Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

TuomoP

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Valvoja: Valvoja

Vastaa
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#301

Viesti TuomoP »

La 24.11. BJJ SM-kisat. Herätessä paino oli kilon yli. Paljoa ei siis ollut varaa syödä, ja mikä pahinta, kisat alkoivat vasta klo 17. Koko päivä siis tuskailua tyhjällä vatsalla. Lämmittelyjen aikana olo oli kuitenkin suhteellisen hyvä myös sykkeiden noston aikana/jälkeen. Lämmittelyt laskikin painon 500g alle kisapainon, joten olisi ollut varaa syödä enemmänki, mutta en uskaltanut ottaa riskiä. Paino (ilman pukua) oli siis noin 79,5 kg.

Itse matsi ei sitten mennytkään kovin hyvin. Alussa sain maahanviennin, mutta guardia ohittaessani jäin ylimielisyyttäni kauluskuristukseen. Toisaalta ei toi nyt harmita niin paljoa. Ennen kisoja oli tiedossa, että pukukuristukseen jäämisen riski on suuri, kun en kerta ole paljoa puvulla treenannut. Se harmittaa, että nyt en tiedä kuinka hyvin olisin jaksanut noin alas vedetyllä painolla.

Kisojen jälkeisinä päivinä aamupaino oli hieman alle 83 kg.

Ma 26.11. Aamulenkki kupittaan ympäri (trackerilla). Kesto 23:27, eli taisi olla nopein aika, mihin olen tuon lenkin juossut. Ja jouduin vielä seisoskelemaan risteyksessä, kun tuli paljon autoja. Jaksoin hyvin, kun vihdoin sai ruokaa elimistöön. Koko päivän oli energinen olo.

Illalla vielä lukkopaini 1,5 h. Tai treenit olivat oikeastaan pystypainia, kun Maku veti treenit. Hyvät treenit erityisesti sen takia, kun tehtiin erilaisia juttuja kuin tavallisesti.

Ti 27.11. Aamulla puntti reilu 1,5 h. Leuat, dippi, rinnalleveto, vatsat, selät, vinopenkki ja kyljet.

Illalla BJJ 1,5 h. Alku meni ihan hyvin, mutta sitten voimat loppuivat täysin. Syy oli varmasti punttitreenissä, mutta ei toi nyt mun intoa BJJ:tä kohtaan lisää, kun kaikki alistaa ja mikään ei toimi :D

Ke 28.11. Aamulla joogavenyttely 30 min.

Illalla nyrkkeilytreenien veto 1,5 h. Tein itsekin aika paljon mukana. Ainoastaan pistareiden aikana keskityin enemmän ohjaamiseen. Sparrien aikana hakkasin säkkiä. Muuten ohjasin esimerkillä.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#302

Viesti TuomoP »

To 29.11. Nyrkkeily 1,5 h. Välinetreeni.

La 1.12. Nyrkkeily 1,5 h. Välinetreeni.

Su 2.12. Pystypainitekniikkaa 1,5 h.

Ma 3.12. Sparritreenit reilu 1h.

Paino ollut hieman päälle 82 kg. Treenimäärä on pitänyt painon alhaalla, vaikka olen yrittänyt syödä enemmän.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#303

Viesti TuomoP »

Ti 4.12. Kuntopyörä 45 min, 8 min abs ja punnerruksia 20 sek/20 sek 8 kierrosta.

Ke 5.12. Puntti 1,5 h. Lämpö soutulaitteella 10 min. Leukoja, vinopenkki, vatsat, kyljet, selät. Loppuverryttely 10 min soutulaitteella.

Illalla pystytreenien veto 1,5 h. Sain tehtyä jonkin verran itsekin ja osallistuin sparreihin.

To 6.12. Nyrkkeily 1,5 h.

Pe 7.12. Aamulla lenkki 31 min (Trackerilla).

Illalla lukkopaini 1,5 h.

La 8.12. Lukkopaini 1,5 h.

Illalla lenkki 34 min (Trackerilla).

Su 9.12. Huolellinen verryttely ja 4x1000 m vetoja. Vauhti oli 4 min/1000m ja palautuksena 400 m kävelyä (noin 5 min). Huolellinen loppuverryttely ja venyttely.

Ma 10.12. Vapaaottelu 1,5 h.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#304

Viesti TuomoP »

Ti 11.12. Vapaaottelu 1,5 h.

Ke 12.12. Pystytreenien veto 1,5 h. Tein itse lähinnä avaavia liikkeitä ja venyttelyitä.

Sitten iskikin flunssa. Onneksi flunssa ajoittui aikaan, jolloin muutenkin olisin pitänyt kevyen viikon, minkä lisäksi oli tenttiviikko ja todella paljon luettavaa. Ikävä kyllä nyt, kun tentit ovat ohi, flunssa ei ole vieläkään täysin parantunut.

Paino on 83-84 kg. Tulos ei ole täysin vertailukelpoinen sairastelun takia.

(PS. Unohdin aikaisemmin merkitä, että tein joulukuun ensimmäisen viikon aikana myös 3 min vatsatestin, jonka tulos oli 123.)
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#305

Viesti TuomoP »

Flunssa oli ärsyttävän sitkeä. Kun pääsin vihdoin treenaamaan, aloitin kevyesti ja pyrin välttämään keuhkojeni liiallista ärsyttämistä.

21.12. Niska-hartiajooga 1 h.

22.12. Kunnon lämmittely ja avaavia liikkeitä. Reaktiolähtöjä 16 kpl noin 10 m vedolla. Aitakävelyitä. 1,5 h.

23.12. Kunnon lämmittely ja avaavia liikkeitä. Sitten 5 kg kuntopallon heittelyä eri tavoilla ja tasajalkaa ponnistamista korokkeelle. Pääsin yllättävän korkealle :) 1,5 h.

Jouluaatto ja –päivä lepoa

Ke 26.12. Lukkopaini 1,5 h.

To 27.12. Nyrkkeily 1,5 h.

Pe 28.12. Aamulla nyrkkeilytekniikkaa 1,5 h. Illalla pystypainitreenit Kauhajoella 1,5 h.

La 29.12. Sparritreenit 1,5 h

Su 30.12. Niska-hartiajooga 1 h

Ma 31.12. Sparritreenit 1,5 h + illalla lenkki 34:37min

Ti 1.1. Niska-hartiajooga 1 h + 32:41 min lenkki


Paino on nyt joulun ja uudenvuoden herkuttelun jälkeen 84 kg. Uskoisin painon palaavan aika äkkiä takaisin 83 kg, kun pääsen taas treenaamaan kunnolla.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#306

Viesti TuomoP »

Ke 2.1. Aamulla varjonyrkkeilyä 10x5 min + 5 min vatsoja. Erien välillä 1 min. Varjossa osittain myös 3kg lisäpaino mukana. Painoa oli kyllä liikaa, mutta pienempääkään ei ollut käytettävissä.

Illalla 1,5 h lukkopainia.

To 3.1. Aamulla lukkopaini 1,5 h.

Illalla potkunyrkkeily 1, 5 h.

Pe 4.1. Pistaritreeni 1 h.

La 5.1. Hiltileiri. Ensimmäinen treeni lukkopainia ja toinen BJJ:a. 1,5 h + 1,5 h.

Su 6.1. Niska-hartiajooga 1 h.

Ma 7.1. Aamulenkki kupittaan ympäri (trackerilla). Kesto 26:17.

Illalla lukkopaini 1,5 h.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#307

Viesti TuomoP »

Ti 8.1. Sparritreenit 1,5 h.

Ke 9.1. Nyrkkeily 1,5 h. Loppuun 3 min vatsatesti: 126 eli ennätys parani taas.

To 10.1. Sparritreenit 1,5 h.

Pe 11.1. Aamulla speed ladder ja pistarit 1 h

Illalla lukkopaini 1,5 h.

La 12.1. Lepo

Su 13.1. Aamulla joogavenyttely 30 min.

Illalla pystypaini 1,5 h
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#308

Viesti TuomoP »

Pieni flunssa iski tiistaina. Olo ei ollut paha, mutta tuntui siltä, että treenaamalla tekee enemmän vahinkoa kuin siitä saa hyötyä, joten pidin lepoa.

Pe 18.1. Niska-hartia-jooga 1 h.

La 19.1. Varjoa ja säkkiä 1 h.

Su 20.1. Pistaritreeni 1 h.

Ma 21.1. Kuntopyörä 30 min

Lukkopaini 1 h

Ti 22.1. Sekalainen jumppa ffg:llä reilu 1 h.

Ke 23.1. Pystytreenit 1,5 h. Varjoa, olka- ja olkareisihippaa, väistöjä, nyrkkeilysparria sekä potkunyrkkeilysparria. Loppuun vielä 20 sek nopeita suoria ja 20 sek lepoa, 20 sek polvia ilmaan ja 20 sek lepoa. 5 kierrosta molempia.

To 24.1. Lepo

Pe 25.1. Niska-hartiajooga 1 h.

La 26.1. Viimeiset sparrit ennen kisoja. Tein vaan pari erää, koska ei meinannut löytää sopivia vastuksia, kun oli niin monta eri kisaajaa, jotka kaikki halusivat tehdä erilaisia juttuja.

Su 27.1. Jooga 30 min.

Ma 28.1. Kupittaan hallissa huolellinen verkka, muutama reaktiolähtö, venyttelyä ja aitakävelyitä. Aamupaino 83 kg.

Ti 29.1. Lepo. Aamupaino 82,5 kg.

Ke 30.1. Pystytreenien veto. Samalla itse tein verkan, muutaman erän varjoa ja venyttelyitä. Aamupaino 82 kg.

To 31.1. Lepo. Aamupaino n. 81 kg.

Pe 1.2. Aamupaino n. 80 kg. Kävin aamulla jumppailemassa ja venyttelemässä 1 kg pois ja hieman myöhemmin saunoin viimeiset 2 kg. Punnituksessa painoin tasan painoluokan 77,1 kg.

La 2.2. Aamupaino 82 kg. Tarkempaa raporttia ottelusta ja kisoihin valmistautumisesta blogistani http://teampeltoniemi.webnode.com/news/ ... uraportti/" onclick="window.open(this.href);return false;

Kisan jälkeen lepoa. Maanantaina 4.2. aamupaino oli 83 kg ja tiistaina 84 kg. Pitää katsoa mihin paino tasoittuu, kun kroppa tottuu taas ruokaan (eikä tule enää mässättyä näin paljon herkkuja).
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#309

Viesti TuomoP »

Ke 6.2. Pystytreenien veto. Tein pistarijutut, mutta jätin sparrit väliin.

Pe 8.2. Lukkopaini aamulla ja illalla eli 2x1,5 h.

La 9.2. Verryttely ja venyttely 45 min.

Ke 13.2. Muutama erä BJJ:a ennen pystytreenien vetoa. Tein pistarijutut, mutta jätin pystysparrit tekemättä.

La 16.2. BJJ joukkue-sm. Kultaa tuli ilman, että ottelin. Ihan hyvä niin, koska ei nuo pukujutut oikein suju mulla enkä muutenkaan ole treenannut painijuttuja (tai muutakaan) viime aikoina.

Su 17.2. Lenkki kupittaan ympäri. Kesto 26:50.

Oikea puoli kropasta on vaivannut edelleen. Niska jumissa ja punnertaminen ei suju vieläkään. Lepääminenkään ei selvästi ole riittänyt.

Paino ollut n. 84 kg.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#310

Viesti TuomoP »

Viime vuoden ja viimeisen kahden vuoden painot:


Kuva
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#311

Viesti TuomoP »

Ke 20.2. Pystytreenien veto 1,5 h.

To 21.2. Lukkopaini 1 h.

Pe 22.2. Aamulenkki (trackerilla). Kesto 33:12. (Aikaan sisältyy pysähtyminen venyttelemään)

Illalla lukkopaini 1,5 h.

La 23.2. Ensin 1,5 h nyrkkeilyä (pistarit, säkki ja sparri). Heti perään 1,5 h BJJ (lähinnä tekniikoiden näyttämistä, mutta lopussa myös sparria)

Su 24.2. Huoltava harjoitus Kuortaneella n. 1 h.

Ma 25.2. Lukkopaini 1,5 h.

Ti 26.2. Aamulenkki (trackerilla). Kesto 34:06. (Aikaan sisältyy pysähtyminen venyttelemään)

Illalla lukkopaini 1,5 h.

Ke 27.2. Pystytreenien veto 1,5 h. Lopussa reilusti vatsoja.

Paino ollut hieman alle 85 kg.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#312

Viesti TuomoP »

Pe 1.3. Lukkopaini 1,5 h.

Ke 6.3. Pystytreenien veto 1,5 h.

To 7.3. Lukkopaini (lyöntien kanssa ja ilman) ja seinäpaini 1,5 h.

Pe 8.3. Lukkopaini 1,5 h.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#313

Viesti TuomoP »

Su 10.3. Lenkki kupittaan ympäri (trackerilla). Kesto 25.02.

Ma 11.3. Lukkopaini 1 h.

Ke 13.3. Pystytreenien veto 1,5 h.

Pe 15.3. Lenkki kupittaan ympäri (trackerilla). Kesto 25:17.

La 16.3. No-Gi sm-kisat. Painoluokka 85,5 kg. Ensimmäisessä matsissa vastaan Jarkko Latomäki, jonka voitin 2-0. Toisessa matsissa vastaan Saku Burke ja hävisin 5-0. Molemmat olivat tosi hauskoja matseja, joissa tapahtui paljon, joten hauskat kisat.

Ke 19.3. Pystypainitreenien veto 1 h.

To 20.3. Pystytreenien veto 1,5 h.

Paino ollut hieman alle 85 kg.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#314

Viesti TuomoP »

Edellisessä näemmä päivät väärin. Pystypaini oli tiistaina 19.3. ja pysty keskiviikkona 20.3.

Ma 25.3. Lukkopaini 1,5 h.

To 28.3. Nyrkkeily 1,5 h.

Pe 29.3. Lenkki hyllykalliolla (trackerilla), kesto 32:51.

La 30.3. Kävely 1 h 50 min.

Su 31.3. Lenkki hyllykalliolla 5 km (trackerilla), kesto 32:39.

Ke 3.4. Lukkopaini 1,5 h.

Tämän ajanjakson aikana tuli tehtyä myös pari n. 1 h mittaista kävely"lenkkiä", joiden osalta en muista päivämääriä. Treenin määrä on ollut aika vähäistä, koska yritän keskittyä gradun tekemiseen.

Paino ollut n. 85 kg.
You should finish the day a little smarter than you started it
TuomoP
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 334
Viestit: 593
Lauteille: Kesäkuu 2010

TuomoP

#315

Viesti TuomoP »

Su 7.4. Lenkki kupittaan ympäri (trackerilla), kesto 24:10.

Flunssaa ja gradun tekoa. Voi olla, että tässä välissä oli joku treeni, mutta ei tule mieleen.

Pe 12.4. Lukkopaini 1,5 h.

Ti 16.4. Lukkopainisparria n. 1h.

Ke 17.4. Lenkki kupittaan ympäri (trackerilla), kesto 23:42.

La 20.4. Lenkki kupittaan ympäri (trackerilla), kesto 23:05.

Su 21.4. Lukkopainisparria n. 1h.

Paino ollut n. 86 kg. Gradun teko ja treenaamattomuus lihottaa.
You should finish the day a little smarter than you started it
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 70 kurkkijaa