Eli olen Vaasassa asuva -86 vuosikertaa edustava BJJ:n harrastaja, jonka ohella tulee toki myös lukkopainittua ja satunnaisesti vapaaottelua harjoiteltua. Tenavana muistaakseni kävin vähän aikaa painimassa, mutta se oli niin lyhytaikainen kokemus, ettei siitä kannata varmaan puhua sen enempää. Tuohon aikaan oli itselle kungfu- yms. leffat kova juttu, ja päädyin sitten Trox-Taekwondoa harrastamaan (sillä tenavan silmään se on ihan kungfua kun siinä potkitaan!), jota jatkoin sitten pari vuotta (kolme? neljä?) ja ensimmäiselle vihreälle vyölle jämähdin, vaikka ei se vihreä numero kaksikaan kovin kaukana ollut, mutta ei päästetty vyökokeeseen kun alkavan teini-iän kunniaksi olin todennut kylillä notkumisen palkitsevammaksi harrastukseksi.

Kun olin notkunut useamman vuoden, puraisi kamppailukärpänen uudestaan, ja kävin pari kuukautta nyrkkeilyssä, jossa en ehtinyt oppimaan mitään, kun kutsuivat rintamalle kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Reservöidyttyäni näin lehti-ilmoituksen MilFightistä, mitä harrastin sitten pari vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti (kaulassani olevaa kystaa leikeltiin monta kertaa tuona aikana, ettei kehitystä päässyt juuri tapahtumaan, kun juuri kun olin toipunut edellisestä operaatiosta, niin seuraava jo kutsui. Lopulta saivat onneksi sen pois). Suoritin myös keltaisen laatan, vaikkei sitä ikinä minulle myönnettykään, sillä sali siirrettiin kävelymatkan päästä automatkan päähän, ja siihen loppui MilFight. Siinä oli sitten parin kuukauden tauko kamppailusta.
Viime kesänä kaveri kertoi ilmoittautuneensa BJJ:in, johon lähdin sitten mukaan, ja tällä tiellä ollaan edelleen. Lukkopaini ja BJJ ovat itselle ne mieluisimmat lajit, vaikkei vaparissakaan mitään vikaa ole.
Tavoitteena olisi kehittyä lajissa niin hyväksi, että uskaltaisi kilpailemaankin lähteä. Ongelmana on vain etten ole kovin atleettinen, ja kuntokin on jossain rapakunnon ja tyydyttävän välissä. Tekniikat osaan melko hyvin (puoli vuotta treenanneeksi), muttei se auta, jos ei ole voimia niitä toteuttaa. Kuitenkin, hitaasti kiiruhtaen, pikkuhiljaa, hiljaa hyvää tulee ja muita vanhan kansan viisauksia.
Disclaimer! Mikäli kuvailen jonkin tekniikan, periaatteen, tai idean puutteellisesti, epätarkasti tai kokonaan väärin, niin syy ei ole minun, vaan senseini (vai tulisiko käyttää portugalinkielistä termiä "mestre", kun brassilaji on kyseessä?) :p /Disclaimer!
-----------------------------------------------
45 min. Uinti
Lättäjalkaisena en juoksemisesta perusta, kun luihin alkaa sattumaan ennenkuin lihaksiin, joten hyödynsin taloyhtiön allasta. 5 minuutin uintisessioita jokunen, välillä leväten. Lisäksi uteliaisuuttani testailin vesijumppaohjeita, jotka seinältä löysin. Tuntui tehdessä, että on mummoille suunniteltuja liikkeitä, ja moninkertaistin ohjeet, ja nyt on lihakset yllättävänkin väsyneet. Sen siitä ylpeyksissään saa.
Tulipas pitkä teksti! Ihan lyhyesti oli tarkoitus aloittaa!