Tyylisuunnan sisäinen politikointi (TMR)

[AriJ]

Itse muistan leirin, jossa paikalla oli Ohinata ja Kasaba (TMR:n kakkonen ja kolmonen Japanissa, näin arvaisin) ja kumpainenkin kävi korjaamassa meikäläistä samaan tekniikkaan (aivan) eri tavalla. Tein sitten sen "virheen", että pyysin Matsuoin paikalle, lähinnä tulkkaamaan, ja kysyin, että mites tämä nyt menee. Tuosta sukeutui (hyvinkin tuttu) tapahtumaketju: Ensin senseit pulisee keskenään, sitten Matsuoi vastaa, jotain linjoilta tämän tekniikan tarkoitus on sejase ja että kumpikin tapa on ihan ok, mutta että tekniikan tällainenjatuollainen henki pitää välittyä. Selvä. Kaikkien kasvot säilyy. Sitten homma jatkuu senseiden pulinalla ja kohta treeni on seis, kun kaikki kolme näyttävät ja selittävät yhdessä, että tekniikan voi tehdä näin ja noin ja varmaan vielä kolmannellakin eri tavalla, ja että kaikki on oikein. Ja kaikki nyökyttelee innokkaasti ja sitten taas käsketään harjoittelemaan kaikilla annetuilla tavoilla. Just. Ei ole kauhean selkeää, varsinkin jos oma opettelu on vielä muodon kelaamisessa.

Tuon stoorin perusteella tsydeemi olisi sama (Japanin suunnalla?) kuin meilläkin, eli tietyllä tasolla (tietyn tason luvan saatuaan) saat sitä "omaa tapaasi" kehittää, mutta sen pitää tietty yhä olla siihen alkuperäiseen juttuun (Kata) riittävästi perustuvaa. Eli muoto on muoto (ja se muotohan oikeastaan löytyy kai niistä koulun "oppikirjoista" ja seuraavaksi päämiehen päätöksistä), mutta se tapa jolla sitä käsittelee (Taijutsu) vaihtelee - ihmiset kun ovat erilaisia, eivät voi olla kai toistensa klooneja (vielä ).

Tietty, jos kaikki olettavat että kaikki tekevät prikulleen samoin, ja sitten tulee tämmöinen stoorin kaltainen tilanne, niin....

EDIT: pari typsoa

[Anton Puolakka]

Muistoni Japanista 1989 on myös se, että harjoituksissa useat eri korkeat danit kävit korjaamassa jotain tekemääni melko yksinkertaista tekniikkaa. Tein tavalla A ja tyyppi1 korjasi sen B:ksi. Jatkoin tyyppi1:n antamaa tietä ja tyyppi2 ohimennessään näytti hämmästynyttä naamaa ja korjasi tapaani. Nimittäin tavaksi A, jolla olin jo tehnyt alun perin. Tällainen on toistunut lukuisia kertoja myöhemmin tavalla tai toisella jo ennen näitä suuria tapasotia.

Osa korjaamisista menee minusta huomioimisen puolelle, viesti on, että "harjoittelusi merkitsee minulle, haluan korjata sinua". Korjaus on siis itse tarkoitus, ei muutos tekniikassa. Tämä ainakin silloin kun 45 astetta muutetaan 43 asteeseen. Etenkin Yi Quan -seminaarissa apuopettaja siirsi vasenta nimetöntäni useita millejä. Aloittelijana en ymmärtänyt suurta virhettäni, ehkä myöhemmin näen tuollaiset häiriöt aurassa selvemmin.

En mitenkään väitä, että pieni muutos ei voisi olla oleellinen, etenkin miekkatekniikassa pieni muutos leikkaa syvälle tekniikan ja lihan ytimeen.

(olipa muuten siistiä lauantai-iltana vetäistä vahingossa leipäveitsellä syvä haava sormeen, viiltämisestä tuli tavan kivun lisäksi tosi kumma fiilis: hurmetta pärkhele! mutta ei siitä sen enempää)

[iiällä]

Hmm... En nyt kyllä ole ihan samaa mieltä. Sanoisin, että Sapporo sai mitä tilasi. Itse muistan leirin, jossa paikalla oli Ohinata ja Kasaba (TMR:n kakkonen ja kolmonen Japanissa, näin arvaisin) ja kumpainenkin kävi korjaamassa meikäläistä samaan tekniikkaan (aivan) eri tavalla. Tein sitten sen "virheen", että pyysin Matsuoin paikalle, lähinnä tulkkaamaan, ja kysyin, että mites tämä nyt menee. Tuosta sukeutui (hyvinkin tuttu) tapahtumaketju: Ensin senseit pulisee keskenään, sitten Matsuoi vastaa, jotain linjoilta tämän tekniikan tarkoitus on sejase ja että kumpikin tapa on ihan ok, mutta että tekniikan tällainenjatuollainen henki pitää välittyä. Selvä. Kaikkien kasvot säilyy. Sitten homma jatkuu senseiden pulinalla ja kohta treeni on seis, kun kaikki kolme näyttävät ja selittävät yhdessä, että tekniikan voi tehdä näin ja noin ja varmaan vielä kolmannellakin eri tavalla, ja että kaikki on oikein. Ja kaikki nyökyttelee innokkaasti ja sitten taas käsketään harjoittelemaan kaikilla annetuilla tavoilla.

Mutta se, että onko väistön kulma ollut 45 astetta vaiko 44 ei ole ollut oleellista. En nyt siis vähättele muodon opetusta ja oppimista, totean vain, että se ei loppupeleissä ole niin oleellisessa asemassa (alkupeleissä enemmänkin). TMR:ssä. Mielestäni. Ja tämä johtaa siihen, että tekniikan muodolle ei osata lyödä sitä "virallista muotoa", kun "kaikki kelpaa" ja "on ok". Tämäkin heijastaa esim. Ikubo-sensein opetusmetodiikkaa, eräälläkin kesäleirillä harjoiteltiin deashidomea, hizagurumaa yms. ja pointti oli (mielestäni) siinä, että ajoitus onnistuisi, eikä siinä, että pidetäänkö kiinni mistä kohdasta hihaa/kaulusta.

Olen itse halunnut aina harjoitella tuota Ikubo-sensein taitoa ja jos se yhteys nyt katoaa, on taas yksi 15 vuotta treeniä mennyt melkein hukkaan.

Niin aina. Ei oo käärinliinoissa taskuja eikä saa tekniikkaa täältä mukaan.

mika

(Olen pätkinyt tuota quotea vähän mutta toivottavasti ei sisältö mennyt pilalle.)

Taura Muso ryussa on tietysti se ongelma että sen organisaatio rakennettiin ylhäältä alas eikä toisinpäin niinkuin olisi ollut luonnollista. Nyt esim. Kasaba-sensei ja Ohinata-sensei tulevat eri tyyppisistä lajitaustoista (Iaido/Jukendo), mikä sitten on lyönyt vähän leimaa em. henkilöiden tekniikkaan; kun tulee kohta johon ei ole ollut muistissa suoraa käskettyä tapaa, selkäranka paikkaa lajitaustan mukaan. Kun he ovat niin ylhäällä rankingissa eivät he tietenkään voi oppilaiden edessä tehdä "väärin" vaan poikkeamat selitetään Okuden tason sovellutuksina tai jotain siihen suuntaan. Mutta se on tietysti kiinni myös ajasta ja paikasta. Olen ollut paikalla (Sapporossa) kun korkea-arvoiselle opettajalle on sanottu suoraa päin kasvoja että teet tekniikan väärin ja olet opettanut väärin, ilman että siinä oli vähäisintäkään värähdystä sanojan (Ikubo-sensei) kasvoilla. Kohteliaisuussyyt tietysti edellyttävät että esim. Suomessa isoilla leireillä kenenkään opettajista ei pitäisi menettää kasvojaan oppilaiden edessä, teki sitten millaisen virheen hyvänsä. Toisaalta, siinä vaiheessa kun kaikki menee läpi hymyjen kera ilman mitään huomautuksia, olet tullut siihen ikävään tilanteeseen, jossa sinua ei tosiasiassa enää opeteta. Tämä erohan esimerkiksi Okinavalla on melko merkityksellinen eli onko jotain henkilöä opetettu vai onko hän vain oppinut.

Ikubo -sensei on kertonut opetuksensa idean sellaiseksi että perustekniikan hyvä hallitseminen on kaiken perusta ja perustekniikka tulee tehdä mahdollisimman puhtaasti ja "oikein" eikä siinä saa vielä "soveltaa". Pariharjoitusten ja sovellutustekniikoiden osalla tekniikkaa saa muuttaa oman kropan vaatimusten mukaan ellei samalla tekniikan budoarvo muutu. Mikäli budoarvo heikkenisi, eikä kroppa anna myöten tehdä oikealla tavalla, ei tekniikkaa tulisi käyttää ollenkaan vaan tilanteeseen tulisi valita toinen tekniikka. Kyse ei siis ole pikkusormen asennosta ellei sen muuttaminen heikennä tekniikan budoarvoa. Ikubo-sensei selitti tuota tekniikan muuttamista sillä tavalla että vaikka se muutettu tekniikka tuntuisi harjoittelijasta itsestään hyvinkin toimivalta, ei se ole kuitenkaan enää taura muso ryun tekniikka, "eikä hän voisi antaa sille takuuta toimivuudesta todellisessa tilanteessa".
Ne muutokset tekniikoissa joita minä tarkoitin olivat juuri sellaisia että niissä tekniikoiden budoarvo oli muuttunut, eli tekniikka muuttui Ikubo-sensein mielestä vaaralliseksi suorittajalleen tai se poikkesi taura muso ryun periaatteista.

Vastaavan tyyppiseen joskus törmänneenä luulisin että kertomasssasi Hizaguruma/deashidome -harjoituksessa Ikubo-sensei huomasi että porukka ei pysty tekemään tekniikkaa oikein, jolloin hän laski vaatimustasoa, jotta harjoitus voisi kuitenkin edetä ja jotta harjoittelijat oppisivat edes jonkin osan tekniikasta.

Mitä sitten tulee noihin käärinliinoihin, niin olet nyt ymmärtänyt treenaukseni päämäärän täysin väärin. Kun harjoittelen tiettyä järjestelmää pyrin löytämään siitä sen idean ja oivalluksen, joka on kantanut tekniikoita, lajia tai tyylisuuntaa kenties vuosisatoja. Kun olen havainnut, että sitä lajin/tyylin oivallusta ei voi saada niin kuin ostaisi sen kaupan hyllyltä, tiedän että olisin pahimmassa tapauksessa taas uuden pitkän tien alussa.

Aiemman "hukkaan menneen" Renshinkan-treenaukseni (17 v.) osalta voin todeta, että siinä tein myös pitkän matkan ja omasta mielestäni pääsin riittävän lähelle ydintä, jotta saatoin nähdä sen idean...

[kattikukkula]

Ikubo -sensei on kertonut opetuksensa idean sellaiseksi että perustekniikan hyvä hallitseminen on kaiken perusta ja perustekniikka tulee tehdä mahdollisimman puhtaasti ja "oikein" eikä siinä saa vielä "soveltaa". Pariharjoitusten ja sovellutustekniikoiden osalla tekniikkaa saa muuttaa oman kropan vaatimusten mukaan ellei samalla tekniikan budoarvo muutu. Mikäli budoarvo heikkenisi, eikä kroppa anna myöten tehdä oikealla tavalla, ei tekniikkaa tulisi käyttää ollenkaan vaan tilanteeseen tulisi valita toinen tekniikka. Kyse ei siis ole pikkusormen asennosta ellei sen muuttaminen heikennä tekniikan budoarvoa. Ikubo-sensei selitti tuota tekniikan muuttamista sillä tavalla että vaikka se muutettu tekniikka tuntuisi harjoittelijasta itsestään hyvinkin toimivalta, ei se ole kuitenkaan enää taura muso ryun tekniikka, "eikä hän voisi antaa sille takuuta toimivuudesta todellisessa tilanteessa".
Ne muutokset tekniikoissa joita minä tarkoitin olivat juuri sellaisia että niissä tekniikoiden budoarvo oli muuttunut, eli tekniikka muuttui Ikubo-sensein mielestä vaaralliseksi suorittajalleen tai se poikkesi taura muso ryun periaatteista.

Vau! Tuo "perustekniikka puhtaasti, ei muutoksia" on kuin Matsuoin suusta. Samoin tuo budoarvo.

Ja tuota perustekniikan säilytystä olen tosiaan yrittänyt parhaani mukaan tehdä. Se on sitten oma juttunsa, että mitä leireillä tehdään... mutta toisaalta eipä siinä perustekniikasta ole kysymyskään. Voisi ajatella, että Matsuoi tuputtaa chuden/okuden-tavaraa populalle, joka on saanut shodeninsakin etuajassa.

Budoarvo on mielenkiintoinen käsite. Nimittäin se pitäisi kai määritellä ensin, että sen säilymistä voisi mitata. Ei varmaan mikään helppo homma, varsinkin jos siihen vielä sotketaan tekniikan "toimivuustakuuta" ja (hui!) väärin tehtyä koulun tekniikkaa. Hetkinen, siis toimivuus ja turvallisuus itselle. Jaa-a, pistetään sata koulun jäsentä tekemään kutakin koulun tekniikkaa sata kertaa ja mitataan milloin toimii ja milloin paukahtaa joku paikka tekijältä. Oletetaan normaalijakauma, lasketaan keskiarvo ja varianssi ja saadaan mielivaltainen luottamusväli. Mikäs otetaan, riittääkö 95%? Tai sovitetan aineisto parhaiten soveltuvaan (Pareto, Eksponentiaali tms.) Heh heh, pitäis varmaan vähentää näitä empiiristen tieteiden tutkimusmetodiikan sovetamisia...

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla ihan käytännöllisenä tekniikkaesimerkkinä, että mitä (mitä kaikkea) tekniikkaa on Suomessa pyritty harjoittelemaan sellaisena, että sen budoarvo (eli vaarallisuus itselle tai toimivuus) on muuttunut, niin että se ei enää ole Taura-tekniikkaa.

Ja kääntäen: Onko kaikki sellainen tekniikka, joka toimii eikä ole vaarallista tekijälleen Taura-tekniikkaa? Ei varmaan. Pitänee löytyä tekniikkalistasta varmaankin. Onko sellaista listaa? Mokurokuahan ei tyylissä ollut. Onko Suomessa käytössä olevat vk-vaatimukset jokin (riittävän hyvä) versio tällaisesta tekniikkalistasta? Onko jotain sellaista Suomen listoissa, mitä ei ehdottomasti voisi olla Japanin listassa. Ja toisinpäin...

Kysymyksiä kysymyksiä, onko kellään vastauksia, suostuuko niitä kukaan kertomaan...

mika

[Jussi Häkkinen]

Onko Suomessa käytössä olevat vk-vaatimukset jokin (riittävän hyvä) versio tällaisesta tekniikkalistasta? Onko jotain sellaista Suomen listoissa, mitä ei ehdottomasti voisi olla Japanin listassa. Ja toisinpäin...

Tässä voisi tietenkin kysyä - ihan lajista riippumatta - miksi Suomen listan pitäisi erota lainkaan emomaan listasta. Aikoinaan (edellisen tyylin kohdalla) tämä hämmensi kovasti karaten osalta. Pätee toki muihinkin lajeihin...miksi ero?

[kattikukkula]

Tässä voisi tietenkin kysyä - ihan lajista riippumatta - miksi Suomen listan pitäisi erota lainkaan emomaan listasta. Aikoinaan (edellisen tyylin kohdalla) tämä hämmensi kovasti karaten osalta. Pätee toki muihinkin lajeihin...miksi ero?

Astun nyt alueelle, jota olen vasta hiljattain ruvennut ymmärtämään. Nämä ovat siis näkemyksiäni, ja vasta nupullaan, mutta silti. Mielestäni ryu koostuu paitsi tekniikoista, niin myös tavasta opettaa niitä ja, kenties hiukan ylempää katsottuna, lähestymistavasta (strategiasta tai taktiikasta) kamppailuun tai elämästä selviämiseen. Tästä seuraa, ja päättelyn hyppy on minullekin aikamoinen, se, että niillä tekniikoilla tai listoilla ei ole väliä, jos (siis JOS) nämä tekniikat kuvaavat ryun lähestymistapaa kamppailuun oikein. Tyylisuunnan päämies viimekädessä päätää mikä on oikea lähestymistapa ja onko jokin tekniikka(sarja) sovelias opetettavaksi ryun puitteissa.

Toisin sanoen, ja vielä metafyysisemmäksi heittäytyen, ryu on jonkinlainen möhkäle, josta kenties vain sen perustajalla on ollut moniulotteinen ja kenties jopa täydellinen näkemys. Ryun harjoittelijat (ja miksei vaikka seuraavat päämiehetkin) näkevät ryusta vain jonkinsorttisen projektion, pienen (tai isomman) kuvan siitä, mitä ryu opettaa ja pitää sisällään. Voidaan toki olettaa, että ryu siirtyy aina päämieheltä toiselle mahdollisimman täydellisenä, jolloin sitä voidaan vielä lisää täydentää (täydentää täydellistä, hyvä mika!). Ja voihan ryu siirtyä useammallekin; esimerkkinä vaikka MJER, joka 17. päämiehen Oe Masamichin myötä jakautui kolmeen haaraan (Hokiyama-ha, Yamauchi-ha, Masaoka-ha). Kukas noista uskaltaa sanoa, että kellä on oikea ja kellä väärä näkemys? Pointti on se, että jos eroja on (ja iiällä jotain tähän suuntaan ilmaisi), niin kyselen, että millaisia ja missä tekniikoissa ne ovat. Muuttuuko ajatus muodon muuttuessa? Jotta voisi tarvittaessa tehdä korjausliikettä.

Mutta totta on, että en tiedä miksi listojen pitäisi erota. Ja siksi kysyinkin, että onko niitä Japanissa ollenkaan (a la Mokuroku) vai ovatko nämä Suomessa käytössä olevat vaatimukset vain apuna, jotta koulua voitaisiin jotenkin opettaa myös meille isonenille. En usko, että Ikubo(kaan) katselee mitään listoja Japanissa, että mitähän sitä uchideshille tänään opettaisi. Jos vaan oppilas jaksaa, niin parissa kolmessa vuodessa pitäisi koulun tekniikat olla läpikäytynä ja sitä treenamista voi sitten siinä pikkuhiljaa aloitella.

Joten vastaan, että erolla (siis sen olemassaololla) ei ole mitään väliä. Veikkaan, että tekniikkaopetuskin eroaa jonkinverran (ulkomuodon osalta) Suomen ja Japanin välillä. Silläkään ei ole mitään väliä. Ennenkuin ero kasvaa niin suureksi, että "budoarvo" tai koulukunnan "ajatus" häviää siitä tekniikasta (takuu umpeutuu).
Viime kesänä Ivalossa Ohinata ja Kasaba opettivat Kumidosa dai-ippoota (ja nihootakin myös) ja muoto oli mielestäni sitä samaa mitä ovat aikaisemmin opettaneet ja kuinka Suomessa on vierailujen välillä harjoiteltu (ainakin minä olen). Tuolta osin ei ollut opetuksellisia eikä teknisiä eroja. Olisi mukava varmistua, että onko näin muidenkin tekniikoiden osalta? Vai olenko ymmärtänyt jotain fundamentaalisen väärin. Siksi näitä listoja ihmettelen ja mahdollisten erovaisuuksien perään huutelen.

huhuu,
mika

[iiällä]

Tuo "perustekniikka puhtaasti, ei muutoksia" on kuin Matsuoin suusta. Samoin tuo budoarvo.
......
Nyt olisi mielenkiintoista kuulla ihan käytännöllisenä tekniikkaesimerkkinä, että mitä (mitä kaikkea) tekniikkaa on Suomessa pyritty harjoittelemaan sellaisena, että sen budoarvo (eli vaarallisuus itselle tai toimivuus) on muuttunut, niin että se ei enää ole Taura-tekniikkaa.
-----
Ja kääntäen: Onko kaikki sellainen tekniikka, joka toimii eikä ole vaarallista tekijälleen Taura-tekniikkaa? Ei varmaan. Pitänee löytyä tekniikkalistasta varmaankin. Onko sellaista listaa? Mokurokuahan ei tyylissä ollut. Onko Suomessa käytössä olevat vk-vaatimukset jokin (riittävän hyvä) versio tällaisesta tekniikkalistasta? Onko jotain sellaista Suomen listoissa, mitä ei ehdottomasti voisi olla Japanin listassa. Ja toisinpäin...

mika

Budoarvo. Luulisin että sen rajat määrittelee omassa tyylissään Ikubo-sensei. Se että termit ovat tuttuja Matsuoi-sensein suusta, johtunee siitä että olemme keskustelleet saman henkilön kanssa näistä asioista sekä myös keskenämme.

Otan yhden esimerkin, jotta ehkä muutkin kuin tämän lajin harrastajat ymmärtävät: Kumi doosa dai ippoo (pariharjoitus; jo-keppi vastaan miekka): Suomessa on vallalla tapa, jossa suorituksen päättyessä viimeisen iskun tehnyt keppimies jähmettyy paikalleen ja jää seuraamaan tiukka tuijotus päällä kun miekkamies vetäytyy,ja vasta sen jälkeen keppimies vetäytyy pois. Japanin tapa: kun viimeinen tekniikka ja lyhyt zanshin tehty, siirtyvät molemmat "yhtäaikaa" vähintään awase-etäisyydelle, ja myös siitä "yhtäaikainen" vetäytyminen turvalliselle etäisyydelle, josta hyökkäys ilman askelta ei ole enää mahdollinen. Tuo yhtäaikainen on lainausmerkeissä, koska Ikubo-sensein mukaan miekkamies tekee aloitteen vetäytymisestä ja keppimies reagoi siihen mahdollisimman nopeasti ja siten liikkuu lähes samanaikaisesti kuin miekkamies. Ikubo-sensein selitys: keppimies ei voi jäädä paikalleen jos miekkamies liikkuu, koska miekkamies voi vetäytymistä näyttävän liikkeensä yhteydessä tehdäkin viillon vaikkapa keppimiehen etummaiseen käteen.

Kysyt jotain yksittäistä tekniikkaa joka puuttuu suuntaan tai toiseen; esimerkki voisi olla "choototsu", joka suomessa tehdään melkein samanlaisena kuin shigokizuki. Japanissa sen sijaan choototsu on aivan erinäköinen tekniikka, jota ei ole suomessa juurikaan kihon-puolella opetettu, vaikka se esim. katoista löytyy. Japanissa ei myöskään taida juurikaan olla naginata-tekniikoita, vaikka niitä suomessa opetetaan tyyliin kuuluvina.

mod. edit. TimoS: turhat kettuilut siivottu pois! sori en huomannut tämän jääneen tänne

[iiällä]

Ja siksi kysyinkin, että onko niitä Japanissa ollenkaan (a la Mokuroku) vai ovatko nämä Suomessa käytössä olevat vaatimukset vain apuna, jotta koulua voitaisiin jotenkin opettaa myös meille isonenille.
......

Viime kesänä Ivalossa Ohinata ja Kasaba opettivat Kumidosa dai-ippoota (ja nihootakin myös)...
.....
mika

Kyllä niillä siellä jaappanin saarellakin on vyökoevaatimukset olemassa. Olen jopa semmoiset nähnyt.

Ivalo: Kumidoosa dai ippoosta kaksi tekniikkaa (musosabaki ja kotedome) ja kumidoosa dai nihoosta kaksi ensimmäistä tekniikkaa. Olisihan noita nähnyt mielellään lisää, kun aikaa oli neljä päivää.

[TimoS]

Ivalo: Kumidoosa dai ippoosta kaksi tekniikkaa (musosabaki ja kotedome) ja kumidoosa dai nihoosta kaksi ensimmäistä tekniikkaa. Olisihan noita nähnyt mielellään lisää, kun aikaa oli neljä päivää.

Eikös kuitenkin kolme päivää? Perjantaista sunnuntaihin. Ja siellä Ivalossa oli myös paljon (tai noh, suhteessa osanottajamäärään) jotka minun käsittääkseni treenaavat pelkkää karatea

[iiällä]

Eikös kuitenkin kolme päivää? Perjantaista sunnuntaihin.

Hän on oikeassa. Kolme päivää eli 8. - 10.7. Täytyy kyllä sanoa että TMR-leiriksi anti oli vähän köykäinen huomioiden erityisesti vajaat parituhatta ajokilometriä. Sitä en oikein ymmärtänyt että jos paikalla on kolme korkea-arvoista tmr-opettajaa, niin miksi opettajavoimaa tuhlattiin siihen että yksi opetti karatea ja kaksi katseli vierestä.

Korjataan vielä yksi epätarkkkuus; kyllähän siellä tehtiin myös lyhyesti KD I -sarjasta Ageha ja Ryodan. Agehaa opetettiin juuri niin kuin aiemminkin, eli toisin kuin Suomi-TMR:ssä... Hei Mika, tässä taas yksi poikkeama mietittäväksi.

[TimoS]

Täytyy kyllä sanoa että TMR-leiriksi anti oli vähän köykäinen huomioiden erityisesti vajaat parituhatta ajokilometriä.

No mutta eihän se ollut puhtaasti TMR-leiriksi edes suunniteltu

Sitä en oikein ymmärtänyt että jos paikalla on kolme korkea-arvoista tmr-opettajaa, niin miksi opettajavoimaa tuhlattiin siihen että yksi opetti karatea ja kaksi katseli vierestä.

Paljonko meitä oli siellä leirillä yhteensä? Olisiko ollut edes 20? (Hitsi tuolta shorinji ryu yhdistyksen sivuita on poistettu se valokuva, ei voi tarkistaa) Käsitin leirin tarkoituksen siten, että siellä opetetaan kaikille samaa, juurikin tuon vähäisen osanottajamäärän takia. Edeltävänä viikonloppuna Helsingissä jolloin oli huomattavasti enemmän osanottajia, oli järkevää/mahdollista erotella lajien harrastajat omiksi ryhmikseen

[iiällä]

Paljonko meitä oli siellä leirillä yhteensä? Olisiko ollut edes 20?
....
Käsitin leirin tarkoituksen siten, että siellä opetetaan kaikille samaa, juurikin tuon vähäisen osanottajamäärän takia. Edeltävänä viikonloppuna Helsingissä jolloin oli huomattavasti enemmän osanottajia, oli järkevää/mahdollista erotella lajien harrastajat omiksi ryhmikseen

Muistikuvani sanoisi että 24.
......

Näin minäkin käsitin kun se leirin alussa kerrottiin. Tuskin olisi ollut hankalaa erottaa TMR-harjoittelijoita Ohinata- tai Kasaba-sensein ohjaukseen jos halukkaita olisi kysytty. Sinällään esim. alle viiden henkilön ryhmä olisi ollut lähes ihanteellinen opetuksen ja oppimisen tehokkuuden kannalta. Tällaisia pienryhmiä ja jakoja on aikaisemmin kyllä pystytty toteuttamaan mm. Kemin kesäleireillä, mutta niillä vieraat ovat olleet pääosassa toisin kuin Ivalossa.

[AriJ]

Otan yhden esimerkin, jotta ehkä muutkin kuin tämän lajin harrastajat ymmärtävät: Kumi doosa dai ippoo (pariharjoitus; jo-keppi vastaan miekka): Suomessa on vallalla tapa, jossa suorituksen päättyessä viimeisen iskun tehnyt keppimies jähmettyy paikalleen ja jää seuraamaan tiukka tuijotus päällä kun miekkamies vetäytyy,ja vasta sen jälkeen keppimies vetäytyy pois. Japanin tapa: kun viimeinen tekniikka ja lyhyt zanshin tehty, siirtyvät molemmat "yhtäaikaa" vähintään awase-etäisyydelle, ja myös siitä "yhtäaikainen" vetäytyminen turvalliselle etäisyydelle, josta hyökkäys ilman askelta ei ole enää mahdollinen. Tuo yhtäaikainen on lainausmerkeissä, koska Ikubo-sensein mukaan miekkamies tekee aloitteen vetäytymisestä ja keppimies reagoi siihen mahdollisimman nopeasti ja siten liikkuu lähes samanaikaisesti kuin miekkamies. Ikubo-sensein selitys: keppimies ei voi jäädä paikalleen jos miekkamies liikkuu, koska miekkamies voi vetäytymistä näyttävän liikkeensä yhteydessä tehdäkin viillon vaikkapa keppimiehen etummaiseen käteen.

OT tai tavallaan... tuolla idealla meilläkin painotetaan; Torin täytyy olla se viimeinen hallintaa ylläpitävä henkilö, sillä jos Tori "lopettaa" ennen Ukea, niin Uke saattaa jatkaa uudella hyökkäyksellä (tietty muoto on muoto jos kyseessä on muoto, mutta muodon pitää kai pyrkiä opettamaan juurikin näitä tällaisia periaattejuttuja).

Esimerkissäsi kai Tori reagoi turvaan vetäytyen havaitessaan miekkamiehen vielä myös liikkuvan, ja varmaan tämän vetäytymisensä aikana säilyttää Kamaen/Zanshinin, eli pysyy tilanteessa eikä vaan "kävele pois"

[iiällä]

Yamazu: " Esimerkissäsi kai Tori reagoi turvaan vetäytyen havaitessaan miekkamiehen vielä myös liikkuvan, ja varmaan tämän vetäytymisensä aikana säilyttää Kamaen/Zanshinin, eli pysyy tilanteessa eikä vaan "kävele pois" "

Juuri näin. Tori ei luota uken eikä uke luota torin hyvään tahtoon olla tappamatta.

[kiwi]

Japanin tapa: kun viimeinen tekniikka ja lyhyt zanshin tehty, siirtyvät molemmat "yhtäaikaa" vähintään awase-etäisyydelle, ja myös siitä "yhtäaikainen" vetäytyminen turvalliselle etäisyydelle, josta hyökkäys ilman askelta ei ole enää mahdollinen. Tuo yhtäaikainen on lainausmerkeissä, koska Ikubo-sensein mukaan miekkamies tekee aloitteen vetäytymisestä ja keppimies reagoi siihen mahdollisimman nopeasti ja siten liikkuu lähes samanaikaisesti kuin miekkamies.

Juuri tällä tavalla minä olen tekniikan oppinut (taisi olla pari vuotta sitten pääsiäisleirillä) ja tällä tavoin on ainakin omassa seurassani harjoiteltu. Eli miten sen olen itse ymmärtänyt: miekkamies vetäytyy ensiksi, ja jo reagoi tähän (ei ennakoi, eikä toisaalta jää jököttämään paikoilleenkaan) niin nopeasti, että suoritus parhaimmillaan näyttää samanaikaiselta.

Opintiellään alkuvaiheessa olevilla harjoittelijoilla tämä samanaikaisuus ei välttämättä onnistu vielä täydellisesti - mutta niinhän on kaikissa tekniikoissa? Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomessa yleisesti "kaikki harjoittelisivat väärin".

- kiwi