Miksi aloitit lajisi?

[Sylvesteri]

Keskimäärin urheilukamppailijalle ottelu on varmasti helpompi tilanne kuin tositilanne, sillä ottelu on lähes 1:1 sama kuin harjoitustilanne. Myös se eka kerta. Suurin ero on ennakkotieto ja jännitys siitä että kohta on ottelu, väkivaltatilanteet tulevat yleensä yllättäen.

Itse en tarkelleen muista miksi silloin alunperin aloitin karaten. Kai siinä oli sekä ip että liikunta mielessä. Huomasin kyllä melko nopeasti että laji ei tähdännyt realistiseen itsepuolustukseen ja harjoittelu oli muutenkin liian tylsää junnaamista. Sitten lähdinkin kamppailu-urheilun pariin. Ei minkäännäköistä ip-painotusta mutta ainakin treenaaminen on kivaa
8)

[fishyfishy]

aloitin nyrkkeilemällä joskus ihan lapsena ja treenit olivat liian kovia motivaatiooni nähden ja lopetin vuoden ,kahden kuluttua. potkunyrkkeily näytti niin kivalle että tahdoin mukaan. lisäksi mukaan menemistä helpotti se että lyöminen oli jo vähän tuttua ... toisena vaihtoehtona olisi ollut bjj, jonka perään hiukan edelleen kaipailen, mutta äly ei riitä ( hiton vaikee hahmottaa millä kyljellä ollaan milloinkin ja mistähän sitä nyt pitäs tarttua ja että mihin suuntaan:lol: ) oon kyllä tykänny omasta lajista ja vaikkei enää kilpailisikaan ikinä ni ainakin vöitä voi suorittaa ja leireillä ja se pitää omaa motivaatiota yllä.

[Mika.Sutinen]

Aloitin hanmoodon kun muita vaihtoehtoja ei pahemmin ollut. Ajatuksena oli vaihtaa johonkin toiseen lajiin kunhan muutan joskus täältä perähikiältä isompaan kaupunkiin opiskelemaan. Sittemmin huomasin kuitenkin että epärealistisuudestaan huolimatta laji olikin erittäin hauskaa liikuntaa ja ottelemaankin pääsi välittömästi peruskurssin jälkeen. Edelleen on tarkoitus vaihtaa paikkakuntaa lähitulevaisuudessa mutta HMD on ja pysyy ykköslajina varmasti myös jatkossa. Judoa on tullut treenattua sivulajina yhteensä noin vuosi ja vähän yli, tarkoituksena on ollut harjoitella niitä osa-alueita jotka hanmoodossa jäävät vähemmälle huomiolle eli mattokamppailu ja heitot.

[Rawson]

Olisin jo junnuna halunnut harrastaa jotain itsepuolustuslajia. Ongelmana oli kilpauinti, josta ei juuri aikaa riittänyt muulle harrastamiselle. Siirryttyäni vesipalloon kokeilin puoli vuotta karatea, mutta en tuntenut sen harjoittelun lisäävän minun kykyäni puolustaa itseäni. Vuodet vierähtivät ja muutimme silloisen avovaimon ja nykyisen vaimon kanssa Turusta Helsinkiin. Nähtyäni kaikki hörhöt, mitä täällä pääkaupunkiseudulla vaeltelee, heräsi ajatus oman ip-taidon kehittämisestä uudestaan. Lopullinen päätös syntyi kun aivan kotimme lähistöllä, mikä sijaitsee maineeltaan rauhallisessa lähiössä, kun nuorisojoukko puukotti kuoliaaksi n. 35 v kahden lapsen isän. Kymmeniä kynttilöitä ja verilätäkköä siinä kadulla katsoessani päätöksestä tuli varsin vahva.
Ostin ensimmäisenä Ville Kaivosen puolustadu 1 dvd:n ja sen materiaalin perusteella muodostin käsitykseni siitä, mitä realistisen itsepuolustuksen tulisi olla. Puoli vuotta olin magassa, josta vaihdoin vapaaotteluun. Jouduin kuitenkin keskeyttämään vaparin alkeiskurssin muualta saatujen pahojen lihasrepeämien takia ja puoli vuotta meni ihan hukkaan. Sitten luin täältä potkusta ADAC Finlandista ja menin Savate Défensen alkeiskurssille. Koska painiminen on tuossa harjoittelussa jäänyt hyvin vähälle olen nyt pari kertaa käynyt rinnalla Combat Sambossa. Tällä hetkellä on hyvin vakuuttunut siitä, että tehokkaaseen ip-harjoitteluun pitää yhdistää skenaarioharjoittelua käyttävä ip-laji, vaparityylinen kamppailulaji ja tietysti funktionaalinen voimaharjoittelu.

[Mika]

Vuodet vierähtivät ja muutimme silloisen avovaimon ja nykyisen vaimon kanssa Turusta Helsinkiin.

:3some:



Mutta joo, hyviä ajatuksia kamppailemisesta ja sen harjoittelusta omalla kohdalla. Kunpa jokainen viitsisi miettiä asioita tuon verran (olkoon se oma polku sitten mikä tahansa).

[Rusty]

Mä olisin pienenä miehenä halunnut mennä jääkiekkoon, ja kysyessäni tähän isäukkoni mielipidettä (lue: lupaa), äijä ottikin mut mukaansa judoon. Olin 8-vuotias. Judossa menikin sitten monta vuotta ukon kanssa. Sittemmin tuli treenailtua taekwondoa muutama vuosi veljen kanssa. Sitten jäi moneksi vuodeksi kamppailu-urheilu ja urheilu muuttui lähes yksinomaan salilla ähkimiseksi. Parisen vuotta sitten innostuin krav magasta, ja sillä tiellä ollaan. Salilla ähkin edelleen. Syitä krav magaan on monia... kunnon kohottaminen, monipuolinen treenailu, ja osittain ehkäpä työnikin... Loppujen lopuksi tärkein syy kuitenkin on se, että tää kamppailu on vaan niin pirun mukavaa

[flammee]

Päivitystä... Olen näitä juttuja jauhanut jonnekin muuallekin, joten keksitäänpä tänne edes jotain uutta..

Aikido, nätin näköstä eikä tarvi voimaa. En oikein tiedä miksi sen lopetin, kai siitä sitten jotain puuttui. Kävin siis alkeiskurssin treeneissä ehkä noin kuukauden ajan.

Tällä kertaa se loppu ajan ja kunnon rajallisuuteen, taisin potkuun treenipäiväkirjaa kirjoitellessa tajuta kuin vähän sitä treeniä tulee lajia kohden viikossa/kuukaudessa/vuodessa kun treenaa useampaa lajia, ei tuntunut enää järkevältä. Plus aikido tuntu aika hankalalta. Tosin viime jouluna tuli kokeiltua pitkästä aikaa, ja olihan se kyllä niin siistiä.. Jos tuota sais vielä joskus johonkin väliin tungettua. :p

Taido, akrobaattisia juttuja ois ollu siisti oppia. Siistiä mutta ei helppoa, lopetin käytännössä alkeiskurssin jälkeen, kun tuli kesätauko. Pari kertaa yritin käydä myöhemmin uudestaan, mutta oli niin vaikeata ja molemmilla kerroilla tuli jalat niin kipeäksi että motivaatio heitti henkensä lajin suhteen.

Tjaa-a, ilmeisesti muiden lajien kautta muodostunut kuva että mitä haluaa treenata ja millaisia treenien pitää olla herätti motivaation henkiin. Taido oikeastaan yhdistää tkd:sta akd:sta hyviä puolia.. Eli potkuvoittoinen ottelu(tkd), runsaasti pariharjoittelua(akd), ideaa treeneissä(akd), hyvä porukka(akd(jep, tkd:n porukka ei oikein ollut)), pystyy treenaan yksin(tkd). Ja suunnilleen jokaista tekniikkaa treenataan parin kanssa, ihan perustekniikkatreenissäkin.

Uskoisin että tkd oli ihan hyvä pohja Taidolle siinä mielessä että nyt kaikki ei ole totaalisen vaikeata ja uusien liikesarjojen hahmottaminen ja oppiminen on varsin helppoa, verrattuna siihen millaista muistelen sen olleen kun olin Taidon alkeiskurssilla. Haastetta kuitenkin on koko ajan reilusti. Ja treenimotivaatio on korkeammalla kuin koskaan, ja pystyy treenaan ihan eri tavalla kun treenejä on viikossa reilusti eikä ole mitään kuukauden joulutaukoa ja 3 kk:n kesätaukoja. Tai siis pystyisi kyllä treenaan hyvin jos olisin Oulussa. :p

Akrobaattiset jutut on kyllä edelleen vaikeita, mutta niissä on sellanen kummallisuus että niitä on ihan kiva treenata vaikka kehitys menee välillä monta askelta taaksepäin ja tsägällä joskus puolikkaan eteenpäin. Ja ei se aina tunnu mieltä ylentävältäkään kun alkeiskurssilla on porukkaa jotka treenien alussa ei osaa yhtään, mutta treenien lopussa tekevät jo paremmin kuin ite.

Taekwon-Do, sattui alkamaan peruskurssi puolen kilsan päässä asunnostani ja potkiskelu ny on aina kiinnostanut. Kävin kattoon ja jäin koukkuun.
...
TKD siis jatkuu edelleen, joskin juuri nyt sekin on vähän lomalla; käyn treeneissä vain pari kertaa viikossa ja harrastelen lenkkeilyä taas parin vuoden tauon jälkeen.

Eipähän jatku enää.. Kävin loppuvaiheessa toisessa seurassa (oulun itf) katsastamassa vielä että millaista siellä oli silloiseen nfta:han verrattuna. Ja kyllä oli ruoho vihreämpää. En tosin perustekniikkapuoleen tutustunut, mutta ottelupuoli oli aikalailla täydellistä, siellä tuntui lyhyessä ajassa vaihteen vuoksi tapahtuvan vähän kehitystäkin.. Mutta siinä vaiheessa olin kyllä jo pitkälti tehnyt päätöksen että taidoa treenaan, lisäksi tuli jalkaan sellanen patti että piti tkd:sta pitää vähän taukoa niin siihenpä se sitten jäi.

Suunnitelmissa on kokeilla vielä joitakin lajeja ja kyllähän noista jo kokeilluistakin jotkut vetävät puoleensa. Kuitenkin pitäsi olla sellainen laji, jossa ei ole karatetyylisiä liikesarjoja, jotta sitä sivulajina kivuttomimmin pystyisi treenaamaan. Mielessä on käynyt Yi Quan, Kickboxing, Combat Hapkido, Miekkailu, Okinawa-Te (hermopistestuffia) ja TROX Taekwondo. Mutta aika on varsin kriittinen tekijä, rahakin on kallista. Ja pitkät matkatkin haittaavat, joutas olla aianakin yhdet treenit parin kilometrin säteellä, niin ei niin helposti tulisi lopetettua kesken.

Näköjään se 8,5 kilsaakaan ei ole liikaa kun muut jutut on kunnossa.

Tjoo, enpä taida pahemmin enää uusia lajeja kokeilla. Yi quani hitusen kiinnostaisi, koska Taidon yksinharjoittelussa on pieniä puutteita; dojolla treenikamppeissa on ihan hyvä treenata itekseen, mutta vähemmän optimaalisissa olosuhteissa ei oikein. Voi olla että kehityksen myötä tilanne korjaantuu.

Nyrkkeilykin jostain ihmeen syystä on hitusen aina jollain treenitauolla alkanut kiinnostaa, tosin vain se tekninen puoli (ja ottelu tietysti), voimalyömiset ei pahemmin nappaa. Mutta ei siitä sivulajiksi ole, enkä oikein pidä nyrkkeilyn "kulttuuristakaan". Anyway, tää on nättiä:
" onclick="window.open(this.href);return false;
(kai se on oikea video, ei nyt mulla avaa, sujuvaa varjonyrkkeilyä, en kai mä tätä aiemmin ole postannut)

[sinappi]

Mie alotin tosi junnuna (ala-asteella joskus) shukokai karatella. En kyllä millään muista miksi. En oikeen innostunut kauheesti, joten se homma jäi. On miulla kuitenkin oranssi vyö kakesta.

Ylä asteella sitten uusi paraskaveri kertoi harrastavansa itsepuolustusta ja pyysi taekwondon peruskurssille. Sinne menin - lieneekö kiinnostumisen synttymiseen liittyneet vanhat kungfurainat, jotka olin juuri löytänyt. Oli siistiä. Uskoin ihan oikeesti siihen, että taekwondo oli maailman kuolettavin systeemi ja et korealaiset talonpojat kehitti sen japsi miehittäjiä vastaan, potkien haarniskoituja sotureita hevoisen selästä. En ollut kovin aktiivinen treenaaja - suoraan sanottuna olin niin senkin tårta på tårta, ettei mitään rajaa. Kai tunsin, ettei se ollut se miun juttu. Kuitenkin, mitä enemmän perehdytin itseäni kamppailulajeihin (tuolloin kun en ollut netin käyttäjä, oli kaikki ammennettava kirjallisista lähteistä, joista 90 prossaa oli umpipaskoja), sitä enemmän rupesi japanilainen kamppailuperinne samuraineen kiinnostamaan - Honkong-leffat vaihtui kurosawaan.
Mystiset ninja-soturit oli varsinkin siistejä. Kaverin isä sattui olemaan ninja (bujinkan budo taijutsu, 3.dan) ja sillä oli seinällinen siistejä aseita. Tätä kautta löysin bujinkanin. Taekwondon olin hyllyttänyt jo aikaa sitten ennen kuin vihdoin menin bujinkan peruskurssille. Osaavat opettajat saivat minut pian ymmärtämään "totuuden ninjoista" ja löysin vallan kiinnostavan ja monipuolisen lajin.
Treenailin tyytyväisenä kunnes sisäinen skeptikkoni nosti päättään. "pipari, oppiiko näin oikeesti tappelemaan?", mietin. Kosketuspintaa tappelemiseen oli jo kuitenkin kertynyt, eikä lopputulos ollut koskaan miulle mieluinen.

Yli vuoden treeni bujinkanissa, jota siis olin treenannut ihan eri intensiteetillä kuin kakea ja kwondoa, ei antanut minulle merkittävästi aseita lähes treenaamattomia kavereitani vastaan, joiden kanssa painiskelin ja nyrkkeilin paikallisen maanpuolustusoppilaitoksen salilla. Kerran tällaisen session aikana tuli eräs Jarkko Latomäki niminen kaveri kysymään, josko me haluttais tulla treenailemaan shootfightinkia. Oltiin silloin junioreina vaan mielissämme, koska se lihaksikas kaveri ilmeisesti oli luullut meitä sotilaspoliiseiksi eikä alaikäisiksi siviileiksi - kiinnostuksen siemen vapaaotteluun oli kuitenkin kylvetty!

Sitten joskus kisakärpänen puri ja hakeuduin tuttujen taekwondo porukkain seuraan. Treenasin matsaamista ja kisasin aloittelijana menestyksekkäästi! Tunsin sääntöjen kuitenkin rajoittavan minua liikaa - kuin vanne olisi kiristänyt päätä. Menin katsomaan winterwar- vapaaottelutapahtuman, jonka jälkeen oli pakko päässä vaparin peruskurssille.

Ainiin... Ei tähän pitänyt vissiin mitään tarinaa kirjottaa. Mie siis en kiinnostunu silleen spontaanisti, vaan mitä enemmän oon hankkinu tietoa, sitä enemmän on alkanu kiinnostaa. Nyt ei oikeen ,mikään muu kiinnostakkaan.

[johannes]

Bruce Leen leffojahan sitä oli katseltu ja siitä se sitten lähti. Paikkakunnalla oli tarjolla Han Moo Doa ja ITF-Taekwon-doa. Taekwon-do vaikutti siistimmältä ja nettiä selattuani käsitykseni tästä vahvistui varsin vahvasti. Kavereita en saanut kurssille mukaan,mutta se ei haitannut menoa. Olisin saattanut aloittaa kung-fun, sillä Bruce Leekin treenasi sitä, mutta tuolloin ei ollut resursseja matkata Ouluun. Lisäksi satuin tuntemaan yhden kung-fun harrastajan ja se oli läski, eikä hän osannut siistejä potkuja. Ei todellakaan vakuuttanut.

Potkunyrkkeilyn aloitin, koska halusin parantaa lyömistaitojani ja kaverinikin oli aiemmin ja tarkoitus oli matkata harjoituksiin kimppakyydeillä. Tietysti K-1:n katsominen ja erään seurakaverini aktiivinen mainostaminen netissä vaikuttivat suuresti lajivalintaani. Ehkä viimeinen pisara oli, kun eräs potkunyrkkeilijä kertoi potkunyrkkeilijöiden olevan uskomattoman kovapotkuisia ja potkiminenhan minua eniten kiinnosti. Nykyään tkd on jäänyt ja potkunyrkkeily sen kun jatkuu.

[JKoskinen]

Jaah..


Aikidon aloitin ihan juttujen perusteella. Ala-asteella(12-vuotiaana) opettajani tunsi erään suomalaisen Aikido-legendan nuoruudestaan ja kertoi minulle jotain juttuja murtuneista kylkiluista ja miekkailussa irronneesta korvasta. Vakuutteli vielä, että kyseessä on vahvaa touhua. Lajin historiaa lukiessa mielenkiinto kasvoi.

Itse kun olin kallellaan sinne kotimaan puoleen, niin valitsin opettajista tietysti sen japanilaisimman vaihtoehdon, eikä kaduta yhtään.

Varsinainen innostus Karaten osalta alkoi taas siitä, kun latasin muistaakseni emule-ohjelmalla yli kaksi vuotta sitten Morio Higaonnaa esittelevän dokumenttivideon ja se toimi. N. vuosi sitten näin videon, jossa mm. Toyama Seiko, Shinjo Kiyohide, Onagan Yoshimizu, sekä liuta muita opettajia esiintyi. Ja sekin toimi. Muistan kertoneeni kaverille jotain astmalääkkeitä hakiessa, että lajiin vielä tutustun ja teen sitten sen vaikka Japanissa. Ja että tiedän seudulla olevan yhden varteenotettavan tuntijan, joka ei vaan taida olla kiinnostunut opettamisesta. Muistanpa aika tarkkaan sen tieosuudenkin, jossa näin totesin. Tilaisuuden tullen harjoittelun tietysti aloitin.

Lisäys: Näin Karatessa ja Aikidossa hyvin paljon yhteistä.

Vyöarvoina nyt shodan ja vihreä vyö.

[Paappa]

Itse aloitin Wado-Ryun sekä liikunta- että ip-syistä silloisessa Tapiolan karateseurassa joka taitaa nykyisin toimia Takadon nimellä. Koulu oli silloin paha paikka, samalla luokka-asteella oli muutamia kunnon kriminaalinalkuja. Onneksi ei sitten kuitenkaan tarvinnut ruveta näiden kanssa koittamaan, koska nämä tyypit tippuivat koulusta pois kun lähdin lukioon. Harrastus vaihtui jossain vaiheessa Aikidoksi, mutta myöhemmin karatea jatkoin yliopiston karateseurassa eli Honbussa, jossa sielläkin tyyli on Wado-ryu.

Tuli sitten pitkähkö tauko, sitten alkoi taas virtaa löytyä ja onnistuin organisoimaan paikallisen asukasyhdistyksen kanssa pienen porukan jota veti paikallinen potku/thainyrkkeilyn harrastaja. Teemana oli kuntopotkunyrkkeily, pistareita ja potkutyynyjä käytettiin ja tehtiin pariharjoituksia mutta sparraamista ei ollut. Tämän porukan toiminta sittemmin loppui, etsiydyin Viipurin nyrkkeilijöiden kuntonyrkkeilyporukkaan. Täälläkin ohjattu toiminta lopahti, olisin kaivannut ohjaajaa mutta tällaista ei seurasta löytynyt. Tällöin lähdin Combat Academyyn WT:n alkeiskurssille. Ei kuitenkaan ollut minun juttuni, en ymmärtänyt WT:n vartalomekaniikasta yhtään mitään karate- ja nyrkkeilytaustallani, samalla kun kun Escrima alkoi kiinnostaa niin sitä tuli veivattua ihan jonkin aikaa. Tang Lang oli sitten vuorossa, jonka jälkeen tuli pojan harrastuksen kautta miekkailu mukaan.

Olen siis keskittymiskyvytön ja hyppään mukaan kaikkeen mikä sattuu kiinnostumaan. Osaan vähän kaikkea enkä mitään kunnolla. Älkää tehkö niin kuin minä, ei siitä mitään hyvää seuraa

Vakavammin puhuen, oman kotipsykologini mukaan tappelen näiden kouluaikaisten demonien kanssa edelleen. Saattaa pitää paikkansakin Tässä vaiheessa tärkeintä lienee se että tulee hiki ja väsyttää, mutta kun ei luonne anna periksi en voi siirtyä sauvakävelyyn vaikka se tässä iässä voisi olla ihan viisas päätös. Nykyisin harrastus on miekkailua silloin kun sali on auki (kesätauolla) sekä keskiviikkokerhossa sekalaista mäiskintää erilaisilla astaloilla ja ilman niitä.

[diesel 64]

Itse aloitin Wado-Ryun sekä liikunta- että ip-syistä silloisessa Tapiolan karateseurassa joka taitaa nykyisin toimia Takadon nimellä. Koulu oli silloin paha paikka, samalla luokka-asteella oli muutamia kunnon kriminaalinalkuja. Onneksi ei sitten kuitenkaan tarvinnut ruveta näiden kanssa koittamaan, koska nämä tyypit tippuivat koulusta pois kun lähdin lukioon. Harrastus vaihtui jossain vaiheessa Aikidoksi, mutta myöhemmin karatea jatkoin yliopiston karateseurassa eli Honbussa, jossa sielläkin tyyli on Wado-ryu.

Tuli sitten pitkähkö tauko, sitten alkoi taas virtaa löytyä ja onnistuin organisoimaan paikallisen asukasyhdistyksen kanssa pienen porukan jota veti paikallinen potku/thainyrkkeilyn harrastaja. Teemana oli kuntopotkunyrkkeily, pistareita ja potkutyynyjä käytettiin ja tehtiin pariharjoituksia mutta sparraamista ei ollut. Tämän porukan toiminta sittemmin loppui, etsiydyin Viipurin nyrkkeilijöiden kuntonyrkkeilyporukkaan. Täälläkin ohjattu toiminta lopahti, olisin kaivannut ohjaajaa mutta tällaista ei seurasta löytynyt. Tällöin lähdin Combat Academyyn WT:n alkeiskurssille. Ei kuitenkaan ollut minun juttuni, en ymmärtänyt WT:n vartalomekaniikasta yhtään mitään karate- ja nyrkkeilytaustallani, samalla kun kun Escrima alkoi kiinnostaa niin sitä tuli veivattua ihan jonkin aikaa. Tang Lang oli sitten vuorossa, jonka jälkeen tuli pojan harrastuksen kautta miekkailu mukaan.

Olen siis keskittymiskyvytön ja hyppään mukaan kaikkeen mikä sattuu kiinnostumaan. Osaan vähän kaikkea enkä mitään kunnolla. Älkää tehkö niin kuin minä, ei siitä mitään hyvää seuraa

Vakavammin puhuen, oman kotipsykologini mukaan tappelen näiden kouluaikaisten demonien kanssa edelleen. Saattaa pitää paikkansakin Tässä vaiheessa tärkeintä lienee se että tulee hiki ja väsyttää, mutta kun ei luonne anna periksi en voi siirtyä sauvakävelyyn vaikka se tässä iässä voisi olla ihan viisas päätös. Nykyisin harrastus on miekkailua silloin kun sali on auki (kesätauolla) sekä keskiviikkokerhossa sekalaista mäiskintää erilaisilla astaloilla ja ilman niitä.

Hyvinhän toi " liikunta- että ip-syistä " toimii sen perusteella mitä sinusta aistin,kun treenailimme yhdessä.(eikös se ensi vaikutelma ole se oikea ).
Nimen omaan se "luonne" ja tulkintasi tekniikoista teki minuun vaikutuksen.Älä herran tähden lopeta

[Peki-]

Itse aloitin karaten 13-vuotiaana vuonnna 2001. En edes tarkalleen ole varma, että miksi sen aloitin. Ilmoituksen näin isoveljen pöydällä (hän harrasti karatea, ja harrastaa edelleenkin), hänen piti viedä ilmoitus koululle. Jotenkin sitä vain jäi koukkuun lajiin.

Treenit oli alkuaikoina todella kovia, mutta jostain syystä pidin niistä. Kyllä sitä oli aina voimat ihan lopussa treenien päättyessä. En tiedä oliko semmoinen treenaaminen edes tervettä, mutta jotenkin tuntui hyvältä kun antoi kaikkensa. Seurassa treenit oli ollut aikaisemmin vieläkin kovempia, mutta koko ajan menty kevyempään suuntaan. Jos nykyisin pitäisi samanlaisia harkkoja kuin silloin, kun itse aloitin, niin saisi varmaan syytteet rääkkäyksestä

Mitä kauemman on treenannut, niin sitä enemmän on kiinnostunut lajista, itselleni karate ei ole enää pelkkä harrastus, se on jotain enemmän. Ehkä jotain kertoo sekin, että opiskelupaikan valitsin seuran perusteella. Intin takia nyt on vuoden verran sitten vähän vähemmän treenaamista karateseurassa ja sen jälkeen muutto toiselle paikkakunnalle. Muuten olisin voinut jäädä nykyiseen seuraan, mutta Seinäjoella kun ei ole yliopistoa. Onneksi kuitenkin on "oma" seura myöskin Tampereella, niin sinne sitten treenaamaan tuttujen kanssa.

Eli en osaa sanoa, että miksi aloitin tai miksi harrastan. Ei muista enää asioita kuuden vuoden takaa ja nyt karate on jo melkein elämä.

[Polvi]

Taekwondon aloitin aikoinani hetken mielijohteesta, kun puolituttu pyysi leikillään minua mukaan. Tulipa tästäkin puolitutusta harrastuksen myötä hyvä kaveri.

Muay thain aloitin koska oli kova polte mätkimisten parin parin vuoden "hiljaiselon jälkeen". Halusin kehittää surkeita nyrkkeilytaitojani (osittain ip-mielessä), mutta tkd-taustan vuoksi pidän myös potkimisesta, joten mt oli luonnollinen valinta. Osittain valinnan syynä oli se, että halusin koittaa olenko tarpeeksi "kova" tällaiseen lajiin (siviilissä olen aika nallekarhu).

Update. Olin tarpeeksi kova hyväksi perusharrastajaksi, mutta kilpakehät taitavat jäädä kokematta, vaikka tuolla kisaryhmässä tulikin jonkin verran heiluttua. Nyt thaikku on siis katkolla motivaatiopulan vuoksi. Pidän kuitenkin varsin todennäköisenä, että palaan vielä lajin (tai jonkin muun lyöntipotkimisen) pariin.

Tällä hetkellä reenaan siis bjj:a. Syynä kyseisen lajin aloittamiseen oli olemattomat painitaitoni. Lukitepaini kiinnostaa enemmän, mutta perusryhmässä reenataan rätit päällä. Syksyllä sitten pääsee hopailemaankin.

Jatkossa tavoitteena jatkaa thaikkua tässä rinnalla, tai sitten siirtyä vapariin. Jotenkin pitäisi saada lyöntipotkiminen ja painiminen yhdistettyä.

[Paul]

Itse olen harrastanut vuosia salybandya ja punttista, mutta halusin hallita paremmin vartaloani. Nyrkkeily on aina kiinostanut, mutta halusin myös käyttää jalkoja joten luonteva valinta oli savate.

Eli harrastan savatea ihan urheilupohjalta