Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

CrossFit

Keskustelua voimaharjoittelusta, kamppailulajien oheisharjoittelusta, liikuntaravitsemuksesta ja urheiluvammoista

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Elina
etupotkija
Viestit: 16300
Lauteille: Joulukuu 2004

Crossfit

Viesti Elina »

Kyllähän Crossfitissä harrastajien ja valmentajienkin kirjo on varmasti melkoinen, mutta niin se on ihan kaikessa muussakin liikunnassa.

Crossfittaajat taitavat saada enemmän kakkaa niskaansa lähinnä siksi, että isoihin romuihin pitää suhtautua tietynlaisella kunnioituksella - huonolla tekniikalla rimpuillessa paskoo ajan pitkään paikkansa ja se ei ole kenenkään etu. Ja kun asennetta korostetaan, unohtuu se tekniikkakin ja samalla näytetään uusille harrastajille vääränlaista esimerkkiä...Joskus siis kovasta asenteesta voi kyllä olla haittaakin, vaikka enimmäkseen ihmisten ongelmana taitaa olla kuitenkin päinvastainen, eli se, ettei tsemppi riitä, vaikka reserviä olisikin.

Ihan kivaa jumppaa, vaikka vanhemmiten oonkin laiskistunut niin, että tykkään puuhastella omaan tahtiin omiani :smt003
Kuvake
L.K.
päähänpotkija
Viestit: 12812
Lauteille: Huhtikuu 2005
Paikkakunta: Kotka
Etulaji: Defendo

Crossfit

Viesti L.K. »

Alioppilas kirjoitti: Uudessa Gloriassa juttu crossfitistä. Näkökulma yllättäen hieman eri kuin tämän ketjun keskustelussa.
Kuka mies lukee Gloriaa...ihan v1ttu oikeasti.. :smt003 :smt003

No joo...

CrossFit on lyönyt läpi hurjalla vauhdilla ja mitä itse on hommaa ihan sivusta seurannut niin ainakin täällä meno vaikuttaa ammattimaiselta ja opettajat varmast tietävät asiansa vähintään yhtä hyvin kuin monessa muussa "vastaavassa" lajissa.

Se tuleeko laji lyömään pitkässä juoksussa täällä läpi, vaikea sanoa. Kyllähän lajin idea on loistava, tietty ajan kanssahan sen varmasti näkee miten jengin paikat kestää, mutta ymmärtääkseni tuotakin puolta vähän liioitellaan kun eihän siellä jokainen tee samoilla painoilla jne.

Kyllä itsekin saa jatkuvasti kuulatunneilla opastaa ihmisiä (eritoten miehiä) ottamaan pienempää kuulaa kun tekniikka on mitä on ja pitää silti väkisten yrittää repiä sillä isommalla kuin vieressä tekevä nainen ainakin.. ;) :D

Suomessa yrittäminen on tehty niin helvetin haasteelliseksi jo muutenkin, että itse toivotan tsemppiä kaikille CF-yrittäjille, homman aloittaminen vaatii varmasti jonkun verran pesämunaa tai lainanottoa ja kuitenkin jonkin sortin riskillä menee. En itse ainaknaa näe että CF-salit veisivät hirveästi harrastajia muilta "kilpailijoilta" kuitenkan, onhan lajin konsepti sen verran erilainen.
Eiköhän jokainen löydä itselleen sopivimman jutun ja yleisesti mitä enempi valinnanvaraa, sen varmemmin myös sen palveluntarjoajan kannalta löytyy ne sopivimmat asiakkaat.
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
Kuvake
L.K.
päähänpotkija
Viestit: 12812
Lauteille: Huhtikuu 2005
Paikkakunta: Kotka
Etulaji: Defendo

Crossfit

Viesti L.K. »

Tää ei ihan ole CrossFittiä, mutta pakko linkittää kun on sen verran asiallinen pätkä ja kuitenkin liippaa edes kohtuu läheltä.

[youtube][/youtube]

Tollanen gym pitäis saada Suomeenkin. :D
"He´s too much blackbelt for you"- Tuntematon setä ravintelissa.
zzkettu
polveenpotkija
Viestit: 124
Lauteille: Helmikuu 2010

Crossfit

Viesti zzkettu »

Miesten leikkipuisto! Tuolla viihtyis muksujenkin kanssa. Ihan mahtavoo!
Jos et siedä kuumuutta, pysy pois keittiöstä.
fatman
kylkeenpotkija
Viestit: 4042
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Karkkila

Crossfit

Viesti fatman »

Vähän enemmän kuin kolee leikkipuisto! Tahtoo!!!
In my heart, in my mind, in my soul
lalalaalaa lalalaalaa lalalaa
Kuvake
Parccipircco
nilkkaanpotkija
Viestit: 41
Lauteille: Heinäkuu 2012
Paikkakunta: Ylöjärvi

Crossfit

Viesti Parccipircco »

Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille ja/tai kriittisesti asiaan suhtautuville katsomaan dokkarin Mikko Salon treenaamisesta ja elämästä. Tulee aika pitkälti selväksi suomalaisen crossfit tähden mentaliteetti ja treenietiikka. Käy hyvin ilmi myös crossfitin henkinen puoli ja kuinka monipuolisesti huipulla täytyy treenata. Ko. filminpätkässähän Mikko vetää kovaa treeniviikkoa, eli kisoissa tehtäviä suorituksia.

Mielenkiintoista on myös kuinka Crossfit sopii kamppailu-urheilijalle (mitä Mikko ei ole) kuin nenä päähän. Räjähtävää voimaa kun lajissa kuin lajissa tarvitaan. Samalla kuitenkin aerobinen kestävyys on huippuluokkaa.

Dokkarihan on noin 1h kestoltaan, mutta sitä voi kelailla ja loikkia ja katsoa vaikka vaan treeniosuudet. Rallienglanti myös pistää hymyilyttämään välillä :)

[youtube][/youtube]

Asia erikseen on kuinka monelle vastaava treenimäärä ja rytmi sopii. Itselläni on elämässä paljon muutakin kuin urheilu, vaikka kansainvälisellä tasolla kisaankin. Ehkäpä treenin ja muun elämän suhteen on tehtävä kompromisseja, joita Mikko on valinnut selkeästi harjottelun puolelle. Onnellinen kaveri näyttää kuitenkin olevan.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Crossfit

Viesti Aleksi T »

Pätkää vielä näkemättä tuskinpa tuo kriittisen näkemyksen kannalta on mitenkään oleellinen. Varmasti ne kovimmat jätkät on oikeasti pirun kovia äijiä ja osaavat reenata oikein. Tuskin kukaan kiistää, että itse metodi (crossfit) ei olisi hyvä oikein sovellettuna. Kuten Jorge jo totesi:
Jorge kirjoitti: Nuo mikkosalot ym. voisi oikeastaan jättää pois siitä arvioinnista, että onko crossfit hyvä vai huono laji on, koska kyse on kuitenkin (Salonkin tapauksessa) tyypeistä, joilla on takanaan vähintään puoliammattilaisuus jossain muussa urheilulajissa.
Nimenomaan tuo mentaliteetti minua ainakin huolestuttaa, jos pitää jatkuvasti repiä itsestään 110 % irti ja painaa täysillä kaikki liikkeet. Tosin odottelen tilastoja asian tiimoilta, jotta saa realistisen kuvan CF:n loukkaantumisriskeistä jne. Ja toisaalta CrossFittiin liittyy noita urpomaisia lisenssimaksuja, jotka tekevät harrastamisesta turhankin kallista, vaikka aiheeseen liittyvä tietotaito on kaikkien saatavilla.
Kuvake
Parccipircco
nilkkaanpotkija
Viestit: 41
Lauteille: Heinäkuu 2012
Paikkakunta: Ylöjärvi

Crossfit

Viesti Parccipircco »

Jorgehan on ihan oikeassa tuossa.

Tavalliselle pulliaiselle kuitenkin oikeassa ympäristössä ja oikeat metodit/liikkeet opetettuina erittäin tehokas treenimuoto, jossa itse en loukkaantumisriskiä pidä erityisen suurena. Teho% on jokaisella itsestä kiinni, eihän laji itsessään ole millään tavalla vaarallinen.

Helpommin itsensä teloo joukkuelajeissa, joissa muitten teho% vaikuttaa omaan tekemiseen joko suoraan fyysisesti tai välillisesti.

Crossfit on kuitenkin vain tapa harjoitella tiettyjä metodeja ja liikkeitä käyttäen.
Mansester Mike
potkutyyny
potkutyyny
Viestit: 1
Lauteille: Elokuu 2008

Crossfit

Viesti Mansester Mike »

http://games.crossfit.com/video/chipper ... men-heat-3" onclick="window.open(this.href);return false;

Parhaillaan Carsonissa, Californiassa meneillään olevien CrossFitin mm-kisojen kolmospäivän viimeinen laji. Videolla käy hienosti ilmi lajin henki: kaverit jää tsemppaamaan toisiaan vaikka kisataan tosissaan 250 000USD pääpalkinnosta. Sama tsemppi löytyy saleilta Suomessa, vaikka kisataan tosissaan pääasiassa itseä vastaan.

Muuten keskusteluun, mm. loukkaantumisista. Itsellä on lajin parista historiaa vuoden 2010 alusta, ja pahimmat loukkaantumiset ovat olleet vekki päälakeen, kun on vedetty leukoja väärältä puolelta tankoa (betonipalkki yläpuolella) sekä muutama nilkan muljahdus (painolevy korokkeena leuanvetotangon alla, huolimaton alastulo tangosta)
Kuvake
Presenter
kylkeenpotkija
Viestit: 1565
Lauteille: Tammikuu 2007
Sivulajit: BJJ, itsepuolustus, voimankäyttö, lähitaistelu

Crossfit

Viesti Presenter »

Kirjoittelin ajatuksiani CrossFitistä blogiini http://bia.fi/blog/2012/07/crossfit-lopullinen-totuus/" onclick="window.open(this.href);return false; ja jotta Mika ei hermostu, copypastean tekstin alle. Blogista se on kyllä mukavampi lukea ja bonuksena on kuvia.
CrossFit - lopullinen totuus?

CrossFit on nyt kovasti pinnalla myös Suomessa. Uutisointi on keskittynyt pääasiassa äärimmäisen kovakuntoisten kavereiden, Mikko Salon ja Mikko Aronpää, saavutuksiin. Vuonna 2009 porilainen Salo voitti CrossFitin MM-kilpailut, CrossFit Gamesit, ja saavutti tittelin "Maailman hyväkuntoisin ihminen" ("World's Fittest Human"). Kaimansa, Jyväskyläläinen Mikko Aronpää, on vuoden 2011 CrossFitin Suomen mestari sekä vuoden 2011 ja 2012 Euroopan karsintakilpailujen hopeamitalisti. CrossFit Games 2011:ssä hän sijoittui sijalle 34 ja viime viikonloppuna järjestetyissä CrossFit Games 2012:ssa Aronpään sijoitus oli 32.

CrossFitin ideahan on monipuolisuus - CrossFitissä treenataan siis mm. voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, nopeutta ja tasapainoa eri välineitä ja menetelmiä käyttäen. CrossFitin kehittäjä Greg Glassman on kuvaillut CrossFitiä ilmaisulla "constantly varied, high intensity, functional movement" eli CrossFit on "jatkuvasti vaihtelevaa, korkealla intensiteetillä suoritettua toiminnallista liikettä."

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tarkastella CrossFitiä useammasta näkökulmasta - millaisia hyviä ja millaisia huonoja puolia näen CrossFitissä harjoittelumenetelmänä ja ilmiönä.

Mutta aloitetaan ensiksi tarkastelemalla CrossFitin ydinkohtia (monipuolisuus, toiminnalliset liikkeet, vaihtelevuus, korkea intensiteetti).

Monipuolisuus:

Ihmiset jämähtävät helposti mukavuusalueilleen ja liian yksipuoliseen harjoitteluun. Yleensä ääriesimerkkeinä käytetään 140-kiloista möhömahaista voimanostajaa, joka on kyllä vahva, mutta joka ei jaksa kävellä kolmea askelta hengästymättä ja vastaavasti 50-kiloista maratoonaria, joka jaksaa juosta vaikka viikon putkeen, mutta ei jaksa nostaa mitään kauppakassia painavampaa.

Tämähän on tietysti kärjistys, mutta tiivistäen hyvä CrossFittaaja on ns. jokapaikanhöylä - yleispätevä, muttei spesialisti. Suurimmalla osalla on tietenkin jonkinlaiset vahvuudet ja heikkoudet, mutta CrossFitissä pyritään kaikkien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. CrossFit-harjoitus saattaa yhdistellä vaikkapa voimanostoliikkeitä, kehonpainoliikkeitä ja juoksua.

Tästä on vaikea löytää juuri mitään negatiivista. Jos puhutaan urheilulajeista, on tiettyjen urheilulajien vaatimat fyysiset ominaisuudet suppeammat kuin toisten, esimerkiksi kymmenottelijan tai painonnostajan harjoittelumenetelmät eroavat luultavasti jonkin verran toisistaan. Jos taas puhutaan tavallisista kuntoilijoista tai vaikka palomiehistä, ei ole mitään syytä olla harjoittelematta mahdollisimman monipuolisesti.

Toiminnalliset liikkeet (ja liikevalikoima ylipäätään):

Ah, eräs suosikkini, nykyään niin kovin väärinkäytetty "toiminnallisuus". En tiedä kuka keksi sen, että liikkeestä tulee "toiminnallisempi" heti kun se tehdään kuntopallon päällä ja kahvakuulalla. Onneksi CrossFitissä ei (ainakaan tietääkseni) ole lähdetty tähän pelleilyyn mukaan.

CrossFit-harjoituksissa tehdään paljon koko keholla tehtäviä perusliikkeitä. On painonnostoliikkeitä kuten rinnallevetoa ja tempausta, on voimanostoliikkeitä kuten maastavetoa ja takakyykkyä, on kehonpainolla tehtäviä liikkeitä kuten leuanvetoja, punnerruksia ja yleisliikkeitä (burpee). Tämä on minusta aivan mahtava juttu.

Toivottavasti siis CrossFitin myötä esimerkiksi rinnalleveto ja tempaus saadaan muotiin - ja vastaavasti hyviä opettajia niitä opettamaan.

Vaihtelevuus:

Monipuolisuuden mukana CrossFitiin tulee myös vaihtelevuus. Periaatteessa CrossFitin ydintä ovat "WODit" (Workout of the Day, "Päivän harjoitus"), jotka poimitaan esimerkiksi crossfit.comista. Jokaiselle päivälle on oma WODinsa ja ne sisältävät vaihtelevia elementtejä. CrossFit sopii siis hyvin ihmiselle, jolle toistavan harjoitusohjelman seuraaminen käy tylsäksi.

Tämän menetelmän ongelmana on kuitenkin ohjelmointi, joten pelkkää satunnaisten WODien hinkkaamista en voi suositella, ainakaan jos haluaa seurata kehitystä.

Intensiteetti:

Tyypillisesti CrossFitin WODit ovat korkealla intensiteetillä tehtyjä. Mainosvideoissa hiki lentää ja harjoitusten jälkeen maataan lattialla kuoleman kielissä. Korkea intensiteetti onkin kaksipiippuinen juttu.

Koko intensiteetti/anaerobinen/aerobinen -keskustelu menee turhan usein mustavalkoiseksi vääntämiseksi, jossa toisessa laidassa kaikkien lajien kaikkien harrastajien pitäisi käydä joka päivä 10 kilometrin PK-lenkillä ja toisessa laidassa kaikki aerobinen harjoittelu on turhaa ja jopa suorastaan vaarallista.

Itse näen, että totuus on jossain tuolla välissä. Jos aloittelija pistetään tekemään viidesti viikossa maksimaalisen intensiteetin harjoituksia, voi olla, että jossain vaiheessa pärähtää ylikunto (tai jos oikein huonosti käy, niin rabdomyolyysi) päälle. Aloittelijan ei kannata siis lähteä apinoimaan hurjimpien CrossFit-atleettien suorituksia, vaan lähteä rakentamaan niitä kuuluisia pohjia rauhallisemmin. Useimmilla CrossFit-huipuilla on vuosien urheilu- ja kuntoilutausta (Mikko Salo on pelannut Veikkausliigassa jalkapalloa ja on ammatiltaan palomies, Aronpää puolestaan on entinen yleisurheilija) ja ne pohjat on rakennettu siellä.

CrossFitin julkisuuskuva ja markkinointi ei tosin varsinaisesti kannusta ottamaan rauhallisemmin, ja juuri tuo markkinointi onkin se minua eniten CrossFitissä kaihertava asia. Siitä lisää seuraavaksi.

CrossFit ilmiönä ja bisneksenä

Itselläni eniten CrossFitissä tökkii se jenkkityylinen markkinointitapa ja paikoin suorastaan kultilta haiskahtava kannattajajoukko. Onneksi suomalaiset CrossFit-harrastajat ja salinpitäjät ovat pysyneet poissa tästä pahimmasta "meidän isi on kovempi kuin teidän isi" -kukkoilusta. Eihän se hirveän hyvin suomalaiseen tyyliin sopisikaan.

Otetaan nyt vaikka tämä intensiteetin ja harjoitusten rankkuuden korostaminen markkinoinnissa. Oksentaminen kesken treenin kertoo vaan, että nyt meno on tarpeeksi rankkaa ja T-paidat mainostavat että "sun treeni on meille pelkkä alkulämmittely". Touhusta tulee paikoin mieleen UFC-fani TapOut-paita päällä baarissa, tuijottelemassa kulmiensa alta appelsiinit kainaloissa - tarkoituksena on viestiä jotain alfaurosmaista kovajätkäilyä. CrossFitistä pyritään luomaan kuvaa eräänlaisena extreme-treenaamisena.

CrossFitistä tulee muuten monin paikoin mieleen 1900-luvun alkupuolella syntynyt työläisurheilukulttuuri: CrossFit-piireissä esimerkiksi usein halveksitaan kaupallisten massasalien harjoittelumenetelmiä, CrossFitissä miesten ja naisten harjoittelu ei eroa yleensä kuin kuormitukseltaan ja kannustava yhteisöllisyys on tärkeä osa CrossFit-kulttuuria. CrossFitiin kuuluu myös tietynlainen kilpailullisuus, mutta saleilla ilmapiiri on enemmän itsensä ylittämiseen kannustavaa, kuin verenmaku suussa kilpailemista.

Porukassa treenaaminen ja kaverien tsemppaaminen motivoi kovempiin suorituksiin ja tietysti hyvä yhteishenki pitää porukan treenaamassa. Harvalla kuntosalilla on samanlaista meininkiä. Terve yhteisöllisyys ja ylpeys omasta tekemisestä on hyvästä, "niitä muita" vastaan asettuminen ja toisten harjoittelun vähättely sen sijaan ei.

Toisaalta CrossFitin varsinainen kilpailutoiminta tekee merkittävän eron työläisurheilun "henkeen" - CrossFit-kilpailuissa voittajat saavat merkittäviä palkintoja (vuonna 2012 CrossFit Gamesien mies- ja naisvoittajat saavat palkinnoksi 250 000 dollaria) ja titteleitä ("Maailman hyväkuntoisin ihminen"). Samoin koko CrossFitin tuotteistaminen ei ehkä edusta ihan sitä vasemmistolaisinta työläisurheilukulttuuria.

Haastattelussaan Mikko Aronpää arveli, että CrossFit tulee tulevaisuudessa jakautumaan kahtia kuntoilumuodon ja kilpaurheilun välillä. Uskon itsekin, että näin käy, koska suuret rahapalkkiot houkuttelevat varmasti mukaan entisiä huippu-urheilijoita ja kisoissa pärjääminen alkaakin jossain vaiheessa vaatia täysipäiväistä, ammattimaista harjoittelua ja valmennusta.

CrossFitin bisnesmallissa ykköstason ohjaajasertifikaatin saa, kun suorittaa viikonlopun kestävän 1000 dollarin hintaisen kurssin ja läpäisee 50 monivalintakysymystä sisältävän kokeen. Kokeen läpäisyprosentti on 80% ja sen saa uusia niin monta kertaa kuin haluaa (uusiminen maksaa 150 dollaria). Kun kokeen pääsee läpi, on ykköstason virallinen CrossFit-ohjaaja ja voi alkaa opettaa CrossFitiä muille. Omaa saliaan ei saa kuitenkaan vielä tuon jälkeen mainostaa CrossFit-saliksi, vaan siitä oikeudesta pitää maksaa lisenssimaksuja 3000 dollaria vuodessa.

Ykköstason suorittaminen on siis sekä kallista, että helppoa. Pelkästään sertifikaatteihin ei kannata tuijottaa, koska todellisuudessa kahden päivän kurssilla ei varsinaisesta valmentamisesta opi kyllä juuri yhtään mitään, jos taustalla ei ole jo valmennuskokemusta. Tämä tietysti tuo oman ongelmansa, kun valmentajien taso voi heitellä reilustikin. CrossFit ei tietenkään ole ainut laji, joka tästä kärsii - onhan esimerkiksi kamppailulajien piirissä ihan yleistä, ettei opettajalla välttämättä ole mitään erityistä koulutusta valmentamiseen. Kuitenkin valmentajaa valitessaan kannattaa pyrkiä selvittämään valmentajan valmennuskokemus ja muut mahdolliset aiheeseen liittyvät koulutukset.

CrossFitiin kuuluisi osana myös Zone-dieetti, johon en tässä ota sen enempää kantaa.

Tempausta ja kippileukoja

Toinen asia, mikä on saanut ihan aiheellistakin kritiikkiä, on tiettyjen liikkeiden käyttäminen aikaa vastaan tehtävissä WODeissa. Esimerkkinä vaikkapa aiemmin mainittu tempaus. Tempaus on teknisesti erittäin vaativa liike, joka vaatii mm. voimaa, olkapäiden ja lantion liikkuvuutta, räjähtävyyttä, kehonhallintaa ja tasapainoa. Olympiatason painonnostajat harjoittelevat liikettä päivittäin vuosikausia, jotta he saavat tekniikan täydelliseksi. Tempauksen tulisi myös olla räjähtävä liike.

Mitä siis seuraa, kun laitetaan

a) vajavaisella teknisellä osaamisella varustetut ihmiset tekemään
b) teknisesti vaikeaa, räjähtävää liikettä, jossa painot nostetaan pään yläpuolelle,
c) mahdollisimman monta toistoa aikaa vastaan?

Ei välttämättä mitään pahaa, mutta voi seurata myös loukkaantuminen. Riski on ainakin olemassa, eikä se ole ihan pieni. Suosittelisinkin pitäytymään siis helpommissa liikkeissä niin kauan, että tekninen osaaminen on oikeasti erittäin hyvällä tasolla. Tämä siis pätee tietysti muihinkin vastaaviin liikkeisiin tempauksen lisäksi.

Suoritustekniikoiden puhtaus yleisestikin on aiheuttanut paljon kritisointia. Ehkä tunnetuimpana esimerkkinä leuanvedot, joita CrossFitissä tehdään usein ns. kippiversioina (kipping pull-up). Tässä versiossa käytetään koko kroppaa apuna ja tarkoitus onkin, että WODeissa, joissa on mukana leuanvetoja, saataisiin pidettyä yllä riittävää intensiteettiä. Eli että tekeminen ei lopu siihen, että ei jaksa tehdä puhtaita leukoja. Kippileukojen funktio on siis erilainen kuin perinteisen "kuolleesta riipunnasta" tehtyjen leuanvetojen.

Rehellisintä olisikin, että puhuttaisiin kippileuoista kippileukoina ja selkeästi erotettaisiin ne "puhtaista" leuanvedoista. Nyt kun näkee videoita, missä otsikkona on tyyliin "100 leukaa kahdessa minuutissa" ja sitten videolla tehdään leukoja mielettömällä heilumisella ja kipillä ja kommenttiosio on täynnä kommentteja, joissa haukutaan tekniikan puhtautta.

Lopuksi

Käsitykseni mukaan tyypillinen CrossFit-treeni ei koostu pelkästään täysillä vedetyistä kuntopiirityyppisistä treeneistä, vaan yleensä alussa on jonkinlainen lämmittelyosuus, sitten treenataan esimerkiksi perus- tai maksimivoimaa tai vaikkapa rinnallevedon tekniikkaa. Loppuun otetaan sitten kovemman intensiteetin WOD. Ei sinällään mitään äärettömän erikoista, siis.

CrossFitissä treenimuotona on paljon hyviä puolia. Lähes jokainen kuntoilija voi löytää CrossFitistä jotain uutta itselleen - olkoon se sitten uusia harjoitusmuotoja, harjoitusmenetelmien ja intensiteetin varioimista tai vaikka kipinän opetella käsilläseisontapunnerruksia. Mikään aina ja ikuisesti kaikille sopiva täydellinen harjoitusmuoto ei CrossFit(kaan) ole, vaikka Greg Glassman niin antaisi ymmärtääkin. Fiksu treenaaja osaa kuitenkin poimia sieltä itselleen niitä toimivia ja tarpeelisia juttuja ja sijoittaa niitä järkevästi harjoitusohjelmaansa.

Aloittelevamman treenaajan tulisi muistaa keskittyä siihen, että tekniikka pysyy hallussa ja valita niissä WODeissa (jos niitä nyt on pakko edes painojen kanssa tehdä alussa) riittävän kevyet painot. Ainoaksi treenimuodoksi CrossFit-WODeja en suosittele huonon ohjelmoinnin takia.

Kuulemani mukaan (en ole CrossFit-saleilla treenannut) kotimaisilla saleilla painotetaan ja harjoitellaan oikeaa tekniikkaa todella paljon ja hommassa on muutenkin järki mukana. En odottaisikaan vähempää. Mielelläni kuulisinkin lisää suomalaisten CrossFit-treenaajien ja valmentajien kommentteja siitä, miten CrossFit-harjoittelu ja valmennus Suomessa toimii. Toivottavasti joskus tulee mahdollisuus päästä tutustumaan näihin saleihin ihan omakohtaisestikin - sitä ennen pitää vaan tehdä paljon pohjatöitä, ettei käy ekassa tempaussarjassa vaikka näin:

[youtube][/youtube]
Kuvake
Parccipircco
nilkkaanpotkija
Viestit: 41
Lauteille: Heinäkuu 2012
Paikkakunta: Ylöjärvi

Crossfit

Viesti Parccipircco »

Hyvä kirjoitus. Paljon asiaa ja asiallista pohdintaa.. paljon samoja pointteja, mitä itsekin käynyt läpi aiheen tiimoilta. Maalaisjärkihän on lajissa kuin lajissa se tärkeä elementti. Järki ainakin itsellä sanoo, ettei esim. sitä tempausta yritetä turhaan useita toistoja vaudilla aikaa vastaan, jossei tekniikka ole tiptop. Kaikilla ei välttämättä itsesuojeluvaisto ole yhtä terässä :lol:
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

Crossfit

Viesti obmijoy »

videon virheen välttää
opetelemalla nämä asiat tässä järjestyksessä

kertomani järjestys
tikkuunveto
temp-valakyykky pukien(100-130cm) päältä selkään ottaen siitä hartioille ylös vauhti työntäen
ja ennenkaikkea yliheiton opettelu auttaa välttämään videon virhettä eli opetellaan tempaamaan heittäen rauta yli selän taa lattialle

vasta kun osataan heittää yli niin sen jälkeen on turvalista yrittää perinteistä tempausta 60-100% suoriteena eli raskaala maximia lähellä olevalla raudalla.

olikohan toi tarpeeks selvästi?

MIKSI LENKKARIT
mitäänn painonostoliikeitä ei saa tehdä ilman painonostokenkiä jos rasite/raudan määrä on vähänkään lähellä maximeja.
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit: 11141
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Crossfit

Viesti flammee »

Presenter kirjoitti: Kirjoittelin ajatuksiani CrossFitistä blogiini http://bia.fi/blog/2012/07/crossfit-lopullinen-totuus/" onclick="window.open(this.href);return false; ja jotta Mika ei hermostu, copypastean tekstin alle. Blogista se on kyllä mukavampi lukea ja bonuksena on kuvia.

CrossFit - lopullinen totuus?

...tittelin "Maailman hyväkuntoisin ihminen" ("World's Fittest Human").
Oikeampi titteli olisi tietysti "crossfittest", menee vähän jenkkimarkkinoinniksi kun määritellään kovakuntoisuus juuri siksi mitä crossfitillä saavutetaan. Näin voidaan sitten sanoa että maailman kovakuntoisimmat kaverit treenaavat crossfittiä, jepjep...
Presenter kirjoitti: CrossFitin ideahan on monipuolisuus - CrossFitissä treenataan siis mm. voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, nopeutta ja tasapainoa eri välineitä ja menetelmiä käyttäen. CrossFitin kehittäjä Greg Glassman on kuvaillut CrossFitiä ilmaisulla "constantly varied, high intensity, functional movement" eli CrossFit on "jatkuvasti vaihtelevaa, korkealla intensiteetillä suoritettua toiminnallista liikettä."

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tarkastella CrossFitiä useammasta näkökulmasta - millaisia hyviä ja millaisia huonoja puolia näen CrossFitissä harjoittelumenetelmänä ja ilmiönä.

Mutta aloitetaan ensiksi tarkastelemalla CrossFitin ydinkohtia (monipuolisuus, toiminnalliset liikkeet, vaihtelevuus, korkea intensiteetti).

Monipuolisuus:

Ihmiset jämähtävät helposti mukavuusalueilleen ja liian yksipuoliseen harjoitteluun. Yleensä ääriesimerkkeinä käytetään 140-kiloista möhömahaista voimanostajaa, joka on kyllä vahva, mutta joka ei jaksa kävellä kolmea askelta hengästymättä ja vastaavasti 50-kiloista maratoonaria, joka jaksaa juosta vaikka viikon putkeen, mutta ei jaksa nostaa mitään kauppakassia painavampaa.

Tämähän on tietysti kärjistys, mutta tiivistäen hyvä CrossFittaaja on ns. jokapaikanhöylä - yleispätevä, muttei spesialisti. Suurimmalla osalla on tietenkin jonkinlaiset vahvuudet ja heikkoudet, mutta CrossFitissä pyritään kaikkien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. CrossFit-harjoitus saattaa yhdistellä vaikkapa voimanostoliikkeitä, kehonpainoliikkeitä ja juoksua.

Tästä on vaikea löytää juuri mitään negatiivista. Jos puhutaan urheilulajeista, on tiettyjen urheilulajien vaatimat fyysiset ominaisuudet suppeammat kuin toisten, esimerkiksi kymmenottelijan tai painonnostajan harjoittelumenetelmät eroavat luultavasti jonkin verran toisistaan. Jos taas puhutaan tavallisista kuntoilijoista tai vaikka palomiehistä, ei ole mitään syytä olla harjoittelematta mahdollisimman monipuolisesti.
Tiettyjen ominaisuuksien erikoistaminen huipputasolle vaatii jossain tapauksissa uhrauksia toisissa ominaisuuksissa, jos siinä näkee jotain vikaa niin kannattaisi ehkä kuitenkin etsiä sitä vikaa omien korvien välistä. Eräs syy olla harjoittelematta monipuolisesti on vaikkapa se että mistä on kiinnostunut, se kuitenkin on varsin merkittävä motivaattori. Crossfit on jossain määrin monipuolista, mutta nähdäkseni siinäkin kyllä erikoistutaan siihen omaan settiin, korkean intensiteetin toimintaan, kohtuullisella määrällä liikkeitä.. Tietääkseni crossfitin juokseminen on lähinnä sprinttailua ja lyhyitä matkoja.

Eli jos se matalan intensiteetin toiminta puuttuu kokonaan niin kyllähän siinä harjoittelusta puuttuu aika merkittävä osa-alue.
– Lukutaitoinen ihminen ymmärtää, että jos kaksi asiaa on samassa virkkeessä, se ei tarkoita sitä, että ne rinnastetaan keskenään.
Kuvake
Elina
etupotkija
Viestit: 16300
Lauteille: Joulukuu 2004

Crossfit

Viesti Elina »

Tykkäsin myös paljon tosta Presenterin kirjoituksesta, todella hyvää pohdintaa. Paljon asioita, joita oon itekin miettynyt ja joista painonnostopuolen ihmiset on huolissaan. Oikeastaan voisikin sanoa, että Crossfitissä varmaan tärkeimmäksi tulee nousemaan valmentajien ammattitaito - että osataan auttaa ihmisiä skaalaamaan harjoituksia turvallisiksi ja että osataan opettaa tekniikkaa hyvin ja turvallisesti. Ja tuo Flammeen mainitsema peruskuntoalueen harjoittelu hoituu tavallaan tekniikkaharjoitusten ohessa, mutta sekään ei ole puhdasta kestävyysharjoittelua, jota tarvitaan, jos se palikka ei ole aiemman harjoittelutaustan kohdalta hoidossa. Eniten joskus särähtikin korvaan yhden CF-valmentajan kommentti, kun sanoin, että tulin treeneihin pyörällä ja että hyötyliikun kaikki matkat - hän meinaan totesi, että hän tulee CF-treeneihin autolla, koska CF on ainoa, jota tarvii...Niinpäniin, juupajuu. :smt003

EDIT: niin, mitä tulee yleensä Crossfittiin, niin tykkään kyllä, ja voin kyllä hyvällä omallatunnolla suositella ainakin Tuusulan salia 8-)
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

Crossfit

Viesti obmijoy »

Elina miten näet tämän:
kun krossvitissä on lähes joka treenipäivä se yksi kunnolla tehty WOD
eikö kestävyysharjoitelu tule siitä palauttavasta 45-90minuutin 100-130 sykeellätapahtuvasta kuntopyörä/grostrainer/kävelymatto/ ELOKUVA hetkestä joko illalla tai aamulla.

Tai jos aikaa on reilusti ja elokuvat ei ole harrastus niin aamu-uinnista.

aikaisemin kirjoitinkin johonkin että 4 painitreeniin jos aikoo otta mukaan viellä 4 punttitreenitkin on PAKKO otaa siloin jokapäiväiseksi (lähes)tavaksi 100-130 sykkeen kuntoilu, jotta lihakset palautuu rasituksesta.
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s

Seuraajat

Kuvake
Aleksi T
Kuvake
Eppu
Hemmukka
Kuvake
Jorge
Kuvake
Mjölnir
Kuvake
NCP
Kuvake
Point
zzkettu