Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

point

Potkulaisten harjoituspäiväkirjat, joiden lukeminen edellyttää kirjautumista.

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

point

Viesti Point »

Ei ollut mahtavuutta päivä. Iltapäivällä syöty puolikas Dumle donitsi sai jonkun kemiaalisen reaktion aikaan, joka heijaustui sitten treeneihin.

Eli:
Ti 15.1.
Työmatkapyöräily 35 km
Matolla juoksua 30 min. Heti alussa alkoi tuntua, että pääsee pieru ja puoleen väliin jaksoin juosta pakaroita puristaen. Siten en kestänyt. brushteeth Onneksi ei ollut paha. Toista kertaa ei kehdannut.

Juoksun jälkeen 30 avustettua leukaa ja dippia sekä 3x8x80 reidenojennus koneessa, kun se sattui olemaan vapaana. Tangolle en jaksanut/kehdannut odottella mahan muristessa...

No, ehkä on hyvä, että näin alkuun ottaa hieman rauhallisemmin, kun hyötyliikuntaa on yhtäkkiä ilmestynyt päivään n 2 h.

Parhautta päiviä odotellessa
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

-jos tanko varattu ota käsipainot
-oikein tuumattu


kevenetyt dipit ja leuat ykköslämmittely pulapuut painijansillat jne.
juoksua ja venyttelevää syvää voimanostokyykäilyä

21-15-9 toistot per liike ja kun liikekaksikko tehty loppuun siten lepo juoksumatolla tää on muunelma yhdestä wodista

12-20kg käsipainot
kyykkyhartiapunerrus/leuanveto---juoksu palautukseen
suorinjaloinmaastavetopystysoutu/voimanostokyykky kp t harteilla---juoksupalautukseen
kulmasoutu vipunosto maaten--juoksupalutukseen
liikelaajuutta lisäävää kyykäilyä ja varovaistavenyttelyä
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

" onclick="window.open(this.href);return false;
" onclick="window.open(this.href);return false;


katso noita polvikulmia ja polvien leviämistä kun perse laskee alas eli kyykky syvenee
" onclick="window.open(this.href);return false;
" onclick="window.open(this.href);return false;
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

liikuvuuden ja kyvykyyden tavoitelija voi tavoitella vaikka tätä
" onclick="window.open(this.href);return false;
" onclick="window.open(this.href);return false;
jopa tähän asti

" onclick="window.open(this.href);return false;

jotta ylläolevia 75-80kg miehen kannattaa yrittää pitää hartiapunnerrus saada ensi tasolle 10x60-70kg

siksi weiderin läpi teko on tärkeää
siksi pohjavoimien/liikuvuuden rakentaminen on tärkeää
juokseminen on vain väline palautumiseen sinä aikana kun pohjavoimia rakennetaan
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

Re: point

Viesti Point »

Ke 16.1. Fillari 35 km
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

point

Viesti Point »

To 17.1.
Työmatkafillarointi 35 km
Salille: Leuat ja dipit 30 kpl, jonka jälkeen matolle. Pari päivää vasemmassa sääressä on ollut kipua, mutta kokeilin, että lämpeääkö se. 10 min jaksoin kokeilla eikä helpottaako, mutta ei.. Luovutin ja lähdin kotiin. Mistäköhän se johtuu? Ei juoksumääräni pitäisi olla niin korkeat enkä ollut edes mielestäni lyönytkään sitä mihinkään. Fillarointikaan ei pitäisi sitä rasittaa. No, jos pitää juoksuja pannassa nyt ainakin viikon. :(

Pe 18.1.

Oli muuten s4atanan kylmä polkea. -26 astetta taisi olla. Fillarin lamppu sammui kesken matkan (jäätyi) ja polkeminen oli normaalia raskaampaa. Aikaakin meni tuohon vajaaseen 18 km 5-10 min enemmän. Vaihtaessani vaatteita huomasin, että huulet olivat veressä.

Vielä en ole päättänyt poljenko takaisin vai menenkö bussilla. Salille en ehkä jaksa mennä, kun siitä treenin jälkeen on tylsä pukea ne hikiset ja vielä märät toppavaatteet päälle 2 km matkaa varten.

Kai minä olen lussu---
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

TÄÄÄÄ http://www.jonas.fi/fi/" onclick="window.open(this.href);return false;
TÄLLANEN JA SIIHEN PÄÄLLE TOLANEN HUPPU JOSSA SUUN KOHDALLA SILIKOONI RENGAS



http://www.finnsvala.fi/kauppa/product_details.php?p=19" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.exmask.com/psolarlx.php" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28 ... 2961,27556" onclick="window.open(this.href);return false;

– Rankan fyysisen rasituksen edellyttämä voimakas keuhkotuuletus kuivattaa hengitysteitä ja altistaa tulehdukselle. Niilläkin hiihtäjillä, joilla ei näkynyt supistumistaipusta, oli tulehdusreaktioita. Joten käytännössä sitä on todennäköisesti kaikilla kilpatason hiihtäjillä.

Keuhkotuuletusta ei voi voimakkaan harjoittelun yhteydessä estää, mutta harjoitus-olosuhteisiin sentään voi vaikuttaa.

– Pakkasilma on kuivaa. Nykyinen -15°C pakkasraja on minusta turhan kylmä. Ainakin harjoittelua pitäisi rajoittaa kylmässä.

Lisäksi hän suosittelee kennomaskin käyttöä harjoiteltaessa. Maski tasaa lämmön ja kosteuden vaihteluja. Kilpailutilanteessa se saattaa heikentää suoritusta, mutta harjoiteltaessa maskin käyttö on perusteltua.

– Kilpailutilanne on vain pieni osa hiihdetyistä kilometreistä. Harjoitusolosuhteilla voisi käsittääkseni vaikuttaa hengitysteiden terveyteen selvästi.

Myös harjoittelun keventämisellä on vaikutusta. Tutkimuksessa selvisi, että keuhkojen tila parani kevennetyn harjoittelun myötä, kun harjoittelu vähentyi kilpailukauden vuoksi.

http://www.supersport.fi/hiihto/voiteet ... -2276.html" onclick="window.open(this.href);return false;


TÄÄÄ SE TAitaa OLLA MIKÄ ON MULLAKIN http://www.jonas.fi/fi/" onclick="window.open(this.href);return false;
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

TÄSSÄ SE ONKIN JO RATKASTU YHDISTÄMÄLLÄ
http://www.finnsvala.fi/kauppa/product_details.php?p=19" onclick="window.open(this.href);return false;
tohon viellä lasketelulasit

niin ja laser miekkaa
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

Re: point

Viesti Point »

Itseasiassa mulla on tuolloinen maski. Harmi vaan, että jäi juuri viime perjantaina toisten housujen taskuun. Olisi voinut kyllä katsoa mittaria aamulla :)

No, vkl meni täysin levätessä. Tänään en polkenut, koska oli töiden jälkeen hieman asioita.

Salilla kuitenkin 50 min homojuoksua (sääri on edelleen kipeä), leuat, dipit, reiden ojennukset ja vähän jalkojen nostoja. Jos sitä jossain vaiheessa taas jaksaisi..
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

nyt herää
tärkeintä on liikelaajuuden lisääminen ja siinnä samassa voimatasojen nosto

reidenojenukset roskiin ne on kuntoutus liikeitä sekä ei toiminaliseen voimaan tähtäävien bodareiten juttuja

tehdäänköhän Crossfit saleilla koskaan reidenojennuksia?
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

Re: point

Viesti Point »

Tiedän, että on ollut lussuja treenejä. Reiden ojennukset olivat vaihtoehto sille, että olisin ollut tekemättä mitään. ;)

Ja on sitä hyvä pitää myös tuo kohdistava liike valikoimissa, kun tuo polvi on muutamia kertoja lupsahtanut paikaltaan.

Mut.. Kohta pyörän selkään taas..
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
obmijoy
kylkeenpotkija
Viestit: 3461
Lauteille: Maaliskuu 2009

point

Viesti obmijoy »

Point kirjoitti:
obmijoy kirjoitti: se raitis ilma tulee myös siinä pyöräilyssä

Totta.. Eikä varmaan aluksi tarvitse paljon juoksennella. Tosin viime kesänä fillaroin 24 km päivässä + viikottaiset juoksu 30-50 km. Juoksentelussa on se hyvä puoli, että treenaamaan pääsee samantien ilman turhia odotteluita... Lisäksi siitä tulee hyvä fiilis.. sopivaa tempoa.

Nyt olen pitänyt kyllä salilla käymisestä varsinkin silloin kun olen saanut ilman odotteluita seuraamaan sitä sun laatimaa ohjelmaa hyvällä temmolla. Kärsittämättömälle ihmiselle tosin tekee tiukkaa, kun joutuu odottamaan, että pääsee kyykkyräkille, kun pari paksureittä nojailee siinä "joo tänään tehdään pudotussarjaa" :)..
ÄLÄ odottele tee käsipainoilla jos et pääse tangolle kaikki weiderin menetelmän liikeet ovat mahdolista tehdä käsipainoinkin ja venyttele venailuaika paranellen valakyykkyä 5-10t sarjoissa 20kg tangolla

kas aloitin 52 kg 162cm 4.1.1985 kyykky ni oli 6x20kg 2.2.1985 kyykäsin 30x42kg alle 1kk treenillä

haastan sut voitamaan kyykyssä 14,5v poika ELI tsempiä nyt jos polvikestää

peruskoulun tavoite on pukata putkesta ulos tietyillä taidoilla olevia kansalaisia

weiderin menetelmän tavoite on pukata putkesta ulos tietyillä VOIMILLA ja liikuvuudella olevia kansalaisia

minimi tavoite on 3x (2xop ) maasta eli sun tapauksessa 3x150kg enne kuin tammikuu tulee taas

kaikki tulee aikanaan juoksulle on aika ja puntille omansa

nyt on punti aika
ALOITTELIJA perehdy tähän:
linkki
tärkeintä on venyt. ja keskivart. vahvistus, jotta voi harjoitel. turvallisesti linkki
http://kiusatunvastaisku.blogspot.com/p ... tulle.html
https://www.youtube.com/watch?v=VJK2hIf6Ptg&t=3s
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

point

Viesti Point »

Näin loman jälkeen päätin aloittaa harjoituspäiväkirjan pitämisen taas valmistuessani Berliinin maratonille. Viime vuonna hölkkäsin sen läpi noin viiteen tuntiin. Olin tyytyväinen sillä en ollut vuosiin juossut muuta kuin alkulämmittelyiden yhteydessä ja lähdin harjoittelemaan lähes nollista. Vajaa puoli vuotta riitti. Keväällä kipitin HCR:n hieman enemmän juoksua muistuttavalla tavalla aikaan 2:04. Nyt syksyllä tavoitteena olisi 4:30 aika. Saa nähdä kuinka käy:

Keväällä juoksentelin 2-4 kertaa viikossa ja kävin hyvin satunnaisesti salilla. Nyt kesällä kuin sain fillarin alle työmatkoihin, jonka ansiosta ehtii käydä aamulla teoriassa salilla. Pyrin silloin tekemään noin 30 min pikatreenin 3-5 viikossa riippuen miten pääsee ylös.

Ma 1.7.
Sali:muka kevyesti jalkoja, mutta meni jumiin silti, kun takana oli lähes kolmen viikon paussi n. 45 min lämmittelyineen.

Ti 2.7.
Sali:Olkapäät ja yläselkä n 45 min lämmittelyineen

Hölkkä:
Rauhallinen lenkki +lopussa 5x 20 s spurtit minuutin palautuksilla. 9,2 km/1:09(avh 7,33 min/km) Sykemittari jäi kotiin joten soittelin vanhemmat läpi, niin sai pidettyä vauhdin PPP-tasolla)

Ke 3.7.
Sali:
crostrainer 60 min kevyesti + jalkojen nosto/etuheilautus 24 kg kahvakuulalla kierto (3x15)

To 4.7.
Salilla:

Matolla juoksu 60 min
(kevyt 30 min + 20 min maraton vauhtia (6,15 min/km) + 5x20 s spurtti + 5 min jäähdyttely)
+ jalkojen nosto/etuheilautus 24 kg kahvakuulalla kierto (3x15)

Pe 5.7.

Lepo

La 6.7,

Lepo

Su 7.7.

Pitkä lenkki rauhallisesti 14,4 km/1:48 (avg 7:35 min/km)

Ma 8.7.

Työmatkat fillarilla yht. n 32 km

Kevyt lenkki + 5x20 spurtti 9,2/1:02 (avg 6:45 min/km) keskisyke 134 max 174
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

point

Viesti Point »

Ti 9.7.

Työmatkat 32 km

Sali: Olkapäät+rinta, vatsat/seläntaivutukset n 40 min

Sauvakävely!!! 3,8 km/48 min.
Tyttöystävä hommasi tarjouksesta sauvat, kun päätti ottaa itseään niskasta kiinni. Päätin sitten itsekin kokeilla ajatuksena, että se voisi olla hyvää palauttavaa liikuntaa. No, tuntui yhtä håmolta kuin näyttikin. Oli pakko mennä metsissä, ettei ketään vaan näkisi. Mutta voittaa tämä kuitenkin sohvalla löhöilyn.

Ke 10.7.

Työmatkat 32 km

Lenkki:

10 min verryttely + 25 min reippaasti (syke 155-160) 5,28 min/km + 3 min jäähdyttelyä kävellen + 4 min kovaa (syke 165-170) 4,30 min/km + 10 min jäähdyttely

To 11.7..

Työmatkat 32 km

Pe 12.7.

Työmatkat 32 km

La 13.7.

Lenkki:

Pitkä rauhallinen lenkki 14,5 km/1:40 h. avg 7 min/km. Syke keskim 135

Pyöräretki muksujen kanssa n 7 km

Su 14.7..

Sauvakävely 4,8 km/58 min. Toivotaan, että naisen kunto kasvaa nopeasti, sillä tahti on toistaiseksi aika raivostuttavan hiljaista.
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.
Kuvake
Point
etupotkija
Viestit: 6870
Lauteille: Tammikuu 2009

point

Viesti Point »

Ma 15.7.

Työmatkat 32 km

Sali:

Jalat

Lenkki:

Semi-kevyt lenkki 9,3 km/1:03 h Avg 6,47 min/km. Sykkeet: Avg. 141 max 154


Ti 16.7..


Työmatkat 32 km


Sali:

Olkapäät-rinta-ojentajat

Lenkki:

Lepo



Ke 17.7..


Työmatkat 32 km


Sali:

Selkä-hauis

Lenkki:


Kevyt lenkki + 5 x 20 s veto 9,56 km/1:05 Avg 6,47 min/km Sykkeet 136 max 164

To 18.7..


Työmatkat 32 km

Kotimatkalla kastui sen verran pahasti, ettei huvittanut tehdä illalla mitään. Päätin samalla, että pe menen bussilla töihin ja käyn töiden jälkeen kaupungilla syömässä/ ja lasillisella

Sali:

Lepo

Lenkki:

Lepo


Pe 19.7..

Bussilla töihin

Sali:

Lepo

Lenkki:

Lepo

La 20.7..

Piti lähteä Seinäjoelle lastenkutsuille, joten aamulla kello soimaan ennen kuutta ja lenkille heti alkuun. Tuli hyvä fiilis aamulenkistä

Kevyt pitkä lenkki 12,13 Avg 7,16 min/km Sykkeet 129 max 141

Sali:

Lepo

Lenkki:

Lepo

Su 21.7..

Kakun sulattelua…

Sali:

Lepo

Lenkki:

Lepo

Ma 22.7..

Sunnuntai iltaisin ei meinaa saada unta ajoissa, joten kuuden aamuherätys on aika tahmea. Päätin jäädä aamusalin sijaan juomaan parvekkeelle kahvia
Kotimatkalla taas sataa ripotti. Onneksi tyttöystävä oli laittanut saunan päälle. Osittain sen takia ei huvittanut lähteä lenkille.

Työmatkat 32 km


Sali:

Lepo

Lenkki:

Lepo

Ti 21.7..

Lenkillä ei sitten huvittanut yhtään. Tahmea ja ärsytti. Käännyin takaisin päin vartin jälkeen, join kotona alkoholittoman oluen ja söin suklaavanukkaan. Lapset olivat onneksi isällään, joten sain aikuisten laatu-aikaa. 


Työmatkat 32 km

Sali:

Olkapäät, rinta, ojentajat

Lenkki:

Lyhyt lenkki 4,7 km/0:32 h Avg 6:54 min/km. Sykkeet 130 max 143
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.

Seuraajat

Kuvake
Point