Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Janne Oksanen

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#421

Viesti Janne Oksanen »

Lauantai: Bujinkan 270 min (11,5/150) Heikki-sensei tuli viikonlopuksi moikkaamaan meitä vanhoja oppilaitaan ja vetämään leiriä. Leiri alkoi jo eilen lyhyellä iltatreenillä, mutta päätin jättää sen väliin, että kunto kestäisi sunnuntaihin asti. Heikki tuo tullessaan aina mukavan letkeän ilmapiirin, jossa treenataan kovaa, mutta ei otsa rypyssä. Tänään noin 15 min ennen päivän päättymistä alkoi oma tekeminen mennä niin koheltamiseksi, että menin viideksi minuutiksi katsomon puolelle. Alkoi tuntua, että kohta kolisee itsellä tai ukella, kun ei ajatus ollut yhtään mukana tekemisessä. Keräsin siinä elämänkävyt ja menin vielä viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi mukaan. Hauskaa oli ja huomenna lisää!
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#422

Viesti Janne Oksanen »

Sunnuntai: Bujinkan 270 min (16/150 h). Bujinkan-leiri jatkui tänään. Aluksi käytiin hyvin peruskamaa ja lounaan jälkeen siirryttiin vähän haastavampaan kamaan. Kuvittelin olevani jotenkin kartalla, vaikka välillä ei ensimmäisestä demonstraatiosta kaikkea kiinni saanutkaan. Sitten koitettiin uken kanssa poimia niitä palasia sieltä kasaan. Pääsin myös graduointiin ukeksi, mikä aina ilahduttaa. Koen sen jonkunlaiseksi luottamuslauseeksi. Ukemitkin löytyi välittömästi, kun piti näyttää särmältä kaikkien edessä. :D Muuten olen koko viikonlopun vältellyt kaatumista (parkettiin), kun siinä aina tuppaa jossain vaiheessa kolisemaan sen verran, että sitten treenaaminen menee loppuleirin osalta harmillinen. Pitänee ensitilassa saada se ukemivarmuus takaisin ja alkaa käyttämään niitä oikeasti. Hmmm... Nyt kun aloin kelaamaan, niin taidanpa lähteä tästä peruskursin treeneihin harjoittelemaan ukemeita vielä päivän päätteeksi.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#423

Viesti Janne Oksanen »

Superbonussunnuntai: Bujinkan 120 min. Lähdinpä sitten vielä peruskurssin treeneihin. Siellä pääsin kertaamaan niitä aivan perusteita. Hiljaista oli kyllä osanotto; paikalla oli meidän omat danit, minä ja yksi uusi peruskurssilainen. Hyvä että tuli lähettyä.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#424

Viesti Janne Oksanen »

Tiistai: Punttitreeni 180 min. Tänään aloittelin treenin vaahtomuovirullailulla. Leirin jäljiltä oli jalat ja selkä sen verran jumissa, että oli pakko hieman kaulita niitä vetreämmiksi. Ja hyvä niin, nimittäin pienen rullailun jälkeen olo oli kuin olisi uusi mies. Kyykyssä jälleen 2,5 kg enemmän kuin viimeksi ja sain sarjan tehtyä loppuun todella täpärästi. Penkki sen sijaan meni kuin vettä vaan, vaikka lämmitellessä homma tuntui vaikealta. Kulmasoutuun kun pääsin, niin treeni oli jo venynyt aika pitkäksi, joten vetelin ne sisulla menemään.

Fito-haasteessa olen vetänyt oikein kunnon keulan muihin. Voisin itse asiassa lopettaa treenien merkkaamisen nyt ja silti vielä voittaisin helposti. Uskottava se on; ylipaino on ylivoimaa!
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#425

Viesti Janne Oksanen »

Keskiviikko: Bujinkan 90 min (19,5/150 h). Alkulämmittelyissä jouduin hieman himmailemaan, kun edellisen päivän punttitreeni painoi vielä etenkin ojentajissa. Tehtiin tuttua kataa, mutta haettiin siihen hieman erilaisia näkökulmia. En joka kerralla ymmärtänyt, mitä siinä haettiin, mutta tein kuitenkin parhaani mukaan. Loppujumpassa himmailin myös, että ei menisi palautuminen ihan sekaisin ja että pystyisi perjantaina aamusta punttaamaan kunnolla.

Olen miettinyt kesäleirille osallistumista. Siinä on vaan niin monta muuta tapahtumaa päällekkäin, että joudun priorisoimaan. Olisi äärimmäisen kiva, jos edes muutamaksi päiväksi pääsisi pistäytymään siellä. Moottoripyörällä olisi hieno päräyttää sinne, mutta aseet kulkee aika huonosti sen kyydissä. Ehkä voisin lähettää aseet ja osan kamoista jonkun muun autossa?
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
AriJ
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 55
Viestit: 12708
Lauteille: Tammikuu 2005

Janne Oksanen

#426

Viesti AriJ »

Kesäleiri vaikuttaa suositulta ja vaikuttavalta tapahtumalta, muistan nähneeni jonkun YouTube-videon jossa tyttö (nimimerkki Ninja-Siiri?) kertoi kokemuksiaan.
______________________
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#427

Viesti Janne Oksanen »

Kyllä se on hieno kokemus niille, joilla on mahdollisuus osallistua. Muutama kesä sitten olin itsekin mukana ja hinku olisi kova mennä uudestaan.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#428

Viesti Janne Oksanen »

Perjantai: Punttitreeni 180 min. Lepopäivän ja kunnon yöunien jälkeen salille rautaa nostamaan. Tänään siis samat raudat kuin edellisellä kerralla, mutta kolmen sijaan viiden sarjat tähtäimessä. Kyykky oli viimeksi todella tiukka, joten hieman arvelutti meneekö. Meni se, ja olisi ehkä mennyt pari toistoa enemmänkin. Penkki meni viimeksi kuin vettä vaan, mutta ehkä Bujinkan-treenien punnerrustalkoot olivat sekoittaneet palautumisen, nimittäin toistoja ei tullut kuin neljä. Kaikki kuitenkin kisapuhtaita toistoja ja silti enemmän kuin edellisellä kerralla. Leukojen tekeminen ei tunnu helpottuvan ollenkaan, vaikkä väkerrän niitä kolmena päivänä viikossa. Liikaa vai liian vähän?
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#429

Viesti Janne Oksanen »

Supersunnuntai part I: Punttitreeni 120. Tänään tein alkulämmöt Wendlerin tyyliin, eli ensin vaahtomuovirullailut, sen jälkeen venyttelin takareidet, lonkankoukistajat ja rinnan ja viimeisenä hyppelin hieman narua. Tänään oli tunkua taas kyykkyräkkiin. Neljä jannua olisi halunnut samaan aikaan kyykätä. Pakko se on todeta, että jalkakyykky on selvästi kasvattanut suosiotaan siitä kun aloitin kolmisen vuotta sitten. Kevyt kyykkypäivä, joten ne meni helposti. Pystypunnerruksessa alkoi olla jo oikeaa meninikiä ja liikerataa. Helposti läpi ja ensi viikolla 50 kg tankoon. Mavessa oli vitosen sarja 135 kg:lla, mikä meni pannu punaisena puhisten juuri ja juuri. Ensiviikolla olisi sitten 140 kg. Saapi nähdä miten käy.

Illalla sitten bujinkania.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#430

Viesti Janne Oksanen »

Supersunnuntai part II: Bujinkan 120 min (21,5 / 150 h). Illansuussa vielä peruskurssin kanssa vähän heilumassa. Kivat treenit. Jalat oli aika tukossa, mutta mitä muuta voi odottaa, jos käy aamusta puntilla?
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#431

Viesti Janne Oksanen »

Tiistai: Punttitreeni 150 min. Ilmeisesti en osaa nukkua enää. Nukahdin ehkä puolenyön aikaan ja heräsin johonkin vähän neljän jälkeen. Sitten menikin monta tuntia, että sain uudestaan unenpäästä kiinni. Myöhään salille, jossa oli jälleen aika tungos. Tein minimisetin, eli jätin ylimääräiset apuliikkeet pois, että ehtisin vielä töihinkin. Kaikki meni läpi suunnitelmien mukaan. Penkissä oli samat raudat kuin edellisellä viikolla. Oli puhetta, että perjantaina duunin jälkeen menisin kaverin kanssa uimahallin salille treenaamaan, mutta luulenpa että aikataulujen synkronoiminen ei tule onnistumaan tällä unirytmillä.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#432

Viesti Janne Oksanen »

Tiistai: Punttitreeni 180 min. Viime keskiviikon bujinkanit nukuin pommiin, kun en saanut nukuttua edellisenä yönä taaskaan kuin muutaman tunnin. Sitten loppuviikko meni reissatessa jne. Nyt kuitenkin asiallisten yöunien jälkeen salille. Kyykyssä piti tehdä 107,5 kg:lla viiden sarja, mutta kolmeen jäi. Tuntuu, että tämän hetken rajat on löydetty ja nyt niitä aletaan siirtämään. Penkissä vedin kiukulla vitosen sarjan ja voin sanoa että todella tiukkaa teki. Siinäkin sanoisin, että rajat löytyneet ja nytten sitten siirrellään niitä. Leuanveto kulki paremmin kuin pitkään aikaan. Olen päättänyt lisätä volyymia leuanvedossa, jos vaikka alkaisi saamaan jotain tuloksia. Hyvä treeni kaiken kaikkiaan.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#433

Viesti Janne Oksanen »

Keskiviikko: Bujinkan 90 min (23/150h). Hyvät treenit. Sanoisin, että täsmälleen mitä lääkäri määräsi. Kehonhallintaa, kihonia, hieman vääntöä. Pääsin suurimman osan ajasta treenaamaan mustien vöiden kanssa, joten sain paljon hyödyllistä palautetta. Jäi sellainen fiilis, että pitäisi hinkata kihonia enemmän omalla ajalla. Lihaskuntojumpassa himmailin, että jää paukkuja vielä punttisalille huomenna.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Kuvake
Janne Oksanen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 390
Viestit: 1576
Lauteille: Tammikuu 2009
Paikkakunta: Praha
Takalajit: paini, potkunyrkkeily, ju-jutsu, judo, bujinkan

Janne Oksanen

#434

Viesti Janne Oksanen »

Perjantai: Punttitreeni 150 min. Lepopäivän ja kunnon yöunien jälkeen intoa uhkuen salille. Kevyet kyykyt meni helposti. Tuntui jopa kevyemmältä kuin mitä odotin. Pystypunnerrukset meni melko helposti, eli en punnertanut liikaa bujinkanissa, vaikka niin pelkäsin. Päivän päävastustaja oli 140kg mave, mikä tämän aamun punnituksen perusteella on noin 1,6×minun oma massa. Se tuntuikin erittäin painavalta. Ensimmäisellä yrityksellä ei kiekot nousseet senttiäkään. En kuitenkaan ollut valmis jättämään hommaa siihen. Toisella yrityksellä irtosi kiekot lattiasta, mutta loppui usko kesken parin sentin jälkeen. Sitten alkoi olla niin paljon yleisöä siinä pienessä kopissa katsomassa meikäläisen puhkumista, että ego ei antanut vaihtoehtoja. Tangon piti nousta. Kolmannella nousi ja eräs voimanostogona huusi vinkkejä samalla. "Mene tangon alle!" Hyvä pointti. Tarkoittaa siis, että polven ohituksen jälkeen ei pidä jäädä roikottamaan tankoa liian eteen, vaan tuoda se heti kiinni reisiin ja lähemmäksi keskilinjaa, missä voimaa on enemmän. Leuanvedossa keskityin tekniikan hiomiseen.
Learning budo is like playing snakes and ladders without the ladders.
Pete H
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 582
Lauteille: Maaliskuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Janne Oksanen

#435

Viesti Pete H »

NO ni Janne, nyt rupeaa näyttämään hyvältä tämä sun treenaaminen. Jatka samaan tahtiin!
Pete, se läski ja rikkinäinen.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 81 kurkkijaa