Korealaisten lajien leviämisestä

[Kari Aittomäki]

Moderaattori: Täältä.


Ottaen rautalankaa, vitsini kärki kohdistui nimenomaan korealaisten lajien aggressiiviseen levittäytymiseen. Eli daneja jaellaan kuin tupakeita.
Hyvä esimerkki on Ilpo Jalamo, jolle olisi tarjottu taloudellista tukea ja daneja kuukauden välin jos mies olisi tkd:n maahan tuonut.

Samoin korean lajit tuppaavat lisääntymään jakautumalla kuin terroristisolut ja taas sataa daneja viitseliäälle, tämä eräskin maassakäynyt sakemanni oli..öö.. 36 dania yhteenlaskettuna.
kolmikymppinen +muutama vuotta nuori kundi.

Ja lopulta, Samaranch ja muut Olympiaylimystö ryvettyi lahjus-skandaaleissa takavuosina. Ja kas kummaa, taekwondo on olympialaji.
Varmaankin silkalla järjestödynamiikallaan.


Mikä ei tarkoita etteivätkö korealaislajit sisällöltään olisi oivaa tavaraa.

[Jussi*M]

Samoin korean lajit tuppaavat lisääntymään jakautumalla kuin terroristisolut ja taas sataa daneja viitseliäälle, tämä eräskin maassakäynyt sakemanni oli..öö.. 36 dania yhteenlaskettuna.
kolmikymppinen +muutama vuotta nuori kundi.

Taidan tietää ketä tarkoitat....

...ja kaverin ruumiinrakenne riittää kyllä kertomaan kuinka ahkerasti ja kovaa niiden eteen on treenattu

[JanneM]

Jalamo tosin kävi koreassa treenaamassa taekwondoa ja kuvio oli hyvinkin selkeä... Opettele perusteet ja rupea viemään lajia eteenpän.
No se ei Jalamoa kiinnostanut, mutta treenailipa kuulemma kuitenkin lajia vielä suomessakin korealaisen mestarin opissa aina aika ajoin.
Korealaisissa lajeissa dan arvo on yleensä hyvinkin alkeistaso. Siis osataan juurikin ne perusteet. Niitä voikin myöntää hieman hepposemmin perustein kuin 100 miehen kumieta vaativat kiukkari danit.

On kyllä totta, että korealaisia lajeja on viety systemaattisesti maailmalle ja varsinkin suomessa hanmoodoseuroja nousi eräässä vaiheessa kuin sieniä sateella.

[Haapasalo]

Onko tässä sitten jotain negatiivista?
Positiivisena itse näen sen, että lajien levitessä, on niistä kiinnostuneen helpomaa lähteä harjoittamaan ko. lajia, sen löytyessä omasta / naapurikaunpungista.

Ja ehkä näin vielä saadaan Suomesta sellainen kamppailun uber pwner maa.

No joo. Haaveilla saa meikäläinenkin.

[Juho]

Itse rupean perustelemaan Hung Moo Do-seuroja eri puolille Suomea, kunhan takaisin paasen. Laji on melko nuori, kehitetty Hung Garin, Han Moo Don ja Taekwondon pohjalta.

[leisku]

Eli daneja jaellaan kuin tupakeita.
...
olisi tarjottu taloudellista tukea ja daneja kuukauden välin jos mies olisi tkd:n maahan tuonut.

Onko tässä sitten jotain negatiivista?

Jotain negatiivista näen tässä kuviossa, nimittäin ne "lahjadanit". Minusta ne ovat ihan huijausta. Voivatko ne oikeasti motivoida jotakuta? Miten niitä kehtaa mainita muillekin? Dan-arvon pitäisi olla jotain mikä ansaitaan sillä että taidot ja osaaminen on syventynyt. Ei edes korealaisissa lajeissa puhuta enää ihan alkeista sillä tasolla.
(En ainakaan sellaiseen lajiin ole törmännyt. Tai ole törmätessäni ymmärtänyt.)

Periaatteessa voin hyväksyä lajinedistämis-danit. Mutta kuinka monta kappaletta niitä voidaan yhdelle henkilölle myöntää ja kuinka usein ilman että etiikka ja mielekkyys hieman kärsii? Mielestäni ei montaa, eikä myöskään ennen kun itse urotyö on tehty.

Vaikka kuinka haluaisi vastaavista esimerkeistä hyvää ajatella, niin ei kukaan voi nostaa tasoaan riittävästi kuukaudessa ansaitakseen uuden danin. Voikohan edes vuodessa? Tarvittaisiin vähintäänkin sitten joku disclaimer aina henkilön vyöarvo mainittaessa, että vyöarvo ei perustu henkilön osaamiseen.

P.S. Haapasalo, tiedän että on mahdollista että viittasit pelkästään lajien leviämiseen... Oletin tässä että tarkoitit koko ilmiötä.

[Jussi Häkkinen]

Dan-arvon pitäisi olla jotain mikä ansaitaan sillä että taidot ja osaaminen on syventynyt.

...tai siitä, että on tehty lajin hyväksi työtä vaikkapa opettamalla, levittämällä tai muuten sitä edistämällä.

Periaatteessa voin hyväksyä lajinedistämis-danit. Mutta kuinka monta kappaletta niitä voidaan yhdelle henkilölle myöntää ja kuinka usein ilman että etiikka ja mielekkyys hieman kärsii?

Käytännössä aika monta - jossain tulee se tekninen raja vastaan. Tämän jälkeen kyse on sitten enemmänkin sekä lajin parissa pysymisestä että lajin välittämisestä muille.

[leisku]

Dan-arvon pitäisi olla jotain mikä ansaitaan sillä että taidot ja osaaminen on syventynyt.

...tai siitä, että on tehty lajin hyväksi työtä vaikkapa opettamalla, levittämällä tai muuten sitä edistämällä.

Etkö näe ongelmaa siinä, että henkilön vyöarvo ei kerrokaan henkilön lajiosaamisesta? Itse näen siinä ongelmia.

[Haapasalo]

Juu, lähinnä tarkoitin sitä lajien leviämistä, hieman sivuten myös noita Daneja.

Ei ole tämä kirjoitukseni ihan sitä selkeintä, varsinkin kun tekee harjoitus teoriakoetta samaan aikaan, autokoulunhommia kun oli tehtävänä.

Mutta juu, itse ymmärrän sen " lahjaDan " homman jossain määrin, eli kun on tehty esim. laajaa opetusta ja levittämistä, mutta jotenkin myös luulisi, että mikäli ei ole taidoiltaan mikään kummoinen, niin esim opetuksesta myönnettävä " lahjaDan " ei olisi kovin todennäköinen.

Ts. että saisi ruletin pyörimään kivasti, kunnolla tasokasta opetusta / oppilaita, niin on kaverilla varmaan jo melkoisen hyvä taito.

Ymmärrän kyllä kantasi hyvin, että ei sen puoleen.

[Jussi Häkkinen]

Etkö näe ongelmaa siinä, että henkilön vyöarvo ei kerrokaan henkilön lajiosaamisesta? Itse näen siinä ongelmia.

En. Tosin, yleensä noissa lajinlevittämisjutuissa on kyse suhteellisen korkeasta vyöarvosta (esim. yli 4. dan), jolloin voi uskoa myös pohjatyötä tehdyn. Esim. seiskadanilla on yleisesti se teknisen "lakipisteen" (yleensä n. 4. dan, lajista ja maasta riippuen) taso ainakin joskus ollut.

Johonkin asti ymmärrän myös "alkupotkuykkösten" jakelun. Tuolla idässä kun abt. kaikilla aikuisilla harjoittelijoilla on yleensä mustikkia ympärillä.

[jannek]

Mielestäni on lajille ainoastaan eduksi, että sitä levitetään maailmalla mahdollisimman laajalle. Tämä on eduksi lajille kilpaurheilumielessä ja muutenkin lajin statukselle. Laji on sitä kovempitasoisempi mitä enemmän sitä harrastetaan. TKD onkin laajalle levinneenä lajina kaikkein kovimpia kamppailulajeja tasollisesti urheilumielessä. Asiaa valottaa MM-kisoihin osallistuvien maiden lukumäärä. Perinteisesti vain judolla on ollut enemmän osallistujamaita mukana, mm nyrkkeilyn ja kreikk-room painin hävitessä tässä suhteessa selvästi.

Eikö ole tärkeää saada uuteen maahan harrastustoiminta pystyyn ja mahdollisesti tuhansia tai kymmeniätuhansia harrastajia? Jos tässä prosessissa sovelletaan sääntöjä ja annetaankin helposti daneja ja taloudellista tukeakin tai muuta törkeää, niin eikö nettotulos ole kuitenkin positiivisen puolella ja reilusti? Sitäpaitsi ainakin ITF-tkd:ssa, jota edustan, on tällaiset lajin pioneerit perinteisesti olleet pitkän linjan ammattilaisia, mainitaan nyt vaikka GM Rhee Ki Ha, joka levitti tkd:a Isoon-Britanniaan ja on työskennellyt lajin parissa useita kymmeniä (40?) vuosia. Suomeen leviämistä jos muistellaan, niin lajin (ITF) toi Suomeen 80-luvun puolivälissä Fikret Güler, jolla silloin oli 4 dan ja nykyään 8 dan. Hänkin on edennyt dan-arvoissa normaaliin tapaan.

[Juho]

lajin (ITF) toi Suomeen 80-luvun puolivälissä Fikret Güler, jolla silloin oli 4 dan ja nykyään 8 dan.

OT. Myonsipa viela minulle 5 kup. vyoarvon joskus muinoin.

Nimim. Melkeinsukuajulkkikselle.

[Andy]

Mikähän siinä on, että nimenomaan korealaisten lajien tunnusmerkki on se, että niitä pyritään levittämään todella aggressiivisesti? Ei nyt kaikkia ja toisaalta muitakin lajeja on levitetty, mutta verrattaessa kokonaisuutta muista Aasian maista peräisin oleviin lajeihin, ero on selvä.

Huomiota kiinnittää myös se, että levittäjät ovat hyvin usein itse korealaisia, kun taas esim. japanilaisia lajeja levittävät voimaperäisesti enemmän oman organisaationsa perustaneet länsimaalaiset. Ja korealaisten taktiikka on lähes aina nimenomaan se mahdollisimman laajan organisaation perustaminen. Ei niinkään se, että laitettaisiin yksi koulu optimipaikalle ja pyrittäisiin saamaan sinne 1000 oppilasta korkeilla kuukausimaksuilla.

Suomessa selkein esimerkki on tietenkin hanmoodo ja osittain myös sin moo hapkido, joskin täällä sen levityksestä vastannut Rami Vainionpää on suomalainen. Käsittääkseni myös taekwondon alkuaikoina oli vastaavaa ilmiötä havaittavissa. Ulkomailla näitä on sitten lukemattomia esimerkkejä: eri hapkidot, tangsoodo, wonhwado, hwarangdo, ATA taekwondo, ITF taekwon-do, kuksoolwon, jne.

[Mika Väyrynen]

Ei ihan tuohon Andyn postiin, mutta noin ylipäätään ajatuksia korealaisista lajeista ja niiden levittämisestä, kun (edes) siitä jotain tiedän:

Koreassa on tosiaan joku huhapkwondomoodo joka toisessa korttelinkulmassa. Ei siis kirjaimellisesti, mutta siellä kynnys oman koulukunnan tai lajin perustamiseen on varsin matala. Syitä siihen voidaan löytää moneltakin tasolta.

Koreahan on ollut melkoinen "astinlauta" historiallisesti, sitä on tallanneet niin mongolit kuin kiinalaiset ja japanilaisetkin. Kulttuurihistoriaa on tuhoutunut ja tuhottu varsin perusteellisesti joka on johtanut siihen että jollain tapaa korealaisilla on oma historia hukassa. Kun maa on vielä kahtia on ainekset aikamoiseen soppaan, henkisesti. Kamppailulajeista Ssirum on varmaan jotenkin dokumentoitu, mutta ihan Taekyonista alkaen kaikkea voi väittää sepitetyksi. Itse kutsuisin isoa osaa korelaisista lajeista kuitenkin yrityksiksi rekonstruoida jotakin jota on ihan taatusti ollut olemassa. Koreassa ON aivan varmasti ollut omia lajeja ja sotureita. Korealaiset ovat vielä erittäin viehtyneitä paitsi laulamiseen, valkosipuliin ja juopotteluun, myös nuotiotarinoihin, noitiin ja legendoihin. Jos niitä ei omasta takaa löydy, sitten niitä keksitään.

Yksi korealaisten lajien ominaispiirteistä kehittäessään noita rekonstruoituja omia lajejaan on ajatus ympyräliikkeestä. Toki myös potkiminen on isossa osassa, mutta ei kaikissa lajeissa. Ympyrätekniikkaa korostetaan niin Hoejeonmoosolissa, WonHwaDossa kuin eri Hapkidoissakin. Keksitäänhän siinä pyörää jollakin tapaa uudestaan, mutta toisaalta on järjestelmiä jotka korealaiset ovat vieneet todella pitkälle muotoon jotka on tutkittu ja systematisoitu hyvinkin. Fanaattisiahan he(kin) lajeistaan ovat. Kun treenasin WonHwaDoa perustajan luona Busanin lähellä, tuli ilmeiseksi että ympyrätekniikkaan suhtaudutaan kuin uskontoon. Kyseenalaistaminen kiellettyä.

Yleisesti ottaen legendat on aikamoisia: se vuorella opettanut mestari löytyy joka toisesta lajista, joku on oppinut lajinsa hengiltä unessa/unenkaltaisessa tilassa, ja on niitä korealaisia "Samurangejakin" ollut olemassa. Me nauretaan noille, mutta korealaiselle ne voi olla tapoja keksiä itselleen historiaa ja merkitystä. Henkisesti hukkumisesta ja etsimisestä osoituksena ovat myös erilaiset uus-uskonnot. Koreassa on melkoinen henkinen tyhjiö jota on täytetty ties millä. Pastori Moonin perustama Maailman Kristinuskojen Yhdistämisliike ja sen nuorisojärjestö CARP eivät olisi voineet levitä kuin Koreasta maailmalle. Sen verran erikoinen on Moonin tarina ja uskonsa agenda. Julkisesti ei muuten tiedetä/puhuta siitä, mutta Moonilaisuus on levinnyt jopa kamppailulajeihin. Niistä en tässä enempää, mutta yllättäviä nimiä löytyy. Suomessakin vaikuttaneista. Moonin organisaatio auttoi taloudellisesti eräitä tahoja lajiensa levittämiseen, ja suosittelipa jäsenilleenkin eräiden lajien treenaamista.

Koreassa toimeentulon hankkimiseen on suhtauduttu kekseliäästi. Todentotta monet perustavat liittoja ja lajeja taloudellisen hyvän toivossa. Joku onnistuu mutta pääsääntöisesti ei. Eivät nimittän noi kamppissakit ole mitään varsinaisia brändäämisen mestareita. Ei ole lainkaan tavatonta että joku 25 vuotias jeppe perustaa liiton/lajin/salin. Hyvin kekseliästä on sekin, että joissain lajeissa esim dan-arvot myöntää aina se iso kiho. Rahamassi kilahtaa aina samaan osoitteeseen ja pääsee siinä sivussa reissaamaankin. Kun sitten jokaiseen daniinkin pitää ostaa uusi vyö ja joskus pukukin, onnekkailla lajien/liittojen perustajilla meneekin sitten ihan hyvin. Tekninen taso putoaa, mutta mitäs siitä. Valitettavasti aika moni sinänsä hieno lajiviritelmä on mennyt mxxilleen ihan että on alkanut mennä hyvin. Laji levinnyt ja harrastajia tullut paljonkin = tekninen ja henkinen alamäki. Paradoksi. Usein korealaisissa lajeissa vöitä putoilee aika nopeaan. 1. ja 2. danit on ihan perusoppilasasteita ja vielä 3. sekä 4. jotakin aika normaalia. 5. ja siitä ylöspäin on sitten jo kovempaa kamaa.

Tuosta muualle levittämisessä on tosiaan onnistuttu ja epäonnistuttu. Omasta mielestäni se fanaattinen kansallistunto, legendojen väsääminen ja tietty joustamattomuus ovat olleet monen lajin leviämisen tiellä. Sanoin itsekin WonHwaDon perustajalle ja kärkioppilailleen ihan suorat sanat siitä että meitä eurooppalaisia ei kovin kiinnosta heidän tarinansa Tan Gunista tms. Eikä korealaisten laulujen tai tanssien opettelu. Eikä sitä Hanbokkiakaan tahdota päälle (eräänlainen korealainen kansallisasu, miehillä ja naisilla molemmilla omansa. Miesten hanbokissa treenataan siellä välillä). Eikä niitä korealaisen filosofian luentoja. Meillä on omat historiat, puvut ja Väinämöiset. Kehotin sopeuttamaan lajinsa myös siihen yhteiskuntaan mihin sen tahtovat levittää ja paketoida myös teknisesti sellaiseksi jossa on selkeä logiikka. Saattaisi toimia lännessä. Esim WonHwaDo on hieno laji, mutta silloin kun itse aloitin piti paukuttaa muutamaa tekniikkaa monta vuotta, ennen kuin homma alkoi aueta/avattiin. Hiukan turhan hidas väylä meikäläisille harrastajille. Toisaalta sen hitaan tien kulkijoille tuli poikkeuksetta aika hyvä perustekniikka, mutta ei siitä lajista kaupalliseksi tai muuksi menestykseksi niillä systeemeillä ollut. Laji on hyvä, mutta muu sucks.

Viimeisenä piirteenä on se että Korean valtio osallistuu oman historiansa uudelleenrakentamiseen/keksimiseen aika paljon. Eri lajit voivat päästä Korean kansallisten lajien statukseen, osa saa jopa avustuksia. Eli se laji x jonka joku on perustanut joko unessa tai oppinut siltä vuoren munkilta - onkin sitten aito korealainen laji, historiallinen sellainen. Status kyllä motivoi uusien juttujen kehittämiseen jatkossakin.

Mutta jotta ei menisi ihan huuhaaksi ja haukkumiseksi: Koreassa ON todella hienoja lajeja, ja ihan yhtä taitavia ja kovia harjoittelijoita kuin muuallakin. Historian havinaa ja opetuslinjoja sieltä puuttuu, mutta tekemisen taso on monesti korkeaa. Onhan se niinkin, ja tullut omin silmin moneen kertaan nähtyä, että tekemisen taso voi olla aika alhaista tasoa vaikka lajissa olisikin todistettu 600 vuoden historia ja opetuslinja. Mulle nimenomaan korealaiset lajit on edelleen todella kiintoisia ja niissä on henki josta näin vuonna 2020 pidän: ne kehittyvät koko ajan koska ei ole historian painolastia kannettavana. Aina kun Suomeen saapuu joku uusi korelainen viritelmä, pitää käydä katsomassa. Niistä voi oppia jotain, kun katsoo avoimin silmin. Ei tosin konservatiivisille "mun laji on paras" - mestareille.

[Andy]

Tuossa on varmaan ainakin osa totuudesta, että kun maassa ei ole oikeasti perinteita kamppailulajeista, on oman lajin perustamisen kynnys pienempi, kun vaikka Japanissa, jossa jujutsua on treenattu vuosisatoja. Esim. karaten tai jujutsun opettajathan perustavat yleensä oman tyylin tai koulukunnan, jos erkaantuvat opettajastaan - eivät kokonaan uutta lajia.

Ja sitten kun se laji kerran on olemassa, niin sitä pitää tietysti levittää. Olisihan se vähän hassua sanoa, että tätä meidän lajia treenataan vain ja ainoastaan meidän salilla eikä missään muualla.

Tienestipotentiaali on toki myös lajiliittoa perustaessa isompi kuin yhden salin taktiikalla. Ison ja menestyvän koulun omistaja voi toki olla ihan hyvätuloinen, mutta jos haluaa oikeasti miljonääriksi, niin siihen pitää kyllä olla kymmeniä tai satoja kouluja, joista kaikista saa siivun tulovirrasta.

Nykyaikana länsimaissa nämä jutut vuorten munkeista ja henkiolennoista lienevät lähinnä haitallisia lajin levittämisen kannalta. Paljon järkevämpää on kertoa, että lajin on perustanut huipputaitava korealainen mestari 1970-luvulla opiskeltuaan laajalti muita korealaisia ja japanilaisia kamppailulajeja.