Se hyvä puoli judossa on, ettei siinä vielä tarvitsekaan osata mitään... Koripallossa pitäisi olla jo niin perkeleen taitava, kun on niin monta vuotta tahkonnut.En ole pystynyt pelaamaan koripalloa aktiivisesti viime heinäkuun jälkeen. Selkä oli oireillut jo aikaisemmin sillä tavalla, että välillä räjähtävissä suorituksissa jompi kumpi jalka petti alta tai tuntui pikkuisen kipua pakarassa. Hypin heinäkuussa ihan perushyppyjä penkillä ja yhtäkkiä selkä ei vain kantanut enää - kipu oli suunnaton. Lannerangan kuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta en uskaltanut aloittaa enää treenaamista uudelleen kivun lakattua, vaan päätin pitää välivuoden. Kuntoutan selkäni (ja nämä heikot reiteni) kuntoon ja mietin sitten kautta 2008-2009. On jotenkin sääli, että joutuu olemaan lajin parista pois, mutta ei minulle toisaalta olisi ollut sopivaa joukkuettakaan missään. Entisessä kotikaupungissani olisin joutunut tekemään kaiken itse ja olisi v*tuttanut, ja tässä nykyisessä olisin vaan ollut liian hidas. Todellakin liian hidas. Jos saisin pidettyä pään kylmänä ja taidot jokseenkin siinä vauhdissa mukana, niin voisin haastaa aika monenmoista pelaajaa, mutta tällä hetkellä ei ole toivoakaan. Noh, toivottavasti ensi kaudeksi löytyy paikka pelata.
Judo on mahtava laji.
Pidän siitä fiiliksestä, jonka treeneissä (useimmiten) saa. Ja on ollut hienoa opetella häviämään. Ei tarvitse oikeasti edes osata mitään ja on silti kivaa! Olen sen verran perfektionisti, että tekniikoiden tekeminen nopeasti ei vielä onnistu, koska saattaisin tehdä ne väärin... Mutta kai minä tästä kehityn. Ehkä.Tänne olisi tarkoitus kirjoitella varmaan lähinnä tuosta judosta ja selän kuntouttamisesta. Jos saan kesällä koriksenkin aktiiviseksi osaksi treenaamista, niin voin sitten murehtia sitä täällä vähän enemmän. Tällä hetkellä mieltä painaa kuitenkin eniten judo, ja etenkin eiliset alempien vöiden aluemestaruuskisat. Aloitetaan kuitenkin nyt vaikka jo viime tiistaista tämän päiväkirjan pito.
tiistai 26.2.2008
Treeneissä ei tehty mitään hyödyllistä kisoja ajatellen. Sasae-tsurikomi-ashi tuntuu olevan meidän ohjaajan mielestä kova juttu, joten sitä hinkattiin eri muodoissa ainakin puoli tuntia. Ja taas oli jalat ihan muusina, enkä saanut sitä onnistumaan järkevästi. Ei riitä voima.
Olisi ollut mukavaa, jos olisimme käyneet kisoissa mahdollisesti toimivia juttuja läpi, mutta ilmeisesti "otetaan pystyrandoria" ajaa saman asian, vaikka meillä keltavöisillä ei ole oikeasti mitään käsitystä siitä, miten esimerkiksi horjutuksesta saa parhaiten jonkun heiton onnistumaan tai miten pitäisi pyyhkäistä. Jälkimmäiseen tosin ei riittäisi voimat anyway.
Jäi vähän paha maku suuhun... Eikä venyttelystä tullut mitään, koska ei tullut taaskaan jaloille yhtään lämmin. Olin kohmeessa koko treenien ajan, vaikka tein harjoitteet kunnolla.
keskiviikko 27.2.2008
Kävin pitkästä aikaa koristreeneissä ja tuli älytön hiki! Nautin siitä, että tuli kuuma ja sain venyteltyä.
Olin tosi hidas ja aika paljon pihalla sellaisissa tilanteissa, jotka olisivat vaatineet hyvää ajoitusta, mutta muuten meni mainiosti. Oli mukavaa huomata, ettei heitto ole kadonnut mihinkään - voitettiin Annen kanssa heittokisa ihan selvästi! Jäi hyvä mieli.perjantai 29.2.2008
Odoteltiin ohjaajaa treeneihin, mutta häntä ei sitten näkynyt. Tosi kiva juttu ottaen huomioon seuraavan päivän kisat. Vihreävöinen poika piti meille sitten jotain hippastelua (kutsuivat sitä judopalloksi) eikä siellä oppinut varsinaisesti mitään seuraavaa päivää varten. Paniikki alkoi iskeä, kun kukaan ei ollut halunnut valmistaa meitä kolmea keltavöistä ja yhtä vihreävöistä kunnolla ensimmäisiä kisoja varten.
lauantai 1.3.2008, Tuusula
Saavuttiin kisapaikalle ajoissa, meidät punnittiin jo klo 10.30. Ottelin ensimmäisen matsini klo 17.
Eli aika kauan saatiin odotella, kun aikuisten otteluiden piti alkaa klo 12... Ja tietenkään kukaan ei voinut kuuluttaa mitään arvioaikoja sen suhteen, koska matsit mahdollisesti alkavat. Olivat saaneet ne aloittelijanaisten listatkin seinälle vasta noin neljän aikoihin. Oli todella miellyttävää lämmitellä noin neljästi sen päivän aikana, kun koskaan ei voinut olla varma, milloin omat matsit alkavat. Piru, kunnolliset videotodisteet ekasta matsista ovat tuhoutuneet. Sen verran kuitenkin tiedän, että voitin meidän seuran vihreävöisen tytön ipponilla!
Morote-gari toimi kyllä vasta siinä vaiheessa, kun olimme molemmat saaneet passiivisuudesta shidot ja piti oikeasti ruveta tekemään jotain tosi typerää. Ei sille mattotuomarille vissiin tullut mieleen, että meidän kahden välinen ottelu on mitä todennäköisimmin todella "suoritukseton", koska tiedetään jo se, mitä toinen meinaa yrittää. Vastustaja yritti jatkuvasti jalkoihin ja mä yritin saada lonkkaheittoa aikaiseksi. Ei me oikeasti edes oltu passiivisia, mutta ilmeisesti herra tuomari ei vain osannut arvostaa sitä, ettei kumpikaan lentänyt kertaakaan edes pyllylleen ennen sitä mun ipponia. Hieno juttu se kuitenkin oli kuulla "ippon soremade" sen sedän suusta. Ja vielä mun ekassa matsissa!Ne seuraavat ottelut eivät sitten menneet ihan niin "hienosti" lopputuloksen kannalta. Sain sinivöisen tytön vastaani ja kaikkihan me tiedettiin se, miten siinä tulisi käymään. Lähdin kuitenkin sillä asenteella, että mikä tahansa vastustajan pakkaa sekoittava juttu on hyvä ja sainkin sen kaadettua sen oman heittoyrityksen jälkimainingeissa! En saanut tosin pisteitä, mutta sehän ei haittaa. Se oli henkinen voitto mulle.
Selvisin ainakin minuutin ennen kuin se sai ipponin.Ryssin matsini oranssivöistä järvenpääläistä vastaan, kun se oli pikkaisen läskimpi ja jaksoi riuhtoa mua takista enemmän.
Aloitin ottelun hienosti tani-o-toshilla ja sain siitä wasa-arin, mutta se eukko sai melkein heti perään toisen samanlaisen ja sitten vielä yhden kokan ja wasa-arin. Omaa hölmöilyä - myönnän. Toivottavasti saan Mikkelin kisoissa revanssin.Viimeisenä oli vastassa ylempään sarjaan ilmoittautunut, mutta ilman vastustajia jäänyt sinivöinen tyttö, joka laitettiin sitten meidän kanssa samaan ryhmään. Huomasi kyllä, että sillä tytöllä oli paljon enemmän kokemusta! Mun kunto alkoi olla jo finaalissa siinä vaiheessa, joten lähdin sellaisella "täytyy kestää yli 10 sekuntia"-asenteella - ja selvisin kokonaiset 13s ennen ipponia!
Tatamilta pois kävellessä nauratti kamalasti... Jostain syystä. Meidän seuran 3. kyu voitti lopulta pronssia ja minä jäin porukan viimeiseksi eli viidenneksi. Se ei tosin haitannut, koska olin vaan niin innoissani siitä, että pääsisin jo kahden viikon päästä uudestaan kisoihin! Siellä voisin mennä tosin yhtä painoluokkaa alempaan sarjaan (olin Tuusulassa alle 57-kiloisissa), koska siellä olisin luultavasti pituuteni puolesta hieman sopivamman kokoisessa seurassa.
"Laihdutus" alkakoon!sunnuntai 2.3.2008
Käytiin vähän nujuamassa judosalilla päivällä, tunnin verran ehdittiin kokeilla juttuja ennen kuin lähdin katsomaan siskon peliä. Teki ihan hyvää päästä vähän availemaan paikkoja. Siellä Tuusulassa kun ei ollut edes mitään kunnollista paikkaa, jossa lämmitellä, joten oli aamulla vähän hartiat jumissa. Muah. Tultiin siihen tulokseen, että palomiehenpyörä ja muut heitot horjutuksesta pitäisi saada toimimaan. Jos ei muuten, niin ainakin olisi vähän aktiivisemman näköinen, kun osaisi edes horjuttaa oikeaan suuntaan.
Juoksin vielä illalla 35 minuutin lenkin ja tuntui tosi hyvältä! Pitäisi vielä venytellä jalkoja lisää, jotta olisin huomenna iskussa. Ajattelin mennä illalla käymään Findain treeneissä Helsingissä, kun yksi alle 52-kiloisissa otellut tyttö sinne pyyteli.
Se voisi olla ihan siistiä, jos en vaan ole ihan paskin meistä siellä...
