Perinteisyyttä kun puolustaa, täytyy muistaa että se on vain perinteisyyden puolustamista. Osaa on kyrsinyt jopa ankarasti perinteisyysaspekti tyylejä arvioitaessa, enkä keksi sille mitään muuta järkevää selitystä kuin jonkinnäköisen sekoittamisen tyylin hyvyyteen. Joku saattaa ajatella jos tyylistään sanotaan ettei se ole karatea, että kritiikki osuu tyylin hyvyyteen. Koska nähtävästi karate = tosi hyvä. Tästähän ei tietenkään ole kyse. En ole koskaan ymmärtänyt minkä takia se on joillekin niin tärkeää että tyyli hyväksytään karateksi ja minkä takia sitä hyväksyntää pitää hakea myös heiltä joilta sitä ei heru? Eli heiltä jotka ajattelevat koko homman eri kantilta. Miksi kaikkien pitäisi ajatellakaan hommaa samalta kantilta? Ei muuta kuin oma leimasin käyttöön vaan.Kari Aittomäki kirjoitti: Mä.. en ole aivan varma kuinka suhtautua tähän ketjuun.
Koska mielestäni traditionaalisuus-asteen määrittäminen ei ole kovinkaan mielekästä.
Siinon sellanen puolustautuva soundi, just nut ja näissä ilmapiireissä.
Karatea ei voi järkevästi asettaa mihinkään maailmanaikaan siinä mielessä että milloin se on ollut puhtainta ja kenen opettamana. Täten ei voi määrittää ihan tarkalleen mitä sen pitäisikään olla, vaikka suuntaviivoja voikin luetella. Sekin on mielivaltaista touhua.
Mutta pääpointti on nyt se että perinteisyys ei ole argumentti mihinkään muuhun kuin perinteisyyteen. Monelle Wadokalle kun olen sanonut itsestäänselvyyden että tietyssä mielessä (mitä olenkin samassa yhteydessä selittänyt) Wado ei ole karatea, on korvat mennyt lukkoon eikä perusteluja ole aina haluttu edes kuulla. On vain sanottu pettymys kurkussa että "on se" ja koettu juttu jotenkin loukkaavana ja röyhkeänä. WTF? Siis olihan Mr Miyagi siisti juttu ja silleen, mutta WTF? Onneksi monet tosin ovat tuossa myös fiksumpia. (Muutama vuosi sitten ilmapiiri netissä oli hieman liikaa kallellaan koryu-puoleen, mutta nykyään ymmärretään että kyse on modernista budosta joka on kasattu mm karatesta ja Shindo Yoshinryusta, Ohtsuka kasaajanaan. Ja että jos tyyli yrittäisi nyt vasta rekisteröityä siitä ei luultavasti tulisi karaten nimistä. Että siitä tuli vain koska oli ensimmäisten joukossa rekisteröitymässä.) Mutta monille se on jokin ihme kamppailu että kokevat kai tulleensa huijatuksi jos se minkä aloittivat karatena (joka on se Okinawalta tullut laji) ei olekaan sitä kovinkaan perinteisesti, mitä sisältöön tulee. Sitten pitävät kiinni harhakuvitelmastaan. Outoa, sillä se mitä treenataanhan ei muutu siitä miksikään vaikka sitä kutsuisi norsuksi. Kai se on jokin mielikuva-/mystiikkajuttu.
EDIT: Jatkan vielä ajatusta.. Miksi joillekin on vaikea todella olla ylpeitä tyylistään, eli tunnustaa tyylinsä taustat. Eikö jokaisesta lisätystä/muutetusta asiasta pitäisi olla ylpeä, varsinkin jos niistä tykkää? Miksi ei samalla tunnusta että ne de facto muuttavat sisältöä ja se tarkoittaa sitä että vähemmissä määrin kuin ennen muutosta on kyse samasta lajista?