Tohtori Krabola

[Tohtori Krabola]

14. heinäkuuta

Eilen jouduin haukan uhriksi. Toissailtaisen suunnistuksen aikana onnistuin jollain tavalla suututtamaan tämän ylvään linnun. Kello kaksitoista, keskustorin kulma ja yllätyshyökkäys. Olin tehnyt heti herätessäni tehnyt aivan oikeanlaisia asioita: maannut rauhallisesti lattialla, huhuillut ja juonut virvoitusjuomia. Automatkalla oli poikkeuksellisen hyvä olo, eikä kuoppainen Teiskon hiekkatie lannistanut minua. Ehkä juju oli siinä, että auton pysähtyessä Finlaysonin kulmalla haukalla oli hyvät näkymät olinpaikkaani. Peltilehmä oli onnistunut hämäämään sitä. Torille tepastellessani olo muuttui hilpeästä ankeaksi.Savupäinen haukka merkkasi minut, koska se tiesi että en käy usein suunnistamassa.

Urheilun maailmassa asiat ovat kuitenkin aika mukavassa etumyötäisessä. Olen innoissani siitä, että juokseminen ja geökätköily ovat niin yhteensopivia. Erinäisten purkkien perässä olen tähän mennessä juossut Tervossa ja Lempäälässä. Aikaisemmin vain musiikki motivoi minut lenkkipolulle, mutta salakerhoharrastus jopa patistaa miehen liikkeelle. Löytämisen riemu on niin hieno asia, että sitä on vaikea kahlita.

Geojuoksu 60 min
Core training 60 min
Venyttely 45 min
Geojuoksu 60 min
Core training 60 min
Jalkapallo 60 min
Core training 60 min

[porky]

pian on sunnuntai

[Tohtori Krabola]

31. elokuuta

Sunnuntai oli ja meni. Hyvä niin, että voi odotella seuraavaa tulevaksi.

Kävin muuten viikonloppuna Espoo Cinéssä. Ennen näytöksiä oli aikaa, joten kävin testaamassa espoolaisen Stockmannin. Ties vaikka joutuisi eri aikavyöhykkeelle tai markka olisi käypää valuuttaa. Olin vailla toimivaa ja oikeanväristä vyötä, joten harhailin junnu/musiikki/elokuva-osastolle, josta löysin mieleiseni kohtuuhintaisen ja nuorekkaan vyön. Viereisellä kassalla asioi Alexander Stubb. Hän oli samoilla asioilla liikkeellä, mutta pisti paremmaksi suoritti pienen striptease-esityksen kassalla. Oma rasvaprosenttini ei ole niin mieltähivelevällä tasolla, että olisin lähtenyt yrittämään jalkapallotuuletusta tai klassista Hulk Hogan - sisääntuloa. Tyydyin vain maksamaan ostokseni ja syrjäsilmällä vilkuilin vieressäni tapahtuvaa julkista toimenpidettä. Ministeri osti mustan ja minä oranssin vyön, kummatkin olivat silmin nähden tyytyväisiä ostoksiinsa.

Oli minun ensimmäinen kerta festareilla ja Tapiolassa. Rouhean itäsaksalainen arkkitehtuuri on tehnyt mukavia keskuksen rakennuksille ja miljöölle. Siinä keskellä pasteeraava vesiallas kokoaa ympärilleen Mustanmeren tuulia nuuskivia rakennuksia. Esillä on paljon valkoista, suoraa ja lasia. Vähän niinkuin kaikki rakennukset olisivat alunperin suunniteltu uimahalleiksi, mutta sitten jossain palaverissa on mukaan lähtenyt väärä mappi ja on ollut pakko soveltaa. Yllättävää, mutta viihdyin paremmin Tapiolassa kuin elokuvissa. Valitsemani elokuvat, Les Contes de la nuit ja the Turin Horse, eivät säväyttäneet. Ehkäpä näin oli tarkoituskin. Sain väliajalla nauttia Sokos Hotel Tapiola Gardenin poolside -imusta, kun imuroin suuhuni juustosalaattia (listan halvin melkeinruoka). Myös Kino Tapiola lämmitti mieltä merellisellä virtaviivaisuudella. Selkeät sävärit lapsuudesta - Vuosaaren uimahalli on se kokemus johon vertaan kaikkia muita uimahalleja.

Samaisena viikonloppuna otin osaa seurani taiteiden yön esitykseen. Siihenkään en ollut mitenkään valmistautunut, mutta koska olin erehdyksessäni ottanut mukaan treenit vaatteet ja esiintymisasun, oli minun pakko tehdä jotain. Meni vähän sinne ja tänne, mutta tuntuma oli edelleen aika mukavasti hyppysissä. Hyppypotkut lähtivät edelleen melko kevyesti ja venytyspotkut heiluivat sinne minne pitikin - kohti otsaa. Esityksen jälkeen vertailimme poikien kanssa kamerakalustoamme. Minun ei ollut isoin, mutta ehdottomasti minun käteen sopivin ja turvallisin.

Niin, mutta, sitten pääasiaan eli jumppaan. Tänään olin ensimmäistä kertaa maanantaina alkaneella Tampereen voimistelijoiden aikuisvoimistelu-kurssilla. Edellisestä kerrasta onkin ehtinyt kulua esikoiseni verran aikaa (sattumaa vai ei?). Olin itsevarmasti liikkeellä Tang Lang -housuissa ja FLADD -paidassa - se kertoo, että olen menevä tyyppi ja osaan käyttää jotain eksoottista lanteenravistelutekniikkaa. Alkulämmöissä oikea nilkkani sitten kertoi taas menneistä ja pyörähti ympäri kahdesti. Hieroin sen taistelukuntoon ja jatkoin hammasta purren kauriinloikkia ja pallonhalaushyppyjä. Alkoihan se siitä vetreytyä. Otin ensikosketuksen trampoliiniin, jota olen vierestä monesti seurannut ja hypistellyt. Pari kolhua ja temppua viisaampana siirryttiin trampoliiniradalle, joka olikin jo tutumpi. Se ei kuitenkaan estänyt hiertymien syntymistä herkkiin kämmeniini. Hauskaa oli palauttaa mieleen tasapainoaistia sekoittavia temppuja. Lopussa tehtiin lihaskuntoa, joka sisällöltään tuttua Questaon keskivartalotreeniohjelmasta. Samoja ärsyttäviä kiikkuja ja hankalia hinkkauksia. Mutta kylläpä on jälkeenpäin mukavan suora olo. Opin pari uutta venyttelyasentoa jo valmiiksi laajaa valikoimaani. Aika kivasti ekaksi tunniksi.

Kotimatkalla oli pakko luukuttaa Hittibuumi nelosta c-kasetilta. Voluumi oli juuri sen verran kova, että alkoi nolottamaan.

" onclick="window.open(this.href);return false;

Kungfu 60 min
Voimistelu 90 min

edit tagit kuntoon.

[Tohtori Krabola]

7. syyskuuta

Olen ollut erityisen innoissani uudesta lelustani. Sanoin hankkivani sen ammatillisista syistä (osittain kyllä), mutta rehellisesti sanottuna on vaan kiva omistaa kelpo kamera. Kesätöistä saamani palkka maksoi siis rungon, mutta olen nyt ilman kunnollisia linssejä. Tällä hetkellä lainassa on Sigman 20 millimetrin laajakulma, joka on aika herkku. Kumpa vaan olisi jonkun toisen rahakirstu josta kaapia kokoon tarvittava kolikkokasa.

Aamupäivästä tehtiin se pyöräretki, joka piti tehdä jo eilen. Kyllähän sitä voi ämpärisateessakin pyöräillä, mutta on paljon miellyttävämpää kuunnella hyväntuulista kuin uitettua lasta turvaistuimesa. Kuten muutkin hyvät reissut, tämä alkoi pysähdyksellä varikolla. Saigon Mai tuli tutuksi Kissanmaalla asuessa ja halusimme verestää muistoja. Seisovassa pöydässä oli herkut ja antimet. Seinällä taulutelevisio ja saippuasarjat. Tupa täynnä töissäkäyviä ihmisiä. Kaikki ennallaan. Ravintola-arvioissa joku oli turhaan lytännyt ravintolan antimet, maut olivat juuri kohdallaan currytofussa ja kanassa thaimaalaisittain. Omistajanaista taitaa huolet painaa, koska ei ollut enää oma iloinen itsensä. Ehkäpä näitä naamoja on nähty jo vähän liikaa. Kassalla maksaessani tuli samanlainen olo, kun joutuu seisomaan liian pitkään huoltoaseman vessajonossa. Tää on jo nähty, eiks voitais tehdä jotain muuta?

Välimaastoon piti saada vähän toimintaa, joten pistin Wiin pöhisemään. Oli viime kerrasta jäänyt vähän hampaan koloon kun hävisin tenniksessä nelinpelin joillekin täysille n00beille (itsellänihän on jo 500 pistettä). En osaa ottaa tarpeeksi rennosti. Aina pitää yrittää kyykyttää vastustaja. Ne takakäden pommit menee lähes poikkeuksetta yli laidan. Pelikäden vaihtaminen lennosta on aika hyvä tapa saada erilaista tuntumaa pallopäisiin peliukkoihin. Olen pimpannut hahmostani niin kehnon pornostaran näköisen että välillä pitää tirksua.

Jumpan maailmassa tapahtui tunti numero kaksi. Varaosamessujen (!) takia Messuhallin vuorot on siirretty Visuvesihallille, joka oli selvä downsiftaus. Tilaa on selkeästi liian vähän ja jumppakärpäset ei mahdu oikein minnekään kunnolla. Meidät aikuismöhkäleet laittettiin loikkimaan takaseinän tuntumaan. Alkulämmössä oli mukava vire päällä. Kello kuuden urvahdus sohvan nurkalla auttoi selvästi laiskaan oloon. Hypyt lähti lennokkaasti. Nilkkatuki piti jalan kurissa eikä tullut mitään nurinaa olkapäästäkään. Paitsi sitten kun tein takaperinkuperkeikkoja kuppiasentoon (lue = punnerrusasento). Uryun jälkeinen olkapää ei osaa olla kiukuttelematta, kun sitä vähän murjotaan.

Pientä nurinaa huomaan niskaan muodostuvan. Vetäjät eivtä selvästikään ole kiinnostuneita, miten näitä kaikkia puskahyppyjä suoritetaan. Kunhan vaan juostaan tramppaan ja toivotaan ettei niskat katkea. Tai sitten mennään tekemään kuperkeikkoja puomin päälle. Toivon hartaasti, että tämä touhu alkaa jossain vaiheessa muuttua ammattimaisemmaksi. Ettei tarvii ruveta tekemään reklamaatiota. Oho, taidan vihdoin tajuta miten aikuinen käyttäytyy. Se valittaa silloin, kun siihen on aihetta.

Hooray for me.

Wii 30 min
Voimistelu 90 min
Venyttely 30 min

[Tohtori Krabola]

12. syyskuuta

Jumppatunti numero kolme. Sinne saavuttiin jumppatoverini kanssa myöhässä, koska olin liian innoissani pelannut Wiitä yli sopivan liikkellelähtöajan. Onneksi treenit olivat Visuvesihallilla. Ompa muuten typerä nimi hallilla. Lähes yhtä typerä on hallin ulkonäkö. No joo, valmiiksi hiet pinnassa ei ollut hirveän vaikea lähteä konttaamaan pitkin permantoa.

Samoilla eväillä jatkettiin eteenpäin. Alkulämmön jälkeen tehtiin kolmen pisteen temppurata - puomitutina, ponnahduslaudan kauhut sekä niskavaurioalamäki. Rinki pyöri ja jokainen vuorollaan pääsi ylittämään itsensä. Tai alittamaan, sehän on ihan fiiliksestä kiinni. Takaperinkeikka tehtin vielä niskoilla. Pitää mennä takapihalle ähisemään, jotta nuo niskat saataisiin kuntoon. Ponnahduslautatuntuma ei ole kadonnut minnekään, helpotus. Puomin päällä tehtiin ja muutakin kuin tutisevia polvia. Tänään ojenneltiin jalkoja, kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja pikkuruisia hyppyjä.

Alkaa taas tuntua siltä, että treeni löytänyt tiensä elämääni. Aika muhevaa. Tänään lähdettiin hallille ilman suihkukamoja ja treenihousut oli vedetty jalkaan jo kahta tuntia ennen. Aivan toisenlainen tuntuma lähtöön, kun ei tarvitse stressata että meneekö hienot arkihousut tuhnuiseksi hikikamojen joukossa.

Kotimatkalla soi Michael Jackson. Äänentaso oli uskollisella tasolla eli sopivasti ja ehkä vähän liikaa.

Wii 45 min
Voimistelu 90 min
Venyttely 30 min

[Elina]

Mitä? Olitteko te ponnarilla? Me ei oltu Käveltiin vaan etu- ja takaperin kolmella puomilla, kokeiltiin kuperkeikkaa/kärrynpyörää yhdellä puomilla ja tehtiin jotain hyppyjä sillä. Ja sitten käsilläseisonnat ja päälläseisonnat ja jotain juNppaa...

[Tohtori Krabola]

No te saitte päälläseisontaa. Kaipa treeninvetäjätkin haluaa vähän vaihtelua.

[Tohtori Krabola]

14. syyskuuta

Muutaman kotipäivän jälkeen oli jotenkin vaikea asennoitua koulua varten. Tiedossa oli kyllä hyvä luento. Ensin vaan piti saada vaimo ja lapset pakattua neuvolakäyntiä varten. Yllättävän paljon aikaa saa tuhlattua pienokaisten paketointiin ja vaippojen vaihtoon. Vaipat tulee siis alle, ei päälle. Itselle jäi ruhtinaallinen puolitunteroinen, jonka aikana ehdin mainiosti suihkuun ja vaatteisiin verhoutumiseen. Suihkun jälkeen on mukava laittaa puhdas paita päälle. Jos erehtyy vetäsemään päälleen puolipitoisen ritkulan, on olo välittömästi vähän nuiru. Tuntuu kuin olisi jonkun muun paita päällä. Haju on outo ja se tulee kyseenalaistaa joka kerta - enhän minä haise noin pahalle?

No, aamulla harmikseni huomasin että muistikirjani on täynnä eikä palkka ollut vieläkään tullut. Onnekseni löysin kirjahyllystä muistion, jota olin käyttänyt viimeksi neljä vuotta sitten. Sivuille oli yritetty piinaavan hosuvalla käsialalla avata sanallisesti (turhaa hommaa) Shui Jiao -leirin salat. Muistaakseni olin raapustanut nämä hätäraakut ruotsinlaivalla. Aikaa ennen lapsia. Muutama hymynyritelmä kihoaa suupielille, kun muistelen reissua.

Luento oli kiinnostava ja sain tuherrettua isoja ja paksuviivaisia tuherruksia muistikirjaani. Taisi sinne jotain tekstiäkin eksyä. Opin esimerkiksi sellaista, että mainoskuvausten maailmassa ei kannata suututtaa ketään. Ja töiden perässä voi päästä vakka Etelä-Afrikkaan tai Sloveniaan. Kuvaaja joka tulee luennolle ilman kenkiä ja jonka käsissä on tatuointeja, ei voi olla läpeensä paha ihminen.

Luennon jälkeen piti istua työryhmäpalaverissa. Ensi viikolla alkaa kuvaukset ja ihmisille annetaan viimeinen mahdollisuus tajuta, mihin on lupautunut. Itse tiedän että ensi viikolla tulen nukkumaan huonosti ja operoin kameraa hankaloissa asennoissa ja rämmin puroissa ja soissa. Niin ja tämän kaiken lisäksi, perheeni joutuu nukkumaan ilman minua. Se on asia, jonka kanssa minun on vaikea elää.

Palaverin jälkeen pyöräilin kuin mielipuoli kotiin. Energiaa oli koneistossa tavanomaista vähemmän, mutta poljin Lapintien ylämäen kuin piesty koira. Ehkä oranssi sadetakkini antoi minulle tarvittavat energiarahtuset. Kotona söin sekavan ja hätäisen päivällisen (nuudeleita ja kidneypapuja) ennen kuin piti lähteä teinivoikkaan.

Visuvesihallilla oltiin hyvissä ajoin. Maanantainen myöhästyminen pisti sisäisen kellon edistämään viidellätoista minuutilla. Halli puoliksi tyhjä ja se tuntui jotenkin mukavalta. Takajaloissa oli huomattavissa pientä jäykkyyttä. Päällä oli musta TL-paita, jonka kaula-aukko on liian tiukka. Hikoillessa sellainen pieni harmi unohtuu. Merkillepantavaa oli myös se, että söin evääni aivan liian myöhään. Alkulämmön aikana suoritetut helmankorotukset toivat melkein maapähkinävoileivän jäämät takaisin suuhun.

Fiilis oli hyvä ja pää suurin piirtein selvä. Jo tutuksi muodostunut esterata järjestäytyi samalla tavalla, mutta temppuja oli hieman varioitu. Paikalla oli edelleen puomitutina ja ponnahduslaudan kauhut, mutta niskavaurion sijaan tänään tehtiin arabialaista. Jälkimmäinen on aina kuulunut henkilökohtaisiin suosikkeihin, joten jaksoin panostaa siihen eniten. Sain myös yhden hyvän vinkin, jota en ole aikaisemmin saanut. Loppuun päästiin kokeilemaan isoja trampoliineja, joissa sai uhmata henkeään tai vaihtoehtoisesti yrittää pysyä pystyssä ja tehdä haarahyppyjä ja keräkaaleja. Itse tein yhden suht onnistuneen haarahypyn ja tuli alas. Nivunen kertoi, että treeni riittää tältä erää. Loppuvenyttelyssä ei avattu yhtään spagaateja, joka oli mielestäni mälsää.

Kotimatkalla kävin Valintatalossa ostamassa Gainomaxin ja sitruunan makuista mehuvissyä. Ulkona satoi pientä riitettä ja proteiinijuoman tyhjentäminen kaupan edessä tuntui hyvältä idealta. Auton stereoissa soi edelleen MJ. Volyymi oli lasikorvilleni kelvollinen. Toisaalta, kun ajaa tämän näköisellä autolla, ei musiikkivalinta taida jäädä ensimmäisenä mieleen.

[Tohtori Krabola]

28. syyskuuta

Välillä tulee hetkiä, jolloin tulee miettineeksi onko tullut tehneeksi oikean uravalinnan. Todella raskaat kuvaukset (fyysisesti), jotka sijoittuivat Pohjanmaallee, päättyivät toissapäivänä. Pää on vielä jossain Sulvan ja Parkanon välimaastossa. Paluu kotiin tuntui niin hyvältä, että arki oli kuin hattaraa. Ehkäpä juuri tästä syystä uravalinta on sittenkin osunut kohdalleen. Eipä tarvitse valittaa, että on liikaa vapaa-aikaa.

Jos vielä avataan vähän lisää viimeviikon tapahtumia. Maanantaina lähdettiin siis kuvaamaan lyhytelokuvaa, jonka työnimi on Motelli. Parkanosta löytyi elokuvateatteri, joka sopi täydellisesti tarkoituksiimme. Paikalliset olivat yhteistyökykyisiä ja ihmisen oloisia. Valitettavan harvinaiseksi käyvä filmi on media, johon liittyy paljon ulkokohtaisia arvotuksia. Monen kuvaajan mielestä filmille pitää kuvata sen takia, koska vain silloin on varteenotettava kuvaaja. Minä pidän filmistä, koska siihen sisältyy samanlaista käsityötä kuin valokuvakameroiden kanssa työskentelyyn.

Ei ole yhtäkään elokuvaprojektia, jossa ei tapahtuisi jotain lähes katastrofista joka lähes tulkoon estäisi kaiken työnteon. Itse yritin vaikeuttaa kuvauspaikalle pääsyä ottamalla rikesakon Ikaalisten kohdalla. Oli ensimmäinen kerta, kun pääsin istumaan poliisiauton takapenkille. Kovin siistinä pitävät autonsa. Ei moitittavaa. Sakko on kuitenkin maksettava itse, koska koulun mielestä olin syypää siihen että kulkupeli ja siihen liitetty peräkärry päättivät hajota kesken ajon. Myös tuotantotiimi yritti näännyttää työryhmän Sulvan kraaterissa, mutta vararavinnon turvin selvittiin 13 tunnin työpäivästä lähes ruoatta.

On se jännä miten ruoasta ollaan aina ensimmäisenä tinkimässä. Jotenkin on vaikea paukuttaa tuotannon ihmisten kaaliin, että ilman ruokaa ei jaksaa painaa pitkää tai edes keskipitkää päivää. Kylmä ja väsy voi olla, mutta nälkä siihen kaupan päälle on jo liikaa. Siinä vaiheessa alkaa tällä kollilla sappi kiehua.

Koko työryhmä näyttelijöitä myöten olivat enemmän tai vähemmän jonkun keuhkosilsan vallassa. Järjetöntä yskimistä ja valuvia neniä joka käänteessä. Olisi ollut ihme, jos olisin onnistunut pysymään puhtaana. Puolitoista inkivääriä auttoi melko pitkälle, mutta lauantaina palellutin itseni Onnelan pihassa.

No, kaikesta selvittiin ja tuli nähtyä paljon tasankoa jota Pohjanmaaksi kutsutaan. Siinä kaikessa tyhjyydessä on jotain kovin rauhoittavaa. Se on sama mihin suuntaan huutaa, niin yksinään saa kiukutella. Sellaisessa elintilassa kaipaa ihmiskontaktia kummasti. Ehkä siitä syystä paini on niin suosittua sielläpäin. Ystävyyttä hierotaan vaikka väkisin, kun ei yksinään viitti piehtaroida.

Jumpassa oli flunssan jälkiliepeet mukana, mutta mielestäni tsemppasin kiitettävän arvoisesti. Nippelimessut olivat loppuneet ja treenit palanneet Pirkkahallille. Se oli mukavaa. Visuvesi ei oikein soveltunut voimisteluun. Liikaa graffitia ja liian vähän urheilumieltä. Tänään yläosana oli kerraston yläosa. Se näyttää kuitenkin tarpeeksi tekniseltä paidalta, ettei tule käytävillä kalsarihuuteloita. Siinä on mukava liikkua, koska se myötäilee ihoa ja tekee ryhdistä jäpäkämmän. Nilkkatuki oli varmuuden vuoksi jalassa, vaikka tänään olisi varmaan voinut jo kokeilla ilman sitä.

Eteenpäin puolivoltti on aina ollut minulle pienoinen kompastuskivi, mutta tänään se sai tönäyksen oikeaan suuntaan. Hartioista lähtee näemmä kaikki olennainen. Päälläseisominen tuntui jo vähän helpommalta ja käsiseisontaan oli tullut uutta varmuutta. Lenssu verotti jaksamista, mutta parin uuden täkyn saaminen toi niin hyvän mielen että kotimatkalla oli pakko kuunnella lisää MJ:tä. Ensi viikolla vuorossa on Syksyn Sävel ´78 -kasetti.

Tuskin maltan odottaa.

Voimistelu 90 min

[Mika]

No, kaikesta selvittiin ja tuli nähtyä paljon tasankoa jota Pohjanmaaksi kutsutaan. Siinä kaikessa tyhjyydessä on jotain kovin rauhoittavaa. Se on sama mihin suuntaan huutaa, niin yksinään saa kiukutella. Sellaisessa elintilassa kaipaa ihmiskontaktia kummasti. Ehkä siitä syystä paini on niin suosittua sielläpäin. Ystävyyttä hierotaan vaikka väkisin, kun ei yksinään viitti piehtaroida.

Olipa mukava lukea tuota kertomusta muutenkin

[Tohtori Krabola]

Tuli tuossa alkuvuodesta mieleen, että voishan tänne lätistä vähän muutakin kuin vain pelkistä treeneistä. Olis vähän enemmän lihaa luiden ympärillä.

EDIT: Olen tässä pariin otteeseen miettinyt blogin avaamista, mutta jotenkin tänne vihkoon on helpompi kirjoitella.

[Tohtori Krabola]

4. lokakuuta

Syksy on melkein ihmisen parasta aikaa. Aina se vuodenaika, joka ei ole käynnissä tuntuu paremmalta. Viilenevät ja pimenevät illat ovat kirpeänmakuisia ja taas saa pukeutua kunnon vaatteisiin. Kannatan alastomuutta, mutta ulkoilessa on järkevämpää pitää lämmintä ja kaulaasuojaavaa vaatekerrastoa. Se on varmaan sitä vanhenemista, kun kaula ei oikein enää kestä kylmää. Tuli teini-iässä pelattua pihalätkää takki auki kahden kymmenen asteen pakkasessa. Takaisinmaksu on niin sanotusti maksullisen naisen kaltainen.

Tänään oli Pohjanmaalla kuvatun elokuvan viimeinen kuvauspäivä. Koska aina jää jotain kuvaamatta, tänään lavastettiin studioon elokuvasali vanerilevyn ja lamppujen avulla. Ulkona suoritin ihmissolmun Volkswagen Touranin vaihdekepin päällä (emme tehneet aikuisviihdettä). Olalla oli filmikamera ja pakarassa miljoona pientä neulaa. Toinen jää nukahti ennenkuin sain lyhyen kohtauksen kuvattua. Näin kuvamateriaalia, jossa olin hyvin kyseenalaisessa asennossa. Ikaalisten poliisilla olisi varmasti ollut jotain huomautettavaa turvavyön puutteellisesta käytöstäni. Sisällä sain iltapäivän jännät, kun sain poistaa filmin makasiineista ja pussittaa ne ilman ylimääräisiä filminpalasia ja teippejä. On kuumottavaa tietää, että pimiöpussissa on kaikki sen päivän kuvatut materiaalit. Jos pussin vetoketjut olisivat huonosti kiinnitetty, filmi voisi valottua. Tärisevin käsin sain kaiken filmin turvallisesti pusseihin ja kelojen päälle teipit. Tämän jälkeen kuvausten päätöstä juhlistettiin Jaloviinalla. Ehdottomani Smurffi-limonaadi ei ole vieläkään ottanut tuulta siipiensä alle.

Loppupäivä koostui kamerakamojen palautuksesta välinevarastoon sekä lentolippujen tarkasteluun. Pitäisi saada kohtuuhintaiset liput mahdollisimman lähelle Bydgoszczin helposti lausuttavaa kaupunkia. Marras-joulukuun vaihteessa siellä järjestetään elokuva-alan omat kokoontumisajot. Fiksuinta on ilmeisesti lentää Gdanskiin ja matkustaa siitä junalla Bydariin.

Kotona painin pienokaisten kanssa ja ostin Valintatalosta speltti-quinoa-mysliä. Tämä oli hyvä päivä.

Core training 30 min

[Tohtori Krabola]

10. lokakuuta

Tämä on perheemme auton viimeinen kuukausi. Se ei tule enää pääsemään läpi katsastuksesta. Syyt ovat moninaiset, mutta minua autoista enemmän tietävät ovat kertoneet että mittava pohjaremontti olisi tiedossa. Auton maalaaminen kuukausi sitten on ollut jännittävä vaihe auton elämässä. Kirkkaat värit ja hävyttömät kuvat sekä sanat sen kyljissä ovat keränneet katseita. Viime viikolla yksi leijona-verkkareihin sonnustautunut lenkkeilijä näytti siltä, että hän aikoo hypätä konepellin päälle hyppimään. Ehkä iso kirkkovene auton katolla ei ole kaikkien mielestä hauskaa. Itse tirskun asialle lähes joka kerta.

Viime viikolla tapahtui myös yksi iloinen tapaus. Sain vihdoin palkkani kesän ajan töistä. Kahden kuukauden jekutus ja taikasana jolla kaikki alkoi purkautua oli palkkaturvahakemus. Mielenkiintoinen kaksi kuukautta on takanapäin. Viikottainen toiveikas ajatus, että jospa se palkka olisi tällä kertaa tilillä. Joka kerta löytyi joku selitys. Tilitoimiston jampat ovat sössineet, oho ompas päässyt unohtumaan, planeetat ovat väärässä kulmassa ja nyt ei ole hyvä hetki vastata posteihin tai puheluihin. Tiedämpä ensi kerralla pitää hakemusta aina valmiina laukussa.

Teinivoikan maailma sen sijaan rullaa eteenpäin omalla vääjämättömällä tavallaan. Luulen, että se on harhakuvitelmaa, mutta jotenkin permannolla on ahtaampaa kuin aloituspäivänä. Pieniä jumppakärpäsiä vilistää joka paikassa ja keskenkasvuiset telinekärpäset hyörivät takana ja edessä ja aina joku tuntuu ahdistavan. On totta, että aikuisiällä on turhaa tähdätä enää EM-kisoihin, mutta on silti mielekästä yrittää ja epäonnistua kuperkeikassa ja muussa haasteellisessa.

Illan ohjelmassa oli siis puolivoltti ja siihen keskityttiin koko tunnin ajan. Edellisellä kerralla olin hukannut sen jonkin mikä oli aikaisemmin löytynyt. Tänään yritin tavoitella sitä uudelleen. Varusteina oli tankulahousut ja sama punainen kalsaripaita. Nilkkatuki oli edelleen jalassa, koska viikonlopun aikana onnistuin sitä jotenkin nulputtamaan huonompaan kuntoon. Ensin tehtiin patjalle kaatumisia ja sen jälkeen niitä yritettiin tehdä ohuelle patjalle ja ponnahduslaudalle. Minä jatkoin kaatumisten parissa, koska kaatuilu on kivaa. Alan myös pikkuhiljaa tajuamaan, että silloin kymmenen vuotta sitten tein lähes kaiken pieleen. Siihen voi vaikuttaa se tosiasia, että kukaan ei ollut opettamassa asioita. Itseksemme nulpit teimme temppuja ja tulimme alas niskoille ja nilkkojen päälle.

Kotimatkalla kävin Valintatalosta eväitä. Alennusleikkelettä, maitorahkaa ja magnesiumpitoista sihijuomaa (on alkanut taas jalat kramppaamaan). Autossa kuuntelin MJ:tä ennenkuin lähdin liikkeelle. Radiosta kuultuna se kuulosti paljon puhtaammalta kuin c-kasetilta. Toisaalta, pieni tuhnu on aina hyväksi kun on kyse autostereoelämyksestä.

Voimistelu 90 min

[Tohtori Krabola]

Näin taannoin unta, että olin aloitteleva huumediileri. Minä ja tuleva huumeposseni harhaili pitkin öisiä katuja, kunnes pysäytimme Corollan yhden sillan alle. Alus oli täynnä kodittomia ja elämän kääntöpuolen nuolijoita. Minulle annettiin käteen pussi pillereitä ja sanottiin, että minun täytyy myydä kahdella eurolla. Pussi oli noin kilon painoinen. On sanomattakin selvää, että asialla oli todelliset amatöörit. No, lähdin isännän elkein tepastelemaan kohti hapuilevia hahmoja. Etsin käsiini mielestäni surkeimman näköisen ja aloin kurmottaa häntä. Koska en tehnyt tarpeeksi hyvää työtä kurmotuksessa, autosta nousi avukseni huumetoveri. Yhdessä roikotimme reppanaa ylösalaisin, kunnes taskuista tippui tarpeeksi monta kolikkoa. Sen jälkeen avasin pussin ja aloin kaataa sen sisältöä valitsemani uhrin suuhun. Tässä vaiheessa huomasin sen olevan poikani. Huusin hänelle että syö niitä huumeita saatana. Jäin vielä hetkeksi paikalle varmistamaan että huumeet valuivat varmasti Niilan vatsaan. Käänsin tilanteelle selkäni ja syrjäsilmällä huomasin, kuinka kyyneleet valuivat pitkin poikani poskia, kun hän mussutti pillereitä. Olen mielikuvitukseni iljettävä ihmisraunio.

Tämä uni on kummitellut minun ajatuksissa ja kolmen päivän ajan. Tiedän, että kyseessä huoleni siitä että teen huonoa työtä poikani kasvattajana. Lapsen numero kaksi kohdalla minulla on ollut paljon vähemmän pelkotiloja. Alitajunta pitää tämänkin isän varpailla.

Huomasin tänään päivällä, että olin näemmä varannut itselleni väärän lennon. Tämäkin lento päätyy Helsinkiin, mutta nyt minun täytyy viettää yö Riikassa. On mukavaa järjestää itsellensä ylläreitä. Minulla on periaatteessa pari vaihtoehtoa: viettää jännä yö Riikan kaduilla tai linnoittautua lentokentälle matkalaukkujeni alle. Voi olla, että olen taipumassa jälkimmäiseen skenaarioon.

Koulussa oli tänään todella epätodellista. Lennon aiheuttama hatutus laimentui jonkinlaiseksi mokötyksen ja kusipäisyyden sekoitukseksi. Olotila oli hyvin samanlainen kuin viime jouluna, jolloin söin mikrotettuja mangoja ja katkarapuja. Ehkä kaikki johtuu vaan, siitä että syötin unessa huumeita pojalleni.

Illalla olin lähdössä taas teinivoikkaan. Kipitin pirteässä syysilmassa kohti kirkkoveneautoani. Käynnistin auton ja huomasin heti jonkun olevan vialla. Ajoin lähikaupan pihaan ja tarkistin tuhon. Ilmeisesti se verkkarijamppa oli saanut tarpeeksi ja käynyt tyhjentämässä toisen takakumin. Ei muuta kun kauppaan ostamaan viininlehtikääryleitä ja siideriä. Olisivat kuitenkin vaan treenanneet puolivolttia tänään.

Core training 30 min

[Mika]

Melkoinen päivä taas...

Aika pelottava uni. Sulla taitaa olla vähän stressiä noin muutenkin kaikkien kuvausliikkeiden ja muiden tiimoilta... Toivottavasti pääset Potku-tapaamiseen, ei olla vähään aikaan nähtykään