Vanhakankea kirjoitti:
HS Nyt-liite 4-10.1 sivut 12-15 "Sinustako portsari"
Vaikka tilastollisesti esim. Hyvinkään tapahtuminen kaltainen toiminta portsareilta on harvinaisempaa, niin olisi kiva kun toimittaja oli nähnyt enemmän vaivaa ja kirjoittanut jutun vaikka näkökulmasta "Silloin portsari pelasti minut". Nyt jaksettiin mainita liivikytkyt ja Tampereen kuoleman tapaus.
http://nyt.fi/20130104-sinustako-portsa ... -tunnissa/" onclick="window.open(this.href);return false;
Sinustako portsari vain 32 tunnissa?
Nyt 4.1.2013, klo 13:00 Perttu Häkkinen
Ravintoloiden portsarit käyttävät valtaa päättäessään, kenen ilta loppuu kesken ja kenet paiskataan maahan.
Toimittaja Perttu Häkkinen halusi selvittää, suodaanko epämääräinen vastuu kenelle vain. Hän ilmoittautui itse järjestyksenvalvojakurssille.
Vanhan herraskartanon vaaleanpunaisessa kulmahuoneessa Helsingin Rastilassa nököttää kaksitoista ihmistä. Jokaisella on edessään kuulakärkikynä ja satasivuinen pumaska paperia.
”Milloin järjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suorittaessaan oikeus käyttää sellaisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina?” valkotukkainen mies kysyy ryhmältä.
”Sisäänpääsyn estämiseen, paikalta poistamiseen, kiinniottamisen toimittamiseen, kiinniotetun tarkastamiseen, pakenemisen estämiseen, esineen tai aineen poisottamiseen ja esteen siirtämiseen”, ryhmäläiset vastaavat yhteen ääneen.
”Hyvä”, mies kuittaa ja tarkastelee joukkiota, joka istuu huoneessa toista päivää.
Meitä järjestyksenvalvojan peruskurssille saapuneita on moneen lähtöön: kirkkokonsertteja järjestävä keski-ikäinen nainen, areenan turvallisuuspäällikkö, lisätienestejä hankkimaan tullut tietojenkäsittelytieteen opiskelija ja minä, muina miehinä mukaan ujuttautunut toimittaja.
Paikalla on myös kaksi tribaalitatuoitua körmyniskaa, jotka vastaavat monien yleistä mielikuvaa portsareista. Toisella heistä on laastari silmäkulmassaan.
”Otin eilen lähipubissa vähän erää kahden piripään kanssa”, mies naurahtaa, kun utelen syytä.
Kaikkia meitä yhdistää se, että olemme tulleet tänne hakemaan keltaista järjestyksenvalvojalaattaa. Minua kiinnostaa, minkälainen koulutus vaaditaan, jotta pääsee yökerhon ovimieheksi.
Sitä varten on suoritettava järjestyksenvalvojan peruskurssi, joka kokeineen vie 32 tuntia. Meidän kurssimme kestää neljä arkipäivää, osallistumismaksu on 200 euroa, ja järjestäjänä on turvallisuusalan yritys Alertum. Samanlaista koulutusta voivat järjestää poliisilaitokset sekä siihen oikeutetut oppilaitokset, yhtiöt tai vaikka kaveriporukat, jos vain opettajalla on luvat kunnossa.
Joukosta nousee käsi.
”Mistä tietää, milloin on syytä siirtyä voimakeinoihin?”
”Ihminen on muitten ominaisuuksiensa ohella 3,5 miljardia vuotta vanha luonnontieteellinen museo”, vastaa Kauko Uusoksa, kurssiamme vetävä valkotukkainen mies. ”Ihmistuntemustaan preppaamalla on helppo oppia tunnistamaan mikroilmeitä, eleitä ja pieniä ilmaisuita. Oppii tietämään, milloin rähinä on lähellä.”
Ja rähinähän on järjestyksenvalvojan ammatissa alati ovella.
”Joinain iltoina sen voi oikein haistaa, että ukkosta on ilmassa.”
Vahtimestari, ovimies, portsari, poke, kahva-apina.
Järjestyksenvalvojain ammattiryhmällä on kansan suussa monta nimeä ja yrmy maine. Lähes jokainen suomalainenhan tuntee ainakin kerran eläissään kokeneensa vääryyttä portieerin taholta.
Mutta missä vaiheessa nuo vaiteliaat miehet oikein ilmaantuivat maamme ravintoloiden oville? ”Ovimiehen ammattiryhmä syntyi yhtä aikaa modernin ravintolan kanssa joskus Ranskan vallankumouksen jälkeen”, kertoo filosofian tohtori Merja Sillanpää, joka on väitellyt 1900-luvun suomalaisesta ravintolakulttuurista.
”Malli ravintolalle otettiin hovielämästä, joten ovelle asetettiin asiakkaan vastaanottaja. Ravintoloissa kävivät lähinnä porvarit, ja ovimiehet nähtiinkin positiivisena asiana, hehän pitivät väärän väen ulkona. Vasta kieltolain päättymisestä alkaen järjestyksenvalvojan tehtäväksi annettiin asiakkaitten anniskelukunnon tarkkailu.”
1930-luvulta lähtien portsarit keskittyivät kyttäämään humalikkoja, väärin pukeutuvia ja eritoten yksinäisiä naisia, joita pidettiin automaattisesti iloliisoina. Vuonna 1967 Alko lähetti kaikille ravintoloille kirjeen, jossa painotettiin, ettei yksinäinen nainen laske ravintolan tasoa, mutta asennemuutos vei senkin jälkeen vuosia.
Tuolloin ovimiehet pukeutuivat suoriin housuihin, valkoiseen paitaan ja solmioon ja olivat suuria auktoriteetteja, joiden kanssa asiakkaiden piti pysyä väleissä, jos mieli lämpimään röpöttelemään.
”1986 ravitsemusliikkeitten tarveharkintaisuus poistettiin. Ei siis kontrolloitu enää ravintoloitten määriä kaupungeissa, ja portsaripakko poistui. Anniskeluoikeudet myös annettiin kaikille, ja asiakkaittenkin pukeutuminen muuttui epämuodollisemmaksi”, Sillanpää erittelee.
80-luvun Amerikka-kiimainen juppikulttuuri myös uudisti ovimiesten habitusta radikaalisti. Ovenkarmien tilkkeeksi ilmestyi kunnon steroideilla ruokittua hauberia. Sitten mukaan kuvioon astuivat myös klanitut päälaet, jättimäiset sedulat ja korvanapit.
Uusi aika oli tullut.
Herraskartanon kulmahuoneessa lukukinkerit jatkuvat. Esitän kysymyksen: minkälainen ihminen ei missään nimessä sovellu järjestyksenvalvojaksi?
”Sellainen, joka ei kestä pään aukomista”, kouluttaja Uusoksa vastaa. ”Tämä on vain duunia, eikä asiakkaitten heittoja pidä ottaa henkilökohtaisuuksina. Tällä alalla pärjäävät parhaiten ihmisten kanssa toimeen tulevat yksilöt.”
Uusoksa tuntee alan, hän on työskennellyt kolmenkymmentä vuotta ravitsemusliikkeissä Osakasta Inariin asti.
”Pohjoisessa on kyllä eri meno. Jos joku siellä sanoo hakevansa aseen ja ampuvansa sinut siihen ovelle, siihen kannattaa suhtautua vakavasti.”
Mutta mihin ovimiehen koulutus lopulta tähtää?
Ainakin sisäministeriön vahvistaman koulutusmateriaalin mukaan portsarin ykköstehtävä on asiakkaiden turvallisuuden takaaminen. Järjestyksenvalvojaksi mielivän kansalaisen on kortin saadakseen oltava täysi-ikäinen, rehelliseksi ja luotettavaksi todettu sekä henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva.
Kokeen läpäistyään hakija jättää hakemuksen poliisilaitokselle, jossa poliisi arvioi hänen soveltuvuutensa taustatarkistuksella. Tuoreita väkivalta- tai huumausainerikoksia ei tililtä saisi ainakaan löytyä. Mutta riittävätkö moiset muodollisuudet ovifirmoille, jotka vastaavat ydinkeskustan pintapaikoista? Vai vaativatko ne, että ansioluettelossa on vielä kova penkkitulos tai musta vyö brassijujutsussa?
Soitan muun muassa yökerho Tigerin ovesta vastaavalle HCS Finlandille. Kyseessä on järjestyksenvalvontapalveluihin erikoistunut yhtiö, joka omien tietojensa mukaan toimii kahdeksallatoista paikkakunnalla ja työllistää 350 ihmistä.
”Emme kommentoi millään tavoin”, paukauttaa yhtiön aluevastaava Mika Mielonen.
Aihe saattaa olla arka, tai sitten syy Mielosen haluttomuudelle löytyy Tigerin syyskuisen ampumisjupakan jälkiselvittelyistä. HS uutisoi tuolloin, että eräillä Tigerin järjestysmiehillä on yhteyksiä niin sanottuihin liivijengeihin.
Myös Ylen uutisten mukaan keskusrikospoliisilla on tiedossaan tapauksia, joissa ravintoloiden ovimiestoimintojen taustalta löytyy järjestäytynyttä rikollisuutta.
Onko väitteellä pohjaa?
”Satavarmasti”, sanoo kolmekymppinen roteva mies, joka on työskennellyt järjestyksenvalvojana ympäri Suomea kymmenen vuotta. Hän ei halua puhua aiheesta nimellään.
”Tai ainakin noita juttuja kuulee jatkuvasti. Eivät ne siellä narikassa liivejä pidä. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole, ihan hyvää duuniahan ne saattavat tehdä.
Jos henkilö on kuitenkin rehelliseksi ja luotettavaksi havaittu, mutta tykkää pukeutua jengiliiviin, voidaanko häntä estää toimimasta portsarina?
”Kyllä”, vastaa ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista. ”Liivijengin jäsenyys tai läheiset yhteydet liivijengeihin ovat Helsingin poliisilaitoksen lupayksikön tämänhetkisen linjauksen mukaan este järjestyksenvalvojakortin saamiselle.”
Kysymykseen siitä, kuinka syvälle Helsingin ovibisnekseen järjestäytyneet rikollisryhmittymät ovat päässeet, Hakola ei ota kantaa. ”On mahdotonta todeta, onko kyseessä suuri ongelma.”
Jos järjestysmiesten rekrytointipolitiikka lepää harmaalla alueella, niin yksiselitteistä ei ole työkään.
Portsarilla on tarvittaessa oikeus käydä käsiksi ihmisen pyhimpiin perusoikeuksiin, kuten henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ja puuttuminen on aina tulkittava tapauskohtaisesti. ”Usein lainsäädännössä on määritelty tietty kynnys toimivaltuuden käyttämisen perusteeksi. Nämä kynnykset eivät ole täysin selviä ja toimivaltuuksia käytettäessä niitä joudutaan tapauskohtaisesti tulkitsemaan ja viime kädessä perustelemaan tulkintaa tuomioistuimessa”, lukee meille jaetussa järjestyksenvalvojan koulutusmateriaalissa, jonka sisäministeriö on vahvistanut.
Harmaalta vaikuttaa myös portsarin toimialue. Vaikka ravintolan voidaan katsoa loppuvan tupakkapaikan edessä roikkuvaan köyteen, voidaan aluetta tarvittaessa laajentaa välittömän läheisyyden käsitteellä, koulutusmateriaali opastaa. ”Välittömän läheisyyden käsitettä voidaan pitää käsitteenä, jolle ei ole täsmällistä vakiintunutta merkitystä, eikä välittömän läheisyyden käsitettä voida määritellä tyhjentävästi.”
Näistä syistä tilanne asiakkaitten ja ovimiesten välillä elää jatkuvasti.
”Helsinkiläisissä ravintoloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä tehdään vuositasolla noin tuhat pahoinpitelyrikosta”, kertoo ylikomisario Hakola. ”20–30 tapaukseen liittyy järjestyksenvalvoja, joko rikoksesta epäiltynä tai itse asianomistajana. Portsareista tehtyjä rikosilmoituksia ei erikseen tilastoida.”
Usein suomalaisen sisällä asuu pieni apina, jonka mökäöljy vapauttaa häkistään. Portsarin työ on kuuleman mukaan henkisesti rankkaa, jatkuva varuillaanolo ja vittuilun kuunteleminen kun eivät helli psyykeä. Ylilyönnit ovat välillä rajuja.
Syyskuussa 2010 järjestyksenvalvojan raudoittama mies menehtyi tamperelaisravintolan eteen poliisipartiota odottaessaan, syynä liian kovakouraisesti tehty kuristusote eli kansankielellä hapetus. Kännykkäkameroiden aikakaudella ovimiesten voimankäyttöä on onneksi helpompi tarkastella, eikä ovimiehellä ole oikeutta ulkoilmassa takavarikoida tallennusvälinettä tai poistaa siitä kuvia.
Mielestään kaltoin kohdeltujen kansalaisten mukaan portsari ja poliisi vetävät silti useimmiten yhtä köyttä ja järjestyksenvalvojat ovat oikeudessa aina vahvoilla. Hehän ovat yleensä tilanteissa selvin päin ja todistavat toistensa puolesta ennalta sovituin tarinoin. Kouluttaja Uusoksa ei väitettä purematta niele. ”Eräs ystäväni totesi, että portsari on oikeudessa aina heikoilla. Kaiken lisäksi vaakalaudalla on vielä oma elinkeino. Jos kortti lähtee, niin milläs perheesi elätät?”
Kotikunnan poliisilaitos voi halutessaan peruuttaa järjestyksenvalvojakortin, jos järjestyksenvalvoja vaikkapa tuomitaan rikoksesta. Poliisin mukaan viisitoista ihmistä menetti Helsingissä järjestyksenvalvojakorttinsa vuonna 2012.
Painamme toisiamme tatamiin väestönsuojan uumenissa Espoossa. On viimeinen koulutuspäivä. Treenaamme voimankäyttöharjoituksissa talutustekniikoita, raudoituksia ja yllättävän kivuliaita lukko-otteita. Käyn itsekin kumimatossa muutamaan otteeseen todentamassa asian empiirisesti.
”Mutta lyödä ei saa”, Uusoksa sanoo. ”Se näyttää pahalta, ja siinä voi myös käydä pahasti. Lyöminen on myös laitonta, ellei kyse ole sitten hätävarjelusta.”
Voimankäyttöharjoitusten jälkeen vuorossa on koe, joka sisältää kaksi kirjallista ja viisikymmentä monivalintakysymystä. Kysymykset järjestyksenvalvojalaista ovat naljailevan monitulkintaisia. Toisen kirjallisen kysymyksen aiheena on ”syyt henkilön toimialueelle pääsyn estämiseksi”, mitä varten on pitänyt opetella ulkoa järjestyksenvalvojajargonia. Vastaan vähäsanaisesti. Monivalintakysymyksistä menee oikein 44, kun minimivaatimus on 38. Koe vaikuttaa helpolta. Saan palkakseni todistuksen peruskurssin suorittamisesta. Kun poliisi vahvistaa lupani, se on voimassa seuraavat viisi vuotta.
Tukka pois ja elämä edessä!
Myös kurssikaverini vaikuttavat voitonriemuisilta. Tai sitten kukaan ei vain kehtaa myöntää reputtaneensa.
Lähden ylentynein mielin tarpomaan lumipyryyn, mutta yksi kysymys kaikertaa silti mieltä. Onko ihminen näiden kolmenkymmenenkahden tunnin jälkeen todella valmis ovelle? Olemme oppineet ensiapua, voimankäyttöä ja päntänneet lakia, mutta todellisuus odottaa tuolla jossain.
Omasta puolestani en ainakaan menisi vannomaan, vaikka entisessä työpaikassani viinurina jouduin vääntämään hankalien asiakkaiden kanssa.
”Vuosiahan siinä oikeasti menee”, kertoo vuosikymmenen portsarina työskennellyt mies. Hän lopetti hommat kaksi vuotta sitten. Miksi?
”No, kyllähän siinä taantui”, ex-portsari sanoo vakavana. ”Sä oot kymmenen vuotta tuulikaapissa, pipari.”
vaan toivoin että lähtisivät hytistä, no, eihän ne mihkään lähtenyt, joten oli pakko tulla vessasta ulos. Oli Kaken ja neidin ilmeet näkemisen arvoiset :-D Kake sanoi että voi V1ttu, mistä sä siihen pölähdit, voisitsä vaihtaa hyttiä Östemanin Jarmon kanssa, se on tottunut meidän matseihin. Enhän mä mihinkään lähtenyt, kerroin että olen aviossa ja toi on NIIN tuttua että eiköhän korkata... Siinä se yö meni sotajuttuja muistellessa ja ei ehditty yhteenkään vetäjien paltsuun ennenkuin seuraavana iltapäivänä 