Martin Rooney & Pavel Tsatsouline - Freshinä pysyminen

[L.K.]

Kyllä,ei aina.

Eli tarkoitatko sitä, että kun vie sen rajan yli niin seuraa kehitystä myös? Jos näin on, niin miten se eroaa siittä, että nostetaan sitä rajaa, eli ei saavuteta sitä hiljalleen. Vai nouseeko se raja jos sitä ei ylitä?

En nyt ole ihan varma ymmärränkö mitä tarkoitat.

Mutta kyllä, minusta sitä rajaa pitää joskus ylittää. Tässä on kuitenkin varmaan kyse myös juuri siitä mitä hakee ja kuinka nopeasti haluaa kehittää, mitä sitten haluaakin kehittää.
Onko se voimaa, kestävyyttä vai mitä?

Jos haluaa olla yleisesti hyvässä kunnossa ja välttää ylirasitustiloja tms. niin silloin varmaankin juuri tmm:n mainitsema treenitapa on erittäin hyvä. Itsekin pyrin kohtuu paljon tuon mukaan tekemään kun paikatkaan ei enää kestä mitään rääkkitreeniä jatkuvasti saati kovaa voimatreeniä.

[tmm]

Mullahan on tuossa treenissä vielä pointtina se, että lajitreeni on ykkönen. Olisiha se silloin vähän tyhmää veivata sitä rautaa sillain, ettei seuraavana päivänä pysty painimaan.

Eikös vain?

Ja kuten PDC sanoi, niin se on nimenomaan sellaista elämäntapaa, eikä kalenteriin merkittyä pirun laskelmoitua junnaamista. Kuten sanoinkin, ei varmaankaan optimaalia, mutta ei sen tarviikaan olla.

[PDC]

Kyllä,ei aina.

Eli tarkoitatko sitä, että kun vie sen rajan yli niin seuraa kehitystä myös? Jos näin on, niin miten se eroaa siittä, että nostetaan sitä rajaa, eli ei saavuteta sitä hiljalleen. Vai nouseeko se raja jos sitä ei ylitä?

En nyt ole ihan varma ymmärränkö mitä tarkoitat.

Mutta kyllä, minusta sitä rajaa pitää joskus ylittää. Tässä on kuitenkin varmaan kyse myös juuri siitä mitä hakee ja kuinka nopeasti haluaa kehittää, mitä sitten haluaakin kehittää.
Onko se voimaa, kestävyyttä vai mitä?

Jos haluaa olla yleisesti hyvässä kunnossa ja välttää ylirasitustiloja tms. niin silloin varmaankin juuri tmm:n mainitsema treenitapa on erittäin hyvä. Itsekin pyrin kohtuu paljon tuon mukaan tekemään kun paikatkaan ei enää kestä mitään rääkkitreeniä jatkuvasti saati kovaa voimatreeniä.

Joo, huonosti muotoilin. Mutta tarkoitin siis sitä, että onko asia niin, että jos vie sen treenaamisen aika-ajoin sen huomatun rajansa yli jonka jälkeen tulee se ei jaksa fiilis, niin kehittääkö se paremmin voimaa tai kestävyyttä vai minkälaisia tuloksia saadaan sillä, että ei ylitetä sitä rajaa ollenkaan vaan ollaan sen lähellä joskus, ilman, että tulee sitä ei jaksa fiilistä?

Eli toimiiko tämä fiilistely/säästely vain voiman hankinnassa vai myös aerobisen kunnon hankkimisessa?

[KungFuMiäs]

Mäkin olen tuohon tekemistapaan tässä vuosien varrella taipunut. Kiinalaislajien myötä se on tullut kun periaate on että joka päivä tehdään niin siinä on täytynyt löytää se itselleen sopiva rytmi että siihen ihan oikeasti pystyy. Sana "treenaaminen" voisi jättää pois ja keksiä joku muu sopivampi tilalle, kun ajattelumalli ja asenne on kuitenkin hyvin erilainen kuin perinteisesti vääntämisessä.

Tästä samasta postaaja TOC kirjoitti nickbaxter.com keskutelupalstalla

In Malaysia, I went to the park with my girlfriends grandmother every morning at 6am. Her grandmother, at 78 years old would wake up at 5am, do her Buddhist prayers and then go and do Tai Chi for an hour in the park every day with a group of about 10-15 other people, ranging from 50-80 years old. I went every morning with them, and while I did my own workout as they did Thai Chi, I was humbled and somewhat envious of how they come together to start their day. It was interesting for them as well I'm sure because seeing a white guy heavily tattooed doing kickboxing drills was definitely not the norm. While this was going on there would men doing there own exercises all around the park, all before the sun was even up. Not one of these people was over weight, or even looked there age.

Getting on a tangent about changing or lifestyle as a whole is futile, but I'd be lying if this didn't affect me or inspire me even more for this project. The simple act of daily stretching is imperative to our overall health no matter our occupation.

http://www.nickbaxter.com/facemaster.cf ... ic_index=0" onclick="window.open(this.href);return false;

Johon sitten vastasin, että vaikuttaa aika samalta kuin Pavelin jutut. Pointti siis ei ole, että Pavel olisi nyt joku The Truth, vaan se sattuu sopimaan omaan ajatteluuni hyvin ja yhtymäkohtia sattuu löytymään useista eripaikoista. Eli sitä mentaliteettiä. Kuten vaikka nyt tuossa Taichissä

Tässä treenimallissahan on myös se vahvuus että sitä voi tehdä läpi elämän. Koska tällä mentaliteetillä tehtynä harjoittelu on rakentavaa, ei hajoittavaa. Toki metodit täytyy muuttua iän ja elämäntilanteen mukaan, mutta sama malli pysyy.

Ja kuten PDC sanoi, niin se on nimenomaan sellaista elämäntapaa, eikä kalenteriin merkittyä pirun laskelmoitua junnaamista. Kuten sanoinkin, ei varmaankaan optimaalia, mutta ei sen tarviikaan olla.

Tässä kohtaa voidaan kysyä että mikä on optimaalia? Että saadaan mahdollisimman nopea voiman kasvu/aerobisen kunnon kasvu/tms. ja sitten ollaan mahdollisesti kroppa hajalla yli 50 vuotiaana tai että mieli ei jaksa sitä touhua ja lopettaa motivaation puutteseen. Tai vaihtoehtoisesti mennään luonnon ehdoilla että harjoittelu pysyy läpi elämän ja tuo mielelle myös mielihyvää, joka vaikuttaa elämänlaatuun ja terveyteen jo itsessään. Tämä harjoittelu/treeni touhu voidaan laajentaa koko elämän ja olemassaolon kattavaksi asiaksi tai sitten voidaan rajata se johonkin kilpakausi ikään jonka jälkeen se loppuu tai jatkuu "vähemmän optimaalisena".

[Elina]

Eli toimiiko tämä fiilistely/säästely vain voiman hankinnassa vai myös aerobisen kunnon hankkimisessa?

Riippuu tietysti siitä, mitä haluaa kehittää (ja toisaalta myös tietysti siitä, millainen pohja on). Kaikki lienevät jo tähän mennessä kuulleet eri sykealueista, jolloin on mahdollista kehittää esimerkiksi sydämen osalta tiettyjä rakenteellisia ominaisuuksia tai vaikka harjoittaa tiettyä energiantuotantomekanismia toimimaan suorituksessa tehokkaammin. Peruskuntoalueella liikuttaessa fiiliksen pitäisi olla juurikin sellainen, että jaksaa hyvin ja että palautumisessa ei tule olemaan ongelmia, jolloin harjoittelua voi tehdä useammin. Ja kehitystä kuitenkin tapahtuu, peruskuntoharjoittelun harjoittamalla osa-alueella.

[PDC]

OK, Kiitos Elina. Jos on muita mietteitä asiasta, kovaa kritiikkiäkin, otan mielelläni vastaan

[tmm]

Ja kuten PDC sanoi, niin se on nimenomaan sellaista elämäntapaa, eikä kalenteriin merkittyä pirun laskelmoitua junnaamista. Kuten sanoinkin, ei varmaankaan optimaalia, mutta ei sen tarviikaan olla.

Tässä kohtaa voidaan kysyä että mikä on optimaalia? Että saadaan mahdollisimman nopea voiman kasvu/aerobisen kunnon kasvu/tms. ja sitten ollaan mahdollisesti kroppa hajalla yli 50 vuotiaana tai että mieli ei jaksa sitä touhua ja lopettaa motivaation puutteseen. Tai vaihtoehtoisesti mennään luonnon ehdoilla että harjoittelu pysyy läpi elämän ja tuo mielelle myös mielihyvää, joka vaikuttaa elämänlaatuun ja terveyteen jo itsessään. Tämä harjoittelu/treeni touhu voidaan laajentaa koko elämän ja olemassaolon kattavaksi asiaksi tai sitten voidaan rajata se johonkin kilpakausi ikään jonka jälkeen se loppuu tai jatkuu "vähemmän optimaalisena".

Tässä kohtaa voidaan kysyä mikä on kenellekin optimaalia, ja miksi sitä pidetään optimaalisena? Mutta miksi jotkut pitävät toista tapaa optimaalisempana? Miksi tarjoat kahta vaihtoehtoa? Onko toinen niistä optimaalisempi kuin toinen? Miksi?

Selkeytetään nyt, että henk.koht. olen tyhmä maalainen, enjkä suuri filosofinen ajattelija, joten tuollainen laaja-alainen ajattelu ja kysely ilmiselvistä asioista saa minut hämmentymään ja vetäytymään kuoreeni. Nyyh.

Eli enempää didduilematta: Tarkoitan optimaalilla tässä tehokkainta voiman/kestävyyden/urheilullisuuden kehittämistapaa.

Jösses.

Ai niin, on mulla sitten rautakankikin tossa, jossei tämä rautalanka riitä.

Anteeksi, avautuminen, mutta mielestäni kysymys oli vallan höpsö.

[KungFuMiäs]

Ja kuten PDC sanoi, niin se on nimenomaan sellaista elämäntapaa, eikä kalenteriin merkittyä pirun laskelmoitua junnaamista. Kuten sanoinkin, ei varmaankaan optimaalia, mutta ei sen tarviikaan olla.

Tässä kohtaa voidaan kysyä että mikä on optimaalia? Että saadaan mahdollisimman nopea voiman kasvu/aerobisen kunnon kasvu/tms. ja sitten ollaan mahdollisesti kroppa hajalla yli 50 vuotiaana tai että mieli ei jaksa sitä touhua ja lopettaa motivaation puutteseen. Tai vaihtoehtoisesti mennään luonnon ehdoilla että harjoittelu pysyy läpi elämän ja tuo mielelle myös mielihyvää, joka vaikuttaa elämänlaatuun ja terveyteen jo itsessään. Tämä harjoittelu/treeni touhu voidaan laajentaa koko elämän ja olemassaolon kattavaksi asiaksi tai sitten voidaan rajata se johonkin kilpakausi ikään jonka jälkeen se loppuu tai jatkuu "vähemmän optimaalisena".

Tässä kohtaa voidaan kysyä mikä on kenellekin optimaalia, ja miksi sitä pidetään optimaalisena? Mutta miksi jotkut pitävät toista tapaa optimaalisempana? Miksi tarjoat kahta vaihtoehtoa? Onko toinen niistä optimaalisempi kuin toinen? Miksi?

Selkeytetään nyt, että henk.koht. olen tyhmä maalainen, enjkä suuri filosofinen ajattelija, joten tuollainen laaja-alainen ajattelu ja kysely ilmiselvistä asioista saa minut hämmentymään ja vetäytymään kuoreeni. Nyyh.

Eli enempää didduilematta: Tarkoitan optimaalilla tässä tehokkainta voiman/kestävyyden/urheilullisuuden kehittämistapaa.

Jösses.

Ai niin, on mulla sitten rautakankikin tossa, jossei tämä rautalanka riitä.

Anteeksi, avautuminen, mutta mielestäni kysymys oli vallan höpsö.

No se oli lähinnä sellainen ajatusten herättäjä. En oikeen hakenutkaan siihen mitään vastausta. Koska siihen ei mielestäni ole selvää vastausta.

[Presenter]

No "optimaalinen" on tietysti suhteessa siihen tavoitteeseen. Jos tähtää vaikka kuntohuippuun kilpailukaudella, on harjoittelu luultavasti erilaista kuin peruskuntokaudella, näin urheilupuolen vertauskuvaa käyttäen.

Eli harjoitustavan optimaalisuus riippuu tavoitteista - ja yleensä normi-ihmisillä myös käytettävissä olevista resursseista, harva kun pystyy treenaamaan päivätöikseen.

E: Siksipä siis vaikkapa kamppailu-urheilijalle ei ole kovin optimaalista, ettei edellispäivän punttitreenien takia pysty treenaamaan lajia, kuten jo aiemminkin todettua. Esimerkiksi kehonrakentajalle tällä ei ole samalla tavalla merkitystä.

[Lasse Candé]

Itse olen aina pyrkinyt olemaan mieltynyt ajatukseen mukavuudesta kärsimyksen sisällä. Silloin kun tietty toistomäärä on tuntunut vaikealta, olen pyrkinyt tekemään sen ja olemaan normaalisti sen jälkeen. Samaten lenkillä juosta ylämäet niinkuin se olisi helppoa ja jatkaa matkaa mahdollisimman eleettömästi.

Käytännössä juttu tarkoittaa sitä että vedetään siellä sen oman rajan alla. Mutta oman rajan hahmottaminen on vaikea asia. Fiilis on että työntää sitä omaa rajaa altapäin ylöspäin, ei että yrittää ohittamalla sen vetää sitä.

Vetäjänä kysymys on hankala. Silloin kun teki tiukkaa treenailin itse siten ettei enää myöhemmin tehnyt tiukkaa ja monesti olin yksi siitä parhaasta ~15%:sta jotka selvisivät kaikista rääkeistä ja fiilis oli että keuhkot kyllä hengittää, ei mun tarvitse mitään sen kummempia väsymyksen merkkejä alleviivailla. Ne jotka ovat selvinneet rääkeistä vetämissäni treeneissä ovat kehittyneet. Ne jotka eivät ole ovat jakautuneet kahteen: Ne jotka haluavat pystyä siihen ja tulevaisuudessa pystyvät ja ne jotka eivät edes halua. Molemmat porukat ovat näistäkin kehittyneet. Optimaalisensuuntaista treeninvetoa se ei ole ollut ainoastaan sille ryhmälle joka ei ole halunnutkaan kehittyä. Muille se on sillä se on ollut joko hyvä treeni tai hyvä tavoite.



Nykyään tosin olen paljon laiskempi enkä ihan hahmota treenini tavoitteitakaan. Välillä jopa erehdyn sanomaan "huhhuh", mitä ei pitäisi. Tuon tavoitteen hahmottaattomuuden takia KFM:n kysymys optimaalisesta treenaamisesta kolahti. Minä en vain tiedä mitä tahdon tehdä tulevaisuudessa. Kai se kuitenkin olisi hyvä jos ei rikkoisi itseään. Monella tuntuu olevan kaikenmaailman vammoja ja luulen että kaistapäinen häviämään lähteminen on osalla vaikuttanut tähän.

[PDC]

Hyvää settiä kans Lasselta! Mun mielestä se on juuri sitä mitä Rooneykin painottaa tuossa artikkelissaan, eli juuri se mitä LAsse sano

kaistapäinen häviämään lähteminen

Todella hyvin sanottu! Paino sanalla häviämään. Ja tässä on kyse mentaliteetista mun mielestä. Kun tavoitteena on se, että pitää näyttää kuinka rikki on. Kuinka kovat treenit on ollu ja ei pysty sitten kävelemään tai muuta. Mutta kun Rooney sanoi ton maailman yksinerktaisimman asian tuossa artikkelissa, niin helvetti, avautu uskomattomia ovia!

When I train a fighter, he's never gassed on the mat. I train them to feel the opposite, and after every round of training or circuit work I tell them to raise their hands in victory.

Not only does this send a signal to the opponent, it conditions them to be champions. Lying on your back in the middle of the gym is not champion behavior."

Sanoin tuosta mun kaverille -joka juuri sano, että siistiä treenata niin, että meinaa tulla oksennus ja paikat on täysin hajalla etkä pääse liikkumaan-, että miten se avas mun päänsisällä oven. Eli todellakin, ei treenissä pidä maata maassa ihan puhki, vaan olla kuten Lasse sanoo, eli antaa niitten keuhkojen vaan hengittää niin kovaa kun tarvii ja hiki virtaa.

Olla pystyssä, ei maassa niin sanotusti lyötynä = ei saatana kun oli kovat treenit, en pysty kävelemään = en jaksa kävellä, eli olen lyöty en treenattu

Mutta se sano, että ei, kun pitää olla puhki. Tajusin sitten, että siinä on varmaan kyse siittä, että todellakin ei uskota, että treeni on KOVA jos ei olla maassa makaamassa 5 minuuttia eikä jakseta liikkua. Jos kävellään pukukoppiin väsyneenä niin ei moni ajattele, että se joka kävelee sinne treenasi niin kovaa kuin se joka makaa. Mutta vaikka se olisikin totta niin se mentaliteetti, että pitää KOROSTAA sitä treenin kovuutta ääntelemällä, makaamalla ym., on aika helvetin syvään iskostunut käytösmalli. Ja se hajottaa urheilijoita ja normi treenaajia. Macho tårta på tårta.

Rooney on näyttänyt toisen tien HENKISELLÄ TASOLLA

Helvetin hienoa! Näin tehdään voittajia! Bushido perkele!!!

[Presenter]

Lueskelin tuota Tsatsoulinen Power to the People -kirjaa ja kyllähän siinä tuntuisi olevan järkeä. Oikeastaan alusta asti perustellaan, että miten kannattaa harjoitella, jos haluaa mahdollisimman paljon voimaa, ilman lihasmassan merkittävää lisäämistä.

Eli tiivistettynä, max. 5 toiston sarjat, kaksi sarjaa, joista toinen 10% pienemmillä painoilla kuin ensimmäinen ja sarjojen välissä pitkät tauot (3-5 minuuttia!). Väsymistä (tai ehkä ennemmin "uupumista") vältetään viimeiseen asti.

Kokonaisuutena esimerkiksi kampittelijalle varmasti hyvää treeniä voimanhankintaan.

[Presenter]

Kävin sitten tänään tekemässä ensimmäisen treenin tuon kirjan ohjeiden mukaan. Treeni pysyi lyhyenä (noin 45 minuuttia) ja tuntui hyvältä. Ja ennen kaikkea treenin jälkeen olo oli energinen ja sellainen, että huomennakin pystyisi treenaamaan saman setin, jos haluaisi.

Tein kolme sarjaa kutakin liikettä, joista toinen 90% ekan sarjan painoista ja kolmas 80% painoilla. Palautukset noin kolmisen minuuttia sarjojen välissä.

Kirjassa on myös ohjeita jaksotukseen, joiden avulla tein itselleni 10-kerran lineaarisen ohjelman. Testataan se läpi ja katsotaan miten on tullut tuloksia.

[Lasse Candé]

Mutta vaikka se olisikin totta niin se mentaliteetti, että pitää KOROSTAA sitä treenin kovuutta ääntelemällä, makaamalla ym., on aika helvetin syvään iskostunut käytösmalli. Ja se hajottaa urheilijoita ja normi treenaajia.

Täällä Suomessa osa tuosta tullee ns suomalaisesta sisusta. Toki ilmiö on myös kansainvälinen.

Jo kakarana näin paljon sitä kuinka se joka ei vain millään saa edelläolevaa juoksijaa kiinni irvistää näyttääkseen yleisölle ja vanhemmille että yritys on kova. Joku aikuinen sitten sanoo jotain että "ei tuolta ainakaan sisua puutu". Irvistyksellä saa anteeksi ja hyväksyntää. Vaikka usein kyse onkin sitten täysin merkityksettömästä asiasta lopputuloksen kannalta, arvelisin että tämä mentaliteetti myös välillä heijastuu sinne suoritukseen. Ei tarvitse onnistua tai edes yrittää kunhan vain muistaa irvistää. Jotenkin olisin näkevinäni samaa mentaliteettia silloin tällöin suomen lätkä- ja fudismaajoukkueissa, mutta en voi olla asiasta ihan varma. Siitä olen kuitenkin melko varma että meidän huipputason urheilijamme ovat monesti osittain kasvaneet lähtökohdista joissa käytännössä tosiasiallisesti kannustetaan vastaaviin häviämisen eleisiin.

Sama sitten tietenkin on se että ei tarvitse kehittyä, kunhan vain tekee jotain hölmöä pahanolon tuojaa. Näyttää itselleen ja muille että täällä muuten treenataan.


Silti, joskus tyypit jotka vetelevät vähän kaistapäisestikin saavat tuloksia aikaiseksi. Tämä kai johtuu kovasta treenimäärästä. Tsatsoulinen yksi hyvä sanoma on asioiden simppelinäpitämisessä. Monesti ne ketkä liikaa miettii mikä on fiksua ja optimaalista treenaavat vähemmän / tekevätkin sitten jotain tosiasiassa väärin tai liian helposti. Vaikeita kysymyksiä. Paitsi irvistäminen, mikä on ehdottoman turhaa "sisun" näyttelemistä.

[L.K.]

Ei se minusta se irvistäminen tai perkeleen huutaminen ole väärin jos sillä saa tehoja lisää.Tai ainakin itselle se saa sen tunnun aikaseks. Kukin psyykkaa itseään miten parhaaksi näkee.

Kyllä itse ainakin joskus saan vähän lisätehoja sellasesta neandertaali-purskauksesta. On se sitten huutoa tai jotain muuta.
On sitä tullu ohjaajakollegan kanssa joskus tullut kokeiltua jollain semi-pehmopatukalla tai vyöllä ruoskintaakin.
Toimi:) Mut ei tollaset toimi aina tietty. Ja riippuuhan se harjotteestakin, toisisssa toimii ja ajaa paikkaansa, toisissa ihan turha.