Muut kamppailulajit (Systema, Kas-Pin, Capoeira, Krabi Krabong, Savate jne.)

Komba

Muun maailman lajit

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Jusukin
polveenpotkija
Viestit: 121
Lauteille: Syyskuu 2017
Etulaji: Komba
Sivulajit: Free style martial arts
Tykännyt: 0
Tykätty: 2 kertaa

Komba

Viesti Jusukin »

On se hyvä että on keskustelua ja mielipiteitä, niin en ole yksin asian kanssa.

Komban perus asetelma muistuttaa etäisyydeltään ja liikemuodoiltaan Thai nyrkkeilyn lähiottelua, joten ajattelen että Muay Thai olisi sopiva testiasetelma onko kombaamisesta hyötyä kamppailussa.
Onko tämä arvon raadin mielestä sopiva asetelma?

Olen harrastanut Thai nyrkkeilyä muutaman kuukauden ja varhaisen vaiheen testit vaikuttavat lupaavilta. Improvisaation kautta opitut liikemuodot toimivat mainiosti sekä puolustuksessa, että hyökkäyksessä.
Jotta vakavampaa testiä voi tehdä harjoittelen lajia hyvässä valmennuksessa ottaakseni osaa salikisoihin ja ottelut kuvataan nauhalle.

Tän lisäks jos löydän jonkun jonka "mielipiteellä on väliä" eli kuka on hyvä muay thaissa ja osaa arvioida mahdollista lisäarvoa olen valmis ja kiinnostunut kuvaamaan asiasta rehellistä testiä core-off, eli vaikka pehmeillä kypärillä ja kyynärsuojilla lähiottelua. Mitä paremmat skillit ja ansiokkaammat mitallit sen parempi, painoluokka about sama, mutta ei niin väliä.
Mielestäni tämä on rehellisintä testiä mitä osaan asialle kuvitella, eli selittelyn sijaan ytimekästä actionia kehiin.

Mä veikkaan et asia on niin, että niin kamppailupuolella kun muuallakin yhteiskunnassa homma on jumiutunut valtarakenteiden kumarteluks, eli ne jotka on siinä asemassa että niiden on helppo sanoa että ne tietää sanoo mitä ne haluaa, eikä kukaan uskalla sanoa vastaan.
Tää ei tarkota etteikö auktoriteetit vois olla oikeassa, niinkun ne yleensä ihan oikeasti on, mutta jokainen valtarakenne vaatii alistumisen ja sitäkautta se tappaa luovuuden. Tietyn ihmisen seurassa pitää olla tietyllä tavalla, että kuuluu joukkoon.

Mä olen tyytyväinen siihen, että olen pyöritellyt aseita keskenäni ja pyrkinyt ymmärtämään niiden liikettä. Se on ollut mielenkiintoista ja hauskaa, arvostan luovuutta ja soveltamista. Kaikkee ei tarvii keksiä, mut myös aika monet asiat jää keksimättä, kun ihmiset jättää tekemättä.

Jos haluaa käyttää Kombaa oppiakseen taistelulle hyödyllisiä taitoja sen perus mekaniikka on tee mahdollisimman vähän;
Puolustaessa liikuta kättä vasta kun on pakko, liiku tilassa käden takana jotta toinen ei saa lyöntilinjaa
Hyökätessä sijoittaudu tilassa niin että löydät hyökkäyslinjan, asemoi kätesi niin, että estät toisen liikesuunnan.

Moninpelissä optimaalinen toiminta on kokonaistilanne huomioon ottaen asemoitumista niin, että pystyy lyömään puolustuksen ohi. Hyökkäys selästä on helpoin toteuttaa.

Missä vaan projektissa ensimmäinen vaihe on keksiä se ja saada se karkeasti toimimaan. En minä ole taistelemisen asiantuntija, eikä minulla ole ollut vielä tilaisuutta työskennellä yhdenkään kanssa, mutta otaksun että jokupäivä on ja sit tää olis helpompi ymmärtää.

Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3359
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 9 kertaa

Komba

Viesti Kyynikko »

”Mä olen tyytyväinen siihen, että olen pyöritellyt aseita keskenäni ja pyrkinyt ymmärtämään niiden liikettä. Se on ollut mielenkiintoista ja hauskaa, arvostan luovuutta ja soveltamista. Kaikkee ei tarvii keksiä, mut myös aika monet asiat jää keksimättä, kun ihmiset jättää tekemättä.”

Ihan varmasti on ollut kivaa pyörittä keppiä omalla pihalla.

Et kuutenkaan ole toistaiseksi tällä tavalla saanut aikaan mitään kamppailullisesti hyödyllistä.

Jos ajattelet asiaa järjellä niin tämän ei pitäisi olla mikään yllätys.

Pätevässä valmennuksessa voisit jotain oppiakin ja vuosien saatossa pystyä kehittämään oman näkemyksesi kamppailusta.

Toistaiseksi niin ei ole tapahtunut.

Olet varmasti ollut lukioluokkasi terävimpiä oppilaita, ja kaverisi kehuvat hyvää kirjallista ulosantiasi.

Se ei silti tarkoita että pystyisit ohittamaan kaiken sen millä maailman kaikki muut kamppailulajit (tai miksi niitä haluaakaan nimittää) on kehitetty: taistelu, kamppailu, harjoittelu pätevässä valmennuksessa niin kauan että taitotaso mahdollistaa jonkin järkevän uuden luomisen. Nämä kaikki ovat historiassa jokaisessa lajissa.

Sinä ainoana maailmassa aiot ohittaa tämän kaiken pyörittämällä keppiä takapihalla fantasia-asuissa kaveriesi kanssa?

Jos tämä olisi yhtäkkiä syntynyt ajatus miettisin kevään ja manian yhteyttä. Nyt kehotan vain miettimään oman osaamisen rajoja.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.

Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3359
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 9 kertaa

Komba

Viesti Kyynikko »

Ja tämä ei perustu mihinkään kuvitteelliseen auktoriteettiasemaan jonka turvin estän luovuuttasi virtaamasta.

Se perustuu kaikkeen mitä olet kirjoittanut ja näyttänyt täällä.

Suosittelisin niitä realistisempia kiinalaisia sisäisiä tyylejä mikäli haluat ryhtyä oikeasti harjoittelemaan. Luultavasti sopivat siihen mitä haet.

Kunhan harjoittelet. Muuten voit jäädä samantien kotiin.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 13682
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 21 kertaa
Tykätty: 67 kertaa

Komba

Viesti Kari Aittomäki »

Tuo opettamisen tarve on jotain jota en kunnolla käsitä, mun suurimpia närästyksiä treenijubailuissa on se viuhuva nakki joka on aina osunut mulle.
Loputonta treenivetoa, seuranhoitoa, kokouksissa edustamista tai niitten johtamista, kaikki se..

Kun on tosiaan näitä joilla on vahva tarve päästä ohjaamaan ja opettaan.
Vaikka ei olis mitään taipumuksia.
Jolla en tarkoita ketään erityisesti, kunhan muistelen näitä erimoisia kaikentietäjiä.

Mika Väyrynen
munillepotkija
Viestit: 829
Lauteille: Tammikuu 2007
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 5 kertaa

Komba

Viesti Mika Väyrynen »

Kombassa ei ole mitään annettavaa kamppailulle. Komba on lähinnä vaarallista niille onnettomille jotka uskoisivat sen opettavan heille jotain. Saavat epäonniset virheellisiä käsityksiä taidoistaan ja lajinsa toimivuudesta. Kombassa nyt vaan ei ole mitään todellista sisältöä ja se on tullut tässä nähtyä niiltä osin kun sitä ja sen perustajan tekemistä on videoilla näytetty. Täällä Potkussa on kovan luokan tekijöitä jotka osaavat kyllä arvioida näkemänsä perusteella tuollaisen "lajin" antia ja sen perustajan taitotasoa. Ei vakuuta. Suoraan sanottuna heikkoa on. Tämä toki vain omana mielipiteenäni, mutta yli 30 vuoden treeniuran aikana on tullut aika monia tekijämiehiä nähtyä - ja kyytiään koettua. Eikä kamppailemiseen liittyvät reaalimaailmankaan tapahtumat ihan vieraaksi ole jääneet.

Takapihaleikkien tuominen Potkuun vielä menee, mutta siinä vaiheessa kun webbisivuilla tarjotaan koulutuksia about tonnilla, aletaan puhua "lajista" terveydenhuollon käytössä tms aletaan olla sektorilla joka ei enää hymyilytä. Potkussa taas on monta eri kamppailulajien ja työelämän sektorien asiantuntijaa jotka nimenomaan toteavat lajin sisällön kelvottomaksi esim mielenterveyspuolen työkaluna ja ne kommentit pitäisi ottaa todesta sekä erittäin vakavasti. Asiantuntijat puhuvat. Sama porukka, koeponnistettuaan laajalti kamppailulajeissa, suosittelee ihan normaalia treenaamista oppilaana salilla. 3-4 kertaa viikossa kun edes 3 vuotta kävisit niin tulisi jotain käsitystä hommasta. Vaikkapa Hokuto-ryussa voisi päästä harhaluuloista aika nopeasti.

Minusta Komba menee Ki- masterin, Paomacin, Titan Fistin, Yellow Bamboon jne kanssa ihan samaan kategoriaan. Kaikkia yhdistää/(yhdisti, kun tuollaiset viritelmät kaatuvat aina kolisten) usko oman systeemin ainutlaatuisuuteen, oman lajin ilosanoman umpimielinen julistaminen, yli-energinen siellä täällä häslääminen, todellisuuden/suhteellisuudentajun pienoinen menettäminen jne. Oma vanha oppilaani perusti yhden tuollaisen ja kyllä siinä tuli katsottua huuli pyöreänä kun punavöisen riviharrastajan suhteellisuudentaju hämärtyi oikein kunnolla. Hohhoijaa. Diagnoosi oli aika selvä, näin jälkikäteen ajateltuna.

Ota nyt vakavasti Potkun asiantuntijoiden suositukset. Pidä touhuili takapihalla, siellä voi pukeutua puujalkoihin ja fantasia-asuihin. Kavereiden kanssa pitää kättä kaululla ja touhuilla kaikessa hiljaisuudessa omiaan samanhenkisten kanssa. Tuollaisen puuhailun kaupittelu sen sijaan on aivan vastuutonta. Vastuu, taito, tieto, kokemus. Niitä pitää olla.

Tod näk kohta taas luemme ylipitkän esseen Komban ilosanomasta. Onhan tämä kuin ajaisi polkupyörällä jossa ei ole ketjuja. Polkee paikallaan.

Kuvake
Mänzy
etupotkija
Viestit: 4563
Lauteille: Maaliskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Bujinkan Budo Taijutsu, HEMA
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, historiallinen miekkailu (italialainen tyyli)
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 6 kertaa

Komba

Viesti Mänzy »

Jusukin kirjoitti:
touko 11, 2020, 18.14
Missä vaan projektissa ensimmäinen vaihe on keksiä se ja saada se karkeasti toimimaan. En minä ole taistelemisen asiantuntija, eikä minulla ole ollut vielä tilaisuutta työskennellä yhdenkään kanssa, mutta otaksun että jokupäivä on ja sit tää olis helpompi ymmärtää.
Ensimmäisessä lauseessasi tuosta lainauksesta on ongelman ydin: projektikehitys aloitetaan aina nojaamalla aiemmin tehtyyn. Selvitetään mitä kaikkea aiemmin on saatu aikaan ja suunnitellaan sen pohjalta uutta.

Nähdäkseni luulet tällä hetkellä kehittäväsi jotain täysin uutta, muttet ole innostuksen vuoksi keskittynyt selvittämään mitä kaikkea "aiemmat projektit" ovat tuottaneet ja minkälaista tietoa on jo saatavilla. Kehität pyörää uudelleen jonkinlaiseksi tulevaisuuden kulkuvälineeksi, kun muut koettavat näyttää mitä erilaisia autovaihtoehtoja on jo tarjolla.

Vasta kun perustus on valettu, voidaan seiniä alkaa rakentaa. Sinä aloitat koettamalla saada aikaan vettäpitävän katon.

Kamppailulajeista löytyy tuo (filosofinen) taso, johon pyrit, mutta sen oppiminen vaatii ensin treeniä perusjutuista ja paljon.
Mikko Mänttäri

In the game of thrones you win, fanat ad patolg, or you die.

Kuvake
Antti
etupotkija
Viestit: 1293
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Liikuntafilologia
Tykännyt: 4 kertaa
Tykätty: 24 kertaa

Komba

Viesti Antti »

Jusukin kirjoitti:
touko 11, 2020, 18.14
Komban perus asetelma muistuttaa etäisyydeltään ja liikemuodoiltaan Thai nyrkkeilyn lähiottelua, joten ajattelen että Muay Thai olisi sopiva testiasetelma onko kombaamisesta hyötyä kamppailussa.
Onko tämä arvon raadin mielestä sopiva asetelma?

Olen harrastanut Thai nyrkkeilyä muutaman kuukauden ja varhaisen vaiheen testit vaikuttavat lupaavilta. Improvisaation kautta opitut liikemuodot toimivat mainiosti sekä puolustuksessa, että hyökkäyksessä.
Jotta vakavampaa testiä voi tehdä harjoittelen lajia hyvässä valmennuksessa ottaakseni osaa salikisoihin ja ottelut kuvataan nauhalle.
Eikö tämän "testin" ole tarkoitus testata kombaa? Eikö komban testaamiseksi thainyrkkeilyottelussa mielekkäintä olisi suoraan kombapohjalta otella thainyrkkeilijöitä vastaan? Jos harrastat thainyrkkeilyä eli otat vastaan thainyrkkeilyvalmennusta (eli oletettavasti teet treeneissä thainyrkkeilyä etkä itse keksimiäsi liikkeitä) ja ottelet saamiesi oppien mukaan, on aika kyseenalaista puhua komban "testaamisesta". Asia vaikuttaisi olevan juuri kuten aika moni on täällä jo todennut, että kombaharjoittelu ei tuota etkä edes itse ajattele sen tuottavan mitään kamppailullisesti hyödynnettävissä olevaa taitoa.
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)

Kuvake
Jusukin
polveenpotkija
Viestit: 121
Lauteille: Syyskuu 2017
Etulaji: Komba
Sivulajit: Free style martial arts
Tykännyt: 0
Tykätty: 2 kertaa

Komba

Viesti Jusukin »

Se onko Kombasta hyötyä kamppailuun luulis olevan todella helppo testata.

Minun nähdäkseni kamppailuurheilussa lähiottelussa hiimaillaan ja nojaillaan, sekä Thai nyrkkeilyn, että vapaaottelun puolella ihan turhaan. En keksi muuta syytä lepäämiselle kuin sen, että ottelija kokee, että ei saa kahnausasennoista riittävää kilpailuetua ja mieluummin usein Thai nyrkkeilyssä odottaa, että tuomari erottaa kuin varsinaisesti yrittää mitään.
Mielestäni Komba ratkaisee tämän tuoden soveltavia harjotteita lähiotteluun, jossa liikkeen ei koskaan anneta pysähtyä vaan keskitytään kokonaistilanteen kehittämiseen omaksi eduksi. Kyse on intuition teroittamisesta ja tilanteessa jossa pienimmätkin muutokset voivat eskaloitua hallinan menetykseen. Kaikki kamppailua harrastaneet tietävät ilmiön niin pystyssä kuin matossa, Jujutsu on lukotuksen kautta nimekkäin uusien liikeyhdistelmien löytymiseen.

Olen sparrannut Komba pohjalta Vantaan Muay Thai seuran treeneissä ja tekniikat toimii odotetusti. Ostin aluksi kolmen kuukauden kortin, mutta seuralla lähiottelun opettaminen on marginaalista, joten tarkoitukseni oli hakea ohessa lisäoppia HMACltä, jossa opettaa thaimaalainen mestari lähiottelupainotteisesti. Koronan takia en koskaan kerennyt sinne ja olen asiassa lähes tyystin kombaamisen varassa. Seurallani olen päässyt testailemaan sparreissa ja välillä tuntien jälkeen halukkaiden kanssa, mutta teidän näkökulmasta kokemustaustaa voisi kutsua olemattomaksi.

Joten ehdotan seuraavaa, järjestetään clinch-game testi, jossa saa pisteen napakasta clinchistä tai takaapäin ninskalenkistä. Sit pelataan vaikka kymmeneen pisteeseen, niin rupee kestävyyskin näkymään ja tekniikan laatu.

Teidän puheista päätellen minkä vaan mainitsemanne oikean lajin rivimiehenkin pitäisi pystyä niputtamaan minut mennen tullen. Ehdotan kuitenki jotain about oman kokoista kovanluokan tekijää, et testi olisi mahdollisimman rehellinen ja selkeä. 30 treenivuotta takana ei varmaan olisi pahitteeksi, mutta kuhan ei yli viittäkymmentä, niin ei tarvitse seniorisarjassa painia.

Se, että ei ole testattu on eriasia, kun että ei toimi. Jos idea on kohdillaan siitä pitäisi pystyä jalostamaan hyödyllistä sisältöä ja lisäarvoa kyseiseen aiheeseen. Väitän, että Kombasta on merkittävää kamppailuetua Thainyrkkeilyn lähiottelun kehittämiseen, niin että liike silti säilyy lajinomaisena.

Musta soturin polku on aina ensisijaisesti henkilökohtainen; kehosta näkee elintavat, silmistä ajatukset ja olemuksesta arvokkuuden. Teillä on valtavat standardit laadulle jopa autotalliprojekteja kohtaan, joita ei ole edes vielä hiottu aiempaa tietämystä vasten. Toivon, että ylevät periaatteet joita harjoitatte toteutuvat tatamin lisäksi myös muuten elämissänne ja ihmisten on kunnia teidät kohdata.

Olen Komban isä, mut suunniteltuun liiketoimintaan liittyen CTO, eli teknologiajohtaja. Kun saamme projektin autotallista tehtäväni on jatkaa samalla polulla, keskisä uutta, testata, keittää kasaan ja uuttaa toimivaa sisältöä. Kävin tuotekehityskoulussa toteamassa, että brändääminen ei ole minua varten, vaan lähinnä kuvastaa kuolevan kapitalistisen kulttuurikuvan hölmöjä kouristuksia. Kotisivujen ilme ja strategia on yhteistyökumppaneiden hioma kokonaisuus. Pohjatöissä menee vielä tovi, etsimme ihmisiä projektiin, joka katsoo tulevaisuuteen flown ja pelinkehityksen kautta. Lopputuloksena on toivottavasti alusta, jota myös taistelupuolen osaajat voivat käyttää treenaamiseen ja oman taitotason testaamiseen, niin oikeassa elämässä, kuin virtuaalitodellisuudessakin.
No-forcing ja muuttujien asteittainen lisääminen mahdollista harjoitteluympäristön, jossa monen tasoiset ottelijat voivat kohdata toisensa yhdenvertaisina.
Mua kiinnostaa, että homma pysyy osaltani aitona ja luova projeki kehittyy löydettyjen periaatteiden mukaan. No-force mahdollistaa mm. virtuaalihahmojen todenomaisen taisteluvuorovaikutuksen onnistumisen, joten siitä näkökulmasta IRL Komba-skenaario on sellaisen pelimaailman kuivaharjoittelua, jossa kaikki on mahdollista.

Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit: 3359
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 9 kertaa

Komba

Viesti Kyynikko »

"Teillä on valtavat standardit laadulle jopa autotalliprojekteja kohtaan, joita ei ole edes vielä hiottu aiempaa tietämystä vasten. Toivon, että ylevät periaatteet joita harjoitatte toteutuvat tatamin lisäksi myös muuten elämissänne ja ihmisten on kunnia teidät kohdata."

Ensinnäkin täällä ei ole valtavat standardit laadulle. Jos katsoo hoitohenkilökunnalle suunnattua tekniikkaesittelyä joka aiheuttaa myötähäpeää, ja jossa ei ole mitään ideaa niin se ei ole vielä kohtuutonta arvostelua kun toteaa että nyt peli seis. Että turha edes puhua tuotteistamisesta kun ei ole mitä tuotteistaa. Lisäksi tämä on joo kaikin tavoin autotalliprojekti. Tässä ei ole enää kysymys edes hyvästä itsetunnosta ja luottamuksesta omaan juttuun vaan jostain ihan muusta.. Oletko koskaan ajanut mitään mittavaa projektia loppuun asti ja taloudellsieen kannattavuuteen? Tuotekehityskoulukin jäi kesken koska se oli alapuolellasi... Minusta vähän tuntuu että olet fiksu kaveri joka ei tositaiseksi ole saanut mitään loppuun mutta ideoita on kovasti ja usko omaan ylivertaisuuteen vankkumaton. Ihan oikeasti kannattaisi nyt ottaa ulkopuolsita konsultointia mukaan, ja harjotiella näit'äa sioit aja tutustua siihen mitä muualla tehdään...

Ja ikävä jos loukkaannuit mutta mikäli sun omassa grouthink:issä kukaan ei kyseenalaista guru-Jusukinin ajatuksia no-force kamppailsuta tai msitä tässä nyt onkaan kyse (se on edelleenkin vähä nepäselvää) niin ehkä sen herätyksen täytyy tulla ulkoa.

Et taida vieläkään tajuta että sinun pitäisi ihan oikeasti opetella näitä asioita joita teet ihmisiltä jotka ovat opettaneet niitä jo vuosikymmeniä. Et sinä mitään uutta ole keksinyt. Luulet vilpittömästi keksineesi koska et tiedä. Ja toki tämä...markkinointi on ehdottomasti...uutta. Se on kyllä totta. Ja olkasuojat ja minotaurokset.

En usko että täältä kukaan vaivautuu sinun takapihallesi tekemään itsestään pelleä Komba-videolle. Asiaan on helpompi ratkaisu millä testata konseptiasi..

Otat ihan kontaktilla oikeaa lähiottelua valmentajan kanssa siellä thainyrkkeilyseurassa, mikäli saat hänet ottamaan kanssasi edes puoliteholla. Jos hän vain lätkyttelee kanssasi koska olet aloittelija sinulle jää valheellinen kuva tasostasi. (Laita riittävästi suojia päälle.) Sitten voit miettiä miten tuotetta viedään eteenpäin polvien ja kyynärpäiden ollessa mukana.

Ehkäpä näkemyksesi thainyrkkeilyn lähiottelustakin hieman jalostuvat.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.

Kuvake
Jusukin
polveenpotkija
Viestit: 121
Lauteille: Syyskuu 2017
Etulaji: Komba
Sivulajit: Free style martial arts
Tykännyt: 0
Tykätty: 2 kertaa

Komba

Viesti Jusukin »

Kyynikko kirjoitti:
touko 13, 2020, 08.03
Oletko koskaan ajanut mitään mittavaa projektia loppuun asti ja taloudellsieen kannattavuuteen? Tuotekehityskoulukin jäi kesken koska se oli alapuolellasi... Minusta vähän tuntuu että olet fiksu kaveri joka ei tositaiseksi ole saanut mitään loppuun mutta ideoita on kovasti ja usko omaan ylivertaisuuteen vankkumaton. Ihan oikeasti kannattaisi nyt ottaa ulkopuolsita konsultointia mukaan, ja harjotiella näit'äa sioit aja tutustua siihen mitä muualla tehdään...
Valmistuin 2018 tuotekehityksen erikoisammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta. Arvostan yhdenvertaisuutta ja pyyteetöntä jakamista ja kapitalismin keinoin näitä asioita on vaikea edistää. Kamppailupuolella seuratoiminnassa nämä ihanteet varmaan aika hyvin jo toteutuu, kiitos kaikille hyvästä työstä!

Sain eilen nurmikon kylvettyä, viikonloppuna lapioin itsekseni 10 kuutiota multaa. Tänään tulee 40tonnia 0/16 mursketta, joilla saa pinnat viimein valmiiksi salaojaremonttien ja seitsemän vuoden pohjatöiden jälkeen. Pidän yhteisöämme prototyyppinä missä voi testata, minkälaisia ratkaisuja kaupallisesti toimivaan toimintakeskukseen kannattaisi tehdä. Riippuen resursseista ja käytettävissä olevan ajan määrästä saan hommat tontilla valmiiksi arviolta 3-5 vuoden sisällä. Kiitos mielenkiinnosta, palataan kun ekojen painetestauksien kuvaaminen onnistuu.

Kuvake
Valvoja
ylläpito
Viestit: 549
Lauteille: Heinäkuu 2007
Tykännyt: 0
Tykätty: 7 kertaa

Komba

Viesti Valvoja »

Valvontatiimi kirjoitti ketjuun 11.11. koska ketjussa oli silloin liian monta erillistä aihetta ja tämä vaikeutti sekä keskustelua että sen seuraamista. Viesti on alla paljastuksessa.

Nyt keskustelussa näkyy samanlaisia ongelmia ja toisenlaisia.

Jusukin, jotta tämä ketju pyörisi paremmin, ehdotamme että menet alueelle Kynä ja vihko ja avaat sinne ketjun nimeltä Jusukin. Siinä ketjussa kerrot sinun omasta harjoittelustasi ja jätät tämän ketjun lajiasi varten. On luonnollista että varsinkin kehitysvaiheessa Komban kaltainen laji henkilöityy vahvasti sinuun lajin perustajana. On silti huonoa sisältöä lajiketjuun lukea kaikkia henkilökohtaisia treeniprojekteja, joita varten juuri on olemassa alue. Uskoaksemme tällainen jako aiheissa palvelisi foorumin lisäksi myös sinua ja Kombaa.

Tämä ketju ei enää tule toimimaan alustana treeniseuran haulle. Tämä ketju ei myöskään ole vinkeille siitä mistä treeniseuraa löytyy ja minkälaista testailua Jusukinin kannattaa etsiä. Henkilökohtaisille ehdotuksille toimii paremmin treenipäiväkirja ja hauille joko treenipäiväkirja tai Ilmoitustaulu.

Tässä ketjussa käsitellään valitettavasti henkilöitä. Jusukin arvioi potkulaisia kootusti ja Jusukinia käsitellään. Tämän ketjun aihe on Komba. Ei esim se, kuinka yleviä periaatteita potkulaiset harrastavat tai se, kuinka aikaansaamattomia ketkäkin on.

Ketjua on jouduttu siivoilemaan aika paljon. Tämä jatkuu. Lyhyet nollaviestit poistetaan ja jos viesteissä on ongelmakohtia, saattaa poistua myös osin hyvät viestit. Ei ole tarkoitus että valvontatiimin jäsenet joutuvat siivoilemaan täällä aikuisten ihmisten jälkiä.

Niiltä osin kun aiheet eivät liity Kombaan, myös keskustelu koulutuksesta, talousjärjestelmistä ja pihatöistä päättyy tähän. Kun painetestausvideo taas tulee, mieti tarkkaan käsitteleekö se sinua vai Kombaa. Vain jälkimmäinen kuuluu tähän ketjuun.

Alla tosiaankin vanha viesti paljastuksessa.


paljastus:
Valvoja kirjoitti:
marras 11, 2019, 14.19
Tämän ketjun aihepiiri on laajentunut liian suureksi ja kyseenalaiseksi. Ketju rajataankin käsittelemään lajia Komba ja muita asioita toivotaan muualle.

Valvontatiimissä ymmärretään aiheen rajaamisen vaikeus ja pidetään jopa suotavana ajoittain rikastaa käsittelyjä sopivilla laajennuksilla. Nyt tämä kuitenkin menee ketjussa liian pitkälle.

Jusukinilta toivotaan pohdintaa siitä, missä julkaisisi mitäkin ajatuksiaan. Tieteelliseen keskusteluun sopii Kahvila paremmin. Omiin laajempiin pohdintoihin taas Kynä ja vihko treeniasioiden suhteen ja muut julkaisualustat muiden asioiden.

Muilta taas toivotaan aivan vastaavasti keskittymistä Kombaan, eikä Jusukiniin.

Kaikki keskittyvät Kombaan.

Ei ole kamppailulajisivustolle hyväksi, että lajialueita käytetään liian moninaisiin aiheisiin jonkin lajinimikkeen alla.

Kuvake
antti_lk
etupotkija
Viestit: 493
Lauteille: Maaliskuu 2006
Paikkakunta: Espoo
Etulaji: nyrkkeily, vapaaottelu
Takalajit: lukkopaini, bjj
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 1 kerran

Komba

Viesti antti_lk »

Jusukin kirjoitti:
touko 13, 2020, 06.13
Minun nähdäkseni kamppailuurheilussa lähiottelussa hiimaillaan ja nojaillaan, sekä Thai nyrkkeilyn, että vapaaottelun puolella ihan turhaan. En keksi muuta syytä lepäämiselle kuin sen, että ottelija kokee, että ei saa kahnausasennoista riittävää kilpailuetua ja mieluummin usein Thai nyrkkeilyssä odottaa, että tuomari erottaa kuin varsinaisesti yrittää mitään.
Mielestäni Komba ratkaisee tämän tuoden soveltavia harjotteita lähiotteluun, jossa liikkeen ei koskaan anneta pysähtyä vaan keskitytään kokonaistilanteen kehittämiseen omaksi eduksi. Kyse on intuition teroittamisesta ja tilanteessa jossa pienimmätkin muutokset voivat eskaloitua hallinan menetykseen. Kaikki kamppailua harrastaneet tietävät ilmiön niin pystyssä kuin matossa, Jujutsu on lukotuksen kautta nimekkäin uusien liikeyhdistelmien löytymiseen.

Olen sparrannut Komba pohjalta Vantaan Muay Thai seuran treeneissä ja tekniikat toimii odotetusti. Ostin aluksi kolmen kuukauden kortin, mutta seuralla lähiottelun opettaminen on marginaalista, joten tarkoitukseni oli hakea ohessa lisäoppia HMACltä, jossa opettaa thaimaalainen mestari lähiottelupainotteisesti.
Kamppailu-urheilussa "nojaillaan" ihan syystä, ei siksi, että ottelijat eivät osaisi tehdä tilanteessa "mitään". Komban havisevat muuvit eivät vain oikeasti toimi, ja jos sinulle on tullut sellainen käsitys, että ne toimisivat, niin se johtuu todennäköisesti siitä, että fiksut ja terveellä itsetunnolla varustetut kokeneemmat ottelijat eivät piekse aloittelijoita "sparrissa".

Kuvake
JanneM
etupotkija
Viestit: 19984
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: JKL
Tykännyt: 23 kertaa
Tykätty: 21 kertaa

Komba

Viesti JanneM »

Mihin Jusukin olet kehittämässä lajiasi?

Puhut joukkotaistelusta, itsepuolustuksesta, voimankäytöstä ja kamppailu-urheiusta. Koetko että Komba antaa oikesti vastauksia näihin kaikkiin vai onko sinulla joku oikea fokus asiassa?
-Janne Maunonen-
**No jasinui salmul saralra**
JKL Fight Club
Defendo JKL
American Defendo Academy

Kuvake
Eizei
munillepotkija
Viestit: 840
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Jyväskylä
Tykännyt: 26 kertaa
Tykätty: 15 kertaa

Komba

Viesti Eizei »

Mulle tanssi on monella tapaa myrkkyä, vaikka olen liikunnallisesti ja musikaalisesti melko lahjakas yksilö. Mentaalihommia.

Tiedän, että saisin tanssista liikepuolelle paljon lisää, kun pään saisi auki, eli se luullakseni antaisi kamppailutouhuihinkin jotain. Kiinnostukseni kohde kun on tuoda liikepuolen syvällisestä ymmärryksestä (kehontuntemuksen kautta) hyötyjä kamppailutekniikkaan.

Mulle tulee tästä nyt mieleen se tanssi ja sen funktio tossa mun esimerkissä. Jos joku saa tolla jonkun mielensä lukon auki niin jepajee.

Ja en hitokseen lähtisi myymään tanssia menetelmänä voimankäyttöön, itsepuolustukseen tahi vastaavaan. Minkäänlaisissa kaunokuoreissa.

Täten totean siis, että uskon Kombaan tietyssä määrin. Se sisältää vaan niin paljon sitä elämänininjaentusiasmia, jota löytyy joka kylältä riittämiin, vailla varsinaisia näyttöjä kamppailuosaamisesta, etten voi liputtaa puolesta.

En edes itseasiassa näe liikepuolella tässä mitään ihmeellistä, mutta ymmärrän kyllä rajallisuuteni katsojana. Konstruktiomme on vallan persoonakohtainen mitä tulee liikkumisen kokemukseemme ja sen tulkintaan.

Lähinnä näen sen, että on ajateltu enemmän kuin duunattu. Siivet on isot ja lentoon on lähdetty, muttei kanna karussa maailmassa. Mutta pisteet silti pehmeistä arvoista. Ne ovat kaikesta huolimatta äärimmäisen tärkeitä.
Antti Junikka
Boreal Hanmoodo 4.dan
Haedong Kumdo 3.dan

Lasse Candé
etupotkija
Viestit: 17392
Lauteille: Joulukuu 2007
Tykännyt: 129 kertaa
Tykätty: 74 kertaa

Komba

Viesti Lasse Candé »

Viestin pointti ei liity tuotteistettuihin palveluihin. Niissä pidän vastuuttomana myydä kellekään huonoa tuotetta.



Mutta tuosta lajijutusta, liittyen Eizein viestiin...

En nyt ole varma pitäisikö Kombassa ollakaan liikepuolella mitään mullistavaa. Potkumiitissä ei ainakaan mitään tällaista väitettä ilmennyt enkä ole tässä keskustelussakaan nähnyt.

Jos ymmärrän oikein, Eizei ikäänkuin ajattelee, että kamppailun anti on joko jonkinlaisen väkivaltavälineistön (laajassa merkityksessä) puolella tai sitten liikepuolella. Ymmärränköhän oikein?

Liikepuoli erikoistumisena on minun nähdäkseni harrastus jossa pelkän kamppailutehon sijaan halutaan kehittyä jossakin oikeastaan vähän muussa, millä on vahvempia tai heikompia kytköksiä kamppailuun.

Jos asian näkee näin, voi tietenkin kysyä onko olemassa jotakin muuta erikoistumissuuntausta, josta voisi järkeillä samoin vai onko liikepuoli muka ainoa. Minun nähdäkseni ei ole, vaan vuorovaikutustaidot ovat esimerkki toisesta. Esim skenaarioharjoittelussa toimitaan tässä ympäristössä ja autenttisissa väkivaltatilanteissa viestinnällä on aika oleellinenkin rooli.

Minun nähdäkseni Kombassa myös toimitaan tässä ympäristössä jotakuinkin yhtä kamppailullisesti, kuin analysoivammissa liikesarjoissa pyöritellään liikkumista. Molemmista kuuluu väkivallalle ja täyskontaktikamppailulle tyypillisiä elementtejä, joita monesti pidetään jollakin tapaa merkkinä suuremmasta kamppailullisuudesta, kenties oikeutetustikin.

Itse näen tuon pellillisyyssuuntauksen periaatteessa yhtä lupaavana kamppailuvuorovaikutuksena, kuin vaikkapa taichin kamppailuliikkumisena. Toteutus on sitten täysin toinen asia, johon en ota kantaa Komban tapauksessa. Periaatteessa jokin tällainen laji voisi silti olla jonain päivänä hyväkin (jollakin mittarilla, mitä en määrittele).

Seuraajat

Kuvake
AlexMachine
Kuvake
Andy
Kuvake
Antti
Kuvake
antti_lk
Ars Dimicatio
Atticora
Kuvake
Eizei
Kuvake
flammee
Hemmukka
Kuvake
JanneM
Kuvake
Jasse
JKOO
Kuvake
Jorge
Kuvake
Jussi Häkkinen
Kuvake
Jusukin
ka1
Kuvake
kallev
Kari Aittomäki
Kuvake
Kuhmu
Kuvake
Kyynikko
Lasse Candé
Kuvake
luupää
Mika Väyrynen
Kuvake
Mänzy
Kuvake
Nico
Oar
Kuvake
Paanari
Petri Puolakka
Kuvake
Pyrkele
sinappi
Taijin harjoittaja
tapsaattori
tohtorismies
Kuvake
Valvoja
Veepee
zzxx
Kuvake
Ôari