Leirien ja seminaarien järjestäminen

[Streetwise]

Tästä nimien heittelystä herää jatkokysymys, että kuinka näitä nimiä yleensä markkinoidaan rivitreenaajille, eli puhutaanko lajien nimiätekevistä ja annistaan lajiin?

Kyllä minä ainakin pyrin oppilaille kertomaan mitkä herrat ja miten ovat vaikuttaneet omiin oppeihini.

[JarkkoP]

Leiri ja seminaarit ovat mielenkiintoinen juttu. Potkiksessa tuli oltua joillain leireillä ja muutama leiri tuli omassa kaupungissakin pidettyä. Oman kokemuksen leirit jakaantuu karkeasti neljään kategoriaan. Mielestäni seminaari poikkeaa selvästi näistä.

- diipadaapa-leirit (olkoot vetäjä sitten kuka tahansa)
- opettavat diipadaapa-leirit
- näennäisesti kilpailuun valmistava leiri
- harjoituskauden mukainen tehostetun harjoittelun leiri

Jokaisen kategorian leiriin on tullut otettua osaa. Yleisesti ottaen leirien järjestäminen on epäkiitollista puuhaa, ja kaikki kunnia niitä järjestäville tahoille. Oma leiri-innostus kuitenkin lopahti aikoinaan melkoisesti, kun olin jollain arvokisavoittajan leirillä, jossa sitten punnerrettiin ja tehtiin vastaavaa aivot narikkaan lihaskuntoa.

Diipadaapa leirillä tarkoitan kaikille lajin harrastajille suunnattua leiriä, jossa joku iso nimi vetää leirin. Joskus käy niin, että vetäjä vetää sellaisen leirin, että mahdollisimman moni saisi tasoaan vastaavaa tekemistä. Ja jos vetäjää ei vielä hirveästi nappaa leirin vetäminen, niin eipä siitä kokeneemmille hirveästi jää käteen.

Opettavainen diipadaapa leiri muistuttaa edellistä, mutta vetäjä on sen verran motivoitunut, että heittää hyviä tipsejä kokeemmillekin kavereille.

Näennäisesti kilpailuun valmistava leiri on yleensä johonkin kilpailuun valmistava leiri. Yleensä leirille on ominaista, että se on huonosti johdettu, jos lainkaan ja siellä tehdään asioita sinne päin. Tai vaihtoehtoisesti siellä sparrataan, mutta erämäärät ovat niin suuret, että intensiteetti on kaukana ottelunomaisesta.

Harjoituskauden mukainen tehostetun harjoittelun leiri on tietysti vain sporttipuolen hommia. Vaikka näissä on tullut oltua eniten mukana, niin loppujen lopuksi valitettavan harvoin voi sanoa, että leiri on ollut kokonaisuudessaan hyvä. Näkisin että toiminnan johtaminen ja kyky reagoida oikein muutoksiin ovat tärkeimmät asiat leirillä. Olettaen että järjestelyt toimivat.

Seminaarit koen enemmän koulutukseksi. Suomen Valmentajat järjestää pirun hyviä seminaareja. Mielestäni kamppailulajeissa kannattaisi tehdä nykyistä selvästi enemmän yhteistyötä seminaarien järjestämisessä. Ainakin urheilupuolella.

Jotta leiri kannattaa järjestää, niin mielestäni ainakin joitain alla olevia seikkoja olisi hyvä ottaa huomioon
- leirin tarkoitus (onko leirille edes tarvetta?)
- harjoituspuitteet
- kohderyhmä (harrastajat, urheilijat, valmentajat, ohjaajat)
- kustannukset (menot-tulot)
- ajankohta
- oma ajankäyttö ja resurssit leirin järjestämiseksi
- tiedottaminen (sisäinen, ulkoinen)

Vaikka joka vuosi tulee järjestettyä tavalla tai toisella joitain leirejä, niin syksyllä meinasi käydä kylmät. Ajattelin että kyllähän sitä nyt viikon varoitusajalla raapaisee kv.leirin pystyyn omassa kylässä. Vaikka loppujen lopuksi kaikki meni oikein hyvin, niin jatkossa kyllä mietin tarkemmin leirien järjestämistä.

Yleisesti ottaen on tietysti kaksi aivan eri asiaa onko leiri tarkoitettu sporttihommiin, vai onko se jonkin lajin kaikille harrastajille suunnattu. Leirit ovat mukava tapa verkostoitua ja tavata tuttuja tai uusia lajiniiloja. Oppimisen kannalta kustannustehokkainta on kuitenkin mennä ulkomaille. Kun on jossain oman lajin korkean kulttuurin maassa kuukauden tai kaksi, treenaa ja elää paikallisten tavoin, niin siinä saattaa jo oppiakin jotain.

Oma enemmän tai vähemmän kriittinen näkemys leirien järjestämistä kohtaan johtuu varmaan siitä, että tässä vaiheessa vuotta akku alkaa olla aika tyhjä. Ja varmaan vuodet alkaa vaatia veronsa. Kun järjestää tai vetää leirejä, niin jossain vaiheessa alkaa kyllästyä, joka leirille pesiytyneisiin hyvinvointiyhteiskunnan perästä vedettäviin tuotoksiin.

[AriJ]

Tästä nimien heittelystä herää jatkokysymys, että kuinka näitä nimiä yleensä markkinoidaan rivitreenaajille, eli puhutaanko lajien nimiätekevistä ja annistaan lajiin?

Kyllä minä ainakin pyrin oppilaille kertomaan mitkä herrat ja miten ovat vaikuttaneet omiin oppeihini.

Noin juuri.

Tuo on minusta sitä oman salin historian tuntemista, yhdeltä kantilta tarpeellista tietoa, toiselta taas täysin toissijaista

[Presenter]

Omassa seurassani leirejä ja seminaareja järjestetään niin, että kulut pitää pystyä kattamaan oman seuran porukalla. Meidän ei siis varsinaisesti tarvitse markkinoida leirejämme ulkopuolisille ja toisaalta valtaosa leireistä tulee täyteen omalla porukallakin. Tällä tyylillä voi jäädä joku Roger Gracie saamatta, mutta so not.

[Andy]

Kuinka paljon Andy potkisliitto osallistui Hoostin leirin kuluihin? Tai jos joku muu guru tulee?

En valitettavasti voi kertoa tässä mitään summia vaikka olenkin selvillä ko. leirin taloudesta. Sen voin kuitenkin sanoa, ettei se mikään valtava rahasampo ollut vaikka osallistujia oli noinkin hyvin. Meillä homma menee niin, että suurleireillä (4kpl/vuosi) liitto vastaa kokonaisuudessaan leirin talouspuolesta ja ottaa niin voitot kuin tappiotkin.

Mikäli taas järjestävä taho on enempi ry-pohjainen, tällöin varmaan pyritään sihen, että päästään plusmiinus-nollaan tai pieneen voittoon, tappiollahan nyt kukaan ei voi oikeasti järjestää jos yhtään järkeä on päässä...?

Itseasiassa minusta pieni tappiokin on hyväksyttävissä. Olettaen siis että se menee seuran/liiton piikkiin. Näin siksi että hyvä leiri on kuitenkin mitä parasta lajitoiminnan edistämistä eli juuri sitä mitä varten seurat ja liitot rahaa keräävät. Luullakseni ainoa taho Suomessa, joka pystyy tekemään oikeasti voittoa leireillä on Ave - hänestä myöhemmin lisää.

Hinnoitteluthan ei muuten aina ole itse ohjaajan laatimia vaan yleensä on sovittu joku könttäsumma ja sitten järjestävä taho itse miettii millä pyrkii saamaan osallistujat. Sitten taas jotkut saattavat vaatia sen tietyn osuuden tuloista jolloin ehkä helpommin se hinta on korkeampi.

Itse en ole oikeastaan koskaan kuullut sellaisesta jrjestelystä, että ohjaaja ottaisi jonkun prosentin leirimaksuista vaan aina niin että tälle sovitaan tietty palkkio ja järjestäjätaho määrittelee hinnan.

Jos puhutaan keskimäärin 10eur/h veloituksesta niin se on kuitenkin aika pirun vähän ammatti-ihmisen opetuksesta. Okei, tietty eihän se opettaja ole sielä privaopetusta antamassa, mutta silti. Onhan se muistettava kuitekin, että henkilö tekee hommaa ammatikseen.

Kyllä näin, mutta jos leirillä on 50 osallistujaa, puhutaan 500€/h veloituksesta, joka on minusta jo ihan kohdallaan. No joo, eihän se näin mene kun on kuluja ja "työaikaan" pitää laskea koko viikonloppu matkoineen. Mielestäni tuo 40€ Ernesto Hoostin viikonloppuleiristä on kyllä todella edullinen ja olisin ilman muuta maksanut enemmänkin, mutta toisaalta Royce-seminaarin 75€ yksistä treeneistä olisi kyllä jo liikaa.

Useille seminaarit ovat kuitenkin kokemuksia ja tietynlaisia elämyksiä. Jokainen ymmärtää että sieltä ei saa hirveästi sitä henk.kohtaista ohjausta ja tekniikatkin voivat olla jotain suht simppeliä tai jo tuttua. Siellä kuitenkin tapaa tuttuja, saa uusia kontakteja, pääsee treenaamaan uusien ihmisten kanssa ja tietty pääsee saamaan sitä oppia kuitekin eri ihmiseltä kuin normaalisti, kenties jopa jonkin sortin "legendaltakin", tapahtumasta riippuen.

Juuri näin. Tämä sosiaalinen puoli on myös tärkeä asia enkä tarkoita nyt mitään kosteita illanviettoja, jotka eivät minusta kuulu harjoitusleirille ollenkaan. Mutta on mukava tavata tuttuja laji-ihmisiä muista kaupungeista, treenata heidän kanssaan ja vaihtaa ajatuksia esim. samalla kun käydään yhdessä syömässä.

Itselleni oli myös iso asia, kun pääsin sparraamaan Rob Kamanin ( " onclick="window.open(this.href);return false; ) kanssa. Eihän siitä nyt mitään sellaista jäänyt että voisin sanoa, että "tämän tekniikan jolla voitin matsin X opin Rob Kamanilta" mutta olihan se hienoa päästä kokemaan kuinka hyvä tuollainen maailman aivan ykköskaartiin kuulunut kaveri tosiaan on.

Mutta vielä siitä Avesta. Hän on mielestäni onnistunut Suomessa parhaiten tuossa leirien pyörittämisessä. Hokutoryun suurleirit ovat aina yleisömenestyksiä vaikka ohjaajat eivät ole mitään valtavan kuuluisia. Toki modernin jujutsun piirissä päteviä ja maineikkaita, mutta ei todellakaan kuuluisuudeltaan jonkun Royce Gracien luokkaa. Väkimäärää voi katsella tuolta: http://www.hokutoryu.com/index.php?opti ... n&Itemid=4" onclick="window.open(this.href);return false;

Salaisuus on se mitä Kaivonen kolumnissaan jo valottikin eli leirien sitominen lajissa etenemiseen. Saadakseen Hokutoryu-vöitä pitää käydä tietty määrä suurleirejä ja ylempiä vöitä voi suorittaa vain suurleireillä. Itseasiassa Potkunyrkkeilyliitolla on samanlainen systeemi, mutta Hokutoryussa vaaditaan käytännössä huomattavasti ahkerampaa leireilyä. Olen varma että jos vaikka Lee Morrison kutsuttaisiin vetämään Suomen Krav Maga -liiton kesäleiriä, sinne tulisi ihan kohtuudella väkeä.

No jokuhan alkaa nyt tietenkin vinkua, että on kauheaa rahastusta, kun pakotetaan leireillä käymään. Mutta mikä on lajin kannalta tärkeämpää, se että joku sunnuntaiharrastaja pääsee etenemään tasoissa käymättä omien treenien ulkopuolella vai se että saadaan tuotua maahan jatkuvasti tasokkaita ulkomaisia ohjaajia ja jaettua näiden oppia suurelle oppilasmäärälle?

[AriJ]

Komppaan tuota ylempien arvojen tsekkausta semmoilla. Meillä ei ole mitään määrävaadetta sille, mutta nostoista tehdään tarkistukset usein juurikin semmoilla.

Ne voivat tapahtua myös kotisaleilla, edellyttäen että salin opettajalla on valtuudet ko. nostoon (omaa tasoaan yhtä alemmaksi), mutta on harvinaisempaa kuin "yhteistuumin".

[Totte]

Itse väittäisin kyllä että aika harva käy leirillä sen takia että tarvii sen merkinnän vyökoetta varten. Esim. ruskeaan vyöhön tarvitaan seitsemän leiriä, mistä kolme on saatu jo suorittamalla alemmat vyöt leireillä. Vyökokeiden lisäksi tarvitaan siis neljä leiriä, ja koska ruskean vyön suorittaa kai nopeimmillaan noin neljässä tai viidessä vuodessa, niin mitään hirveää leirimäärää per vuosi ei kyllä tarvita.

Alemmilla vöillä tuo leirimerkintöjen kerääminen voi olla osasyy, mutta koska leireillä ylemmät vyöt ovat aina hyvin edustettuina, niin en näkisi että tuo vaatimus suoraan selittäisi runsaan osallistumisen. Epäsuorasti se voi tietenkin vaikuttaa sitä kautta, että kun leireillä on heti alusta pakko käydä, niin on myöhemminkin hyvin matala kynnys osallistua.

Jotenkin lajiin on vain iskostettu leirillä käymisen kulttuuri. Sanoisin että asiaa edesauttaa myös se että joka vuosi on ne neljä valtakunnallista leiriä. Kun homma on jo tiedossa, niin leireillä on helppo käydä, ja niihin pystyy varautumaan vaikka miten kauan etukäteen. Eli pääsääntöisesti ei tule sellaisi "leiri kuukauden päästä"-ylläreitä.

Lisäksi leirien säännöllisyys ja runsaus takaa sen että osallistuja tietää suunnilleen millä tavalla leiri on rakennettu, ja minkälaista treeniä (ja illanviettoa) on odotettavissa. Myös (yhteis)kuljetuksien ja majoittumisen järjestäminen on aina helpompaa kun käy jossain paikassa toista kertaa, joten säännöllisyys paikkojen suhteen on tälläkin tapaa etu.

[Lasse Candé]

Meillä tuo sama kaavamaisuuspointti ja vielä vahvemmin täällä Ruotsissa. Pelittää hyvin kyllä. Sanoisin että mitä enemmän kaavasta luistaa sitä enemmän syö omasta kuormasta niinsanotusti. Kaavaa kannattaa noudattaa jopa sisältöasioissa jollain tasolla.

Mutta en olisi lakaisemassa Andyn pointtia leirimerkinnöistä maton alle ihan äkkiä myöskään, vaikka en systeemiä tai Hokuton käytäntöä tunnekaan. Juurikaan noista Toten mainitsemista välillisistä syistä ja siitä että se on yksi tapa tehdä sitä leirilläkäymisen kulttuuria. Muutenkin se on paljon jos sen jonkun tyypin saa kerran vuodessa leirille, koska sellaisia tyyppejä lienee iso osa leirikävijöistä. Tällöin leireillä on jengiä ja sinne pitää päästä missä "kaikki" on. Eli mikä tahansa mikä tuo jengiä tuo siksi lisää jengiä että jengi tuo jengiä.

[Andy]

Itse väittäisin kyllä että aika harva käy leirillä sen takia että tarvii sen merkinnän vyökoetta varten. Esim. ruskeaan vyöhön tarvitaan seitsemän leiriä, mistä kolme on saatu jo suorittamalla alemmat vyöt leireillä. Vyökokeiden lisäksi tarvitaan siis neljä leiriä, ja koska ruskean vyön suorittaa kai nopeimmillaan noin neljässä tai viidessä vuodessa, niin mitään hirveää leirimäärää per vuosi ei kyllä tarvita.

Alemmilla vöillä tuo leirimerkintöjen kerääminen voi olla osasyy, mutta koska leireillä ylemmät vyöt ovat aina hyvin edustettuina, niin en näkisi että tuo vaatimus suoraan selittäisi runsaan osallistumisen. Epäsuorasti se voi tietenkin vaikuttaa sitä kautta, että kun leireillä on heti alusta pakko käydä, niin on myöhemminkin hyvin matala kynnys osallistua.

Juurikin näin. Eli ratkaisevaa on se, että vihreään vyöhön (kolmas vyöaste joka suoritetaan tyypillisesti 2-3 vuoden treenin jälkeen) vaaditaan kolme suurleiriä. Kokeneet harrastajathan kyllä käyvät leireillä ihan omasta halustaan, koska yleensä muutenkin panostavat lajiin paljon, mutta tällä saadaan ne kelta- ja oranssivöiset alemman tason jepet tulemaan leirille. Ja kuten sanoitkin, kun leireillä käymiseen on totuttu, sitä tehdään myöhemminkin.

[Stick]

Aika paljon on tullut kieltämättä mietittyä,että miksei ip-seminaarit vedä,ja miksi niitä tuntuu olevan niin vähän Suomessa nykypäivänä,varsinkin kun itse niihin osallistuihin enemmänkin.En usko että syy on hinnassa,jos hinta on vaikka tuo 50 e/n4-5h,niin sehän on naurettavan halpa jostain Lee Morrisonin seminaarista.

Luulisinkin että syy on enemmänkin treenaajissa,oli kyseessä sitten mikä tahansa ip-laji,niin todettu on että treeniporukoista suurin osa on ns.satunnaiskävijöitä,kyllä kai useimmassa seurassa on vain kourallinen niitä aktiivitreenareita,ja tämä taas on suoraan verrannollinen esim.seminaariosallistumisiin.Koska näitä satunnaistreenaajia ei muutenkaan liikaa näy treeneissä,niin aika vähän myöskään millään seminaareilla.Taitaa olla nämä seurojen aktiivit,jotka näihin seminaareille osallistuu,ja jos niitä on vaikka perusseurassa 5-8,niin eihän esim.Tampereellekaan isoa osallistumista saa. Mutta jokaisella on omat motivaationsa treenata,toisaalta on väärin syyttää treenaajiakaan.

Itse taas näen seminaarit loistavina mahdollisuuksina saada uusia näkemyksiä,kokemuksia ja niistä voi aina poimia lisää juttuja itselleen,ei välttämättä kaikkea,mutta parhaat päältä.

[AriJ]

Jotenkin lajiin on vain iskostettu leirillä käymisen kulttuuri. Sanoisin että asiaa edesauttaa myös se että joka vuosi on ne neljä valtakunnallista leiriä. Kun homma on jo tiedossa, niin leireillä on helppo käydä, ja niihin pystyy varautumaan vaikka miten kauan etukäteen. Eli pääsääntöisesti ei tule sellaisi "leiri kuukauden päästä"-ylläreitä.

Meillä varmaan tuo leireily jäänyt alkuvuosien systeemistä, jolloin leirit oli se ainoa tapa saada sitä oikeaa opetusta.

Nykyisellään päätämme vuoden ekalla semmalla pidettävässä opettajakokouksessa alkavan vuoden seminaarikalenterin, joka sitten julkistetaan saman tien (milloin ja missä). Jaksotus meillä äon ollut kuuden viikon välein, eli jos missaa yhden semman nin seuraava ei ole vasta kuukausien päästä (mutta saattaa kyllä olla sitten satojen kilometrien päässä ).

Vetäjät ja aiheet elävät, sillä pyrimme siihen että jos joku on käynyt hakemassa oppia kauempaa niin se asia tuodaan saataville kaikille pikimmiten.

[joksanen]

Meillähän noita seminaareja järjestetään melko usein. Kuuluu metodiin. Tanskalaiset pääopettajat käyvät kumpikin nelisen kertaa vuodessa Suomessa. Suurin osa pidetään Helsingissä, mutta kulujen kattamisen riskilläkin niitä on pidetty myös muissa kaupungeissa. Koska se on hyvä juttu. Jonkin verran seminaareja pidetään myös kotimaisten opettajien voimin ristiin eri kouluissa.

Ollaan käytetty joskus termiä "harjoitusleiri" testimielessä mainonnan osalta. Itsellä vaan tuntuu että leiri jossa ei nukuta ei ole leiri eikä mikään. Retki korkeintaan. Mut koska seminaari-sanasta tulee mieleen pappisseminaarit tms ni pitää yrittää. Seminaarilla harjoitellaan astekohtaista materiaalia sekä graduoidaan asteita. Kesto on yleensä 2x2h yhden päivän aikana. Pe-su-kesäleirillä on sitten hiukan enemmän sisältöä.

Ylivoimaisesti suurin etu on päästä treenaamaan muiden koulujen oppilaiden kanssa, sekä kuulla vieraan opettajan selittävän asioita hiukan eri tavalla, joka saattaa laukaista jonkin mentaalilukon. Ja tietty ne greidit, joita ei muualta saa. Kerrallaan voi toki saada useammankin asteen.

Seminaarien järjestäminen menee melko rutiinilla. Hinnatkin on aika fiksattuja. Taloudellinen riski on seminaarin opettajalla, joskin kohteliaisuus venyttää laskukaavoja. Tienaamaan niillä ei pääse, mutta eipä tarvitse omasta treenistä mitään maksaakaan.

Ulkopuolisetkin on tervetulleita meidän semmoille, mutta en tiedä miten ne sellaisen sitten kokee. Aika harvoin noita näkyy. Ehkä asian eteen voisi tehdä jotakin. Mut ymmärrän kyllä että jonkun nimekkäänkin (ip-)opettajan seminaarille voi olla vaikea saada ihmisiä. Rahaahan on helppo syyttää, mutta tosiasia on, ettei mistään kovin kauheasti sisältöä voi lyhyessä ajassa saada ja ne kaveruussuhteetkin solmitaan sitten jatkoilla. Joten mistä sitä sitten maksaa? Huonolla tuurilla siitä, että kuuntelee muutaman tunnin, kuinka omaa lajia tai sen ratkaisumalleja bashataan.

Seminaarit pitäisi jotenkin tuotteistaa paremmin. Etenkin lajin ulkopuolisille osallistujille.

[voipa]

Vielä tuosta terminologiasta. Kun 80-luvulla osallistuin Turkkusessa Dan Inosanton ja Cass Magdan kalisteluleirille, niin sen sanottiin olevan seminaarityyppinen eli paljon kerrotaan ja näytetään asioita, ja vähän kokeillaan niitä itsekin. Ihan hyvin siellä pääsi treenaamaankin mutta se teorian määrä oli kyllä valtaisa. Harmi, että kaikki on jo autuaasti unhottunut mutta silloin oli kivaa.

[Kari Aittomäki]

Samoihin seminaareihin käpsehtineenä, tästä itteniki piti mutten saanu aikaseks..
Mä käsitän seminaarin nimenomaan metodiin perehdyttämissessiona, miltei teoriapuolen esittelytilaisuutena.
Leiri sitten saattaa olla erittäinkin syväluotaava sukellus metodin detaljeihin.

Hyvä keskustelu, hyviä pointteja.
Esittäisin yhtenä ip-leirien nihkeydenaiheena tuota stara-statuksen toteennäytettävyyttä.
Sporttitähdillä on ikäänkuin lyödä näyttöä pöytään, etenkin näin tuubi-aikana.
Ip-guruilla taasen on vaan se paatos ja väitös.
Ja kun todensanoen.. ip-jutut ei ole kovinkaan vaativia tehdä, jää niitten viihdyttämisvaikutuskin näinollen pieneksi.
Urheilupuolen sälliellä on yleensä se fyysinen äimistyttävyys jollainlailla hallussa.
Toimii viihdykkeenä paremmin..

Tosin, yksi surkeimpia kokemimpiani leiritreenejä oli yhden tällaisen WAKO-ihmeen puoliluento, jätkä lähinnä veteli spagaateja, kehu itteensä ja kerto venyvyyden/räjähtävyyden tärkeydestä..
Kyllä siitä silti ihan treenin sai, taisi olla Petteri Maunun kanssa ekakerta samoissa treeneissä..

Miäkin luin tuon Fightsportin ja pähkäilin samaa, ittelläni se raha joka on treeniin laitettu ei tunnu missään.
Mutta tajuan täysin myös wanhan talkoohegen painolastin ja asiaan liittyvät muutospaineet.
Ja vaikka aivan varmasti pystyisin sisällön ja opetustapahtuma-mehevyyden puitteissa vetään yhtähyvät bileet kuin nää ip-gurut..
En ikinä kehtais ruveta laittaan asialle maksulappua.
Tyhmä asenne sinänsä.

[bodyguard]

Tässä tuli mieleen tämä aihe kun mietiskelin itse noita käymiäni seminaareja että vaikka tuossa valituksessa siitä että ihmiset eivät halua maksaa on sinällään ideaakin niin monasti noitten järjestäjillä on myös itellä peiliin katsomisen paikka. Pari seikkaa:

-Huono ja epäkattava mainostus. Monasti on käynyt ilmi erinäisiä kiinnostavia seminaareja jälkeenpäin (vaikka seuraan aika aktiivisesti esim. nettifoorumeita) ja monasti kun itse mainitsee olleensa jossain seminaarilla niin joltakulta pääsee se että "eihän tollasesta oltu kuultukkaan". Moni ei varmaan viitsi tulla kalliille seminaarille mutta ihan varma on että ihminen joka ei ole kuullut jostain seminaarista ei ainakaan tule sinne.
-Huonot tiedot ilmoituksissa ja puutteellinen vastailu järjestäjän taholta. Tämä on kyllä ihan juuttaan yleistä. Kun ilmoituksessa ei monasti ole ihan perustietoja (aikka, paikka, kesto, hinta, sisältö) niin se karsii jo porukkaa pois. Sitten taas kun yleensä ilmoituksessa mainittuun sähköpostiin lähettää viestiä niin sieltä vastaillaan hyvin suurella viiveellä jos ollenkaan. Vastauksetkin on välillä vähän mitä sattuu.

Summa summarum, jos haluaa että ihmiset maksavat kuten bisneksestä kuuluu niin sitä pitäisi järjestäjän taholtakin hoitaa niinkuin oltaisiin oikeasti tekemässä bisnestä.

Mutta tuohon kolumniin ja FS:n pääkirjoitukseen (sain tuon jutun vasta nyt luettavakseni) liittyen. Miksi valtaosan harrastajista pitäisi maksaa ekstraa siitä että pääsevät maailman parhaiden oppiin? Onko perustason harrastajalle mitään sen suurempaa hyötyä maksaa jostain 4h leiristä vaikka 75€ että pääsee huippuopettajan oppiin? Siis jos nyt oletetaan että tarkoitus olisi saada muutakin hyötyä kuin kaverikuva? Ymmärrän kyllä argumentin siitä että ei nuo mestarit ilmaiseksi halua oppejaan jakaa mutta asiaa pitää ajatella kuten muussakin bisneksessä sen kuluttajankin kannalta. Eli mikä on se hyöty minkä esim. joku sinivöinen BJJ- mies saa 4 tunnin Royce Gracien seminaarista?