Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Jääkö salietiketti päälle?

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Mei
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 24
Lauteille: Marraskuu 2006

Jääkö salietiketti päälle?

#1

Viesti Mei »

Vuosi hapkidoa tuli juuri täyteen ja ainakin yksi asia on todistettavasti mennyt selkärankaan asti: kumartelu. Kun eri tilanteissa käsketään ottamaan pari, täytyy keskittyä olemaan kumartamatta. Silti esimerkiksi viikonloppuna, kun koko seuran voimin kävimme kokeilemassa bodypumppia ja loppuvenyttelyjä varten piti ottaa pari, kumarrus lipsahti. Treenikavereiden seurassa se ei toki aiheuttanut hämmästelyä.

Pidempään harjoitellut treenikaveri kertoi koulussa liikuntatunnilla kumartaneensa niin monta kertaa, ettei enää edes yritä muistaa olla tekemättä niin vaan kumartelee ihan reilusti. Joskus kuulemma on myös lipsahtanut koreaa jossakin nimenhuuto- tai koepapereiden jako -tyyppisessä tilanteessa.

Millaisiin tilanteisiin salietiketin automatisoituminen on teitä potkulaisia saattanut?

Itse odotan mielenkiinnolla sitä päivää (iltaa), kun jossakin hienoissa tanssipitoisissa juhlissa mies kävelee eteeni ja kumartaa... ja minä kumarran takaisin :lol:
Cum se ipse vincit sapiens, minime vincitur.
Kuvake
Verr
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2747
Lauteille: Marraskuu 2005
Paikkakunta: JKL

#2

Viesti Verr »

Tulee vahingossa kumarreltua painisaliin ja kuntosaliin mentäessä. :( Pikainen vilkailu ja ilahtuminen siitä, ettei kukaan huomannut.
Harva minua kestää ja minä harvaa.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 93920
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

#3

Viesti Mika »

Painiharkoissa tulee usein paria pokattaessa tehtyä kungfu-tervehdys.

http://home.att.net/~sansoojedi/maureen/yellow1.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 19105
Lauteille: Helmikuu 2005

#4

Viesti Jussi Häkkinen »

Ei enää. Aikoinaan, jotakuinkin n. viiden treenivuoden jälkeen, oli kausi, jolloin kumartelin joka tilanteessa vahingossa. 2000-luvun alussa käytin sitten sanat "hai" ja "domo" puhki puolihuolimattomuuttani. Homma loppui siihen, kun tajusin, että jälkimmäisen voi kuulla väärinkin.

Nykyisin pyrin puhumaan Suomessa suomea. Lajin piirissä on joitakin etikettijuttuja, mutta ne eivät tule dojon ovesta sen kummemmin ulos.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
jkk
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1067
Lauteille: Huhtikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

#5

Viesti jkk »

R-kioskin myyjälle ainakin muistan kumartaneeni erään leirin päätteeksi. Hai sanalla olen taas joskus vastaillut kun nimeäni on töissä huudeltu. Toi hai on siksi jännä, kun en sitä juurikaan salilla käytä. :ainiin:
Mei
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 24
Lauteille: Marraskuu 2006

#6

Viesti Mei »

jkk kirjoitti: R-kioskin myyjälle ainakin muistan kumartaneeni erään leirin päätteeksi.

:smt082
Cum se ipse vincit sapiens, minime vincitur.
heian
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 3164
Lauteille: Maaliskuu 2006
Paikkakunta: Sonkajärvi

#7

Viesti heian »

Ensimmäistä vuotta treenatessa tuli aina kumarreltua pukukoppiin mennessä ja koulussa liikuntatunnille mennessä. Muuten ei ole tainnut salietiketti jäädä päälle.
Jarppa
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 5549
Lauteille: Heinäkuu 2005

#8

Viesti Jarppa »

Joo, meillä on tapana kätellä ennen sparria, ja esittäytyä jos sparrikaveri on tuntematon, ja teen niin myös salin ulkopuolella hyvin herkästi. Onneks lajin tavat on länsimaiset BJJ:ssä.

Joskus kyl muiden lajien treeneissä oon yllättänyt, ku oon kätellyt kumarruksen sijaan. Pikkuhiljaa oon oppinut tavasta pois. :D
Kuvake
Telepath Carbon
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 742
Lauteille: Kesäkuu 2005
Paikkakunta: Tampere

#9

Viesti Telepath Carbon »

Samoin yhden leirin ruokatauolla käytiin kiinalaisessa syömässä. Ja ei muuta kun terävä kumarrus ovella. :oops: Ei onneksi tarjoilija nähnyt, olisi voinut luulla että olen ekaa kertaa ihan oikeassa ravintelissa. :)
"Oh no, beacuse you do not truly know someone until you fight them." -Serafi
M M A
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 417
Lauteille: Lokakuu 2006

#10

Viesti M M A »

Juu tulee sitä hyvin herkästi kumarreltua :) humalassa oon vahingossa kumartanu portsarille takkia hakiessa ym..
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 18953
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

#11

Viesti Andy »

Joo. Siviilissäkin aina lyön pienempiä ja väistän isompia.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Kuvake
jmijmi
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 81
Lauteille: Joulukuu 2006
Paikkakunta: Imatra

#12

Viesti jmijmi »

Huomaan usein istuvani lattialla polvillani kädet reisillä vaikka vieressä olisi sohva (Joskus on kaverit pikkuisen ihmetelleet vierailulla).
Tai tyopaikalla kun tekee töitä lattian rajassa tai jos ulkona istuu maahan.
Jos kysyy tyhmän kysymyksen on kerran tyhmä, jos ei kysy on tyhmä aina.
Kuvake
Polvi
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 9836
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Wisteria Lane

#13

Viesti Polvi »

Ei ole jäänyt päälle. Joskus alkeiskurssilta on tullut sakkia, jotka kumartavat paria vaihtaessa. Siinä on pokassa pitämistä. :)
Arrogance and ignorance go hand in hand
Metallica - Holier than thou
jussip
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2447
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Suomi

#14

Viesti jussip »

Jarppa kirjoitti: Joo, meillä on tapana kätellä ennen sparria, ja esittäytyä jos sparrikaveri on tuntematon, ja teen niin myös salin ulkopuolella hyvin herkästi. Onneks lajin tavat on länsimaiset BJJ:ssä.
Juu, tämä tapa tuli itselläkin ensimmäisenä mieleen, ja olen yrittänyt viljellä tätä tapaa "siviilissä" ihan tietoisesti.
Kuvake
Bananas
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 488
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Wild Wild Ouest
Etulaji: Kulttuurinen omiminen

#15

Viesti Bananas »

jussip kirjoitti:
Jarppa kirjoitti:Joo, meillä on tapana kätellä ennen sparria, ja esittäytyä jos sparrikaveri on tuntematon, ja teen niin myös salin ulkopuolella hyvin herkästi. Onneks lajin tavat on länsimaiset BJJ:ssä.
Juu, tämä tapa tuli itselläkin ensimmäisenä mieleen, ja olen yrittänyt viljellä tätä tapaa "siviilissä" ihan tietoisesti.
Kättely onkin enempi "siviilitapa", mulla on ollu tapana kätellä jo ennen bjj:n aloittamista. :)
Jossain vaiheessa tuli tervehdittyä ihmisiä japanilaisten suosimalla kahdenkäden kättelyllä, jossa vasen käsi laitetaan käteltävän kämmenselkää vasten. Tämä tarttui treeneistä, joissa kävi japskeja.

edit: poistettu ylimääräinen partikkeli
Eläintyyli: hainyrkkeily ja kukkopaini

"Bananas on ananas Beellä"
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 30 kurkkijaa