Lyhytjänteisyys

[marcus]

Mun mielestä treeni ei vaadi pitkäjänteisyyttä silloin, kun treenaaja oikeasti tajuaa mitä on tekemässä, pystyy löytämään ja korjaamaan virheensä ja säätelemään intensiteettiä näiden mukaan. Itselleni ainakin treeni on aina mielekästä, siihen ei vain mahdu tylsää hetkeä, tai kohtaa missä koen, että tarvisin kärsivällisyyttä.

Mielestäni haaste on siinä, miten opetetaan ja opitaan. Jos oppii harjoittelemaan treeneissä, ymmärtää miten huomata virheet ja miten korjata niitä. Tylsyys tulee ainakin itselleni siitä, että harjoite ei kerro minulle mitä teen väärin JA miten korjaan sen. Jos se tuo esiin vain virheen, se on vasta puoli voittoa, ja voi muodostua turhauttavaksi, jos korjaustapaa ei löydy. Tällöin treenataan mielestäni joko väärällä tahdilla tai liian vaikeaa harjoitetta. Kuten opetusteoriat sanovat, oppimis-flow muodostuu siitä, että tehtävä on sopivan haastava, ei liian vaikea tai liian helppo. Harjoituksen pitäisi muodostua niin, että jokainen pystyy säätämään treenin itselleen tälle optimialueelle. Silloin myös mielekkyys pysyy.

Ts. en usko aivottomaan toistoon. Jos ei tajua mitä on tekemässä, pitäisi selvittää mitä on tekemässä, joko kysymällä joltain tai analysoimalla itse ongelma. Edut, joita on saavutettavissa "täydessä ymmärryksessä" (heh heh) harjoittelusta, ovat oman kokemukseni mukaan merkittävästi suuremmat kuin sokea-uskoisen toiston tulokset. Molempia olen kuitenkin osuuteni tehnyt.

[MikaR]

Onneksi en ole itse lyhytjänteinen.

[MikaR]

Miksi kukaan ei kommentoi?

[KungFuMiäs]

Okei, olihan tuossa tietenkin mun mielipiteitä joukossa, koska noita ei voi suoraan todeksi osoittaa. Mutta näin mä näen tilanteen myös muissa lajeissa kuin vapaaottelussa, jossa se on ilmeisintä.

Treenaaminen on mennyt ajan myötä tieteellisemmäksi ja uskomukset ovat siirtyneet ja siirtymässä sivuun. Ja nyt puhun etenkin kilpakamppailusta, jossa pitää kokoajan kehittää uusia juttuja ja vanhoja paremmiksi kehittyäkseen. Ei "vanhassakaan" mitään väärää ole, ei vain aina yhtä tehokasta.

Tohtorismies taitaa ponnistaa enemmän perinteiseltä puolelta ja nämä jutut tulevat sieltä, kilpalajit ovat eri asia että ei oikein voi laittaa niitä samalle linjalle. Kilpapuolella sääntöjen muutokset ovat kai vaikuttaneet treeniin ja toki urheilutieteen kehittyminen on kehittänyt hommaa eteenpäin, nyt minulla on mielessä sellaisia perinteisiä kilpalajeja kuten nyrkkeily ja paini.

Mutta kun puhutaan perinteisistä lajeista jotka ovat ihan eri linjan hommia niin ne täytyy jakaa eri osiin, joka hajottaa oletettua jatkumoa. Ennen tuliaseita treenattiin homma tappamiseen, oli selvä homma miksi treenattiin ja mitä varten. Tuliaseiden tulon myötä homma lähti vahvaan syöksykierteseen, ei ollut mitään selvää syytä miksi treenattiin ja se tuntui turhalta. Siinä sitten kehittyi kuntoilumuotoja ja kilpailumuotoja lajeista, tämä toki tapahtui pitkän aikakauden jälkeen jonka aikana mestarit veivät hautaan korkeatasoisia taitoja ja lajit ruostuivat melkein puhki. Siitä alkoi sitten uusi jatkumo tuliaseiden jälkeisenä aikana. Monista perinteisistä lajeista on kehittynyt kilpamuotoja, näillä on yleensä hyvin heikosti mitään tekemistä vanhojen perinteisien lajien kanssa. Siksi on hyvin harhaanjohtavaa sanoa että nykyajan treenaaminen on niin paljon parempaa kun vanha treenaaminen, kun uusilla lajeilla ei ole suoraa jatkumoa vanhoihin lajeihin. Niiden kehityskaari on paljon lyhyeempi kun vertaa perinteisien lajien satojen vuosien kehitykseen.

[tohtorismies]

Ts. en usko aivottomaan toistoon. Jos ei tajua mitä on tekemässä, pitäisi selvittää mitä on tekemässä, joko kysymällä joltain tai analysoimalla itse ongelma. Edut, joita on saavutettavissa "täydessä ymmärryksessä" (heh heh) harjoittelusta, ovat oman kokemukseni mukaan merkittävästi suuremmat kuin sokea-uskoisen toiston tulokset. Molempia olen kuitenkin osuuteni tehnyt.

No sitä välimuotoa minä tarkoitin, eli toistoa niin kärpeleesti täydessä ymmärryksessä siitä mitä on tekemässä.

Mutta minä olen vain välillä väsähtänyt vähäsen kaikkeen, siis vain siihen kaikki tänne heti mentaliteettiin.

Ihan samaan sitä törmää asiassa kuin asiassa, esimerkiksi ne koirat mitkä on sitä meikäläisen ominta kenttää. Tai ainakin toistaiseksi haldaan sen homman paremmin kuin kamppailun, mielestäni...

Ei osata ajatella tarpeeksi pitkälle, sen tuloksen pitäisi tulla heti mukamas. Vaikkakin se asia pitäisi osata ajatella sinne vuoden tai kahden päähän kerralla ja muokata harjoittelua siinä matkalla etiä päin.

[flammee]

Minne on kadonnut infernaalinen pitkäjänteisyys harjoittelijoista?

Miksi ihmiset ei (todella raaka yleistys mutta menköön..) jaksa enää sahata wanhan liiton budo spiritillä vaikkapa yhtä tekniikkaa kokonaista treeniä? Miksi ei?

Mikä se on kiire valmiissa maailmassa?

?

Etkös sä itekkin lopettanut jonkin lajin kun et jaksanut enää sahata...?

Ennen, kun lajeja oli vähemmän, niin harrastajia riitti joka lajille, niin niillä sitten pysty teettään vaikka kuin tylsää treeniä hyvänsä, niin aina osa oli niin fanaatikkoja että pysy mukana. Se on vähän että jos treeni ei nappaa niin ei siihen jaksa keskittyä eikä se myöskään pahemmin motivoi treenaan lisää.

[tohtorismies]

Minne on kadonnut infernaalinen pitkäjänteisyys harjoittelijoista?

Miksi ihmiset ei (todella raaka yleistys mutta menköön..) jaksa enää sahata wanhan liiton budo spiritillä vaikkapa yhtä tekniikkaa kokonaista treeniä? Miksi ei?

Mikä se on kiire valmiissa maailmassa?

?

Etkös sä itekkin lopettanut jonkin lajin kun et jaksanut enää sahata...?

Ennen, kun lajeja oli vähemmän, niin harrastajia riitti joka lajille, niin niillä sitten pysty teettään vaikka kuin tylsää treeniä hyvänsä, niin aina osa oli niin fanaatikkoja että pysy mukana. Se on vähän että jos treeni ei nappaa niin ei siihen jaksa keskittyä eikä se myöskään pahemmin motivoi treenaan lisää.

Joo Thaikun .

[tohtorismies]

Mutta kysymyksessä ei ollut tekniikoiden vähyys tai semmonen.

Ei vain ollut minun teekupilliseni.

Polkua etsivä on tmies ja alkaa polkunsa löytää.

Minä vain olen sen verran kaho että jaksaisin veivata vaikka osoto garia kuukauden putkeen. Siinä saattaa tulla hyväksi.

Niikö sanoin, mikä kiire on valmiissa mualimassa. Över und ut.

[nassesetä]

Näkisin, että tähän liittyy treenaajien ikä, treenivuorojen määrä ja lajin tekemisen asenne. Jos on kyseessä nappulajengi, ei ole järkeä teetättää äksiisinä toistoja mielettömiä määriä, koska lasten mentaaliset kyvyt eivät riitä. Jos taas harjoitusvuoroja on vain pari kertaa viikossa, on parasta koostaa treenit mahdollisimman optimaalisiksi kehittymisen kannalta. Lopulta ratkaiseva tekijänä kuitenkin on se lajin ja seuran yleinen asenne. Joihinkin lajeihin vaan sopii erinomaisesti se, että perustekniikkaa hinkataan salia päästä päähän tunti toisensa perään (vai oiskohan näin lopulta kaikkien lajien kohdalla?)

Mä itte kyllä tykkään äksiisitreenistä, eritoten yhdistelmä- ja paritekniikoiden suhteen. Monesti turhaudun juuri sellaisesta treenistä, että vuorotellen hyökätään ja puolustaudutaan ja kokoajan vaihdellaan toista puolta eteen. Silloin kaikki aivokapasiteetti menee vain homman muisteluun. Ehkä vaihtelu sopii fiksummille paremmin.

Onnekkaimmassa asemassa ovat tietenkin ne seurat, joilla on oma sali käytössä seittemänä päivänä viikossa.

[bodyguard]

Joihinkin lajeihin vaan sopii erinomaisesti se, että perustekniikkaa hinkataan salia päästä päähän tunti toisensa perään (vai oiskohan näin lopulta kaikkien lajien kohdalla?)

Täytyy sanoa että en kyllä ymmärrä miksi näin. Jos nyt vaikka puoltoistatuntia hinkataan jotain tekniikkaa niin siitä saa aikaan sen että mielenkiinto laskee ja väsymyksen tullen se tekniikkakin alkaa hajoamaan. Jos tekee puoli tuntia hyviä toistoja ja tunninverran paskoja toistoja niin siinä oppii kaksi kertaa paremmin tekemään niitä paskoja toistoja. Toisekseen se että tehdään jotain tekniikkaa tunti toisensa perään täysin valot sammuksissa ajattelematta mitään senkummemmin niin tuskin sekään on millääntavoin hyödyksi.

En tiiä onko sitten niin että nää wanhan liiton budo spiritti miehet oli niin paljon kovempia jannuja kuin nyky nuoriso mutta kyllä siinä jossainvaiheessa tulee väsymys tekniikasta riippumatta jos samaa hinkataan toistuvasti pitkään. Eikä se oo toki multa mitenkään pois jos jonku treenin tavote on olla joku wanhan liiton budo äijä mutta jos jollaintavalla haluaa saada maksimaalista hyötyä niistä treeneistä niin siinä pitää olla vaihtelua jotta mieli ja kroppa pysyy virkeänä.

[G12]

Tarvitaan määrää jotta siitä voisi jossakin välissä mahdollisesti kehkeytyä laatua. Laatu siis voi syntyä vain määrästä, mutta se ei itsessään takaa laatua, eikä laatu ole vakio. Tämän oivaltaminen on oleellinen asia. Mainittu sahaaminen kun voi näyttäytyä ulkopuoliselle tarkastelijalle silkkana sahaamisena. Tämä havainto kuitenkin kertoo enemmän mainitusta tarkastelijasta ja tavasta nähdä ja kokea asioita, kuin itse tarkasteltavasta asiasta. – Sahaajalle toistaminen voi näyttyäytyä ajan myötä sisäisesti rikkaana ja moniulotteisena sisäisenä opettajana.

[Lasse Candé]

G12 puhuu täyttä asiaa. Jalkapallokentällä oli monet ne nöyryytyksen tunnit yksin kakarana, kun jostain syystä vain halusi jatkaa potkimista tai pomputteluennätyksen tekemistä. Siltä pohjalta asiat muuttuvat paremmaksi. Treenamisessa on monesti samanaikainen huono ja hyvä fiilis. Hermo lepää kevyessä epämukavuudessa siis. Kokemusta saa vain hankkimalla sitä.

Ei voi tässä yhteydessä yleistää että huonosta tekemisestä oppii huonoa tekemistä, vaikka joitain muita asioita ehkä kannattaakin näin lähestyä. Huono tekeminen (pyrkimyksellä hyvään) tutustuttaa asian ympäristöön, eli opettaa asiaa oikeasti.

[KungFuMiäs]

Tarvitaan määrää jotta siitä voisi jossakin välissä mahdollisesti kehkeytyä laatua. Laatu siis voi syntyä vain määrästä, mutta se ei itsessään takaa laatua, eikä laatu ole vakio. Tämän oivaltaminen on oleellinen asia. Mainittu sahaaminen kun voi näyttäytyä ulkopuoliselle tarkastelijalle silkkana sahaamisena. Tämä havainto kuitenkin kertoo enemmän mainitusta tarkastelijasta ja tavasta nähdä ja kokea asioita, kuin itse tarkasteltavasta asiasta. – Sahaajalle toistaminen voi näyttyäytyä ajan myötä sisäisesti rikkaana ja moniulotteisena sisäisenä opettajana.

Sehän myös riippuu millaista laatua haetaan. Monesti näkee että ei haeta kovin laadukasta tekemistä, riittää että se toimii jotenkuten. Ei ole sitä tarvetta tehdä asiaa vaivattomammin ja hakea sitä korkealaatuista tekemistä.

[bodyguard]

G12 puhuu täyttä asiaa. Jalkapallokentällä oli monet ne nöyryytyksen tunnit yksin kakarana, kun jostain syystä vain halusi jatkaa potkimista tai pomputteluennätyksen tekemistä. Siltä pohjalta asiat muuttuvat paremmaksi. Treenamisessa on monesti samanaikainen huono ja hyvä fiilis. Hermo lepää kevyessä epämukavuudessa siis. Kokemusta saa vain hankkimalla sitä.

Jalkapalloa ja kamppailulajeja ei voi oikein tässä verrata kun ne harjoitukset on kuitenkin kovasti erilaisia, samaten yksin tapahtuva pallon kanssa höntsäily on vähän eri juttu kuin jotkut treenit.

Jos vedetään puolentoistatunnin jalistreenit jossa mennään kenttää päästä päähän ja harjoitellaan vaikka sisäsyrjän syöttöä ilmaan koko treenien ajan niin onko se a)Mielekästä ja b)kehittävää?

[Poista käyttäjä 3276]

Hyvää settiä tullu tähän ketjuun. Mä tislaan näistä itelleni tuumauksen; moni on unohtanu että sahaaminen on hyve, moni ei tiedä mitä pitkäjänteisyydestä (tämän ketjun kontekstissa) voisi edes hyötyä - omistautuminen ei ole tuttu juttu kuin muutamalle tyypille. Joskus tehtiin potkussa sitä erottelua että mitä se on harrastaa ja mitä se on treenata, se tulee just tässä ketjussa ydinjutuksi.

Mun määritelmät (kamppailulajien suhteen):
Harrastukset on vaan juttuja jotka vie sun rahat.
Treeni vie hengen mutta viekööt, saatana.

Semmosta, the art of dying.