Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 12
Viestit: 19103
Lauteille: Helmikuu 2005

#136

Viesti Jussi Häkkinen »

Ville Rantanen kirjoitti: Se oli tarkoitettu huumoriksi, mikä ainakin jälkeenpäin kerrottuani pitäisi olla selvää muillekin kuin itselleni.
Se ei vain - nyt jälkeenpäinkään - näytä siltä. Siinä vaiheessa kun kuvaillaan toisen maailmaa jossa joku asia on jotenkin, miten toinen ei ole sitä missään vaiheessa kuvannut, saa olla aika vääntäjä että siitä saa vitsin aikaan.

Pahoittelut kuitenkin hyväksytty, en kuitenkaan ole erityisen iloinen sanojen laittamisesta suuhuni - se on myös syy reaktiooni.

Jotakuinkin viikottaisella tasolla saa kuulla joltakulta, että jonkun toisen mukaan olen sanonut jotain, mitä en koskaan ole sanonut tai edes vihjannut. Ei mitenkään äärimmäisen hymyilyttävä tilanne koskaan.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Kuvake
AlexMachine
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 6435
Lauteille: Elokuu 2006
Paikkakunta: Vaasa
Etulaji: Nyrkkeily
Sivulajit: Sra, IDPA
Takalajit: Mil Fight, Pekiti Tirsia, Escrima

#137

Viesti AlexMachine »

RJOG kirjoitti:
Gyokuro kirjoitti:
tube kirjoitti: Lahti ON synkkä paikka....
Tainnut viime vuosina vaihdella lähes vuoron perään piikkipaikkaa väkivaltatilastoissa asukaslukuun nähden Vaasan kanssa, jos oikein muistan. Eli saattaa se jotakin kertoa Lahden tilanteesta ja lisääntyneestä mahdollisuudesta joutua siellä konflikteihin.
Joku aika sitten oli tällainen Iltalehden tutkimus.

"Tämän vuoden tammi-kesäkuussa henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten lukumäärä tuhatta asukasta kohden."

1. Helsinki (4,71)
2. Vaasa (4,45)
3. Jyväskylä (4,17)
4. Joensuu (3,89)

Lahti sijoittui tässä tutkimuksessa kahdeksanneksi (3,39)

Eihän tämä ole tietenkään koko totuus asiasta, ja otoskin on vain puolelta vuodelta.
Kyllähän tämä kotoinen Vaasa yleensä koreilee tuollaisten tilastojen kärkipäässä.
20 vuotta sitten, kun ikää tuli sen verran että baareihin pääsi, tappeluita näki joka viikonloppu yhden tai enemmän. Sama juttu pe-la iltaisin kaupungilla.
Viimeisin 5 vuoden aikana en ole nähnyt kuin pari kolme tappelua, vaikka viihteellä suht usein ollutkin.
Tätä asiaa on sitten tuttujen kanssa puitu. pari näistä kavereista on poliisina täällä, yksi haastemiehenä, joten näppituntumaa asiaan on.
Yhteenvetona oli se että nykyään huumeidenkäytön kasvaessa kokoajan, suurin osa väkivallasta tapahtuu näiden "piripäiden" toimesta ja usein se myös kohdistuu samaan ryhmään. Toisena tulee sitten nämä kotoiset kännäysillat joissa on alemman sosiaaliluokan edustajia vahvasti paikalla ja tulee riitää viinasta/naisista/mistä vain ja taas joku saa turpaansa.
Usein näistä tulee poliisiasioita ja päätyvät tilastoihin.
Tänäpäivänä kotikaupungin yöelämä on todellakin melko siistiä ja turvallisempaa kuin aikaisemmin.
The beatings will continue until morale improves.
rpms
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 58
Lauteille: Marraskuu 2006

#138

Viesti rpms »

Mutta harmi kyllä, viimeisin tilanne, johon olen livenä joutunut kadulla, oli sellainen, että mua lyötiin takaoikealta suoraa kasvoihin, kun pysähdyin avaamaan vilkkaalla kadulla rappukäytävän ovea.
Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn; kuinka kävi?
Kuvake
Mjölnir
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 24814
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Jyrki Saario Defendo
Sivulajit: Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Krav Maga, Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Yhteystiedot:

#139

Viesti Mjölnir »

rpms kirjoitti:
Mutta harmi kyllä, viimeisin tilanne, johon olen livenä joutunut kadulla, oli sellainen, että mua lyötiin takaoikealta suoraa kasvoihin, kun pysähdyin avaamaan vilkkaalla kadulla rappukäytävän ovea.
Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn; kuinka kävi?
Mulle ei käynyt ihmeemmin. Silmä mustana pari viikkoa.

Toimin täysin opitun mallin mukaisesti, eli tilanteessa, jossa olen jo keskellä tapahtumaa. Kiinni kaveriin ja oikealla kaksi kertaa suora leukaan. Se poistui kuviosta. Sen jälkeen sen kaksi kaveria tuli mun raiveleihin kiinni, mulle ei vammoja, tosin takki vähän repesi. Pääsin siitä sitten irti, kun joku huusi että poliisi tulee.

Aloittaja oli evakuoitunut paikalta, todennäköisesti vammautuneena, sillä muistan nähneeni ison veripölähdyksen lyöntieni seurauksena..
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi
The Forbidden
aloituspotkija
aloituspotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 2
Lauteille: Marraskuu 2006

#140

Viesti The Forbidden »

Killuminati kirjoitti: Kaikenkaikkiaan, minusta taistelussa ja sen opeissa on jotain todella elämää syvältä koskettavaa.
Itse vastaisin suunnilleen samanlailla.
Don't hang on, nothing lasts forever but the earth and sky
Harri Ylilammi
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 260
Lauteille: Syyskuu 2006

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#141

Viesti Harri Ylilammi »

Se, että pystyy tekeen kenen tahansa naamasta vanukasta, antaa niin paljon valtaa arkipäivän tilanteissa, että semmoista valtaa ei saa edes vaikka olisi miljoona euroa pankkitilillä. :)
Monet sanoo että rahalla saa valtaa, mutta ei missään nimessä yhtä paljoa, paitsi jos sitä rahaa on tyyliin satoja miljoonia.

Suoraan sanoen en ymmärrä ihmisiä jotka treenaavat jotain lajia muun syyn takia kuin tullakseen paremmaksi tappelijaksi/taistelijaksi. Vaikka luin kyllä koko ketjun läpi. Miksi ette rupea harrastamaan vaikkapa kuntosalia tai lenkkeilyä? Tai Zumbaa, jos haluatte monipuolisempaa?

Itse en pysty käymään pelkästään kuntosalilla sen takia että saisin isommat lihakset tai saisin enemmän ylös penkistä. Mutta kun kuntosaliharjoittelu tehdään tukemaan kamppailuharrastusta, niin menen salille ihan mielelläni.
Kuvake
TommyV
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 362
Lauteille: Marraskuu 2009

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#142

Viesti TommyV »

Harri Ylilammi kirjoitti: Suoraan sanoen en ymmärrä ihmisiä jotka treenaavat jotain lajia muun syyn takia kuin tullakseen paremmaksi tappelijaksi/taistelijaksi. Vaikka luin kyllä koko ketjun läpi. Miksi ette rupea harrastamaan vaikkapa kuntosalia tai lenkkeilyä? Tai Zumbaa, jos haluatte monipuolisempaa?
Siksi koska se on hauskaa. Minulla ei kyllä riittäisi motivaatio säännölliseen harjoittelemiseen jos ainoa asia minkä siitä saisin olisi jonku kova jätkä tunteen.
Lowclass
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 1417
Lauteille: Huhtikuu 2010
Etulaji: Krav maga
Sivulajit: Nyrkkeily, MMA, Kali
Takalajit: Shotokan, taido yms...

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#143

Viesti Lowclass »

Itse sanoisin että jokainen haluaa paremmaksi lajissaan, koska tykkää siitä ja treenauksesta. Jos kyse olisi pelkästään tappelemisesta luulen että olisi vain ne ko vuosikymmenen "parhaimmat/suosituimmat/katu-uskottavimmat lajit olemassa...
Kuvake
Peve
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 88
Lauteille: Syyskuu 2008
Paikkakunta: Kerava

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#144

Viesti Peve »

Tätä kysymystä on itsellä viime aikoina tullut mietittyä melko paljon - eli miksi sitä ylipäänsä treenaa mitään. :)

Esimerkiksi taiteesta on joskus symbolismin aikana ajateltu: "Taide on itseisarvo; sen ei tarvitse edistää mitään asiaa." Eikö sama periaate voisi toteutua myös treenaamisen kohdalla..

Jokaisella ihmisellä on kuitenkin se oma henkilökohtainen syynsä tehdä tiettyjä asioita elämässään. Tässä kohtaa voidaan edellä esitetyn taiteen periaatteen heikkoutena huomata se, että elämässä ei ole useinkaan tarkoitus (ainakaan tiedostetusti) ottaa hirveästi takapakkia nykyisestä tilanteesta, jolloin kaikki, mitä ihmiset tekevät on jossain mielessä edistävää toimintaa; esimerkiksi treenaaminen edistää kunnon ylläpitoa tai kohoamista, uusien ihmisten tapaamista tai vaikka ihan tappelemaan ja kisaamaan oppimista.

Mutta kuitenkaan en itse näe mahdottomana suorittaa elämässään joitain asioita (kuten esim. treenaaminen/taiteen tekeminen) ilman mitään "järkevää" syytä (=sellaista syytä, joka koetaan yhteiskunnassa/henkilön elämänpiirissä hyväksytyksi ja arvostetuksi syyksi). Treenaamisen oikeutuksen kyseenalaistaminen sen pohjalta, että treenin pitäisi aina pohjautua jonkin kaikille absoluuttisen asian (kunto, kaverit, taistelutaito... jne.) saavuttamiseen, on sinäänsä absurdia, sillä mikään motivaation lähde ei voi olla jokaiselle sama (vrt. otsikon kysymys). Sillä jokainenhan kokee oman maailmansa subjektiivisesti, pystymättä välillä itse arvioimaan omia motivaattoreitaan. Ja lähes jokaisella on varmasti jokin asia elämässään, mikä motivoi häntä aina jatkamaan harrastamistaan ja myös itse elämää.

Tässä tilanteessa kritisoisinkin enemmän sitä, että esim. treenaamiseen yritetään väkisin aina löytää joku virallinen "syy" (juurikin esim. kilpailu, kunnon parantaminen, tappelu... jotka toisaalta tietenkin ovat myös hyviä ja tärkeitä syitä, jos yksilö ne itse itselleen määrittelee omiksi motivaation lähteikseen, eikä vain ympäristöstä omaksu normia 'treenata kunnon ja voittamisen vuoksi, kun muutkin niin sattuvat tekemään'). Toisaalta monet kamppailua harrastavat ihmiset kokevat innoittajikseen usein samoja asioita, mikä johtaa helposti treenaamisen "virallisten syiden" etsimiseen ja yleistyksiin.

Tämän perusteella ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa normista poikkeavia syitä treenata (esim. jollekin treenisali voi vaikka olla ainoa paikka päästä lähelle ja koskettamaan toista ihmistä..) Itseä ainakin välillä häiritsee, että näitä "virallisia syitä" etsittäessä sitten nämä jotkin vähemmän ilmeiset ja lausumattomat syyt harrastaa jotakin jäävät usein täysin ajattelematta ja keskustelematta..
Eve

Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.

"Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein." - Friedrich Nietzsche, Jenseits von Gut und Böse
Juhani K
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 465
Lauteille: Heinäkuu 2008
Paikkakunta: Jyväskylä

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#145

Viesti Juhani K »

Viime kuukausina on päälimmäiseksi syyksi noussut asia, jota en osaa oikein selittää...
Harrastuksessa kun opitaan että miten viilletään toiselta kurkku auki ja töissä taas pidän tavallaan ihmisiä hengissa (siirryin tekemään hoitotyötä)... elämässä on jotenkin huikea kontrasti...toisessa annat ihmiselle lähes kaiken, toisessa harjoittelet ottamaan sen kaiken pois. Ja hyvin todennäköisesti koen elämässäni ainakin toisen näistä, joku tuntematon lääkäri saattaa pelastaa henkeni, tai sit esim joku pirinisti tappaa mut jossain kusen hajuisella nurkalla.
"Toiseen mahdollisuuteen" ei juuri vaikuta sosiaalinen asema, puolison laatu, lempiväri tms. Ja sama juttu kuoleman kanssa. Painovoimalaki ei välitä sun ihmissuhdetaidoista. Tai tuskin jotain elämäänsä kyllästynyttä kemistiä kiinnostaa sun vyöarvo, se painaa laukasinta ja sä lähdet kiltisti mukana jos oot väärässä paikassa väärään aikaan...tai sit joku sekopää ampuu sut takaapäin, luoti ei välitä treenivuosista. Kuolema on hyvin lohdullinen viesti demokratiasta, "sitä" ei turhat höpinät kiinnosta.
"Under the sun they rot together, with absolute biological equality."

Eli minun syyni on se, että treeni herättää ajatuksia, "käytännön" tasollahan se ei vaikuta kuin todennäköisyyksiin..jos joku 10 vuotias kuviokelluntaa harrastava 38 kiloinen tyttö antaa mulle selkään, ni ei se mua lämmitä todeta jotain tyyliin: "mieluummin sitä ois vähän osaavammalta turpaansa ottanut". Turhan usein sekoitetaan todennäköisyydet ja faktat keskenään.
90% of everything is crap

"If your going to use deadly force on someone... use a fucking gun"

en ole pakkiksella, sama nikki on yhteensattuma
Lowclass
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 8
Viestit: 1417
Lauteille: Huhtikuu 2010
Etulaji: Krav maga
Sivulajit: Nyrkkeily, MMA, Kali
Takalajit: Shotokan, taido yms...

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#146

Viesti Lowclass »

Minusta on tullut fatalisti.. Olet voinut treenata oikeita asioita tai sitten et. Tilanne voi olla se että ensimminen isku tulee takaraivoon tai sitten oletkin treenannut juuri oikeaa tilannetta.. Se on elämää mikä tulee vastaan.
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 16102
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#147

Viesti Kari Aittomäki »

Luin ketjun läpi..
Ikäänkuin päätäni pidellen.

Koska muistaakseni tuolloin -06 kysyin jossaintoisessa ketjussa jotta "miksi treenaatte, jollette tapelleksanne tehokkaammin?"
Josta tää ketju lie lähtenyt.

Onpas helevetin lapsellista tarintaa.
Jengi puhuu enimmin itsestänsä tajuamatta ensinkään että katu (+yms) on oma näyttämönsä.
Jossa sisäislle seikkailuille ja hahmottamisille ja arvomaailmoille ei vaan ole mitään tilaa jos tuuli käy kylmäksi, so onni loppuu so käteen jää lyhyt tikku.
Kun reagointi-aikakin on ylellisyyttä ja valmistautumattomuus silkkaa omahyväistä typeryyttä.

Juhani... mites tään nyt laittas...
Kamppailutaito on juurikin ennakointia ja oddsien kanssa pelaamista.
EI PIDÄ päästää tilannetta siihen että joku sähtää mutkaa takaraivoa kohden.

Pitää osaa pelata.
Se on täysin opittavissa.
Salipelit on aakkostelua, katujutut omanlaistaan latinaa.
Poista käyttäjä 3276
Viestit tässä aiheessa: 3

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#148

Viesti Poista käyttäjä 3276 »

Tää elämä ja kuolema on tärkeämpää ku mikään muu. Jos kuolen jonkun toisen käden kautta, en tee sitä tappelematta. Ja ois aika ikävä kuolla siihen, että se luuseri joka polkas sulta niskat vintturaan sen 50e setelin takia joka sulla on massissa, oli vaan nopeampi juoksemaan. Kaikki muu on sitten vaan oheisplussaa siihen päälle, koska on päässä vikaa ja tykkää siitä, kuspääkumitesta ja tiesmistä.
Juhani K
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 465
Lauteille: Heinäkuu 2008
Paikkakunta: Jyväskylä

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#149

Viesti Juhani K »

Kari Aittomäki kirjoitti: Luin ketjun läpi..

Juhani... mites tään nyt laittas...
Kamppailutaito on juurikin ennakointia ja oddsien kanssa pelaamista.
EI PIDÄ päästää tilannetta siihen että joku sähtää mutkaa takaraivoa kohden.
Jep, allekirjoitan täysin. Mielestäni vain syötetään välillä sellaista harhakuvaa, että kaikki asiat voi joka paikassa huomioida ja ennakoida...ennen ehkä, mutta nykyään on motiivejakin melko paljolti. Ja etenkin kun on ihmismassoja, ni pitäis olla silmät niskassa jotta kaiken huomais. Mikä taas on sit vainoharhaa ja mikä ennakointia...

Olipa lähellä etten käyttänyt sanaa "terrorismi", mut onneks huomasin niskan hehkuvan punaista ja vältin urpouden.
90% of everything is crap

"If your going to use deadly force on someone... use a fucking gun"

en ole pakkiksella, sama nikki on yhteensattuma
Kuvake
Jorge
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 11241
Lauteille: Kesäkuu 2008

Miksi treenata, ellei tapellakseen?

#150

Viesti Jorge »

Jaawa kirjoitti: Jos kuolen jonkun toisen käden kautta, en tee sitä tappelematta. .
Ainakin voit vähentää noita edellä mainittuja oddseja tuon tapahtumiselle.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 31 kurkkijaa