Haluan kertoa teille ensiaskelistani itsepuolustuksen maailmaan. Tai ainakin itsepuolustuslajin, -järjestelmän tai -systeemin maailmaan. Muu liikunta varmasti sopii myös tähän samaan ketjuun. Haluan myös silloin tällöin livauttaa kertomukseen sivuhuomautuksia rakkaudesta, taloustieteestä ja raskaasta melodisesta musiikista.
Delfoin temppelin yhteyteen kirjoitettiin lause: "γνῶθι σεαυτόν", joka jäi elämään seuraavaksi 1500 vuodeksi. "Tunne itsesi". En tiedä olenko kyseisestä subjektista kovinkaan hyvin perillä, ja vielä hankalampaa on yrittää kertoa siitä jollekin muulle. Kerron kuitenkin palstan tavan mukaisesti jotain taustoja, loput on jätetty kertomatta tarkoituksella tai alitajuisesti, eikä edes kerrottu välttämättä ulkopuoliselle tarkkailijalle anna kovinkaan todenmukaista kuvaa.
Olen katsellut maailmaa vajaan neljännesvuosisadan. Suurimman osan elämääni olen viettänyt pisteen 60° 27′ 0″ pohjoista leveyttä, 22° 16′ 0″ itäistä leveyttä ympäristössä. Eikä minulla elämästäni ole juurikaan valittamista. Mieluummin täällä kuin ei ollenkaan.
Liikuntaa olen harrastanut. Välillä tiheämmällä, välillä harvemmalla frekvenssillä. Yleisurheilu, lenkkeily, kuntosali. Ensimmäinen jäi vuosia sitten, muut huvit tulivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä tärkeämmiksi. Anno Domini 2011 asti en ollut astunut jalallanikaan dojoon, kehään tai mihin muuhunkaan häkkiin tai vastaavaan saunaan. Tammikuussa innostuin kokeilemaan defendoa, joka osoittautuikin upeaksi kokemukseksi. Lyhyen riiuun jälkeen tiemme kuitenkin erosivat. Palasin kuitenkin ensitapaamisemme paikalle syyskuun alussa, jossa tapasin aikaisemman heilani israelilaisen serkun, Krav Magan. Ensimmäisiä yhteisiä askeleita olemme nyt sitten varovasti koettaneet ottaa, samalla yrittäen saada selkoa toistemme aikeista ja aivoituksista. Aika näyttää.
"The good life is one inspired by love and guided by knowledge", totesi eräs brittiläinen matemaatikko ja filosofi. Haluan sanoa teille, että parempaa ohjenuoraa tuskin tulen aivan heti elämääni löytämään. Ensimmäinen minulla jo on, toinen on työn alla. Kumpikaan tuskin tulevat ikinä valmiiksi, mutta ainakin jollakin tavalla ne molemmat voi saattaa tasapainoon.
Tämän päivän painuessa illaksi teemaan sopiva soundtrackin tarjoilee joensuulainen humppamusiikkiorkesteri, Insomnium kappaleellaan Down With the Sun.
[youtube][/youtube]
Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. 
ataraxia
Valvoja: Valvoja
ataraxia
Kuvitellaan tilanne. Peruskurssille tulee yhdessä kaksi henkilöä, toinen ilmeisesti raahannut toisen mukanaan, jotta olisi edes joku tuttu mukana. Heillä ei selvästikään ole juurikaan urheilullista taustaa, mutta mitäpä siitä, ei ole monella muullakaan, ja peruskurssillahan opitaan perusteita. Pari treenaa aina yhdessä, ja muodostavat aina keskenään parin. He tulevat toistuvasti myöhässä tunneille. He oppivat hieman muita hitaammalla tahdilla, ja heidän harjoittelunsa fyysisyys on ryhmän alhaisemmasta päästä.
Tässä ei ole tietenkään mitään vikaa, kaikki harjoittelevat itsensä vuoksi ja omista lähtökohdistaan. Olisi kuitenkin hyvä, ettei lukkiuduta aina samoihin pareihin, jotta saa perspektiiviä myös hieman erilaiset ominaisuudet omaavan henkilön kanssa tekemisestä. Toisaalta heidän parinaan olo ei välttämättä anna kovinkaan paljon. Ongelmia tulee, jos ei oikeasti uskalla tehdä toiselle tekniikkaa, pyrkii varomaan ja seurauksena kehittää vääränlaisen motorisen suoritteen, joka on kaukana tehokkaasti ja teknisesti oikein suoritetusta.
Tilanne on lukkiutunut melko huonoon asentoon: henkilöt tulevat ainoastaan yhdessä harjoituksiin, haluavat olla aina keskenään pari, ja muut treenaajat valitsevat omat parinsa mieluummin muista harrastajista. Ryhmä ei ole kovin pieni, harrastajia on säännöllisesti yli kaksikymmentä henkeä, joskus jopa lähemmäs neljääkymmentä, ja ohjaaja ei pysty kiinnittämään kovinkaan suurta huomiota yksittäisiin suorituksiin. Lisäksi koska kyseinen pari toimii keskenään, he eivät myöskään pysty kovinkaan hyvin korjaamaan toisiaan, joka taas on mahdollista harjoitellessa kokeneemman parin kanssa. Lopputuloksena yksi pari jää enenevässä määrin muista taidollisesti jälkeen.
He kuitenkin molemmat läpäisevät ensimmäisen tasokokeen. Vaikkei muiden tekemisiä olekaan kovin tahdikasta arvostella, kyseisen parin tekemät tekniikat tuskin täyttävät asetettuja standardeja, ja puutteellisia tekniikoitakin on varmaankin yli viidesosa. Kokeen vastaanottaja vielä antaa loppupuheessaan ymmärtää, että joidenkin koe oltaisiin voitu myös jättää hyväksymättä. Ilmeisesti kuitenkin noudatettiin järjestelmään sovellettua ”kaikki pelaa” -periaatetta, ja ensimmäinen taso myönnetään kaikille riittävästä yrityksestä, vaikka taidollisesti ei oltaisikaan liiton asettamien vaatimusten tasolla.
Pitäisi varmaankin esittää kysymys johonkin ketjuun ohjaajille. Miten suhtaudutte hitaammin oppiviin? Miten tasapainotatte yksilöllisen ohjaustarpeen ja koko muun ryhmän etenemisen? Oletteko koskaan hylänneet ensimmäisessä tasokokeessa ketään? Onko kaikki läpäisseet rehellisesti saavuttaneet liiton (esim. SKML ja KMG) asettamat vaatimukset?
En pidä joulusta. En pidä siitä, että joka ainoassa marketissa aletaan marraskuun puolivälistä asti tunkemaan joulumusiikkia pakkosyötöllä ihmisten tajuntaan. Pelkästään kaupungilla käynti aiheuttaa 12-tuumaisen stongan otsaan, kun joka ainoasta näyteikkunasta luukutetaan tonttuja, tähtiä, enkeleitä ja kaikkea muuta rekvisiittaa niin, että oma mielenterveys alkaa olemaan samalla tasolla kuin John Nashilla punakravattisten kommunistien seuratessa kaikkialle. Haluaisin sulkeutua kuukaudeksi johonkin bunkkeriin ja tulla ulos, kun ihmisille jaetaan taas järki takaisin 27. joulukuuta. Kuitenkin jos nyt, kun on pikkujoulukausi ja niin edelleen, olisi pakko valita jotain vähiten kivuliasta joulurekvisiittaa, niin valinta olisi Marco Hietalan tulkinta kappaleesta Varpunen Jouluaamuna.
[youtube][/youtube]
Tässä ei ole tietenkään mitään vikaa, kaikki harjoittelevat itsensä vuoksi ja omista lähtökohdistaan. Olisi kuitenkin hyvä, ettei lukkiuduta aina samoihin pareihin, jotta saa perspektiiviä myös hieman erilaiset ominaisuudet omaavan henkilön kanssa tekemisestä. Toisaalta heidän parinaan olo ei välttämättä anna kovinkaan paljon. Ongelmia tulee, jos ei oikeasti uskalla tehdä toiselle tekniikkaa, pyrkii varomaan ja seurauksena kehittää vääränlaisen motorisen suoritteen, joka on kaukana tehokkaasti ja teknisesti oikein suoritetusta.
Tilanne on lukkiutunut melko huonoon asentoon: henkilöt tulevat ainoastaan yhdessä harjoituksiin, haluavat olla aina keskenään pari, ja muut treenaajat valitsevat omat parinsa mieluummin muista harrastajista. Ryhmä ei ole kovin pieni, harrastajia on säännöllisesti yli kaksikymmentä henkeä, joskus jopa lähemmäs neljääkymmentä, ja ohjaaja ei pysty kiinnittämään kovinkaan suurta huomiota yksittäisiin suorituksiin. Lisäksi koska kyseinen pari toimii keskenään, he eivät myöskään pysty kovinkaan hyvin korjaamaan toisiaan, joka taas on mahdollista harjoitellessa kokeneemman parin kanssa. Lopputuloksena yksi pari jää enenevässä määrin muista taidollisesti jälkeen.
He kuitenkin molemmat läpäisevät ensimmäisen tasokokeen. Vaikkei muiden tekemisiä olekaan kovin tahdikasta arvostella, kyseisen parin tekemät tekniikat tuskin täyttävät asetettuja standardeja, ja puutteellisia tekniikoitakin on varmaankin yli viidesosa. Kokeen vastaanottaja vielä antaa loppupuheessaan ymmärtää, että joidenkin koe oltaisiin voitu myös jättää hyväksymättä. Ilmeisesti kuitenkin noudatettiin järjestelmään sovellettua ”kaikki pelaa” -periaatetta, ja ensimmäinen taso myönnetään kaikille riittävästä yrityksestä, vaikka taidollisesti ei oltaisikaan liiton asettamien vaatimusten tasolla.
Pitäisi varmaankin esittää kysymys johonkin ketjuun ohjaajille. Miten suhtaudutte hitaammin oppiviin? Miten tasapainotatte yksilöllisen ohjaustarpeen ja koko muun ryhmän etenemisen? Oletteko koskaan hylänneet ensimmäisessä tasokokeessa ketään? Onko kaikki läpäisseet rehellisesti saavuttaneet liiton (esim. SKML ja KMG) asettamat vaatimukset?
En pidä joulusta. En pidä siitä, että joka ainoassa marketissa aletaan marraskuun puolivälistä asti tunkemaan joulumusiikkia pakkosyötöllä ihmisten tajuntaan. Pelkästään kaupungilla käynti aiheuttaa 12-tuumaisen stongan otsaan, kun joka ainoasta näyteikkunasta luukutetaan tonttuja, tähtiä, enkeleitä ja kaikkea muuta rekvisiittaa niin, että oma mielenterveys alkaa olemaan samalla tasolla kuin John Nashilla punakravattisten kommunistien seuratessa kaikkialle. Haluaisin sulkeutua kuukaudeksi johonkin bunkkeriin ja tulla ulos, kun ihmisille jaetaan taas järki takaisin 27. joulukuuta. Kuitenkin jos nyt, kun on pikkujoulukausi ja niin edelleen, olisi pakko valita jotain vähiten kivuliasta joulurekvisiittaa, niin valinta olisi Marco Hietalan tulkinta kappaleesta Varpunen Jouluaamuna.
[youtube][/youtube]
ira furor brevis est
Lauteilla
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 77 kurkkijaa