Filippiiniläisten lajien "brutaali" luonne

[Vlad Tepes]

Eilen tuli escrimatreeneissä taas sellaisia juttuja vastaan, että tuntui oikeasti aika pahalta harjoitella niitä. Esimerkiksi sellaisia juttuja, joissa puolustava osapuoli olisi hyvin mahdollisesti tappanut hyökkääjän, mikäli tekniikka onnistuisi.

Ajattelin vaan, että onkohan tämä sellaista henkistä alkukankeutta vai säilyykö se tunne myöhemminkin harjoitellessa.

Mielelläni kuulisin muittenkin kokemuksia ja mielipiteitä asiasta.

Itse olen aiemmin harjoitellut lajeja lähinnä urheilullisesta tai "itsepuollustuksellisesta" näkökulmasta, joten tämä brutaalius hiukan järkyttää.

Miltä teistä tuntuu harjoitella? Minun on jo vaikea lyödä ihmistä kohti teräaseella, koska se ei oikeassa elämässä ole kovin mukavaa. Yksi minun parhaista ystävistäni melkein kuoli puukotukseen joku vuosi sitten, ja eilen treeneissä se kummitteli mielessä aika pahasti, kun harjoiteltiin veitsien kanssa.

[Paappa]

Vähän kuten uskonnossa, kaikki on tulkintaa ja sovellusta. Kaikki kamppailutaidot ovat niin kuin sahoja ja vasaroita, harjoittelijasta on kiinni miten niitä käyttää.

Tuttu tuo tunne kuitenkin on. Nyt kun miekkailen en voi olla ajattelematta että "tuosta olisi mennyt keuhko puhki, tuosta taas maksa.."

Minusta Filippiiniläisten lajien ansio on siinä että ei opeteta spesialisoituneita asetekniikkoja vaan periaatteita, joita voi soveltaa kaikkiin aseisiin tai aseettomaan kamppailuun. Voithan ajatella veitsitreeniä myös siltana aseettomaan tekniikkaan, kun toiminta kuitenkin tapahtuu lähietäisyydellä. Yhtä hyvin kuin veitsi sinulla voisi olla lyhyen kantaman aseena lyhyt keppi, "palm stick" (Kubotan), pullo, sateenvarjo.. Tekniikka ei muutu muuten kuin että on otettava huomioon aseen ominaisuudet, kulmat ja liikkeet pysyvät aika samoina.

[Vlad Tepes]

Minua vähän häiritsee sellainen, että jos opetetaan lajia "nykypäivään sopivana" ja sitten vedellään hyökkääjältä kurkku auki...

Minun elämään ei ainakaan sopisi mitenkään 15 vuoden linnareissu.

Hyvä harrastus silti, loistava laji ja hyvää treeniseuraa, mutta hiukan tuntuu olevan vuodelta villimies, viidakko ja vähämielisyys.

[Mjölnir]

Minua vähän häiritsee sellainen, että jos opetetaan lajia "nykypäivään sopivana" ja sitten vedellään hyökkääjältä kurkku auki...

Ihmettelen ihan samaa, mikäli puhutaan lajin sopivuudesta nykypäivään. Jos taas treenataan "perinteiden hengessä" niin sitten kai se on ihan ok. Harjoitteleehan jotkut miekalla tappamistakin..

[Vlad Tepes]

Minua vähän häiritsee sellainen, että jos opetetaan lajia "nykypäivään sopivana" ja sitten vedellään hyökkääjältä kurkku auki...

Ihmettelen ihan samaa, mikäli puhutaan lajin sopivuudesta nykypäivään. Jos taas treenataan "perinteiden hengessä" niin sitten kai se on ihan ok. Harjoitteleehan jotkut miekalla tappamistakin..

Tässä on minusta sellainen ero, että jos minulle opetetaan "taistelulajia", asennoidun niin, että tämä on "historiallinen" harrastus.

Kun taas sitten treeneissä puhutaan "tosielämän" tilanteista ja tehdään meidän kulttuuriympäristöön täysin mahdottomia asioita, en voi kuin ihmetellä.

Sitä haluaisin painottaa, että mielestäni filippiiniläiset lajit ovat todella loistavia ja kiinnostavia harrastuksia, mutta ainakin nuo veitsijutut ovat kyllä ihan toiselta ajalta ja sielunmaisemalta. Siis suomeksi eivät toimi tässä ympäristössä, mikäli otetaan huomioon toiminnan seuraukset.

[Mjölnir]

Sitä haluaisin painottaa, että mielestäni filippiiniläiset lajit ovat todella loistavia ja kiinnostavia harrastuksia, mutta ainakin nuo veitsijutut ovat kyllä ihan toiselta ajalta ja sielunmaisemalta. Siis suomeksi eivät toimi tässä ympäristössä, mikäli otetaan huomioon toiminnan seuraukset.

Olen samaa mieltä. Olen pitänyt kovasti filippiiniläisten lajien treenaamisesta, mutta esim veitsitekniikat ovat mielestäni meidän kulttuuriympäristöön liian Hi-tec, eli tekniikoissa mielestäni oletetaan vastustajankin kamppailevan ikäänkuin samantyyppisesti. Voin olla väärässä, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.

Ja ennen kaikkea ne seuraukset... Siis juridisesti.

[Vlad Tepes]

Olen samaa mieltä. Olen pitänyt kovasti filippiiniläisten lajien treenaamisesta, mutta esim veitsitekniikat ovat mielestäni meidän kulttuuriympäristöön liian Hi-tec, eli tekniikoissa mielestäni oletetaan vastustajankin kamppailevan ikäänkuin samantyyppisesti. Voin olla väärässä, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.

Minä olen vasta niin vähän aikaa tehnyt, joten en tiedä miten lopulta on. Välillä on ollut melko kikkailua ja välillä hyvinkin perusjuntti-tyyliä.

Ja ennen kaikkea ne seuraukset... Siis juridisesti.

Juridisesti, mutta varmaankin myös henkisesti. Tunnen pari tapon tehnyttä, ja minusta jotenkin tuntuu, ettei se siviilissä tehty tappo ole mikään ohi menevä juttu.

[Mjölnir]

Olen samaa mieltä. Olen pitänyt kovasti filippiiniläisten lajien treenaamisesta, mutta esim veitsitekniikat ovat mielestäni meidän kulttuuriympäristöön liian Hi-tec, eli tekniikoissa mielestäni oletetaan vastustajankin kamppailevan ikäänkuin samantyyppisesti. Voin olla väärässä, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.

Minä olen vasta niin vähän aikaa tehnyt, joten en tiedä miten lopulta on. Välillä on ollut melko kikkailua ja välillä hyvinkin perusjuntti-tyyliä.

Ja ennen kaikkea ne seuraukset... Siis juridisesti.

Juridisesti, mutta varmaankin myös henkisesti. Tunnen pari tapon tehnyttä, ja minusta jotenkin tuntuu, ettei se siviilissä tehty tappo ole mikään ohi menevä juttu.

En väitä tuntevani syvää olemusta FMA-lajeissa. Voin olla täysin väärässä. Mulle vaan on jostain jäänyt sellainen kuva.. Siis korkeasta teknisyydestä

[mronkain]

Oma mielipiteeni on, että filippiiniläiset lajit, silloin kun niitä opetetaan perinteisellä tavalla ja harjoitellaan perinteisiä tekniikoita, eivät ole Suomen olosuhteissa itsepuolustuslajeja. Itsepuolustusnäkökulmasta kiinnostuneelle minä ainakin suosittelisin pääasiassa jotain RBSD-lajia.

Heti perään pitää sitten sanoa että toki on olemassa lajeja/tyylejä, joissa tekniikoita on muovattu milloin mihinkin suuntaa: urheilullisemmaksi, itsepuolustuspainotteisemmaksi tai milloin miksikin. Samoin itse voi tekniikoita analysoimalla miettiä mitä niistä oikeasti voi käyttää ja mitä ei. Esimerkiksi teräaseilta puolustautumiset, alasviennit, lukot ja vastaavat ovat usein ihan validia tavaraa.

Minä ymmärtäisin nykyaikaan sopivuuden lähinnä niin, että ne sopivat nykyaikaan alkuperäisessä käytössää: taistelukäytössä. Niin kuin tälläkin palstalla on tullut mainittua, esim. Pekiti-Tirsiaa opetetaan Filippiinien merijalkaväen tiedustelujoukoille (ja USA:n merijalkaväelle yhteisharjoituksissa), poliisin erikoisjoukoille ja muille vastaaville. Inosanto Kalia opetetaan viranomaisille USA:ssa, Saksan poliisi on käsittääkseni treenannut Modern arnista ja muitakin esimerkkejä löytyy (Balintawak on yksi erityisesti poliisien suosiossa oleva tyyli). Eli periaatteessa tahoille, joilla niin tarve kuin valtuudet voimankäyttöön ovat keskivertosiviiliä laajemmat.

Brutaalien tekniikoiden karsiminen veisi aika paljon lajien luonteesta mielestäni, vähentäisi tehokkuutta (jonka yksi tärkeimmistä pointeista on se, että vastustajalle ei anneta mahdollisuutta iskeä takaisin).

Oleellista harrastajana onkin minun mielestäni pitää jalat maan pinnalla. Tiettyä mindsettiä vaaditaan treenaamiseen, mutta omassa mielessä pitää olla kirkkaana se ero treenauksen ja mahdollisen tositilanteessa käytön välillä. Viranomaisten ja sotilaiden treenikin on luonteeltaan hyvin erilaista, ja niin ovat myös käytännön sovellukset.

Toisaalta myös todellisuus Filippiineillä on hyvin erilainen Suomeen verrattuna. Ja sielläkin erot suurkaupunkien ja maaseutuprovinssien välillä ovat melkoiset. Siksi uskon, että on tärkeää ymmärtää sikäläistä kulttuuria, luonnetta, historiaa ja jopa kieliä jotta voisi ymmärtää mistä filippiiniläisissä lajeissa on kyse.

- Marko

[Paappa]

Jos nyt jätetään ne veitsitekniikat hetkeksi, niin onko sitten kovin paljon vähemmän brutaalia vaikkapa vetää hyökkääjän pää alas ja potkaista polvella kasvoihin, kuten monissa lajeissa opetetaan, seurauksena voi olla massiivinen kasvoluiden murtuminen. Verrataan tätä siihen että vaikkapa kepillä lyö hyökkääjää kyynärpäähän jatkaen siitä polveen, jonka jälkeen hyökkääjällä on jalka ja käsi toimimattomassa kunnossa?

Kuten sanoin, itse ymmärsin että lyhyet aseet ovat mukana siksikin että oppii toimimaan siltä etäisyydeltä. Veitsi vaan on arkkityyppinen lyhyt ase. Yhtä hyvin sen voisi korvata lyhyellä kepillä, kuten omissa treeneissämme usein tehtiin.

[mronkain]

Jos nyt jätetään ne veitsitekniikat hetkeksi, niin onko sitten kovin paljon vähemmän brutaalia vaikkapa vetää hyökkääjän pää alas ja potkaista polvella kasvoihin, kuten monissa lajeissa opetetaan, seurauksena voi olla massiivinen kasvoluiden murtuminen. Verrataan tätä siihen että vaikkapa kepillä lyö hyökkääjää kyynärpäähän jatkaen siitä polveen, jonka jälkeen hyökkääjällä on jalka ja käsi toimimattomassa kunnossa?

Ei varmaankaan, ja tuollainen polvella naamaan -tekniikka olisi hyvinkin myös filippiiniläisten lajien periaatteiden mukaista. Mitä tahansa, mikä saa aikaan tilanteen, jossa vastustaja on poissa pelistä eikä pääse iskemään takaisin. Kamppailulajit yleensä ovat brutaaleja. Onhan se brutaalia lyöd, potkia tai kuristaa toista, vaikka sen tekisi miten.

Kuten sanoin, itse ymmärsin että lyhyet aseet ovat mukana siksikin että oppii toimimaan siltä etäisyydeltä. Veitsi vaan on arkkityyppinen lyhyt ase. Yhtä hyvin sen voisi korvata lyhyellä kepillä, kuten omissa treeneissämme usein tehtiin.

Tässä on juuri se pointti ja ero, joka näkyy modernisoitujen (esim. Escrima Concepts) ja perinteiseen ajatteluun nojaavien tyylien välillä. Lajit ovat alun perin nimen omaan aselajeja. Kepit ovat harjoitteluvälineitä vain ja ainoastaan siksi, että terävillä aseilla harjoittelu oli vaarallisempaa. (mikä ei tarkoita etteikö myös niillä olisi harjoiteltu ja harjoiteltaisi edelleen). Aseet olivat pääasiassa teräaseita ja siksi tuo seikka, ettei vastustajalle anneta mahdollisuutta yhteenkään osumaan, oli niin tärkeää. Myrkkyjen käyttö terissä oli tavallista ja muutenkin tropiikissa pienikin haava saattoi olla kohtalokas, varsinkin jos vastustaja voitti. Silloin seurauksena oli yleensä hengenlähtö (ts. haavoittuneetkin viholliset tapettiin) tai parhaimmassa tapauksessa orjuus.

Näitä periaatteita noudattavissa tyyleissä harjoitusasetta käsitellään aina samoin, oli kyseessä teräase tai keppi. Moderneissa tyyleissä usein tehdään ero kepin ja teräaseen välille, erotetaan selkeästi lyönti ja viilto esimerkiksi, aseen poisotossa saatetaan laittaa käsi niin että jos ase olisi teräase, sitä voisi viiltää, tai otetaan aseesta kiinni varresta.

Mutta joo, brutaalius on aika paljon myös maineesta ja mielikuvasta kiinni enemmän kuin todellisuudesta, varsinkaan harjoittelussa. Kyllä jossain kilpailulajeissa paljon brutaalimpaa meininkiä näkee treeneissä ja kilpailuissa kuin useimpien filippiiniläisten lajien treeneissä. Lähinnä tulee mustelmia ja rakkoja.

- Marko

[Jarppa]

Itse ajattelen aina, että harjoittelu on harjoittelua, enkä oikeastaan välitä miten brutaali jokin tekniikka on. Ihan kaikkea en silti kadulla lähtisi tekemään, ainakaan kovin heppoisin perustein.

Kun ensimmäistä kertaa opetin junnuille kauluskuristusta, tuli yksi sanomaan treenien kesken, että pelottaa varsinkin se, että silmät sumenee. Eipä siinä ihmeempää, selitin että sen takia niitä harjoitellaan rauhallisesti, että kaikki oppivat niitä varomaan ja taputtamaan ajoissa. Olin selittänyt ennen harjoittelua, mitä tehdä jos taju lähtee tai mitä kaikkea voi tapahtua jos kuristusta ei laske ajoissa irti.

[Ikuinen Oppilas]

Sitä haluaisin painottaa, että mielestäni filippiiniläiset lajit ovat todella loistavia ja kiinnostavia harrastuksia, mutta ainakin nuo veitsijutut ovat kyllä ihan toiselta ajalta ja sielunmaisemalta. Siis suomeksi eivät toimi tässä ympäristössä, mikäli otetaan huomioon toiminnan seuraukset.

Olen samaa mieltä. Olen pitänyt kovasti filippiiniläisten lajien treenaamisesta, mutta esim veitsitekniikat ovat mielestäni meidän kulttuuriympäristöön liian Hi-tec, eli tekniikoissa mielestäni oletetaan vastustajankin kamppailevan ikäänkuin samantyyppisesti. Voin olla väärässä, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.

Ja ennen kaikkea ne seuraukset... Siis juridisesti.

Samä näkemys meikäläisellä (jonkin verran kokemusta filippos lajeista). Harvemmin se antagonisti Suomessa hyökkää puukon kanssa käyttäen 12 eri kulmaa. Luulenpa että suurin osa puukotuksista on summittaisia (tyylin singeripistot/epämääräistä huitomista puolelta toiselle). Tätä taustaa vasten en näe mielekkäänä treenata originellillä filippos tyylillä veitsien kanssa.

[Vlad Tepes]

Tätä taustaa vasten en näe mielekkäänä treenata originellillä filippos tyylillä veitsien kanssa.

Minä näen kyllä sen treenaamisen mielekkäänä ja hyvänä harrastuksena, mutta olen hiukan skeptinen sen suhteen onko se laisinkaan mielekästä Pekka Perussiviilille joka toivoo saavansa reaalimaailmaan sopivia työkaluja käyttöönsä.

[Paappa]

Enpä ole myöskään nähnyt kovin usein nähnyt kenenkään hyökkäävän puhtaalla Gyakuzukilla. Tosin olen viettänyt turvallista elämää, mutta joka tapauksessa ne hyökkäyssuunnat ovat juuri sitä, teoreettisia hyökkäyssuuntia. Teoriaa sovelletaan sitten tarpeen mukaan. Sitäpaitsi ainakin Escrima Conseptissa opetetaan vain viittä kulmaa, jotka peittävät kyllä sitten kaikki tarpeelliset vaihtoehdot.

mutta olen hiukan skeptinen sen suhteen onko se laisinkaan mielekästä Pekka Perussiviilille joka toivoo saavansa reaalimaailmaan sopivia työkaluja käyttöönsä.

Mitä jos niihin suhtautuu juuri työkaluina? Jokainen sitten soveltaa niitä työkaluja tarpeen ja oman halun mukaan.

Pitäisiköhän usuttaa joku oikeasti FMA-lajeja tunteva tähän keskusteluun (Carenza?). Minua rupeaa nolottamaan tämä päteminen