Sparraaminen - ongelmia ja ratkaisuja

[ranger]

Onkohan kellään sparrauksen kanssa ongelmia. Mulla ainakin sellanen hyvän rytmin löytäminen on ollut todella vaikeaa. Alkuun ei meinaa päästä mukaan millään vaikka paikkoja olisi, jotenkin himmaa itseään eikä lyö niin sanotusti kaikkia paikkojaan perille asti. Sitten kun itse ottaa pari iskua ja saa sellasen alku ujouden pois alkaakin lyömään liian lujaa. Sehän taas johtaa siihen että kaveri myös alkaa lyödä lujaa. Seurauksena on se että koko hommasta menee ajatus pois. Mikä minun käsittääkseni pitäisi olla oppinen!!!! Olisko kellään heittää jotain pientä isällistä neuvoa?

[Andy]

Minkä verran olet treenannut ylipäänsä ja sparria erityisesti?

[ranger]

Minkä verran olet treenannut ylipäänsä ja sparria erityisesti?

Pari vuotta ju-jutsua ja puolisen vuotta potkunyrkkeilyä. Jutsussahan sparrin iskut ei kohdistu päähän.

[Andy]

Et nauttisi sparrikaverinani olemisesta...

Noin yleisesti tuo kuulostaa aivan normaalilta aloittelijan ongelmalta. Tilanne ei ole tuttu ja päähän osuvat iskut ovat pelottavia kenestä hvyänsä, joten homma menee hosumiseksi. Paras lääke tuohon on se sparraaminen.

Mutta ehkä jotain voi kuitenkin auttaa. Se, että alat koventaa sparria saatuasi osumia, on ehdottomasti saatava pois. Mikään ei ole niin viheliäistä, kuin parit jotka tekevät tuota. Oma kärsivällisyyteni ei ainakaan riitä kovin pitkälle sellaisten kanssa. Eli pidä homma itse rauhallisena ja jos pari koventaa, niin sano, että haluat ottaa kevyesti.

Kannattaa heittää aina kombinaatioita. Ei koskaan niin, että yrität syöksyä ja osua yhdellä lyönnillä tai potkulla - se ei onnistu. Harjoittele muutama yksinkertainen yhdistelmä,joita pystyt toteuttamaan ja heitä niitä jatkuvasti sparrissa. Hyviä ovat vaikkapa etusuora-etusuora-takajalan kiertari tai etusuora-takasuora-takajalan kiertari. Älä ota etupotkua näihin komboihin, aloittelijat tekevät sitä muutenkin liikaa.

Yksi tapa, joka voisi auttaa, on etusuoran jatkuva heittely jopa iskuetäisyyden ulkopuolelta ilmaan. Tällä taktiikalla on varjopuolensakin, mutta sillä saa hyvin pidettyä jatkuvan tuntuman vastustajaan niin, ettei homma mene niin pahasti kyttäilyn ja syöksyilyn sekasotkuksi.

Kypärän hommaaminen voi myös auttaa, jos et sellaista jo käytä. Niitä koppeja on kuitenkin mukavampi otaa siihen, kuin paljaaseen päähän.

[Polvi]

Kypärän hommaaminen voi myös auttaa, jos et sellaista jo käytä. Niitä koppeja on kuitenkin mukavampi otaa siihen, kuin paljaaseen päähän.

Tämä on taivahan tosi!
Ainakin itsellä kypärän ottamisesta mukaan tulee sellainen psykologinen turvallisuuden tunne ja homma ei mene niin helposti panikoimiseksi. Toki siitä kypärästä on ihan konkreettista hyötyäkin.

Enää en sparraa ollenkaan ilman kypärää.

Tässä tuli mieleen vielä sellainen juttu, että näitä kehälajeja reenatessa on opittava "hyväksymään" se tosi asia, että osumia tulee. Jos yrittää sparrata siten, että oma pää pysyy täysin puhtaana, hommasta tulee pelkkää kyttäilyä, eikä tästä ole kummallekaan mitään hyötyä. Aluksi kevyellä kontaktilla rauhallista sparria ja taitojen kasvaessa voidaan kovuutta lisätä, mutta HYVIN maltillisesti.

[Mika]

Hyviä vastauksia.

Lisäisin vielä, että noita komboja kannattaa sekä miettiä että harjoitella kotona. Mitä tutumpia ne ovat, sen suuremmalla todennäköisyydella niitä voi käyttää. Ihan jokaikinen meistä tietää sen "tyhjän pään" tunteen. Normaalia kehitystä. Siis jos siitä pääsee irti, ja se vaatii juuri tuota Andyn mainitsemaa rauhallisuutta. Hätäilemällä oppii vain hätäilemään eikä koskaan kehity hyväksi. Matsaaminen on oikeasti aika älykästä puuhaa.

Hyvä opettaja on tietenkin kullanarvoinen, vaikka se työ - myös ajatustasolla - pitääkin tehdä itse.

[chipmonk]

Henkilökohtaisesti minulla auttoi sparrin ideaan kiinnipääsemisessä se, että otin oikein reilusti matsia 1. dan tae kwon do kaverin kanssa. Koska sparrikaveri oli niin reilusti kokeneempi ja taitavampi (eikä juurikaan antanut armoa virheissä), oli pakko vaan yrittää pitää jonkinlainen kontrolli omassa tekniikassa. Lähinnä siksi, että jos alkoi osuman saatuaan suutuspäissään hyökkäämään ilman kontrollia tuli nyrkkiä ja jalkaa sen verran monelta suunnalta, ettei se yksinkertaisesti kannattanut.

Ei sillä, turpiinhan noissa matseissa järjestään tulee, mutta siinä oppi itse paljon arvokkaita juttuja sekä omasta tavasta sparrata, sekä yleisimmistä omista virheistään. Kun opin nämä ymmärtämään, on tuntunut paljon helpommalta lähteä treenaamaan sparrausta. Nyt kun olen muutaman kerran kyseisen kaverin kanssa otellut, uskon ymmärtäväni huomattavasti paremmin miten sparratessa kannattaa toimia.

[ranger]

Kiitoksia hyvistä vihjeistä. Yritän muistella saamiani ohjeita ensiviikon sparraus harkoissa.

[PaavoH]

Minusta pari tärkeää juttua on olla rauhallinen, rohkea eli valmis hyökkäämän spontaanisti kun tarve tulee, ja katsoa koko ajan silmiin vastustajaa ja etsiä vapaita paikkoja.

Rauhallisuus on varmaan kaikista vaikein tavoittaa, tarkoitan vain ettei rupea panikoimaan Rohkeus on tärkeää - iskuja päähän ei kannata pelätä, lähinnä hyväksyä, mutta suojaus pitäisi koko ajan pitää ylhäällä, sillä olla pekäämättä päähän iskuja en tarkoita, ettäkö niistä ei tarvitse välittää. Tarkoitan vain minimoida vastustajan psykologinen vaikutus sinuun --> rauhallisuus. Henkihän se on (yleensä) joka luovuttaa, ei ruumis. Passiivisuutta kannattaa välttää ja harjoitella ''kounttereita'', eli samalla liikkeellä väistää/torjua ja iskeä. Torjua kun hyökkää, ja hyökätä kun torjua (ei tietenkään sanamukaisesti, tuo on lähinnä sellainen unelma tilanne )

Silmiin katsominen on erityisen tärkeää. Nyrkkeilyhanskat pelkästään saattavat peittää sen verran näkyvyyttä, että torjuminen voi vaikeutua. Vastustajan näkeminen sallii sinun tietää milloin hän iskee - jos suljet silmäsi hän voi heittää useita iskuja sinua kohti - enkä usko että kuudes aistisi on siinä vaiheessa että tiedät iskujen tulosuunnan näkemättä niitä Tämä on mielestäni tärkeää. Kaiken lisäksi silmiinkatsominen (saattaa) luo(da) häirintää vastustajassa - esimerkiksi siten että hän tajuaa ettet pelkää häntä. Tutki rauhallisesti silmilläsi vastustajaasi mutta älä syvenny ajatuksiin - silloin tulee nekkuun Toimi spontaanisti, pidä suojaus hyökätessäkin ja hyökkäys suojatessakin ja etsi vapaita paikkoja vastustajassasi ja iske niihin hetken mielijohteesta, mutta ei typeryydellä, toisaalta tämäkin tulee ehkä vasta kokemuksen myötä.

Ja ota siitä ilo irti. Tärkein osa

PS: varjonyrkkeily on hyvä harjoitus !

[Mika]

Tuosta silmiin katsomisesta on puhuttu aiemminkin, joten toistan tässä vähän.

Se on makuasia. Jotkut, kuten minä, eivät oikeastaan koskaan "tuijota" toista silmiin. Silmiin voi joskus myös jäädä hypnoottisesti koukkuun. Luulen että suurin osa tietää kokemuksesta mitä tarkoitan.

Itse pidän katseeni lähinnä kaulan ja rinnan alueella.


Tuosta keskittymisestä olen samaa mieltä.

[PaavoH]

Joo, kaulaa ja rintaa myönnän itsekin käyttäväni välillä ei sillä kai niin väliä, kunhan pitää katsekontaktin. Mutta mielipide asiana minusta silmiinkatsominen on hyvä

[Polvi]

Jos katsoo silmiin, on hankalaa havaita potkuja. Mielummin katse rinnassa.

[Elina]

Sanonpa sanasen, tosin siitä ei välttämättä ole kelleen hyötyä, mutta kuitenkin. Tässä flunssaisena on aikaa ja tänäänkin olen miettinyt matsia melkeistä koko ajan, kun energiaa olisi.

Mulla koko sparrailu helpottui, kun annoin itselleni vapauden toimia. Aiemmin yritin miettiä vain sitä, että teen jotain tiettyä tekniikkaa/tiettyjä tekniikoita (tämä siis pari vuotta sitten). Nykyään taas aattelen asian niin, että kunhan käyn päälle ja jalat liikkuu. Jälkimmäinen onkin se vaikeampi osuus. Ehkä osa tekniikoista on huitomista vielä, mutta esim. päähän tulevat osumat eivät enää sillä lailla pysäytä (ellei joku nyt sitten vetäise niin lujaa, että taju lähtee). Ja minulle ainakin sopii se, että olen se aggressiivisempi osapuoli. Jos alan kyttäilemään, niin en kyllä ikinä pääse hommaan mukaan.

[Andy]

Keskustelusta "Ärsyttäviä budojutuskoita":

Jaa, että ärsyttäviä piirteitä harrastajissa...

1) Kilpparin "tuhoaminen" "höyryjyrällä"; tää on varmaan kaikkein eniten vaikuttanut mun käsitykseen ottelemisesta. Jos kaveri (s.o. minä) menee kilppariin, niin eikö se ole vähän niinkuin ruumiin kielellä sanottuna, että "Hei, multa katos kyllä ajatus & keinot tästä hommasta, otetaas uusiksi." - sitä kun menee hakkaamaan, niin kyllä menee maku koko hommasta. Jos kaveri on passiivinen, niin ehkä se johtuu siitä, ettei ole oikein tietoa, että mitäs tässä nyt olisi tarkoitus tehdä ja mitäs vastapuoli haluaisi tehtäväksi.

Ohjetta kokeneemmille; antakaa sille kaverille vähän vinkkiä, että mitä olisi tarkoitus tehdä. Tai kysykää siltä toiselta, että mitäs se haluaisi tehdä. Ja jos toisen "hippastelu" rasittaa, niin sanokaa se sille. Varsinkin Karatessa ja Taekwondossa ihmisillä on vähän eri näkemyksiä siitä, että mikä lajissa viehättää, toisille se otteleminen on vaan välttämätön paha kivojen juttujen joukossa - ehkä kikkarissa voi sitten sanoa, että oletkos valinnut väärän lajin.

Jos vastustaja linnoittautuu kilppariin, niin lyön, enkä lopeta ihan äkkiä. Jos kaveri on aloittelija tai paljon kevyempi, en tietenkään lyö kovin lujaa. Tämä kahdesta syystä: Ensinnäkään en halua opettaa itseäni katkaisemaan myllytystä, kun tilaisuus on tarjolla ja toiseksi en halua opettaa kaveria turvautumaan kilppariin.

Vetäytyminen kilppariin on niin fataali juttu, että siihen ei missään nimessä pitäisi totutella, vaan pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä. Tietenkin siinä on joskus pakko olla sekunti, mutta pidemmistä oleskeluista ei hyvä seuraa.

Toinen juttu on sitten se, että heikompaa paria ei pitäisi ainakaan jatkuvasti ajaa tilanteeseen, jossa tämä joutuu turvaamaan kilpikonnapuolustukseen - missään lajissa.

[Jussi Häkkinen]

Mikä ihme on kilppari tai kilpikonnapuolustus? Täysin outo termi.