Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

Keskustelua voimaharjoittelusta, kamppailulajien oheisharjoittelusta, liikuntaravitsemuksesta ja urheiluvammoista

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 115
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#226

Viesti Mika »

Viljatuotteet olivat tärkeä osa ihmisen ravintoa jo kivikaudella. Kanadalaistutkijoiden mukaan ihmiset söivät villinä kasvaneesta viljasta valmistettua ruokaa jo ainakin satatuhatta vuotta sitten.

Aiemmin luultiin, että ihminen aloitti erilaisista siemenistä ja villiviljasta tehtyjen ruokien syömisen 12 000 vuotta sitten. Calgaryn yliopiston arkeologi Julio Mercader kertoo kuitenkin löytäneensä Mosambikista Afrikasta todisteita, että viljasta tehdyt ruuat ovat olleet tärkeä osa ihmisen ruokavaliota jo paljon aiemmin.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 115
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#227

Viesti Mika »

Ja sama lontooksi.
The consumption of wild cereals among prehistoric hunters and gatherers appears to be far more ancient than previously thought, according to a University of Calgary archaeologist who has found the oldest example of extensive reliance on cereal and root staples in the diet of early Homo sapiens more than 100,000 years ago.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
MikkeM
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 9
Viestit: 1621
Lauteille: Heinäkuu 2009
Paikkakunta: Klaukkala.

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#228

Viesti MikkeM »

Tutkijoilla on monta mielipidettä,esim ilmantonlämpeneminen johtuu ihmisestäei johdu ihmisestä,maapallon asemasta jne.

Samoista aiheista tehdään tutkimuksia joiden päätelmät ovat eri kuin toisen tutkimuksen,esim jenkeissä tuli ensin valtion rahoitta-
man tutkimuksen tulos jossa todettiin,että kanamunat nostaa kolesterolia ja sen jälkeen tuli kanamunan tuottajien tutkimus jossa todettiin,että kanamunat eivät lisää kolesterolia.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 115
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#229

Viesti Mika »

Joo, näinhän se on ja näin sen kuuluukin olla, mutta tällaiset arkeologiset löydöt lankeavat vähän eri lokeroon kyllä. Ainahan voidaan sanoa että "kyse on mielipiteistä", mutta katsotaan löytyykö tälle vahvistusta myöhemmin. Juuri nyt tuo hajotti paleodieetin vielä enemmän säpäleiksi.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
bodyguard
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 21
Viestit: 22944
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#230

Viesti bodyguard »

Mika kirjoitti: Juuri nyt tuo hajotti paleodieetin vielä enemmän säpäleiksi.
Joo, niitten kohdalla joille on oikeasti jotain merkitystä sillä mitä 100 000 vuotta sitten syötiin. Mitään oikeaa merkitystähän sillä ei mihinkään ole.

‎-I thought you were cool.
-I am. And you know what makes me cool? The fact that your opinion means less than squat to me.

Blogi
MikkeM
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 9
Viestit: 1621
Lauteille: Heinäkuu 2009
Paikkakunta: Klaukkala.

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#231

Viesti MikkeM »

Yksi tutkimus muiden joukossa,eli ei ole kyllä vieläkään mitään järin arvokasta faktaa.

Esim jos ajatellaan dinosaurusten sukupuuttoon on löytynyt eri tutkijoilta varmaan kymmeniä eri vaihtoehtoja...

Tosin voivat olla oikeassa,tai sitten ei,kuka tietää...
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 115
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#232

Viesti Mika »

MikkeM kirjoitti: Yksi tutkimus muiden joukossa,eli ei ole kyllä vieläkään mitään järin arvokasta faktaa.
Edelleenkin näkisin tämän erilaisena kuin jonkin tutkimuksen, mutta kai se on sitten semantiikkaa. Enemmänkin tämä on löytö, jota sitten tutkitaan.
Esim jos ajatellaan dinosaurusten sukupuuttoon on löytynyt eri tutkijoilta varmaan kymmeniä eri vaihtoehtoja...
Aika eri asia mielestäni.
Tosin voivat olla oikeassa,tai sitten ei,kuka tietää...
Juup, aika näyttänee.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 60
Viestit: 11111
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#233

Viesti flammee »

MikkeM kirjoitti: Samoista aiheista tehdään tutkimuksia joiden päätelmät ovat eri kuin toisen tutkimuksen,esim jenkeissä tuli ensin valtion rahoitta-
man tutkimuksen tulos jossa todettiin,että kanamunat nostaa kolesterolia ja sen jälkeen tuli kanamunan tuottajien tutkimus jossa todettiin,että kanamunat eivät lisää kolesterolia.
Mun lukemani mukaan kun kolesteroli "keksittiin", niin oli alusta asti selvää että kolesterolipitoisten ruokien syönti eivät vaikuta kolesterolitasoihin, mutta kun se oli vähän liian monimutkainen juttu kuluttajille niin sitä sitten vähän yksinkertaistettiin. :p
– Lukutaitoinen ihminen ymmärtää, että jos kaksi asiaa on samassa virkkeessä, se ei tarkoita sitä, että ne rinnastetaan keskenään.
Kuvake
KungFuPissis
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 13
Viestit: 660
Lauteille: Syyskuu 2009

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#234

Viesti KungFuPissis »

Mika kirjoitti: Ja sama lontooksi.
The consumption of wild cereals among prehistoric hunters and gatherers appears to be far more ancient than previously thought, according to a University of Calgary archaeologist who has found the oldest example of extensive reliance on cereal and root staples in the diet of early Homo sapiens more than 100,000 years ago.
Joo ja sit ne varmaa löysi patonkia ja ranskanleipää ja pullia ja viinereitä ja prinsessakakkuu ja hampparia ja sämpylää ja paahtoleipää ja bissee ja basmatiriisiä niiden elimistöstä kanssa. ;)
if money is lost, nothing is lost
if health is lost, something is lost
if character is lost, everything is lost
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#235

Viesti MtJ »

No niin, koitin tavata läpi keskustelun ja en nyt saanut irti itselleni sitä asiaa. Eli kysymyksenasettelu olisi tämä;

Minun pitää pudottaa painoa, jotta jaksan ruveta treenaamaan thaikkua uudestaan. Kannattaako tämä tehdä vähähiilihydraattisella dieetillä. Ideana on siis se, että pääsen treeneihin takaisin vähemmän painavana. Mun pohjimmainen idea on siis se, että en ota pataani heti kun menen treeneihin, koska joka paikka menee hapoille painon vuoksi.

Kannattaako vetää esim. 4-5 viikon setti vähillä hiilareilla ja sitä kautta päästä treeneihin. Vai pitääkö hinkata sitä helkutin juoksua seuraava vuosi ja vasta sitten treeneihin... Niinkuin varmaankin viestistä voi päätellä, tekisi mieli päästä Oikean Liikunnan pariin kehään, eikä hinkata loputtomiin metsäteitä.

Onko järkeä vetää se paino alas esim. atkinsin dieetillä, jotta pääsen sparrailemaan vai eikö ole?
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
JuusoH
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 293
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Helsinki

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#236

Viesti JuusoH »

Hmm... Tämä nyt on puhtaasti oma mielipiteeni eikä pohjaa mihinkään tutkimukseen tai sensellaiseen :)

Jengi repii mielestäni ihan liikaa hiuksiaan laihduttamisen (millainen ruokavalio, millaista liikuntaa etc) kanssa. Ei se oikeasti ole mitään rakettitiedettä. Pistää koneeseen vähemmän kaloreita kuin mitä kuluttaa. Käyttää tervettä järkeä. Tietysti ns. terveellinen ruoka (esim. itse hyvistä raaka-aineista tehty) on parempaa kuin se äkkiä lounaalla haettu mäkkisäkki mutta yhä edelleen se laihtuminen tapahtuu silloin kun syö vähemmän kuin kuluttaa.

Ei pidä liian kiirettä sen homman kanssa niin hyvä tulee.

Itse en laihduttaessani (ja nyt en tarkoita sitä kisoja varten nopeaa painonpudotusta) keskity juuri mitenkään erilailla syömään kuin silloin kun ei tarkoituksena ole pudottaa painoa. Hieman ehkä pienennän annoksia ja pyrin vaihtamaan sen pitsan lounaalla vaikka siihen työmaaruokalan kanapastaan mutta ei sekään ole välttämätöntä. Homma hoituu sillä että lisää hieman sitä liikuntaa päivän aikana.

Se että mikä ruokavalio itselle sopii parhaiten selviää testaamalla. Tarvitseeko enemmän hiilareita (pastaa, riisiä etc) vai pärjääkö vain lihalla, vihanneksilla, hedelmillä etc. Tosin rauhassa jos laihduttaa niin niitä tuloksia ei vielä hirveästi kannata odottaa viikossa.

Itselleni paras tapa laihtua on se että ei mätä sitä lautasta täyteen perunaa ja soossia vaan korvaa puolet siitä salaatilla.
Alliance Helsinki
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#237

Viesti MtJ »

Pohdin nyt tuota läskiasiaa ja päätin jatkaa valitsemallani tiellä eteenpäin. Kyse on siis atkinsin dieetistä. Tiedän kyllä, että saatan tehdä useita virheitä, mutta jospa niitä ei kovin arvosteltaisi, koska tähän mennessä vaikutukset ovat pelkästään hyviä... :P

Kirjailen päiväkirjaani näitä vaikutuksia nyt tulevaisuudessa ja koitan laittaa lopullisen sekä lähtöpainonkin sinne. Olin sikäli vähän epäreilu kysyessäni, että olen jo pari päivää ollut dieetillä, mutta lisää sitten päiväkirjassa.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kehäkettu
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 42
Viestit: 208
Lauteille: Syyskuu 2007
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#238

Viesti Kehäkettu »

MtJ kirjoitti: Pohdin nyt tuota läskiasiaa ja päätin jatkaa valitsemallani tiellä eteenpäin. Kyse on siis atkinsin dieetistä. Tiedän kyllä, että saatan tehdä useita virheitä, mutta jospa niitä ei kovin arvosteltaisi, koska tähän mennessä vaikutukset ovat pelkästään hyviä... :P

Kirjailen päiväkirjaani näitä vaikutuksia nyt tulevaisuudessa ja koitan laittaa lopullisen sekä lähtöpainonkin sinne. Olin sikäli vähän epäreilu kysyessäni, että olen jo pari päivää ollut dieetillä, mutta lisää sitten päiväkirjassa.
Kuulostaa siltä et teet asioista vaikeampia kuin ne ovat...Jos oot aikaisemmin treenannu thaikkua niin ei muuta kuin treeneihin vaan ja lenkkiä päälle, kyllä se kunto nopeasti palautuu. Ruokavaliolla ei varmaan kannata heti alkuun kikkailla, vaan vähennät määriä etkä syö skeidaa. Kukaan muu kuin sinä ei pysty sanomaan pystytkö alussa vetää atkinssia vai et....ehkä pystyt tai sitten et. Adaptaatioon menee yleensä kuukausia...itsellä noin 5kk ennenkuin tulokset alkoivat parantua aikaisemmista huipuista. Tsemppiä anyway!
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#239

Viesti MtJ »

Katsotaan nyt, mitkä fiilikset tulee, vetelen tuota painoa sen verran alas, että pääsen johonkin järkevämpään tilanteeseen. Nykyläskit kun on tulleet juopottelulla ja hyvällä ruualla, niin samalla jättäen huonot tavat pääsen joskus takaisin edes normikuntoon.

Tää liittyy laajemminkin oikeastaan ideaan siitä, että pääsen takaisin fiksumpaan rytmiin ruuan kanssa. Niissä pitsojen syömisessä ja oluen juomisessa kun ei ole mitään huippukuntoa ikinä :D
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
YJT
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 4145
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Lohja

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot

#240

Viesti YJT »

Vaparia treenaava kaverini totesi, että VHH (esim. Atkins) ei haittaa punttitreeniä, mutta kamppailutreeneissä tankki tyhjeni nopeasti (pajon nopeammin kuin aikana ennen Atkinsia). Eli näiden kahden yhdistäminen ei välttämättä toimi, mutta jos tarkoituksena on ensin saada painoa pois ja vasta sen jälkeen alkaa treenaamaan, niin VHH on varsin nopea tapa pudottaa painoa.
Seppo Vesala

(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 35 kurkkijaa