Kamppailulajien kaupallistuminen: hyvä vaiko huono asia?

[G12]

Minkä takia juuri englanninkielinen art-sana olisi jotenkin merkityksellinen kamppailulajien sisällön ja kaupallisuuden vaikutusten suhteen? Onko se jotenkin oleellisempi kuin боевое искусство, kampsport, 무술, 武術, 武術, борилачка вештина, πολεμική τέχνη, युद्ध कला tai dövüş sanatı? Jos on niin miksi?

Siksi, että käymme maitokaupassa Citymarketissa ja lapsen kanssa Korvacenterissä, kun pientä sattuu päähän. Andy - sen sijaan, että ryhdyt ampumaan lonkalta vasta-argumentteja yleiseen - ei-sinulle-kohdistettuun - kommenttiin, voisit vaihteeksi kokeilla sen pohtimista, miksi koet tarpeelliseksi vängätä kaikkia sellaisia näkemyksiä vastaan, jotka eivät ole synkassa omiesi kanssa.

Päätän keskustelun osaltani tähän mukaanlukien yksityisviestit.

[Andy]

Käsittääkseni palstan säännöt kieltävät henkilöhyökkäykset.

[Akuma]

G12, hyvä syöttö. Mieleeni tuli Jeremy Clarksonin arvostelu yhdestä Alfa Romeon autosta:

"A man from the Tate gallery told me the other day that a car can never be art. Because for something to be art, it can have no purpose other than itself. No function. It doesn't drive very well, it's not been built with much care, and it is hopelessly impractical. What Alfa has built then is not a car, it's a centerfold - what Alfa has built, is 14 feet of art."

Tuo Alfan tekemä auto maksaa yli 100k€, mutta voisit saada samat tehot, enemmänkin, ja paljon luotettavamman ja käytännöllisemmän kokonaisuuden jo puoleen hintaan tuosta.

Nostin tämän esille siksi, sillä mielestäni se havainnollistaa hyvin sitä kuinka anti-kaupallinen marginaali ja taide eivät pakosta ilmene aina samassa päädyssä. Oma kokemukseni on että anti-kaupallinen marginaali on yleensä ensimmäisenä julistamassa yksinoikeuttaan asiansa taiteellisemmin onnistuneeseen näkökulmaan mutta ikävä kyllä myös yhtä kärkäs julistamaan kuinka kaupallisesti onnistunut versio on vesittynyttä. Minusta anti-kaupallisen marginaalin, kaupallisen marginaalin, taiteellisen päämäärän ja funktionaalisen päämäärän välimaastossa on olemassa nämä kaikki näkökulmat yhdistävä dynaamisen tasapainon tila, "elämän vyöhyke", jolla on potentia lunastaa kunkin marginaalin himoitsemat päämäärät pitkässä juoksussa tehokkaammin kuin mikään noista ääripäistä yksinään.

Pääsyy siihen miksi niin monet lajiliitot/kuppikunnat eivät onnistu löytämään tuota "elämän vyöhykettä" johtuu siitä, että jonkun lajin kuppikunnan A ylimmillä lauteilla istuu porukkaa joka ajattelee edustavansa jotain yhtä absoluuttista marginaalia ja naapurikoululla treenaava kuppikunta B saunoo porukalla joka on ihan samalla lailla lukittunut ajattelemaan jotain yhtä absoluuttista marginaalia - mutta ei varmasti samaa marginaalia kuin kuppikunta A!!! Ironia löytyy kai siitä kohtaa kun havaitsee että nämä porukat pystyisivät korjaamaan toistensa ongelmat, mutta tilan synnyttäminen heterogeenisemmälle filosofialle siellä ylimmillä lauteilla vaatisi kai sitä tarunhohtoista egosta luopumista.

[Point]

Joo ei kyllä ainakaan jääkiekon mallinen systeemi ole kamppailulajeissa mitenkään mahdollinen jo siksi että suurin osa treenaajista ei kilpaile, kun taas jääkiekossa ihan kaikki kilpailevat jollain tasolla. Pikemmin kamppailulajien kaupallistumista Suomessa edustaa selkeimmin Hipko. http://www.hipko.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

Monet vastustavat tätä myös siksi että sen ei nähdä tukevan kilpaurheilua kovin hyvin ja totta onkin että Hipko ei ole seuran kokoon nähden mikään erityisen menestynyt seura missään lajissa. On kuitenkin muitakin malleja joissa toimitaan ammattipohjalta ja menestystä on tullut enemmänkin. Esimerkkeinä nyt vaikka Chitalada ja Vantaan Kamppailukeskus.

Itse näkisin kaupallistumisen ennen kaikkea asiakkaan/oppilaan/harrastajan kannalta. Näin usein miten on pystytty tuottamaan paremmin saavutettavia ja paremmissa puitteissa olevia "kamppailuopetuspalveluita". Laadun suhteen jotkut voivat olla eri mieltä. Itse en ota siihen kantaa.

Mutta kilpailumenestykseen ilmeisesti kaivataan jotain muitakin tekijöitä? Onkohan millään seuralla omia järjestelmiä kilpailujoiden motivoimiseksi? Esim. Jos edustaa seuraa kilpailuissa, saisi harjoitusmaksuissa kompensaatiota tietyn määrän jälkeen. Menestyksestä kompensaatiota tulisi enemmän. Jossain vaiheessa voisi kuvaan mahtua muu sponsorointi ja mahdollisuus palkkaan ohjaustyöstä.

Voisiko taloudellinen hyöty auttaa motivoimaan kilpailijoita harjoittelemaan tai kenties motivoisiko se jo ansioituneita kilpailijoita liittymään "kaupallisen seuran" riveihin? Summilla ei nyt Suomessa pääsisi rikastumaan, mutta parempi se kuin maksaa siitä iloista, että ottaa turpiinsa rakkaudesta lajiin?

[Andy]

Meillä oli aiemmin vapaaottelussa sillä tavalla että treenimaksut alenivat jos otteli mutta noin vuosi sitten uusimme maksusysteemiä ja tämä jäi pois. Kovin suurta merkitystä sillä ei ollut, toki ehkä sitten jos etu olisi hyvin suuri niin sillä voisi ollakin.

Yleensä taitaa olla niin että paremmin menestyneet ottelijat saavat muutenkin etuja treenimaksuista yms. koska osallistuvat muutenkin seuratoimintaan esim. juuri treenejä vetämällä. Nämä ovat kuitenkin varmasti melkein aina yksilöllisesti sovittuja eikä siinä ole mitään "systeemiä" kun mahdollisia saavutuksia on usein hyvin monenlaisia.

BJJ voisi olla sellainen laji johon voisi laatia jopa jonkinlaisen järjestelmän siitä että kun voittaa tiettyjä asioita tietyssä vyösarjassa niin saa sen ja sen edun, kun matseja on paljon ja monet kilpailevat. Tosin tässä tulee sitten ongelmia kirjanpidon kanssa jos niitä etuja on kovin monenlaisia.

EDIT: Tuolla onkin näköjään vielä ne vanhat harjoitusmaksut, joista systeemi selviää. Se oli aika monimutkainen eikä lopulta kukaan oikein muistanut mitä kenenkin pitää maksaa. http://www.kickboxingteam.com/forum/vie ... =7611#7611" onclick="window.open(this.href);return false;

[Point]

Vaarana voi tosiaan olla, että maksusysteemeistä tulee turhan sekavat varsinkin jos harjoittelee muitakin lajeja päälajin lisäksi. Näin asiakkaan kannalta kaikki salilla harjoitettavat lajit yhdellä kuukausi/tms maksulla kattava systeemi voisi olla selkein

Suomen olosuhteissa ei taitaisi toimia, että kamppailuseura tavallaan "ostaisi" jo valmiiksi menestyneen kilpailujan "talliinsa" esim. Ilmaisella harjoitusmaksulla?

[Andy]

Itseasiassa vaihdoimmekin systeemiin jossa on kaikki lajit samalla maksulla. Kilpailemisen yhdistäminen maksuihin ei olisi ainakaan sikäli reilua että eri lajeissa on ihan erilainen kynnys ja mahdollisuudet kilpailla. Meillä on nykyäänkin alennussysteemi mutta se koskee opiskelijoita, koululaisia ja työttömiä.

Joo ei varmasti toimisi Suomessa ottelijoiden ostaminen. Yleensä salinvaihdot menevät niin että ottelija haluaa parempaa valmennusta ja vaihtaa siksi salia. Kun uusi sali pääsääntöisesti on tällöin kovempitasoinen ja siellä on muutenkin menestyneempiä kilpailijoita kuin tämä pikkusalin ykköstykki niin pikemmin ne treenimaksut nousevat kuin laskevat jos jotain muutosta tapahtuu.

[PetriP]

Kilpailijoiden alennetutmaksut eivät ainakaan kaikissa seuroissa ole perusteltuja. Yleensä kilpailijoista kertyy myös lisäkustannuksia, joten ei ainakaan alennuksia.

Suurissa seuroissa voisi olla tehovalmennusryhmä jolle haetaan huippuvalmentaja rahalla ja silloin olisi perusteltua laittaa kilpailijoille isompi maksu, varsinkin kun se olisi käytännössä ainoa tapa rahoittaa tällainen valmennus

[Point]

Totta. Pyrinkin pohtimaan voisiko (Suomessa) tietynlainen "rahallinen kannuste" toimia harrastaja tasolla. Taitaa kuitenkin olla, että koska Suomessa kamppailulajien harrastaminen on muutenkin edullista niin tämä ei taida toimia. Lisäksi Suomessa harvemmin onnistuu ottelemalla itsensä elättäminen vaan kilpailu tapahtuu lähinnä rakkaudesta lajiin..

[Lasse Candé]

Nuo ottelijoiden ja mahdollisesti vetäjien sponssaamiset on hyvä aihe. Voisi ehkä olla paikallaan avata oma ketjunsa...

Mutta sellainen pointti mikä ei ole oikein tullut vielä tässä esille on että kamppailulajien kaupallistuminen myös edistää urheilijoiden uramahdollisuuksia. Kun harrastajat ovat valmiita maksamaan treenistä, hommaa tehdään ammatiksi ja siitä saadaan palkkaa, siinä on toimeentuloa myös urheilijoille. Erityisesti niille jotka ovat ammattilaistasolla mutteivät vielä mitään superstaroja.

Virolainen kaverini asuu Englannissa ja ottelee mm. Cage Warriorsissa tavoitteenaan päästä UFC:hen. Hän saa kohtuullisia ottelupalkkioita ja elää osittain niilläkin mutta saa lisätienestiä siitä että vetää omalla salillaan treenejä harrasteryhmille. Hän ei todellakaan ole rikas tai edes keskituloinen mutta tämä systeemi mahdollistaa hänelle ammattimaisen harjoittelun.

Tuosta alleviivasin väitteen ja lihavoin lähtökohdan josta lähdetään väittämään.
Hieman näyttää taas siltä ketjun alun "kaupallistuminen = rahaa ilmestyy maagisesti kuvioihin" -meiningiltä. Toki tuo on totta että jos yhtäkkiä jengi innostuu maksamaan enemmän (rahaa ilmestyy maagisesti kuvioihin), siitä tulee mahdollisuuksia. En tiedä miltä kantilta kaupallistumista vaikkapa Suomen olosuhteissa pitäisi lähteä pohtimaan, tai onko tässä nyt edes Suomesta kyse. Viittaus esim asukastiheydeltään melko toisenlaiseen maahan viittaisi siihen ettei niinkään.

Kyllähän Suomessakin ammattimaisuutta on. Tarkoitetaanko kaupallistumisella tässä sitä että vaikkapa suomalainen ammattimainen toiminta hoidetaan paremmin ja jengi sitten maksaa enemmän vai jonkinnäköistä laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, josta seuraa että vain kaupallisista lähtökohdista pystyy ylipäätään pyörittää saleja?

[Andy]

Eihän se raha mitenkään maagisesti kuvioihin ilmesty vaan sen saamiseksi pitää tehdä asioita. Näitä ovat sekä harjoittelijamäärän kasvattaminen että treenien hinnan nostaminen järkevälle tasolle. Järkevä taso tässä yhteydessä voi olla 30€/kk tai 50€/kk mutta 5€/kk se ei voi olla tai ainakin sillä on hyvin hankala järjestää menestyksellistä toimintaa.

Yleinen yhteiskunnallinen kehitys onneksi tukee sitä että tämä on ylipäätään mahdollista. Ihmiset hakevat palveluilta laatua ja ovat valmiita maksamaan siitä. Ennen oli toisin ja treenit kahdesti viikossa jossain koulun liikuntasalissa klo. 21-22 oli ihan normisettiä.

Vaikka ei olisi tarkoitus kenenkään tehdä kamppailulajeista ammattia niin silti olisi mielestäni yleisesti hyvä asia pyrkiä siihen että seuratoiminta tapahtuisi mahdollisimman isoissa puitteissa - niin että treenaajia on paljon ja käytettävissä on hyvät salitilat hyviin aikoihin. Tämä käytännössä pakosti linkittyy siihen että homman liikevaihto kasvaa.

[Point]

Totta. Tuota ajattelinkin sillä "ei toimi Suomessa" ajatuksella. Ne volyymit eivät taida riittää ainakaan monella paikkakunnalla. No, onneksi pikku hiljaa on taidettu tulla siitä opettaja -oppilas asetelmasta kohti asiakas-palveluntarjoja ajattelua jolloin sitä rahaakin ehkä pääsee tulemaan

[Lasse Candé]

Jep, eli kyse oli muna vai kana -jutusta...
Itsekin näkisin että laatua parantamalla voi massalajeissa saada maksavampaa väkeä, jolloin laatua voi ylläpitää. En sitten tiedä onko tuo kaupallistumista vai ihan vain paranemista.

Samalla kuitenkin onneksi vielä pystyy toteuttamaan liikuntatoimintaa ilman liiallista asiakas-palveluntarjoaja-asetelmaa halvalla. Valitettavasti tämä toisaalta rajoittaa hintojen nostoa, mutta ehkäpä tämä on tosiaankin muuttumaan päin. Ehkäpä kilpa-asetelma laimenee, vähän samoihin sfääreihin kuin miten vähän modernimmat jäsenyyskuntokeskukset kilpailevat kuntien "parilla eurolla puntille"-paikkojen kanssa. Tuskin kuitenkaan ihan samoissa määrin, kamppailulajien ollessa melko marginaalista harrastelua. Ellei sitten tuotteisteta enenevissä määrin bodycombattien ja vastaavien suuntaan.

[Andy]

Tuo pienimuotoisen toiminnan edullisuushan perustuu lähinnä siihen että salitiloista ei makseta markkinahintaa vaan sitä subventoidaan verovaroista huomattavasti enemmän kuin useimpia yksityisissä tiloissa harjoittelevia seuroja. Tämä tilanne tuskin tulee kauheasti muuttumaan.

Siitä olen muuten varma että nämä bodycombatit ja budobicit eivät tule olemaan kamppailuseuroille mikään rahasampo. Jos henkilö haluaa niitä niin hän menee ihan muille tarjoajille kuin paikalliselle Fight Clubille.

Näkisin että melkein kaikkia lajeja voi pyörittää isommallakin profiililla. Poikkeuksena ehkä jotkut koryut joissa on määrätty että homma pitää toteuttaa siten että joka treeniparissa toinen on opettajana. Tai joku sumopaini, jolla tuskin on potentiaalia tulla kovin suoituksi lajiksi.

[Lasse Candé]

Välimuodolla kuitenkin tarkoitinkin juuri tuota toteuttamistavan joustavuutta "isomman profiilin" suuntaan. Tai se tietenkin riippuu... Mitkä ovat keinot muokata lajiopetusta suurempiin massoihin vetoavammiksi? Ja milloin puhutaan taas ihan opetuksen/valmentamisen parantamisesta?

Näkisin että kaupallisuuteen voisi linkittää usein "ulkokamppailullisia" tai kamppailun kannalta siinä sivussa kehittyvien ominaisuuksien korostamista, kuten kuntoliikunnallisuus, henkiset jutut jne. Ehkä peräti sosiaalisuus. Ainakin sosiaalisuus ja liikunnallisuus ovat jo nyt hyvin kovassa käytössä mainostusjutuissa. Bodycombatissa ja vastaavissahan sitten kamppailusta on jo tullut sivuseikka.

On filosofinen pohdinta milloin on menty minkäkin rajan yli. Lienee ihan oikeutettua sanoa että vaikkapa modernit budot ovat tuossa mielessä melko kaupallisia juttuja. Tai ainakin alunperin suuremmille massoille suunnattuja. En sitten tiedä missä määrin noita kahta asiaa kannattaa milloinkin pitää samana asiana. Pohdinta on jossain määrin sellainen että onko kaupallisuutta vedota kunnon kohottamisiin ja vastaaviin laji-identiteetin sijaan tapauksessa jossa laji itsessään kuitenkin nähdään tärkeänä, kun vetoamisen tarkoituksena ei ole varsinaisesti takoa rahaa vaan saada saliin kahden sijaan neljä uutta tyyppiä? Milloin juttu sitten muuttuu kaupalliseksi ja miksi juuri silloin?