Treeniparit

[Andy]

Miten teillä on tapana valita treeniparit ja mikä systeemi on mielestänne paras? Tässähän on useita vaihtoehtoja.

Yleisin lienee se "Ottakaa parit!" jossa treenaajat hakevat itse parinsa. tässä on kuitenkin tiettyjä ongelmia. Usein tietyt ihmiset hakevat aina toisensa pariksi, vaikka kehityksen kannalta heidän ei kannattaisi olla pareja. Toki jos he treenaavat vain huvi- tai kuntoilumielessä, tällä ei ole niin väliä. Lisäksi joillekin tulee helposti täysin sopimaton pari, kun "paremmat" on jo ehditty valita. Saman parin kanssa treenaaminen on muutenkin pidemmän päälle ongelmallista, vaikka parin sinänsä olisi hyväkin. Tottuu liikaa tiettyyn muottiin tehdä asioita.

Edellisestä on sitten kaksi versiota, eli joko ollaan koko treeni saman parin kanssa tai sitten treenissä on useita parin vaihtoja. Edellisessä on se huono puoli, että jos pari on huono, koko treeni menee pilalle. Jälkimmäisessä taas se että välillä tulee väkisinkin sopimattomia pareja.

Jos parit pidetään koko treenin tai ainakin vähän pidempään voi olla viisasta, että ohjaaja katsoo onko sopimattomia pareja ja tarvittaessa vaihtaa pareja päittäin sopivammiksi. Esimerkiksi siis jos salissa on kaksi paria, joissa on nainen ja iso mies parina.

Mikäli pareja vaihdetaan tiuhaan, voi ohjaaja tietysti ohjeistaa jonkun tietyn parin pitämään koko treenin ajan toisensa pareina. Tämä on järkevää lähinnä silloin, kun ko. parin osapuolet ovat selvästi muita treenaajia parempia.

Yksi tapa on sitten se, että treenin alussa ohjaaja nimeää parit. Tämä tietysti toimii vain jos ryhmä ei ole aivan valtava ja ohjaaja tuntee treenaajien kyvyt ainakin jollain tasolla.

Sparriparit ovat tietysti vielä oma lukunsa. Useinhan on tapana, että vaikka treeni muuten vedettäisiin yhden parin kanssa, sparreissa vaihdetaan paria joka erän jälkeen. Toisaalta jotkut tekevät niin, että vedetään useampi erä (esim. kilpaottelun kesto) aina saman parin kanssa.

[tonik]

Mielestäni hyvä olla parit jotka about yhtä hyviä, mielummin ei liian isoa kokoeroa.
Sparreissa vähän riippuu. Jos hyviä ottelijoita niin hyvä vaihtaa erän jälkeen.
Joskus taas hyvä ottaa useampi erä samankanssa jos saa hyvää matsia.
Toisaalta huonompi vastus kehittää samalla tavalla kun parempi, pitää vaan ottaa hiljempaa mutta voi kokeilla erilaisia juttuja eritavalla. Lisäksi jotkut eivät ole oppineet ottelemaan "säännöillä", tarkoitan matsi rikkkonaista mikä hyvä. Lyö ja potkii eritavalla kuin pidempään treenanneet, tarkoitan.

[Puni]

Semmonen aika perus, että pariharjoittelumuotoon (eli kaksi riviä nenät vastakkain) about pituusjärjestykseen molemmat.

Jos ei ole ihan VALTAVIA pituuseroja, muotoa voi kierrättää ja jos on, laittaa se kahteen osaan ja kierrättää molempia erikseen.

Perustekniikoissa, askelotteluissa ja itsepuolustusharjoitteissa toimii ihan hienosti, tasoryhmät on omissa treeneissään, joten ainut mikä käytännössä vaihtuu, on se koko ja kaikenkokoisia vastaan ompi ihan hyvä reenailla.

Sparrireeneissä on sitten melkein pakko vähän jaotella, varsinkin maajoukkueen ja wannabeiden yhteistreeneissä, jos rymistellään kunnolla ei ole oikein hyvä juttu jyräyttää wannabeitä. Kevyemmissä harjoitteissa ei sekään niin nokonuukaa.

[Lasse Candé]

Ilpo Jalamon jossain kirjassa mies totesi sen suuntaista että huomasi että sitä treeneissä päätyy välttelemään jotakuta ja että olisi kehittymisen kannalta paras juuri hakeutua tämän pariksi. Kun mä luin sen niin se teki suuren vaikutuksen. Sillä ollaan sitten vedetty. Huomasin että välttelyn kohteita ovat jotakuinkin kovaa vetävät (jopa hyvällä kontrollilla), runnovaa tyyppiä olevat ja surkeat. Jalamo varmaan tarkoitti lähinnä sitä että sitä saattaa vältellä sitä kovaa tyyppiä. Mutta laajemmallakin tulkinnalla ja ajatuksella ettei vain välitä vaan yrittää kehittyä, todella paljon turhat stressit keveni ja fokus todella siirtyi omaan kehitykseen, "paristressaamisen" sijaan. Suosittelen! Not giving a fuck is AWESOME!

Joka kerta kun ajattelee että pari on huono, on väärillä raiteilla osittain vaikka se olisi miten totta tahansa. Tosin kihon kumitea on hanurista tehdä tårta på tårta parin kanssa. Mutta about kaikki muu on hyvää settiä. Jännästi saa sovellusoppia.

[Make]

"Huonon" pädinpitäjän kanssa tekeminen on kyllä hanurista. Saat neuvoa jatkuvasti vaihtamaan pädien korkeutta oikeaksi, ja sitten ne nousee taas takas ylös parin potkun jälkeen vaikka kylkeen olis tarkotus tehdä. Lyönneissä pädit on metrin päässä toisistaan, ei lyödä vastaan, jne..

Meillä parien valinta menee lähinnä "Ottakaa parit" tyyliin, joten hakeudun aina salin perälle minne "kokeneemmat" tulevat, ettei joudu jonkun kanssa kenellä pädienpito ei vielä onnistu. Ongelmaa ei tietenkään ole "Advanced"-tunneilla, mutta tapanani on vetää yksi perustunti (Kaikille avoin) lämmittelynä ennen varsinaista sparri- tai kokeneempien tuntia.

Sparrissa taas tykkään juurikin tuosta kierrätysmetodista, pääsee nopeasti eroon isoista runnovista kavereista kun ei tarvi koko treeniä saman kanssa vääntää ja ottaa nekkuunsa. (Terv. 69kg).

[Oskari]

Vaparissa ja kiukkarissa oon huomannut että ei ole niin väliä vaikka vaihdeltaisiin pareja tasaiseen tahtiin ja treenattaisiin huomattavan eri tasoistenkin kesken. Vaparissa siksi, että suurinosa treenaajista on nuoria miehiä, joiden kanssa päästään yleensä nopeasti yhteisymmärrykseen tahdista ja vauhdista jota pidetään yllä. Kiukkarissa taas sellanen kovaa treenaaminen on sisäänrakennettu harjoitteluun mukaan. Eli vaikkei vedettäiskään kovalla kontaktilla, niin tempo on silti kova.

Mikään ei mun mielestä pilaa treeniä pahemmin kuin löysä treenipari, jota ei saa heittää, kaataa, lukottaa jne.. jos on paikat niin p@skana että pitää kaikkia liikkeitä vaan himmailla, niin olis parempi pysyä kotona tai etsiä sellanen treenipari kenen kanssa voi vaikka omalla ajalla tehdä "kuivaharjoituksia"

Parasta oli kun Hapkidossa mua alkoi joskus vihreävöinen mimmi neuvomaan että "ei saa käyttää omaa voimaa ollenkaan". Tyttö (n.50kg) harrasti vissiinkin vielä itsepuolustusmielessä lajia ja eli uskossa että pystyy tehokkaasti puolustamaan itseään harjoittelemalla jotain taikatemppuja joilla vastustaja horjuttaa ja heittää itse itsensä pois tasapainosta. Sanomattakin lienee selvää, että ainoa mikä siinä kehittyi, oli itsehillintä.


Paras tapa mikä on tullut vastaan oli vaparissa kun valmentaja käski kaikki yli 75kg ihmiset toiselle puolelle salia ja alle 75kg toiselle puolelle. Ryhmä jakautui melko nätisti tasan. Näiden ryhmien sisällä sitten vaihdettiin pareja, ja jokainen sai melko varmasti hyvää treeniä.


Ohjaajalta varmasti pahimpia virheitä on sitten laittaa tavoitteellisesti treenaava ja 1krt viikossa harrasteleva henkilö keskenään harjoittelemaan.

Ohoh, tulipas kärkkään kuuloinen posti Noh, näin mä sen nään.

[Mika]

Tärkeä aihe on keskusteltavana.

Näkisin että fyysisesti epätasaisten parien sopimattomuus toisilleen korostuu enemmänkin painoluokkiin perustuvissa kamppailu-urheilulajeissa. Perinteisissä lajeissa usein se lähtökohtakin on, että pärjää isompaansa vastaan. Tätähän ei opi kuin oppimalla. Tällöin totta kai opettajan merkitys korostuu, sillä sen puolentoista metrin pituisen naisen ei välttämättä ole järkevää lähestyä itsepuolustustilannetta samalla tavalla itsensä kokoista ja vaikka kaksimetristä miestä kohtaan.

[AriJ]

Omalta kohdaltani pyrin pääsemään treenaamaan henkilön kanssa jojnka... hmm... tavoitteet treenin suhteen tiedän suht samoiksi kuin omani, se helpottaa mielestäni kummankin oppimista ko. sessiossa.

Joskus sattuu että paikalla ei ole ketään "hyväksi koettua" tai tuttujen tanssikortit on jo ennakkoon täytetty (kun muutkin ovat havainneet ko. treenaajat hyvioksi pareiksi ), jolloin mennään umpimähkään ja välillä saa uuden "Hyvä vaihtoehto jatkossakin!" merkinnän ja välillä taas "Juu, kiitos, eka ja vika kerta...." sarakkeeseen lisäyksen

Ja olenpa jopa törmännyt tilanteeseen jossa opettajan ehdottamasta treeniparista on kieltäydytty.....

[Jorge]

Miten sen tutun ja hyväksikoetun kanssa treenaaminen tuo nousujohteisuutta, ellei se sitten ole itseä parempi ts. tuo jotain uutta karkkia hommaan joka kerralla, jos edistyt?

[Aleksi T]

Mulle on oikeastaan tärkeintä treeniparin asenne harjoittelua kohtaan kuin mikään muu. Mikään ei ota niin paljon päähän kuin se, että kaveri tekee huolimattomasti tekniikoita, eikä välitä korjailla niitä tai sitten vetää älyttömän löysästi kaiken. Ei se suurikaan painoero estä järkevää treeniä, jos asenne on molemmilla kohdillaan.

Eniten kannatan nopeaa kierrätysmetodia. Jos parin kanssa ei suju, niin ei ainakaan mene koko reeni siinä pilalle ja toisaalta ei saa liian pitkään tehdä sen suosikkikaverin kanssa. Itse pyrin olemaan sen verran objektiivinen itseni kanssa, että tiedostan kenen kanssa tykkään reenata ja miksi näin on ja sitten mietin vielä, pitäisikö muuttaa omia tapoja ja reenata enemmän jonkun muunkin kanssa. Mutta ainakin tällä hetkellä reenikavereissa on reilusti tyyppejä, joiden kanssa sujuu asiat loistavasti ja ollaan asenteellisesti samalla aallonpituudella.

[injunjack]

Karatessa tai siis niissä seuroissa joissa oon treenannut, parinmuodostusta oli kahden sorttista

Valitkaa parit, joka johti siihen, että samat naamat treenas aina keskenään, ja vaihtelivat keskenään kun määrättiin parinvaihto.
Mielestäni no good, ei johda pitkän päälle kehittymiseen.

Parempi on joka toinen askel eteen ja ota pari takaasi. Ja parinvaihto siten että kaikki muut paitsi "kulmamies" siirtyy yhden paikan oikealle. Näin kierretään kauniisti kehää ja kaikille tulee kaikenlaisa pareja. (edellyttää siis "rivimuotoista" pariharjoitusta)

Tottakai tämänkin voi sitten pistää poikki jonkun sopivan vyöarvon kohdalla, siten että on kaksi paririviä joissa kierretään.

Hyvästä on kumminkin treenata kaikentasoisten kanssa, sieltä tulee kaikenlaisa ylläripylläreitä jotka opettavat

[AriJ]

Miten sen tutun ja hyväksikoetun kanssa treenaaminen tuo nousujohteisuutta, ellei se sitten ole itseä parempi ts. tuo jotain uutta karkkia hommaan joka kerralla, jos edistyt?

AleksiT tuossa yllä sanoikin jo hyvin tähän kyssäriin.

It's all in the wrist... eikun asenteessa.

[Andy]

Näkisin että fyysisesti epätasaisten parien sopimattomuus toisilleen korostuu enemmänkin painoluokkiin perustuvissa kamppailu-urheilulajeissa. Perinteisissä lajeissa usein se lähtökohtakin on, että pärjää isompaansa vastaan. Tätähän ei opi kuin oppimalla.

Tämä on ihan totta. Ongelmaksi itsepuolustuslajeissakin tulee kuitenkin se, että kuinka järkevää kaksimetrisen ja 110-kiloisen miehen on harjoitella puolustautumista pienen naisen tekemää kuristushyökkäystä vastaan?

[Jorge]

Voihan sitä treenata sillain vähimmän haitan kautta, että saa homman kuriin ilman syytetyn penkille joutumista

[Totte]

Joskus voi olla ihan hyvä että pääsee kokeilemaan myös huonompaa tai kevyempää vastaan. Varsinkin jos treenaa koko ajan samojen ja samankokoisten kanssa, joiden taidot kehittyvät samaa tahtia. Joskus tulee sellainen fiilis että ei nää tekniikat nyt kovin hyvin toimi, mutta sitten kun saa tavalla tai toisella "helpomman" vastuksen, niin huomaa että omat tekniikat uppoaa paljon paremmin kuin esim. pari vuotta sitten. Tällä nyt voi olla itseluottamusta kehittävä vaikutus. Ja en nyt ottais ihan vitsillä että voi joskus treenata vähän pehmeämpiä ratkaisumalleja jos on sellainen pari johon ne oikeasti voisi toimia.

Tällaiset treenit pitäisivät tietenkin olla poikkeuksia.