Tinkimättömyys

[Pauli]

Kari, Brasilialaista jujutsua.

[Zippadai]

Onhan se ihan ymmärrettävää, että keljuttaa niin penteleesti, jos on tullut naitua semmoinen emakko joka ei anna vapaa-aikaa ja tehtyä vielä lapsiakin ettei voi erota. Ja sitten kun lapset ovat riittävän vanhoja että voisi lähteä kalppimaan niin on jo itsekin. Voi p4ska!

Siinä sitten alkaa varmaan keksimään kaikenlaisia selityksiä treenaamattomuudelle kun oikeasti ollaan vaan tossun alla. Välillä intternetissä kiukutellaan kateellisena nuorille kolleille joilla ei vielä kyseisiä riippakiviä ole. V*tuttaa niin penteleesti katsoa jotain onnenpyörää keppana kourassa (jos edes siihen on saatu lupa) lihavan vaimon kyljessä, kun voisi olla salilla, mutta ei millään ehdi...

Onpa harvinaisen asiatonta ja kypsymätöntä tekstiä, ei voi muuta todeta.

Ymmärrän kyllä että ollaan nuoria ja kokemattomia, mutta kyllä sitä päätä saisi käyttää netin keskustelufoorumillakin.

[Mika Väyrynen]

Jep,

näin on. Treenin pitäisi toki kehittää paitsi noita kamppailutaitoja, myös pikku hiljaa ymmärtäväistä asennetta kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään. Muutama käyttäytymissääntö tässä arkielämässäkin voisi olla: toisten äidistä, isästä, lapsista, perheestä ja perhe-elämästä ei puhuta pahaa - edes fantasian tasolla. Jokaisen ihmisen elämäntilanne ja valinnat ovat erilaisia, turha niistä on pulista. Lisäksi, esim kymmenen vuoden aikajänteellä saattaapi löytää itsensä sohvalta keskiolutpullo kourassa, kaksikymmentä kiloa suurempana katsomasta Napakymppiä. Elämästä kun ei aina tiedä..

Tämän ketjun aiempaan pikku kommentti: Itse olen tahkunnut moodo/budo osastolla noin 25 vuotta. Siihen aikaan on mahtunut pari avioliittoa, kolme lasta, työtä, ulkomailla asumista yms. Voin kokemuksesta sanoa että kyllä siihen yhtälöön mahtuvat sekä treenaaminen että ns. perhe-elämä. Mahtuvat myös ulkomailla vietetyt treeniperiodit, kun ne hyvissä ajoin organisoidaan.

Toisinaan, esim lasten sairaustapauksissa jäädään kotiin, sitten kun asiat sallivat niin takaisin salille. Pitkällä aikajänteellä treenattua tulee. Ja treeniä voi olla se, että punnertaapi olohuoneessa, kävelee liikesarjoja läpi, analysoi tekniikka/taktiikkaa yms. Pääasia että aihe pysyy esillä ja mukana elämässä myös "vastamäessä". Toki, puolisolle on jo suhteen alkuvaiheessa hyvä tehdä riittävän selväksi että nämä treenihommat sitten kuuluvat elämään, samalla tavalla kuin työ yms. Kun yhteiset pelisäännöt on laadittu, ei kummempaa käkätystä pitäisi tulla mistään osoitteesta. Jos niitä sääntöjä ei puoli sun toisin saada laadittua, on hyvä miettiä asiaa uudestaan... Maailmassa kun on noita vastakkaisen sukupuolen yksilöitä useita.

Nelikymppisenä voin myös todeta, että harjoittelua/kehitystä/elämää on myös tässä iässä. Ehkä treeni ei ole enää sellaista mylläämistä kuin parikymppisenä, mutta pienellä modifoinnilla saa kyllä kunnon harjoittelua aikaiseksi - kenties jopa järkevämpää kuin silloin joskus... kun pappa vielä spagaatissa istui

Mika Väyrynen

[Lehe]

Pakko vielä palata aiheeseen...

Uskoisin, että Väyrynen tietää tarkkaan, mikä hinta kovalla halulla treenaamiseen voi olla. Ja suhteuttaa asiat oikeisiin mittapuihin.

Olin muuten 90-luvun puolivälissä tai oikeastaan sen jälkimainingeissa opeissaan. Mieleenpainuvimpina lienevät venyttelyopit, joilla oli jopa tähän ruhoon jotain apua. Toki sitä teknistä perusosaamista unohtamatta. Muistelen Mikaa kaverina, joka osasi suhteuttaa kohdallani kovanaamailun ja puuttuvan teknisen osaamiseni hienoksi kokonaisuudeksi silloisen whd:n suhteen. Miehellä oli jo silloin kova osaaminen useista kamppailulajeista. Muistelisin myös hänen tutustuneen Ashihara-karaten kotimaisiin alkuaikoihin. Ehkäpä Aittomäki tai Ihalaisen Artturi muistavat miehen tästä

Päämäärätietoinen, taitava ja tarvittaessa periksiantamattoman kova mies, jolla on vielä sanottavansa kotimaisessa kamppailuyhteisössä.

Okei.. hieman ehkä OT...

[sivarinlötkö]

Mainittakoon vielä sen verran, että itse kuulun siihen porukkaan jolla suurempi treeni kyllä jää pois kun perhevelvollisuuksia alkaa ilmaantua. Eli varmaan kohtapuoliin.

[Lehe]

Noniin..

Eiköhän lötkö ole jo saanut tarpeekseen. Tämän ketjun ensimmäisen kirjoitukseni ei ollut tarkoitus olla provosoiva, vaan ajatuksia herättelevä. Mainittakoon vielä, sivarin osalta, että kommentti kaikessa ilkikurisuudessaan aiheutti naurunröhähdyksen minussakin. Toki otti myös päähän. Josko koetamme palata alkuperäiseen aiheeseen.

Luupäätä lainatakseni. Teletappihali

Hyi saakuri...

[Jussi Häkkinen]

Luupäätä lainatakseni. Teletappihali

Hyi saakuri...

Uudestaan!

[Mie]

Kunnon urpo...

[KukiHilli]

Luupäätä lainatakseni. Teletappihali

Hyi saakuri...

Uudestaan!

Joskus mä välillä pysähdyn miettimään, miksi mä luen tätä palstaa?
Nyt tuli taas semmoinen hetki

[jussip]

Tässäkun pohdistelin tätä keskustelua, niin minulle ei tullut mieleen oikeastaan kuin yksi syy mikä voisi estää harjoittelun, eli siis erilaiset sairaudet/vammat (voi niitä syitä varmasti olla muitakin, mutta en keksinyt). Muuten mielestäni kyse on pelkästään priorisoinnista.

Tuntuu että tässä (ja siinä aiemmassa) ketjussa useampi henkilö on käyttänyt tuota omaa henkilökohtaista priorisointiaan "ulkoisena syynä" tyyliin "treenaisin kyllä enemmän, mutta kun on työ, perhe ja kultakala". Tavallaan siis siirretään vastuu omista päätöksistä ulkoisille syille, vaikka kyseessä ovat henkilökohtaiset arvovalinnat. Pitää siis pystyä rehellisesti sanomaan että se ettei treenaa enemmän johtuu siitä että ei pidä treenaamista niin tärkeänä että panostaisi siihen enemmän (tai toisinpäin, pitää niitä muita asioita kuten työtä, perhettä ja kultakalaa tärkeämpinä kuin enemmän treenaaminen).

[Paappa]

Pitää siis pystyä rehellisesti sanomaan että se ettei treenaa enemmän johtuu siitä että ei pidä treenaamista niin tärkeänä että panostaisi siihen enemmän (tai toisinpäin, pitää niitä muita asioita kuten työtä, perhettä ja kultakalaa tärkeämpinä kuin enemmän treenaaminen).

En omista kultakalaa kuten en muitakaan elikoita. Noihin muihin sanoisin että totta helkkarissa perhe ja lapset menevät treenaamisen edelle, työstä en olisi niin varma

Mutta vakavasti puhuen, pitäähän psyykkisestä ja fyysisesta kunnostaan pitää huolta, muuten on aika vähän miehestä iloa vaimolle ja lapsille. Kuitenkin on aika itsestään selvää, että työ- ja perhe-elämä asettavat esteitä treenaamiselle. Joskus mietin sitä, että pääsisikö helpommalla jos harrastaisi jotain muuta kuin asiaa, joka vaatii olemista tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan useamman tunnin poissa. Kuten vaikka sauvakävelyä Elämä on täynnä kompromisseja. Aina joutuu jostain tinkimään. Mieluummin tingin jostain muusta kun parisuhteesta ja jälkeläisten hyväksi käytetystä ajasta.

[Kari Aittomäki]

Pauli, kiitos yksityisviestistä.
Hattuni on poissa päästäni.

Aiheesta, treenaaminen ja seuratoiminta ei o synonyymeja eli ylläpitävän treenin saa aikaiseksi vaikka sängynpohjalla, anorektikoilta olen lukenut hyviä vinkkejä.
Kylläse juttu on niin, että jollei treenaa joka päivä niin ei treenaa.

Aikuiselle ja tapauksessani vaikeasti loukkaantuneelle se saattaa tarkoittaa vaikka silkkaa fyysistä työtä tai muita sovelluksia.
Mindsetistä taasen on kyse.

Mulla on välipäiviä silloin kun kroppa ei yksinkertaisesti pelitä, 1986 makasin Larunkämpän lattialla ja hengittäminenkin sattu. Mutta tankkasin ranskankielistä Karate-lehteä ja visualisoin ja kiroilin. Huidoin bokkenillani kärpäsiä, osumatta. Treeniksi minä sen käsitin.
Nykyään on helpompaa, ei tartte enää kiroilla.
Joku testosteronijuttu varmaan.

Treenata pystyy jos sen tärkeäksi kokee.
Ainoa syy olla treenamatta on tekosyy.

[Kalle Koskinen]

Toisinaan, esim lasten sairaustapauksissa jäädään kotiin, sitten kun asiat sallivat niin takaisin salille. Pitkällä aikajänteellä treenattua tulee. Ja treeniä voi olla se, että punnertaapi olohuoneessa, kävelee liikesarjoja läpi, analysoi tekniikka/taktiikkaa yms. Pääasia että aihe pysyy esillä ja mukana elämässä myös "vastamäessä". Toki, puolisolle on jo suhteen alkuvaiheessa hyvä tehdä riittävän selväksi että nämä treenihommat sitten kuuluvat elämään, samalla tavalla kuin työ yms. Kun yhteiset pelisäännöt on laadittu, ei kummempaa käkätystä pitäisi tulla mistään osoitteesta. Jos niitä sääntöjä ei puoli sun toisin saada laadittua, on hyvä miettiä asiaa uudestaan... Maailmassa kun on noita vastakkaisen sukupuolen yksilöitä useita.

Heh, juuri näin. Itsekin tuli eukolle sanottua, että jos yrittää rajoittaa treeniä, niin lähden kävelemään. Nyt sitten kolme lasta meillä mukana ja pääsen lähes päivittäin harrastamaan jotakin, kunhan vastineeksi vahdin vuorollani lapsia ja päästän eukon omille asioilleen. Ja aivotreenia teen lähes jatkuvasti, joten se ei ole aikaan, paikkaan tai tilanteeseen sidottu.

[AriJ]

Aiheesta, treenaaminen ja seuratoiminta ei o synonyymeja eli ylläpitävän treenin saa aikaiseksi vaikka sängynpohjalla, anorektikoilta olen lukenut hyviä vinkkejä

....

Treenata pystyy jos sen tärkeäksi kokee.
Ainoa syy olla treenamatta on tekosyy.

Hyvää sanailua!

Tuo seuratoiminta kontra harjoittelupointti on tullut monasti eteen ja niitä tosiaan tunnutaan sotkevan hassuilla tavoilla. Keskitytään siihen olennaiseen, joka on se treenaaminen, jota sitten joskus pakon sanelemana seuratoiminta tukee. Eikä tule sitten niin paljoa sitä "muuta" asiaan jotenkuten kuuluvaa joka vie aikaa ja aiheuttaa taas lisää tinkimistä.

Ylläpitotoimet minimiin, tulokset maksimiin, tai jotain....

[Polvi]

Paljon sanoja, edelleenkään ei mitään uutta. Samat vanhat lainalaisuudet pätevät edelleen.