Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Kannattaako aloittaa kaksi uutta lajia samaan aikaan?

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Ananas
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 5
Lauteille: Joulukuu 2007

Kannattaako aloittaa kaksi uutta lajia samaan aikaan?

#1

Viesti Ananas »

Aion aloittaa tammikuussa kombatanin, mutta haluaisin kovasti aloittaa myös taekwondon. Olenkin miettinyt tässä että alottaisin mahdollisesti molemmat enkä vain toista, mutta kannattaako se? Kombatanin harjoitukset olisivat keskiviikkona ja perjantaina, ja taekwondon harjoitukset taas olisivat tiistaina ja torstaina - yhteensä harjoituksia olisi siis neljä kertaa viikossa.
En ole aikaisemmin harrastanut mitään kamppailulajeja tms., mutta olen harrastanut melko aktiivisesti urheilua ja näin ollen kuntoni on suhteellisen hyvä. Tosin esim. taekwondon treenit ovat varmaankin melkoisesti raskaampia kuin ne treenit missä olen ollut, mutta siihenkin varmaan tottuu ajan myötä kun kunto nousee entisestään.

Haluaisin kuitenkin kuulla harrastajien mielipiteitä siitä, että teenkö vikatikin jos aloitan molemmat lajit samaan aikaan? Harjoituksiahan olisi neljänä peräkkäisenä päivänä, voisi varmaan joskus olla aika rankkaa..? :D
Kuvake
KungFuMiäs
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 5373
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Vaasa

#2

Viesti KungFuMiäs »

Noin alussa kamppailu uraa voit mielestäni ihan hyvin aloittaa molemmat, se voi olla ihan hyvä oikeastaan niin näkee erilaisia juttuja ja sitten tietää paremmin myöhemmin mihin haluaa keskittyä. 4 treeniä peräkkäin voi olla alussa rankkaa ja voi joutua jättämään väliin joitakin treenejä joskus levon vuoksi, mutta siihen kyllä tottuu ja sitten se menee ihan hyvin oman kokemukseni mukaan, riippuen tietenkin kuinka rankkoja treenejä näissä lajeissa on (voi vaihdella hyvinkin paljon)
PaavoH
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1251
Lauteille: Heinäkuu 2005
Etulaji: Baji, bagua
Sivulajit: Xinyi liuhe

#3

Viesti PaavoH »

Pitää vaa muistaa ettei anna heti periksi kun tuntuu vaikeelta. Monet kamppailulaji urat oman kokemuksen mukaan kariutuu siihen, että yhtenä päivänä ei jakseta mennä, sitten ei seuraavanakaan kun se väliinjättäminen on helpompaa jne.

Ja nimenomaa jos olet aloittelija treenaamisessa niin se treenejen väliin jättäminen varsinkin kahdesta lajista voi olla alussa tosi houkutelevaa, mutta kyllä sen itsensä pakottamisen oppii ajan myötä (ei tietenkään ihan hulluna saa pakottaa itteään, mutta sillon kun ei ole mitään kunnon syytä jättää väliin).

Ellet sitten urheillessa tätä ole jo oppinut :).
tekuruma
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 757
Lauteille: Huhtikuu 2007

#4

Viesti tekuruma »

Reenaan itsekkin monialajeja ,kombatania myös. Alkuun tuntui vaikealta mutta kun pääsee juttuun sisälle ei se olekkaan .Ongelmia tuottavat nykyään vain reeni ajat, miten saada ne sopimaan omaan aikatauluun kun peruskurssin jälkeen ,esim. hapkido reenejä onkin
neljät viikossa kun niitä oli alkuun kahdet :shock: Hirveesti ei voi väliinkään jättää jos mielii edetä vyöasteikolla. Jos taasen reenaa itse puolustusta ei mitään välii montaako lajii harrastaa,opettelee niistä vain toimivimmat tekniikat ja reenaa niitä vaikka ristiin.Itse ainakin käytän judo heittoja hapkidossa ,toimii sielläkin :badgrin:
"Kukkokin on kananpoika"
Kuvake
Lohikäärmepallo
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 792
Lauteille: Syyskuu 2006

#5

Viesti Lohikäärmepallo »

Riippuu kai mitkä kaksi lajia aloittaa yhtä aikaa. Jos treenaa vaikka jousiammuntaa ja painia ne tuskin toisiaan pahemmin sotkevat, mutta esimerkiksi kahden potkulajin treenaaminen yhtä aikaa ei välttämättä ole viisasta.

Itse sanoisin, että ei kannata. Parempi opetella yhden lajin temput kunnolla ja vasta sitten kun alkaa ymmärtämään enemmän tekniikan päälle käydä toisten tatameilla. Mieluummin neljänä päivänä yhtä lajia kuin joka päivä jotain erilaista.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 93926
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

#6

Viesti Mika »

Jos aikaisemmat ajatukset aiheesta kiinnostavat, tassa seka tassa ketjussa on aihetta koskevia viesteja.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Ananas
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 5
Lauteille: Joulukuu 2007

#7

Viesti Ananas »

Kiitos Mika linkeistä, ryhdynkin lueskelemaan noita keskusteluja nyt :)

Saattaa mennä vähän aiheen ulkopuolelle, mutta lisääntyvätkö treenikerrat sitä mukaa kun pääsee pidemmälle? tekuruma tuossa jo mainitsikin siitä, mutta haluaisin tietää onko se ihan yleistä.
Itseäni alkoi kiinnostaa nyt sittenkin kombatan ja hapkido, eli taekwondoa en varmaankaan tule aloittamaan. Homma on silti vielä vähän sekavahko.. Treenit kaksi kertaa viikossa kuulostaa mun korviini jotenkin liian vähäiseltä. Neljä kertaa viikossa taas voisi olla ihan sopiva määrä, mutta mitäs sitten jos pidemälle edetessä treenikerrat lisääntyykin :oops:
Kuvake
Olppaemi
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1182
Lauteille: Joulukuu 2005

#8

Viesti Olppaemi »

Ananas kirjoitti: Treenit kaksi kertaa viikossa kuulostaa mun korviini jotenkin liian vähäiseltä. Neljä kertaa viikossa taas voisi olla ihan sopiva määrä, mutta mitäs sitten jos pidemälle edetessä treenikerrat lisääntyykin :oops:
Jos tuo 2 kertaa/viikko on alkeiskurssimäärä, niin luultavasti treenimäärät lisääntyy. Pidemmälle edenneillä on monesti pääsy kaikkiin harkkoihin ja niitä on varmasti enemmän kuin kaksi viikossa. Kannattaa kuitenkin kysyä ihan järjestävältä taholta miten asia on. :)
“The soldier, above all other people, prays for peace, for he must suffer and bear the deepest wounds and scars of war.”
Kuvake
Akuma
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 1030
Lauteille: Elokuu 2005
Paikkakunta: Tampere

#9

Viesti Akuma »

Ei kannata.
Matti Vanhanen

"We do not become 'masters of form'; instead, we hopefully train long and hard enough that the form 'masters' us."
-Ellis Amdur
Miklu
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2126
Lauteille: Tammikuu 2005

#10

Viesti Miklu »

Juu, eli ei!
Bruce Lee elää!
KukiHilli
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 463
Lauteille: Elokuu 2005

#11

Viesti KukiHilli »

Kannattaa ehdottomasti, kunhan eivät ole samanlaisia lajeja.
Kolmekin voi aloittaa samaan aikaan, esim. thainyrkkeily, lukkopaini ja kali.

Hyviä perusteluja edellisillä vastaajilla, ilmeisesti niin taitavia kavereita, ettei tarvitse perustella.
Kaikki kirjoittamani on jokaisen seuran virallinen kanta asiaan.
Kimmo Skogberg
Kuvake
kollegiassessori
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 2405
Lauteille: Kesäkuu 2006

#12

Viesti kollegiassessori »

Mä aloitin nyrkkeilyn hyvin pian judon jälkeen,eikä siitä mitään haittaa ole ollut. Väkisinkin siinä käy kyllä niin että judossa tulee käytyä enemmän kun vääntäminen kuuluu lempparijuttuihin.

Sanoisin että kantsii mennä. Mutta niinkuin kaikki muutkin ovat sanoneet, kannattaa katsoa mitkä lajit ottaa.
"It's a good tonic, altruism. Nothing helps one put problems in perspective like allegiance to higher cause."
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 93926
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

#13

Viesti Mika »

KukiHilli kirjoitti: Hyviä perusteluja edellisillä vastaajilla, ilmeisesti niin taitavia kavereita, ettei tarvitse perustella.
Olen samaa mielta. Jos osallistuu keskusteluun, on kohteliasta ja ihan loogistakin perustella kantansa tallaisessa aiheessa ilman etta sita joudutaan erikseen pyytamaan. Voisitteko Oulun seudun miehet ystavallisesti tasmentaa kantaanne perustelujen kera? Kiitos. :bow:


Niin, ja itse olen KukiHillin kanssa samaa mielta. Rapakuntoisuus voisi kylla olla este, mutta ketjun aloittajaa tama ei kuitenkaan koske. Kuten KFM sanoi, kamppailu-uransa alkuvaiheessa kannataa seikkailla. Vahan kuin seurustelukin: eihan sita nyt heti naimisiin menna, vaan tutustutaan eri vaihtoehtoihin. ;) Tai kukin tavallaan.
Mutta itse kuitenkin kadun sita, etten alkuvaiheessa edes tutustunut useampaan lajiin. Teen sita rajoitetusti nyt, mutta silloin aikoinaan se olisi antanut leveamman kuvan koko kentasta ja olisi auttanut omien taipumusteni ja mieltymysteni hahmottamisessa.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mjölnir
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 9
Viestit: 24816
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Jyrki Saario Defendo
Sivulajit: Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Krav Maga, Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Yhteystiedot:

#14

Viesti Mjölnir »

Mielestäni ristiintreenaaminen on itsepuolustuksen motiivilla treenaajalle erittäin tärkeää, kilpaurheilijalle hyvä bonus.

Riippuu kovasti siitä, mitä on hakemassa. Jos motiivi on tulla maailman parhaaksi nyrkkeilijäksi, kannattaa keskittyä siihen asiaan. Jos taas motiivi on saada mahdollisimman hyvä näkemys kaikista kamppailun muodoista (pysty, matto, asetekniikat jne) kannattaa kokeilla erilaisia lajeja ristiin. Tosin esim potku-lyönti-lajin harrastajalle saattaa tehdä hyvää treenata vaikka nyrkkeilyä sen päälajinsa rinnalla.

Tietysti merkittävää on, harjoitteleeko motiivinaan tehokas kamppailu vaiko esimerkiksi perinteiden säilyttäminen. "Lajipuristit" ovat tietysti sitä mieltä, että ei tulisi harjoitella erilaisia lajeja ennen kuin osaa yhden "kunnolla", mutta esim tapauksessa jossa treenaa vaikka vapaaottelua ja samalla käy nyrkkeilemässä, niin asia on varmaankin erilainen.

Jos motiivi on itsepuolustustaito, niin kannattaa kokeilla eriliaisia kombinaatioita. Esim itsepuolustuslaji + urheilulaji tai itsepuolustuslaji + aselaji tai jos itsepuolustuslajia ei ole saatavilla, niin painilaji + pystykamppailulaji tai all-around -laji + aselaji. Noin esimerkiksi
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi
KukiHilli
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 463
Lauteille: Elokuu 2005

#15

Viesti KukiHilli »

Mika kirjoitti:
KukiHilli kirjoitti: Hyviä perusteluja edellisillä vastaajilla, ilmeisesti niin taitavia kavereita, ettei tarvitse perustella.
Olen samaa mielta. Jos osallistuu keskusteluun, on kohteliasta ja ihan loogistakin perustella kantansa tallaisessa aiheessa ilman etta sita joudutaan erikseen pyytamaan. Voisitteko Oulun seudun miehet ystavallisesti tasmentaa kantaanne perustelujen kera? Kiitos. :bow:


Niin, ja itse olen KukiHillin kanssa samaa mielta. Rapakuntoisuus voisi kylla olla este.
Tästä olen vähän erimieltä, koska rapakuntoisella kunto kehittyy huomattavasti nopeammin huonosta hyväksi, kuin hyvästä erinomaiseksi.
Kunhan muistaa vain oikean ruokavalion, levon ja palauttavat harjoittelut, eli ottaa selvää asioista ennenkuin alkaa hutkimaan.
Asia muuttuu, jos henkilö on radikaalisti ylipainoinen, silloin saattaa tulla esim. niveleihin ongelmia.

Itse annoin taekwondolle ensimmäiset 8vuotta tutustumatta muihin lajeihin ja tämä on joskus hieman harmittanut.
Silmät aukesi tosiaan siinä vaiheessa kun 40kiloa kevyempi pyöritteli mua matossa mennentullen.
Kaikki kirjoittamani on jokaisen seuran virallinen kanta asiaan.
Kimmo Skogberg
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 112 kurkkijaa