Potku.net

Viikon ryûha on ollut pitkällä tauolla kiireiden vuoksi, mutta tässä lohdutukseksi iso kasa videoita. Mm. Owari Kan ryû, Yagyû Shingan ryû, Yagyû Shinkage ryû, Muhi Muteki ryû, Jigen ryû yms.

http://www.youtube.com/profile_videos?user=mekugi" onclick="window.open(this.href);return false;

Maistuu, maistuu!!!!

Vaikuttaisi siltä parin videon jälkeen, että näissä on tapana paljon kävellä ja tuijotella intensiivisesti.

Onko sillä opetuksellinen vai rituaalinen merkitys?

Vai näyttääkö se vain tuimalta?

Vlad Tepes kirjoitti: Vaikuttaisi siltä parin videon jälkeen, että näissä on tapana paljon kävellä ja tuijotella intensiivisesti.

Onko sillä opetuksellinen vai rituaalinen merkitys?

Vai näyttääkö se vain tuimalta?

Kuuluu vähän asenteeseen. Siinä on ajatuksena se, että kumpikaan ei leiki ja että molemmilla on tappava ase tai vähintään ajatus.

Sitä wanhaa meininkiä siis pyritään rekonstruoimaan.

Onko tietoa henkilöistä jotka esiintyvät tuolla muso jikiden eishin ryu pätkällä? Jotain siinä kuuluu mutta selvää en saa...

Hoten ryu näytti mielenkiintoiselta...ja Jigen ryu kavereilta ei ainakaan spirittiä puuttunut..

Vlad Tepes kirjoitti: Vaikuttaisi siltä parin videon jälkeen, että näissä on tapana paljon kävellä ja tuijotella intensiivisesti.

Onko sillä opetuksellinen vai rituaalinen merkitys?

Opetuksellinen. Voisi oikeastaan sanoa, että kaikilla rituaaleilla on opetuksellinen merkitys:

http://www.hoplology.com/articles_detail.asp?id=1" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.hoplology.com/articles_detail.asp?id=2" onclick="window.open(this.href);return false;

Noniin. Löytyihän tämä ketju, joten pistetäänpäs tämä tänne.

Yllättävän siisti ja laadukas dokkari, vaikka vanha onkin. Ilmeisesti KSR:stä.

" onclick="window.open(this.href);return false;

jotaro kirjoitti: Noniin. Löytyihän tämä ketju, joten pistetäänpäs tämä tänne.

Yllättävän siisti ja laadukas dokkari, vaikka vanha onkin. Ilmeisesti KSR:stä.

" onclick="window.open(this.href);return false;

Katsokaapas muuten tuon käyttäjän muutkin videot. Löytyy mm. se BBC:n goju-ryu karatedokkari kokonaisuudessaan ja tällä kertaa tekstityksen päällä ei ole mitään ylimääräistä. Kiitoksia jotaro, oli varmaan yksi minulle mieluisimpia postauksia. Täytynee ottaa talteen kaikki nuo dokumentit tuolta.

Mikä tekee ryu:sta koryun? Aihetta selventää asiaa tutkinut tohtorismies Kacem Zoughari.

On olemassa monenlaista koryuta riippuen siitä esim. milloin ja missä koulukunta on syntynyt.

[video][/video]

Sori jos on väärä ketju mutten keksinyt parempaakaan tähän hätään.

Miksi monesti Iaido tyylien katan suoritustapa on melkoisen unelias verrattuna Koryu kenjutsu/iaijutsu tyyleihin?

[video][/video] Jos katsotaan Toby Threadgillliä niin tässä on murhaa mukana verrattuna moneen Iaido kouluun. Vai onko tämä energia millä kata tehdään vain kataajasta itsestään kiinni?

Tyhmä kysymys varmasti mutta olkoon.

Rojola kirjoitti: Mikä tekee ryu:sta koryun? Aihetta selventää asiaa tutkinut tohtorismies Kacem Zoughari.

Menin sitten katsomaan koko videon, vaikka kaikki olennainen tuli sanottua aikavälillä 0:16-0:22.

Lisää rajatapauksia, Don Angierin Yanagi Ryuta. Ilmeisesti kaikki tekniikat tehdään shinkenillä, joten siinä saa ukekin olla tarkkana.
[video][/video]

tohtorismies kirjoitti: Miksi monesti Iaido tyylien katan suoritustapa on melkoisen unelias verrattuna Koryu kenjutsu/iaijutsu tyyleihin?

Koska iaidon painopiste on enemmän siellä itsensä kehittämisessä sulavan ja vaivattoman muodon hiomisen kautta, kuin muissa sotaisammissa miekka-hihhuloinneissa? Oikeesti en tiijjä, en tunne modernia iaidoa kovinkaan hyvin.

tohtorismies kirjoitti: Jos katsotaan Toby Threadgillliä niin tässä on murhaa mukana verrattuna moneen Iaido kouluun. Vai onko tämä energia millä kata tehdään vain kataajasta itsestään kiinni?

Tyhmä kysymys varmasti mutta olkoon.

Minusta tämä on oikein hyvä kysymys. Vastaus on selkeä: energia ja "esilletuonnin tapa" ei liity esimoderneissa japanilaisissa kouluissa juuri lainkaan henkilöön vaan riippuu lähes yksinomaan koulukunnasta.

(Poikkeuksen muodostavat tietysti tapaukset joissa esiintyjä ei ole kovinkaan perehtynyt koulukuntaan jota on esittävinään, jolloin omat preferenssit ja taipumukset ovat etualalla. Näitähän löytyy pilvin pimein erityisesti Juutuubista.)

Eri koulukunnat lähestyvät kamppailua, voimankäyttöä ja voiman ohjausta hyvin erilaisin tavoin ja se näkyy myös niiden "ulosannissa". Sitten lisäksi pakkaa sekoittaa se että monilla koulukunnilla on jo koulukunnan sisällä hyvin erilaisia tapoja toimia harjoittelussa, kamppailussa ja näytöksissä esiintymisessä. Eli ei ole lainkaan varmaa että se näytöksessä eteerisesti liikehtivä tyyppi tekee sitä samaa settiä kotisalilla treenatessaan.

Kamppailutavassa ja strategiassa on todella monia eri ulottuvuuksia ajoituksen, voimantuoton, hämäysten, lähestymisen ym. näkökulmasta joiden tiimoilta koryu-harjoittelijat voivat sakemukin ääressä olla (puolitosissaan) sitä mieltä että "nuo Toisen Koulun edustajat eivät lainkaan ymmärrä miten sitä miekkaa kannattaa heiluttaa"

Tämä Threadgillin/ Shindo Yoshin-ryun video esimerkiksi näyttää yleisesti ottaen siltä että se miellyttää modernia länsimaalaista silmää energisyydellään ja liikkeiden selkeydellään. Siinä on "murhaamisen meininkiä"- kuten sanoitkin. Samaa estetiikkaa hyödynnetään esim leffojen tappelukohtauksissa, tosin yksinkertaistettuna ja joskus senverran hidastettuna että katsoja pystyy seuraamaan tappelun "tarinaa". Lisäksi siinä on samaa rivakkaa meininkiä joka tekee esim. hyvin tehdyistä armeijan sulkeisharjoituksesta hienoa seurattavaa.

Kamppailunäkökulmasta arvioiden taas voisi sanoa saman asian hiukan toisesta näkökulmasta: Shindo Yoshin-ryu haluaa tekniikoissaan nimenomaan "näkyä". Se painottaa avauksissa lähtönopeutta ja luottaa aggressiivisen aloitteen tuottamaan hetkelliseen lamautumiseen. Maneerit ja teknikoiden välillä liikkuminen suorastaan uhkuvat aggressiota ja voimaa jolla vastustaja (ja katsojat) vakuutetaan siitä että nyt on kova luu vastassa. Jos tekijä "pörhistelisi" yhtään enempää niin sillä pitäisi melkein olla hakamassa henkselit joita paukutella.

Sitten taas on kouluja joiden lähestyminen noihin ylläkuvaamiini asioihin on täysin vastakkainen. Voimankäyttö ja aloite "piilotetaan" ja tekeminen voi näyttää sulavuudessaan jopa laiskahkolta. Se saattaa silti sisältää runsaasti voimaa. En tiedä kuuluvat jotkin moderneista iaido-kouluista tähän kastiin (tai onko ehkä niin että ne ovat joskus kuuluneet tähän kastiin, mutta siitä on jäänyt jäljelle vain ulkoisen muodon osuus jota ylläpidetään osana laajempaa itsenä kehittämisen harjoitepakettia). Tälläisten koulujen näkökulmasta kuitenkin esim. liikkuminen tekniikoiden välissä ja "etiketti" ei missään nimessä saisi olla tuollainen voimaa ja aggressiota uhkuva. ("Mitä sitä vastustajaa turhaan varoittelemaan että kohta sattuu otsalohkoon....").

T. Jari

Mitä noihin energisyyksiin, murhaamisen meininkeihin, näyttämiseen, aggressioon jne tulee täytyy sanoa harjaantumattomamman silmän omaaville tiedoksi että kyseinen mies kykenee melkoisen näkymättömästi ja tuntumattomasti saamaan kokemaan miltä tuntuu löytää itsensä lattialta hämmästelemässä miten se oikein tapahtui noin helposti, näkymättömästi, ilman energiantuhlausta, ilman turhaa voimankäyttöä jne.

Nyt jäi Lassen kommentti ja ilmoittautuminen "harjaantuneemman silmän omistajaksi" kummastuttamaan senverran että täytyy ihan kysyä tarkennusta:

halusitko kertoa että

a) olet eri mieltä yllä kirjoittamani kanssa ja tiedät tämän asian paremmin?

vai että

b) tunnet videolla esiintyjän ja että hän kyllä osaa kaikkea muutakin kuin tuossa näyttää (Wado-ryua, jongleerausta, on mainio kokki ja kiltti lapsille jne)?

Tuosta ensimmäisestä vaihtoehdosta voidaan tarvittaessa puhua enemmänkin. Jälkimmäinen vaihtoehto taas kaappaa keskustelua ihan omaan suuntaansa. Aiheena taisi kuitenkin tuossa hetken olla se tohtorismiehen kyssäri siitä miksi esimodernien japanilaisten lajien viedot näyttävät sellaisilta kuin näyttävät?

t. Jari

C.
Siltä varalta että joku tulkitsi sanomasi väärin, niin sanottakoon...

Vissiin meni vähän pieleen kun kirjoittamani sitten tulkittiin väärin.

Voin vastata vaan omalta kohdaltani tuohon uneliaisuuteen. Harjoittelin muutaman vuoden modernia iaidoa, eikä se ollut minun juttuni.

Minulla ei ollut tarpeeksi tunnetta mukana, eikä uskoa siihen omaan tekemiseeni. Siksi ainakin oma iaidoni oli vetelää ja flegmaattista. Tuollainen modernin iaidon harjoittelutapa ei vain tuntunut minulle toimivalta tavalta. Olisin kaivannut vapaata höntsäilyä ja toisen suojapanssareiden sekä miekkojen kalistelua, vaikken edes koe itseäni kamppailuluonteeksi. Koen että noilla keinoilla sitä ainakin minun mielessäni saisi jotenkin kuvaa omasta tasostaan. Vaikka sitä tiedän ettei oma kamppailullinen tasoni ole mitenkään korkealla, niin kyllähän sitä olisi ihan kivaa joskus kokeilla miten esimerkiksi pärjäisi japanilaisen miekan kanssa "tositilanteessa". Todennäköinen lopputulos olisi varmasti minun kuolemani suurimmassa osassa kokeiluista, mutta sen kokeileminen olisi kivaa.

Monet iaido-katat ainakin ZNKR-iaidossa keskittyvät nopeaan miekanvetoon. Minä tiedän itse, etten tositilanteessa todennäköisesti olisi tarpeeksi nopea vetämään miekkaa. Minä ottaisin sen useimmiten jo etukäteen esiin enkä luottaisi omaan vetonopeuteeni. Onnistumisprosenttini olisi suurempi kun miekkani olisi jo kädessäni, saati yrittäessäni olla puolustajana miekka tupessa. Hyökkääjänä voisin pitää miekkani tupessa ja iskeä toisen selkään, raukkamaista? Niinhän se on, mutta kuten mainitsin niin minulla ei olisi tarpeeksi luottoa omaan kamppailukykyyni osaavaa vastustajaa vastaan...

Kyllä minä väliin vetelen ajankuluna teräviä miekkoja iai-tyyliin. Siinä sitä on paljon huolellisempi kuin tylsän iaiton kanssa touhuillessa. En silti tykkää mistään älyttömän nopeasta vetelystä kun en ole niin nopea luonne, lisäksi kun toiminnannopeus ylittää taitotasoni niin kontrolli laskee, ja se on terävillä miekoilla vähän riskihommaa.

Tuossa ylläpä oli selitys minun uneliaisuuteeni iaidossa. Täytyy tähän laittaa yksi videonpätkä, joka on ketjun aiheeseen. Nagamakia ja odachia ei niin hirveästi näe missään.

[video][/video]

Kiitokset Jari R sekä Jussi Ekholm vastauksistanne.

Ehkäpä sitä laiskuuden ja "murhaamisen meiningin" eroa voisi kuvata sanalla intentio ennemmin. Laiska nyt on laiskaa vaikka olisi nopeaakin.

Tässä ei nopeus ennätyksiä tehdä mutta särmää touhua siltikin.

[video][/video]

Hieno sarja videoita Yaguy Shingan Ryusta.

[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]

Varsinkin kolmas ja viimeinen ovat mielenkiintoisia. En ole noin lennokkaisiin heittoihin koryu-lajeissa ennen törmännyt. Viimeisessä niitä sitten tehdään haarniska päällä, kuvastaa hyvin etteivät nuo haarniskat ehkä rajoitakaan liikkumista ihan niin paljoa kuin monesti kuvitellaan.

[video][/video]

Tällainenkin tuli vastaan. Kuvanlaatu voisi olla parempikin, mutta kyllä tuosta selvän saa. Mielestäni mielenkiintoinen video, sisältää myös sellaisia juttuja mitä en ole aikaisemmin nähnyt, kuten yadomejutsua (nuolten torjumista miekalla) ja Katori Shinto Ryun shurikenjutsua.

Tuossa vielä esiintyvät koulukunnat kuten ne on videon kuvauksessa mainittu:
Ogasawara-ryu Kisha 小笠原流 騎射
Heki-ryu Ishido Chikurin-ha Kyujutsu 日置流 石堂竹林派　弓術
Heki-ryu Kudayajutsu 日置流　管矢術
Negishi-ryu Shurikenjutsu 根岸流　手裏剣術
Katori Shinto-ryu Shurikenjutsu 香取神道流　手裏剣術
Katori Shinto-ryu Naginatajutsu, Sojutsu 香取神道　流薙刀術・槍術
Tendo-ryu Naginatajutsu 天道流　薙刀術
Nen-ryu Yadomejutsu 念流　矢留術
Takenouchi-ryu Jujutsu Koshi-no-Mawari 竹内流　柔術腰廻
Shinkage-ryu Kenjutsu 新陰流　剣術

SamuV kirjoitti: Varsinkin kolmas ja viimeinen ovat mielenkiintoisia. En ole noin lennokkaisiin heittoihin koryu-lajeissa ennen törmännyt.

Tuossa lennokkaita heittoharjoituksia sisältävässä, ilmeisesti Yagyu Shingan ryun edustajien videossa näkyy hyvin eräs esimodernien japanilaisten lajien (koryu bugei) näytösten ja harjoitteiden erikoisuus. Ts. se miksi niiden tulkitseminen on joskus vaikeaa ilman taustatietoja.

Nuo vidolla nähdyt lennokkaat ja lähes ninjamaiset kiepahteluthan eivät itseasiassa edusta heittoja tai tekniikoita sellaisena kun ne on kyseisessä koulukunnassa tarkoituksena tehdä.

Joissain Yagyu Shingan ryun haaroissa on eräänä erikoistumisalueena haarniskassa käytävä aseeton ja pienillä tukiaseilla (kuten haarniskanpuhkomistikarilla) avustettu paini jonka heittojen pääideana on heittää kaveri korkealta pää edellä niskoilleen. Näin heiton liike-energia, haarniskan ja kypärän ominaisuuksilla avustettuna tappaa tai lamauttaa vastustajan. Niskan- ja selänkatkomiskiepautuksia, siis.

Se mitä noissa videoissa näyttäytyy lennokkaina heittoina on itseasiassa ensisijaisesti kyseisen koulukunnan tapa opettaa/valmistaa harjoittelijaa siihen että hän pystyy ottamaan niitä harjoiteltavia heittoja vastaan. Tai siis toimimaan opettavassa roolissa.

Eli luodaan harjoitusmalli jossa varsinaista harjoittelua tekevä oppilas (ts. heittäjä) pystyy tekemään heitot mahdollisimman realistisesti, kaikkien onnistumiseen vaikuttavien fyysisten pointtien osalta ilman että hänen täytyy muistaa hidastella tai varoa.

Harjoitustilanteessa sitten ilman haarniskaa oleva opettaja/vastaanottaja pystyy toisaalta tarjomaan eri tavoin realistisen tuntuista vastusta viime hetkeen saakka mutta kiepsahtamaan tilanteesta pois viimehetkellä, ennenkuin tulee niskoilleen alas.

Tuossa harjoittelun dynamiikassa on sitten paljon muitakin yksityiskohtaa jotka tekevät siitä hienostuneen ja tehokkaan harjoitusmenetelmän, jossa voi ikäänkuin "flirttailla" sillä rajalla jossa "ihan melkein sattuu Koistista otsaan" sitä pienemmillä turvamarginaaleilla mitä taitavampi harjoittelija on kyseessä.

Tässäpä jotain vähän harvinaisempaa: Takeda-ryu jinrajutsua. Kotilotrumpettien käyttöä kommunikaatioon sotatantereella. Löysin Redditistä. Melko sakeaa.

[video][/video]

[video][/video]

Tällainen pätkä tuli Kitō ryūsta vastaan. Aiemmin näkemäni Kitō ryūn nimellä kulkeneet videot ovat käsittääkseni olleet todellisuudessa Judoa. Osaako joku sanoa onko tässä videossa näkyvä ihan aitoa asiaa?

Bonuksena vielä pätkä Sōsuishi ryūsta.
[video][/video]

Alimmainen video olis sopinut suoraan vaikka aikido videoksi. Näytti aloittelijan tekemältä aikidolta, koska tekniikat tehtiin suoraan/kovaa ilman pyöreää liikettä.

Jaa, no voi kai sen noinkin nähdä. Omasta mielestäni suurin yhtäläisyys Aikidoon oli samankaltainen treeniasu. Esimerkiksi tuo 3:10 kohdalta alkavat muutamat katat, joissa hyökätään takaapäin pahaa aavistamattoman vastustajan kimppuun eivät ehkä olisi ihan Aikidon hengen mukaisia.

Mutta joo, ymmärrän että jos ei ole kauheasti tutustunut perinteiseen jujutsuun, se voi näyttää Aikidolta. Perustuuhan Aikidokin jujutsuun, tosin eri koulukuntaan kuin videolla nähty. Ja jos mentäisiin vaikka kiinalaiselle puolelle, niin itselläni olisi varmaan vaikeuksia erottaa esimerkiksi Baji ja Tang Lang toisistaan, vaikka niissä varmasti on vähintään yhtä suuria eroja kuin Aikidossa ja Sōsuishi ryūssa.

Ellis Amdurin Araki-Ryu- ja Toda-Ha Buko-ryu -näytös Aiki Expossa 2005:



Edit: Nyt kun katoin loppuun, niin ei tuossa ollutkaan kuin ensiksi mainittu.

Toinen tapahtuma jossa oli näytös molemmista:





Araki-ryu -videossa katkeava naginata tarjoaa hauskan tilaisuuden rikkoa muoto.

https://www.youtube.com/channel/UCXjnIP ... JGg/videos

Takagi Ryu

Törmäsin tuollaiseen videoon kun etsin matskua sotaa edeltäneestä kendosta. En tiedä onko tuon lisäksi muita dojoja, jotka opettaisivat tuon tyylistä kendoa.

http://www.gekiken.org/haga/

Aloin tuon nähtyäni pohtimaan onko gekken/gekiken/shinai keiko/trsp vielä miten yleistä koryu -kouluissa. Ilmeisesti ainakin Hokushin Itto Ryuhun gekiken kuuluu osana curriculumia. Hokushin Itto Ryu oli käsittääkseni yksi nykymuotoisen kendon syntymiseen eniten vaikuttaneista koulukunnista.

Tuossa yksi lyhyt video Hokushin Itto Ryun Gekikenistä:


Ilmeisesti myös Tennen Rishin Ryuhun kuuluu tuon kaltaista harjoittelua:


(Hieno heitto muuten jälkimmäisessä videossa n. 1:26 )

Tuossa lyhyt video Kashima Shinden Jikishinkage Ryun shinai keikosta, tää on taidettu joskus aikaisemminkin postata tänne. En tiedä missä haaroissa tätä treenataan tai miten yleistä se on.


Maniwa Nen-Ryun curriculumiin kuuluu kiriwari jiai -niminen harjoitusmuoto, jossa käytetään fukuroshinaita ja jonkinlaisia suojia. En löytänyt muuta videota kuin tämän ja tässäkin vain muutaman sekunnin ajan n. 0:20 kohdalla:


Ellis Amdur on kirjoittanut artikkelissaan "Hiding in the Shadows of the Warrior" kokemuksistaan Araki-Ryun vapaamuotoisesta treenistä.
http://www.koryu.com/library/eamdur2.html
E: Lisäsin lainauksen Amdurin tekstistä.

Tässä vähän pidempi video Maniwa Nen Ryun kiriwari jiaista (ainakin uskoakseni), jotenkin oli mennyt aikaisemmin ihan ohi silmien.

Kurama Yoshin Ryu. Itselleni uusi tuttavuus. Ymmärtääkseni samaan Yoshin Ryu -sukupuuhun kuuluva koulukunta, kuin esimerkiksi Tenjin Shin'yo Ryu ja Shindo Yoshin Ryu. Ei siis samaa linjaa Hontai Yoshin Ryun ja Takagi Ryun kanssa.

Muso Shinden Ryun parikatoja Saksalaisten tekeminä. En tiedä Iaidosta juuri mitään, joten joku voinee korjata, mutta käsittääkseni Tachiuchi no kuraita ja Tsumeai no kuraita lukuun ottamatta nuo muut sarjat ovat aika harvinaisia nykyään. Sivuillaan ( http://www.jikidenshinkai.de/chuden_kata/kumitachi.html ) mainitsevat opettajakseen Danzaki Tomoakin, mutta koska saksani on erittäin ruosteista ja jouduin tyytymään google-kääntäjään, jäi vähän epäselväksi, ovatko he oppineet katat suoraan Tomoakilta, vaiko opiskelleet hänen kirjastaan. Oli miten oli, ihan mielenkiintoisia videoita.

Tsumeai no Kurai


Tsume no Kurai


Daishō Zume


Daishō Tachi Zume

SamuV kirjoitti: ↑joulu 15, 2016, 21.30

Törmäsin tuollaiseen videoon kun etsin matskua sotaa edeltäneestä kendosta. En tiedä onko tuon lisäksi muita dojoja, jotka opettaisivat tuon tyylistä kendoa.

http://www.gekiken.org/haga/

Aloin tuon nähtyäni pohtimaan onko gekken/gekiken/shinai keiko/trsp vielä miten yleistä koryu -kouluissa. Ilmeisesti ainakin Hokushin Itto Ryuhun gekiken kuuluu osana curriculumia. Hokushin Itto Ryu oli käsittääkseni yksi nykymuotoisen kendon syntymiseen eniten vaikuttaneista koulukunnista.

Tuossa yksi lyhyt video Hokushin Itto Ryun Gekikenistä:


Ilmeisesti myös Tennen Rishin Ryuhun kuuluu tuon kaltaista harjoittelua:


(Hieno heitto muuten jälkimmäisessä videossa n. 1:26 )

Tuossa lyhyt video Kashima Shinden Jikishinkage Ryun shinai keikosta, tää on taidettu joskus aikaisemminkin postata tänne. En tiedä missä haaroissa tätä treenataan tai miten yleistä se on.


Maniwa Nen-Ryun curriculumiin kuuluu kiriwari jiai -niminen harjoitusmuoto, jossa käytetään fukuroshinaita ja jonkinlaisia suojia. En löytänyt muuta videota kuin tämän ja tässäkin vain muutaman sekunnin ajan n. 0:20 kohdalla:


Ellis Amdur on kirjoittanut artikkelissaan "Hiding in the Shadows of the Warrior" kokemuksistaan Araki-Ryun vapaamuotoisesta treenistä.
http://www.koryu.com/library/eamdur2.html

One day my instructor came in with shinai (bamboo sword) and kendo masks and gloves. No chest protectors. He said that as long as we clung to form practice as our mainstay and in freestyle practice had to pull our blows, we would never know if our techniques had any integrity at all. He conceded that we ran the risk, using "safety" equipment, of covering ground already walked over by modern martial sports like kendo, but he felt we could counter this with two things: maintaining our kata training and freestyle work with wooden weapons, and making the whole body a target. In addition, by minimizing our protection, with no body or leg armor, we would not lose our flinch reactions, because bamboo weapons promised pain if not minor injury. This would keep us honest, as unlike martial sports, there would be no designated target areas for strikes. Just as in a fight to the death, the whole body was a target.

Training in traditional martial arts, whether for the acquisition of power or self-perfection, is a harsh process. It is often difficult to distinguish whether one is resisting out of fear of what one needs to learn, or resisting what one finds oneself required to do, in spite of profound and sometimes quite appropriate misgivings. I often felt myself pushed in directions that I wasn't sure I wanted to go in this particular dojo, and this was one of those times. Practice was already so severe, as much on a psychological as a physical level, that out of possibly one hundred people who had joined at one time or another, there were now only four of us left, including my instructor.

One man and I had become very close. He was my senior by about a year. I will call him Maeda here. For a period of several years, he and I met every Sunday morning for an extra period of practice. He had a 4th dan in Yoshinkan aikido, a 6th dan in Hakko-ryu jujutsu, a 4th dan in kendo, and some level of certification in Kashima Shin-ryu kenjutsu. Nonetheless, he was, innately, a gentle man. In the roil of emotions which this martial study aroused in me, a combination of pure adrenaline intoxication, fear, resistance, pride, and joy, I had become increasingly irritated by his reluctance to push himself out to the edge over that past year or so. This irritation was, in fact, an excuse for me to avoid facing my own reluctance to approach some of those same edges. I was often afraid, and I was also ashamed--pushed, less by my own true desires than by a need to conform to my teacher's will and to have him approve of me.

We began to practice, and it soon grew very intense. Each match felt like a duel; everytime the shinai struck one's body, it was interpreted as a wound. This was not only experienced in the abstract. Any part of the body was a target, and the split bamboo sent jolts of pain whenever it slashed on unprotected flesh. My instructor and my other fellow student, whom I will call Kawashima, were in the thick of things. All of us were in alien territory here, and it was frightening, and yet exhilarating. On one level, at least, we were testing if our techniques worked, if we had the skill to execute these techniques, and if we had the courage to try.

A couple of hours went by, at once endless and very brief, and as Maeda grew fatigued, his fear began to master him. Called out to face me again, right after Kawashima and my instructor, he began to whine. My instructor curtly told him to take the floor. He complained again. This was ugly to me. "Amdur and Kawashima haven't practiced nearly as much as me. It's not fair," he said.

"Maeda-san," I roared. "Onegaishimasu!" (if you please!) And at that second, I came at him, slashing at his head. He blocked my weapon with his, but being much larger, I twisted and smashed him with my shoulder, sending him falling to the mat. He didn't get up, and said something about wanting to stop. Angry, I began to hit him, full force in the body with my weapon, again and again. I could hear the blows thud, then crack, depending on whether I struck bone or muscle. He somehow rolled and came to his feet, but I continued to rain crushing blows upon him, so powerfully that they smashed his own weapon into his face protected by the kendo mask. Once again he blocked me and I knocked him over. He rolled uncontrollably for a moment, and ended up crouched on one knee about ten away. I sprung forward to slash him with all my might. Like a cornered rat, curled protectively around himself, he suddenly leapt upwards, teeth bared and screaming, and swung his shinai up from the ground, whistling through the air. The very tip of it hit the very tip . . . of my penis. To say it hurt is meaningless under the circumstances. For a moment, I was in total shock, every nerve in my body screaming, no, gibbering in burning, scraping agony. I bent over myself, thinking that my instructor would stop practice. "I need a break," I thought, praying for release from the pain, (easy enough for me to say once I was the one hurting), but Maeda sighted along the line of my bent-over neck, and raised his shinai, rising on tip-toes to smash at right angles to my exposed spinal column, and my instructor yelled, "Maeda!"

This shout, so powerful, caused him to pause a fraction of a second (the whole exchange had only taken two or three) and I whirled and butted him under the chin, rammed him against a wall, and then down to the floor, me on top pinning him. I had lost any sense that this was practice.

He was a coward, I tried to help him by fighting him hard to bring him through his fear, he hurt me, and now I would destroy him. (No, these were not my thoughts. That was the curve of my rage.) I head-butted him several times, mask upon mask, and frustrated with this, ripped his mask off of his head.

He was absolutely helpless. His eyes, wide, were vulnerable as a baby. I raised the butt of my weapon to smash him between the eyes, and my instructor grabbed me from behind, hauling me off, yelling at me for losing control, as if to say "What's your problem, it's only training!" Yet I felt he approved of all I did, except for the moment I doubled over in pain. Maeda was more or less ignored.

We practiced a while longer, me against my teacher and against Kawashima, but the intensity was thankfully gone for that day.

This method of training became central for us over the years ahead. On one hand, what I learned was invaluable. I acquired knowledge about myself, my skills, my weaknesses, my own fears and strengths. I even had several wonderful experiences doing similar sparring with men from other schools. Not dojo invasions, but agreed upon, respectful training. Through this training, one man, Meik Skoss and I overcame years of rivalry and became more than friends. He is the godfather of my younger son.

E: Lisäsin lainauksen Amdurin tekstistä.

Heh, muistan kun tästä aikoinaan kiisteltiin Potkussa. Itse väitin että wanhaan aikaan kenjutsussa on matsattu koska missään muuallakaan ei aseita opittu käyttämään ilman vapaata soveltamista.
Aika moni koryu-tyyppi täällä selitti pää täristen miten aina on japanissa harjoiteltu niinkuin opiskelijanörtit nykyään lätkyttelevät. Se taisi sitten jäädä konsensukseksi

Kun meillä Bujinkan Dojolla oli virallinen miekkaharjoittelun teemavuosi 1996, niin eräällä illallisella Nodassa Hatsumi-soke puhui miekkaharjoittelusta vanhaan aikaan;

1) muotoharjoittelussa käytettiin kovemmasta puusta valmistettuja aseita (tähän sopinee esim. Bokken) jotta opittiin se oikea toimintatapa ja "muistettiin virheet niistä osumista pidemmän aikaa"
2) kun opittua testattiin niin käytettiin joustavampaa puuta (tähän sopinee esim. Shinai) jolloin oikeaa tekniikkaa, ajoitusta ja etäisyyttä pystyttiin testaamaan ilman samanlaista vaaraa ilkeämmästä loukaantumisesta.

Suojavarusteista ei tuossa kyllä muistini mukaan maininnut.

Kyynikko kirjoitti: ↑syys 7, 2018, 21.15 Heh, muistan kun tästä aikoinaan kiisteltiin Potkussa. Itse väitin että wanhaan aikaan kenjutsussa on matsattu koska missään muuallakaan ei aseita opittu käyttämään ilman vapaata soveltamista.
Aika moni koryu-tyyppi täällä selitti pää täristen miten aina on japanissa harjoiteltu niinkuin opiskelijanörtit nykyään lätkyttelevät. Se taisi sitten jäädä konsensukseksi

Joku asioista paremmin tietävä voi tulla vielä korjaamaan tai lisäämään ([mention]M. Vilenius[/mention], [mention]JariR[/mention], [mention]Ikkyu[/mention], [mention]naked[/mention]), mutta käsittääkseni Japanissa on jokseenkin niin kauan kuin taistelulajeja on ryuha-muodossa opetettu, ollut olemassa sekä sellaisia koulukuntia, jotka käyttävät vapaata harjoittelua kuin myös sellaisia, jotka nojaavat pelkästään katamuotoiseen harjoitteluun.

Ok. Sinällään yllättävä tieto! Mutta tosiaan pointti oli se, että vapaata soveltamista ei pitänyt olla lainkaan. Tuo kendo oli kyllä hienon näköistä. Ymmärsin heti mitä Musashi tarkoittaa olkapäällä iskemisellä Go Rin No Sho:ssa. Sitä kun en itse ole nähnyt muotoharjoitteluvideoissakaan. Tuollaista kendoa jaksaiisi katsoakin. Moderni on aivan kamalaa

Toki voi olla että olen ymmärtänyt sen olkapääasian ihan väärin muttä koko teoshan on tarkoitettu oman tyylin oppilaille niin mulla on lupa olla väärässäkin

SamuV kirjoitti: ↑syys 8, 2018, 12.03 Joku asioista paremmin tietävä voi tulla vielä korjaamaan tai lisäämään (@M. Vilenius, @JariR, @Ikkyu, @naked), mutta käsittääkseni Japanissa on jokseenkin niin kauan kuin taistelulajeja on ryuha-muodossa opetettu, ollut olemassa sekä sellaisia koulukuntia, jotka käyttävät vapaata harjoittelua kuin myös sellaisia, jotka nojaavat pelkästään katamuotoiseen harjoitteluun.

On tietty mahdotonta sanoa miten asia on varmasti ollut, mutta jos katsotaan kirjallisia todisteita niin vapaa harjoittelu (tässä siis tarkoittaen kait ottelua) oleellisena osana ryun harjoittelua (ei siis ottelu ryun treenin ulkopuolisena asiana eli haasteotteluina tai geneerisenä gekkeninä jne.) ilmestyy varmasti kuvioihin joskus 1700-luvulla. Siinä on kuitenkin vierähtänyt jo pari sataa vuotta systeemien ilmestymisestä. Tietty suojavarusteita on ollut pitempäänkin, esimerksiksi Shinkage-ryun kuuluisa (fukuro)shinai, mutta nykyäänkin sitä käyttävät systeemit hyödyntävät sitä enemmän katan tekemiseen kuin vapaaseen pelaamiseen. Asiasta on siis paha sanoa puoleen tai toiseen, mutta oma perstuntumani taas on että ennen 1700-lukua treeni ei ole ollut sellaista vapaata harjoittelua mitä tässä haetaan, vaikka onkin ollut varmasti erilaista kuin miten monet opiskelijanörtit, vanhat ukot ja muut harrastelijat nykyään lätkyttelevät.

Noiden videoiden systeemit ovat kaikki syntyneet tai ottaneet otteluharjoittelun käyttöön 1700-1800 luvuilla, paitsi Maniwa Nen-ryu josta en osaa sanoa kuinka pitkään tuollaista on tehty. Kiriwarijiai on kuitenkin lähempänä kata-harjoittelua jossa kummallakin puolella on oma roolinsa, kuin täysin vapaata matsaamista.

Kääröissä ei tämän jälkeenkään juurikaan tapaa lukea että todistan tämän miehen voittaneen sata ottelua ja olevan siis kova, vaan että nämä katat olen esi-isiltä perinyt ja samoin olet nyt sinä. Tämäkään ei tietenkään tarkoita, etteikö jotain vapaata ottelua olisi tehty, vaan enemmänkin että se ei ole ryu-systeemin tyylisen oppien välityksen pointti. Tämän oppien välityksen ja oppimisen kannalta täysin vapaa matsaaminen ei ole paras väline, vaan treenatessa vapautta kannattaa hakea katan antamissa raameissa. Vapaalla matsaamisella voi toki testata sitä mitä on jo hankittu ja kehittää omia (ottelu)taitojaan pitemmälle. Tämänhän pitäisi olla tuttua jos on tästä aiemminkin vääntänyt.

Jossain suosituimmista suojavarustein otelleista perinteistä saattoi opettajalla olla tuhansia oppilaita hakkaamassa tosiaan shinailla päähän. Silti ryun oppiminen ja perinteen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle, etevämmille (tai sopivammille) oppilaille, tapahtui opettamalla perinteiset katat.

SamuV kirjoitti: ↑syys 8, 2018, 12.03

Kyynikko kirjoitti: ↑syys 7, 2018, 21.15 Heh, muistan kun tästä aikoinaan kiisteltiin Potkussa. Itse väitin että wanhaan aikaan kenjutsussa on matsattu koska missään muuallakaan ei aseita opittu käyttämään ilman vapaata soveltamista.
Aika moni koryu-tyyppi täällä selitti pää täristen miten aina on japanissa harjoiteltu niinkuin opiskelijanörtit nykyään lätkyttelevät. Se taisi sitten jäädä konsensukseksi

Joku asioista paremmin tietävä voi tulla vielä korjaamaan tai lisäämään (@M. Vilenius, @JariR, @Ikkyu, @naked), mutta käsittääkseni Japanissa on jokseenkin niin kauan kuin taistelulajeja on ryuha-muodossa opetettu, ollut olemassa sekä sellaisia koulukuntia, jotka käyttävät vapaata harjoittelua kuin myös sellaisia, jotka nojaavat pelkästään katamuotoiseen harjoitteluun.

Kyynikolle: olisikohan nuo mainitsemasi "päätärisijät" sittenkään olleet koryu-lajien osaajia, faneja vaiko vain oma tulkintasi lukemastasi? Kuulostaa sen verran naurettavalta tuo heidän mielipiteenään kertomasi väite - ainakin noin muotoiltuna. Mutta naureskeltavaksi se oli kai tarkoitettukin?

SamuV:lle; vähän niinkuin noin, mutta ei sitten kuitenkaan sinnepäinkään. Selvennän hieman. Minä, Naked ja Vilenius ovat usein siteeranneet tällä koryu-historijoitsijoiden (osaajien ja akateemikkojen) kuvausta tuosta opetusmenetelmien erosta suunnilleen seuraavasti: Japanissa sotataitojen järjestäytynyt opettaminen ryuha- järjestelmän puitteissa on perustanut opetusjärjestelmänsä kata:aan ensisijaisena informaation siirron välineenä.

Tässä vaiheessa lukija yleensä menee ensimmäistä kertaa harhaan kirjoittajan tarkoitusperistä. Klassisissa japanilaisissa koulukunnissa termillä "kata" tarkoitetaan useimmiten hyvin erilaista harjoituskehystä kuin moderneissa japanilaistaustaisissa budolajeissa samalla termillä nykyään tarkoitetaan, Modernien lajien taustalta tuleva lukija mieltää "kata"-harjoittelun hyvin staattisena, jäykän kehyksen sisällä tapahtuvaksi "pane sä ensin miekka tuohon ja sitten mä lyön sun miekkaan niinkuin me kamppailtaisiin"

Klassisissa japanilaisissa lajeissa taas useimmiten kataharjoittelu toimii seuraavasti: aloitetaan selkeästä tekniikan mallioppimisesta, lisätään variaatioita ja arvaamattomuutta harjoittelijan osaamisen edetessä, niin että edistyneemmän harjoittelijan kataharjoittelu muistuttaa enemmän sitä mitä moderneissa RBSD- lajeissa kutsutaan skenarioharjoitteluksi tai tehtäväsparriksi. Täysin vapaan tilanteen kokeminen ja harjoittelu tehdään tuohon päälle sitten erilaisin menetelmin; jotkut koulukunnat käyttivät turvavarusteita jotkut taas ottivat "periatteessa ei-kuolemaan johtavia kaksintaisteluja" esim. toisten koulujen edustajien kanssa. Noissa sitten saattoi käydä pahastikin, mutta niihin suhtauduttiin silti yhteisesti sovittuna harjoitteluna; haavat nuoltiin, pysyvästi rampautuneet eivät sitten enää treenanneet ja vahingossa kuolleet haudattiin.

Jotkin kouluista sitten lähtivät kehittämään turvallisempia tapoja tuon vapaan tilanteen harjoitteluun Edo-kaudelta eteenpäin. Tähän pyrittiin luomalla sääntöjä sekä kehittämällä aseita ja suojavarusteita turvallisen harjoittelun mahdollistamiseksi. Ja ainakin 1700-luvulta alkaen on hyvin tiedossa pääargumentit joilla kunkin aikakauden miekkamiehet ovat perustelleet oman harjoittelutyylinsä etuja ja toisten harjoittelutyylien heikkouksia. Ajoittain tätä on testattukin niin että siitä on kirjallisia merkintöjä ja suullista perintöä. Tulos on ollut ennalta-arvattava: ylivertainen miekkamies voittaa heikommat. Riippumatta siitä onko turvalliseksi kehitetty sparraus ollut keskeisessä roolissa harjoittelussa vaiko ei.

Nämä aika-ajoin internetissä toistuvat "kyllä vain sparraamalla tulee hyväksi" käytävät keskustelut menevät useimmiten melkolailla eri polkuja kuin nuo viimeisen 400- vuoden aikana käydyt väännöt japanilaisten miekkamiesten kesken. Itselleni nousee kiusaus ajatella että tämä johtu siitä, että moderneihin internet-keskusteluihin osallistujista vain vähemmistö on oikeasti itse perehtynyt miekkailuun. Jotain lisäarvoa tuottavaan keskusteluun pääsemiseksi jouduttaisiin aluksi vääntämään aika paljon siitä mikä oikeasti määrää sen, että "terävä pää siitä aseesta menee siihen toiseen kaveriin." (tästäkin voi olla ihan perustellusti montaa eri mieltä - eri koulukuntien strategiat siinä miten vastustajaa hallitaan ja miten kamppailu voitetaan eroavat toisistaan melkoisesti).

Yllä siis kuvasin sen mitä minun käsittääkseni täällä Potkussakin on koryu- lajeja harjoitelleiden ihmisten konsensus kuvaa vapan harjoittelun roolista historiallisessa kontekstissa.

Executive Summary ylläolevasta

1) Koryu-lajien kataharjoittelussa saattaa kolahtaa kajuuttaan kipeästikin jos a) ei seuraa tilannetta b) jos ei pysy opettajan syöttämien ylläreiden vauhdissa c) tekee virheen joka altistaa hyökkäykselle tai d) jos opettaja on sitä mieltä että nyt pitää antaa oppilaalle vähän runtua

2) "Sparraus" on eri asia kuin vapaa harjoittelu. Suurin osa nykykeskustelijoista pitää oletuksena, että vapaaharjoittelussa tulee pystyä olemaan varma siitä, että kukaan ei kuole tai vammaudu. Eli tulee pystyä sparraamaan. Historiallisessa kontekstissa ammattisotilaat eivät aina olleet tätä mieltä ja se vaikutti niihin tapoihin joilla he opettelivat miekkailemaan.

Sitten hieman toisesta aiheesta, eli tuosta viitatusta "opiskelijanörtit kertovat treenaavansa niin kuin ennen ammattisotilaat". oma mielipiteeni (eli ei siis mikään kaikkien koryu-lajien konsensus) on seuraavan suuntainen:

Riskitasoja on erilaisia. Useimmat sotilas- tai erikoisjoukkojen toiminnasta vastaavat komentajat tai upseerit määrittelevät harjoittelussa otettavat riskitasot sen mukaan millaisessa riskiympäristössä toimitaan. Syvän rauhan ajan tilanteessa harjoitellaan erilaisella riskitasolla kuin esim. aktiivisen sotatilan aikana. Myös vallitseva kulttuuri vaikuttaa tilanteeseen. Vanhojen Karhun poliisiupseerien kanssa jutustellessa tarinoissa otettiin ilmeisesti erilaisia harjoitteluriskejä ETYJ:iin treenatessa kuin nykypäivänä pitäisi ottaa. Suomi-KP:llä laseteltiin ikkunan alle kyyristyneen kollegan pään yli sujuvasti 30 metristä rakennuksen vyörytystä treenatessa - vakaa peli nimittäin tuo Suomi-KP - jnpp.

Komentaja seuraa yksikkönsä vammakirjanpitoa ja pitää huolen siitä että kuolemat ja saikkupäivät ovat sen puitteissa joka vallitsevissa oloissa on hyväksyttävää. Harjoittelun tulee olla riittävän kovaa jotta joukko pystyy sille annettaviin tehtäviin - muttei kuitenkaan liian kovaa. Samassa hengessä kuulemma nykyään Suomessa swat- miehet ja muut nuoret uroot esim. tykkäisivät hyppiä helikoptereista köysillä katoille vaikka ihan koko ajan. Mutta kun kopterit ovat kalliita, bensa maksaa ja siinä menee välillä nilkkoja nurin (ja sitten on ukkoja saikulla) niin sille pitää kuulemma panna välillä suitsia.

Eli edellä kuvasin miksi itse olen sitä mieltä' että kuvitelma siitä että "treenaan kuin entisaikojen amattisotilaat" on helposti vähän hassu harhakuva. Joko lausuja tiivistää ja yleistää rankasti tai sitten ei ihan täysin tunnista kaikkia asiaan vaikuttavia realiteetteja. Tämä pätee moderniin iaido- harrastajaan, jos hän ajattelee että säilynyt ja osin rituaalimaiseksi muuttunut erikoistaito edustaa muinaisten samuraiden koko kamppailuharjoittelua. Samoin se pätee moderniin kamppailu-urheilijaan, jos hän menestyttyään turvallisissa, sääntöjen puitteissa käydyissä urheilukilpailuissa alkaa kokea olevansa spartalaisen soturin tai legioonalaisen mittainen taistelija.

Omassa koulukunnassani, jossa siis "kataharjoittelu" on keskeisessä roolissa informaation siirron välineenä, on selkeät ja hyvin ymmärrettävät "säätöruuvit" siihen miten harjoittelua muokataan eri oloihin sopivaksi. Treenaamme periaatteessa samoilla menetelmillä ja järjestelmällä jolla kauan sitten tietyt sotilasaateliin kuuluvat henkilöt harjoittelivat, mutta harjoittelun tavoissa ja erityisesti intensiteetissä on eroja. Kulloinkin vallitsevat olot; sotatila, rauha, yhteiskunnan suhtautuminen kaksintaisteluväkivaltaan ja fyysinen riskitaso, joka on eri harjoittelijaprofiileille sopiva vaikuttavat kaikki siihen miten tiettyjä harjoitteita tehdään.

Hyvin käytännönläheisen ja arkisen esimerkin kautta; itse opettaessani tietyn tason oppilailla on melko säännönmukaisesti tietyssä tavassa purkaa hyökkäystilanne virheitä jotka johtavat siihen, että kasvot jäävät alttiiksi taitavan vastustajan jatkohyökkäykselle. Keskinkertaisen vastustajan kanssa vähempikin riittää ja harjoittelija voisi helposti jäädä pitkäksikin aikaa väärään turvallisuuden tunteeseen. Siinä vaiheessa kun ollaan jo sen verran pidemmällä harjoittelussa, että "huonot housuun" tasoiset säikähdykset eivät sabotoi harjoittelijan etenemistä, itselläni on tapana lyödä jatkotilanteeseen nopeasti miekalla isku kasvoihin ja pysäyttää se niin, että toinen tuntee pienen tuulenvireen kasvoilla. Tällä saa yleensä nopeasti oppilaan huomion, mutta joskus tuota joutuu tekemään saman harjoittelijan kanssa kuukausitolkulla ennen kuin oikeat refleksit korvaavat puolivillaiset tavat liikkua.

Jos taas pitäisi saada miekkailu/sotatilanteessa joukkoa opettaessa porukka äkkiä kenttäkelpoiseksi, voisi hyvinkin olla perusteltua napauttaa joltakulta tuossa tilanteessa malliksi naamaan mustelma. Tai kenties murtaa nenä? Selvää lienee että kumpikaan viimeksi mainituista ei ole mielestäni hyväksyttävä tapa opettaa miekkailua siviilihenkilölle, joka ei siis ole muuten välittömän uhkan kohteena normaalissa elämässään.

Executive summary: opiskelijoiden lätkiminen ei ole sama asia kuin taistelukentälle valmistautuvan ammattisotilaan harjoittelu - riippumatta siitä onko osallistujilla urheilusuojavarusteita päällään tai ei.

Video Saitamassa järjestetystä Koryū-näytöksestä. Mukana myös vähän harvemmin nähtyjä koulukuntia, kuten Yamaoka Tesshūn perustama Ittō Shōden Mutō-ryū.

Mielenkiintoinen video Yagyu Shingan Ryusta. Klikatkaa englanninkieliset tekstitykset päälle, jos japani ei taivu.

Ketjun otsikko tuskin on tämän perässä, mutta miksipä ei. Olisi esitelmää tarjolla japanilaisesta kamppailukirjallisuudesta. Bongasin käsittääkseni hyvälaatuisesta koryu-ryhmästä, joten uskon olevan arvokas pätkä. En jaksanut vielä itse katsoa, mutta paremmalla ajalla sitten.




Jos joku katsoo tai on jo nähnyt, niin kertokaa ihmeessä jotakin!

Tuli katsottua tuo mielenkiinnosta. Ymmärrän että tuossa täytyi pitäytyä hyvin perusjutuissa, konferenssi kun oli yleisesti tuo kamppailukirjallisuus kokonaisuutena, ja kun aikaa oli vaan tuo 20 minuuttia kertoa ihmisille japanilaisesta kamppailukirjallisuudesta. Olisi ollut kiva, että esim. noihin kolmeen esitettyyn lähdeteokseen olisi perehdytty hiukan paremmin. Tälläiselle kirjafriikille nuo ovat kuin karkkia.

Jussi Ekholm kirjoitti: ↑loka 5, 2019, 22.44 Tuli katsottua tuo mielenkiinnosta. Ymmärrän että tuossa täytyi pitäytyä hyvin perusjutuissa, konferenssi kun oli yleisesti tuo kamppailukirjallisuus kokonaisuutena, ja kun aikaa oli vaan tuo 20 minuuttia kertoa ihmisille japanilaisesta kamppailukirjallisuudesta. Olisi ollut kiva, että esim. noihin kolmeen esitettyyn lähdeteokseen olisi perehdytty hiukan paremmin. Tälläiselle kirjafriikille nuo ovat kuin karkkia.

Sepä se, kun paperin aiheena on yleiskatsaus japanilaiseen kamppailukirjallisuuteen, ei ole oikein mahdollista tuossa asiayhteydessä kovin syvällisesti paneutua monituhat- ja -satasivuisiin kokoomateoksiin. Ensiksi mainittua (Nihon budō taikei, 1982) esitelmöitsijä käsittelee kymmenisen sivun verran teoksessaan Samurai und Kriegskunst: Kompendium aus klassischen Texten der Tokugawa-Zeit (2012, s. 117–128).

Ellis Amduria haastatellaan. Toisen videon alkupuolella ainakin Draegerista. En nyt ehdi katsoa itse, mutta oletan että video kiinnostaa monia.



Osa 1. Osa 2. Osa 3. Osa 4. Osa 5.


Sitten tässä ilmeisesti kokonaisuudessaan osat peräkkäin.

Tenjin Shin'yo Ryusta on tullut nähtyä monta näytöstä, mutta tässä oli pari erityisen hienoa kohtaa (esim 2:40).

Nyt jaksoin katsella noita Amdurin videoita. Ensimmäisessä paljon Aikidosta. Todella hyvää settiä ja vahva suositus jokaiselle Aikidokaajalle. Sen videon loppupuolella tulee myös siitä kuinka Amdur päätyi koryun pariin ihan käytännössä Japanissa.

Toisella videolla, kuten jo aiemmin mainittu, settiä Draegerista ja sen jälkeen Amdur paneutuu tarkemmin Araki-ryuhun ja Toda-ha Buko-ryuhun sekä puhuu opettaja-oppilassuhteesta ja opettamisesta. Sitten tulee kahden eri koryun harjoittelemisesta samanaikaisesti, jota vastaan hän aika selvästi puhuu. Lopuksi siitä kuinka hän haki työstään haasteita ja kuinka hän kytkee tämän lajiharjoitteluunsa.



Pitää katsoa loputkin joku kerta. Amdur on todella vakuuttava puhuja kun huomaa kuinka hyvin hän on kartalla aiheista joista puhuu ja osaa ilmaista itseään selkeästi. Kyllä tuosta saa vastinetta ajalleen.

Amdurin kolmannella videolla hän jatkaa työn ja lajijuttujen yhteyden perkamisella, esim neuvonantamisella stalkkauksen uhreille ja perheväkivallan uhreille. Sekä koulutuksista esim panttivankitilanteisiin. Sitten aiheeksi tulee hänen monet kirjansa.

Sitten tulee mielenkiintoista terminologiaa "ma-ai":sta, jonka olen itse tulkinnut etäisyysajatteluksi. Amdur laajentaa sitä myös kattamaan ajoituksen ja "spiritin", jolloin on kolmea "ma-ai":ta. Tällaisten asioiden tärkeydestä hän sitten antaa konkreettisen esimerkin Afganistanista.

Sitten Amdur ottaa kantaa siihen opettavatko japanilaiset ei-japanilaisille kaiken vai salaavatko. Hän kallistuu sille kannalle että ei ole kiinni kansalaisuudesta vaan kiinnostuneisuudesta ja mainitsee konseptin "stealing the technique". Tämä kohta kannattaa katsoa ja kuunnella miten hän sen sanoo.

Myöhemmin seminaariopettamisesta ja opettamisesta muutenkin ja lisää Amdurin suhteesta Aikidoon. (Hän käyttää Aikidon kehikkoa, mutta opettaa siinä mitä on oppinut muualta.) Tästä hän jatkaa "study group":eihin, joissa treenataan lajia opettajayhteyksien välissä. Hän suosittelee sellaista mallia, missä kaikki korjaavat niissä kaikkia ja heillä on "kollektiiviset aivot".

Maniwa Nen-Ryu (tai nykyään pelkkä Nen-ryu), yadomejutsu & shiai.

Hyvän näköisiä jalkatyö- ja vartaloväistöjä, sekä vastustajan miekan "sulkemista" tuossa Nen-ryun shiaissa. Yadomejutsu videosta en ollut ihan varma osuiko se nuoli päähän vai ehtikö väistää pois tieltä ;)

Laitetaanpa muutama Katori Shinto Shinto ryu video eri opettajilta ja vuosikymmeniltä. Voi tehdä vertailuja.

Hayato sensei tekee miekkakataa vuonna 1931:



Otake sensei oppilaineen: 1968:



Yoseikan haaran Katoria 50-luvulta:



Sitten ihan toista tyyliä. Ona-ha Itto ryu 1897:

Katori Shinto ryuta. Otake sensei selittää ja poikansa kataa. Ihan näyttävä pätkä.

Kashima Shinden Jikishinkage Ryu

Videolla näkyy Hojo no Kata, Fukuroshinai no Kata, Kodachi no Kata, Habiki no Kata ja Marubashi no Kata. Mielestäni melko reippaan näköistä suorittamista.