Riippuu miten katsotaan. Yhdistelmätyyleistä voidaan puhua, toisaalta myös Pangai-noon:ista (Pan Yin Gut / Pan Ying Jen) jota harjoitellaan okinawalaisittain (etenkin Uechi-ryun kohdalla). Alkuperäisinä kiinalaisina en itsekään noita pidä.mronkain kirjoitti:Onko noista mikään varsinaisesti kuitenkaan alkuperäistä, käsittääkseni ne ovat uudempia tyylejä, jotka ovat syntyneet aiemmista, vai olenko väärässä?Jussi Häkkinen kirjoitti:Riippuu tyylistä. Esim. Goju-ryu, Uechi-ryu jne. voitaisiin miltei lukea kiinalaisiksi lajeiksi, ovathan ne sangen tuoretta tuontitavaraa. Metodit, sisältö ja nykyinen kokoaja (jotka mielestäni ovat kuitenkin se juurimaan määrittävä asia) ovat kuitenkin okinawalaisia.
Jaa-a, eri asia on, miten paljon okinawalaiset pitivät itseään japanilaisina. Identiteettiasiasta on kyllä kysymys.Eli tuossa mielessä voidaan hyvinkin ymmärtää karate japanilaiseksi lajiksi. Kyse on lähinnä identiteettiasioista, kuten toisaalla mainitsin.
...mutta mennään aika pitkää tietä. Karaten kokoaminen ja järjestelmien rakentaminen - myös niiden katojen - on kuitenkin luotu Okinawalla. Tietenkin jos ketjua lähdetään menemään juurille, päästään varmaan siihen hetkeen kun Uug-Goor löi Ugga-Grokkia päähän nyrkillä.Tuossakin mielessä voi siis hyvin ymmärtää miksi, jos alkuperästä puhutaan, ei karatea välttämättä tarvitse pitää okinawalaisena sen kummemmin kuin japanilaisenakaan. Kiinalaisista tekniikoista taas voidaan vetää kytköksiä Intiaan...
Noita ei olla koskaan oikeastaan pidetty tyyleinä vaan lähinnä katojen ja mestareiden synty/vaikutusalueina. Sinällään nykyisen käsityksen mukaan (historiantutkimusta...) myös tuo aluejako on hyvin kyseenalainen.Tämä kysymys lähti siitä, että muistan sinun joskus maininneen etteivät yleisesti kolmena alkuperäisenä tyylinä (Naha-Te, Shuri-Te ja Tomari-Te) mainitut tyylitkään välttämättä ole niitä originaaleja.
Kyllä. Eri ympäristöt ja esim. eri sääntökokoelmat vaativat erikoistumista.Tarkoitan lähinnä tilannetta, jossa huomataan että tulee vastaan juttuja, joita vastaan joku opittu tapa ei vaan toimi. Tästähän on hyviä esimerkkejä vaikkapa kilpapuolella, kun on alettu treenaamaan vapaaottelua, on vain huomattu etteivät oman lajin tekniikat sellaisenaan riitä treenattua vapaaottelijaa vastaan.
Juuri näin.Jos treenataan ilman tekniikoita, vain kamppailun ja kehonkäytön periaatteita, silloinhan tietysti on valmiudet kohdata millainen vastustaja tahansa, kunhan hän on ihminen. Joku nelikätinen kaveri voisi tietysti yllättää ihan uusilla tekniikoilla.
Ei, kata ei ole kokoelma tekniikoita. Kata on kokoelma työkaluja kehonkäytön periaatteiden harjoitteluun ja ymmärtämiseen. Se, että ajattelee noita työkaluja tekniikoina - etenkään kamppailullisina tekniikoina - on ensimmäinen askel päin metsikköä. Noita työkaluja ei ole koskaan ollut tarkoitus käyttää sellaisenaan (eikä edelleenkään ole). Katan pohja on nimenomaisesti siinä, että se tarjoaa juuren ja peruskaavan sille konseptiharjoittelulle, niiden periaatteiden vapaalle soveltamiselle.Mutta katahan on (ja tämä on pelkistys, saakin nyrpistää nenäänsä) kokoelma tekniikoita, pohjimmiltaan siis. Se kaikki muu, mitä siihen päälle tulee, kun asiaa alkaa ymmärtämään, on sitä, sanotaanko nyt vaikka konseptitreenausta.
Juu, Bubishi kuitenkaan ei ole millään lailla kattava esitys karatesta - eikä edes yleisesti tyylien parissa hyväksytty tai tunnettu osa. Lisäksi on ollut useita Bubisheja, myös Okinawalla.Okei, tässä mielessä minun ainakin on vaikea ymmärtää miksi jotkin Dillmanin tai kumppaneiden opit tuntuvat niin vääriltä, ainakin kuvissa joita minä olen Bubishista nähnyt, siinä on ihan selvästi sen tapaisia juttuja kuin Dillman väittääkin, meridiaaneineen ja hermopisteineen (miten niitä sitten haluaakin nimittää). Ja kun ajattelee kiinalaisia lajeja, niin lienee aika selvää että on.
Ei selitä, se on vain käytössä. Tämä viittaa siihen, että nimi oli jo tunnettu.Kyllä, siltä osin että nimi on ollut todennäköisesti tunnettu viimeistään silloin kun sitä on jossain julkaisussa käytetty. Selittääkö Hanashiro muuten termiä ko. teoksessa, vai käyttääkö vain sitä?
Ks. Choki Motobun ja Kyan Chotokun elämäkerrat. Lyhyesti: Kokeilemalla.Kilpakaraten toimivuus luonnollisesti testataan kilpailussa. Niin kauan kun se ei ole tai väitä olevansa muuta, ei muutoin tarvitsekaan olla. Miten okinawalaisen karaten toimivuus todetaan ja on todettu?
Näin tehdäänkin. Esim. Motobu Udunti, Kojo-tyyli...jne. Kuitenkin, jotkut opettajat eivät edes nimenneet katakokoelmiaan (tyylejään). Katat kuitenkin ovat lopulta niitä tyylejä.Täytyy sanoa, että jos minä edustaisin jotain okinawalaista sukulinjaa, jonka traditioon kyseinen laji kuuluu, nimeäisin sen yksinkertaisesti <sukuni nimi>-te:ksi. Siis vaikkapa Miyagi-te. Ja rekisteröisin tavaramerkin.
No, karate on kuitenkin yhdessä vaiheessa - ihan okinawalaisten opettajien toimesta - hyväksytty lajin yleisnimitykseksi. Mukana oli isohko remppa silloisia tyylien päämiehiä.Jos karate ei ole okinawalaisen karaten alkuperäinen nimi, miksi ei yksinkertaisesti palattaisi alkuperäisempään termiin?
Hyvin totta. Ja myös tuo minuun viittaaminen - on aika hilpeää, että minä saan aikaan pienehkön kalabaliikin sillä, kun sanon, että minusta joku asia ei ole tai on jotenkin. Olen aika usein ollut - kuten tämänkin keskustelun alussa - hyvinkin selkeästi sillä linjalla, että kyse on minun mielipiteestäni. Lähinnä koomista on, että tämä henkilökohtaisen kannan ilmaus saa monet puolustamaan omaa näkemystään aivan kuin sitä vastaan olisi suoraan hyökätty. Lienenkö sitten niin tunnettu nettipersoona, että sillä mielipiteellä oikeasti on väliä?Ja sitten on tietysti sellainen käytännön ongelma, että liitot, koulut, tyylit ja harrastajat eivät kuitenkaan kauheasti välitä siitä hyväksytkö sinä jotain nimitystä vai et...
Aika selvästi todettu, että "minulle". Minulle on aivan sama, mitä kilpakaratekat omasta lajistaan ajattelevat - kunhan eivät väitä minua saman lajin edustajaksi.Jussi Häkkinen kirjoitti: Minulle kilpailukarate ei siis ole karatea vaan eri laji, jota arvostan jotakuinkin yhtä paljon kuin peräpukamia tai kulkutauteja.
