Hyvä materiaali

[Andy]

Miten saada hyvää materiaalia treenaajiksi?

Aiemmin on puhuttu paljonkin siitä, miten saada lisää harrastajia ja se on teitenkin yksi ratkaisu tai osa ratkaisua että yrittää saada mahdollisimman suuren määrän uusia treenaajia. Sadassa aloittleijassa on kuitenkin luultavasti enemmän potentiaalisia huippuja kuin kymmenessä.

Mutta voiko uusien treenaajien laatuun vaikuttaa jollain tavoin? Niin että salille saataisiin mahdollisimman suuri määrä ihmisiä, joilla on sekä halu treenata ja oppia, että fyysiset ja psyykkiset edellytykset tulla hyviksi kamppailulajeissa?

[tabitha]

Luulen että aika tärkeä tekijä siinä ketkä tulevat seuraan ja jatkavat siellä, on seurassa jo olevan porukan ikäjakauma ja kuntotaso. Olen välillä miettinyt, miksi esimerkiksi oman seurani peruskursseille ilmestyy lähinnä jo valmiiksi varsin hyväkuntoista porukkaa. Mutta kai se johtuu siitä että ihmiset haluavat sopia joukkoon. Kukaan ei yleensä halua olla ikä-, kunto- tai sukupuolipoikkeus treeniryhmässään. Ja itseään vertaa myös vetäjiin ja edistyneempiin treenaajiin.

Sanoisin että salille saa sellaisia treenaajia, mitä ovat opettajat, edistyneemmät treenaajat ja muu treenaajapopulaatio. Markkinoinnilla, esim. kurssimainoksilla ja näytöksillä voi varmasti vaikuttaa materiaaliin.

Tietenkään ei pidä olla elitistinen ja yrittää seuloa pois heikompaa ainesta, koska ihmisten itsetunto vaihtelee ja kovakuntoinenkin tyyppi voi alkeiskurssilla kokea ettei pysty tähän jos tulee pari epäonnistumista kriittiseen paikkaan. Siinä menee helposti lapsi pesuveden mukana.

[Tapani]

Seuran markkinoinnilla pystyy vaikuttamaan siihen, millaista väkeä paikalle tulee. Jos markkinoinnissa on rehellinen, ihmiset ei pety, ja seura hyötyy.

[Mika]

Tabitha vastasi mielestäni melko tyhjentävästi.

Seura on aina enemmän tai vähemmän vastuuhenkilöidensä näköinen. Tietysti lajikin vaikuttaa, mutta toisaalta se on tuon aiemman tekijän osanen, jos ihan seuratasolla asiaa tarkastellaan. Birds of feather flock together. Tietysti sitten vähän eri asia on, jos kyseessä on seura, jolla on vaikka erikseen kuntokursseja (judo ja nyrkkeily tulevat heti mieleen). Kuitenkin luulisin ettei näiden ryhmien kokoonpano vaikuta siihen, haluaako joku lajista kiinnostunut liittyä seuraan vai ei.

Markkinoinnin rehellisyys, josta Tapani mainitsi, on taatusti kaikkien osapuolien kannalta parasta. Suomessa tilanne taitaakin tämän osalta olla hyvä.

[Paul]

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että usein on treenaajat ensin menneet kuntopuolelle josta sitten itsetunnon kasvaessa menneet tekniikka-/kisapuolelle. Monesti nuo on niitä jotka jatkaa paremmin ja kehittyvät kuin ne jotka ovat menneet suoraan ns. kovien sarjaan.

Voi olla syynä se, että odotukset on enemmän kohdallaan.
Tämä siis ihan omien kokemusten perusteella kun itse olin ohjaaja.

[jarkko]

Andyn kysymys on erittäin tärkeä!

Tuskin mikään kamppailu-urheilulaji Suomessa voi kehuskella imevänsä vuodesta toiseen ikäluokkien parhaat lahjakkuudet riveihinsä? Ainakin oman kokemukseni mukaan pallopelit kahmivat valtaosan urheilevista nuorista ja mukana on varmasti myös niitä, joilla olisi potentiaalia kehittyä huipulle kamppailijana.

Yksi keino päästä apajille näihin lapsena valtalajeihin hakeutuneista urheilijoista on teini-iän drop out-vaihe, jolloin nuori saattaa etsiä jotain uutta urheilulajia. Esimerkiksi koripallosta 14-16 vuotiaana poisjäävät tytöt ja pojat ovat taekwondo-valmentajan silmälaiseilla katsottuna erinomaisen kiinnostavaa "materiaalia". Kun tärkeiden ominaisuuksien riittävä taso on varmistettu toisen lajin valmennuksessa, on siirtyminen taekwondoon täysin mahdollista tuossa iässä. Kirkkain esimerkki on kiinalainen naisten raskaansarjan olympiavoittaja, joka pelasi koripalloa 17-vuotiaaksi ennen täysipäiväiseksi taekwondo-urheilijaksi siirtymistään.

Iso-Britannian tuloksekas ratkaisu ongelmaan on tämä:
http://www.dailymail.co.uk/sport/others ... ramme.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Olisiko kokeilemisen arvoinen meilläkin?

[Jörri]

Totta, mutta kuinka tavoittaa nämä drop outit? Olisiko syytä vain marssia paikallisten palloseurojen pakeille ja kysyä josko saisi tulla vetämään "oheisharjoitteita" ja sitä kautta saada kontaktipintaa palloseuroihin?

[jarkko]

Yksi erinomainen tapa on olla aktiivisesti mukana urheiluakatemioiden toiminnassa.
Niiden alla on kaikki toisenasteen urheilijat ja isoimmissa akatemioissa jo yläkouluikäisetkin.
Lajien välistä keskustelua ja toimintaa syntyy akatemian kautta luontevasti, eikä synny (ainakaan niin helpolla) turhaa kateutta tai katkeruutta, jos joku nuori löytää nk. Toisen Mahdollisuuden jossain muussa lajissa.

[Jörri]

Hmmm... jep märskyyn siis

[Jorge]

"Drop-outeista" sen verran, että (silloinen) painimaajoukkueen päävalmentaja, Pasi Sarkkinen, oli muistaakseni taannoisessa haastattelussa sitä mieltä, että "16- metrin kuulantyöntäjien" kannattaisi vakavasti harkita painin treenaamista. Ilmeisesti 5- lisämetrin saaminen tuuppaukseen on melkoinen ylämäkitaistelu, mutta painiin sopivia fyysisiä ominaisuuksia on kuitenkin osoitettu.

Noin muuten, seuratason toimet tuskin riittävät siihen runsasmääräiseen lahjakkuuksien virtaan, vaan lajilla pitäisi olla jotain laajempaakin nostetta arvokisojen, ammattilaisuuden yms. muodossa, että todella lahjakkaat sitä tosissaan ja pitkäjänteisesti treenaisivat.

Joukkuelajeissa, kuten vaikkapa futiksessa, jenkkifutiksessa, koripallossa, baseballissa ja pienemmissäkin lajeissa, kuten jääkiekko ja rugby, maailman 1000:ksi paras pelaajakin voi olla hyvin tienaava stara; joissain yksilölajeissakin voi golfin tai tenniksen tapaan kiertää pitkään ilman suurempia voittojakin ammattilaisena.

Kiekko kai Suomessa se realistisin kunnon urheilu-uran mahdollisuus on.

Huippujen osalta rahakkaissakin kamppailulajeissa, kuten vaikka nyrkkeily, se tuhanneksi paras saa lähinnä turpaansa - niin kirjaimellisesti, kuin taloudellisestikin. Tähän tilanteeseen usein viitataan, kun etsitään syitä, miksi Yhdysvallat ei enää tuota nyrkkeilyn raskaan sarjan mestareita, kuten ennen.

[Kerkko]

Kuinka paljon nykyisin seurat ovat yhteydessä koulujen kanssa? Eikö olisi kätevää järjestää yläkoulujen tai lukioiden kanssa tilaisuuksia, joissa kamppailulajiopettaja tulisi vetämään liikunnantunnin? Seurat saisivat mahdollisesti uusia harrastajia innostuneista ja oppilaat saisivat vaihtelua normitunteihin. Tässä porukassahan niitä drop-outteja nimenomaan on. Onko tällaiselle jotain esteitä?

[jarkko]

Jorgella on hyviä pointteja. Linkittämässäni Iso-Britannian esimerkissä rahaakin oli ja on tarjolla ihan mukavasti.
Rahan lisäksi on toki muitakin motivoivia asioita, esimerkiksi monelle urheilijalle olympialaisissa kilpaileminen/menestyminen on unelmien täyttymys. Elettäväkin on, joten siinä mielessä tärkeä näkökulma pohtia.

Liikuntatuntien ohjaaminen on yksi hyvä tapa kohdata eri lajien urheilijoita. Sitä tehdään aktiivisesti koko ajan, ja pikku hiljaa hojo-hojo-mielikuvat alkavatkin jo väistyä. Tiukassa tuntuvat silti olevan. Mielestäni ensimmäinen edellytys lajinvaihtojen yleistymiseen olisi nimenomaan kamppailu-urheilulajien mieltäminen huippu-urheiluna, eikä jonain mystisenä huitomisena.

[Andy]

Erinäisistä syistä naisten sarjoissa voi menestyä aika paljon myöhemmällä iällä aloittaneena kuin miehissä, kunhan sitä urheilutaustaa on ja tietysti oikeanlaista luonnetta. Yksi ryhmä mitä kannattaisi ehkä houkutella ovat 16-22v. urheilulliset naiset.