Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Miksi en uskalla lyödä?

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Rus
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 8
Lauteille: Tammikuu 2008

Miksi en uskalla lyödä?

#1

Viesti Rus »

Moi kaikki. Olen lyhyt ja minulla on silmälasit. Joudun aika usein baarissa käydessäni provoilun kohteeksi, vaikka itse käyttäydyn siten, että otan aina huomioon muutkin ihmiset. Useita kertoja olen joutunut tavalla tai toisella liukenemaan tilanteesta, kun joku tulee haastamaan riitaa kanssani.

Olen viettänyt pidemmän aikaa nyrkkeilysalilla, joten tiedän, että osaan liikkua, väistää ja lyödä, riittävän lujasti. En vaan uskalla lyödä ketään julkisella paikalla.

Miten pääsisin eroon tästä arkuudesta? Pelkäänkö sitä, että toinen lyö takaisin (kipua?), itsestäni tuntuu, että pelkään vahingoittavani vastapuolta, vaikka kuinka "se aloitti".

Olen sitten ihan vakavissani tämän asian kanssa, asialliset ja ,tottakai, myös asiattomat kommentit otetaan vastaan.
Tapani
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1996
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Turku

Miksi en uskalla lyödä?

#2

Viesti Tapani »

Hmm. Sanoisin kyllä, että ei siitä arkuudesta ole mitään syytä päästä eroon. Ei joku baariprovoilu vielä ole mikään syy lyödä.

Tapani
Kuvake
bodyguard
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 22944
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Miksi en uskalla lyödä?

#3

Viesti bodyguard »

Ensimmäiseksi tulee mieleen että oletko joutunut joskus pahoinpidellyksi tms. tämän ongelman vuoksi vai mikä se varsinainen ongelma tässä oli kun se ei selvinnyt itse viestistä? Jos kyse on vain siitä että olet onnistunut välttämään tappelut ilman fyysistä kontaktia niin en pitäisi sitä kovin kamalana asiana.

‎-I thought you were cool.
-I am. And you know what makes me cool? The fact that your opinion means less than squat to me.

Blogi
Kuvake
Dexter
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 282
Lauteille: Tammikuu 2006

Miksi en uskalla lyödä?

#4

Viesti Dexter »

Anna urpojen provoilla ja käyttäydy itse fiksusti? Mielestäni ne poket on sitä varten että niille voi ihan käydä sanomassakin jos joku ei osaa käyttäytyä/haastaa selvästi riitaa kaikkien kanssa.
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 19103
Lauteille: Helmikuu 2005

Miksi en uskalla lyödä?

#5

Viesti Jussi Häkkinen »

Nähdäkseni sinulla ei ole syytä lyödä. Joten pidäkkeet ovat kohdallaan. Väitänpä, että jos ryminä alkaa, alkaa myös salilla opittu tulla käsistä ulos.

Ei huolta!
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
YJT
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 4151
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Lohja

Miksi en uskalla lyödä?

#6

Viesti YJT »

Itsepuolustuksessa ensimmäinen tavoitehan on välttää tappelut ylipäätään, ja fyysisiin voimakeinoihin turvaudutaan vasta jos välttäminen tai tilanteen rauhoittaminen ei onnistu. Nähdäkseni saisit olla ennemminkin tyytyväinen, että olet onnistunut välttämään tilanteet.
Seppo Vesala

(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
Rus
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 8
Lauteille: Tammikuu 2008

Miksi en uskalla lyödä?

#7

Viesti Rus »

No niin, tämähän alkoi hienosti. Elikkä potkunettiä sekä pakkotoisto.comia lukemalla negatiiviset ennakkoluulot vaahtosuisista tappelijoista sekä aivottomista painonnostajista häipyvät taatusti.

Mutta, mutta. Kun se joskus toisinaan käy itsetunnon päälle, etenkin jälkeenpäin. Muistelen tilannetta, että siinäpä olisi voinut vaikka "liipaista turpaan" toista, lähdin vain pois siitä tunteiden rauhoituttua.

Nyrkkeilyhanskojen takana en tuntenut olevani suojassa, vaan ajattelin, että vastapuoli ei kärsi tästä kohtuutonta vahinkoa, vaikka nappaan nenään, tämän tunteen tietävät varmaan kaikki, jotka ovat ottaneet sparria ja muuta vastaavaa ottelua.

Ehdollistamisesta täällä on juteltu paljonkin, uskon, että pääsen tämän asian kanssa hautaan saakka, mutta ei oikein ole miestä menemään portsarin luokse ja sanomaan, että "nuo kiusaa minua".

Mutta, olisi oikein mukavaa, jos keskustelu jatkuisi, ei oppi ojaan kaada.
Kuvake
Mjölnir
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 24814
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Jyrki Saario Defendo
Sivulajit: Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Krav Maga, Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Yhteystiedot:

Miksi en uskalla lyödä?

#8

Viesti Mjölnir »

Rus kirjoitti: Ehdollistamisesta täällä on juteltu paljonkin, uskon, että pääsen tämän asian kanssa hautaan saakka, mutta ei oikein ole miestä menemään portsarin luokse ja sanomaan, että "nuo kiusaa minua".
Sen kummempia moralisoimatta asialla, niin kyllä siihen lyöntikynnyksen madaltamiseen keinot löytyy. Se on sitten käyttäjän oma asia, aikooko taitoa käyttää vai ei.
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 11122
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Miksi en uskalla lyödä?

#9

Viesti flammee »

Hanki piilarit... ;)
Rus kirjoitti: Mutta, mutta. Kun se joskus toisinaan käy itsetunnon päälle, etenkin jälkeenpäin. Muistelen tilannetta, että siinäpä olisi voinut vaikka "liipaista turpaan" toista, lähdin vain pois siitä tunteiden rauhoituttua.
Jos se on pakko lyödä, niin miten jos löisit johonkin muualle kuin päähän, kai siellä nyrkkeilyssä sen verran oppii voimantuottoa että tiputtaa vartalosta.
– Lukutaitoinen ihminen ymmärtää, että jos kaksi asiaa on samassa virkkeessä, se ei tarkoita sitä, että ne rinnastetaan keskenään.
Kuvake
kollegiassessori
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 2405
Lauteille: Kesäkuu 2006

Miksi en uskalla lyödä?

#10

Viesti kollegiassessori »

Rus kirjoitti: Nyrkkeilyhanskojen takana en tuntenut olevani suojassa, vaan ajattelin, että vastapuoli ei kärsi tästä kohtuutonta vahinkoa, vaikka nappaan nenään, tämän tunteen tietävät varmaan kaikki, jotka ovat ottaneet sparria ja muuta vastaavaa ottelua.
Päänaukomiseen mahdollinen syy on oman statuksen nostattaminen toisten kustannuksella, ja pienen tirvaisun ottaminen ja siihen vastaamatta jättäminen on aukojan mielessä alistumista ja moiseen voi olla lähes "pakko" vastata. Sitten rymistellään.

Tilanne on ihmisvastaavaa eläinmaailman alfaurosteluista, Rory Miller kirjoittaa aiheesta todella hyvin. Kun mulle valkeni biologian kautta rottinkirintaisen menon syyt, tapahtumat ja seuraukset, on tietyllä tapaa hyvinkin alentavaa ajautua "apinatanssiin" mukaan, koska silloin käytännössä toteuttaa samaa tuhatvuotista ja liskonaivoista viettiä kuin naapurin orankikin. Se vasta itsetunnon päälle käykin.

Haters gonna hate, kihiskööt limoissaan.
"It's a good tonic, altruism. Nothing helps one put problems in perspective like allegiance to higher cause."
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 16102
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Miksi en uskalla lyödä?

#11

Viesti Kari Aittomäki »

Sä et sitte kai etsi niinkään syytä lyömiseen?
Sua vaan haluttais laittaa niille tuuppijoille hiukan hanttiin, hmm?

Anskuma arvaan, pukeudut huolellisesti ja käyttäydyt korrektisti?
Nyrkkeilet koska haluat pärjätä ja kuntoilla so näyttää hyvältä, sulla ei kuitenkaan ole kilpailuviettiä? Tässä kontekstissa, kunnianhimosi ovat muualla.
Kun öykkäri käy kohille, olet enemmänkin vaivautunut kui varsinaisesti peloissasi?
Menikö yhtään sinnepäin?

Eli sinä haluat että sinua kunnioitettaisiin.
Bad news, brother.
Kunnioitus ei ole muotia, öykkäröinti on.
Se ei ole sinun syysi, tämmöseks tää nyt vaan on menny.
Turvallisen tai turvalliseksi uskotellun&luulotellun yhteiskunnan ilkeä kääntöpuoli.

Vältä tappelua viimeiseen saakka mutta kun se kohta tulee..
Lyö ensin, lyö niin lujaa ku pystyt, hakkaa niin kauan ku liikettä näkyy ja jos pystyt, liukene.
Muista että bokrailu on kovajuttu mutta katu on kovempi.
Järki päässä.
Kanavoi vítutus niin kauan kuin ikinä kykenet.
Raastupakointi on ikävä rasti.

jep

edit.
kiddo->brother
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 19103
Lauteille: Helmikuu 2005

Miksi en uskalla lyödä?

#12

Viesti Jussi Häkkinen »

Rus kirjoitti: Mutta, mutta. Kun se joskus toisinaan käy itsetunnon päälle, etenkin jälkeenpäin.
Selkä suoraan. Ajattele ihan oikeasti, että olet tuon homman yläpuolella. Virnistä sisällepäin, että jos homma alkaisi, sinä kävelisit pois, toinen kannettaisiin vek. Mentaalimallit kohdalleen.

Kari sanoi hyvin.

Mutta, olisi oikein mukavaa, jos keskustelu jatkuisi, ei oppi ojaan kaada.
Hyvä keskustelu onkin ollut.

Ai joo. Joskus oikeasti voit katsoa päänaukojaa niinkuin kuivanutta pa$kaa kengänpohjassa ja kääntyä pois. "Oijoijoi, söpöä" on hyvä sanottava tuossa. Menet sitten tiskille tilaamaan. Olet sekä suojassa että sait viimeisen sanan. Eikä se ole pelkurimaista. Mutta pure hampaat yhteen, jos olmi lyö niskaan.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 20842
Lauteille: Joulukuu 2007

Miksi en uskalla lyödä?

#13

Viesti Lasse Candé »

Rus kirjoitti: No niin, tämähän alkoi hienosti. Elikkä potkunettiä sekä pakkotoisto.comia lukemalla negatiiviset ennakkoluulot vaahtosuisista tappelijoista sekä aivottomista painonnostajista häipyvät taatusti.

Mutta, mutta. Kun se joskus toisinaan käy itsetunnon päälle, etenkin jälkeenpäin. Muistelen tilannetta, että siinäpä olisi voinut vaikka "liipaista turpaan" toista, lähdin vain pois siitä tunteiden rauhoituttua.

Nyrkkeilyhanskojen takana en tuntenut olevani suojassa, vaan ajattelin, että vastapuoli ei kärsi tästä kohtuutonta vahinkoa, vaikka nappaan nenään, tämän tunteen tietävät varmaan kaikki, jotka ovat ottaneet sparria ja muuta vastaavaa ottelua.

Ehdollistamisesta täällä on juteltu paljonkin, uskon, että pääsen tämän asian kanssa hautaan saakka, mutta ei oikein ole miestä menemään portsarin luokse ja sanomaan, että "nuo kiusaa minua".

Mutta, olisi oikein mukavaa, jos keskustelu jatkuisi, ei oppi ojaan kaada.
Sinulla tuntuisi olevan kaikista suurin haaste tulla toimeen itsesi kanssa. Kannattaa miettiä omaa moraaliaan hieman tai vaikka paljonkin ja sen jälkeen olla sinut kaiken sen kanssa kun käsitystään toteuttaa. "Itsetunnon päälle käyminen" on sitä kun on hämmennystä ja ristiriitaisia ihanteita jne. Tiedän monta, joilla jää pienimmätkin tilanteet selvästi kytemään ihmismieleen. Olisi tärkeää miettiä asiat siinä määrin pitkälle että pystyy jättämään urpon urputukset taakseen ja pysyä ehjänä. Paljon jää kivoja asioita illan aikana nauttimatta jos jää hakkaamaan päätä seinään. Ilo on surua parempi ohjenuora.

Ja tätä keskustelua lukiessasi muista välttää niitä ristiriitaisia ihanteita. Täällä tulee ristiriitaa olemaan ja jokainen ihminen toteuttaa omaa ihannettaan. Et voi niistä kaikkia ottaa omaksesi. Löydä se oma juttusi.


EDIT: Voi myös olla mahdollista katkaista wittuilu lähtöruudussa tai heti sen jälkeen, ennen kuin se vielä on mitään kunnon wittuilua. On mahdollista löytää yhteinen sävel sen hyvän tyypin kanssa josta meinasi juuri tulla urpo. Ylimielisyyttä kannattaa välttää. Toista ei välttämättä kannata yrittää tehdä häviäjäksi vaikka itse voittaa.
Kuvake
AriJ
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 12708
Lauteille: Tammikuu 2005

Miksi en uskalla lyödä?

#14

Viesti AriJ »

Pokethan jo mainittiinkin... josta tuli mieleen, että jos tulee Urpo Urputtaja, ja otat ja Tirvaiset (TM) Urpon tanssilattiaan (muttei vaakamambomielessä), ja joku muu kutsuu sen poken... joka löytää sut mättämässä Urpoa teknon jytkeessä... ja kertovat vielä sivulliset että "juu, se löi sitä Urpoa, ei se Urpo muuta kuin sille jotain sano".... Mikä mahtaa olla lain suhtautuminen kun sinne raastupaa ehkä sitten päädytään?

Mjooh, mähän oon tämmöinen kukkahattutäti :(
______________________
Kuvake
bodyguard
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 22944
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Miksi en uskalla lyödä?

#15

Viesti bodyguard »

Tiedän kyllä tuon tunteen mistä ketjun aloittaja puhuu. Itellä on parikin sellaista tilannetta jotka on vielä pitkään jälkeenpäin kyrsineet että on ollut sellainen urpo jota olisi tehnyt niin mieli niistää. Vaikka on kuinka järjellä miettinyt että tilanteet on olleet sellaisia että olisi joutunut kärsimään jälkiseurauksista niin silti se vaan jyskyttää siellä takaraivossa. Se tunteitten varassa toimiminen on vaan aika pitkä ja kivikkoinen tie maailmassa.

‎-I thought you were cool.
-I am. And you know what makes me cool? The fact that your opinion means less than squat to me.

Blogi
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 34 kurkkijaa