Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti.
✋:. Meistä on hienoa, kun selailet Potkun, Pohjoismaiden suurimman kamppailulajiyhteisön keskusteluja. Toivottavasti löydät mielenkiintoisia keskusteluja ja otat reippaasti osaa niihin. Samassa voisit sallia Ad Block -ohjelmasi näyttää mainoksia Potkun sivuilla, jotta voimme jatkossakin ylläpitää näitä keskusteluja. Voit myös liittyä etupotkijaksi, jolloin yksi etusi on mainokseton Potku. Kiitos kun ymmärrät. 🙇♂️
premier kirjoitti:
edit: IMO muuten tuolla sivustolla olevat harjoitukset voi jättää omaan arvoonsa Monet vannovat "Scrapperin" nimeen, mutta jos aikoo ihan taistelulajiakin jaksaa treenata, ei tuollaisia ohjelmia ole yksinkertaisesti mahdollista toteuttaa. Omien rajojen kokeiluun kyllä kelpaa
IMHO tuolta löytyy hyvää settiä martiaali artisteille!
Yksi lisäys ehdotettuihin hyviin lajeihin voisi olla oman kehon painolla tehty kuntopiiriharjoitus. Eli erilaisia hyppyjä, punnerruksia ja keskivartaloliikkeitä tiukkaan tahtiin, esim. 40sek/palautus 20sek. Kehittänee kamppailulajeissa tarvittavia ominaisuuksia, happivelan sietokykyä, kimmoisuutta, lihaskuntoa jne.
Mutta pohjana pitää toki olla peruskestävyystreeniä eli riittävän pitkää ja hiljaista.
Ihan hyviä vinkkejä, mutta valtaosaa varten pitää olla pohjakunto jo kohdillaan, eli ne juoksulenkit pitää olla jo tehtyinä.
Lähetään nyt liikkeelle vaikka siitä, että ennen kuin lähtee vetämään mitään sprinttejä/intervalleja, tulee olla aerobinen kestävyys jo hyvällä tasolla, muutoin ei tee muuta kuin hajoita paikkansa, tai vedä itsensä ylirasitustilaan liian suuren intensiviteetin muutoksen vuoksi.
Eli tätä aerobista kuntoa saa kohotettua liikunnalla, jossa pitkäkestoisesti syke liikkuu nyrkkituntumalla jossain 120 - 140 hujakoilla, henkilöstä riippuen. Eli kaikki liikunta, missä syke pyörii + 0,5 h noissa lukemissa kohottaa aerobista kestävyyttä. On se sitten juoksua, suunnistusta, uintia, pallopelejä jne. jne. Sitten kun tämä puoli on hoidettu, kannattaa alkaa puhumaan vasta anaerobisen kestävyyden kehittämisestä.
Never interrupt your enemy when he´s making a mistake - Napoleon Bonaparte -
Gyokuro kirjoitti:
Lähetään nyt liikkeelle vaikka siitä, että ennen kuin lähtee vetämään mitään sprinttejä/intervalleja, tulee olla aerobinen kestävyys jo hyvällä tasolla, muutoin ei tee muuta kuin hajoita paikkansa, tai vedä itsensä ylirasitustilaan liian suuren intensiviteetin muutoksen vuoksi.
Niin, mikä on sitten hyvä taso? Cooper 3000 vai miten mitataan?
sivarinlötkö kirjoitti:
Niin, mikä on sitten hyvä taso? Cooper 3000 vai miten mitataan?
Se, mittaako cooper aerobista kestävyyttä vai juoksutekniikan ja sisun yhdistelmää, onkin kiintoisa kysymys.
Mielestäni pidempiä (ja jossain määrin rauhallisempia) rasitusaikoja tarvitaan, mikäli aerobista kuntoa halutaan arvioida. Cooperissa luikahdetaan aika helposti anaerobiselle tasolle.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
turska kirjoitti:
Eli jos jaksaa yrittää lenkkeillä vaan sitkeästi, ei se ikinä hauskaksi muutu
Tämä ei kyllä pidä aina paikkaansa (ehkä hieman off-topic, mutta vastaanpa silti).
Hölkkäilin vuosia (yleensä lähinnä keväällä ja kesällä) inhoten koko hommaa, mutta tämä johtui juuri siitä riittämättömästä "kunnosta": hapenottokyky oli surkea, lihaskunto surkea jne. Vasta viime vuonna (n. 4 vuoden taistelulajitreenin jälkeen) opin oikeasti lenkkeilemään ja nauttimaan siitä. Enää ei tullut noutaja ensimmäisen kilometrin jälkeen, vaan osasin hölkkäillä miellyttävään tahtiin ja hengittää .
Eli voin omalta kohdaltani kannustaa yrittämään vielä kerran, jos joku sitä lenkkeilyä inhoaa, parantanut ihan selvästi omaa kestävyyttä lajitreeneissä. Tietenkin jotkut eivät koskaan opi siitä tykkäämään, mutta meitä poikkeuksiakin siis löytyy...
Jussi Häkkinen kirjoitti:
Mielestäni pidempiä (ja jossain määrin rauhallisempia) rasitusaikoja tarvitaan, mikäli aerobista kuntoa halutaan arvioida. Cooperissa luikahdetaan aika helposti anaerobiselle tasolle.
Ainakaan omilla cooperin testeillä ja aerobisella kestävyydellä ei ole mitään tekoa keskenään. Mulla on noin kahden minuutin jälkeen sykkeet jo anaerobisella puolella.
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)
Cooperin tulokseen vaikuttaa usea tekijä, joista yksi on kyllä aerobinen kunto, jonka määrittelyssä "Golden standardiksi" on muodostunutVO2max eli maksimaalinen hapenotto. Cooperin tuloksella ja maxhapenotollaon jonkinmoinen korrelaatio keskenään, mutta kovin vahva se ei ole. Tietysti 30 millin ja 60 millin kavereista se 60 millin kaveri juoksee paremman Coopertuloksen, mutta 48 ja 52 millin kavereista ei voi sanoa, kumpi on Cooperissa parempi testaamatta.
Aerobisen kunnon määrityksessä pitäisi siis tarkastella VO2maxia. Riippuen tilanteesta adaptaatio kuormituksen alusta VO2maxiin kestäänoin 4-10 minuuttia. Näin ollen, haluttaessa pelkkää maksimihapenottoa,olisi ideaalisinta tehdä tuonmittainen kuormitus. Usemmiten kuitenkin käytetään joko rappu- tai ramppitestiä, jonka kestoaika on pitempi. Kuitenkin yli 30 minuutin kestävissä testeissä todellinen VO2max jää todennäköisesti saavuttamatta.
Mikäli sitten halutaan arvioida VO2maxia alempana olevia aerobista kuntoa kuvaavia muuttujia (lue aerobinen ja anaerobinen kynnys), ollaankin jo toisenlaisten kuormitusmallien kanssa tekemisissä. Täällä määräävät elimistön vasteet kuormamuutoksiin (kuorman kesto), kynnysmäärityten tarkkuus (kuormien määrä), väsyminen (testin kokonnaiskesto) ja kuormaportaiden suuruus. Jos molemmat kynnykset ja maksimi halutaan samassa testissä, on käytännökis muodostunut 8-10 * 3 min kuormat.
Aerobisen suorituskyvyn yläraja on maksimaalinen hapenotto. Itse asiassa hapenottokyky ja syke linkittyvät aika mukavan lineaarisesti toisiinsa, jos leposyke huomioidaan. Ilmiö tunnnetaan Karvosen kaavan nimellä. Näin ollen maksimihapenoton kohdalla myös syke on yleensä maksimaalinen. Näin ollen anaerobisille sykkeille jää alue maksimisyke-(2-3 lyöntiä) - maksimisyke. Saa olla aika kaveri, joka näillä vetää 12 minuuttia. Perinteikkään Åstrandin taulukon mukaan 2 minuutin suorituksissa aerobisen ja anaerobisen energiatuoton osuus on 50% - 50%. Ja aivan puhtaaseen anaerobiseen energiantuottoon ei elimistössä riitä energiavarastoja kuin hyvin rajoitetusti. Täten en menisi parhaallakaan tahdolla kutsumaan 12 minuutin suoritusta anaerobiseksi, olkoonkin, että lopussa laktaatit saattavat olla 15 mmol/l -tasoa.
Aerkankilta hyvää tekstiä,tosin ainakin itseltä osa meni vähä ohi...
Eli olisiko tuosta ymmärrettävissä se,että hyvän aerobisen kunnon omaava juooksee aina cooperissa sen 3000m tai enemmän?Vai onko kyse kuitenkin enemmän juoksuteknisestä suorituksesta ja oikeasta rytmityksestä jne.
Itse jotenkin uskon kuitenkin aavistuksen enemmän jälkimmäiseen.
Ja kyllä esim. itse jaksan juosta suht pitkänkin matkan hölkäten,mutta aivan kuten ilmeisesti Mjölnirilläkin,cooperissa jo heti alussa sykkeet on taivaissa.En kuitenkaan usko,että kovinkaan moni juoksee lenkkejään jatkuvasti 45min niin paljon kuin jaksaa.Mitä taas cooperissa tehdään,tosin tietysti vain se 12min.
Jos Iisakki tarkoitit tuota Orbitrekkiä,niin taloutemme omistaa sellaisen.Ihan hyvä värkki,ei kieltämättä käy niveliin millain tavoin.Toki ei kannatta ehkä joka päivä hinkata,tulee aika nopeati kyllästyminen,kun matka ei oikein etene..mutta hyvää vaihtelua lenkkeilyyn tms.Ja ei ainakaan jää kelistä kiinni aerobinen treeni.
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
Hyvälle aerobiselle kunnolle löytyy itse asiassa viitearvotkin. Shvartz&Reiboldin (1990) luokituksessa (on mm Polarin OwnIndexin taustalla) kuntoluokka 5 (asteikko 1-7) on nimetty sanalla hyvä. Näin ollen hyvää aerobista kuntoa vastaavat hapenotot voi lukea suoraan tuosta taulukosta.
Mitä tulee Cooperin 3000 metrin tulokseen, voi sen vaatimaa hapenottoa arvioida tuon 15 km/h -nopeuden vaatiman teoreetisen hapenoton kautta. Tuolle teoreettiselle hapenotolle on tietysti useita eri laskentakaavoja (ACSM, Londeree eri kertoimilla, Bassett&Howley), mutta yleispätevästi liikutaan siinä 50 ml/kg/min -hapenoton tasolla. Joten jossain tuolla 45-55ml/kg/min -tasolla hapenoton tulisi olla, jos 3000m Cooperissa aikoo juosta. Alle 35-v miehillä nuo arvot ovat vähintään kuntoluokassa hyvä, siitä vanhemmalla mennään jo erittäin hyvään tasoon.
Vaikka aerobisen kunnon merkitystä ei voi missään nimessä väheksyä kamppailulajeissa,niin onko edes teoriassa mahdollista omata hyvä lajikunto,mutta suhteellisesti vain esim. tyydyttävä aerobinen kunto?
Vai vaikuttaako esim. sparrikunnossa niin moni muukin tekijä jaksamiseen.Eli esim. vastustajan ottelutyyli,oma rentous/itsevarmuus jne.Tokihan sparissakin voi itse aika paljon määrittää sparrisession rankkuutta sillä,kuinka aktiivisesti kinnasta ilmaan heittelee..
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
Asiasta on varmaan taitettu peistä aika lailla aikaisemminkin ja mielestäni hyvä lajikunto on mahdollista, vaikka joku tukiominaisuus olisikin heikommalla tasolla. Eri asia tukiominaisuuksien suhteen on silloin, kun tavoitteena on muu kuin lattiapaikka viiden rinkulan kisoissa.
Ainsworthin energiankulutustaulukossa näyttäisi olevan joidenkin kamppailulajien hapenottotasoja. Katso sivun http://www.kuntotestaus.net/?sid=81&tid=53" onclick="window.open(this.href);return false; alalaidasta MET-taulukkko.
Juuri viime viikolla tuli keskusteluissa esille seikka, että ilmeisimmin uusimpien tutkimusten valossa liikunnan alkuvaiheessa tai heikompikuntoisilla ei tehotason määrittelyssä tarvitsisikaan mennä tuonne matalien tehojen painottamiseen, vaan kovemmillakin tehoilla voitaisiin treenata. Ylärajana voinee tällöin pitää noin 80%:n tasoa sykereservistä. Pitänee penkoa ja seurata tuota asiaa.
Missä vaiheessa matalia tehoja sitten pitää painottaa? Siinä vaiheessa, kun muu treenimäärä on niin suurta, että kovemmista ei enää pysty(isi) palautumaan?
. 
