistajalla (veljeni luokkatoveri) oli vahinko kerran käynytkin - tanko oli kai pudonnut toisesta päästä, joten siinä tuli vain jotain toispuoleista ruhjetta...

Keskityin budolajeihin.

[Juhani K]

nykyään on niin helppo tuottaa tavaraa katseltavaksi että vastuu pitäisi olla tekijöillä. viimeksi eilen näin kokeneen "lajin x" edustajan joka lähti torjumaan selkeästi ohi menevää veitsen huitaisua.

ja vastuu on myös katsojalla, mitä haluat oppia? hienoja liikkeitä, itsepuolustusta, kilpailuun soveltuvia tekniikoita...? harvoin nämä kolme sisältyvät yhteen tekniikkaan vaikka kuinka haluaisit. on myös asioita mitkä on opittava itseltään, kuinka kynnyksiä murskataan? mitä vastustaja edustaa?

yksi asia mitä ihmiset eivät näytä hyväksyvän on mielestäni tämä: rahoilla, maineella, ystävillä, asianajajalla, puolueella eikä mielipiteellä ole paljoakaan väliä kun on väärässä paikassa väärään aikaan. kaikesta ei selviä kovinkaan ninja, mutta paljon voi elämänsä puolustamiseksi tehdä, oli vastassa sitten päihtynyt puoliso tai raiskaaja. niin paljon sokeutta, turtumusta ja tyhjään uskomista että suomessa saa mielestäni taistelija/kamppailija herätä usein monessakin asiassa, ja sehän on oikeastaan hyväkin asia.

oli materiaalia kuinka paljon hyvänsä, niin aina löytyy voittaja ja häviäjä. tahto roolista säilyy aina, ja suomalaisen on nykyään mahdollista treenata melkein mitä hyvänsä missä tahansa. eli tilanne on mielestäni tässä maassa hyvä. jokaisella harrastajalla on vastuu ja paikka lajien kokonaiskuvassa.

[Kuhmu]

En nyt haluaisi kertoa kuinka ennevanhaan kaikki oli vanhanaikaisempaa... muttaku oli.
Mä katson tätä nykypolvea ja näen kärsimättömyyttä siellä missä pitäisi olla uteliasta kärsivällisyyttä.
Tuntuu kuin asioitten synnyttämät mielikuvat olisivat tärkeämpiä kuin asiat itse.
Liekkihanskat tärkeämmät kuin itse lyöminen..
Mun kickboxing-parina on ollu sälli jolla oli hanskojen tilalla jotku risat polvisuojat. Kun ei muuta ollu just sillon saatavilla mutta treenaan teki mieli.
Ja hyvät treenit saatiin aikaan, mulla oli todellinen motiivi väistellä ja suojata.
Se paukapää koitti tosissaan osua. Escrimapohjilta olikin aika ripeäkätinen.

Nonyt meni taas muisteloihin..
Eli topicciin.
Mun Katekismus on aina ollu tää:


Sitäpaitsi kuvia ja kuvasarjoja vahtaamalla kehittyy aivotkin.
Prof Raimo Sulkava, lääkärismies mallia yliyliyli, vahvisti tämän teoriani tätä tentatessani.
Olin huomannu jotta kuvia tulkitsemalla syntyy parempi syvätuntuma tekotapaan kuin nopeammalla videovatkauksella.
Sulkava selitti, jotta kuvasarjoista liikettä hahmottaessa aivot luo verrattomasti enemmän muistitaskuja kuin passiivisemmassa telkkarisessiossa. Eli tekee enemmän työtä.
Etenkin jos juttuun liittyy fyysinen tekeminen.
Psykofysiikka muistaa, oppii ja kehittyy.
Sulkava on dementiaa vastaan tappelevien tutkijoitten keulanimiä joten luulis tietävän.

Eli tää pikaoppiminen, oikaisutaktiikat ja kärsimättömyys on siis myös tyhymää.
Kaali happanee pikemmin.

karaten käsikirja oli minunkin ensimmäinen kosketus Karateen. Tavara teki pieneen poikaan lähtemättömän ja suuren vaikutuksen.
Kyllähän asiat pitää harjoitella perusteellisesti ajatuksen ja ajan kanssa. Sitä näkee toki monenlaista opettamistakin nykyään, joten en ihmettele, jos kaikki eivät opi. Joko on sen verraan paljon porukkaa, ettei keretä opastamaan kaikkia kunnolla tai on vaan kiire mennä eteenpäin liian nopeasti. Minua on viehättänyt aina ajatus pienellä porukalla ja tehokkaasti ajan kanssa.

kari puhuu Asiaa!

[Streetwise]

Mun ensimmäiset opukset oli sellanen oranssikantinen "Aseeton itsepuolustus" ja mustakantinen "Kung Fu" piirretyin kuvin. Näistä sitten veljen kanssa piti heti kokeilla ja piti olla aika varovainen kun Kung-Fu oppaan ohjeissa oli koko ajan varoituksia, että "kuolema seuraa välittömästi jne..." Vielä kun jostain löytäis sen opuksen, niin sais fiilistellä. Ei kellään olis?

Löytyy jossain arkiston syövereissä. Samassa kaupassa vuonna käpy sain myös mielettömän tehokkaan bodausoppaan, joka perustui muistaakseni jonkin sortin lihasten jännittelyyn. Tulokset on nähtävissä suoraan kehossani.

Joo siinä paketissahan tuli 4 opusta, se yksi oli "teräsmieskikkoja" (näin revit puhelinluettelon ja muuta järkevää). Siinä Kung-Fu opuksessa oli myös skenaarioharjoittelua mukana, "joukko lättähattuja on piirittänyt sinut..." tai jotain semmosta

Haluatko Janne luopua siitä Kung-Fu kirjasesta?

[Janne Puputti]

Mun ensimmäiset opukset oli sellanen oranssikantinen "Aseeton itsepuolustus" ja mustakantinen "Kung Fu" piirretyin kuvin. Näistä sitten veljen kanssa piti heti kokeilla ja piti olla aika varovainen kun Kung-Fu oppaan ohjeissa oli koko ajan varoituksia, että "kuolema seuraa välittömästi jne..." Vielä kun jostain löytäis sen opuksen, niin sais fiilistellä. Ei kellään olis?

Löytyy jossain arkiston syövereissä. Samassa kaupassa vuonna käpy sain myös mielettömän tehokkaan bodausoppaan, joka perustui muistaakseni jonkin sortin lihasten jännittelyyn. Tulokset on nähtävissä suoraan kehossani.

Joo siinä paketissahan tuli 4 opusta, se yksi oli "teräsmieskikkoja" (näin revit puhelinluettelon ja muuta järkevää). Siinä Kung-Fu opuksessa oli myös skenaarioharjoittelua mukana, "joukko lättähattuja on piirittänyt sinut..." tai jotain semmosta

Haluatko Janne luopua siitä Kung-Fu kirjasesta?

Niinpäs olikin.... iskee ihan paniikki, että onko teräsmieskikkoja sisältänyt vihkonen päässyt aikojen saatossa hukkumaan. Niillä voisi vaikka koittaa säväyttää seuran pikkujouluissa.

Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen tuon "mestari kung-fun" hengentuotteen osalta. Sen verran pahaksi on päässyt itselle tuo fiksaatio kirjallisuuteen, etten kertakaikkiaan pysty luopumaan mistään. Vaimo kyllä varmaan maksaisi siitä, että pääsisi osasta pölynkerääjistä eroon.

Pakko vielä hymistellä vähän tuota mustakantista... Kuvathan oli piirrettyjä, koska mestari kungfua kohtaisi julma rangaistus, jos esiintyisi itsenään niissä.

[Mars]

Sitäpaitsi kuvia ja kuvasarjoja vahtaamalla kehittyy aivotkin.
Prof Raimo Sulkava, lääkärismies mallia yliyliyli, vahvisti tämän teoriani tätä tentatessani.
Olin huomannu jotta kuvia tulkitsemalla syntyy parempi syvätuntuma tekotapaan kuin nopeammalla videovatkauksella.
Sulkava selitti, jotta kuvasarjoista liikettä hahmottaessa aivot luo verrattomasti enemmän muistitaskuja kuin passiivisemmassa telkkarisessiossa. Eli tekee enemmän työtä.
Etenkin jos juttuun liittyy fyysinen tekeminen.
Psykofysiikka muistaa, oppii ja kehittyy.
Sulkava on dementiaa vastaan tappelevien tutkijoitten keulanimiä joten luulis tietävän.

Eli tää pikaoppiminen, oikaisutaktiikat ja kärsimättömyys on siis myös tyhymää.
Kaali happanee pikemmin.

Kirja on kyllä hieno keksintö. On hienoa selailla kaikessa rauhassa hyvää kirjaa kun kaikki huushollin kuvaputket ja lasersoittimet on varattuna. Milloin vaan voi ottaa kirjan ja vilkaista että mitenkäs se tekniikka nyt menikään. Nollasta ei kirjojen voimalla ehkä ponnisteta mutta muistin tukena hyvä juttu.

Ja "paremmissa" kirjoissa on myös aika paljon ihan pelkkää tekstiä ilman kuvia ja ainakin minulle lontoonkieli aukeaa ihan kohtuullisesti luettuna mutta kuultuna osa jäisi arvailun varaan. Ja nyt en tarkoita sitä tekniikan selostusta vaan niitä kuvattomia sivuja.

[Kari Aittomäki]

Mä nautin erityisesti DonnDraegerin teksteistä, niin kuivia kuin ne onkin.
Niistä pääsee jotenkin laakista ideaan kiinni.

Jotenkin niissä tuntuu se fakta, että mies on ammattisotilas, mariinupseeri ja oppinut ja kokenut ihminen.
Muistanpa kun pääsin Damissa treenaan tai siis tutustuun bandoon tai ainakin bandon nimellä kulkevaan jujutsuun..
Se DD:n antama lajikuvaus villisika-vertauksineen ja muutamine rakeisine kuvineen nousi jostain muistitaskusta ku mörkö sukkalaatikosta.
Anto huomattavan edun niitten ryntäystekniikoiden omaksumisessa, semminkin kun se tyyli on hyvinlähellä omia mieltymyksiä.