Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Kilpailijoiden osuus

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 14
Viestit: 18918
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kilpailijoiden osuus

#31

Viesti Andy »

Kirjoitin tämän avautumisen Facebookiin mutta varmaan sopisi myös tähän aiheeseen.

Olen pohtinut, että suomalaisessa kamppailu-urheilussa iso ongelma on se, että meidän systeemissämme ottelijoiden tuottamiseen ei riitä että olet hyvä valmentaja. - Sen lisäksi pitää olla myös hyvä organisaattori.

Suomessa on monta hyvää valmentajaa, jotka eivät saa tuotettua merkittävää määrää taitavia ottelijoita siksi että perusta pettää. Et voi tehdä ottelijoita, ellei sinulla ole materiaalia, josta niitä tehdä. Moni hyvä kilpavalmentaja ei ole ekspertti markkinoinnissa eikä välttämättä ole edes motivoitunut ohjaamaan peruskursseja tai harrastetreenejä. Kun alhaalta päin ei pusketa sopivia henkilöitä valmennukseen, ei ole ketään jota valmentaa tai ainakaan riittävää määrää sellaisia valmennettavia, joilla on potentiaali nousta huipulle.

Sitten on tietysti myös niitä tapauksia, että organisatorista osaamista löytyy mutta ei valmennusosaamista. Tällöin harrastajia on paljon ja toiminta voi olla jopa kaupallisesti tuottoisaa, mutta urheilullista menestystä ei tule kun harrastajamassasta ei osata tai pahimmillaan ei edes yritetä kehittää kilpailijoita.

Useimmiten sekä seurat että yrityspohjalta toimivat salit ovat kuitenkin niin pieniä että päävalmentaja on samalla puheenjohtaja tai toimitusjohtaja. Siksi Suomessa parasta menestystä yleensä saavuttavatkin ne salit, joiden päähenkilöllä on osaamista sekä valmennuksessa että organisaation pyörittämisessä.

Olngelmien esittäminen on helppoa, jos niihin ei tarvitse miettiä ratkaisuja. Siksi esitän myös ratkaisun, jolla laajemmassa mitassa saataisiin Suomen kamppailu-urheilua huomattavasti eteenpäin. Tilanteen parantamiseksi tulisi tietysti saada yhteen organisatorista ja valmennuksellista osaamista, oli kyse sitten ry:stä tai Oy:sta.

Jos olet mielestäsi pätevä valmentaja, mutta seuraan ei tule ihmisiä joita kiinnostaisi panostaa kilpauraan, mieti miten saat tilannetta parannettua. Pitäisikö seuran markkinointia tai muuta järjestelyvastuuta delegoida paremmin osaaville niin että saisit enemmän potentiaalisia valmennettavia, joihin voisit lisäksi keskittyä paremmin? Tai voisitko jopa päästä valmiiseen pöytään liittymällä seuraan, jossa on paljon harrastajia, mutta jossa ei saada tuotettua heistä kilpailijoita?

Jos taas olet seurapomo, jolla on paljon harrastajia mutta ei menestyviä kilpailijoita, mieti miten saisit niitä lisää. Voisitko rekrytoida ja Oy:n tapauksessa jopa palkata itseäsi pätevämmän kilpavalmentajan? Kilpailumenestys tuo kuitenkin näkyvyyttä ja sitä kautta myös uusia kurssilaisia. Jos tämä ei ole mahdollista, ei auta kuin hankkia sitä tietotaitoa, joko itselle tai seuran muille valmentajille. Liittojen valmentajakoulutukset ovat yksi hyvä tapa, mutta kokemusta ei korvaa mikään. Vaikka väkisin edes se yksi tai kaksi jamppaa salikisoihin ja siellä verkostoitumaan muihin valmentajiin. Lisäksi kannattaa kutsua menestyneitä valmentajia pitämään leiriä ja imeä heiltä kaikki mahdolliset vaikutteet.

Olen varma että näillä eväillä Suomen kamppailulajimenestys voitaisiin ainakin tuplata.

#andynkbjutut
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Kuvake
Jorge
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 11231
Lauteille: Kesäkuu 2008

Kilpailijoiden osuus

#32

Viesti Jorge »

Andy kirjoitti:
Olen varma että näillä eväillä Suomen kamppailulajimenestys voitaisiin ainakin tuplata.
Missä määrin (ja missä lajeissa) ajattelisit, että seura- tai henkilötasolla mietitään Suomen kamppailulajimenestystä? Siis jos sitä ajatellaan jotenkin laajasti suomalaisten kamppailijoiden kansainvälisenä menestyksenä?

Toki se olisi todennäköinen seuraus siitä, että olisi laaja harrastajapohja, josta nousisi paljon tasokkaita ottelijoita, joiden välille saataisiin Suomessa tasokasta kotimaista kilpailua jne.

Mikä olisi täkynä valmentajille ja muulle organisaatiolle ryhtyä laajempaan yhteistyöhön? Kaupallisella gymillä asian voisi perustella vaikkapa taloudellisesti, mutta jos mietitään vapaaehtoisella tai puoliammattilaisella pohjalla seura-tai valmennustyötä tekevien motiiveja, niin tullaan niihin kysymyksiin, että kun ollaan jossain tietyssä porukassa siksi, että siellä voidaan toteuttaa asioita juuri oman ajatusmallin mukaan, itse valitsemassa seurassa.

Kuinka paljon nuo henkilöt haluavat joustaa jonkin suuremman hyvän vuoksi - esimerkiksi peruskurssittamaan jengiä sen ykkösvalmentajan seulottavaksi?
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 14
Viestit: 18918
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kilpailijoiden osuus

#33

Viesti Andy »

Tuleehan se kunnia tuossa paitsi Suomelle, myös omalle seuralle kun sieltä alkaa tulla menestyjiä. Ainakin minusta on huomattavasti motivoivampaa vetää aloittelijaryhmiä sillä idealla että se tuottaa perusasiat hallitsevia lahjakkuuksia kilparyhmään, kuin pelkästään kansanterveyden tai seuran salivuokrien kattamisen takia. Toki olen sitten myös tekemisissä sen kilparyhmän kanssa.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Kuvake
Jorge
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 11231
Lauteille: Kesäkuu 2008

Kilpailijoiden osuus

#34

Viesti Jorge »

Tuo ajatus on toki selkeä ja looginen, mutta kun (niin kuin tiedät) urheiluseuramaailma ei aina sitä ole, vaan egoilua, mustasukkaisuutta, oikeoppisuutta, nurkkakuntaisuutta yms. saatta "joskus" olla myös pelissä. Joidenkin voi olla vaikea edes myöntää vaikkapa organisatooristen kykyjensä puute tai vaikkapa paremman markkinoinnin tarve.

Eli kysymykseni liittyi lähinnä siihen, että miten tuo idea saataisiin läpi ja jalkautettua.
tapsaattori
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 2463
Lauteille: Heinäkuu 2016
Etulaji: keppijumppa
Takalajit: bjj, vapaapaini, lukkopaini

Kilpailijoiden osuus

#35

Viesti tapsaattori »

Oy -pohjaista toimintaa lannistaa ainakin pienet markkinat, kalliit tilavuokrat, epävarma tuotto. Yrittäjät ovat yleensä lajille omistautuneita elämäntapakamppailijoita joita hommassa ajaa enemmänkin intohimo lajiin. Mikä on tietysti hienoa, mutta ei välttämättä kestävää bisnestä.
Kai se on vähän pakon sanelema tilanne, että tatamille täytyy saada tilaa juurikin rahaa tuoville harrastajaryhmille.

Oon vähän skeptinen tuon suhteen mitä Andy sanoi, että menestynyt kilpailija toisi näkyvyyttä seuralle ja uusia harrastajia. Ehkä se on merkittävää, jos urheilija on todella tähti ja seura jotenkin tulee esille asiayhteyksissä. Monillehan se on kuitenkin vaan "suomalainen urheilija" ja ihannointi kohdistuu henkilöön, ei seuraan. Ei noi kamppailuseurat kuitenkaan mitään F1-talleja ole. Tää on puhtaasti spekulointia, mutta väitän, että suurin osa valitsee seuran ensisijaisesti a) lajitarjonnan b) treeniaikojen c) kulkuyhteyksien perustella. Junnuilla varmaan myös kaverit merkkaa paljon.
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 14
Viestit: 18918
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kilpailijoiden osuus

#36

Viesti Andy »

Toki jollain lailla pitää pärjätä, että kilpailutoiminnasta on hyötyä jäsenhankinnalle. Ja tietysti osa porukasta valitsee seuran treeniaikojen, sijainnin, hintojen yms. perusteella tai jopa vain menee ensimmäiseen jonka mainos sattuu vastaan. Mutta sitten on myös se porukka joka päättää että haluavat alkaa treenaamaan vapaaottelua ja sen jälkeen ryhtyy selvittämään että missä sitä olisi viisain harjoitella. Näille taas merkkaa paljonkin se, jos toisella seuralla on paljon kilpailumenestystä ja toisella ei ollenkaan.

Jos kaupalliselta pohjalta pyöritettyjä seuroja katsotaan, niin mielestäni Hardknocks on yksi parhaiten onnistuneista konsepteista. Ja nyt on jopa tajuttu nimetä se harrasteseura Hardknocks Training Centeriksi, kun aluksi se oli BJJ Center ja sitten (varustemerkin mukaan) Macaco Branco Training Center. Nyt Hardknocksin kisatiimin glooria heijastuu suoraan emäseuraan.

Tuossa toimii juuri se logiikka että kun Marcus Vänttinen pistää miestä kylmäksi M-1 -häkissä niin sille treenit vetää Dahlbackan Jaakko. Ja jos menet Hardknocksille treenaamaan harrastemielessä niin se sama Dahlbackan Jaakko vetää myös sinulle treenejä ja ne on varmaan riittävän hyvät treenit kun ne kelpaa Vänttisellekin. Jaakko ei kuitenkaan (ainakaan minun tietääkseni) omista salia vaan sen tukitoimintojen pyörittämisestä vastaavat pääosin muut.

http://hardknocks.fi/
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Jörri
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 426
Lauteille: Joulukuu 2013
Etulaji: Taekwondo

Kilpailijoiden osuus

#37

Viesti Jörri »

Mietin tässä että voisiko tuota markkinointia jotenkin lajien välillä yhdistää ja näin nostaa kamppailun näkyvyyttä yleensä? Olisiko mahdollista vaikkapa liittojen kautta yhdessä palkata markkinointiammattilaisia seurojen käyttöön, yli lajirajojen?
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 16086
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Kilpailijoiden osuus

#38

Viesti Kari Aittomäki »

Mä olen tätäketjua kierrellyt ku kissa kiisselikuppia, en tahtoisi ottaa vahvaa kantaa koska näkemykseni ovat rajalliset, tai pikemminkin epäsovinnaisen kierokalloisesti suuntautuneet.

En ole aivan varma kuinka hyödyllistä on ladata voimavaroja kilpamenestykseen. Koska.. kuinka suuri osa segmentistä oikeasti haluaa kilpauran? Ja kuka sen eilisen miehen voittoja muistaa jahka kalenteri kellastuu?
Olen aina, tai siis jälkeen vuoden 1980 suhtautunut "edustamiseen" vä'hä niinkuin vanhempieniltapuheisiin, tarpeena selitellä turpiinvetelyharjoittelua jalona kilpa-urheiluna.
Urheilustatus on yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpi ja ristoreippaampi ku synkkävarjoinen katujätkäily. Jos ei koko- niin ainakin puolivalehtelua, mun sekopallotulkinnalla.

Tulkinta on tottakai ahdas ja paikkansapitämätönkin, mutta olen pannut merkille että loppupeleissä se seuraylpeys on pohjimmiltaan kuitenkin pökkelöyrmyily-yhteisöllisyyttä. Me' ollaa' kovia.
Jos se kilpamenestys mielletään vaarallisena suorituskykynä, silloin jäsenmäärävolyymi heijastelee kilpamenestystä, ainakin mutkan kautta.
Siksi mä itse pidän tositilanteitten osaavaa selvittämistä kisamenestystä parempana tai ainaki mielekkäämpänä markkinointikeinona.. olenpa antanut sällille ruskean vyönkin silkasta katutilanteesta.

Tota ei käy selittäminen päiväihmisille.

Tottakai se kisaaminen valmistautumisineen, jännityksineen, adrenaliini/endorfiini-kylpyineen ja treeniyhteisöllisyyksiensä kautta on kiehtovan viehättävää ja moni-ilmeisen kehittävää.
Mulla on aiheesta ihan omakohtaista kokemusta, olenhan aikoinani vetänyt kakeseuraa ammattimaisestikin.
Jonka huipennus oli kun Länsi-ja Pohjois-Suomen mestaruuskisoihin lähti bussillinen ottelijoita ja toinen kannustajia.
Monisatapäisten kisaajien joukossa kokkolalaiset olivat omaa luokkaansa, alempien vöitten sarjoista tuli kolmoisvoittoja ja ylemmät vyöt oli Kokkolan dominanssia. Vain keskisarjan mestaruus jäi Ouluun.
Eturivin sällit pysty haastaan Suomenhuiput, jotka oli tuolloin kovaa valuuttaa myös kansainvälisesti.
Eli seuratoiminnasta ja markkinointi urheilun kautta on koettu koski.


Olen toki tietoinen että monisali toimii kilpa-imagon varassa ja toimii hienosti. Esim Kehähait tai Kehäkarhut.
Mutta olenpa nähnyt senkin kun seuran ekarivin skabaajat nosti kytkintä ja perusti oman jengin. Joka lensi aikansa ja putos, kuntaas emäseuran toiminta jalostui ja yleistaso nousi.
Vai mitä, airakti?
PetriP
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2135
Lauteille: Toukokuu 2006
Paikkakunta: Espoo
Etulaji: Judo

Kilpailijoiden osuus

#39

Viesti PetriP »

En näkisi seura tiimiylpeyttä "kovis" juttuna. Enempi samanlaista laumautumista ja ryhmäytymistä kuin vaikka joukkuealajeissa. Menestyvässä seurassa se ei niin hyväkin tuntee ylpeyttä kuulumisesta hyvään seuraan, mutta ei luule olevansa yhtään katusukottavampi. Markkinoinnissa sillä on iso merkitys, että seuralla on ottelijoita jotka ainakin hieman menestyy.

Ja mistä ne uuden opettajat/valmentajat tulee puhtaissa kisalajeissa, kuten potkis/judo? En itsekkään kauheasti anna painoa sellaisille analyyseilla ja neuvoille jotka tulee opettajalta joka ei koskaan ole ottelussa käynyt ja voittanut. Nappuloiden kanssa tietty riittää että on tummma vyö ja oikeanlainen persoona
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 14
Viestit: 18918
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kilpailijoiden osuus

#40

Viesti Andy »

Kari Aittomäki kirjoitti:En ole aivan varma kuinka hyödyllistä on ladata voimavaroja kilpamenestykseen. Koska.. kuinka suuri osa segmentistä oikeasti haluaa kilpauran? Ja kuka sen eilisen miehen voittoja muistaa jahka kalenteri kellastuu?
Olen aina, tai siis jälkeen vuoden 1980 suhtautunut "edustamiseen" vä'hä niinkuin vanhempieniltapuheisiin, tarpeena selitellä turpiinvetelyharjoittelua jalona kilpa-urheiluna.
Urheilustatus on yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpi ja ristoreippaampi ku synkkävarjoinen katujätkäily. Jos ei koko- niin ainakin puolivalehtelua, mun sekopallotulkinnalla.

Tulkinta on tottakai ahdas ja paikkansapitämätönkin, mutta olen pannut merkille että loppupeleissä se seuraylpeys on pohjimmiltaan kuitenkin pökkelöyrmyily-yhteisöllisyyttä. Me' ollaa' kovia.
Jos se kilpamenestys mielletään vaarallisena suorituskykynä, silloin jäsenmäärävolyymi heijastelee kilpamenestystä, ainakin mutkan kautta.
Siksi mä itse pidän tositilanteitten osaavaa selvittämistä kisamenestystä parempana tai ainaki mielekkäämpänä markkinointikeinona.. olenpa antanut sällille ruskean vyönkin silkasta katutilanteesta.
Kun katsoo lajikenttää yleisemmin, niin kilpalajeilla tai sellaisilla joissa on olemassa kilpailumuoto, on ylivertaisesti enemmän harrastajia kuin niillä, joisa ei voi kilpailla. Itsepuolustus- ja perinnelajit ovat marginaalia, kamppailu-urheilu valtavirtaa.

Toki kamppailu-urheilulajeissa suurin osa ei itse kilpaile, mutta onko tämä ongelma lajille, jos ne kuitenkin harrastavat? Suosionsa huipullahan on sitäpaitsi BJJ, jossa on varmaan kaikista lajeista helpoin kilpailla. Toki suurin osa kilpailijoista ei ole oikeasti kilpaurheilijoita vaan harrastajia, jotka vain osallistuvat kisoihin. Vertaisin tätä erittäin suosittuun jalkapalloon, jossa kaikki harrastajat ovat kilpailijoita. Eihän kukaan pelkästään treenaa syöttöjä, laukauksia ja kuljettamista vaan sitä futista nimenomaan pelataan. Ja se on suosittua.

Itsepuolustuslajien ongelma on nimenomaan se, että niitä todellisia käyttötilanteita ei tule juuri koskaan. Väkivaltatilanne on useimmille aikuisille suomalaiselle joko ainutkertainen tapahtuma elämässä tai sitä ei tule koskaan. Etenkin jos luetaan pois erilaiset päihdepiirit, joiden ihmiset eivät yleensä treenaa ja tietyt ammattiryhmät, joilla on erilaiset kamppailutarpeet kuin Pertti perusinsinöörillä.

Koska käyttötilanteita on niin harvoin, ne eivät oikein toimi motivaattorina. Kamppailu-urheilijalla on lajista riippuen vuodessa yleensä 3-30 ottelua. Mutta ihmisellä joka joutuu edes sen kolme kertaa joka vuosi itsepuolustustilanteeseen, on elämässä todella paljon pielessä. (Tietyt ammattiryhmät sitten erikseen.)

Olen myös siinä käsityksessä, että sinulla on nimenomaan ollut ongelmana se vakiintuneen seuratoiminnan pyörittäminen vaikka kamppailuosaamista varmasti onkin. En siksikään ole vakuuttunut että ajatuksesi olisi kovin toimiva seuratoiminnan kannalta.

Kilpatoiminnan ongelma seuran suosion perustana on tietysti se, että ne saavutukset vanhenevat. Mutta juuri se on motivaationa hankkia niitä jatkuvasti lisää, mikä taas lisää seuran osaamistasoa. "Itsepuolustustilanteisiin" tahallaan hankkiutuminen seuran maineen nostamiseksi on sitten jo sellainen ratkaisu, ettei sitä voi mielestäni edes harkita.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 44 kurkkijaa