Massaopetus - kuinka opettaa isoja ryhmiä?

[Andy]

Ketju isojen opetusryhmien opettamisesta. Seurasin vastikään erään kaverin vetämiä treenejä yli 40 henkilölle. Hän on siis vetänyt treenejä säännöllisesti ennenkin mutta yleensä max. 20 hengelle. Kysyin vaikutelmia niin palaute oli että: "No huh huh, olihan se vähän erilaista."

Vaikka voisi kuvitella että ei ole suurtakaan merkitystä kuinka paljon oppilaita on jos se nyt menee selkeästi yli kymmenen niin kyllä sillä silti on. Mitkä asiat ovat mielestänne oleellisia että saadaan mahdollisimman hyvät treenit suurelle oppilasmäärälle?

Äänestyksessä nimi jää näkyviin.

[Lasse Candé]

Luulisin että potkumiitti meni tuohon kategoriaan yli 40. Saattoi olla yli 50. Suurimmat peruskurssit olivat just alle 30 treenikerran treenaajamääriltä. Ja yksi leiri veti reilu 30.

Oleellista suurilla määrillä on selkeä tehtävänanto. "Tämä tehdään ja keskitytään näihin asioihin." Asia edellyttää suunnittelua. Kun yhdessä harjoitteessa keskitytään helppoihin perusteisiin, tämän tarkoitus pitää olla seuraavan harjoitteen valmistelussa. Ja sen tulee valmistaa hyvin. Idea on selvitä mahdollisimman vähällä puheella.

Rytmitys on ensisijaista. Ja jotta rytmitys onnistuu, pitää tajuta rauhoittua. Oikeastaan kai juuri rauhottuminen on ihan kaiken a ja o. Kyllä ne tekee.

[AriJ]

Alle 50 varmaan, omassa Potkumiittivuorossamme ei ollut opetussessiota vaan demo-osuus (Miitti II).

Nykyisellään kun on yli 10 hlöä niin tuntuu että en saa annettua kaikille edes jotain (vaikka varmaan saavatkin, mutta itsestä tuntuu aina siltä ).

[Mika]

Joskus aikoinaan kun kungfu oli vielä pinnalla, leireillä kävi kymmeniä ja jopa yli sata ihmistä. Vaikken noilla leireillä koskaan ollut päävastuussa opettamisesta, jotakin aina välillä tuli koko ryhmän kanssa tehtyä, vaikka yleensä joukko oli jaettu pienempiin osiin osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Varsinaisessa seuraopetuksessa ryhmät koostuivat yleensä 20—40 harjoittelijasta. Tärkeää kaikenkokoisissa ryhmissä on tietenkin ensisijaisesti turvallisuus, mutta myös sitä pitää suunnitella, että kaikki pääsevät harjoittelemaan aktiivisesti. Tila ja välineet luovat tietyt rajoitteet, jos luovat. Myös tasoerot on huomioitava, jos ryhmän jäsenet ovat eri kehitystasoilla. Yli 20 harjoittelijan ryhmissä apuopettajat ovat varsin hyödyllisiä.

[PetriP]

40-30 menee, mutta siinä on jo melko pakko olla apuope. harjottelijoita kannatta harjoittaa suht suorissa riveissä, niin on nopeampaa huomata selvästi poikkeavat suoritukset.

[HarriN]

Äänestin 51-70. Peruskurssien aikana tuo määrä ei ole edes mitenkään harvinainen. Hulluina vuosina saattoi joskus olla jopa yli tuon määrän, mutta en ole varma. Apuohjaaja on ehdottoman kiva ja tarpeellinen lisä, mutta ei pakollinen.

Tärkeimpiä pointteja on mun mielestä se, että ryhmän ohjeistus on selkeää ja kuuluvaa, eli aikaisempi toiminta lopetetaan aina selvästi ennen kuin uudet ohjeet alkavat ja että ohjeissa ja mallisuorituksissa yksinkertaisesti kielletään ylimääräinen toiminta. Jos tehtävänä on esimerkiksi käsipaini pystyssä, on ruuhkassa kiellettyä mennä mattoon. Kiellän myös ylimääräisen pulinan.
Ryhmän hallinta on muutenkin isoissa harrastajajoukoissa tärkeämpää kuin yksittäisiin harrastajiin tai pareihin keskittyminen. Itse käytän isoissa ryhmissä mm. porukan jakoa kahtia sparreissa, erittäin tiukkoja ohjeistuksia juomatauoista ja varusteiden vaihtamisista ja salin jakoa mattokuvioinnin mukaan alueisiin ja ryhmäsparreihin.

Kun pienemmissä ryhmissä katson sparreja, niin pyrin ohjaamaan ja neuvomaan satunnaisia pareja tekniikassa ja taktiikassa, massaopetuksessa sen sijaan keskityn sparrien aikana vain turvallisuudesta huolehtimiseen, eli siihen etteivät parit törmäile tai eksy ulos matolta. Hauska kikka opettaa peruskurssilaisille toisten parien varomista mattopainissa on ryhmärangaistukset. Lasken (tai heitän hatusta) parien törmäykset ja jokaisesta törmäyksestä tulee kaikille punnerruksia erien välissä. Oppivat yleensä kolmannen erän jälkeen jo katsomaan ympärilleen.

Opetuksessa sitten taas yritän pitää yksityiskohtien määrän sellaisena, että pystyn edes suurinpiirtein valvomaan että enemmistö ryhmästä tekee suoritukset suunnilleen oikein. Apuna tähän käytän mm. Giudicilta opittua systeemiä, jossa mattotekniikoissa suorittaja on aina salin keskustaan (eli mua) kohti. Tuolla tavoin poikkeavat suoritukset näkee helpommin. Ohjaamassa kierrän sen minkä ehdin.

[Andy]

Asiasta puheen ollen...



Tuli 64 henkeä peruskurssin ensimmäisiin treeneihin. Olenkohan joku ennustaja kun tuli tämä aihe aloitettua vasta. HarriN sanaili kyllä todella viisaasti huomioita isojen ryhmien opettamisesta. Äänentaso meinasi nousta välillä turhan kovaksi ja pitää kiinnittää asiaan huomiota jatkossa.

[JariMarjamaa]

Äänestin 50-70.
Aikanaan HJJ:ssä oli alkeiskurssit 70-90.
Näkisin, että tällaisessa massa opetuksessa on tärkeintä nähdä ne yleiset virheet
ja näyttää uudestaan suoritus kaikelle massalle.
Sen sijaan, että neuvoo yksilöitä.

[Lasse Candé]

Samaa mieltä, jos tulkitaan "yleiset virheet" samalla tavalla. Ja tapa on siinä tapauksessa sellainen että ne virheet tietää jo ennakkoon.

Jari tuskin sitä tarkoitti, mutta on todella ärsyttävää jos opettaja keskeyttää koko porukalta hyvän treenin sen takia että bongaa yhdeltä jonkun virheen. Se on ammattitaidon puutetta, koska kysymys kuuluu joko että miksi ei laittanut pointtia jo tehtävänantoon tai tapauksessa jossa virhe on väistämätön, miksi ei osannut ennakoida sen ilmenemistä?

Tekniikan "maasto" pitää muutenkin tuntea ennenkuin osaa virheistä kannattaa edes korjata. Temmeltämiselle pitää antaa aikaa.

Saattaa olla että olen hitusen eri mieltä henkilökohtaisesta neuvomisesta. Minun mielestäni kannattaa aina kiertää ja korjata virheitä ja nimenomaan olla vaivaamatta kaikkia muita joillain eriytystason opeilla. Aloittelijoille alkeita, häiritsemättä kokeneempia ja kokeneemmille seuraava juttu, mongertamatta liian korkealentoista aloittelijoille. Ja yksilöille yksilöllistä.

Taito on siinä että henkilökohtainen opetus ei saa häiritä ryhmän treeniä. Oma opettajani osaa hemmetin hyvin antaa juuri sopivan lyhyet neuvot kataa korjattaessa, siten että muut saavat samaan aikaan seistä sopivan hetken samassa asennossa. Jotkut opettajat puhuvat näissä liian pitkään.

[Andy]

Meillä se henkilökohtainen palaute tapahtuu niin että oppilaat harjoittelevat tekniikkaa omaan tahtiin ja ohjaaja kiertää neuvomassa. Tällöin yhden henkilön saama palaute ei mitenkään estä tai hidasta muiden suorittamista. Tämän takia pidän sellaista treeniä jossa suoritukset tehdään ohjaajan laskun mukaan yleisesti huonona.

Pyrin siihen että isossakin ryhmässä jokainen oppilas saisi treenin aikana ainakin kerran henkilökohtaista palautetta niin että hän kokee saaneensa huomiota yksilönä. Systeemin nopeuttamiseksi olen miettinyt tapoja joilla korjaan perusvirheitä nopeammin kuin normaalisti. Käytännössä en isossa ryhmässä mene vääntelemään kädestä pitäen oppilaita oikeisiin asentoihin yhtä usein vaan selitän ja näytän asian nopeasti. Tulos on tietysti huonompi mutta näin jää aikaa jokaiselle edes vähän.

[Lasse Candé]

Asiaa!

Samassa olen sitä mieltä että laskusta tehtävällä tekniikalla on paikkansa. Toki lajista riippuen. Mutta Andy on täysin oikeassa juuri tuossa että se on monesti huono paikka henkilökohtaiselle opetukselle.

Karatessa on usein vain hyvästä seisottaa valmius-/loppuasennoissa. Tämän taakse ei kuitenkaan voi piiloutua. Jos ajoituksiin ei kiinnitä huomiota, ne ovat luultavasti huonot. Neuvoessa yksilöä pitää tajuta mitä se ryhmä puuhailee. Paskinta on jos neuvoessaan jengi alkaa jo lintsaamaan ja haukottelemaan.

Itse olen peruskurssilla antanut varsinkin alussa tehdä ilman laskua ja sitten kun liikerata tuttu, laskusta. Näin oppilaat saavat itselleen testikentän, jossa on vähän jännitystä mukana. Äksiisiä ja... sitä testiä. Sitten myöhemmin komennon rooli muuttuu.

Laskeminen on vain menetelmä. Sitä ei pidä käyttää siihen mihin se ei sovi ja sitä kannattaa käyttää siihen mihin se sopii. Karatessa ja joissain kiinalaisissa, missä asentoihin kiinnitetään huomiota, formaatti on luultavasti parempi kuin urheiluissa. Eipä fudiksessakaan juuri laskusta tehty, jos nyt kärjistetään ihan helvetisti liian pitkälle.

Laskeminen voi muuten toimia myös pariharjoittelussa. Rajat ovat rakkautta ja toistot kultaa. Tämä liittyy varsinkin massaopetukseen. Jos on jatkuvia yhteisön leirejä, kannattaa rakentaa kulttuuria. Näin voi takoa enemmän.

[PetriP]

. Tämän takia pidän sellaista treeniä jossa suoritukset tehdään ohjaajan laskun mukaan yleisesti huonona.

Yleisesti huono, mutta joskus huonossa tilanteessa se voi olla se jota on pakko teettää. Joskun kun isolle ryhmälle on näytetty heitto ja jaettu se vaiheisiin teetän sen kokoryhmällä vaiheittain niin että voi katsoa mitä menee eniten väärin ja korjautan kokoporukalle.

Mutta siis harvoin ja nimenomaiseen tilanteeseen

[AriJ]

Itse stoppaan opetetun jutun ja näytän osoitellen uudelleen kaikille jos ekalla katselmuksella menee 90% porukasta pieleen (luvun vedin ihan omasta päästäni, sori siitä).

PS. mokahan on ollut luultavasti siinä opetushetkessä jos noin moni sen missasi

[Andy]

Palasina teettäessä pitää tietenkin tehdä laskun mukaan mutta siinä pitäisi nähdäkseni jakaa homma niin pieniin palasiin ettei tarvetta henkilökohtaiseen ohjaukseen juurikaan ole.

[Andy]

Parien järjestäminen siten että kaikki ovat samaan suuntaan on yksi sellainen keino, jolla saa tilaa käytettyä tehokkaammin. Tarvetta on siis lähinnä silloin, kun oppilaita on paljon salin kokoon nähden, vaikka ryhmä ei olisikaan valtavan iso. Tämä tietenkin rajoittaa liikkumisen ja sijoittumisen harjoittelua paritekniikan aikana, joten huvikseen sitä ei kannata tehdä.