Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Vanish

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#1

Viesti Vanish »

Terve!

Päätin aloittaa treenipäiväkirjan pitämisen siinä toivossa, että se tehostaisi oppimistani uuden lajin parissa. Lajitaustani on varsin pätkittäinen ja lyhyt. Junnuna harrastin judoa noin kahden vuoden verran, jonka jälkeen aikuisiällä olen testannut useampaa lajia puolesta vuodesta vuoteen, mm. potkunyrkkeilyä, goju-ryu karatea ja brassijutsua. Kaikissa edellämainituissa lajeissa oli paljon asioita joista pidin, mutta en kuitenkaan onnistunut löytämään niistä sitä omalta tuntuvaa lajia.

Olen ollut jo useamman vuoden kiinnostunut kyokushinista, joten päätin aloittaa sen treenaamisen tässä kuussa. Näin viiden ensimmäisen treenikerran perusteella laji tuntuu äärettömän mielenkiintoiselta ja virkistävältä, ja lisäksi harjoittelijoilla tuntuu olevan treenimentaliteetti kohdillaan. Pitkänä ja laihana poikana käyn myös muutaman kerran viikossa salilla tällä hetkellä, tavoitteena nostaa hieman painoa lihaksen muodossa.

Olin viimeksi treeneissä tiistaina. Myöhästyin hieman, joten missasin myös suurimman osan kihonista. Kihonin jälkeen pääosin läpi erilaisia matsauskomboja tyyliin etusuora rintaan, takasuora pakkiin, etukäden koukku kylkeen ja etujalan alapotku sisäreiteen. Harjoittelimme myös etukäden kahden perättäisen lyönnin komboa, jossa lyötiin ensin etusuora olkapäähän (tarkoituksena saada vastustajan käsi härnättyä ylös ja jättämään kylki auki), jonka jälkeen välittömästi lähdetään tavoittelemaan etukäden koukulla kylkeä. Taidettiin harjoitella myös sisäänpäin kääntyviä suorien lyöntien blokkejakin ja hieman mawamyllyä.

Sparreissa yritin keskittyä mahdollisimman paljon ihan perusjuttuihin yksi asia kerrallaan. Yhdessä vaiheessa painotin enemmän yhdistelmien tekemistä, toisessa potkujen blokkausta ja kolmannessa lyöntien. Kookkaampien harjoittelijoiden kanssa sparratessa keskityin erityisen huolellisesti sivuille liikkumiseen ja sitä kautta paikkojen hakemiseen. Hyvä ja napakka meininki oli jälleen treeneissä. Tämä toki myös näkyi ja tuntui seuraavana päivänä.

Tällä hetkellä olen flunssassa, joten hetken verran täytynee malttaa keskittyä sen poistamiseen ennen seuraaviin treeneihin menoa!
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#2

Viesti Vanish »

No niin, flunssasta toivuttiinkin suhteellisen nopeasti. Oli pirun kiva päästä treeneihin taas tänään, kyllä se kotona sairaana makaaminen alkaa ahdistamaan melko nopeasti.

Kihonissa tehtiin tänään nukitea, jodanukea, kahden käden ylämawatorjunta + gedan barai -yhdistelmää ja soto ukea, joiden lisäksi harjoittelimme myös liikkumista ja lyöntejä zenkutsu dachissa. Sitten drillailtiin etusuora + takasuora -komboa, johon vastattiin sisäänpäin kääntyvillä käsivarsitorjunnoilla. Päälle hieman mawamyllyä sekä jaloille että kylkiin, jonka jälkeen otettiin myllyyn mukaan kaksi suoraa lyöntiä. Tämän jälkeen harjoiteltiin parin kanssa erilaisia vapaavalintaisia yhdistelmiä vuorotellen. Tervetullut harjoitus, sain hyvän sauman kerrata eri komboja ennen sparreja.

Sparrailtiin arviolta noin viimeiset 15 minuuttia. Yritin keskittyä tällä kertaa erityisesti paikkojen hakemiseen ja sen tutkimiseen, minkälaisissa tilanteissa näillä säännöillä sparratessa vapautuu parhaat paikat iskeä takaisin. Kiertopotkut löysivät perille huomattavasti paremmin kuin lyönnit, joita tulikin rummuteltua enemmän vastustajan blokkeihin kuin kroppaan. Sparri tuntui kokonaisuudessaan jo huomattavasti järkevämmältä kuin ensimäisillä kerroilla. Ensi kerralla täytynee keskittyä enemmän lyöntien blokkailuun ja edelleen parempien lyöntipaikkojen etsimiseen.

Hyvät treenit sekä fyysisesti että teknisesti! Seuraavan kerran sitten sunnuntaina dojolle, perjantaina ja lauantaina puntille.
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#3

Viesti Vanish »

MA - Lepo
TI - Puntti
KE - Puntti
TO - Kiukkari
PE - Lepo
LA - Puntti + lyhyt uinti
SU - Kiukkari

Hyvät ja mielenkiintoiset treenit tänään! Kihonissa treenailtiin kokutsu dachia sekä siinä liikkumista ja lyömistä. Lisäksi soto ukea, uchi ukea, maegeria, kingeria sekä pystynyrkillä lyöntiä. Sitten otettiin vähän mawamyllyä. Kokutsu dachia sovellettiin myös ottelutekniikkaa treenatessa seuraavasti: takajalan kiertopotku alas, jonka jälkeen jalkaa ei palauteta, vaan astutaan suoraan potkun jälkeen etuviistoon, jolloin lyödään samalla koukku toisen puolen kädellä vatsaan. Koukun jälkeen noustaan suorilta kokutsu dachiin (eli paino takajalalla) ja etujalan kiertopotku päähän.

Muitakin mielenkiintoisia matsikomboja käytiin läpi. Yhdessä potkaistiin ensin takajalan alapotkulla useamman kerran. Sitten sopivassa vaiheessa hämättiin nostamalla takajalka, mutta samalla lyötiin etukäden koukku vatsaan. Sparreissa pääsi taas kivasti testailemaan komboja, joitakin jopa onnistuneesti. Oikean jalan sääriluu oli vielä sen verran kipeä edellisistä treeneistä, ettei sillä uskaltanut vielä juurikaan blokkailla, joten lähinnä imuroin alapotkut sille puolelle. Etupotkun käyttö tuntui hyvältä kummallakin jalalla, joskin kiertopotkut eivät tahtoneet löytää tietä kylkiin asti. Alas ihan hyvin kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan taas paljon hyviä oivalluksia knockdown-tekniikasta, hyvä meininki!
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#4

Viesti Vanish »

MA - Puntti
TI - Lepo
KE - Puntti
TO - Lenkki
PE - Lepo
LA - Puntti
SU - Kiukkari

Osu!

Torstain treenit jäi väliin koulukiireiden takia, mutta tänään pääsin dojolle. Melko matsipainotteiset treenit tänään, paljon käytiin läpi erilaisia komboja. Aloitettiin etusuora + takasuora + vartalokoukku -yhdistelmällä, ja tähän perään sitten lisäiltiin liikkeitä yksi kerrallaan. Loppujen lopuksi kombo näytti seuraavalta: etusuora + takasuora + vartalokoukku + etujalan alapotku sisäreiteen, johon heti perään jalkaa laskematta sokuto geri vatsaan ja samainen potku päähän. Lopuksi päätettiin tämä sarja vielä takakiertopotkulla. Sitten harjoiteltiin kiertopotkuja jodaniin ja niiden blokkaamista, jonka jälkeen chudan kiertopotkujen väistöä ja ohjausta gedan baraita muistuttavalla liikkeellä. Tämän jälkeen harjoiteltiin pyyhkäisyä vastaukseksi jodan mawaan. Pyyhkäisy tehtiin astumalla etujalka tajalan puoleiselle sivulle, pyörähtämällä selin vastustajaan päin ja sitten pyyhkäisemällä tukijalka omalla takajalalla (samalla suojaten päätä siltä varalta, jos potku tulee läpi).

Viimeiset vajaa puoli tuntia sparrailtiin. Etu- ja sivupotkun käyttö tuntui hyvältä, kuin myös liikkuminenkin. Yritin taas kierrellä ja muutenkin liikkua enemmän kookkaampien (ja kovempinyrkkisten) vastustajien kanssa. Olen myös mieltynyt etupotku + sivupotku -yhdistelmään, varsinkin kun pitkällä miehellä reachia löytyy, joten kait sitä täytyisi myös yrittää hyödyntää paremmin. Kokeilin myös takakiertopotkua jossain vaiheessa, mutta ohi meni että heilahti. Käsivarsiblokit tuntuivat paremmilta kuin viime kerroilla. Pari kertaa kokeilin myös edellisessä viestissä mainitsemaani kokutsu dachi -sovellusta yllättävän positiivisin tuloksin. Kävi myös ilmi, että pidän etukättä hieman liian usein turhan ylhäällä poissa suojaamasta kylkiä, sillä olen tottunut käyttämään sitä jatkuvasti pieneen härnäykseen. Ovi on siis turhan usein auki chudan kiertopotkuille.

Näin ensimmäisen 1½ kuukauden jälkeen täytyy todeta, että kiukkaritreeneissä erityisen mahtavaa on se, että jokaisen treenin jälkeen tietää kyllä käyneensä. Se jos mikä on omiaan kasvattamaan treeni-intoa. Säärisuojat täytyisi kyllä ostaa, sillä toisinaan sparraillaan myös ne päällä. Jos heti sparrien alussa potkii pahasti blokkeihin, sen jälkeen jättää helposti tekemättä niitä tekniikoita, joissa on riski saada kovaa osumaa samalle alueelle.

Torstaina sitten uudestaan, täytynee alkuviikosta antaa vielä hieman ajatusta omille virheille ja miettiä parannuksia!
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#5

Viesti Vanish »

Jaahas, täytynee ryhdistäytyä jälleen treenipäiväkirjan parissa. Eipäs siihen montaa päivitystä ehditty kirjoittaa ennen kuin mokoma unholaan vaipui!

Viimeisen kuukauden treeneistä yhteenvetona voisin sanoa, että koulu- ja työkiireistä yms. tekosyistä johtuen treenimäärät ovat heitelleet aika paljon. Lajitreeneissä on tullut käytyä ihan kiitettävästi, mutta oheistreeni eli puntit ja lenkit ovat jääneet vähemmälle. Joka tapauksessa peruskurssi lähenee loppuaan, käsittääkseni sunnuntaina viimeiset treenit. Olen ollut kurssiin kyllä mielettömän tyytyväinen, ja koen, että olen saanut juuri sitä mitä lähdin hakemaankin. Itse laji on näin muutaman esimmäisen kuukauden jälkeen melko lailla sellaista kuin odotinkin. Karatea hyvällä asenteella ja useimpien treenien jälkeen tietää kyllä olleensa treeneissä.

Karatessa ylipäänsä on jokin juttu, mistä mä vaan yksinkertaisesti tykkään. Se on ehkä se tietynlainen jämäkkys, joka tuntuu hyvältä kropassa. On ollut pirun mukavaa myös katailla pitkästä aikaa. Tai no, eihän mulla karatesta aikaisempia pohjia ole muuta kuin vanhan kotipaikkakuntani Goju Ryu -kokeilu. Ollaan tehty Pinan ykköstä ja kakkosta sekä Taikyoku ykköstä ja kakkosta. Lisäksi jotain potkukataa, en nyt muista oliko jostain Pinanista tai Taikyokusta versio, jossa lyönnit on korvattu potkuilla. Joka tapauksessa pidän kiukkarin blendistä. Sopivassa määrin eri asioita mitä mä haluan treenata ja ennen kaikkea miten mä haluan treenata. Välillä treenit painottuu enemmän kihoniin ja kataan, välillä matsitekniikkaan ja otteluharjoituksiin. Välillä koko skaalaan.

Onhan sitä kehitystä tapahtunut ensimmäisten kuukausien aikana, ja ehkä pikku hiljaa alkaa olla jotain ymmärrystä knockdownin perusteistakin. Joitain osioita on oppinut enemmän, joitan vähemmän. Pikkuhiljaa paremmaksi. Paljon on tosin vielä pahoja tapoja matsatessa. Esimerkiksi kun on tarpeeksi ottanut osumaa jalkoihin, alan reaktiona laskemaan käsiä kiertopotkujen eteen. Huono tapa, ja osittain juontaa juurensa varmasti myös siihen, ettei ole potkublokit vielä ihan mahdottoman hyvin hallussa. Lisäksi olen huomannut, että nopeita alapotkuja on monesti pirun vaikea torjua varsinkin hyvin lyhyeltä otteluetäisyydeltä, joka onkin knockdownille melko tyypillistä. Sen sijaan lyöntejä olen ehkä oppinut torjumaan hieman paremmin.

Olen yrittänyt treenailla itselleni myös jonkinlaista brazilian kickiä. Siitä alkaa sellainen karu alkumuoto olla jo kasassa, lisää hinkkaamista vaan. Lisäksi olen mieltynyt otteluissa tuohon kiukkarin suoraan eteenpäin keskilinjalle lyötävään vartalokoukkuun. Lieköhän tämä nyt sitten shita tsuki? Joka tapauksessa lyödään niin, että lyönnin loppuvaiheessa kyynärpää on tuotu oman vartalon etupuolella lähelle omaa keskilinjaa. Tuntuu monesti pääsevän kivasti läpi suoraan suojauksen keskivälistä. Lenkillä täytyy alkaa käymään useammin. Sparreissa ketuttaa, kun viimeisissä erissä tekniikoista loppuu voima ja mies vaan kaasuttaa. :lol:

Seuraavaksi dojolle sunnuntaina. Huomenna pahasti laiminlyödylle puntille tuskailemaan jalkapäivän parissa, jonka jälkeen palailen opinnäytetyöni pariin.

Hyviä treenejä ihmiset!
Kuvake
Vanish
sääreenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 76
Lauteille: Huhtikuu 2009
Paikkakunta: Vantaa

Vanish

#6

Viesti Vanish »

Pitkästä aikaa taas vähän päivitystä.

Treenailu on maistunut hyvin. Löin vasemman käden peukaloni jossain vaiheessa pahasti blokkiin sparreissa, ja se taittui sisäänpäin ikävästi. Viimeisen kuukauden olen itse sparraillut säkkihanskat kädessä, kun tuo ei tunnu paranevan. Eli peukalossa on vieläkin rajoittunut liikerata, jonka vuoksi sitä ei saa taitettua piiloon kunnolla nyrkkiä muodostaessa. Noh, jospa tuo siitä kesän aikana paranisi. Kesäkuun käyn vielä treeneissä, heinäkuu taukoa ja sitten saas lisää treeniaikaa elokuussa.

Viime torstaina sain mun ekan vyön kiukkarista eli oranssin (10. kyu). Alkuun otettiin vähän perus- ja matsitekniikkaa, ja sitten viimeinen puoli tuntia sparrailtiin. Kyllä sitä ihan hyvääkin runtua tuli, erityisesti rappusten käyttö on ollut hankalaa koko loppuviikon. Happi ei tosin meinannut riittää viimeisiin eriin, kestävyydessä on huimasti tekemistä. Matsailussa tällä hetkellä vaikeimmalta tuntuu hyvän lyöntipaikan löytäminen, siihen täytynee perehtyä tarkemmin seuraavaksi. Himassa olen hinkannut katoista lähinnä Pinan 1:stä. Haluaisin oppia edes jollain tasolla Sanchinin vielä ennen treenitaukoa, jotta olisi jotain uutta hinkattavaa heinäkuulle. Pitkissä ja intensiivisissä kihon-seteissä on muuten sitä jotain, mä pidän niistä erittäin paljon.

Seuraavan kerran dojolle ensi viikolla.

Osu!
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 52 kurkkijaa