Potkulaisten kamppailevat harjoituspäiväkirjat

Le1kkola

Potkulaisten harjoituspäiväkirjat, joiden lukeminen edellyttää kirjautumista.

Valvoja: Valvoja

Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Olen selkä. Viime viikosta ekat neljä päivää erilasissa remppahommissa, ja vikat kolme päivää organisoimassa airsoftia Ilveskallioilla. Saatiin viikonlopuksi käyttöömme mm. BMP-1 rynnäkköpanssarivaunu sekä VIRVE-puhelimet. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Maanantai oli pakko käyttää vielä palautumiseen.

Tiistai 7.7.

Krav Maga 1h 30min
Puolustautumista tuolilla istuen. Ensin potkien lähestyvää hyökkääjää, sitten välttäen kuristuksia, sekä niistä vapautuen. Loppuun sparria nii, että toinen istui jakkaralla koko erän, ja yritti siitä puolustautua.

Keskiviikko 8.7.

HJMS 2h
Jos oikein näin, niin treenasivat EFOa viereisessä salissa, teki vähän salaa mieli jäädä kattomaan. Omissa treeneissä meitä oli paikalla kolme. Ensin treenattiin peruspotkuja, joista meikäläisellä löytyi kaikista selvästi parannettavaa, liittyen enimmäkseen lantion kääntämiseen. Vikat 40min käytiin kovalla vauhdilla läpi liuta Han Moo do:n ip-tekniikoita, joista mutama tuntui itselle ihan luonteviltakin.

Torstai 9.7.

Kuntosali 1h
-Mave 20x20kg 20x40kg 15x50kg 10x75kg 7x85kg
-Leukoja sarjat vuorotellen myötä- ja vasta-ottein. 5x 5x 3x 3x
-Dipit 3x8
-Kohotukset käsipainoilla 20x15kg 15x17.5kg 12x20kg 7x22.5kg
Vähän oli raskasta treenata, kun punttisalina koulun väestönsuoja, jossa 5 henkilöä treenaamassa, eikä ilmanvaihto ollut päällä.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Lauantai 11.7.

Lihaskunto 15min
50x punnerrukset, vatsat, selät. 2 kierrosta.

Venyttely 30min

Sunnuntai 12.7

HJMS-porukan lenkki 55min
n.6km/35min, loppuun kyytiä venatessa juoksin kerran portaat, ja hypin 6x30x puukatsomon penkinväliä ylös alas.

Maanantai 13.7.

HJMS 2h
Puukkotekniikka, tosin enimmäkseen tarkoituksena oli vain itse soveltaa Hojista/Hanmoodoa puukkoa vastaan.

Tiistai 14.7.

Vomankäyttö 2h
Ukemia, maahanvientejä, patukalla puukkopoistoa, skenaariot vielä loppuun. Jeij!

Krav Maga 1h 30min
Vapaamuotoista säätämistä. Kävin vähän läpi p3-tasokoetekniikkaa. Loppuun sparria

Tänään (Eilen, eli torstaina) oli tarkoitus käydä salilla, mutta sainkin ílmoituksen että seuraavana aamuna lähtö Vihtijärvelle ja paluu sunnuntaina. Seuraavat pari päivää siis menee taas airsoftin organisoinnin parissa.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Maanantai 20.7.

HJMS 2h
Kiertopotkun torjuntaa, lopuksi sparria.

Tiistai 21.7.

Krav Maga 1h 30min
Potkujen ja lyöntien torjuntoja, loppuun sparrailtiin pelkillä käsillä/pelkillä jaloilla.

Keskiviikko 22.7.

HJMS 2h
Perus- ja lonkkaheittoja. Ikävästi pääsivät sekoittumaan keskenään niin, että perusheitto oli ennen treenejä parempi kuin niiden jälkeen.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Lauantai 25.7.

Krav Maga 6h
Utin kesäleirillä. Ensimmäisenä päivänä vetämässä liiton perustaja Yanilov. Treenattiin aika paljon veitsiuhkia veitsen ollessa kaulalla, jonkin verran kuristuksesta vapautumisia vedettiin myös.

Sunnuntai 26.7.

Krav Maga 6h
Edellisenä iltana syöty jälkiruoka ilmeisesti heitti pakin aivan sekaisin, joten sunnuntain treenaaminen oli melkoisen ikävää puuhaa, mutta sisulla tuli vedettyä läpi. Aamulla toimintaa useaa hyökkääjää vastaan, puolustautumista maassa, sekä temppuja puukko- ja aseuhkia vastaan. Iltapäivällä harjoittelua parakeissa, ensin VIP-skenaarioiden muodossa (aivan loistavia!), jonka jälkeen toimintaa väkijoukossa maustettuna erilaisilla valoisuusasteilla.
VIP-skenaariossa en tainnut torjua yhtäkään hyökkäystä ns. "oikeaoppisesti", vaan sovelsin kaikkea aivan muuta, mikä nyt sopi tilanteeseen. Yhdenkin puukkohyökkäyksen selvitin lopulta voimankäytöstä tutun vartalokaadon sovellutuksella. Mutta, kuten sanotaan: selvisin, eli onnistuin!

Maanantai 28.7.

HJMS 2h
Potkittiin ilmaan ja läpsyihin. Itselle uutena tuli koukkupotku. Vatsakin jo toimii normaalisti.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Tiistai 28.7.
Ammuskelin pitkästä aikaa ilmakiväärillä. 4,5mm kuti, n.10m matkaa, käsi- sekä polvivaralla ja jyvätähtäimet tottakai. Varmaan ensimmäinen kerta kun aloin hommasta jotain jo ymmärtämäänkin.
Kuva
Ja kyllä, tuo yksi on ruuvireikä.
Keskiviikko 29.7.

HJMS 2h
Pystylukkoiltiin. On se vaan kivaa.

Torstai 30.7.

Lenkki 33min
Vetäsin vähän reippaamman puoleisen lenkin. 7,7km/33min. T-paita oli liian paksu, ja ensimmäisen puolikkaan juoksin liian kovaa, vaikka ensimmäinen kilometri meni siihen, että muisteli, mitenkäs sitä juostiinkaan.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Jahas. Perjantai ja lauantai taisi molemmat mennä tehdessä kaikkea muuta.

Sunnuntai 2.8.

HJMS/BJJ 3h
Vieraileva tähti veti kolmen tunnin mattopainitreenit. Triangeleita ja muita soittimia. Ihan hyvää settiä, paljon oppi taas uutta.

Maanantai 3.8.

HJMS/HMD 2h
Treenattiin kolmistaan. Yksi keltainen vyö ja kaksi mustaa :D. Suoria lyöntejä ilmaan ja säkkiin, sekä liikkumista pariharjoitteena. Lopuksi kevyttä sparria. Ei voi valittaa, etteikö olisi ainakin saanut yksilökohtaista valmennusta. Aiemmin kovin epävarma suora astui askeleen kohti varmuutta.

Tiistai 4.8.

Krav Maga 1h 30min
Ulkotreenit. Puukkouhkien torjumista ensin kaukaa potkuilla (lyönnin lataamista vastaan) ja sitten veitsiuhkaa edestä kaukaa ja läheltä, sekä puukko kaulalla. Lopuksi jotakin vaiheittaisen sparrin tyyppistä: Vastustajat lisääntyivät pikkuhiljaa aina 1vs4 asti. Yhdellä oli puukko, yhdellä pistarit, yksi haki otteita ja yksi hyökkäili muuten vain. Treenejen alkupuolella vedin "once in a year" treenipotkun, kun lenkkarin pohja hipaisi päälle puukon kanssa tulossa olleen parin nenää, säikäyttäen tämän vain paikalleen. Eikä edes ollut mikään mallauspotku. 8-)
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Keskiviikko 5.8.

HJMS 2h
Kaatuiltiin, heiteltiin ja pystypainittiin. Alkulämmöksi tehtiin mm. kärrynpyöriä, joissa jouduin myöntämään, etten ole kärrynpyörää ikinä oikein opetellut. Siitä siis seuraavaa projektia, sitten kun jaksaa ja huvittaa ja ehtii.

Torstai 6.8.
Kävin ostamassa oikein pyöräilykypärän. Nyt muutaman kerran käyttäneenä ei edes kaduta. Kivempi fillaroida vähän kovempaakin.
Frisbeegolf 2h

Rullaluistelu 45min
14-15km, n. 45min. Kesän ensimmäinen pidempi lenkki kys. vehkeillä.

Perjantai 7.8.

VK 2h
Kesän vikat omatoimiset treenit. Kaatuiltiin, kaadettiin, hallittiin, rajoitettiin ja painittiin. Perus. Kaaduin selälleni raudat ranteissa, ei mukava tunne.

Sunnuntai 9.8.

Lenkki n. 50min
Hojis-porukan voimin hölköttelemässä, 6km taisi kertyä matkaa. Himaan vaihteeksi rullaluistimilla, koko kesä tullut kuljettua fillarilla treenimatkoja.

Pitkästä aikaa treeniviikko, johon itse tyytyväinen. Voipi muuten olla, että tulevana syksynä kamppailukertoja kerääntyy viikoittain 7-10. Jos sitä rikkoisi 20h-rajan?
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Tiistai 11.8.

Krav Maga 1h 30min
Otettiin reaktioharjoituksena pamppuja ilmasta kiinni ja potkittiin tyynyjä mm. silmät kiinni ja erilaisina potkukomboina.

Keskiviikko 12.8.

Krav Maga 1h
Ulkotreenit. Lyötiin pistareihin ja otettiin puukkoja ilmasta kiinni. Loppuun nopeasti rata erilaisten hyökkäyksien torjumista.

HJMS 2h
Steppailtiin ja potkittiin. Ei steppi ole meikäläiselle selvästikkään mikään tutuin tapa liikkua.. Lopuksi nunchaku-sparria, meikä ei tosin ikinä ennen ollut nunchaa käyttänyt. Kunhan huidoin menemään.

Torstai 13.8.
Back to school!

Rullaluistelu 2x50min
Kouluun ja takaisin, matkaa jotain 15km hujakoilla/suunta.

Voimankäyttö 3h
Rastityyppinen treeni, fyysisesti melko kevyttä.

Perjantai 14.8.
Koulumatkat samalla tavalla, tosin matka-ajat oli 55 ja 60min.

Voimankäyttö 2h

En muista, koska olisin ollut fyysisesti yhtä loppu, kuin mitä eilen luistellessa koulusta kotiin. Mäkiäkin löytyy matkalta ihan riittämiin.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Sunnuntai 16.8.

Krav Maga J 2h
Alkuun apuohjaajan roolissa nuorimmille junnuille treenit, jonka jälkeen omat treenit vanhempien junnujen kanssa. U-väistöä, koukkuja, suorien väistöjä.

Lenkki 1h 15min
Hojis-porukan vika sunnuntai-lenkki, matka oli 10km.

Tiistai 18.8.

Punttisali 1h 30min
Yläkropan treeni, vähän oli nihkeää.
Määriä en enää muista.

Keskiviikko 19.8.

Krav Maga 1h 30min
Ulkona treenailtiin. Ensin kerrattiin tekniikat aseuhkaa, sekä puukko- ja patukkahyökkäyksiä vastaan. Tämän jälkeen vedettiin ratatyyppinen harjoitus, jossa vastaan tuli erilaisia hyökkäyksiä. Lopuksi jengitappeluita niin, että toisella jengillä oli aseet ja toisella ei.

Keskiviikko-iltana huomasin, että flunssa yrittää puskea päälle ja totesin, että a) loppuviikon pidän huilia treenaamisesta ja b) ei kannata lähteä koko viikonlopuksi metsään.
Lauantaina olin kuitenkin ohjaamassa liikennettä yhdessä kohtuullisen isossa tapahtumassa. Tai ensimmäiset 6h kyllä vain katselin, että porukka osaa käyttäytyä ja kyttäsin vpk:n edessä, jos niille tulisi keikka ja pääsisi raivaamaan reittiä paloautoille. En päässyt.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"
Le1kkola
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2014
Paikkakunta: Lohja
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Le1kkola

Viesti Le1kkola »

Keskiviikolta unohtui 3h voimankäyttö merkitsemättä, enimmäkseen raudoiteltiin.

Maanantai 24.8.

Lihaskunto 1h
Punnerrukset 2x40
Vatsat 2x40
Selät 2x40
Kyykyt 1x120
Pystypunnerrus kahvakuulalla 2x20/8kg 2x20/12kg /käsi
Selät kahvakuulalla; jalat tuettuna sänkyyn ja kädet suorana edessä 4x5/8kg
RiVe kahvakuulalla 2x20/8kg 2x20/12kg /käsi
Kyykyt 12kg lisäkiveks... kahvakuulalla 1x300

Tiistai 25.8.

Krav Maga 1h 15min
Kuristuksesta vapautumisia matossa. Lopuksi mattopainia. Sain painissa yhden lopetuksenkin; vastustajalta tosin loppui puhti, niin se tuli ikävän helposti.

Keskiviikko 26.8.

VK 3h
Lämmittelyksi nyppäystä ja puikkausta, tekniikkana rinnusotteesta vapautumisia.

Krav Maga 1h
Potkittiin aika paljon reidenkorkuuksille, sekä noustiin maasta hyökkäväällä tyylillä (silmät auki&kiinni). Hikeä pukkasi ja etureisiin sattui, kun olivat maanantaista vielä jumissa.

Torstai 27.8.

Salibandy 1h 45min
Vaihteeksi taas salibandyä. Yllättävän hyvin oli homma hallussa vielä. Kovin ne yrittivät houkutella takaisin joukkueeseen.
"Ja sitten tarkastetaan ympäristö, ettei tällä paskiaisella ole kavereita mukana. Tosin Leikkolalla niitähän ei tunnetusti ole muutenkaan!"

Seuraajat

Le1kkola
marks