Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Pexi

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#61

Viesti Pexi »

Tänään oli tarkoitus mennä käymään nopeasti salilla, mutta päiväunet voittivat. Nukuin reilun tunnin. Ja kun piti olla lähdössä töihin iski aivan älytön pisto vatsaan. Soittelin siitä päivystävällekin ja kyselin, mikä mahtaa vaivata ja kuulemma jonkin näköinen vatsakramppi? Mitä sitten ikinä käytännössä tarkoittaakaan. Menin sitten n.45min myöhässä töihin, totta kai ilmoitettuani asiasta. Koko loppupäivän vähän höhhö olo.


Syömisistäni:

En selkeästikään ole aamuihminen. Meinasi taas tulla kiire, kun piti lähteä terveystiedonkoetta tekemään ja naamariin nopeasti kupillinen kaakaota, C-vitamiinia ja kalanmaksaöljy kapseli. Tein kokeen niin nopsaan, että kouluruokailuun olisi vielä ollut reilut puolituntia, eikä oikein ollut lempiruokaanikaan, joten skippasin sen ja painelin heseen (taas viimeinen kerta vähään aikaan). Kotona vetelin Novellen Fruity omena vettä ja kirsikkatomaateita pari paketillista.
Töissä söin sitten pari ruisleipää ja kyytipojaksi appelsiinimehua. Kotona nyt olen syönyt suklaariisikakkuja ja Novellen Fruity Vettä jälleen. Seuraavaksi kalanmaksaöljy kaps. ja lisää Novellea.


Huomenna olisi lähtö Turkuun Master seminaarille (Sin Moon aseet aiheena). Kuitenkin ajattelin että voisi käydä nopsaan salilla ennen lähtöä kuitenkin. Katsotaan nyt.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#62

Viesti Pexi »

No niin. Leiri Turussa on leireilty. Siitä hieman. Parhaani yritän muistaa.

Perjantai 3.10.

Leiri alkoi 18:00 narutekniikoilla, joita seurasi kävelykeppi ja loppuun patukka. N. tunti kutakin ja n. 10 tekniikkaa/variaatiota per ase. Olin melko väsynyt joten en saanut siltä kannalta oikein kaikkea irti. Muuten kyllä ihan hauskoja juttuja.

Lauantai 4.10.

Leiri jatkui 11:00 naru- ja puukkotekniikoilla. Tunti kumpaakin ja ruokatauko. Tauon jälkeen kaikki ruskeat vyöt siirtyivät toiseen tilaan treenaamaan ja keskustelemaan heille olennaisista asioita, joista tulee olla tietoinen danikokeiden tullessa eteen kelle sitten milloinkin. Tämän vuoksi en sitten tiedä mitä aseita käytiin toisella puolella.
Päivän lopuksi oli myös graduoinnit, joten onnittelut kaikille uuden arvon suorittaneille!

Sunnuntai 5.10.


11:00; puukko, miekka pitkä keppi ja dulo(/kubotan). Oli hieman sellainen hutera olo johtuen lauantai-sunnuntaiyön kevyestä nesteytyksestä Turkkusen Börssissä illastaessamme.


Viime yö meni niin huonosti nukkuessa, että aamuinen väsymys voitti kädenväännön puntin ja nukkumisen välillä, joten menin 12:sta suoraan kouluun, josta suoraan klo 15:00 töihin. N. puoli yksitoista olin vasta kotona. :?


Ruokailua:

Viikonlopun ruokailut ei enään ole niin tuoreessa muistissa, että viitsisin niitä alkaa miettimään, mutta tänään vedin herättyäni vain kupin kaakaota, kun menin ruokailun kautta oppitunnille. Pyttipannua ja salaattia tuhti lautasellinen. Ruokajuomaksi vettä. Jäi kauhea nälkä ja jano, mutta santsikierros olisi johtanut myöhästymiseen tunnilta. Seuraavalla välitunnilla oli ostettava Fantaa kun jano ei tuntunut heltiävän.
Koulun jälkeen oli pakko käydä vetämässä 2 hampparia viereisellä grillillä, ettei heti tarvitse mennä töihin päästyttyä tauolle. Join maitoa.
Töissä söin pari hodaria, juotavan jogurtin, nakkeja, jokusen verran turkinpippuri karkkeja ja juomaksi appelsiinimehua.
Nyt kotiin päästyäni olen syönyt Tupla mysli patukan ja 2 lämmintä kinkku-juusto voileipää. Novellen Fruity omena vesi on toiminut juomana. Tänään taitaa mennä vielä jokunen sulkaariisikakku ja ehkä jotain lämmintä ja meibi suolakurkkua. :p
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#63

Viesti Pexi »

Tiistai 7.10.

Tänään ei kyllä päivä mennyt yhtään putkeen. Ensinnäkin, sain viimeyönä nukutuksi vaivaiset 3 tuntia, joten automaattisesti jätin menemättä aamutreeneihin. Ilmeisesti stressi pitää mut hereillä (osa syy). Samalla kun jatkoin uniani unohdin laittaa herätyskellon soittamaan enää uudestaan, joten nukuin sitten koulunkin ohi. No sitä ei ollut kuin yksi tunti joten ihan sama se nyt on sinänsä.
Ruokaa laitellessani sain soiton töistä, että olisinko tulossa töihin tänään. Olin itse menossa vasta torstaina seuraavan kerran, mutta kuulemma kerran työlistassa oli merkintä, niin ei auttanut muu kuin painella töihin.
Matkalla töihin sotkin sitten jalkakäytävällä (kuten 80% kaikista muistakin ihmisistä) ja poliisi pysäyttää "Terve. Oletkos alle 12 vuotias? Tules autoon." (Tää nyt tästä vielä puuttuki) Kuin pahinkin kriminaali siinä sitten istuttiin sivarin takapenkille kun poliisi selittää, että heillä on tänään teho ratsiat ja myöntää mulle 20e tilinsiirtolomakkeen valtion tilille (tai mihin sitten meneekään). Pääsin töihin 50min myöhässä. Siellä ollessa pamautin pääni pari kertaa oikein mukavasti samaan rautaan kun siinä edestakaisin sehlasin.
Töistä päästyäni suuntasin treenipaikalle iltapalavärkit messissä ja kun pääsin pelipaikalle, niin tiputan kai sen pussin lattialle. Lasinen mehupurkki rikki ja samalla muutkin ruoat ihan mehussa ja lasinsiruissa. Näin. Vähän on nyt kaukana treenistä, mutta kuitenkin. :D


Vedin ihan omaa treeniä kun töiden takia en tosiaan ehtinyt vedettyihin treeneihin.
Aluksi hakkasin säkkiä 5x2min n. minuutin tauoilla. Sitten potkin 10x3 per jalka kiertopotkuja, jonka jälkeen 3x30 suoria vatsoja, 3x15 kyljeltään vatsoja, molemmin puolin ja 3x20 selkäliikkeitä. Tämän jälkeen 3x20x15kg haukkareita tangon kanssa ja 3x15x15kg pystysoutu. Sitten nopea saunominen ja kotiin.
Ei kauheeta tappoa, mutta nyrkkeily kyllä oli melko jees.


Syömisiä:

Aamupalaksi kaakaota ja ruisleipää, sekä C-vitamin. ja kalanm.öl.kapseli.
Ruoaksi jauheliha, katkarapu, vihannes wokki ja ruokajuomaksi appelsiinimehua.
Töissä pari hodaria, donitsi ja appelsiinimehua.
Kotona tämän päiväistä ruokaa ja appelsiinimehua, kun kerran töistä ostamani iltapalavärkit tiputin maahan. Lisäksi Novelle Fruity vettä ja suklaariisikakkuja. Mölleri menee kohta.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kaptah
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 1198
Lauteille: Kesäkuu 2006
Paikkakunta: Pori

Re: Pexi

#64

Viesti Kaptah »

Ei saisi vaölvoa niin pitkään. Jää huono unirytmi päälle. Täytyy meditoida niin stressi lähtee. Ja kuuluu noudattaa liikennesääntöjä. :patsukki:






:kiire:
Kohtuus kaikessa - kohtuudessakin
_____________________________

Sin Moo Hapkido 4.Dan
Haedong Kumdo 3.Dan
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#65

Viesti Pexi »

Jep ihan totta. Päivä on vaan liian lyhyt ja nukkuminen on turhaa ajanvietettä. :D Totta kai siis on palautumisen kannalta tärkeää, mutta ärsyttää kun on sellainenkin toiminto ihmisellä olemassa.


Keskiviikko 8.10.

Aamutreeni. Aluksi lämmittelyksi salin ympäri juoksemista ja huitomista, jota seurasi 25 peruspotkua kerta per jalka niin, että kevyet painot käsissä (1-1,5kg??) heiteltiin vaan käsiä samalla ilmaan. Ensimmäinen kierros kaksi lyöntiä ja potku, toinen kierros kädet käy koko ajan samalla kun potkii ja kolmas kierros ilman painoja.
2min pistaria, ihan etukäsi-takakäsi.
2x8 per jalka nopeita jalan nostoja potkutargettiin, jonka jälkeen käännettiin kiertopotkuksi 2x10 per jalka.
2min pistaria, sama etukäsi-takakäsi
25 peruspotkua taas läpi, kädet käy koko ajan.
2min pistaria, takakäsi-etukäden koukku ja potku (vaihdellen etu- ja kiertopotkua)
Pieni huili jonka jälkeen painoilla kolme kuuden liikkeen sarjaa 15kg:lla. (Normaalisti kuuluu neljä, mutta jätettiin ensimmäinen vaihe pois)
1) Sarja
-Rinnalleveto x10 & haukkari myötäotteella x10, molemmat putkeen
-Pystysoutu x10 & normaali haukkari x10, putkeen taas
-Pystypunnerrus x10 & pyörivä haukkari (tai joku, mikä sitten onkaan nimeltään) x10, putkeen
2)
-Rinnalleveto x10, hauis myötäotteella x10, pystysoutu x10, putkeen
-hauis x10, pystypunnerrus x10, pyörivä hauis sydeemi x10, putkeen
3)
-Kaikki putkeen samoilla toistoilla.
Sen jälkeen otin pikku huilin taas ja vähän aikaa potkuja. Kiertopotku-takakiertopotku. N. 10min ja lopuksi kevyttä venyttelyä.
Muuten hyvä fiilis treenin jälkeen, mutta huomasin taas, että aivan olematon kunto.


Ruokailua:

Aamupalaksi ruisleipä, kaakao, C-vitam. kal.maks.öl.kaps.
Treenin jälkeen mössöt naamariin.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#66

Viesti Pexi »

Edelleen keskiviikkoa.

Junnut ylemmät:
Alkulämmittelyn veti (kuten tavallista) eräs innokas junnu, jonka jälkeen vedin korealaisen alkulämmittelyn. Sen jälkeen tehtiin kaikille yksi yhteinen tekniikka jota he alkoivat työstää sillä välin, että kaikki saatiin vuorotellen tekemään omia vyötekniikoitansa. Näitä jonkin aikaa ja sen jälkeen potkuja. Kullekin vyövärille omat vyökoepotkunsa. Olin apuohjaajana.

Junnut peruskurssi:
Alkulämmittelyä, jonka jälkeen peruskurssin lyönnit, painia ja perustekniikkaa. Myöskin apuohjaajana.

Nuoret peruskurssi:
Toinen apuohjaajista veti alkulämmittelyn ja potkut 1-10. Tämän jälkeen kaatumiset taakse ja sivulle hyvää tahtia ylläpitämällä lämpöä. Sen jälkeen perustekniikkaa; aluksi 2 tekniikkaa olkapäistä ja 2 ranteesta.
Viimeisen 20 min verran potkittiin potkutargetteihin kiertopotkua, suoraa kantapääpotkua ja puukkopotkua. Jaettiin porukka kolmeen ryhmään. 2 naisten ryhmää ja yksi miesten ryhmä. Toisessa naisten ryhmässä oli eräs mieshenkilö jolla on kylkiluu korjautumisen alla, joten hän ei oletetusti potkinut keltään ilmoja pihalle. Miesten ryhmässä sai antaa targetille kyytiä ja pääsin itsekin vähän potkimaan.
Puukkopotkussa yksi peruskurssilainen loukkasi itsensä. En tarkalleenottaen tiedä mitä kävi, kun katsoin juuri toista ryhmää, mutta nilkka jotenkin rusahti. Oliko nyrjähdys vai potkaisiko maahan jäi syy kuitenkin epäselväksi. Kylmäpussi nilkkaan, jalka ylös ja paine kipeään kohtaan. Lopuksi samainen apuohjaaja, joka piti painetta loppuajan nilkassa pyöritti siteen nilkkaan ja ihan omin voimin käveli kaveri ulos salilta. Toivotaan nyt ettei käynyt pahemmin.
Vihonviimeiseksi lopuksi punnerrukset, vatsat ja selät x20 kaikki.
Tämän treenin vedin itse. Ja olikin oikein puhe treeni, ainakin tekniikoiden osalta. Tuli taas höpistyä tovi, mutta toivon, että peruskurssilaiset osaavat arvostaa syvällistäkin selontekoa. :)


Ruokailua:

Söin ruoaksi tänään Italianpataa. Aika hyvää vaikka itse sanonkin! Tekis mieli nytkin hotkia kaksin käsin, mutta kun pitää syödä sitä huomenna koulun ja töiden välissä. Jälkkäriksi vedin suklaa muffinin. Pommakki toimi ruokajuomana. Lisukkeena oli karjalan piirakkaa (3kpl).
Kotiin päästyäni treeneistä vedin ensimmäisenä loput 4 karjalanpiirakkaa, toisen suklaa muffinin ja jättiksen. Kauhea herkkupäivä. Nyt seuraavaksi teen pari lämmintä ruisleipää ja juon tod. näk. Novelle Fruityä. Se on nyt korvannut mulla Coca Colan ja Pepsin joita tuli juotua vähintäänkin joka päivä jossakin kohtaa. Selviää hampaat vähemmällä rasituksella. Tietty möllerin kalanmaksaöljy kapselin heitän huiviin jossakin kohtaa ennen nukkumaan menoa. Toivottavasti pian.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#67

Viesti Pexi »

Torstai 9.10.

Aamutreeni. Kuntosalille. Tein melko pitkälti kaiken näköistä. Jostain kumman syystä kuitenkin kauheeta tappovääntöä lähes joka painon kanssa, vaikka ihan normi painoilla teinkin. Jotkut olivat hieman jopa pienemmillä vastuksillakin kuin alun perin piti tai millä olen aikaisemmin tehnyt. (P**ka fiilis jäi mutta tulipa käytyä) Sarjat:
-30x45kg lämmittely, 3x12x65kg toistot. Lat rowing (se liike jota en vieläkään tiedä nimeltään suomalaisittain [joku vetoliike kuitenkin joka ottaa yläselkään ja käden koukistajiin])
-30x35kg lämmittely, 3x12x55kg. Rinta työntö (tjn.)
-3x12x45kg. Pec deck.
-3x12x45kg. Ylätalja leveellä otteella niskan taa.
-3x12x15kg. Haukkari. Keskimmäinen sarja jäi 10 toistoon - ja otti päähän. Normaalisti jää vähän jopa varaa. Ehdin jo miettiä n. 4 vko sitten 2,5-5 kilon lisäämistä.
-3x12x25kg&25kg (25kg per käsi). Hieman erilainen kulma rintatyöntöön.
-x50 perus normaalit vatsalihakset.
Sen jälkeen saunaan, joka oli jo sammutettu hetki sitten, joten se oli jo vähän ehtinyt viiletä.


Ruokailua:

Aamupalaksi ruisleipä ja kaakaota, C-vitm. sekä kal.mak.öl. kapseli.
Treenin jälkeen lisäravinteet ja kouluun.
Koulussa makkarakastiketta, perunaa ja salaattia reilu lautasellinen ja hieman hain lisääkin. Juomaksi vettä.
Koulusta kotiin päästyä nopeasti eilistä Italian pataa lautasellinen naamariin ja juomana käytin Novelle Fruitya.
Töissä pari hodaria, kolme vanilja vanukasta ja vähän lakritsia, jota säästin kotiinkin.
Kotiin päästyä vähän Italian pataa. Paljon en pystynyt enää syödä kun sitä tursuaa jo korvistakin. Seuraavaksi valmistan pari lämmintä leipää, juon appelsiini mehua ja syön lakritsia. Kal.maks.ölj. kaps. menee siinä jossain välissä.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#68

Viesti Pexi »

Ompa ollut hankalaa saada rako nyt kirjoittaa tänne, mutta koitan olla täsmällinen.


Perjantai 10.9.

Aamutreeni. Aluksi lämmiteltiin kukin vähän mitenkin, jonka jälkeen alettiin potkia. Aluksi ihan edelleen lämmittely mielessä joitain randomeja potkuja ja lopulta siirryttiin aiheeseen sivupotku. Oikeaa liikerataa tavoiteltiin potkiessa hitaasti. Tämä vaati melkoisesti aikaa joten ehdittiin vain potkia säkkiin vielä toistakymmentä kertaa kukin ennen kuin aloimme venytellä. Jalat lämpiminä oli hyvä vetää oikein kunnon äärivenytyksiä. N. 30 sekunttia asennossa, jossa maattiin selällään, yksi istui päällä pitämässä polvet suorina ja kaksi muuta painoivat jalkoja päätä ja maata kohti. Lopuksi kunnon puristaminen vastaan niin kauan kuin jaloissa riitti voimaa pusertaa.

Kyseisen päivän syömiset jäi todella vähäisiksi. Aamulla pelkkä ruisleipä, kuppi kaakalota, C-vit. ja kalanmaks. Kotiin aamureeneistä ja nokoset, jotka venyi niin pitkiksi, etten ehtinyt valmistaa ruokaa. Siispä kaksi ruisleipää ja töihin. Töissä pari hodaria ja pari vaniljavanukasta. Illalla pämppäämään (joka alunperin ei ollut tarkoitus, nimittäin just viikko takaisin vannoin, että oli taas viimeinen kerta pitkään aikaan).


Lauantaina ei kapulaa, ihan normi päivä. Töihin kahdeksitoista ja kotiin seitsemältä. Olipa muuten myymälävarkaustilannekin ja sain saman tilanteen peruna uhkailuja kys. henkilön kaverilta, jota myös epäilimme osallisuudesta. Heh, kaveria ketutti kun en ollut näkevinäänkään häntä kassallani hänen siinä melttotessaan. :D (Asiakkaatkin olivat hyvin juonessa mukana)

Aamupalana meni kuppi kaakaota ja pari ruisleipää. Siitä sitten toennuttua poikkesin nappaamassa Euromasterilta ilmaisen makkaran kun juhlivat julkisivunsa uutta ilmettä (näytti muuten meikäläisen silmään aivan samalta kuin ennenkin :D). Töissä taas pari hodaria (ihme) ja suklaa-vanilja vanukasta sekä Coca Colaa. Kotona ollessa lämpimiä ruisleipiä ja appelsiini mehua.


Sunnuntai 12.10.


Junnujen alempien, ylempien ja peruskurssin treenit 12-15:30. Kaikissa oikeastaan vain vyötekniikoita ja peruspotkuja. Ei mitään erityistä. Vähän olivat vaan taas levottomia. Pariakin junnua tuli muistutettua, että miten treeneissä kuuluu käyttäytyä ja mitä en todellakaan suvaitse.
Olin apuohjaajana kaikissa.


Tänään naamariin meni aamusti ruisleipä ja kaakaota. (On nyt parina päivänä jäänyt vitamiinit ja kalaöljyt vetämättä, mutta jatkuu taas kyllä.) Ruoaksi marinoitua porsaan suikalelihaa kermakastikkeessa ja suomalaista perunaa, ruokajuomaksi litra kevytmaitoa. Jälkkäriksi Pringlesejä ja Pepsiä (vähän oon taas antamassa pikkusormea herkuille, mut onneks on rahat sen verran vähissä, et en uskalla ostaa turhuuksia ennen keskiviikkoa ja silloinkin on jo vieroitusoireet loppuneet. :lol: ). Mutsin luona ollessa kupillinen kaakaota ja nyt kotona paketillinen viinirypäleitä ja loput Pringlesit ja loput Pepsit.

Huomiseet. Koitan taas realiaikaistua. :)
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#69

Viesti Pexi »

Maanantai 14.10.

Tänään jäi treenailut väliin ihan inhimillisen erehdyksen takia. Olin laittanut herätyskellon soittamaan 10:20 kun oli pitänyt laittaa 9:20, joten käänsin sitten vain vielä hetkeksi kylkeä, kun koulussa ruokailu odotti jo 11:25.
Oli myös suunnitteilla painella lenkille työpäivän jälkeenkin, mutta pääsin vasta 22:10 ja tovi vierähti jutellessa työkavereidenkin kanssa ennen kotiin lähtöä.


Syömisiä:

Aamupalaksi kupillinen kaakaota ja suoraan koulun ruokailuun. Siellä oli tarjolla jauheliha-perunamuusi sosetta. Ei mitään lempi ruokaani, mutta ketsuppia sopivasti päälle niin kyllä sitä vähän söi. Vettä juomaksi. Koulusta suoraan töihin jossa vetelin taukojen aikana pari hampparia, vanilja vanukasta, tölkillisen Colaa ja lakritsipatukan.
Kotona olen vedellyt pari lämmintä leipää ja 3 juusto Wilhelmiä käristyy paraikaa uunissa. Mehutiivisteestä landrattua mehua olen tässä vedellyt.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#70

Viesti Pexi »

Tiistai 14.10.

Tänään aamutreeni kesti hieman lyhyemmän tovin, kun Satakunta Sports Academyn jäsenkorttikuvaukset otti osan treeniajastamme. Kesti siis vain n. 45min. Aluksi venyttelyä ja lämmittelyä. Huomasin, että oikean jalan takareisi oli juntturassa ja säteili aika mukavasti toisinaan.
Tehtiin kaikki viehreään tulevat tekniikat kerta per puoli, jonka jälkeen alettiin potkia. Nopeita jalan nostoja. Kaksi nopeaa potkua alhaalta ylös, josta siirryttin saksipotkuun ja lopuksi taaksepäin hypäten potku alhaalta ylös.
Potkujen jälkeen taas venyttelyä.

Koulun jälkeen ja hetken kotona oltuani kävin nopealla lenkillä. Ihan sellaista semitahtia pistin menemään. Juoksin n. 4km kahteenkymmeneen minuuttiin.
Olen aina vihannut juoksemista, mutta ensimmäistä kertaa se olikin oikeastaan ihan mukavaa. Heittelin siinä nyrkkejä samalla ilmaan (vähän kliseistä kylläkin, mutta tuohan se siihen oman pikku juttunsa myös). Seuraavaan ajankohtaan toivon, että saan mp3:n takaisin, jotta saa pistettyä kunnon tappomusaa, jos vaikka innostuisi juoksemaan ihan hullunlailla ja, että sataisi vettä. Itselle henk. koht. vesisateessa juoksu on paljon nautinnollisempaa kuin se että ei sada. :p


Syömisiä:

Aamulla meinasi taas vaihteeksi tulla kiire (harvemmin) kun heräsin 7:55 ja kuvaus olisi 8:15 joten en syönyt mitään, ostin vain urheilutalolta Montain Dewin kun pääsin paikalle.
Treenin jälkeen Koulumme tarjoamalle aamupalalle. 3 slaissia pizzaa ja 2 lasia appelsiinituoremehua. Tunnin päästä tästä kouluruokailu, jossa lautasellinen lihakeittoa ja 2 siivua setsuuria sekä vettä juomaksi.
Kotona hörpiskelin vaan mehua ja limpparia.
Töissä meni 7 karjalanpiirakkaa ja 2 tölkkiä Colaa. Lisäksi muutama Chili pähkinä. Kauheeta kun on alkaa taas ottaa valtaa nuo limpparit (vai annankohan itse sen ottaa vallan. :D enivei).
Kottiin päästyäni vetelin paketillisen viinirypäleitä (oliko se nyt joku 500g tjn.). Niiden perään voileipäkeksejä, ja juustomakkaran. Seuraavaksi voisin tehdä vielä pari lämmintäkin ruisleipää, mut kello alkaa olla taas jo miljoona. Juomaksi olen tässä lipittänyt, mitäpä muutakaan kuin Pepsiä. -.-
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#71

Viesti Pexi »

Keskiviikko 15.10.

Aamutreeni. Alkuun lämmitelyksi juoksentelua ympäri salia. Itse tein lämmittelyksi 2 2min säkki sarjaakin. Ensin ihan nyrkkeilin ja sitten potkin. Lisäksi tein 25 peruspotkua kerta per jalka niin, että pari lyöntiä aina jokaisen potkun välissä.
Käytiin ylemmän vihreän tekniikat, jonka jälkeen alettiin potkia. Aluksi ihan kiertopotkua lantion/rinnankorkeudelta ja tämän jälkeen käänsimme kulmaa (yläviistosta alaspäin). Seuraava oli potku sivulle, johon yhdistettiin pyyhkäisevää- ja vastakkaissuuntaan pyyhkäisevää etupotkua myöhemmin. Viimeiset potkut olivat puukko ja kirvespotkuja sekä potku joka nousee ikäänkuin etupotku, mutta voima kohdistetaan, kuten puukko- ja kirvespotkussa, alaspäin.
Lopuksi jalkojen venyttelyä ja samalla kun muut tekivät tätä venytystä, jossa maattiin selällään ja kolme kaveria painavat jalkoja kohti päätä ja maata, niin minä tein 3x15x15 pystysoutuja ja 3x20x15 haukkareita tangolla. En uskaltanut antaa poikien venyttää kun viime kerran seurauksena meni takareisi jumiin. Venyttelen ihan itsenäisesti mielummin. :p


Syömisiä tähän asti:

Aamupalaksi kuppi kaakaota. Melko ruhtinaallista. Treenistä reilun tunnin päästä kävin mummun luona syömässä. Lihapullia (ehkä maailman parhaita) oman maan perunoita porkkanaraastetta ja maitoa. MM m! Kouluun välissä ja nyt syön omaa reseptiäni noudattaen jauheliha, katkarapu, (itämaisia) wok vihannes ja riisi keittoa. Oman maun mukaan maustettu. Taitaa mennä toinenkin lautasellinen. Aika hyvää! Juomaksi appelsiini mehua.
(Syöminen on kivaa :D)
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#72

Viesti Pexi »

Samma Onsdagen

Ylempien junnujen treenit. Alkulämmittelyn veti jälleen sama junnu. Hän ja hänen veljensä ovat melko innokkaita täytyy kyllä myöntää. Vähän toisinaan kuitenkin voisivat olla muidenkin parina kuin keskenään kun välillä menee veljesten väliseksi nahisteluksi. :p
Perustekniikkaa, painia ja vyötekniikkaa oli melko lailla koko sisältö. Loppuun vatsalihaksia.
Olin apuvalmentamassa.

Junnujen peruskurssin sisältö oli peruspotkuja ja perustekniikkaa.
Olin apuohjaajana.

Nuorten/sennujen peruskurssi. Apuvalmentaja veti lämmittelyn. Hyppelyä ja sen sellaista.
Kaikki 10 peruspotkua nopeasti läpi. x10 joka potku. Tämän jälkeen painia pari erää eri henkilöiden kanssa, ja sitten siirryttiin tekniikoihin. 2 olkapäistä (käsipuukko, rannelukko) ja 2 ranteista (rannekaato, pyyhkäisy).
Otettiin tänäänkin vähän targeteihin potkimista. Kiertopotku, suora kantapääpotku, puukkopotku, pyyhkäisevä ja vastakkaissuuntaan pyyhkäisevä etupotku. Sai kokeilla myös hypäten niin, että potkaisee molemmat pyyhkäisevät saman hypyn aikana. :p
Loppuun hieman jumppaa. Yhdellä jalalla hyppimistä niin, että kaveri makaa X asennossa selällään ja siinä kierrettiin kahdeksikkoa kaverin ruumiinosia ylitellen. 30 ruumiinosan ylitystä per jalka. Tämän jälkeen jatkettiin vielä hyppimisellä; porukka pukeiksi 'kilpikonna-asentoon' ja aina perimmäinen lähti hyppimään kaikkien ylitse. Saavuttuaan etummaiseksi, meni hän itsekin 'kilpikonna-asentoon'.
Porukka muotoon ja vielä nopeat punnerrukset, vatsat, selät. Kaikki 20 toistoa. Tein loppujumpan itsekin muiden mukana.
Treenin jälkeen rentouttava sauna.

Olen myös ottanut nilkkapainot taas käyttöön (2kg+2kg). En treenaa niiden kanssa, koska polvet ei kestä sitä rasitusta, mutta ihan normaalissa arjessa kulkeutuvat mukavasti mukana, ja totta kai valmentaessa pystyy pitämään.
Tänään on ollut koko muun päivän jalassa, paitsi aamutreeneissä, ja kun potkittiin ja kuntoiltiin peruskurssilaisten kanssa.


Syömisiä:

Treenien jälkeen rullakebab ja 500g viinirypäleitä. Juomaksi Pommacia.
Vielä hiukoisi vähän mutta olen niin poikki, etten pysy enää sekuntiakaan hereillä.
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#73

Viesti Pexi »

Torstai 16.10.

Ensimmäinen torstai reiluun kuukauteen, ellei jopa kahteen, kun pääsin työkiireiltäni osallistumaan illan treeneihin.
Aluksi oma treeni. Lämmittelyksi hyppimistä ja huitomista sekä korealainen alkulämmittely. Lisäksi peruspotkuilla jatkettiin vielä jalkojen lämmittelyä. Kaikki 25 potkua niin, että kädet käyvät koko ajan. Kerta per jalka. Tämän jälkeen vielä nopeasti 10 etupotkua frogista hypäten, vuoro jaloin.
Haettiin potkutargetti kolmea henkeä kohti ja alettiin heilua. Ensimmäisenä koukkupotku 10 osumaa ja pitäjän vaihto. Kun oli kierros täynnä, alettiin tehdä hypäten samaa kunnes toisin ilmoitetaan. Toisena oli takakiertopotku. 16 osumaa ja pitäjän vaihto. Kierros täynnä niin sama hypäten, jälleen kunnes toisin käsky käy. Kolmas ja viimeinen potku oli helikopteripotku (jotkut taitaa kutsua tornaadoksi?). Jälleen 16 potkua ja kun oli kierros täynnä niin sitten vaan jatkoi kunnes toisin sanottiin.
Seuraavana oli vuorossa tekniikkaa. Vanhan kertailua. Ylempään siniseen ja ylempään punaiseen tulevia tekniikoita, kummastakin 2. Hetki tehtiin, jotta kaikki pääsee sisään kys. tekniikoihin ja tämän jälkeen otettiin yksi tekniikoista, 10 nopeeta toistoa kumpikin pareista ja hitaat hyppivät. Sitten mattopainia ja pystyottelua. Jälleen yksi tekniikoista 10 toistoa ja sama menettely. Uudelleen mattoon ja taas pystyyn.
Targetti paria kohti 10 nopeeta jalan nostoa kummallakin jalalla. 10 parin kanssa tehtävää kyykkyä (selät vastakkain), sitten eräänlaisia vatsaliikkeitä, jossa ollaan selällään vieretysten, kummallakin päät osoittaa eri suuntiin, pidetään käsistä kiinni ja nostamalla alakroppa ylös siirryttiin kaverin toiselle puolelle. Näitä 10. Sitten taas nopeita jalan nostoja, mutta käännettiin hieman kulmaa, jolloin tehtiinkin kiertopotkua.
Aivan lopuksi vatsasarja:
1) Nopeita yläkropan nostoja
2) Jalkojen rullaus
3) Linkkuveitsiä
4) Vartalonkierto oikeaan polveen
5) Vartalonkierto vasempaan polveen.
Jokainen liike niin nopeasti kuin jaksoi ja niin monta kertaa kuin ehti. Itse sain n. 15 jokaisessa.
Muistinkohan kaiken? No taisi olla siinä. :)

Nuorten alempien vöiden treenit. Apuohjattiin ja samalla sivussa treenattiin kaverin kanssa. Kun porukka alkoi potkia, potkimme mekin, mutta hieman omia juttuja. Nopeat 2 kiertopotkua eri jaloin toistakymmentä kertaa, sitten alapotku-kiertopotku kombinaatiota, varmaan joku 30krt. Ei ainakaan vähempää. Sitten oltiin taas apuohjaajien roolissa, kunnes loppujumppa alkoi ja vedettiin sivussa vähän kahvakuula juttuja. (En löytänyt pikaisella selailulla nimiä liikkeille, mutta koitan selittää ne niin, että joten kuten liike tulee ymmärretyksi.) Kuulat 12kg.
1) Nostoja alhaalta ylös, ylhäällä käsi suoraksi. x10 per käsi
2) Nostoja kahdella kädellä eteen kädet suorina, joustaen kevyesti polvista. x20.
3) Ristiin nostoja, puolelta toiselle. Kaksin käsin kiinni kuulassa. Aina laskee reiden ulkopuolelle ja edestä mentäessä kädet pysyvät suorina. x20.
4) Työntöjä ylöspäin selällään maaten. Työnnettiin niin että hartia nousee myös ilmaan. x10 per käsi.
5) Nostoja pääntakaa. x20.
6) Turkkilainen nousu. (Ainoa minkä tiedän nimeltä :D) Tässä loppui itseltä puhti. Tein oikealla kädellä 6krt ja vesemmalla vain kerran. :D Ei vain kyennyt enää.
Saunaan rentoutumaan.


Syömäpuolesta:

Aamupalaksi kuppi kaakaota, C-vitam. & kalanmaks. öl. ja suoraan koulun ruokailuun. Liha kastiketta, perunaa ja salaattia. Vettä juomaksi.
Kotona vähän limpparia välipalaksi ja kaupassa käynnin jälkeen eilistä safkaa lautasellinen, 4 karjalan piirakkaa ja appelsiinimehua.
Omien treenieni jälkeen meni likemmäs pari litraa vettä ja saunomisen jälkeen käytiin kaverin kanssa vetämässä rullakebabit. Juotiin vettä.
Kotiin päästyäni 250g kirsikkatomaateita, mandariini, 2 karjalan piirakkaa ja Coca Colaa (Ai jai kun ei lupaukset pidä. :D).
Tänään menee vielä kalanmaksaöljy kapseli ja tod. näk. juon sen alas Colalla.


Huomenna meitä olisi lähdössä sitten nelihenkinen ryhmärämä Ruotsinmaalle Tukholmaan mestarimme mukana, jossa hän pitää leiriä. Tulemme takaisin vasta sunnuntain iltalaivalla, joten seuraava päivitykseni ajoittuu maanantaihin tai tiistaihin, riippuen vireystasostani.

Ensiviikkoon!
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#74

Viesti Pexi »

Noniin. Vihdoinkin sopivasti aikaa kirjoitella. Elikä elikä.


Lauantai 18.10.


Saavuimme Ruotsiin klo 6:00 Ruotsin aikaan ja meitä noutamassa oli Pierre Sundin (Moodowon Hapkido 4.dan). Tukholmasta Västeråsiin ja leiri alkoi klo 10:00. Alettiin ihan läpikäymällä peruspotkut 1-25. Tämän jälkeen perustekniikkaa 1-15, drillejä, kävelykeppiä ja jotain muutakin, mitä en enää muista. Kokonaisuudessaan treeniosuudet olivat 10-14 ruokatauko thaimaalaisessa (komiat sapuskat) ja 15-18. Illalla treenailujen jälkeen käytiin kiinalaisessa ravintolassa. Seisova pöytä ja taivaalliset ruoat.


Sunnuntai 19.10.

Treeni alkoi 11:00. Päivän aiheina oli puukko, ruskean vyön vyötekniikka ja jotain muutakin. Aika surkastuttaa muistinystyrät. Treenit olivat 11:00-13:00 ruokatauko jälleen thaimaalaisessa ja 14:00-16:00. Nopean suihkuttelun jälkeen suunta kohti Tukholmaa ja satamaa kun laiva lähti klo 19:00.
Laivalla vähän sapuskaa naamariin ja kevyttä pöhnää havittelemaan karaokebaarin puolelle. Heh, siellä tuli vedettyä Sommaren är kort. Tai ainakin yritettyä kun karu totuus valkeni mulle, etten osaakaan kuin kertosäkeen. :D Tulipahan ainakin viihdytettyä 'yleisöä'. Yksikin innokas fani tuli lavalle asti ja veti värssyn loppuun kanssani, selkeästi paremmalla menestyksellä kuin meikäläinen. :smt003 Onneksi minut tunsi vain harva. Pöhnää ei saatu aikaan. Ehkä hyväkin niin.


Maanantai 20.10.

Saapuminen Suomeen klo 7:00. Kurkku lievästi kipeä. Väsynyt. Ajomatka kotiin. Nukuin koulun yli ja töihin kolmeksi.


Tiistai 21.10

Selkeää nuhan alkua. En viitsinyt mennä tämän vuoksi kouluun enkä aamutreeneihin. Viideksi töihin.


Keskiviikko 22.10.

Selkeästi kovassa flunssassa. Syysloma, joten ei tarvinnut erikseen jättää menemästä kouluun. Illalla vedin vain pakollisen peruskurssin treenin. Alkulämmittelyn veti apuohjaaja. Korealainen lämmittely ja mattopainia. Painin jälkeen käytiin muutama ihan perus perus mattopaini tekniikka läpi. Aluksi kaulaliinasidonta, jonka jälkeen kaksi eri tapaa poistua kaulaliina sidonnasta ja lopuksi viiniköynnös ihan vain sokerina päälle. Paini sessioinnin jälkeen perustekniikkaa. 6 tekniikkaa ranteesta ja 2 kyynerpäästä. Viimeinen vartti loppujumppaa. Ensimmäinen liike oli sellainen, että päädystä lähdettiin kulkemaan parin kanssa niin, että toinen makaa maassa selällään pää kaveria päin ja pitää tämän nilkoista kiinni ja vetää päänsä aina kaverin jalkojen väliin. Seisova pari taas aina ottaa askeleet taakse niin että makaavan kaverin kädet suoristuvat. Tätä päädystä päätyyn ja vaihto. Toinen liike oli ikäänkuin kottikärry otteesta suoritettu punnerrushyppy, mutta pari pitääkin polvien yläpuolelta kiinni ja punnertava osapuoli pyrkii pysymään ilmassa selkälihaksien avulla mahdollisimman kauan. 10 toistoa kumpikin pari. Tämän jälkeen kuivaharjoiteltiin perhosuintia. Eli mahalleen maaten, kädet suoriksi eteen, vedettiin muu vartalo eteenpäin ja lopuksi vielä työnnettiin niin että napa irtoaa matosta. Päädystä päätyyn. Ja viimeinen liike oli sellainen, että edelleen maattiin vatsallaan ja työnnettiin käsillä kroppaa taaksepäin, takaisin toiseen päätyyn.
Treenien jälkeen saunomaan.


Syömisistä tänään:

Aamupalaksi appelsiinimehua ja C-vitam. sekä kalanmaks. kaps.
Ruoaksi mummun luona lihapullia, perunaa ja salaattia. Maitoa juomaksi.
Välipalksi räiskäleitä.
Treenien jälkeen mummun mukaan laittamia räiskäleitä ja suklaata sekä laivalta ostamaani Toblerone valkosuklaata. Juonut olen vain appelsiinimehua, reilu litra.

Lisäksi olen koko päivän syönyt Mynthoneita ja niistänyt. -.-
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Kuvake
Pexi
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 110
Viestit: 210
Lauteille: Syyskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pexi

#75

Viesti Pexi »

Edelleen kipeenä. :/ Huomenna apuvalmentamaan ja maanantaina lähtee taas treeni nollista. :/
Sin Moo Hapkido 1.dan
BJJ/Lukkopaini
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 65 kurkkijaa