Aikidon luonne

[ToniM]

Se on näköjään jälleen kerran tyhjä arpa tämä keskustelu, joten antaapa tämän jälleen kerran olla.

Voin keskustella tästä jossain muussa yhteydessä tai paikassa sellaisten kanssa ketä tämä kiinnostaisi koska itseä tuo asiayhteys oikeasti kiinnostaa onko judon taustalla esim. joku samantyylinen periaate mitä Ikedakin esim. opettaa omalla tavallaan. Samoin karaten osalta löytyykö taustalta ne samat periaatteet. Samoin mielessä on käynyt pystyisikö samoja periaatteita hyödyntämään mattokamppailussa.

Treenaaminen olisi helvetin köyhää jos mieli ei olisi avoin oikealle vilpittömälle keskustelulle ja pohdiskelulle, se antaa paljon enemmän kuin kulkeminen hevosenlailla laput silmillä.

Kamppailulajit on siitä mukavia, että sitä hommaa pystyy testaamaan. Ikeda-sensein väitteet olisivat paljon uskottavampia, jos hän oikeasti valmentaisi jonkun judokan niin että tämä olisi voittamaton olympialaisia myöten.

Puhua ja pohdiskella voi mitä vaan mutta jos niitä ajatuksia ei millään lailla testaa niin tulos ei ole yleensä kovinkaan hyvä.

Otan osaa, vetää meinaat melko sanattomaksi tämä kommentti. :hasseli:

[Andy]

Niin, onhan se nyt järkyttävää että homman pitäisi toimia oikeastikin eikä vain toiveissa.

[obmijoy]

Niin, onhan se nyt järkyttävää että homman pitäisi toimia oikeastikin eikä vain toiveissa.

kyllä tämä on ihan asiaakin esim aseen riistoissa ja asettavastaan puolustautumisissa sekä karotista vapautumisissa jne.. ois aivan hiton tärkeää että onnistuu varmasti ja vielläpä treeneissä niissä vaikeutetuissa olosuhteissa...

mutta no Aikido on ollut aikoinaan mulle liikeen harjoitelua ja tukilajina Hjj lle...

muuten bjj hän on aikidoa matossa siloin kun bjj treenari on jo teknisesti niin pitkällä että uken joka liike on virhe ja johtaa katkeamattomasti positiost/hallinasta toiseen

[Mänzy]

Niin, onhan se nyt järkyttävää että homman pitäisi toimia oikeastikin eikä vain toiveissa.

Homma toimii ihan mainiosti oikeastikin, mutta ei sitä voi saada mitenkään heti tai edes nopeasti, jos koskaan, toimimaan huippujudokoita vastaan huippukisoissa. Mikä ei edes ollut alun alkaen pointtinakaan.

Huippujudokan ei kannata harjoitella hommaa uhraten muuta treeniaikaansa, koska simppelimmällä treenillä saa riittävän hyödyn, jos AINOA tarkoitus on voittaa kisat.

[Rojola]

Kysymys lienee siis siitä, että minkälainen skenaario pitäisi keksiä jossa huipusti runttaava judoka ei jostain syystä pärjäisi mutta huijaamalla horjuttava kyllä.

Onnea matkaan

[Lasse Candé]

Kyllähän sen kysymyksen voi siihenkin ohjata kun aloitetaan tiettyjen taitojen olemassaolosta ja sopivasti provoillaan siitä sitten urheilu- vs opetusjärjestelmälajeihin niinkuin aina.
Pitäisi vain jengin tajuta olla antamatta sitä mitä trollit yrittävät ruinata jotta pääsevät tavoitteeseensa.

[Mika]

En jaksanut lukea muita kommentteja, koska Andy on valitettavasti taantunut muutamalla pahalla vuodella, mutta @jarir, ymmärsit minut nyt kyllä ihan väärin. Sinut tuntien et tehnyt niin tahallisesti, joten vika on itsessäni. Tarkoitin että tapoja on monia ja että horjuttamisen saloihin on useampia teitä.

Mutta jatkakaa toki keskenänne tätä "keskusteluanne". Ehkäpä @jaskiainen liittyy seuraanne.

[DeusVult]

En nyt oikein itsekään ymmärrä, että jos Ikeda nyt kerran sanoi näin:

judoka, joka opettelisi ja osaisi tämän sisäisen horjutuksen ottelussa, olisi käytännössä voittamaton

Niin mitä hän siis tarkoitti, jos ei sitä että judoka olisi judossa voittamaton? Tarkoittiko hän että jossain muissa, kuin nimenomaan Judo-otteluissa? Ja jos näin tosiaan olisi, niin miksi tosiaan Ikeda ei ala itse valmentamaan Judo-ottelijoita, jos hän kerran itse osaa tuon sisäisen horjutuksen? Varmasti jos hänen valmentamansa ottelijat menestyisivät kilpailuissa, kaikki muutkin haluaisivat oppia tuon horjutuksen, ja sitä kautta tämä arvokas kulttuuriperintö saataisiin takaisin Judoon?

[Mänzy]

Ikedalta vaan kysymään sitten. Kukaan muuhan noihin kysymyksiin ei hänen puolestaan pysty vastaamaan.

[Lasse Candé]

Ei ole ehkä kovin järkevää ottaa yhtä lausahdusta (joka varmaan enemmän tai vähemmän muistetaan väärin niinkuin aina) tänne tarkastelun alle. Ehkä se Ikedakaan ei ole täydellinen ja jossain tilanteessa valitsee sanansa väärin. Tai sitten ei. On hieman väärin vain ottaa jotakin livelausahdustaan täällä julkiseen käsittelyyn rikkinäisen puhelimen välityksellä ja alkaa spekuloimaan persoonaansa. Jos tahdot tietää mitä Ikeda tarkoitti, ota yhteyttä ja kysy.

Osoittautuu kyllä kerta toisensa jälkeen hyväksi valinnaksi olla jakamatta täällä käytännössä mitään tietoa mistään opetuksesta mitä on saanut ja ainoastaan puhua omista kokemuksistaan, joista vastuun kantaakin sitten juuri oikea henkilö, jos sanat ovat huonosti valitut. Samassa toki voisi toivoa että tänne edes voisi laittaa hieman enemmänkin.

Muutenkin jos tuota Tonin laittamaa tekstinpätkää oikeasti edes tahtoo lukea, tullaan tietenkin siihen pohdintaan että horjutusten osaaminen ottelussa on jo aika vahva perusoletuskin. Melkein kuin sanoisi että jos onnistuu voittamaan judossa aina, on voittamaton.

[JariR]

En jaksanut lukea muita kommentteja, koska Andy on valitettavasti taantunut muutamalla pahalla vuodella, mutta @jarir, ymmärsit minut nyt kyllä ihan väärin. Sinut tuntien et tehnyt niin tahallisesti, joten vika on itsessäni. Tarkoitin että tapoja on monia ja että horjuttamisen saloihin on useampia teitä. .

OK. Kiitos kun selitit vielä tiivistettynä .

Tiivistänpä minäkin, itseni toistamisen uhallakin.

Ikedan kommentti siitä miten pitää oppia "tekemään vastustajasta heikko ja sitten vasta ryhtyä vääntämään" pyrkii nähdäkseni opettamaan ihan yleistä periaatetta joka esiintyy niin judossa kuin muuallakin. Tämä on eräs osa sitä "taitopainimista" (ts. "horjuta niin ovelasti ettei toinen huomaa") jota pyrin kuvaamaan, arkipäiväistämään ja laittamaan kontekstiin omassa aikaisemmassa viestissäni.

Oman kokemukseni mukaan se ei siis ole "hävinnyt" mihinkään (ainakaan) judosta.

Lopetan tiivistelmäni tähän ja jatkan sitten vähän maalailemalla taustaa ja spekuloimalla sitä miksi tämä asia tuntuu niin kovin vaikealta koherentin keskustelun aiheeksi. (Tästä eteenpäin Judo saa tässä kirjoituksessa toimia esimerkkinä huippuunsa kehittyneestä painityyppisestä kilpaurheilusta. Monet pointeistani soveltuvat varmaan myös muihin vastaavantyyppisiin lajeihin.)

Ensin tästä "taitopainimisesta" judossa. On ilmeistä että sen merkitys kilpailujen ratkaisijana on lajin kehittyessä vähentynyt niin paljon, että aina välillä kuulee vanhojen judokonkarien haikailevan sen perään että "nykyklopit ei enää jaksa opetella kunnon tekniikkajudoa, ne vaan riuhtoo ja repii")

Tämä pitää taatusti osin paikkansa, mutta ennenkuin ottaa sen Totuutena kannattaa miettiä muita vastaavia kommenteja joilla vanhempi polvi on kautta aikojen arvioinut nuorempia. (vrt. Minunkin nuoruudessani oli niin että teinit eivät ryypänneet, olivat kohteliaampia kuin nämä kamalat nykynuoret, kesät olivat lämpimämpiä ja olutkin maistui raikkaammalle...)

Anyway; alunperin judokisat käytiin ilman painoluokkarajoja. Avoimen painoluokan sarja poistui Olympialaisista vasta 1988.

Mutta asian vaikeudesta piti puhumani. Aikidomestarilla joka on kehittänyt hyvin erikoistuneella tavalla herkän, "jujuttavan" taitopaininsa korkealle tasolle on melkoinen pulma yrttäessään siirtää (ts. opettaa) sitä eteenpäin oppilaalleen. Koko kikan perusideahan on toimia niin hienovaraisesti että vastustaja ei huomaa. Nyt jos hetkeksi pysähtyy tämän äärelle ja miettii sen oppilaan näkökulmasta tilannetta, niin ei ihme että ennen asian "oivaltamista" erilaiset tukiharjoitteet, mielikuvat ja lennokkaat sanonnat korostuvat kun oppilas yrittää käsitteellistää tekemistään. Ja yrittää "nähdä" jotain joka lähtökohtaisesti on hänelle "näkymätöntä". Ja samalla tulee asiaa opetellessa helposti fiilis siitä että tämä on "uniikkia". Oman kokemukseni mukaan, molemmilla puolilla aitaa toilailleena, oleelliset erot löytyvät kuitenkin lähinnä painotuksista ja niistä keinoista joilla tuo opetus hoidetaan.

Vastaavasti taas esim. judon puolelta katsottuna asiasta keskustelu voi olla yhtälailla hankalaa. En ole itse koskaan törmännyt kilpajudokaan tai opettajaan joka käyttäisi opetuksessa samankaltaisia erikoistuneita mystispainotteisia kieli- tai mielikuvia tästä aiheesta kuten esim. Aikidon puolella olen itse nähnyt käytettävän pedagogisina keinoina.

Mutta ihan sama monisyinen ja kehittynyt hienovaraisen horjuttamisen taito on siis tullut silloin tällöin vastaan myös judoukkojen kanssa. Mutta nämä osaajat ovat oman kokemukseni mukaan enimmäkseen tuhahdelleet "itämaisille hömpötyksille". Itse olen ajatellut että näissä tapauksissa taito on hankittu niin näppituntuman tasolla ja käytännössä vääntämällä että osaaja ei itse enää edes tunnista sitä miksikään erikoiseksi. Tällöin tietysti "sen" käsitteellistäminen, eteenpäin opettaminen puhumalla tai aiheesta keskusteleminen jonkin toisen lajin sanastoa käyttäen on keskimäärin aika hankalaa...

Mutta, kyseessä on melko vaikea aihe käsiteltäväksi keskustelun keinoin jo ihan senkin takia että useimmilta puuttuu jaettu kokemuspohja siitä miten "aidan toisella puollla" asiaa osataan. Ja lisäksi aihe voi herättää suuria tunteita puolin ja toisin...

[DeusVult]

Ikedalta vaan kysymään sitten. Kukaan muuhan noihin kysymyksiin ei hänen puolestaan pysty vastaamaan.

Ei ole ehkä kovin järkevää ottaa yhtä lausahdusta (joka varmaan enemmän tai vähemmän muistetaan väärin niinkuin aina) tänne tarkastelun alle. Ehkä se Ikedakaan ei ole täydellinen ja jossain tilanteessa valitsee sanansa väärin. Tai sitten ei. On hieman väärin vain ottaa jotakin livelausahdustaan täällä julkiseen käsittelyyn rikkinäisen puhelimen välityksellä ja alkaa spekuloimaan persoonaansa. Jos tahdot tietää mitä Ikeda tarkoitti, ota yhteyttä ja kysy.

Osoittautuu kyllä kerta toisensa jälkeen hyväksi valinnaksi olla jakamatta täällä käytännössä mitään tietoa mistään opetuksesta mitä on saanut ja ainoastaan puhua omista kokemuksistaan, joista vastuun kantaakin sitten juuri oikea henkilö, jos sanat ovat huonosti valitut. Samassa toki voisi toivoa että tänne edes voisi laittaa hieman enemmänkin.

Tässä mielestäni näkyy hyvin se, että minkään suuren tai edes vähemmän suuren sensein sanomisia ei kannattaisi täysin purematta niellä, koska hekin välillä päästelevät suustaan sammakoita - joko ajattelemattomuuttaan tai puhtaasti tietämättömyyttään. Eikä ainakaan kannata hirveästi hypettää julkisesti jotain mitä joku toinen on sanonut, jos ei itsellekään ole oikein selvää mitä tämä henkilö on tarkoittanut.

[ToniM]

En jaksanut lukea muita kommentteja, koska Andy on valitettavasti taantunut muutamalla pahalla vuodella, mutta @jarir, ymmärsit minut nyt kyllä ihan väärin. Sinut tuntien et tehnyt niin tahallisesti, joten vika on itsessäni. Tarkoitin että tapoja on monia ja että horjuttamisen saloihin on useampia teitä. .

OK. Kiitos kun selitit vielä tiivistettynä .

Tiivistänpä minäkin, itseni toistamisen uhallakin.

Ikedan kommentti siitä miten pitää oppia "tekemään vastustajasta heikko ja sitten vasta ryhtyä vääntämään" pyrkii nähdäkseni opettamaan ihan yleistä periaatetta joka esiintyy niin judossa kuin muuallakin. Tämä on eräs osa sitä "taitopainimista" (ts. "horjuta niin ovelasti ettei toinen huomaa") jota pyrin kuvaamaan, arkipäiväistämään ja laittamaan kontekstiin omassa aikaisemmassa viestissäni.

Oman kokemukseni mukaan se ei siis ole "hävinnyt" mihinkään (ainakaan) judosta.

Lopetan tiivistelmäni tähän ja jatkan sitten vähän maalailemalla taustaa ja spekuloimalla sitä miksi tämä asia tuntuu niin kovin vaikealta koherentin keskustelun aiheeksi. (Tästä eteenpäin Judo saa tässä kirjoituksessa toimia esimerkkinä huippuunsa kehittyneestä painityyppisestä kilpaurheilusta. Monet pointeistani soveltuvat varmaan myös muihin vastaavantyyppisiin lajeihin.)

Ensin tästä "taitopainimisesta" judossa. On ilmeistä että sen merkitys kilpailujen ratkaisijana on lajin kehittyessä vähentynyt niin paljon, että aina välillä kuulee vanhojen judokonkarien haikailevan sen perään että "nykyklopit ei enää jaksa opetella kunnon tekniikkajudoa, ne vaan riuhtoo ja repii")

Tämä pitää taatusti osin paikkansa, mutta ennenkuin ottaa sen Totuutena kannattaa miettiä muita vastaavia kommenteja joilla vanhempi polvi on kautta aikojen arvioinut nuorempia. (vrt. Minunkin nuoruudessani oli niin että teinit eivät ryypänneet, olivat kohteliaampia kuin nämä kamalat nykynuoret, kesät olivat lämpimämpiä ja olutkin maistui raikkaammalle...)

Anyway; alunperin judokisat käytiin ilman painoluokkarajoja. Avoimen painoluokan sarja poistui Olympialaisista vasta 1988.

Mutta asian vaikeudesta piti puhumani. Aikidomestarilla joka on kehittänyt hyvin erikoistuneella tavalla herkän, "jujuttavan" taitopaininsa korkealle tasolle on melkoinen pulma yrttäessään siirtää (ts. opettaa) sitä eteenpäin oppilaalleen. Koko kikan perusideahan on toimia niin hienovaraisesti että vastustaja ei huomaa. Nyt jos hetkeksi pysähtyy tämän äärelle ja miettii sen oppilaan näkökulmasta tilannetta, niin ei ihme että ennen asian "oivaltamista" erilaiset tukiharjoitteet, mielikuvat ja lennokkaat sanonnat korostuvat kun oppilas yrittää käsitteellistää tekemistään. Ja yrittää "nähdä" jotain joka lähtökohtaisesti on hänelle "näkymätöntä". Ja samalla tulee asiaa opetellessa helposti fiilis siitä että tämä on "uniikkia". Oman kokemukseni mukaan, molemmilla puolilla aitaa toilailleena, oleelliset erot löytyvät kuitenkin lähinnä painotuksista ja niistä keinoista joilla tuo opetus hoidetaan.

Vastaavasti taas esim. judon puolelta katsottuna asiasta keskustelu voi olla yhtälailla hankalaa. En ole itse koskaan törmännyt kilpajudokaan tai opettajaan joka käyttäisi opetuksessa samankaltaisia erikoistuneita mystispainotteisia kieli- tai mielikuvia tästä aiheesta kuten esim. Aikidon puolella olen itse nähnyt käytettävän pedagogisina keinoina.

Mutta ihan sama monisyinen ja kehittynyt hienovaraisen horjuttamisen taito on siis tullut silloin tällöin vastaan myös judoukkojen kanssa. Mutta nämä osaajat ovat oman kokemukseni mukaan enimmäkseen tuhahdelleet "itämaisille hömpötyksille". Itse olen ajatellut että näissä tapauksissa taito on hankittu niin näppituntuman tasolla ja käytännössä vääntämällä että osaaja ei itse enää edes tunnista sitä miksikään erikoiseksi. Tällöin tietysti "sen" käsitteellistäminen, eteenpäin opettaminen puhumalla tai aiheesta keskusteleminen jonkin toisen lajin sanastoa käyttäen on keskimäärin aika hankalaa...

Mutta, kyseessä on melko vaikea aihe käsiteltäväksi keskustelun keinoin jo ihan senkin takia että useimmilta puuttuu jaettu kokemuspohja siitä miten "aidan toisella puollla" asiaa osataan. Ja lisäksi aihe voi herättää suuria tunteita puolin ja toisin...

Hieno kirjoitus missä on paljon sitä asiaa mitä itsekin ajoin takaa. Tarkoituksena, kun ei ole ollut enkä ole niin edes kirjoittanut, että nykypäivänä asiat esim. tehtäisiin judossa väärin tai muissa lajeissa. Ikeda sensei vain nähtävästi kaipaa vanhojen japanilaisten perinteiden ylläpitämistä, joka tietyllä tapaa kuitenkin on sitä kulttuuriperimän vaalimista. Sensei tässäkin tapauksessa mitä nyt lainasin hänen sanojaan, nimenomaan pitää korkeassa arvossa eri kamppailujajeja eikä ihmisenä väheksy ketään tai mitään vaan on hyvin nöyrä. Tässäkin tapauksessa hänen tarkoitusperänsä luultavasti oli tuoda meille perustreenaajille esille, että kaikissa japanilaisissa lajeissa perusperiaatteet nojautuu tietyllä tapaa samoihin asioihin ja niitä pitäisi vaalia että ne säilyvät tulevillekin sukupolville. Hän myös kehotti käymään useiden opettajien leireillä aikidossa ja jos on mahdollista treenaamaan ristiin eri lajeja ja ottamaan muista lajeista oppia ja siirtämään niitä omaan aikidon harjoitteluun pitämällä kuitenkin aikido aikidona.

Se on minun mielestäni harmillista, että täällä missä on laaja kirjo eri kamppailulajien harrastajia ei voi kirjoittaa vitsillä mitään ja heti vaaditaan perusteita, että ei toimi kehässä. Saatika sitten jos edes mainitset toisen lajin mitä itse et ole treenannut tai sitten joku vielä sanoo, että ok olet treenannut sitä lajia mutta et riittävän kauan tai et ole EM tai MM mitalisti, että voit perustellusti arvioida eri toteutustapoja ko. lajissa. Miksi kaikkia asioita pitää ulosmitata kehässä?

Itse ainakin tykkään harjoitella äärimmäisen vaikeaa tapaa lähestyä horjuttamista Ikeda sensein tavalla ja tätä periaatetta itse olen vaalinut ja opettanut siinä määrin mihin itse kykenen omassa seurassa. Sitä on niin hemmetin vaikeaa kuvailla sanoin miltä tuntuu olla esim. Ikeda sensein riepoteltavana. Se kehonkäyttö ja voimantuotto on niin käsittämätöntä, että se vetää sanattomaksi. Tälläkin kertaa sain leirillä olla etuoikeutetusta asemassa, että pääsin paljon Ikeda sensein ukeksi mikä havainnollistaa enemmän kuin pelkkä sivusta seuraaminen tai videot kuinka tehokas hänen tapansa tehdä aikidoa on. Jos joskus edes puolet siitä taidosta mitä hänellä on saisin opiskeltua itselleni niin oltaisiin jo melko vahvalla pohjalla.

mitä aikidon treenaamiseen tulee, itselleni ainakin se matka on aikidon parissa on paljon tärkeämpi kuin itse päämäärä koska koen asiat niin, että koskaan et ole valmis ja aina löytyy opittavaa. Sen takia esim. Ikeda sensein seminaari saattaisi olla monelle muullekin silmiä avaava kokemus siitä miten ihmisen keho toimii ja reagoi. Hänhän näiden leirien aikana ei oikeastaan opeta varsinaisia tekniikoita vaan sitä periaatetta ja lähtökohtia tekniikan takana. Nytkin harjoittelimme käytännössä koko leirin pelkkää oman kehon tuntemista mikä mahdollistaa parin horjuttamisen erilaisten harjoitteiden avulla. Asioiden siirtäminen sitten omaan tekniikkaan ja tapaan tehdä on henkilön itsensä vastuulla. Hän vain näytti yhden tavan lähestyä asiaa. Tämä oli hänen 3 kertansa suomessa ja jokaisella leirillä olen ollut ja pyrkinyt imemään sitä tietoa niin paljon kuin mahdollista. Seuraavan kerran hän tulee suomeen 2016, joten sitä odotellessa, jos matka ei sitten ensi vuonna suuntaudu jonnekin hänen keski-euroopan leirilleen.

[ToniM]

Ikedalta vaan kysymään sitten. Kukaan muuhan noihin kysymyksiin ei hänen puolestaan pysty vastaamaan.

Ei ole ehkä kovin järkevää ottaa yhtä lausahdusta (joka varmaan enemmän tai vähemmän muistetaan väärin niinkuin aina) tänne tarkastelun alle. Ehkä se Ikedakaan ei ole täydellinen ja jossain tilanteessa valitsee sanansa väärin. Tai sitten ei. On hieman väärin vain ottaa jotakin livelausahdustaan täällä julkiseen käsittelyyn rikkinäisen puhelimen välityksellä ja alkaa spekuloimaan persoonaansa. Jos tahdot tietää mitä Ikeda tarkoitti, ota yhteyttä ja kysy.

Osoittautuu kyllä kerta toisensa jälkeen hyväksi valinnaksi olla jakamatta täällä käytännössä mitään tietoa mistään opetuksesta mitä on saanut ja ainoastaan puhua omista kokemuksistaan, joista vastuun kantaakin sitten juuri oikea henkilö, jos sanat ovat huonosti valitut. Samassa toki voisi toivoa että tänne edes voisi laittaa hieman enemmänkin.

Tässä mielestäni näkyy hyvin se, että minkään suuren tai edes vähemmän suuren sensein sanomisia ei kannattaisi täysin purematta niellä, koska hekin välillä päästelevät suustaan sammakoita - joko ajattelemattomuuttaan tai puhtaasti tietämättömyyttään. Eikä ainakaan kannata hirveästi hypettää julkisesti jotain mitä joku toinen on sanonut, jos ei itsellekään ole oikein selvää mitä tämä henkilö on tarkoittanut.

Varmasti ihan validi asia ja jatkossa en siteeraa ketään vaikka mielestäni on hienoa asia, jos näiltä korkearvoisilta henkilöiltä saa sitä tietoa ulos ja keskustelua eri asioista. Kaikki, kun eivät ole niin ulospäinsuuntautuneita, että ns. rahvaan kanssa keskustelee vaikka mun perheasioista niinkuin ikeda sensein kanssa nytkin leirillä turistiin pitkä tovi kuinka minun perheelläni ja itselläni menee.

Käsittääkseni kirjoitin tuon voittamaton tekstin yhteydessä ihan selvällä suomen kielellä, että hän heitti "humoristiseen sävyyn hymy korvasta korvaan", että jos joku osaisi tämän tavan niin olisi käytännössä voittamaton tatamilla. Nyt jos tuosta ei osaa lukea, että kyse on vitsistä niin vastuu on myös suurelta osin lukijalla eikä pelkästään kirjoittajalla.

[Veepee]

Täällä on nyt puhuttu siitä, ettäkö judosta puuttuisi joku semmonen horjuttamisen tapa mikä siinä ennen vanhaan oli ja mikä aikidossa nykyään on. Hämmennän vähän soppaa lisää.

Voisi jollain tapaa sanoa, että ainakin judon harjoittelussa näin on voinut käydä. Ju no kata oli Kanon keino luoda harjoitus, jolla oppilaat saattoivat omaksua ju:n periaatetta silloinkin, kun hänellä ei ollut enää aikaa opettaa yksittäisä ihmisiä. Judohan on nimensäkin mukaan Ju:n tietä (erotuksena aikidon "voimien yhdistämisen" tiestä, tässä mielessä aikidon ja judon välillä on tekninen ero), ja judoka joka ei hallitse Ju:ta ei tee judoa, ainakaan hyvää sellaista? Tässä on video Kanosta itsessään tekemässä Ju no kataa, huomatkaa luonnollisuus liikkeessä ja tekniikan nopeudessa sekä uken aito horjuminen:

[youtube][/youtube]

Tässä Ju no kata modernissa katakilpailussa, molempien osapuolten jäykkyys sekä monissa kohdissa uken täydellinen vakaus ovat silmiinpistäviä Kanon versioon:

[youtube][/youtube]

En nyt tässä väitä etteikö Ju:ta voisi oppia muullakin kuin kataamalla, mutta minusta on jotenkin häiritsevää että lajin tärkeintä periaatetta opettavan katan harjoittelu on jätetty pelkästään korkea-arvoisemmille mustille vöille, vaikka siitä olis varmasti hyötyä myös alemmille arvoille...

Sitten! Joku kysyi miksei ole ketään huippujudokaa, joka oikeasti tekisi näitä mystisiä horjutuksia ja "ei-runttausta". Minulla on ihan omakohtaista kokemusta yhdestä tällaisesta. Tarkoitan Pasi Laurénia. Pasi on olympiatason judoka (Atlanta 1996) ja hän tekee judoa täysin eri tavalla kuin kukaan muu. Se mies on kuin hyytelöä... Leijuu melkein halietäisyydellä eikä jäkitä käsillä yhtään vastaan, sitten se heitto tulee jostain eikä sitä edes huomaa. Ja se tyyli on toiminut; muistan kun hän kerran sanoi jollekin seuran kilpajudokoille osapuilleen "Teitpä muuten hyvin heiton X! Sillä ei ole kukaan saanut minua heitettyä viiteen vuoteen!" Kerran hän demotti tai otoshia minulle, olin ukena. Fiilis ei liene ollut kovin kaukana siitä kyydistä, mitä ToniM sai Ikeda-senseiltä. Yleensä judotessahan tuntuu siltä että ensin horjuu, sitten tori tulee sisään ja sitten lennetään. Pasin käsittelyssä tuntui vain siltä että maa nousee vastaan, en edes tuntenut horjutusta kun tömähdin jo mattoon.

Näistä kaikistahan on aikaa sitten ainakin kuusi vuotta ellei enemmänkin, en ole judotatameilla käynytkään sen jälkeen kun aloitin taidon. Aikidon peruskurssille saatan kuitenkin hakeutua, tunnen että voin saada siitä kehonkäytöllisesti enemmän irti kuin judosta, joka muistikuvissani tuntuu siitä näkökulmasta kovin "yksinkertaiselta" (mitä se todellisuudessa ei toki ole )...