Valvoja: Valvoja
Njoo ite alotin kans Ju-Jutsun joskus sillo 13-vuotiaana eli yläasteen alussa, ja nimenomaan itsepuolustuksellisista syistä, mutta se ei tilannetta ainakaan parantanut millään tavallaEppu kirjoitti: Aika moni täällä kertoo kuinka kamppailulajin harrastaminen on auttanut. Itse aloitin taekwondon viidennellä luokalla ihan muista, kuin itsepuolustuksellisista syistä. Kohdallani tämä kuitenkin vain pahensi tilannetta, sillä nyt porukkaa tuli tuplana ja rajumpana "mitäs tekisit jos me tehtäis näin?"-asenteella, ja sävy ei ollut mitenkään lajiteknisen tiedustelun tyylistä. Muut kohdanneet samanlaista?
Se sen aikainen luonteen heikkous ilmeisesti loisti niin kilometrien päähän, ettei asia ollut korjattavissa millään treenaamisella. Ei me nahkarotsit aina niitä koulun pahiksia tai kiusaajia olla vaikka sillaisina täällä ollaankin muutamaan otteeseen mainittu...Mika kirjoitti: Sole, oikein. Tuollaista suoraselkäisyyttä soisi näkevän useamminkin. 8)
Muiden kokemuksista luettuani tuli tässä mieleen, että onko kiusattuna oleminen vaikuttanut muilla siihen, miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy?Elina kirjoitti: Kiusattu, puolet ala-asteesta ja kokonaan yläaste (ei fyysistä, vaan henkistä). Eipä siis vaikuttanut mitenkään minkään harrastuksen aloittamiseen, lähinnä vain aiheutti varsinkin yläasteella koulusta pinnaamista silloin tällöin
On huomannut, etteivät ihmiset suutu vaan nauravat, ja että itse ei joudu nälvimisen uhriksi (näinkin on käynyt yläasteella - eikä ihminen viitsi asettaa itseään alttiiksi semmoiselle kovinkaan montaa kertaa). On. Kuinka helposti sitä käyttääkään niitä samoja juttuja eteenpäin, joista itse on kärsinyt! Ja kuinka paljon se sitten sylettääkään kun ajan päästä kun ajan päästä huomaa mitä tuli tehtyä. Ei ne sanotut sanat ja tehdyt teot anteeksipyynnöllä katoa, vaikka kuinka sitäkin on tullut tehtyä.Elina kirjoitti: Muiden kokemuksista luettuani tuli tässä mieleen, että onko kiusattuna oleminen vaikuttanut muilla siihen, miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy?
Tietenkin se vaikuttaa. Arkuus, vetäytyminen, itseluottamuksen puute jotka johtuvat kiusatuksi tulemisesta, siitä että on pahimmillaan vuosia saanut kuulla ja tuntea olevansa huonompi muita. Arvoton. Toisaalta myös puolustautumisreaktiot, agressiivisuus joka johtuu siitä että kuvittelee toisen olevan hyökkäävä tai loukkaava, vaikka toinen ei sitä todellisuudessa olekaan.saarikko kirjoitti:On. Kuinka helposti sitä käyttääkään niitä samoja juttuja eteenpäin, joista itse on kärsinyt! Ja kuinka paljon se sitten sylettääkään kun ajan päästä kun ajan päästä huomaa mitä tuli tehtyä. Ei ne sanotut sanat ja tehdyt teot anteeksipyynnöllä katoa, vaikka kuinka sitäkin on tullut tehtyä.Elina kirjoitti:Muiden kokemuksista luettuani tuli tässä mieleen, että onko kiusattuna oleminen vaikuttanut muilla siihen, miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy?
Kyllähän se vaikuttaa. Kun saa vuosien ajan kestää kaikenlaista, tuli minusta väkisinkin ujo ja arka ja vaikka olen pahimmasta ujoudesta päässyt eroon, niin silti ei aina meinaa uskaltaa mitään. Vieläkin joskus tulee olo, että ihmiset eivät hyväksy minua ja minusta puhutaan tårta på tårta seläntakana. Esillä olo yms. tilanteet ahdistavat. Nykyään tosin on jo vähän paremmin, kun on tavannut oikeasti mukavia ihmisiä, jotka oikeasti välittävät minusta.Elina kirjoitti: Muiden kokemuksista luettuani tuli tässä mieleen, että onko kiusattuna oleminen vaikuttanut muilla siihen, miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy?
sitav kirjoitti: Mua on kiusattu fyysisesti puolet ala-aste ajastani(3-6.luokka).
Tämän ajan asuin tampereella.
Tampereella kaikki kiusas joko verbaalisesti tai fyysisesti.
Neekeriks,kemaliks,kameli kuskiksi
Verbaalinen kiusaaminen ei tuntuunut niin pahalta,koska pystyin antaa pelkällä nopeamalla ajatelulla aika hyvinkin takaisin.
Mutta fyysistä oli vähemmän mutta sekin oli aika rajua.
Muistan kun olin kiusaajieni kanssa ulkona(yritin ystävystyä näitten kanssa etteivät enään kiusaisi.)
Käveltiin siinä jäisellä kadulla yöllä kotio päin.
Kun yksi niistä pelleistä saa idean pyyhkäistä mut maahan.
Mut kaadettuua alkoi niinkun kahen sekunnin varoitusajalla armoton lyöminen ja stomppaaminen.
Kiusaajia oli noin 5.
Siinä mua noin kymmenen minuuttia potkittuaan menin itku kurkussa kotiin.
Tälläistä se oli noin kolme vuotta vaikka vuoden karatea olinkin harrastanut ei se auttanut mitään.
Koska kiusaajia oli enemmän enkä mä mitään uskaltanut tehdä.
Muistan kun kerran yks kuutos luokkalainen mä olin siis kolmosella halus vääntää mun kanssa kättä.
Pyysi kiltisiti enkä pitänyt mitenkään uhkaavana joten suostuin.
Sen voitettua mä lopetin vääntämisen, mutta kiusaaja ei päästänyt irti vaan pisti ns.poliisi lukkoon(käsi selän taakse) ja nosti kättä niin paljon ylös että melkin katkes.
Yritti siis katkasta mun kättä mutta opettaja tuli väliin.
Tollaset jutut ottaa kaikkein eniten nyt päähän, koska kun ajattelen asiaa sellain, että jos silloin olisin omannut samat taidot kun nytten.
Olisin murtanut kaikilta kiusaajiltani nenät.
Mutta asialle ei voi mitään.
Ja se lohduttaa, että jos nytten tulisivat pipari läväyttäisin aika nopeasti päähän.
Mutta seiskalle päästyäni ja siis helsinkiin muutettuani kiusaaminen ei heti loppunut vaan jatkui noin kaksi kuukautta pelkästään fyysisesti.
Eli kaikki jos annat meidän lyödä sua 5min täysiä käsiin pääset porukkaan mukaan.
Tätä siis jatkui kaksi kuukautta putkeen joka päivä.
Kädet oli joka päivä senkin huonossa kunnossa.
Enkä siis tästä kertonut kenellekkään varsinkaan opetajille tai vanhemilleni.
Mutta nytten mun seiskan kiusaajat on parhaita kavereita
Eli kaikki hakkaaminen loppui kun osoitin, että osaan tapella
Mutta kiusaaminen ja hakkaaminen ei ole muhun vaikuttanut paljoakaan.
Paitsi aina joskus tietys asiat tulevat takaisin mieleen ja rupee ketuttamaan se, että en pistänyt vastaan.
Niin muuten muistan ainakin yhden kerran jossa voitin kiusaajani.
Oli aika lähellä kuudennen luokan loppua ja olin katsount koko vuoden bas ruttenin self defence videoita
Niistä oli itsetunto aika paljon noussut.
Yksi pipari kiusaajistani kävi muhun kiinni nuoriso-talon ulko puolella.
Jotain se sano, että juuri tänään mä hakksin sun neekeri veljen.
Ja jotain haukku mun vanhempia.
En edes kuunnelut vaan otin molemmista käsistä kiinni ja pamautin täysiä potkun kasseille.
Tällä sain kädet irtautumaan musta ja sit otin ranteesta kiinni ja rupesin vääntämään tavoitteena katkaista kiusaajan ranne.
Mutta lopetin ennen kuin käsi katkesi.
Heti kun päästin irti huomasin,että kiusaaja oli lähellä itkua ja taisi jätkää ketuttaa tosi paljon.
pipari vielä hetken tälle ja alistin.
Mutta kun se kiusaaja sanoi kait jotain tyyliin, että katotaan mitä tapahtuu sun veljelle.
Kävin riveleihin kiinni.
Kiusaaja irrotautui ja otti jonkun säälittävän pienen linkkuveitsen esille.
"Veitsen" esille otettuaan rupesin nauramaan enkä oikeasti edes älynnyt mitä olisi kiusaaja voinut tehdä.
Mutta ruvettuani nauramaan kiusaaja tuli veitsen kanssa kohti, joten otin veitsestä kiinni niin kuin bas opetti
Sillä hetkellä sanoin, että jos vielä sillä veitsellä heilut tapan sut.
Uhkaus meni perille ja kiusaaja lähti jonnekin.
Pari viikkoa tämän jälkeen me muutettin takas helsinkiin.
Mutta enään mua ei kiusata koska kaikkia mun harrastamia lajeja olen sen verran kovaa ylistänyt.
Eli pipari kaikille kamppailulajeja harrastaville, että mun laji on parempi kun sun.
Senkin olen jo lopettanut ja olen sinut itseni ja itsetuntoni kanssa.
Ton tampereen ajan takia en oikein tykkää olla tampereella.
Mun mielestä siellä on vähän ahdasmielistä porukkaa.
Mutta tämä johtuu siitä että olen kokenut vain kiusausta tampereella.
Enkä siis usko, että lähes kaikki tamperelaiset olisi rasisteja.
Tällästä oli mun ala-aste aika.
Mutta kyllähän ihan mukavia muistojakin on ala-asteelta ja yleensäkin tampereelta.
Ei nyt niin älyttömästi kiusattu, mutta luulisin että on se vähän vaikuttanut. Tosin paha sitä on sanoa millainen tänä päivänä olisi jollei olisi lainkaan kiusattu tms.Elina kirjoitti: Muiden kokemuksista luettuani tuli tässä mieleen, että onko kiusattuna oleminen vaikuttanut muilla siihen, miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy?
