Okinawalaisen ja muun Karaten erot ja yhtäläisyydet

[TimoS]

EDIT: Jos tästä herää ajatuksia, jotka eivät liity Wadon statukseen perinteisenä tai "modernina" karatena tai minä vain, vaan enemmän Wadoon noin yleensä, niin siirrytään lajin omaan ketjuun, eiks je?

Tämä nyt menee tavallaan tuon perinteisyyden piikkiin

Perinteisyydestä kuitenkin hauskasti nimi lienee kannanotto: "Wa" tarkoitti melko varmasti alunperin japanilaista kontrastina okinawalaiseen.

Voisitko vähän avata tätä? En ole aivan varma mitä yrität sanoa.

[Lasse Candé]

Tämä
http://www.potku.net/forum/viewtopic.ph ... 52#p423652" onclick="window.open(this.href);return false;
postaus vastaa hyvin kysymykseesi.

Pääasiallinen lähteeni oli sivulla
http://www.wadokai.se/" onclick="window.open(this.href);return false;
(Sieltä -> Wadokai -> History of Wadoryu Karate.)
mutta olen lukenut nimiasiasta paljon myös muualta. Luultaavasti myöhemmin nimi on saanut muita merkityksiä, joiden mukaan ehkä nykyään enemmän kannattaakin mennä. Osa tyylin evoluutiota. Nimessäkin voi olla opetuksia. Arvellaan myös ettei nimi ollut ainoastaan Ohtsukan kädenjälkeä vaan Eiichi Eriguchilla oli merkittävä rooli siinä.

[Kari Aittomäki]

Lasse, hiukan myöhempänä.

voisin kylmiltäni osallistua noihin treeneihin.

Mitähän tämäkin oikeastaan todistaa? Kyllä minäkin pystyisin kylmiltäni osallistumaan vaikka jonkin täysin toisen lajin treeneihin, mutta entäs sitten? Olisinko todistanut sillä mitään muuta kuin, että pystyn omaksumaan ulkoisen muodon kohtuullisen nopeasti. Silti se varsinainen sisältö olisi minulle täysin tuntematon.

Se tarkottaa yksinkertasesti sitä että mä tunnistan jutun ytimissäni.
Tunnistan treenattavan katan, treenitavan, tekemisen hermotuksen, tekotavan kellotukset, asentojen painotukset.
Tyylin tehdä.

Tajuatko? Tuo kokonaisuus on mulle totaalisen tuttua tekemistä, erot oppimiini on minimaalisia.
Mä osaan teijän pelin!
Mä kävin kiukkariaikanakin kuikuilemassa traditio-leirejä, leirejä kaikenlaisia.
Koska en halua jämätä jotain kerrottua totuutta.

Varmaankin voisit osallistua lajin minkä hyvänsä treeneihin, ei siinä mitään.
Se ei ole kuitenkaan se pointti jota kurkotin.

[Kari Aittomäki]

Ei tule nuni..
Lasse, kertositko taas minkä verran sulla on vuosirenkaita?
Siis treenaamisessa, tää ei ole mitään kyseenalaistamista tai muuta semmosta..
Perspektiivisyistä vain.

Kaskun mun kiikaroimana wado on toteutteena aikalaila rankempaa kuin juurikaan monimuu.
Ja ne jutsukälmät on juurikin niitä reaalimaailmakurkotteita, jotka puristelutyyleissä jää pahasti taka-alalle.

Mä todella koen wadon olevan hyvin raju mutta tyylikäs ja viilee suunta toteuttaa.
Ehkä kaunein karatetyyli, kaikkineen.

[Lasse Candé]

Sen verran kiltisti oli kysytty että menköön. Mä olen treenannut 20 vuotta alkaen 1991 alussa. Wadoa 7 vuotta alkaen 2004 alussa. Vähemmän aktiivista aikaa on ollut kun intti alkoi ja siitä 2,5 vuotta eteenpäin kesä 2001 - 2004 alku sekä kun jalkani katkesi 2004 lopusta vuoden 2005 puoleen väliin. Ensimmäisellä tauolla kuitenkin treenasin peruslyöntejä ja potkuja. Toisella treenasin mitä pystyin, eli lisääntyvästi. Toisella tauolla tulikin sitten enemmän luettua lajeista ja hankittua kattava videosetti. Jalkapallo oli mukana kuvioissa karaten kanssa samanaikaisesti 15v. Viime vuodet tullut treenattua vähemmän. Paras treeniaika karaten suhteen on ollut about 2006-2007, mutta samaan tahtiin kun treenimäärät ovat laskeneet on leireilyaktiivisuus lisääntynyt ja käyn nykyään noin 10:llä leirillä vuodessa, joista suurin osa on Wadoleirejä. Näistä noin puolet on maailman tasolla tunnettujen vetäjien vetämiä. Ehdin käydä kolme kertaa Ruotsissa viikon mittaisella erittäin intensiivisellä Wadoleirillä, millä käytiin tyyli about läpi joka kerta. Huippuvetäjien leireistä teen yleensä muistiinpanot.

Kun aloitin Wadon olen ollut innoissani ihan uudella tavalla treenaamisesta. Meillä oli seurassa myös tunnettu ja hyvä vetäjä, joten minulla on ollut tuuri saada alusta alkaen oikeaa oppia, mikä on myöhemmin "varmennettu" myös muualla. Eikä pelkästään oikeaa vaan "valmennuksellisesti" hyvin toteutettua, eikä toisaalta ihmekään. Nyt tyyli on vaihtunut.


Jos nyt tästä OT:stä siirtyisi asiaan. Eli Wado on mulle parhaaksikokemani juttu tällä hetkellä. Jos tämä vaihtuu tai laajenee niin en pistä pahakseni. Nyt mennään tällä vielä varmaan vuosia ja tuntuu syvenevän. Wado on erittäin hyvä ja hyvin rakennettu tyyli, kunhan löytää hyvän opettajan joka on hyvä nimenomaan Wadossa, jota on oppinut hyvältä Wado-opettajalta tai useammalta. Oikeastaan Wado on varmaan paras. Mutta Wado ei ole perinteistä karatea jos katojen alkuperäistä sisältöä pidetään määrittävänä tekijänä. Tuon asian olen jo riittävän hyvin selittänyt. Minulle Wado on paljon parempi kuin Okinawalainen karate. He ajoittavat kaiken "väärin" lantionvatkauksineen. Silti heidän karate on perinteistä mutta Wado ei ole. Täytyy ymmärtää että oma kritiikkini okinawalaista karatea kohtaan on täysin subjektiivista ja olen siis väärässä. Kun on ajanut päähän että niinsanotusti Wado on "sente" on jo liian syvällä tyylissä vaihtaakseen dynamiikkaa, siitäkin huolimatta että myös karate näyttäisi hyvällä tekemisellä olevan omalla tavallaan sente. Mutta tapa on ajoitukseltaan eri. Jos taas tyylin sisältö olisi sama kuin okinawalaisten, paras teho tulisi juurikin heidän dynamiikallaan ja ajoitus-ajattelulla. Saattaisin olla yhtä onnellinen jos olisin päätynyt Seibukaniin 2004. Heillä on hemmetin hyvä treenimetodiikka perusharjoitteluineen kaikkineen. Perusharjoittelumuodot ovat tehokkaat ja simppelit. Karatevoima kehittyy tehokkaasti niillä, kunhan takoo. Varmasti sisältökin välittyy mutta siitä en voi sanoa mitään mun puolen kymmenen treenisession kokemuksella, paitsi yhden joka oli räätälöity teemapäivä. Yksi heikäläinen oli Wadoleirillä ja veti siinä mun vieressä hemmetin hyvällä Wadotekniikalla. Parilla toistolla sai tekotavan muokattua ja tekniikka oli kovaa luokkaa. Avoin mieli avaa ovia. Olen myös nähnyt ja kuullut kuinka enemmän shuritetyyppisen voimantuoton oppineet eivät ole muuttaneet Wadotreeneissä tekotapaansa ja silloin missaa kyllä koko jutun. Sama pätee varmasti myös toiseen suuntaan.

Minä uskon että sinä Kari tunnistat jutun perinteisessä karatessa jopa melko pitkälle, mutta tästä osa johtuu varmasti aktiivisesta ristiintreenaamisesta ja pitkäaikaisesta koko karatekentän tutkimisesta. Kukaan ei kiistä sitä että samojen asioiden oppimiseen on useita teitä, mutta perinteisessä karatessa pitäydytään siinä sisällössä ja sen soveltamisen tutkimisessa. Kyse on siitä kuinka tuohon osaamiseen voidaan tarjoilla raamit. Tehokkuudessa taas kyse ei ole tuosta. Siinä se osaaminen on se juttu. Hupaisaa että vieläkin välillä näyttäisi olevan ajattelua että jos on raamit, ei tule osaamista ja jos ei ole raameja, tulee osaamista.


Odottaisin vielä vastausta kysymykseen, mistä olet mun kanssa siinä yhdessä postauksessa eri mieltä? Olisi hyvä jos me päästäisiin tässä perinteisyyskeskustelussa vähän eteenpäinkin välillä. Minun postaukseni ovat nimenomaan heille osoitettu jotka niputtavat enemmän ja erottelevat vähemmän. Olen nähnyt paljon vaivaa ja yrittänyt muotoilla kiltin neutraalisti, joten olisi kiva jos ketjussa kerrottaisiin missä menee pieleen tai mistä pitää vielä puhua. Vaikeneminen kuoliaaksi sopii kieroon politiikkaan, mutta ei siihen jos me halutaan oppia täällä yhdessä. Ei tässä pidä olla kyse siitä että halutaan ajaa jokin agenda läpi tai välttää konsensuksen saavuttaminen. Minulle sopisi niin hyvin jos tämän ketjun jälkeen ajattelisin asioista eri tavalla, koska se tarkoittaisi vain väistämättä viisastumista.

[Kuhmu]

Sen verran kiltisti oli kysytty että menköön. Mä olen treenannut 20 vuotta alkaen 1991 alussa. Wadoa 7 vuotta alkaen 2004 alussa. Vähemmän aktiivista aikaa on ollut kun intti alkoi ja siitä 2,5 vuotta eteenpäin kesä 2001 - 2004 alku sekä kun jalkani katkesi 2004 lopusta vuoden 2005 puoleen väliin. Ensimmäisellä tauolla kuitenkin treenasin peruslyöntejä ja potkuja. Toisella treenasin mitä pystyin, eli lisääntyvästi. Toisella tauolla tulikin sitten enemmän luettua lajeista ja hankittua kattava videosetti. Jalkapallo oli mukana kuvioissa karaten kanssa samanaikaisesti 15v. Viime vuodet tullut treenattua vähemmän. Paras treeniaika karaten suhteen on ollut about 2006-2007, mutta samaan tahtiin kun treenimäärät ovat laskeneet on leireilyaktiivisuus lisääntynyt ja käyn nykyään noin 10:llä leirillä vuodessa, joista suurin osa on Wadoleirejä. Näistä noin puolet on maailman tasolla tunnettujen vetäjien vetämiä. Ehdin käydä kolme kertaa Ruotsissa viikon mittaisella erittäin intensiivisellä Wadoleirillä, millä käytiin tyyli about läpi joka kerta. Huippuvetäjien leireistä teen yleensä muistiinpanot.

Kun aloitin Wadon olen ollut innoissani ihan uudella tavalla treenaamisesta. Meillä oli seurassa myös tunnettu ja hyvä vetäjä, joten minulla on ollut tuuri saada alusta alkaen oikeaa oppia, mikä on myöhemmin "varmennettu" myös muualla. Eikä pelkästään oikeaa vaan "valmennuksellisesti" hyvin toteutettua, eikä toisaalta ihmekään. Nyt tyyli on vaihtunut.


Jos nyt tästä OT:stä siirtyisi asiaan. Eli Wado on mulle parhaaksikokemani juttu tällä hetkellä. Jos tämä vaihtuu tai laajenee niin en pistä pahakseni. Nyt mennään tällä vielä varmaan vuosia ja tuntuu syvenevän. Wado on erittäin hyvä ja hyvin rakennettu tyyli, kunhan löytää hyvän opettajan joka on hyvä nimenomaan Wadossa, jota on oppinut hyvältä Wado-opettajalta tai useammalta. Oikeastaan Wado on varmaan paras. Mutta Wado ei ole perinteistä karatea jos katojen alkuperäistä sisältöä pidetään määrittävänä tekijänä. Tuon asian olen jo riittävän hyvin selittänyt. Minulle Wado on paljon parempi kuin Okinawalainen karate. He ajoittavat kaiken "väärin" lantionvatkauksineen. Silti heidän karate on perinteistä mutta Wado ei ole. Täytyy ymmärtää että oma kritiikkini okinawalaista karatea kohtaan on täysin subjektiivista ja olen siis väärässä. Kun on ajanut päähän että niinsanotusti Wado on "sente" on jo liian syvällä tyylissä vaihtaakseen dynamiikkaa, siitäkin huolimatta että myös karate näyttäisi hyvällä tekemisellä olevan omalla tavallaan sente. Mutta tapa on ajoitukseltaan eri. Jos taas tyylin sisältö olisi sama kuin okinawalaisten, paras teho tulisi juurikin heidän dynamiikallaan ja ajoitus-ajattelulla. Saattaisin olla yhtä onnellinen jos olisin päätynyt Seibukaniin 2004. Heillä on hemmetin hyvä treenimetodiikka perusharjoitteluineen kaikkineen. Perusharjoittelumuodot ovat tehokkaat ja simppelit. Karatevoima kehittyy tehokkaasti niillä, kunhan takoo. Varmasti sisältökin välittyy mutta siitä en voi sanoa mitään mun puolen kymmenen treenisession kokemuksella, paitsi yhden joka oli räätälöity teemapäivä. Yksi heikäläinen oli Wadoleirillä ja veti siinä mun vieressä hemmetin hyvällä Wadotekniikalla. Parilla toistolla sai tekotavan muokattua ja tekniikka oli kovaa luokkaa. Avoin mieli avaa ovia. Olen myös nähnyt ja kuullut kuinka enemmän shuritetyyppisen voimantuoton oppineet eivät ole muuttaneet Wadotreeneissä tekotapaansa ja silloin missaa kyllä koko jutun. Sama pätee varmasti myös toiseen suuntaan.

Minä uskon että sinä Kari tunnistat jutun perinteisessä karatessa jopa melko pitkälle, mutta tästä osa johtuu varmasti aktiivisesta ristiintreenaamisesta ja pitkäaikaisesta koko karatekentän tutkimisesta. Kukaan ei kiistä sitä että samojen asioiden oppimiseen on useita teitä, mutta perinteisessä karatessa pitäydytään siinä sisällössä ja sen soveltamisen tutkimisessa. Kyse on siitä kuinka tuohon osaamiseen voidaan tarjoilla raamit. Tehokkuudessa taas kyse ei ole tuosta. Siinä se osaaminen on se juttu. Hupaisaa että vieläkin välillä näyttäisi olevan ajattelua että jos on raamit, ei tule osaamista ja jos ei ole raameja, tulee osaamista.


Odottaisin vielä vastausta kysymykseen, mistä olet mun kanssa siinä yhdessä postauksessa eri mieltä? Olisi hyvä jos me päästäisiin tässä perinteisyyskeskustelussa vähän eteenpäinkin välillä. Minun postaukseni ovat nimenomaan heille osoitettu jotka niputtavat enemmän ja erottelevat vähemmän. Olen nähnyt paljon vaivaa ja yrittänyt muotoilla kiltin neutraalisti, joten olisi kiva jos ketjussa kerrottaisiin missä menee pieleen tai mistä pitää vielä puhua. Vaikeneminen kuoliaaksi sopii kieroon politiikkaan, mutta ei siihen jos me halutaan oppia täällä yhdessä. Ei tässä pidä olla kyse siitä että halutaan ajaa jokin agenda läpi tai välttää konsensuksen saavuttaminen. Minulle sopisi niin hyvin jos tämän ketjun jälkeen ajattelisin asioista eri tavalla, koska se tarkoittaisi vain väistämättä viisastumista.

[Kari Aittomäki]

Kiitosta vastauksesta.
Itse olen aina tykännyt wadosta, poislukien ne jotku päälleliimaukset.
Zwartjesin leireillä pääsin oikeasti oppiin sitä pakottomuutta ja mua huvitti luinka lähellä se oli Ashiharan myötää/täräytä-maailmaa.

EN kai ole tullu kertoneeksi miksi se kiukkari tuli sitte valituksi.
Mullahan oli tää että koin shornjin sekä hyvänä että huonona, itelleni siis.
Ne treenit oli vaativia koska ne oli kömpelölle hankalia.
Joka taas oudosti auttoi, kun piti kohdata tosi-isoja.

Huomasin kuitenki yhdisteleväni vanhaa gojua ja käyttäväni kovin mielelläni raakaa voimaa, kaskun olin poikkuksetta vahvempi pituuseroista huolimatta.
Wado oli sellanen välipysäkki matkalla, kävin vilkasees ashiharaa heti ne kirjat saatuani.
Mutta kiukkari nyt kuitenki oli niinku se juttu, traditionaalinen ja väkevä tyyli.
Sopiva kaikin puolin.

Mistä asiasta olen erimieltä...
Pikkuseikasta, karatenimen käytöstä.
Mulle ja suunnilleen kaikille se on yleisnimi.
Ja mä tarkoitin nimenomaan että mä tunnistin tuo tekemisen raamit, seisontojen rakenteen
(osalla vuoti), tekniikan sisäisen rytmityksen, tekotavan.
Mä olen tehny tota.

Ei siis kyse ole lyönti=lyönti-ajattelusta, vaan tekotavan tunnistamisesta.
Jos se näyttää karatelta ja tuntuu karatelta, se on karatea.
Wado ei tunnu jutsulta vaan källikaratelta.
Vähä niinku Ashiharakin.
Tätä mä vaan.

[Jussi Häkkinen]

Aakkosten tunnistaminen ei tarkoita, että osaa kielen.

[Kuhmu]

Aakkosten tunnistaminen ei tarkoita, että osaa kielen.

Täsmennätkö tuota?

[Lasse Candé]

Mä olisin samalla linjalla tuosta että Karin perusteellinen viesti ansaitsisi perusteellisempaa vastausta, vaikka vähän ympyrää kierretäänkin. Ympyrästä huolimatta, kirjoitan itse hieman spekulaatiota.


En suinkaan tarkoittanut raameilla asentoja vaan systeemiä. Asentovoimantuotto on täysin universaaleja periaatteita noudattava teoriasetti, eikä eronne pohjimmiltaan tyylien välillä juurikaan. Toki sisäiset ideat voivat erota, mutta pohjimmiltaan nekin ovat samoista rakennuspalikoista tehdyt. Asentojen viat näkee jo sillä että on ollut kehonsa kanssa tekemisissä. Ne näkee usein vielä paremmin jos on treenannut kamppailullista asentovoimantuottoa ja vielä paremmin jos vastaavuudet omiin tekemisiin ovat suuret.

Tarkoitin raameilla tyylin "sisältöluetteloa" ja mahdollista opetusjärjestystä. Perinteisen karaten kohdalla, jos olen oikein ymmärtänyt, ulkoista kataa, sen karkeasisältöä ja sen soveltamisen periaatteita. Ellen ole ihan väärin ymmärtänyt niin moderneissa tyyleissä selostukset tietylle liikkeelle poikkeavat usein perinteisten selostuksista, vaikka toisaalta kai usein ovat kohdillaankin. Edelleen, ellen ole väärin ymmärtänyt tässä kohtaa saattaa kadota se miten tietty kata on alunperin ollut kokonaisuus ja muuttua "satunnaisemmaksi" tekniikkakokoelmaksi. Riittävän kauan kun kahlaa läpi karatekenttää, varmasti törmää suurimpaan osaan tekniikoista, mutta tämä ei vielä takaa sitä että ne on lajiteltu alkuperäiseen tapaan kokonaisuuksiksi. Itseasiassahan samat tekniikat löytyvät about mistä tahansa lajista.

Vielä asennoista... Olen käsityksessä että asennot ovat suht uusi keksintö, noin niinkuin "standardoituna" ja yhtenäistettyinä. Varmaan hyvä keksintö ja ainakin sopii siihen että perinteinenkin karate lienee melko suurissa määrin modernisoitunutta opetusjärjestelyn mielessä. Ja sitten vielä dynamiikasta. Monien laji-ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa (varsinkin kiinalaispuolella) ollaan jatkuvasti törmätty siihen konsensukseen että kehonkäytön tapa - se moottori - on tärkein tyylien määrittelijä. Lähes missään modernissa karatessa ei käytetä shuritetyyppistä lantiovoimantuottoa, varmaan koska kilpailussa on hyvä tehdä ajoituksella: "1". Toisaalta jos voimantuotto on kohdillaan, perinteisen karaten väki alkaa zoomaamaan sisältöpuolta. Leikin itse ajatuksella että jotta kahdessa koulussa olisi kyse samasta asiasta, täytyy sekä sisältöjen että kehonkäytön olla pääpiirteissään yhtenevät. Varmaan kinukit kyttää enemmän sitä kehonkäyttöä koska siellä päin on kadotettu niiiin paljon? Kenties myös (melko yleisesti kai) haasteottelullisemmasta lähtökohdasta johtuen?

[Jussi Häkkinen]

Lähes missään modernissa karatessa ei käytetä shuritetyyppistä lantiovoimantuottoa, varmaan koska kilpailussa on hyvä tehdä ajoituksella: "1".

Suoran lyönnin voimantuotto on käytännössä aina "1". Mikäli ollaan tilanteessa, jossa ei ole tilaa tehdä tuota "1" -voimantuottoa, on tarpeen ensin tehdä tilaa - "1" ja sitten lyödä - "2". Eli ei latausta tms. jos ei tarvita latausta.

Uketekniikkapuolella ("torjunta" ei ole tähän kovin hyvä nimi) toimitaan usein/lähes yleensä etäisyyksillä, jossa välitön tehovoimantuotto "1" vie kehon asentoon, josta vastaavanlaisen kehovoimantuoton lyönti olisi joko mahdotonta tai tehotonta suorittaa. Tämän takia uketekniikoissa (hmm, "vastaanottotekniikka" lienee kohtalainen nimitys) on usein mukana jatkotilanteko tehovoimantuoton jälkeen ("1 - 2"), josta voidaan suorittaa tarpeeksi voimakas lyönti (tai muu valittu toiminta) - jälleen "1".

Kilpaottelussa ei sinällään ole suurta tarvetta muuhun kuin "1" -voimantuottoon, eikä senkään tarvitse olla kovin voimakas sinänsä - vain kriteerit täyttävä. Näin on loogista, että toiminta on muotoutunut sääntöjen mukaiseksi.

[Kari Aittomäki]

Aakkosten tunnistaminen ei tarkoita, että osaa kielen.

Kunnioitettavaa pyrkimystä rehellisyyteen.

Aika aakkosissa toki mennään, nuohan on ikäänkuin itsestäänselvyyksiä.
Kehonkäytöstä..
Mä näen sen beisingin ikäänkuin optimisuoritteena, tai pyrkimyksenä, jonka saavuttamiseen tilanteessa se treenin monomaanisuus on oiva väline.
Oikeessa paikassa 60% optimista on jo aikamoinen suorite.

Tästä kamaepuolesta mulla olis tosiaan Lassen kans samankaltanen mielipide, vaikka olen lukenut joittenkin okinawatyylien edustajien (kojo ryu) tosipaikassa kamaeta ikäänkuin uhkana käyttäneenkin.
Mutta ne tuntuu ikäänkuin japanialaisen ase-kamppailun..
tai jopa fasismin..
päälleliimaukselta?

Kilpaottelussa ei sinällään ole suurta tarvetta muuhun kuin "1" -voimantuottoon, eikä senkään tarvitse olla kovin voimakas sinänsä - vain kriteerit täyttävä. Näin on loogista, että toiminta on muotoutunut sääntöjen mukaiseksi.

Tämä pitää paikkansa, mutta perinteistä voi pitää kiinni ikäänkuin temaattisella tasolla.
Tässäpä pari kultavuosien karatejermua, ranskalaiset Jaques Tapol ja Marc Pyree:
[youtube][/youtube]

Tuo on nyt sitä senajan hippaa.
Molemmat jätkät on toki maailmanmestareita mutta silti lujaa semifinaalitasoa.
Tapol tosin onnistu mahdottomana pidetyssä' ja kaato itsensä Pat McKayn, 1986.
Kuten näkyy, ajotus on kohdallaan, räjähdykset sitäluokkaa että jos jokunoista vedoista menis pitkäks ni sangdjöö..
Tekniikassa on kimmo-ominaisuuksien mukanaantuomaa lantion vajaakäyttöä ja ylävartalo-painotusta eikä käärmeiskuja paljo näy.
Koska messiersit esittelee kilpakaratea pelkistetysti.

Voinkertoa että saleillaan tuo sama ajoitus ja keilankäyttö palvelee myös perinteisempää "karatella-niskaan"-haentaa.
Mä katselen puolueellisin silmin koska aikanaan mä pysyin tossa kyydissä, en hyvin mutta pysyinpa kuiteskin.
Mutta kyllä tuo munmielestä on karatempaa kuin moni perinteisempänä tarjoiltu.

[Lasse Candé]

Eihän tässä käsittääkseni ole kyse siitä minkä kukakin kokee "karatemmaksi", joistain mielikuvatason juttujen pohjalta tai muuten vain kokemuspohjansa kautta. Tässä ketjussa olisi kai tarkoitus erotella perinteisiä moderneista ja "puolimoderneista". Ei siis haeta "The Real Karate":a vaan pähkäillään periytymisiä jne sekä sitä miten se näkyy missäkin tekemisissä. Ja tässä "karate" ei ole mikään superlatiivi vaan ihan vain nimi.

Fiilikseni on että jonkinsorttinen konsensus on jo täällä saavutettu siitä että myös modernimmat karatet ovat karateja ja ollaan menty erottelussa pidemmälle perinteisyys/modernisuus -asteelle. Ja nyt viimeaikoina ollaan vielä jatkettu modernin jakamisella erinäisin termein sekä tunnustettu että ovat perinteisiä, mutta uudempia perinteitä kuin perinteinen karate. Tuosta viimeisestä, eli että ovat eri perinteitä, ei kai vielä olla saavutettu konsensusta, valitettavasti.




Asennoilla en tarkoittanut "kamae":ta, vaan "tachi":a (-dachi). Ero on siinä, että kun siitä mitä yleensä kutsun asentovoimantuotoksi oli puhe, ollaan enemmän tachien maailmassa. Kamae viittaa enemmänkin oppeihin siitä miten kannattaa ja voi itseään kantaa sekä näiden tuomiin asetelmiin ja taktiikoihin, kun taas tachit liittyvät yleisemmin voimantuoton analysoimiseen. Tacheja tulee äkkiseltään mieleen kolmenlaista: loppuasennot, alkuasennot ja staattiset perusharjoitteluasennot. Suurin osa asennoista (kuten esim zenkutsudachi - etuseisonta, etupolvi koukussa) voivat olla molempia. Sellaisten asentojen taas kun kibadachi (ratsastusasento), voi ajatella olevan staattisia perusharjoitteluasentoja. Ne ovatkin hyviä esim symmetrisyytensä takia. Loppu- ja alkuasennoissa pitäisi harjoittelussa tähdätä sellaiseen elävyyteen että "tuntee liikkeen paikallaanolossa". Eli ei pidä lukita itseään noihin asentoihin. Ei oikeastaan staattisiinkaan, vaikka siinä paikallaan möllöttää.

Tachit ovat yleensä liioiteltuja, jotta opettavat mekanismit selkeästi ja jalostavat kehoa. Hauskaa kun usein kuulee puheenvuoroja "luonnottomien asentojen" tehottomuudesta tositilanteessa. Kun ne eivät sinne ole tarkoitettukaan. Toki jollain treenimetodin moittijallakin voi joskus olla jokin pointti ja selvästi onkin, kun kovin laaja asentovoimantuottoajattelu on lajikentässä lopultakin melko harvinaista. Taitaa painottua lähinnä karateihin ja Kiinan lajeihin.

[Kari Aittomäki]

Tota.. termeihin takertuminen tuppaa hyydyttään keskustelun.
EN siis ole arvottamassa mihinkään suuntaan.
Tuola aiemmin vaan esitettiin suunnilleen niin että skabatreeni etäännyttää perinteisestä.
Näin tuppas juu käymään Suomessa ja etenkin stadissa.
Karatesta tehtiin urheilupeliä..
Jopa tehon kustannuksella, vaikkakin harvammasti.

Mutta tuossa esimerkissäni kovan luokan skabaajat esittää nimenomaan pistekaraten periaatteita hyvin vankasti perinteeseen nojaten.
Ikäänkuin aitokarateksi.
Toki galleilla onaina ollut sellanen omankaltasensa panache siinä karatessaan, mutta minusta Pyree & Tapol toteuttaa hyvin kauniisti ja... niin, traditionaalisesti.

Mullen taasen sekä kamae että dachi on yleisnimiä, kamaen ollessa passiivisempi muttei välttämättä.
"Liikkeetön liike", eli räjähdysvalmius on dachille ominaisempaa.
Itse olen aina inhonnut ja pitänyt epäuskottavana karatekaa joka rönöttää asennossa, vaikkakin kuinka korrektissa.
Luontasena myllyttäjänä haen itse asentoon jännitettä, lopultakin hyvin ykisnkertaisin konstein, mm. erilaisin esijännittein.
Jopa aikidossa näin tein ja sain lopulta jopa kiitosta asiasta, jahka sain "veden virtaamaan" kunnolla.

Tossa liikkeettömästä liikkeestä esimerkkinä toimikoon vaikkapa noitten kahden ranskalaisen gallikaratelle tyypillinen matsiasento, kädet alhaalla ja hartiat rentona, kroppa kuin viritetty vaijeri.
Todella kaunis ja perinteinen ja äärimmäisen keskittynyt tapa toteuttaa.
Sitä oli aina hieno väijyä.

[airakti]

Perinteinen Karate, mistä se alkaa.... Hyvin oivallettu jossain vaiheessa ketjua, alkuperäinen Karate... Siis jos olen harjoitellut Karate 3v, niin sillähän on jo perinteitä, alkuperäinen Karate, siitä en tiedä mitään, ja väitän että tällä foorumilla kukaan muukaan ei ollut paikalla todistamassa, historiassa on se ikävä puoli että se ei muista huonoja puolia. Erittäin korkealle arvostamani vanhan Karaten opettajan ensimmäinen lause leirillä oli että ei tämä toimi Karate vs Karate, what a fuck, mihin sitten, hakataanko mummoja??? MUN mielestä perinteinen Karate eroa mitenkään nykyisestä Karatesta mitenkään: Se joka on tajuissaan tai hengissään, on voittaja. SE on Karatea.