En nyt tarkemmin ota kantaa siihen, mitä termi "sparraaminen" pitää sisällään.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että pelkästään psyykkisenkin kehittymisen näkökulmasta on terveellistä, että itsepuolustusharjoittelussa luodaan tilanteita, joissa harjoittelija joutuu toimimaan improvisoidusti. Siis joutuu hyökkäyksen kohteeksi ilman ennakkotietoa siitä, minkälainen hyökkäys tulee täsmällisesti ottaen olemaan ja myös itse tekemään hyökkääviä tekniikoita tilanteen mukaan ilman ennakkosuunnitelmaa.
Mielestäni tällaisella harjoittelulla on oma arvonsa harjoittelijoiden teknisen osaamisen tasosta riippumatta. Eikä sekään välttämättä haittaa, että sparri ei edes ole hirveän lajinomaista ja että siinä ei heti pääse soveltamaan hienoja tekniikoita.
Oleelista on oppia, mitä itsessä tapahtuu ja kuinka toimintakyky säilyy fyysisen hyökkäyksen kohteeksi jouduttaessa ja adrenaalinin virratessa suonissa. Vaikka esimerkiksi "nyrkkeilysparrissa" kontakti olisi hyvin kevytkin, niin silti siinä on pakko tehdä ainakin jotakin, kun kaveri tulee päälle. Ja monelle on iso asia tulla ylipäänsä lyödyksi esimerkiksi nyrkillä kasvoihin (vaikka kevyestikin) ja asettuminen tällaisiin tilanteisiin ja "tottuminen" niihin voi merkitä tärkeää tietynlaisen henkisen kynnyksen ylittämistä. Onhan se melko "perinteinen" tarina, että vuosikausia muodollisemmin harjoitellut harrastaja lähestulkoon menettää toimintakykynsä kun saa ensimmäisen kunnon tärskyn yllättävässä itsepuolustustilanteessa.
Ja karrikoiden voi sanoa, että itse asiassa aloittelijoiden sparri usein muistuttaa kaikista eniten niitä tilanteita, joita jossakin nakkikioskijonossa näkee
...
Mutta haluan korostaa, että aloittelijoiden osalta sparri ei nähdäkseni voi muodostaa ajallisesti kuin melko pienen osan harjoittelusta.
jne.