Kymppitonnit paukkuu! Kiitos lukijoille.
Miksi te muuten luette tätä? Minulta ei enää nykyisellään luultavasti saane kovin hyviä ideoita kuinka treenit kasataan kun en enää niinkään listaile, eikä välttämättä ole motivaation nostajakaan.. Samaten ehkäpä nykyään ei näistä paljoakaan irtoa ajatuksia siihen minkälaisia rakennuspalikoita tekniikassa saattaa olla.
Olen viimeaikoina kirjoittanut ehkä enemmän treenistä palikkana elämässä. Siitä kuinka se on jatkuva prosessi jossa on motivaation suhteen ala- ja ylämäkiä. Kiinnostaako jotakuta tämä pohdinta?
Kun aloitin kirjoittamisen tiedostin että itse kirjoittamisellakin voi olla hyvä tai huono vaikutus treeniin. Oikeastaan koko potkukin on vaikuttanut molemmilla tavoilla. Tavallaan olisi hyvä jos treeni olisi läsnä silloin kun treenaa ja muulloin näkisi elämän kauneuden. Parhaimmassa tapauksessa voi nähdä treenaamisen osana tätä kauneutta, mutta alamäissä taas treenaamisesta tulee puurtamista ja sitä saattaa ihmetellä miksi hitossa sitä vain menee itsekseen johonkin kolkkoon paikkaan harjoittelemaan lyömistä, joka tietyistä lähtökohdista katsottuna liittyy väkivaltaan? Miksi kaivella sitä suota?
Toisaalta potku on antanut ajatuksia ja herättänyt niitä siten että taatusti kaiken tämän hahmottamispuoli on kypsynyt. Tämä kypsyys on ehkä parantanut harjoittelua joiltain osin, vaikka suoraansanottuna en enää valitettavasti näe treenaamista niin kauniina asiana kuin reilu viisi vuotta sitten. Tämä ei muuten sitten ole viisastumista. Sanoisin mielumminkin että olen enemmän eksyksissä nyt kuin silloin.
Nyt treenissä on taas uusia haasteita ja olen alkanut treenaamaan enemmän. Viime viikolla treenasin neljä kertaa ja tällä viikolla tähän mennessä kolme. Mulla on tietoa niin paljon että jo näillä tiedoilla voisi takoa tyytyväisesti reilusti yli kymmenen vuotta. Leirimäärä tullee nousemaan tänä vuonna ennätyskorkeaksi. Syyskuun suunnitelmista karsin kaksi leiriä pois. Käytännössä vain toisen, koska en olisi varmaankaan missään tapauksessa mennyt molemmille. Tämä koska siellä näkyy jo nyt kaksi leiriä jotka on helpompi aikaansaada enkä halua intoilla liikaa. Se löisi takaisin. Liika leireily on jo sosiaalisella rintamalla maksanutkin. Silti aikonen vielä jatkaa tuota leireilyä. Jotenkin en kestä ajatusta hirveän hyvin että jossain on leiri missä minä voisin olla ja saattaisin oppia siellä jotain uutta. Nyt olen liekeissä muutamasta "perusasiasta" peruskatoihin. Aina kun näitä oppii, alkaa etsimään myös muista katoista vastaavanlaisia juttuja. On todella kivaa kun on paljon asiaa jota voi vain yrittää ajaa koneeseen. Näiden asioiden arvoa ei voi mitata rahassa. Pieni ahaaelämys voi antaa suunnan ja sitten voi takoa, takoa ja takoa. Ilman sitä suuntaa takoisi väärää asiaa.
Sain vapaa-ajan puolella palautetta että tärisen. Olen tietoinen tästä asiasta itsekin. Olen aina tärissyt. Se että sain palautetta antoi ajatuksen ja muistutti minua vuodesta 2007. Luulisin että tärinä johtuu osittain siitä että jossain on turhaa lihasjännitystä. Nyt tahdon kouluttaa kehoa toimivammaksi kokonaisuudeksi siten että tämä jännitys vähenee ja mieltä siten ettei esim keskustelu aikaansaa lihasjännitystä. Vaikken jännitäkään tilanteissa sosiaalisesti, jotain tapahtuu kehossa. Tätä voi ehkäistä sillä että kasvattaa tietoisuutta omista kehollisista jännitystiloistaan. Prosessi on täysin päällekäinen koko kehon harjoittelun kanssa, joten toinen tulee kaupanpäällisenä. Näiden niputtaminen on sikäli hyvä että saa tuplasti harjoittelua. Treenit ovat harjoittelua arkeen ja arki kamppailuun.
Se mitä tein vuonna 2007 oli että testailin erinäisiä seisontaharjoituksia. Nyt pitäisi käyttää sellaisia jotka totuttavat nilkkoja hieman taipuisampaan asentoon siten että sekä pohkeet että penikat löytävät suht rennon tilan. Kevyitä puutumisia jaloissa luvassa.. Seisoskelijat tietänee mitä tarkoitan.
Sitten lantio pitäisi kouluttaa siten että syvälle alavatsaan ja pakaroihin tulee tiettyä tiukkuutta rennosti lisää sekä alaselkään ja lonkankoiukistajiin tiettyä notkeutta. Hartiat ja leuka täytyy saada hieman taaemmas. Tämän kaiken voisi kiteyttää niin että vartalo pitää saada lepäämään rennosti ja tasapainoisesti luurakenteella, jolloin lihakset vapautuvat käytettäviksi.
Viimeksi fokukseni oli lantion ja alaselän kohdalla, mikä onkin luontevin paikka (koska kun sen korjaa niin hartiaseutu ja nilkat seuraavat tyypillisesti perässä), mutta nyt tajusin että huonot lähtökohtani ryhdillisesti (fudisvideo lapsuusvuosilta todistaa että olin "peppu pystyssä" ja muistelisin sen suuntaista itsekin) ovat vaikuttaneet pohkeisiini, niiden totuttua olemaan asennossa jossa nilkka on ollut hieman liian suoristunut vuosikausien ajan. Penikat taas ovat viimevuosina saaneet huonolaatuista rasitusta varastoduunissa kiitos turvakenkien. Kaikki opettajat sanovat mulle aina että alemmas. Jos menen, penikat jännittyvät, tulee kramppeja ja polvien alapuolisesta osasta tulee yhtä hyödyllisiä tekniikalle kuin samanmuotoisista staattisista puupölkyistä. Olen aina hävinnyt merimiespainin melkein ketä vastaan tahansa. Näillä liikuntataustoilla näiden asioiden ei pitäisi olla näin, ellei olisi jotain perustavanlaatuista vikaa. Nyt fokus on pohkeiden ja penikoiden uudelleenkouluttamisessa ja nilkan taipuisuuden lisäämisessä. Opettajien neuvot ovat kohdillaan. On minun vastuullani korjata asiat.
2007 kun seisoskelin, alkoi käsialakin paranemaan ja kokonaisvaltainen rentous muutenkin löytymään. Toki silloin oli treenimäärätkin toista eikä aluksi vielä varastotyötä rasitteena. Nyt aion seistä ainakin naihanchidachissa kädet ympyränä edessä "puunhalausasennossa". Jotta oikea vaikutus tulee, aion jatkuvasti kouluttaa nilkkaa ja varpaita toimimaan oikein. Esim opettajani lämmittelyrutiinissa on avaimia näihin, mutta lisään pari muutakin ja kiinnitän noihin osiin enemmän huomiota. Erikseen koulutan myös hartioita.
Nyt olen treeneissä tehnyt katoja pienemmällä toistomäärällä ja useamman katan läpikäynnillä. Muuten painottanut perusteita. Lisäksi erinäisiä juoksuja ja muita harjoitteita joissa voi kaaoksen keskellä parantaa vauhdissa tekniikoita. Yksi hyvä on esim jodanukeissa, sotoukeissa, uchiukeissa ja gedanbaraissa että kun on tehnyt ensiksi yksittäisiä, tekee molemmilla käsillä nopeasti peräkkäin. Kun molempien puolien yhdistelmät on tehty, tekee kolme nopeasti. Tämä paljastaa mitä tekee väärin. Tavoite on tehdä oikeasta tavasta automaattinen. Minulla on myös liikkumisessa yksi perustavanlaatuinen virhe. Kun jalkaa vetää taaksepäin, on usein hyvä että fiilis on että kantapää lähtee ekana liikkeelle ja viedessä eteenpäin että polvi lähtee. Polvijuttu on jo aika hyvin hanskassa ja todella paljon toistettu, sen ollessa klassista wado-opetusta, mutta tuo kantapääjuttu on lähinnä itseni keksimä. Kyse on niinkin simppelistä asiasta että se on sama juttu taaksepäinkelauksella. Ottelussa ajautuu helposti huonoon asentoon jos pakittaessa ojentaa etujalan suoraksi saakka. Tästä tulee pimeä hetki jolloin vartalon ryhti pitää korjata ja osaava ottelija käyttää sen hyväksi, vaikka ei tätä analyysiä tajuisikaan. Vaistolla ja silmällä. Suoritustapa siirtää fokusta työntävästä etujalasta vetävään takajalkaan. Sanoisin että vetäytymiset kissa-asentoihin joita karateissa tehdään, kannattaisi tehdä näin. Meillä ei niitä juurikaan ole, mutta periaate on käytettävissä myös otteluasennossa liikkuessaan.
Nyt on haasteena se että jaksanko jatkaa tätä treeniä kun koulu alkaa. Lukkari näyttää raskaalta. Rahansäästösyistä ja tahdosta lisätä treeniä olen päätynyt ratkaisuun että juominen vähenee rankasti. Vain poikkeustapauksessa juon nyt useammin kuin yhtenä iltana viikossa ja sinä yhtenä iltana (mikäli edes juon) luonnostelen määrät etukäteen ja juon alkoholittomia välissä. Olen optimistinen. Toivon että into treeniin säilyy ja jos ei säily että säännöllisyys säilyy silti. Elämässä on vaiheita. Olen jo pitkään ajatellut näin. Väkisin ei pidä tehdä mitään, mutta pientä pakkopullan fiilistä pitää joskus olla, jolloin mielekkyys taas palaa toisena ajankohtana.
Oho.. Lähti lapasesta.