Eilen pidin kevyemmän päivän, kävin vähän kävelemässä. Latasin olevinaan energiaa tälle päivälle. Tänään tarkoituksena oli rutistaa 55 min cyclingissa pihalle kunnolla hikeä ja tuskaa, mutta heti alkutunnista tuli seinä vastaan. Ei vaan jostain syystä huvittanut polkea. Koitin tsemppailla itseäni ajatuksella, että ohjaaja vetää putkeen 2h15min ajoa ja mä vaan 55 min. Ei oikein toiminut.
Kävin ennen cyclingia salilla tekemässä vatsoja ja venyttelemässä kevyesti. Venyttely tuntui aika ikävältä, kroppa on tukossa varsinkin niska-yläselkä-seudulta. Lapojen välisen kireyden huomasi hyvin ajaessa. Vaihtelin koko ajan otteita, mutta mikään ajoasento ei tuntunut hyvältä. Putkelta ajaminen ei innostanut yhtään enkä jaksanut muuta kun kiristää nappia, kun muut ajoivat kiihdytyksiä. Parempi onni ensi kerralla!
