Kamppailulajit lapsille

[MikkoS]

Meillä on 3v ja 3kk tytöt. Mikäli heitä sattuisi kamppailulajit kiinnostamaan, niin ehdotomasti koittaisin ohjailla painin ja judon suuntaan, syystä että näissä lajeissa on pitkä perinne junnutyöstä ja ovat sopivan liikunnallisia lajeja.

[Miklu]

Mielekästä ja mukavaa touhua, mutta tuollaiselle pienelle vintiölle oli yksi seikka kamala ja pelottava. Nämä vanhat äijät jotka veteli meidän ryhmälle treenejä olivat ns "kilpailuhulluja" osittain...

Poika (5v) olis halunnut mennä jalkkista pelaamaan ku viereisellä kentällä järjestävät harjoituksia junnuille. Juttelin asiasta valmentajien kanssa ja heti toisessa lauseessa mainittiin, että pelejä ja kisoja on sillon ja sillon. Ja eiku pooois!

Eli ilmeisesti kaikki liikunta tähtää enemmän tai vähemmän kilpaurheilutoimintaan :evil:

[dubi]

Mielekästä ja mukavaa touhua, mutta tuollaiselle pienelle vintiölle oli yksi seikka kamala ja pelottava. Nämä vanhat äijät jotka veteli meidän ryhmälle treenejä olivat ns "kilpailuhulluja" osittain...

Poika (5v) olis halunnut mennä jalkkista pelaamaan ku viereisellä kentällä järjestävät harjoituksia junnuille. Juttelin asiasta valmentajien kanssa ja heti toisessa lauseessa mainittiin, että pelejä ja kisoja on sillon ja sillon. Ja eiku pooois!

Eli ilmeisesti kaikki liikunta tähtää enemmän tai vähemmän kilpaurheilutoimintaan :evil:

Tuolla painissakin kuulemma "kilpailevat" aika paljon, mutta sieltä tuli perustelukin samassa lauseessa - juoksussa tai vaikkapa pallonheitossa on tuloksia helppo mittailla, ja sitä kautta omaa kehittymistä, kun se on selkeästi numeroina. Mutta painissa kehitystä on varsinkin aluksi vaikea hahmottaa muuta kuin kilpailemalla (lainattu puhelinkeskustelua, ulkomuistista).

Mun mielestä ihan toimiva perustelu. Ja jos poika ei halua kilpailla, niin minen ainakaan pakota

[JanneM]

Lapset tykkää kilpailla sitä on turha kieltää. Ainakin itellä kersana on aina ollu joku kilpailu jonkun kanssa jostain asiasta. (tosin mihinkään juoksuun en ketään haastanu kun aina hväisin paitsi Jukan ja Pekan voitin aina, mut ne olikin mun mielikuvituskavereita)
Ongelma muodostuu sillon kun aikuiset haluaa kilpailla lasten kautta. Vanhemmat ja valmentajat haluavat voittaa ja kilpailla ja lapsi joutuu pelinappulaksi. Tällöin treeni yleensä yksipuolistuu ja vakavoituu liian aikaisin.
Lasten pitää antaa kilpailla. Niitä pitää siihen jopa kannustaa, mutta jos se ei nappaa, niin siihen ei pidä pakottaa. Urheilun pitää lapsilla olla monipuolista ja lasten ehdoilla menevää. Se tuokin valmentajalle paljon pähkäiltävää ja tarvitaan ammattimainen valmentaja lapsiryhmille sillä mukana saattaa olla junnuja ketkä urheilevat nähdäkseen kavereita ja junnuja kenellä on selkeä tavoite olla hemmetin kova. Siinä on sitten keksittävä harjoitukset siten, että se tavoitteen asettanut lapsi saa treenistä kaiken tarvitse3mansa irti, mutta ne "sunnuntaitreenarit" pysyvät myös tyytyväisenä eikä meno ole liian hektistä.
Yksi ongelma lasten ja nuroten urheilussa on juurikin aikuisten tulostavoiteisuudesta syntynyt toisten lajien pelko. Pelätään, että menetetään en lahjakkuudet toiseen lajiin tai ei jakseta panostaa siihen omaan lajiin tarpeeksi. Treenejä on useasti myös aivan liikaa ja poissaolosanktioita jopa ihan lapsilla (tämä ongelma yleensä joukkuelajeissa)

Lasten pitää antaa urheilla. Pitää antaa urheilla kovaa ja vakavastikkin. Pitää antaa kilpailla ja olla kilpailematta, mutta se kaikki pitää lähteä pohjimmiltaan lapsesta itsestään ei valmentajasta tai vanhemmista.

[Kalle Koskinen]

Mikäs sen hienompaa kuin isä (tai äiti tai molemmat) ja lapsi harjoittelemassa/"leikkimässä" yhdessä.

Heh, eilen poikani yritti lyödä tosissaan minua mahaan ja latasipa kädenkin ihan taakse ennen lyöntiä. Sitten kun poika (ja minäkin) oli tarpeeksi rauhoittunut, niin katseltiin tuossa pihassa hieman sitä lyömishommaa. Istuin pikkuisella jakkaralla (viinimarjoja kun olin poimimassa) ja aluksi neuvoin häntä vain työntämään minua nyrkillä joko tuosta olkapään tai rintakehän kohdalta. Aina kun työntö oli tarpeeksi voimakas niin kallistuin taaksepäin, jolloin pojalle tuli tyytyväinen ilme kun sai minua horjutettua. Pojan keskittyminen ei vaan kestänyt paria minuuttia kauempaa, joten annoin hänen karata leikkimään.

Mutta se mistä olin tyytyväinen oli se, että kuten olin häntä maanantaina neuvonut, niin työntäessään hän laski painonsa alas ja toi toisen jalan eteenpäin. Esikoulussa joku poika oli tönäissyt häntä ja sen takia sitten silloin katsottiin hieman työntämiseen liittyviä juttuja. Jännä, että pikkuiset jannut muistavat yllättävän tarkasti näkemiään asioita.

[Tyttö]

Lasten pitää antaa urheilla. Pitää antaa urheilla kovaa ja vakavastikkin. Pitää antaa kilpailla ja olla kilpailematta, mutta se kaikki pitää lähteä pohjimmiltaan lapsesta itsestään ei valmentajasta tai vanhemmista.

Hyvin sanottu. Näin juuri !!!

[Tyttö]

Mikäs sen hienompaa kuin isä (tai äiti tai molemmat) ja lapsi harjoittelemassa/"leikkimässä" yhdessä.

Heh, eilen poikani yritti lyödä tosissaan minua mahaan ja latasipa kädenkin ihan taakse ennen lyöntiä. Sitten kun poika (ja minäkin) oli tarpeeksi rauhoittunut, niin katseltiin tuossa pihassa hieman sitä lyömishommaa. Istuin pikkuisella jakkaralla (viinimarjoja kun olin poimimassa) ja aluksi neuvoin häntä vain työntämään minua nyrkillä joko tuosta olkapään tai rintakehän kohdalta. Aina kun työntö oli tarpeeksi voimakas niin kallistuin taaksepäin, jolloin pojalle tuli tyytyväinen ilme kun sai minua horjutettua. Pojan keskittyminen ei vaan kestänyt paria minuuttia kauempaa, joten annoin hänen karata leikkimään.

Mutta se mistä olin tyytyväinen oli se, että kuten olin häntä maanantaina neuvonut, niin työntäessään hän laski painonsa alas ja toi toisen jalan eteenpäin. Esikoulussa joku poika oli tönäissyt häntä ja sen takia sitten silloin katsottiin hieman työntämiseen liittyviä juttuja. Jännä, että pikkuiset jannut muistavat yllättävän tarkasti näkemiään asioita.

Meidän poika seurailee innolla krav maga -treenejä. Haluaisi kovasti jo itsekin päästä harjoittelemaan. Hän on kuin huomaamatta oppinut 360-torjunnan "vastahyökkäyksellä", mikä tarkoittaa tässä tapauksessa kevyttä työntöä rintakehän kohdalle...

[luostari]

Lasten pitää antaa urheilla. Pitää antaa urheilla kovaa ja vakavastikkin. Pitää antaa kilpailla ja olla kilpailematta, mutta se kaikki pitää lähteä pohjimmiltaan lapsesta itsestään ei valmentajasta tai vanhemmista.

Hyvin sanottu. Näin juuri !!!

Näin on. Saa harrastaa tai kilpailla: kumpikin sallittu. Meillä miekkailuseurassa tämä on aivan ääneen sanottu periaate junnuille. Joukkuelajeissa voi tulla enemmän konflikteja tämän kilpailu/harrastus filosofian kanssa.

Mitä piilokamppailullisia leikkejä te suosittelette lapsille? En ole itse lähtenyt opettamaan lyömistä ym. pojille (7 ja 8 v) sillä näen sen vaarallisena. Varsinkin kun vanhemmalla oli pikkuveljen mätkimisongelmaa aikaisemmin. Meillä suurta suosiota saa aina etäisyydeltä isän käsiin läpsiminen avokämmenin eli kämmenen auetessa nopea läpsäys tai käsi ehtii alta pois (käytännössä reaktiopeli). Suurta suosiota on saanut myös faijan jalkojen alta potkaisu (=pyyhkäisy etujalkaan ulkoa sisäänpäin). Tämä siis painimaisessa koitetaan kaataa toinen leikissä.

[dubi]

Ongelma muodostuu sillon kun aikuiset haluaa kilpailla lasten kautta. Vanhemmat ja valmentajat haluavat voittaa ja kilpailla ja lapsi joutuu pelinappulaksi. Tällöin treeni yleensä yksipuolistuu ja vakavoituu liian aikaisin.

Komppaan täysin! Varsinkin lätkän puolella mua ottaa päähän se, että viimeistään 12-vuotiaana pitäis omistaa elämä lätkälle (ainakin jos valmentajilta kysytään). Ja eihän siinä mitään, jos skidi itse niin haluaa... mutta esim. eräässä tuttavaperheessä näin kävi juuri siitä syystä, että iskä halus voida sanoa että "joo mun poika pelaa joukkueessa X" - poikaa ei vaan itteensä kiinnostanut, eikä ollut fyysisesti erityisen sopiva koko lajiin.

Välillä tietysti raja kannustamisen ja painostamisen välillä voi hämärtyä, vaikka tarkoitusperät olis kuinka hyvät. Mutta esim. kilpamenestyksen pitäis olla ilon aihe pääasiallisesti lapselle, eikä iskälle/äiskälle, joka elää sitten muksunsa kautta menetettyä lapsuuttaan...

[luostari]

.
...
Välillä tietysti raja kannustamisen ja painostamisen välillä voi hämärtyä, vaikka tarkoitusperät olis kuinka hyvät. Mutta esim. kilpamenestyksen pitäis olla ilon aihe pääasiallisesti lapselle, eikä iskälle/äiskälle, joka elää sitten muksunsa kautta menetettyä lapsuuttaan...

Todella vastenmielistä jos homma menee painostamisen puolelle. Tappaa aivan varmasti lapsen motivaation ja laji lopetetaan takuuvarmasti ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti itse en mene sille puolelle missään vaiheessa.

Kannustaminen ja porkkanoidenkin jakelu tosin on jossain määrin taitolaji. Siltä ainakin välillä tuntuu.

[Polvi]

Mielekästä ja mukavaa touhua, mutta tuollaiselle pienelle vintiölle oli yksi seikka kamala ja pelottava. Nämä vanhat äijät jotka veteli meidän ryhmälle treenejä olivat ns "kilpailuhulluja" osittain...

Poika (5v) olis halunnut mennä jalkkista pelaamaan ku viereisellä kentällä järjestävät harjoituksia junnuille. Juttelin asiasta valmentajien kanssa ja heti toisessa lauseessa mainittiin, että pelejä ja kisoja on sillon ja sillon. Ja eiku pooois!

Eli ilmeisesti kaikki liikunta tähtää enemmän tai vähemmän kilpaurheilutoimintaan :evil:

Enpä ole ikinä kuullutkaan (junnu)joukkueesta, joka ei pelaisi otteluita. Se on vähän niinku koko lajin idea..

[Anni M.]

Mikäs sen hienompaa kuin isä (tai äiti tai molemmat) ja lapsi harjoittelemassa/"leikkimässä" yhdessä.

Heh, eilen poikani yritti lyödä tosissaan minua mahaan ja latasipa kädenkin ihan taakse ennen lyöntiä. Sitten kun poika (ja minäkin) oli tarpeeksi rauhoittunut, niin katseltiin tuossa pihassa hieman sitä lyömishommaa. Istuin pikkuisella jakkaralla (viinimarjoja kun olin poimimassa) ja aluksi neuvoin häntä vain työntämään minua nyrkillä joko tuosta olkapään tai rintakehän kohdalta. Aina kun työntö oli tarpeeksi voimakas niin kallistuin taaksepäin, jolloin pojalle tuli tyytyväinen ilme kun sai minua horjutettua. Pojan keskittyminen ei vaan kestänyt paria minuuttia kauempaa, joten annoin hänen karata leikkimään.

Mutta se mistä olin tyytyväinen oli se, että kuten olin häntä maanantaina neuvonut, niin työntäessään hän laski painonsa alas ja toi toisen jalan eteenpäin. Esikoulussa joku poika oli tönäissyt häntä ja sen takia sitten silloin katsottiin hieman työntämiseen liittyviä juttuja. Jännä, että pikkuiset jannut muistavat yllättävän tarkasti näkemiään asioita.

Meidän poika seurailee innolla krav maga -treenejä. Haluaisi kovasti jo itsekin päästä harjoittelemaan. Hän on kuin huomaamatta oppinut 360-torjunnan "vastahyökkäyksellä", mikä tarkoittaa tässä tapauksessa kevyttä työntöä rintakehän kohdalle...

Niinhän sitä aina sanotaan, että mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä.

Penskat on kyllä niin suloisia! Jos ja kun mulla on joskus pentu niin se tulee tarvitsemaan aseenkantoluvan, keholleen! Heh.

[Tyttö]

Mikäs sen hienompaa kuin isä (tai äiti tai molemmat) ja lapsi harjoittelemassa/"leikkimässä" yhdessä.

Heh, eilen poikani yritti lyödä tosissaan minua mahaan ja latasipa kädenkin ihan taakse ennen lyöntiä. Sitten kun poika (ja minäkin) oli tarpeeksi rauhoittunut, niin katseltiin tuossa pihassa hieman sitä lyömishommaa. Istuin pikkuisella jakkaralla (viinimarjoja kun olin poimimassa) ja aluksi neuvoin häntä vain työntämään minua nyrkillä joko tuosta olkapään tai rintakehän kohdalta. Aina kun työntö oli tarpeeksi voimakas niin kallistuin taaksepäin, jolloin pojalle tuli tyytyväinen ilme kun sai minua horjutettua. Pojan keskittyminen ei vaan kestänyt paria minuuttia kauempaa, joten annoin hänen karata leikkimään.

Mutta se mistä olin tyytyväinen oli se, että kuten olin häntä maanantaina neuvonut, niin työntäessään hän laski painonsa alas ja toi toisen jalan eteenpäin. Esikoulussa joku poika oli tönäissyt häntä ja sen takia sitten silloin katsottiin hieman työntämiseen liittyviä juttuja. Jännä, että pikkuiset jannut muistavat yllättävän tarkasti näkemiään asioita.

Meidän poika seurailee innolla krav maga -treenejä. Haluaisi kovasti jo itsekin päästä harjoittelemaan. Hän on kuin huomaamatta oppinut 360-torjunnan "vastahyökkäyksellä", mikä tarkoittaa tässä tapauksessa kevyttä työntöä rintakehän kohdalle...

Niinhän sitä aina sanotaan, että mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä.

Poitsu tuntuu olevan enemmän innoissaan magasta kun judosta (mitä hän siis itse harrastaa), varmaan näiden "mielenkiintoisempien" tekniikoiden takia.

Kyllähän sitä on tietysti välillä miettiny, mitä tarhan tädit mahtaa miettiä, jos jälkikasvu alkaa puhua tyyliin: "kun isi kuristi äitiä" tai "äitillä ja isillä oli pyssyt ja puukot" .

Hyvin on tuntunut kuitenkin ymmärtävän sen, että kyseessä on harrastus, emme tosissaan toisiamme satuta (ai, emme vai ) ja, että treenisalin ulkopuolella ei sitten saa ketään mätkiä (vaikka itseään saakin puolustaa, jos joku käy tarhassa tönimään tms.).

Ja poitsu tuntuu ymmärtävän myös sen, kun treenaamme kotosalla. Ja tietty mistään mahdollisista itsepuolustustilanteista kadulla on tuon ikäiselle vielä turha mennä kovin syvällisesti kertomaan.

[Miklu]

Mielekästä ja mukavaa touhua, mutta tuollaiselle pienelle vintiölle oli yksi seikka kamala ja pelottava. Nämä vanhat äijät jotka veteli meidän ryhmälle treenejä olivat ns "kilpailuhulluja" osittain...

Poika (5v) olis halunnut mennä jalkkista pelaamaan ku viereisellä kentällä järjestävät harjoituksia junnuille. Juttelin asiasta valmentajien kanssa ja heti toisessa lauseessa mainittiin, että pelejä ja kisoja on sillon ja sillon. Ja eiku pooois!

Eli ilmeisesti kaikki liikunta tähtää enemmän tai vähemmän kilpaurheilutoimintaan :evil:

Enpä ole ikinä kuullutkaan (junnu)joukkueesta, joka ei pelaisi otteluita. Se on vähän niinku koko lajin idea..

No on on, mutta kun homma tuntuu karkaavan (kenttä on naapurissa ja pystyy seuraamaan vanhempien käyttäytymistä) juuri tästä:

Ongelma muodostuu sillon kun aikuiset haluaa kilpailla lasten kautta. Vanhemmat ja valmentajat haluavat voittaa ja kilpailla ja lapsi joutuu pelinappulaksi. Tällöin treeni yleensä yksipuolistuu ja vakavoituu liian aikaisin.

Olis vaikka jotain seurakunnan liikuntakerhoja tai jotain johka veis pojan purkamaan energiaansa.

[dubi]

Olis vaikka jotain seurakunnan liikuntakerhoja tai jotain johka veis pojan purkamaan energiaansa.

Ainakin Espoossa noita on. Olin itekin jonkun vuoden ajan ohjaajana seurakunnan liikuntakerhoissa, mun ryhmät oli muistaakseni 7-9 ja 10-12 vuotiaita, ja sitten erikseen 13-16... käsittääkseni nuorempiakin ryhmiä oli, mutta en ole varma - tuosta kun on 10 vuotta aikaa.

Ja ainakin nuo kerhot olivat muistaakseni ilmaisia, eikä mekään mitään palkkaa saatu. Pari kertaa viikossa oli tunnin vuoro, jossa yleensä pelailtiin sählyä, tai sitten oli rankkariskabaa tai jotain leikkejä.