Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Muun maailman lajit

Valvoja: Valvoja

Vastaa
ka1
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 51
Viestit: 2188
Lauteille: Maaliskuu 2005

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

#1

Viesti ka1 »

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Ketjun aihe on siis vanhat suomalaiset tappelu/taistelutaidot, -tietous ja –kulttuuri, yms.
Kas-pinista sen verran, että sille on omat ketjunsa, mutta kai siihen voi viitata tässäkin ketjussa ja osittain siihen liittyviä juttuja voi kirjoittaa tännekkin.
Toivottavasti saadaan edes vähäsen juttua tähän ketjuun, etten joudu täällä ihan yksin hillumaan. :D






Etelä-Pohjanmaa - Häjyt

Avausviestini käsittelee Etelä-Pohjanmaan vanhaa tappelukulttuuria ja tappelutaitoja, erityisesti vielä häjyjä. Ja voi perskule kun tuli pitkä juttu, ei ollut tarkoitus. Mutta kun on sairas niin tuota aikaa piisaa.

Noo, pistän nyt silti tänne kun kerran kirjoitin. Ehkä joku jaksaa lukea ja saa jotain irtikin.

Toivon, että saataisiin häjyistä jonkin verran keskusteluakin. Täällä on varmaan joillakin ainakin jotain kerrottavaa aiheesta (Kari A. ;) ).

Toivottavasti kaikki jotenkuten tietävät, keitä häjyt olivat. Suppeat perustiedot vaikka tuolta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit" onclick="window.open(this.href);return false;

Häjyjen ajalla tarkoitetaan siis yleensä vuosien 1790 ja 1885 välistä väkivaltaista kautta Etelä-Pohjanmaalla. Ilmiön juuret ja syyt ulottuvat tietenkin paljon kauemmas historiaan.


Tappelusta

Aluksi vähän Etelä-Pohjanmaan ja muunkin Suomen entisajan tappeluista.

Mikä merkitys tappelulla oli entisajan ihmisten elämässä?

Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen kysymys. Vastaushan kertoo suoraan entisajan tappelukulttuurista, ja sen perusteella voidaan lisäksi päätellä moniakin asioita. Esim. onko todennäköistä, että tappelua olisi harjoiteltu? Jne.

Olen päätynyt sellaiseen päätelmään, että ennenvanhaan tappelu oli yleisempää ja jokaiselle ns. tutumpaa kuin nykyisin. Ennenvanhaan ihmiset, rahvaat, etenkin talonpojat ja muut, olivat sivistymättömämpiä kuin nykyään, ja elämä oli raaempaa. Tappelu oli yleisempää.
Tästä kertoo monikin seikka, ja ymmärtääkseni myös historioitsijat ovat yleisesti ottaen tätä mieltä (joten en ala asiaa kauheasti todistelemaan).

Ajatellaanpa kuitenkin vaikka ilmiötä nimeltään kylätappelut. Jos jotakuta kiinnostaa, suosittelen aiheesta kertovaa Elina Haavio-Mannilan kirjaa nimeltä Kylätappelut. Kyllähän jo Topeliuskin kertoo kirjassaan Kuvaelmia Suomen maakunnista seuraavaa:
Vaasan läänin sekä ruotsalaiset että suomalaiset ovat tutut rohkeudestansa sodassa ja tappeluistansa rauhan aikoina. Vuoroin tapahtuu että toisen kylän nuoriso lähtee lauvantai iltana toiseen kylään tappelemaan.
Lyhykäisyydessään kylätappeluissa oli siis kyse siitä, että kahden kylän joukot (yleensä nuoriso) sopivat tappelun, ja sitten tappelivat. Tämä oli yleistä, ja tätä tapahtui ympäri maata. Kylätappelut noudattivat useinkin hyvin samankaltaista ”rituaalista” kaava. Toisten tappamiseen ei missään nimessä pyritty, joten esimerkiksi puukkoa ei yleensä käytetty.
Sakari Pälsi kertoo teoksessaan Puukko seuraavaa:
Aikoinaan kylätappelut olivat tavallisia ’kansanhuveja’ kaikkiallakin Suomessa, eivätkä läheskään niin verisiä kuin liioittelevat pohjalaiset rekilaulut sanovat.


Kyseessä oli siis voimien mittely, alkeellista kamppailu-urheilua.

Ilmiö on sinällään todella mielenkiintoinen ja ansaitsisi ihan oman viestinsä, joten en ala sitä nyt tässä sen enenpää käsittelemään. Tarkoitukseni oli vain osoittaa, että tappelut olivat ennenvanhaan yleisiä ja niihin suhtautuminen ehkä hieman erilaista kuin tänä päivänä.
Tämä liittyy tämän viestin aiheeseen siten, että näin oli myös Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Etelä-Pohjanmaalla kunniakas mies tappeli, ei pelännyt, ja tappeluun suhtauduttiin tietyllä tapaa ihailevasti, tai ainakin jotenkin luontevammin, sitä ei pidetty niin hirmuisena asiana.

Tappelua ei kaihdettu, ei ainakaan jos mieli maineensa säilyttää. Häjyjen aikakaudella tämä vielä korostui. Häjyt olivat ammattirikollisia, joilla ei ollut varaa menettää mainettaan - tappelu nousi siis hyvin keskeiseen rooliin.

Tappelua oli ja on tietysti monenlaista; vakavaa ja vähemmän vakavaa, säännöillä ja ilman. Luen nyt sääntöjenkin rajoissa suoritetun kamppailun tappeluksi. Häjyjen aikakaudella oletettavasti ilman sääntöjä käyty raaka tappelu lisääntyi merkittävästi, kun aiemmin yleisiä tappelun muotoja olivat nimenomaan ”reilut” kylätappelut ja paini. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö aiemminkin oltaisi tapeltu tosissaan, mutta häjyjen aikana tämänkaltainen vakava tappelu elämästä ja kuolemasta lisääntyi.


Mutta niistä rehellisen tappelun muodoista. Paini oli tosiaan yleinen voimienmittelykeino Pohjanmaalla. Otetaan esimerkiksi eräs kasku:
Mustalais-Köykyn perhe tuli pyytämään ruokaa Lassilan Anselmin talosta. Anselmi tiesi, että Köykky oli kova painija, ja ehdotti ottelua. Hän lupasi kaksi kiloa läskiä ja leivän heitolta. Painiin ruvettiin ja kova ähellys kävi. ”Tempase, Vihtori, tempase”, kehottivat mustalaisakat ja lapset juoksivat jo hakemaan paistinpannua. Mutta jonkin ajan kuluttua oli Köykyn tunnustettava: ”Ei tullu läskiä, ei tullu leipää”.
Koska ei urheilua ennenvanhaan samalla tavalla ollut kuin nykypäivänä, näinpä asiat ratkaistiin kaikkein puhtaimmalla ja alkuperäisimmällä urheilun muodolla, jonkinnäköisellä tappelulla/kamppailulla.

Se, mitä minä nyt kutsun painiksi, on siis tällainen rehti kamppailu sääntöjen kera. Mitään tiukasti määriteltyjä sääntöjä painissa ei aina välttämättä ollut, vaan kuten esim. edellä olevasta Mustalais-Köykyn ja Anselmin välisestä painiottelusta käy ilmi, säännöt määrättiin tilanteen mukaan.

Yleinen painiottelun muoto oli sellainen, että voittaja oli se, joka sai toisen paiskattua ensimmäisenä maahan, näin yksinkertaisesti.
Painissa ei saanut lyödä eikä potkia eikä purra yms., vaikkakin paini saattoi kääntyä ihan ilmitappeluksikin.

Tarinat painimestareista osoittavat, että paini oli oikeastaan hyvin kehittynyttä. Monet tekniikat löytyvät suoraan tämän päivän painista tai judosta. En tiedä oliko tekniikoilla tuolloin nimiä, mutta tekniikoita ne joka tapauksessa olivat. Monestikin puhuttiin, kuinka joku oli kova painimaan, ja painimestarit saattoivat olla tunnettuja henkilöitä yhteisöissään. Urheilunomainen paini oli ajanviete, jota myös vapaa-aikana harjoiteltiin.
Eli kuten painin historiasta kertoilevalla sivulla http://www.javo.fi/fi/paini/paini_suomessa" onclick="window.open(this.href);return false; kerrotaan:
Suomessa paini oli kansan keskuudessa suosittu voiman mittelyn ja kilpailun muoto, joten kreikkalais-roomalaiselle painille oli Suomessa hyvä pohja.

Yhtenä todisteena tappelun yleisyydestä, ja ehkä myös jonkinlaisena kuvauksena tappelujen luonteesta, toimii ns. Pahanteon kaari, vuoden 1734 laki. Tässä ote tuosta laista: http://img60.imageshack.us/img60/2945/puukko8vv6.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;

Edellämainittu Pahanteon kaari ehkä kertoo myös jotain astetta vakavemmista tappeluista. Jos kerran ihmiset olivat raaempia, niin olivat myös tappelut. Vakavat tappelut tuskin kuitenkaan olivat yleisempiä kuin edellämainittu ”rehti tappelu”, jota saattoi suorittaa leikinomaisestikin.


Häjyistä paljon kirjoittanut professori H.Ylikangas esittää, että ennen häjyjen aikaa suurin osa tapoista olisi ollut nimenomaan tappoja, ei murhia. Tämä olisi muuttunut häjyjen aikakaudella, jolloin enemmän suunnitellut murhat olisivat astuneet kehiin. Tai ellei suunnitellummat, niin ainakin tarkotuksellisemmat. Häihin mentiin puukko hihassa aikeina nimenomaan tappaa joku. Rikollisuus alkoi muistuttaa yhä enemmän ammattirikollisuutta, ja omaa mainetta ja asemaa piti tällätavoin pönkittää.


Eli siis:
Tappelu on siis ollut yleistä ja tietyllä tavalla tutumpaa. Jonkinlaisten sääntöjen rajoittama kamppailu oli hyvin yleistä miesten, etenkin nuorten miesten, keskuudessa. Häjyjen aikakaudella raaempi tappelu lienee lisääntynyt.

Häjyjen kaudella asenne ja periaatteet vaativat tappelemaan. Tappelu oli hyvin yleistä. Tiedä sitten, kumpi oli syy ja kumpi seuraus.

Mutta häjyjen aikana tappeluiden merkitys siis korostui. Häjyt olivat ammattitappelijoita. Ja kun pelin henki alkoi olla tappele/tapa tai tule tapetuksi, niin... no, jokainen voi varmaan itse päätellä mitä tuollaisesta seuraa. Ei niihin tappeluihin ihan kylmiltään menty.

Joka tapauksessa Suomessa on tapeltu. Etelä-Pohjanmaalla on tapeltu, ja häjyt ovat tapelleet. Ja on syytä olettaa, että häjyt olisivat myös vieneet sen taidon aika pitkälle.


Kuuluisia häjyjä

Kuuluisia häjyjä oli lähes kymmenittäin, vaikkakin näiden tunteminen vaatii jo hiukan aiheeseen perehtymistä. Tietysti kaksi kuuluisinta häjyä, jotka lähes kaikki varmaankin jollain tapaa tuntevat, olivat Alahärmän Antti Isotalo (1831-1911) ja Ylihärmän Antti Rannanjärvi (1822-1882), isoot-miähet, joiden häjyjoukkio tunnettiin nimellä isoo-joukko. Samaan aikaan eleli myös kolmas hyvin tunnettu häjy, Juha Passinen eli Huhta-Juha. Muita kuuluisia häjyjä olivat mm. A.Rannanjärven veli Tuomas, Anssin Jukka, Sivulan Kaapo eli Kiipeli, Tynin Jussi ja veljensä Iisakki, Hermanni ja Jussi Flink, Faarin Matti, Pukkilan Jaska ja monet monet muut.

Pelättyjä miehiä nämä olivat, ja syystäkin. Ei ollut isommallakaan joukolla rohkeutta seistä Antti Isotalon tiellä, kuristuksistaan tunnettu Rannanjärvikin oli pelottava vastus. Isotalo ja Rannanjärvi toimivat (jossain vaiheessa elämäänsä) molemmat niin sanottuina kenkäreinä, eli järjestyksenvalvojina, esim. häissä. ”Niissä häissä, missä minä olen ollut kenkärinä, ei tapeltu", kertoi Isotalo. Ja jos joku erehtyi riehumaan häissä Rannanjärven ollessa kenkärina, alkoi Rannanjärvi kyykkäämään ripaskaa muistuttavalla tavalla, ja silloin tiesivät typerimmätkin lopettaa riehumisen. Tämä oli nimittäin Antti Rannanjärven tappelutanssi.

Huhtamäen Juha Passinen oli kookas ja kova mies hänkin. Häntä oli lyöty muunmuassa kirveellä päähän, peukalo oli purtu irti ja puukolla nirhaistu pois osa leuasta. Se kävi niin, että Huhta-Juha oli tappelemassa naapurinsa Katajamäen kanssa ja homma meni painiksi. Sitten Katajamäelle sujautettiin puukko, jotta viiltäisi Juhan kurkun auki. Mutta Juha sai väännettyä leukansa eteen niin, ettei Katajamäki kyennyt kurkkua viiltämään. Naama verillä Juha sitten suoriutui kotiinsa, jossa repäisi irti rumasti roikkuvan palasen leuastaan ja heitti sen takkaan.

Häjyt olivat tylyjä miehiä. Tässä kuva vanhoista Isontalon Antista ja Huhtamäen Juhasta:

Kuva

Ei tekisi mieli lähteä haastamaan, vaikka vanhoja olisivatkin.




Etelä-Pohjanmaan aseet

Kirjoitan nyt erikseen Etelä-Pohjanmaan aseista ja kaikesta satunnaisesta niihin liittyvästä.

Puukko

Hyvin merkittävä ase puukkojunkkarien eli häjyjen keskuudessa, jonkinlainen häjyilyn symboli.

Puukko on tietysti toiminut aseena kaikkialla muuallakin Suomessa, mutta nyt käsittelen vain Etelä-Pohjanmaan puukonkäytön historiaa.

Aluksi vähän pakollista taustojen selvittelyä.
Puukon saapumisesta Etelä-Pohjanmaalle, sen leviämisestä ja suosion kasvusta on olemassa monta eri teoriaa. H.Ylikangas esittää, että puukko tuli tappelumarkkinoille hyökkäysaseena ja hyökkääjien puolustusaseena. Puukkojunkkarikauden kuluessa näistä hyökkääjistä siis kehittyi häjyjä – ammattitappelijoita, kuten jo sanoinkin. Muuten, pienenä sivuhuomautuksena, ’puukkojunkkari’ tarkoitti alunperin metsärosvoiksi taantuneita isovihan sissejä, ei häjyjä.

Miksi sitten puukosta tuli niin suosittu? H.Ylikangas esittää seuraavaa. Puukkoa suosi mm. niinsanottu kylänkierto. Kylänkierto johti kamppailujen syntymiseen sisätiloissa, tungoksessa ynnämuissa ahtaissa paikoissa. Isoja aseita ei mahtunut käyttämään. Sen lisäksi, että puukko oli kätevän kokoinen, oli se myös tehokas: pieni ja heiveröinenkin saattoi sen avulla luoda menestyksekkään tappelijanuran. Mutta ennen muuta kyse oli tehokkaasta terroriaseesta, joukkopelon synnyttäjästä. Tätä ammattirikolliset tarvitsivat.

Puukon suosion perusta ei siis ilmeisesti ole esim. siinä, että sitä kanniskeltiin juhla-asuun kuuluvana koristeena, kuten on joskus oletettu.


Sitten itse asiaan, eli puukkoon ja sen käyttöön tappelussa ja siihen, mistä itse nykyään aina yritän kaivaa tietoa: mahdolliseen harjoitteluun. ;)

Suomalaisen puukon ja sen käyttäjien maine on kova. Ruotsissa pelättiin/pelätään puukkokniveä, Venäjällä finkaa. Eikä se maine tyhjästä synny. Tästä maineesta saamme kiittää pääasiassa juuri häjyjä.
Puukko oli suosittu ase häjyjen(kin) keskuudessa. Helavyöllä sitä kannettiin. Usein puukot olivat kaksineuvoisia, eli oli sekä tavallinen iso puukko sekä pikkupuukko.

Härmäläinen ja kauhavalainen puukko ovat pitkälle kehitettyjä laatupelejä. Häjyjen aikana ainakin Rannanjärven suku (jossa muuten härmäläisten perinteisen valmistamisen taito on periytynyt isältä pojalle aina tähän päivään saakka) kehitti perinteisestä puukosta myös hieman tappelullisempaa mallia, joka kyllä häjyille kelpasi.

Historiankirjoissa ei puhuta pohjalaisesta puukonkäyttötyylistä. Tosin, ei puhuta mistään muustakaan puukonkäyttötyylistä, ei puhuta mistään tappelutyylistä tai vastaavasta. Vanha suomalainen tappelukulttuuri on aihealue jota on tutkittu olemattoman vähän. Itse olen sitä mieltä, että tottakai samalla alueella samat jutut tehdään enemmän tai vähemmän samankaltaisesti. Ja häjyjen puukonkäyttelyssä on selviä yhteneväisyyksiä niiden kertomusten perusteella, joita on tähän päivään asti säilynyt.

Olen sitä mieltä, että pohjalaisesta puukkotyylistä voidaan puhua. Kun vertaa sitä kuvaa, jonka häjyjen puukottelusta saa, muiden alueiden puukotteluun, voi huomata selkeitä eroja. Pohjalainen puukkotyyli oli olemassa. Yksi ominaispiirre tässä tyylissä oli viiltäminen. Syy viiltämisen yleisyydelle saattoi olla esimerkiksi Siperian pelko (eli ei haluttu aina tappaa).

Antti Rannanjärvellä oli puukko paljaaltaan hihassa, kahva kourassa ja terä pitkin käsivartta. Pohjalaisten puukkotyyliin kuului kuulemma viiltäminen peukalo hamaran päällä, jottei mennyt liian syvään, kun ei ollut tarkoitus tappaa. Esimerkiksi Antti Isotalo, vaikkakin lopulta tuomittiin taposta, ei omien sanojensa mukaan ikinä tappanut ketään, vaikka tappeli puukon kanssa monta kertaa. Se kertoo taidosta. Ja kyllä mainitaan vanhoissa tarinoissakin näitä mestariviiltäjiä, henkilöitä jotka olivat tunnettuja vain siitä, että osasivat viiltää puukolla niin taitavasti!
"Se oli sitten mestari lyämähän puukoolla, viilti kaverilta verhat ylähältä asti halaki, vyäkin meni poikki, eikä iholle tullu kun naarmuja." Ei piru vie, ei tuollainen taito tyhjästä synny. Antti Rannanjärvikin tuomittiin lopulta vain yhdestä taposta, vaikka varmaa on että hän viilteli puukolla useammin. Niin kuin eräässä laulussakin kerrotaan:

Sitten on piru, sanoo Rannanjärvi,
jos minä miestä pelkään.
Tervatampilla vasten suuta,
ja teräksellä pitkin selkää.

Tästä laulusta on luettavissa oikeastaan aika paljon. Mm. se, että kai pääasiassa matkamiesten käyttämä, kulkukoirien ja hevoskärryihin pyrkivien rosvojen hutkimiseen tehty tervatamppi taipui hyvin myös häjyjen käsiin. Ja se, että häjyillä oli myös tietoutta ihmisen anatomiasta noin tappelulissessa mielessä: selästä on vaikea tappaa vahingossa, etenkin kun viiltää.

Ja kylätappeluissa, silloin harvoin kun niissä puukkoja nähtiin, kerrotaan pohjalaisten piruillakseen viiltäneen niskaan – vastustaja ei saanut sitten päätä käännettyä pitkään aikaan.

Yleinen tappotapa, kun puukolla tapettiin, oli kurkun auki viiltäminen. Toki tapettiin muillakin tavoilla. Jotkut näistä tappotavoista kertovat jälleen kehittyneestä ihmisen anatomian tuntemisesta ja sen soveltamisesta tappeluun, esimerkiksi kainaloon viiltäminen.

Puukkotappeluihin liittyy muuten yksi mielenkiintoinen seikka. Luulisi, että puukosta saadut haavat olisivat olleet hyvinkin vaarallisia entisaikaan (tulehdukset). Vaikka kuinka viillettäisiin selkään, niin haava voi silti olla suuri, ja entisaikaan se sairaanhoito ei ollut ihan samalla tasolla kuin tänä päivänä. Mutta ilmeisesti tässä asiassa se oli verrattain kehittynyttä. Tässä on mukava aasinsilta kansanparannukseen, sekin puoli minua kiinnostaa (katson kansanparannuksen ja sitten taas ”kansanvahingoittamisen” eli vanhan tappelutietouden olevan jollain tapaa kuin saman kolikon eri puolet – yhtäläisyyksiä ja yhtymäkohtia löytyy).

Härmässä ei kuulemma ”tohtorin tarvinnut eläviä varten ajella”. Jos puukkotappelusta selviytyi hengissä, haavat hoiti jonkinnäköinen kansanparantaja. Ja jotkut näistä ”olivat niin äkäisiä, että suorastaan ottivat veren kiinni niin, että se paikalla lakkasi vuotamasta”.
No, näitä juttuja en nyt kuitenkaan tässä viestissä rupea sen enenpää käymään läpi, koska aihe (kansanparannus) on niin laaja ja juttuja ja tarinoita tästä löytyy hyvin paljon.


Otetaanpa vielä yllä olevan laulun seuraava säkeistö:

Vaasan veri ei vapise
eikä Kauhavan rauta ruostu
niskasta kiinni ja puukkolla selkään
jonsei muutoin suostu

”Niskasta kiinni ja puukolla selkään” ei vaatine kovin syvää analyysiä. Eli siis kyseessä on selvä puukko/puukotus tekniikka. Ja taas kohteena selkä.

Puukkotappelun harjoittelusta itsestään en ole oikeastaan mitään faktaa löytänyt, vaikka niin moni seikka siihen viittaakin. Mutta kyseessähän oli työkalu, jota joka mies osasi käsitellä entisaikoina.

Laitan tähän nyt pari lainausta Sakari Pälsin Puukosta jotka loistavasti valaisevat tätä asiaa. Eli miten tappeluharjoitteet ja entisaikojen arkiset asiat ja työhommat voivat olla käytännössä yksi ja sama asia.
Siihen aikaan puukko oli nykyistäänkin löyhemmässä juopuneen tupessa, ja koska sitä kannettiin oikealla kupeella, se oli aina käden ulottuvilla kuin preeriapaimenen revolveri. Hyvin isäni tuon vaarallisen nyrkkiotteen tunsi, ja koitti minullekkin teroittaa sen tuhoisuutta. Kuitenkin hän syksyn tullen vesien jäädyttyä opettikin samaa muulloin hylkimäänsä ja tappelupukareille kuuluvaa otetta. En minäkään asiain muutosta ihmetellyt, sillä ymmärsinhän minä, että jäihin pudottaessa ja puukolla pelastauduttaessa jäätä oli iskettävä lujaa, sitä oli puukotettava. Yksityiskohtaisesti isäni näytti, miten itseni jäälle keinottelisin.
Mutta arkinen askartelu puukon parissa on samalla aseharjoitusta, ja se voi olla tarpeen joskus ehkä sattuvassa taistelutilanteessa.
Yhtä ja toista metsien mies oppii näissä arkisissa aseharjoituksissaan.
Hän tottuu turvautumaan puukkoon hankalissa tilanteissa. Kiperät paikat opettavat hänet nopeasti vetäisemään puukon tupesta.
Hän tottuu lujasti puristamaan puukonpäätä kourassaan, niin ettei se pääse luiskahtamaan eikä terä haavoittamaan kämmentä.
Jep, aseharjoittelua on monenlaista.

Yllä olevat eivät siis kerro suoraan pohjalaisesta puukonkäytöstä. Noistakin voi huomata, että Sakari Pälsin kotialueella oli oma puukkotyyli, joka erosi pohjalaisesta tyylistä. Puukkoa kannettiin oikealla kupeella, pohjalaisessa tyylissä se on perinteisesti vasemmalla, tai sitten piilossa jossakin. Yllä olevissa lainauksissa sitä ei ole, mutta kirjassaan Sakari Pälsi sanoo myös jotain sen suuntaista, että suomalainen mies lyö puukolla suoraan rintaan vailla sen kummempia hienouksia. Näin oli ehkä hänen kotialueellaan, pohjalaisessa tyylissä tämä oli harvinaisempaa. Myöskään tuota Pälsin mainitsemaa nyrkkiotetta ei pohjalaisessa tyylissä kauheasti esiintynyt (esiintyi kyllä jonkin verran), sillä kuten jo sanoin, yleistä oli viiltäminen peukalo hamaran päällä.

Mutta tuo lainauksien varsinainen idea on ihan universaali. Arkinen ahertelu voi olla samalla myös aseharjoitusta.


Karin kertoma juttu Anssin Jukan harjoittelusta puu-ukkoon on siis kuitenkin ainutlaatuinen. Mistäköhän saisi käsiinsä sen dokkarin, jossa tuo juttu kerrottiin?


Moskula

Moskula on uniikki ase Etelä-Pohjanmaalta. En ole aivan selvillä siitä, millainen moskula oikeasti on tai oli, mutta se oli kohtalaisen suosittu ase.
Seuraava on melkein suoraan S.Paulaharjun teoksesta Härmän aukeilta.

Kyröläisen moskula oli pannunvarsi, jonka päälle kursittiin nahkatuppi. Siihen kiinnitettiin ”nauhat”, ja asetta käytettiin siten, että nauhat kietaistiin käden ympärille ja sitten sillä jaettiin iskuja ”pääkumuraan ja selkälaipioon”.

Härmäläinen moskula taas oli knuppiruoskan varsi, jonka päässä oli kova klumppi. Tätä taas kyröläiset sanoivat malmariksi. Mutta "oikea härmäläisen malmari mouhuutti suurena aisakuluna, kun aikamiehet ajelivat".

Ilmeisesti knuppiruoska ja moskula ovat enemmän tai vähemmän, ainakin jollain alueilla, sama asia. Tässä kuva knuppiruoskasta:

Kuva

Mutta juu, en osaa moskulasta nyt sen enenpää kertoilla, ase oli kuitenkin ilmeisesti varsin toimiva, häjytkin sitä käyttivät.


Tervatamppi

Noin kyynärän pitkä (eli n.60 cm), ”yltympäri nuoralla kierretty klumppupäinen letkutes. Se oli kova kuin luu, mutta silti notkuva, ja kun sillä sivalsi rekeen yrittelevää ryöväriä pääknuppiin, niin sai pitää rahansa.” Lainaus edellä mainitusta S.Paulaharjun Härmän aukeilta kirjasta.

Tervatampin toinen tarkoitus oli kulkukoirien hutkiminen, sillä kyseessä oli ”matkamiehen ase”. Joka kyllä, kuten jo on ilmi käynyt, kelpasi häjyillekkin.


Tässä oli ainakin osa Etelä-Pohjanmaan uniikeista aseista.

Etelä-Pohjanmaalta löytyy siis uniikkeja aseita, joita käytettiin jo ennen häjyjen aikaa. Aseet eivät synny turhaan. Voidaan siis olettaa, että seudulla, johon häjyt sitten syntyivät, oli vahva tappelukulttuuri ja –historia. Häjyt hyödynsivät tätä ainakin käyttämällä noita vanhoja aseita.
Mutta koska ne aseet olivat syntyneet, oli niitä siis kipeästi joskus tarvittu. Mitä tästä seuraa?

Kun on niin kova tarve, että syntyy aseita, syntyy myös näiden aseiden käyttötaitoa. Ja itseasiassa sillä ei edes ole merkitystä, ovatko nämä aseet syntyneet Etelä-Pohjanmaalla vai ovatko ne sittenkin tulleet sinne jostain muualta. Sillä on merkitystä, että näitä aseita käytettiin ja ne säilyivät Etelä-Pohjanmaalla.


Näitä aseita (moskula, tervatamppi, malmari ja knuppiruoska, jos siinä jotain eroa edellisiin on...) siis käytettiin jo ennen häjyjen aikaa. Niiden säilyminen kertoo siitä, että niitä tarvittiin, eli niiden käyttötaitoa tarvittiin. Häjyt perivät nuo aseet, eli perivät myös niihin liittyvää vanhaa suomalaista tappelutaitoa. Jota sitten jalostivat edelleen.


Pistooli

Myös pistoolia käytettiin jonkin verran. Tässä yhteydessä mainittakoon vuonna 1808 järjestetty Pohjanmaan aseistariisunta. Sen takana olivat siis venäläiset, sillä Pohjanmaalla oli alkanut esiintyä kapinamieltä.
En tiedä, miten paljon tämä aseiden takavarikointi kesken häjyjen kauden vaikutti pistoolien yleisyyteen, kun kerran kaikki aseet kuitenkin takavarikoitiin kuolemanrangaistuksen uhalla. Jos näin ei olisi käynyt, olisiko pistooli sitten ollut yleisempi ase? Mene ja tiedä, itse epäilen, sillä muistaakseni tuo aseiden takavarikko ei kestänyt kauhean kauaa. Lisäksi pistoolit olivat vielä jokseenkin epäkehittyneitä, eivät kovin käteviä kunnon tappelussa. Pistoolia käytettiinkin varmaan hiukan erilaisissa tilanteissa, kuin ilmitappeluissa. Esimerkiksi nimismies Adolf Hägglund yritettiin surmata huoneeseensa ulkoa ikkunan läpi ampumalla.


Muita aseita:

Muita aseita olivat muunmuassa käsirauta eli nyrkkirauta, sekä hokkisormus. En tiedä tarkalleen millainen tuo hokkisormus oli. Mustalaisten kerrotaan kuitenkin niitä markkinoilla käyttäneen, ja niillä viiltäessä tuli ruma jälki. Yhden teorian mukaan puukko yleistyi Pohjanmaalla sen takia, että pohjalaiset olisivat alkaneet puolustautua sillä mustalaisia ja heidän hokkisormuksiaan vastaan.

Teoria ei sinänsä ole varmaankaan ihan pohjaton. Koska se on fakta, että suomalaisilla (ja ehkä suomenruottalaisillakin) oli riitaa ja kähinää mustalaisten kanssa, silloin kuin mustalaisia tavattiin, eli juuri vaikka esimerkiksi markkinoilla. Ja varmasti löytyi niitä, jotka eivät menneet markkinoille vain kauppaa tekemään – sekä suomalaisten että mustalaisten joukoista. Eli ihan selviä tappeluita syntyi – ja niiden tiedettiin syntyvän jo etukäteen. Tästä seuraa se, että niihin osattiin varautua, ja kun kerta osattiin, niin miksei oltaisi varauduttu. Se oli suomipojille ehkä hiukan kuin välttämättömyys. Mustalaisten kulttuuri on nimittäin ilmeisen otollinen tappelutaitojen kehittymiselle, niiden harjoittelulle ja vieläpä säilymiselle. Siinä porukassa kulkee yhä tänä päivänä vanhoja tappeluoppeja, se on melko varma.

Kaveri kertoi hauskan jutun. Oli ollut joku aika sitten uimahallissa, viereisellä kaapilla pukuhuoneessa oli vanha mustalaispappa. Kaveri istui siinä sitten pukemassa, kun sivusilmällä vilkaisi mitäs se vaari siinä hommailee. Ihan rauhassa ja muina miehinä mustalaispappa otti kaapistaan kolme puukkoa ja laittoi ne paikoilleen: yksi povitaskuun, yksi saappaaseen, ja yksi katosi jonnekkin niskan seutuville – en tiedä miten se siellä pysyi.

Ei sinällään mitään uutta, kyllähän mustalaiset nuita puukkoja kanniskelevat aika aktiivisesti. Mutta että kolme puukkoa, ja mihin se sen yhden sinne niskassaan laittoi... Ja vielä vanha mies.

Juu, meni hiukan sivuraiteille, mutta ei se haittaa. Sopii tuosta mustalaisten tappeluperinteestäkin tässä ketjussa keskustella, mielenkiintoinen aihe kun on, kun kerran sitä tietämystä näyttää yhä tänä päivänä olevan olemassa.

Jaa niin, siitä, että puukko olisi yleistynyt suomalaisten keskuudessa, kun piti puolustautua mustalaisia vastaan. No, minusta tuo ei ihan yksin riitä selittämään puukon yleistymistä, mutta kuten yllä käy ilmi, jotain perää väitteessä voi olla.


Työkalut (puukko oli jo erikseen) ja muut vastaavat aseina:

Varsinaisten aseiden lisäksi aseina käytettiin myös tietysti työkaluja sekä muita arkisia esineitä. Yleisin (puukon jälkeen) oli varmaankin kirves. Kirveen käytöstä sen verran, että usein mainitaan, että oltaisiin lyöty nimenomaan kirveen pohjalla, siis sillä tylpällä puolella. Kirves oli myös kätevä kun piti päästä sisään vaikkapa lukittuun taloon.

Puntaria käytettiin myös aseena. Se toimi kai nuijan tavoin.

Erilaiset puiset aseet olivat todella yleisiä. Näistä yleisimmät olivat aidanseipäät ja halot. Aidanseipäitä käytettiin etenkin kylätappeluissa, ja hämäläiset olivat kuulemma taitavia niiden käsittelyssä. Aidanseiväs oli siis ihan vain aidasta katkaistu reilun mittainen seiväs. Halkoja taas oli helppo hankkia käsiinsä. Kanki oli puinen keppiase, joka sekin oli yleinen.

Tietenkin aseina käytettiin myös muita työkaluja, mitä milloinkin. Esim. viikatetta käyteltiin silloin tällöin. Häjyjen, muunmuassa Antti Isotalon joukon, kerrotaan käyttäneen tästä kotoisasta työkalusta hiukan tappelullisempaa versiota: viikatteesta otettiin pelkkä terä. Mukava ase varmaankin.

Ja työkaluaseista puhuttaessa täytyy taas muistaa se, että ne olivat tuttuja kaikille – aseharjoitusta oli jo saatu.

Lopputurinat

Tässä siis todella suppeasti esiteltynä Etelä-Pohjanmaan tappelukulttuuria pääasiassa häjyjen kauden aikana. Pois jäi mm. sellainen näkökulma kuin sotaharjoitus. No, säästyy myöhemmälle.

Toivottavasti tämä juttu taas selvittää sitä, että taitoa on ollut. Ja nimenomaan häjyillä vaikka kuinka paljon. Kirjastosta ihan yleisimmät häjyistä kertovat teokset selvittävät asian tietysti paljon paremmin. Härmän veri, Puukkojunkkareitten esiinmarssi, Härmän häjyt ja kauhavan herra, noista voi vaikka aloittaa.

Taitoa on ollut, minkä verran on säilynyt, se on sitten eri asia. Eri asia on myös se, ja se mikä minua kenties eniten kiinnostaa, miten systematisoituja nämä taidot ovat olleet. Miten paljon on harjoiteltu? Mitä on harjoiteltu? Ja sitten milloin, missä, miksi...

Ja olisihan se, jos näitä juttuja löytäisi elävästä elämästä. ;)


Mutta, sana on vapaa. :) Aihe on siis kaikki suomalaiset vanhat tappelujutut, ei ole pakko häjyistä puhella.
Vlad Tepes
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 6831
Lauteille: Elokuu 2005

#2

Viesti Vlad Tepes »

Ihan nollaviesti näin humalassa kirjoitettuna, mutta tuo "häjy" meininki on savolaisesta sielunmaisemasta yhtä kaukana kuin Shanghai Helsingistä. Ei vaan istu täkäläiseen "suomalaisuuteen" kirveelläkään.
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 19092
Lauteille: Helmikuu 2005

#3

Viesti Jussi Häkkinen »

Ihan hyvä teksti, mutta tekniset johtopäätökset laulujen ja runoilujen perusteella ovat hitusen kaukaa haettuja.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
ka1
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 51
Viestit: 2188
Lauteille: Maaliskuu 2005

#4

Viesti ka1 »

Jussi Häkkinen kirjoitti: Ihan hyvä teksti, mutta tekniset johtopäätökset laulujen ja runoilujen perusteella ovat hitusen kaukaa haettuja.
Eivät välttämättä.
Nämä laulut nimittäin syntyivät ihan jo silloin omana aikanaan, ja häjyjenkin joukossa oli musikaalisia henkilöitä. Eräs professori on veikannut, että tuo laulu, jota tekstissä lainaan, olisi itsensä Antti Rannanjärven tekemä.
Yhtä kaikki, jos niissä laulussa kuvataan tuollaisia asioita noin tarkasti, ja ne ovat syntyneet häjyjen aikana, voi niistä mielestäni vetää tuon verran johtopäätöksiä.
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 19092
Lauteille: Helmikuu 2005

#5

Viesti Jussi Häkkinen »

ka1 kirjoitti: Yhtä kaikki, jos niissä laulussa kuvataan tuollaisia asioita noin tarkasti
Hmm...njoo. Mielestäni kuvaus on aika kaukana tarkasta (ja voi olla ihan soveltuvan, rempseän lauluasenteen tuotosta), joten...no, ei kannata ainakaan teorioita noiden varaan rakentaa. Jos on jotain konkreettisempaa tietoa, voi tietenkin kuriositeettina esittää laulusanoituksia.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
ka1
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 51
Viestit: 2188
Lauteille: Maaliskuu 2005

#6

Viesti ka1 »

Jussi Häkkinen kirjoitti:
ka1 kirjoitti:Yhtä kaikki, jos niissä laulussa kuvataan tuollaisia asioita noin tarkasti
Hmm...njoo. Mielestäni kuvaus on aika kaukana tarkasta (ja voi olla ihan soveltuvan, rempseän lauluasenteen tuotosta), joten...no, ei kannata ainakaan teorioita noiden varaan rakentaa. Jos on jotain konkreettisempaa tietoa, voi tietenkin kuriositeettina esittää laulusanoituksia.
Olen edelleen sitä mieltä, että tuosta laulusta voi päätellä ainakin sen verran mitä jo olen kirjoittanutkin. :)

Se, mitä voidaan päätellä, riippuu juuri esimerkiksi kuvauksen tarkkuudesta. "Tervatampilla vasten suuta, ja teräksellä pitkin selkää" ja "niskasta kiinni ja puukolla selkään" ovat riittävän tarkkoja kuvauksia, kun ottaa huomioon että nämä laulut ovat syntyneet jo häjyjen aikana, tekijänä todennäköisesti häjyt itse tai sitten joku heidän lähipiiristään.
Itseasiassa tuollainen alkuperäinen laulu on luotettava lähde. Kyseisestä laulusta olen nähnyt monia eri versioita, joissa pari sanaa on muutettu. Tämä on alkuperäisin versio. Ylöskirjaajalla, Samuli Paulaharjulla, olisi ollut mahdollisuus tarkistaa laulun autenttisuus vaikkapa Isotalon Antilta itseltään.

Yhdistettynä muuhun tietoon, mm. siihen, että häjyt viilsivät puukolla ja siihen, että puukkotappeluissa kuoli oikeastaan harvoin ihmisiä, voi tästä laulusta päätellä sen verran kuin olen päätellytkin. Eli laulun sanat tukevat sitä, että häjyillä olisi ollut tietoutta ihmisen anatomiasta, ja he olisivat soveltaneet sitä tappeluun. Tästä laulusta voi päätellä sen, että puukolla selkään viiltäminen oli yleistä, kun se kerran laulussakin kahteen kertaan mainitaan. Tästä laulusta voi ilman mitään epäselvyyttä päätellä sen, että häjyt käyttivät tervatamppia aseenaan. "Niskasta kiinni ja puukolla selkään" on puukotustekniikka. Tosin ei voi olla varma siitä, onko kyseistä tekniikka ikinä käytetty. Mutta kun laulun tekijä todennäköisesti on ollut hyvin perillä häjyilystä ja tappeluista ja puukonkin käytöstä, alkaa olla merkitystä sillä, etteivät laulunkaan sanat tyhjästä synny.

No, olet oikeassa kyllä siinä, että pelkkien laulun sanojen pohjalle ei kannata teorioita rakentaa. Mutta kun muutankin tietoa on, ja se sopii yhteen ko. laulun sanojen kanssa.
Kuvake
KungFuMiäs
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 5371
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Vaasa

#7

Viesti KungFuMiäs »

Usein puukot olivat kaksineuvoisia, eli oli sekä tavallinen iso puukko sekä pikkupuukko.
Minulla on äidin puoleinen suku kokonaan pohjanmaalta. Kuten useimmat miespuoliset sukulaiseni sillä puolella sain pienenä tälläisen perinteisen tupla puukon vanhalta vaariltani joka oli sodassa rintamalla viestimiehenä. Muistan kuinka hän selitti että pienempi oli tarkoitettu voin levittämiseen leivälle ja isompi oli sitten ihmistä varten. Nyt harmittaa kun en silloin tajunnut kysellä enemmän näistä jutuista.
iiällä
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 151
Lauteille: Toukokuu 2006
Paikkakunta: pohjoinen

#8

Viesti iiällä »

KungFuMiäs kirjoitti:
Usein puukot olivat kaksineuvoisia, eli oli sekä tavallinen iso puukko sekä pikkupuukko.
.. Muistan kuinka hän selitti että pienempi oli tarkoitettu voin levittämiseen leivälle ja isompi oli sitten ihmistä varten. Nyt harmittaa kun en silloin tajunnut kysellä enemmän näistä jutuista.
Se taisi olla niin että sillä isommalla lyötiin mies seinään kiinni, kun lähdettiin hakemaan kirvestä...
taifuuni
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 1078
Lauteille: Heinäkuu 2005

#9

Viesti taifuuni »

Olipas mukavaa juttua ja niin tuttua.
Tuli kaikenlaisia hajanaisia muiston sirpaleita mieleen näistä jutuista.
Vaarin veli Herkkoo oli ollut oikein kylän kauhu, valtavan voimakas mies joka joi suoraan vesitynnyristä nostamalla sen käsillä ilmaan, Herkkoo kuoli sitten laskiessaan tukilla koskea, se oli kai jokin taidonnäyte joka päättyi sillä kertaa huonosti.

Joo helapää puukoista vaarini sanoi, että pienemmällä kiusataan akkoja ja kakaroita ja isommalla tapetahan miehiä.
Sitten muistan jotain pöydälle hyppäämisestä se oli kai jonkinlainen haaste, "hypäkköhön pöydälle joka on paree" niin se muistaakseni meni.

Halko oli sukumme ase kai aika pitkältikin, ja kasvatusmenetelmäkin se oli ollut, sillä pidettiin kuria, sillä kun saattoi lyödä tekemällä kipiää mutta ei silti rikkonut paikkoja.

Suvussa myös on kulkenut pitkään ohje pojille kun nuorukainen menee kemuuhin, "jos joku alkaa soittaa suutaan niin älä ala mitään höpöttelemään vaan lyö vain heti täysillä turpaan" sitä on myös noudatettu, jää turha jännitys pois kun on toimintamalli jonka mukaan toimia, olisiko tuo jotain konseptipohjaista jo peräti :badgrin:
Kuvake
mronkain
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 7
Viestit: 8623
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Roihuvuori

#10

Viesti mronkain »

Erittäin hyvä kirjoitus, paremmalla ajalla kommentoin tarkemminkin. Sen verran noista lauluista ja niiden tarkkuudesta, että mm. Heikki Ylikangas on tehnyt aika mittavaa työtä häjyjen historian selvittelyssä käyttäen vertailevina lähteinä lauluja, lehtijuttuja, oikeuden pöytäkirjoja ja muita aikalaiskertomuksia ja selvästi osoittanut että kyllä noissa lauluissa usein nimen omaan tapahtumat ja henkilöt ovat yleensä hyvinkin tarkasti kuvattuina EDIT: vaikkakin liioiteltuina, aina meno ei ole ihan niin veristä ollut. Myös tekniset yksityiskohdat ovat yllättävän usein kohdallaan. Tosin sen kuuluisin laulu (Isontalon Antti ja Rannanjärvi) sisältää kyllä virheitä.
Usein häjyjen joukossa oli lauluntekijöitä, tai sepitettin jopa itse lauluja omista teoista, tai sitten vain kylän lauluniekat niitä sepittivät. Kuitenkin sanoitukset perustuivat tekijöiden omiin havaintoihin.

Moskula on käsittääkseni ollut samantapainen ase kuin nykyinen patukka, joka tunnetaan englanniksi nimellä sap.

EDIT: jossain tekstissä sitä kuvattiin "nahan sisälle ommelluksi metallinpalaksi", mikä sopii hyvin yhteen tuon pannunvarren kanssa.

Ilmari Kiannon Puukkojunkkarit-kirjassa (muistaakseni) mainitaan myös malmari, minkä olen käsittänyt olevan sama asia.

- Marko
Urkki
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 368
Lauteille: Maaliskuu 2006

#11

Viesti Urkki »

Onkohan mitään eroja nähtävissä puukon käsittelyssä eri elinalueilla sitä kahtoen että erilaisilla puukkomalleilla on ollut erilainen kiinnipito tyyli?
Eli voidaanko käsittely eroja kattoa mitenkään tätä kautta?

Isoisäni (isän, isän isä..) oli sotien jälkeen toiminut, lieneekö pankissa tai missä rahan kuskaajana.
Oli kävellyt pitkin katuja rahojen kanssa ja aseena pelkkä puukko vyöllä. Lieneekö tuo jotain tiennyt, sitä en osaa sanoa mutta jäi eräskin "ryöstö" kesken kun ukko vaan rauhassa veti kengällä maahan viivan ja sano että tuosta kun yli tuutte ni ootta vainajia.. Eivät tulleet.
Ja onhan tuo pappani kertonut myös muutaman vainolaisen saaneen kokea suomalaisen puukon tuntua kesken sylipainin..
Oli iivana ollut jo päällä kuristamassa ja kiskonut pistoolia vyöltä mutta "kun sain puukon esille ja leuan alta vetäsin ni siihen retkahti, veret vaan tipahti silimille."
Harmi että vanhus kuoli muutama vuosi sitten, kova ukko niin kuin muutkin sielä olleet.
ka1
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 51
Viestit: 2188
Lauteille: Maaliskuu 2005

#12

Viesti ka1 »

Loistavaa, hyviä juttuja.

Kyllähän se häjyjen henki on yhä Pohjanmaalla vanhemman väestön keskuudessa. Ja siinä mukana on säilynyt ehkä jotain muuta pientä...
Urkki kirjoitti: Onkohan mitään eroja nähtävissä puukon käsittelyssä eri elinalueilla sitä kahtoen että erilaisilla puukkomalleilla on ollut erilainen kiinnipito tyyli?

Eli voidaanko käsittely eroja kattoa mitenkään tätä kautta?
Hyvä huomio.
Onhan tuo varmaankin yksi tekijä, joka vaikuttaa näihin alueellisiin eroavaisuuksiin puukon käsittelyssä.
Kyllä se jotain merkkaa lyökö sitä puolimetrisellä leukulla vai härmäläisellä helapäällä. Toisaalta eivät ne puukot niin erilaisia ole. Eli en usko että se puukkomalli yksin on määrännyt sen, minkälainen puukkotyyli alueelle syntyy.
Mutta jos eri alueiden puukkomallit eroavat selvästi, niin voihan siitä semmoisen oletuksen ainakin vetää että myös puukkotyylit eroavat. Mutta tämä nyt on pelkkää spekulointia. Esimerkiksi Lapin puukonkäsittely saattaa olla aika uniikkia. Kun niitä isoja leukuja on käytetty vesurinkin tavoin. Eli muuten se puukkomalli vetää tähän mukaan myös sen, minkälaista työtä sillä puukolla on yleensä tehty, joka myös tietysti vaikuttaa siihen, miten sillä puukolla tapellaan.
Sakari Pälsin Puukosta:
Huippuluokkaan kuulunevat ne kaksi rovaniemeläistä puukonsivallusta, joista toinen katkaisi kolme kylkiluuta, toinen leikkasi miehen keskeltä poikki selkärankaa myöten.
Esimerkki Lapin puukkotyylistä? Jos kolme kylkiluuta murtuu on iskun täytynyt olla kova ja puukon myös. Sama kuin leukulla hakkaisi puuta poikki.
Urkki
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 368
Lauteille: Maaliskuu 2006

#13

Viesti Urkki »

Jeps. Ensimmäisenä vertailussa tuli tuo leuku itelläki mieleen. Kansanparannuksesta ja sen mahdollisista yhteyksistä kamppailuun (ennen kaikkea suomessa) olisi mukava nähdä keskustelua..(Aittomäki?) Jos ei tässä ketjussa niin muualla..
riku
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 2347
Lauteille: Joulukuu 2005

#14

Viesti riku »

Mielenkiintoista tekstiä, ajatuksella rakennettu - johtopäätöksistä en osaa sanoa, historiatieteet eivät täysin ole alaani.

Onko muuten niin, että kaikissa suomalaisissa puukkomalleissa puukko uppoaa tuppeen varsin syvälle, lähes kahvan pontta myöten tai ainakin kahvan puoleen väliin saakka? Tällä, ja sitten kiinnitysraksin liikkuvuudellahan kyllä saadaan työkalu pysymään hyvin mukana, mutta kaikkein kätevin se ei ole "nopeaan vetoon" ... vai? Tietenkin harjoitus tekee mestarin ja mestaajan, mutta verrattuna moniin muihin veitsien tuppimalleihin tämä tuntuisi olevan aika suomalais-skandinaavinen ilmiö - olenko väärässä? Vaikuttaako tekniikkarepertuaariin a priori, tai lähteiden perusteella?

Historiasta, ja historiallisista hahmoista: löytyykö naispuolisia häjyjä tahi muita tappelijoita (joo niin olen lukenut sitä naistutkimusjuurta kyllä, mutta ihan yleisestä mielenkiinnosta kysyn)?

Riku Ylönen
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 14
Viestit: 93761
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

#15

Viesti Mika »

Ka1, hieno ketju. Olit sitten tosissasi, kun jossakin ketjussa (Kaspin?) sanoit penkovasi suomalaisten lajien historiaa. :respect:
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 5 kurkkijaa