Toinen esimerkki, moderni ip-laji, defendo. Defendo on hyvä esimerkki lajista, jossa sisäinen opetusjärjestelmä on löyhempi, mutta silti määrittää lajia. Defendossa on 65 perustekniikkaa, joiden opetus on porrastettu tasoittain ja jotka opetetaan tietyssä järjestyksessä. Lisäksi siinä on ainakin epäsuorasti valittu tietynlainen taktiikka itsepuolustustilanteisiin joka poikkeaa nyt vaikka krav magasta ja senshidosta (joista toinen taitaa olla hyvin löyhä OPJ, en tunne magaa ja senshido ei mielestäni ole OPJ ollenkaan). Harjoittelupuolella tässä taas on sitten enemmän vapautta, soveltamisvaraa on enemmän koska lajissa ei kaikkia harjoituksia ole etukäteen "annettu ylhäältä", mutta skenaario- ja tekniikkaharjoituksissa ei saa tehdä muita kuin lajin määrättyjä 65 tekniikkaa.
Huom kuitenkin, että lajiin voi myös kuulua harjoitteita, joissa omaa osaamista sovelletaan. Silloin ei-ennaltamäärätty tekeminenkin on periaatteessa opetusjärjestelmän mukaista. Shu-ha-ri, hehhehhee...
No tämä nyt vähän riippuu. Perinteinen okinawalainen karate on aivan selkeästi opetusjärjestelmälaji, sillä jälleen kerran järjestelmän määrittämät sisällöt ohjaavat harjoittelua: on katat, bunkait, ippon kumitet jne, jotka kaikki otetaan annettuna ja niissä tulee olennaisesti pysyä. Kilpakarate sitten taas on aivan eri eläin. Kumitematsaaminen on kehittynyt opetusjärjestelmän rinnakkaiseksi ilmiöksi modernin karaten sisällä, johon ei ole koskaan syntynyt määriteltyjä harjoitteita, joita kaikki harjoittelisivat ja opettaisivat samalla tavalla. Korostan nyt opettajuutta (ja valmentajuutta), sillä opetusjärjestelmälajeissa kaikki opettajat teetättävät samoja harjoitteita kaikilla oppilaillaan, mutta näiden harjoitteiden sisällä voi olla hajontaa ja painotuksia. Ups, takaisin aiheeseen. Kilpakaratessa tuo ei päde, vaan eri opettajilla voi olla olennaisesti erilaiset lähestymistavat ja harjoitteet, joilla kumitematsausta harjoitellaan, eli ei ole syntynyt koko lajia kattavaa kurrikulumia opettaa kumitea.Andy kirjoitti: No kerropa ovatko esimerkiksi karate, judo taekwondo ja aikido opetusjärjestelmälajeja vai eivät? Ja miksi?
Judo on vähän meh. Alkuaikoina mielestäni Kanolla oli selkeä visio porrastetusta opetusjärjestelmästä - Go kyo no waza, katat - mutta hyvin vahva kilpailu- ja urheilupainotus sekä nopea leviäminen länsimaihin, jossa katapohjaista harjoittelutapaa ei ymmärretty painoivat Kanon suunnitteleman muodollisen kurrikulumin unohduksiin. Tämän voi jo nähdä siitä, kun katsoo kuinka monella (ja jopa alkuperäisestä radikaalisti poikkeavalla) tavalla YouTubessakin juotekniikoita opetetaan. Siis: judossa ei ole pitkään aikaan enää ollut opetusjärjestelmää. Mielestäni aikidossakaan ei ole selkeää opetusjärjestelmää, vaikka kaikki perustekniikat onkin määritelty. Ueshiba ei koskaan jäsentänyt, missä järjestyksessä ja miksi mitkäkin tekniikat opetetaan. Lisäksi erilaisia "täydennysharjoitteita" (mieti vaikka ippon kumiteja) tekniikoille aikidossa on aika vähän.
Jörri sanoikin taekwondosta jotain. Se on aika vaikea pala koska se on "pseudoperinteinen", hyvin urheilupainotteinen ja osa liikesarjoistakin on luotu varsin "tyhjästä". Mielestäni puhtaassa urheilumuodossaan se ei ole opetusjärjestelmä, sillä monet perustasolla opetettavat jutut (niin kuin vaikka monenmoiset käsitorjunnat) heitetään enemmän tai vähemmän romukoppaan kun lähdetään hakemaan hyppytakakiertaria vastustajan päähän. Kivemmin sanottuna, kun aletaan puhua urheilusta, lajipuhtaudella ei oikeasti ole niin paljon väliä kuin sillä, että voittaa.
edit: Ja tämä pätee mielestäni pitkälti kaikkeen kamppailu-urheiluun, ei pelkästään taekwondoon. Erilaisten "cookie cutter"-ratkaisujen optimoiminen sääntöjen puitteissa on paras tapa maksimoida todennäköinen voittoprosentti silloin, kun tarkoituksena on voittaa (eli siis urheilussa).Mainitaan tässä vielä kontrastin vuoksi miksi vaikka vapari, thaikku ja brassijutsu ei ole opetusjärjestelmiä. Vaparissa tämä nyt on aika selkeä, koska ainoat asiat jotka lajin (tai pikemminkin eri järjestöjen) tekemistä määrittää on sen kilpailusääntöjen kieltämät suoritukset: munille potkiminen, silmien tökkiminen, maassa potkiminen ja näin päin pois. Vaparissa ei ole yhtenäistä tekniikkalistaa, lajin sisältöä määrittäviä liikesarjoja tai muodollisia lajisisältöjä opettavia harjoitteita. Samaten puuttuu (peruskurssi poislukien) selkeä osaamisen porrastaminen tasoittain. Ei ole selkeästi tiettyjä sisältöjä joita ei jostain arbitraarisesta syystä (niinku vaikka "opit tän liikesarjan myöhemmin sitten kun osaat tän, tän ja tän") opetettaisi aikaisemmassa vaiheessa. Tässä voi tietenkin vaikuttaa myös valmentajan päätös asian suhteen, mutta tällöinkin hänen oma päätöksensä on määräävä, ei lajin olemus. Aika lailla sama taitaa päteä thaikkuunkin, en oikeasti tiedä thaikusta niin paljon joten vähän vaikea sanoa.
Brassijutsussa taas on kattava tekniikkalista, mutta jota ei taida olla kodifioitu ja jota ei toisaalta opeteta porrastetusti, vyötkin myönnetään sitten kun on "tarpeeksi hyvä". Huomautan muuten että kaksi edellistä lausetta menevät ihan mutulla, joten jos olen väärässä niin korjatkaa mielellään 
Mutta tästä huolimatta defendossa on tiukasti rajattu 
