Miten uusia asiakkaita?

[Lasse Candé]

. Ehkäpä se on osa sitä samaa märkää unta kuin siinä kaupallistumisketjussa että raha vain yhtäkkiä ilmestyisi ja kaikki paranisi, kunhan vain liputetaan kaupallisuuden hyvyyttä.

Luulenpa, että märkää unta on ennemmin se, että yhteiskunta ikuisesti rahoittaisi yhteisestä kirstusta salivuoroja (i.e. kalliidenkin kiinteistöjen vapaata / tuettua käyttöoikeutta) tai myöntäisi ihan suoraan rahaa.

Olisin eri mieltä. Rahan ilmestyminen niinkuin siinä toisessa ketjussa, on kyllä unena huomattavasti märempi, kuin jo hieman sivuraiteensuuntainen pohdinta siitä miten paljon yhteiskunta tahtoo jatkossa tukea kansanterveyttä. Oikeastaan tuo pohdinta ei sinänsä minua ainakaan tämän ketjun kontekstissa kiinnostakaan, enkä ihan ymmärräkään mistä kyseinen vastakkainasettelu tuli.

Pointti oli että mitä enemmän "asiakasajattelua" seurassa, usein sitä enemmän asiakasajattelua myös harrastajassa. Harrastajasta tulee helposti palvelun vastaanottaja ja vetäjästä työntekijä/palveluntarjoaja. Ottamatta kantaa siihen onko tällainen kehitys miten laajalla pohjalla hyväksi, pohdinnan pointti oli että kuinkakohan moni mieltää itsensä tuollaisen kokonaisuuden osaksi ry:issään/tässä ketjussa?

Kaupallisuuden miettiminen on realismia ja tukia saavienkin (ei, en pidä urheilua ollenkaan huonoimpana verovarojen käyttökohteena) yhteisöjen kannattaa ainakin miettiä plan B:tä eli miten jatkuu, jos hanat menevät kiinni.

Kerrotko sinä siis tässä että seuroilla on taloudellisia realiteetteja?

[Mika]

Pitäisin melko epätodennäköisenä sitä, että niinkin hierarkkisissa harrasteyhteisöissä kuin kamppailulajit pääsääntöisesti ovat, harrastajat alkaisivat vaatimalla vaatia palvelua nähden itsensä tärkeimpinä kuin salin opettajat tai valmentajat. Tähän ei vaikuta se, puhummeko harrastajista vai asiakkaista.

[injunjack]

Mikalla on ruusuinen kuva kanssaihmisistään...

[Mika]

Voi olla.

Oikeasti kamppailulajit ovat aika primitiivisiä, joten jotain Yellow Bamboota ja muita turhakkeita lukuun ottamatta kyse on loppujen lopuksi jonkintasaoisesta väkivallasta. Sellaisessa seurassa on turha kukkoilla tai ilmantuu "hampaan paikkuuta ja muuta lääkärissä käyntiä" (joku muistanee yhteyden). Siihen en usko, että opettajista ja valmentajista alkaa yhtäkkiä tulla sellaisia ärsyttäviä liikuntakeskustätejä. Tissiposkeilu ei kuulu kamppailulajeihin, ei nyt eikä ikinä. Se nyt sitten taas ei tarkoita sitä, että ne harrastaja-asiakkaat pitäisi hakata maan rakoon ihan vain malliksi, kuten Suomessakin on Potkunkin keskustelujen perusteella joskus toimittu. Se on sitten jo sairasta ja kertoo mielenterveysongelmista. Kultainen keskitie vallitkoon.

[L.K.]

Kerrotko sinä siis tässä että seuroilla on taloudellisia realiteetteja?

Tämä tuntuu olevan monelle aika yllättävän vaikeaasti tajuttava asia. Johtanee juurensa juuri tuonne aikaan jolloin liki kaikki lajit toimivat kunnan tiloissa ja maksutkin olivat sen mukaisia.

[Lasse Candé]

Mikalla on ruusuinen kuva kanssaihmisistään...

+1

Vaikka asiaa puhuukin, pidän todennäköisenä että "asiakkuusajattelu" nostaa päätään enenevissä määrin harrastajien parissa. Uskon että enemmän siellä missä ovat asiakkaita ja vähemmän siellä missä ovat "suomalaistyyppisiä" jäseniä. Mutua tämä silti on, ei siinä mitään.

Jos Mikan pointti on että jäsenyysmuodolla ei ole tuon suhteen väliä, arvelen siis toisin. Toki riippuu myös vetäjistöstä kahdellakin tavalla... Vuorovaikutuksesta harrastajien kanssa ja siitä miten realiteetit vaikuttavat ulosantiin. Näkisin tuossa kaksi syytä siihen että eroa helposti tulee, vaikka olenkin nähnyt ammattilaisia joista ei käytännön tasolla juurikaan huomaa ns "rahanhimoa".

Uskoisin että monetkaan tällaiset eivät kutsuisi jäseniään asiakkaiksi, vaikka taloudellisesti katsottuna heidän roolinsa olisi täysin sama. Toisaalta "isot joukot sisään ja isot joukot ulos"-lajeihin tuo sana ehkä jo hieman paremmin sopiikin.

Kerrotko sinä siis tässä että seuroilla on taloudellisia realiteetteja?

Tämä tuntuu olevan monelle aika yllättävän vaikeaasti tajuttava asia.

No ei kai nyt sentään potkussa kuitenkaan, ketjussa jossa siihen on jo viitattu ja mikä kiinteästi liittyy taloudellisiin asioihin...
Kysymykseni pointti oli että mitä tuolla ajettiin takaa, kun en ymmärtänyt?

[L.K.]

No ei toki Potkussa varmasti, vaikkain eiköhän täälläkin ole lukijoina monia sellaisia "tavisharrastajia" kenelle ei ehkä ole niin yksinekertainen juttu tuokaan.

[Ile]

Oppilaat ovat asiakkaita. Sen ajattelun omaksuminen voi auttaa seurataloutta paljonkin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oppisisällöstä pitäisi mitenkään tinkiä.

Olisin taipuvainen uskomaan tuohon, samoin kuin siihen, mitä Mika sanoi tissiposkeilusta.

Jos katsotaan vaikka mitä personal trainer -bisneksessä, crossfitissä yms. tapahtuu, niin mun mielestä tämän keskustelun kannalta yksi keskeinen havainto on se, että ihmiset ovat paitsi valmiita sitoutumaan rankkaankin tekemiseen ja "kuriin", niin nykyään myös valmiita maksamaan siitä. Ei siis niin, että kun mä maksan, niin mä voin sitten löysäillä ja esittää vaatimuksia. Vaan että mä maksan siitä, että pääsen tekemään kurinalaisesti ja kokeilemaan rajojanikin fiksun ohjaajan opastuksella.

Se on tietysti oletettavaa, että siinä ohjauksessa täytyy olla jonkinlainen yksilöllinenkin ulottuvuus mutta se ei mun mielestä ole koskaan ollut ongelma minkään hyvin järjestetyn kamppailuopetuksen kohdalla.

Mulla muuten yksi tissiposkikermaperce-vaatimaantottunut-kamppailuaymmärtämätön espoolaistuttavaperhe laittoi jonkin aikaa sitten vilkkaan alle 10-v. poikansa harrastamaan erästä perinteikästä karaten tyylisuuntaa ja nyt se kaikki kurinalaisuus yms. on heille tosi kova juttu. Ja jonkinlaisella mutulla tuntuu, että he ja heidän kaltaisensa voisivat olla valmiita maksamaan siitä aika paljon enemmänkin. Ja kun nykyään kaikella pitää olla jokin "tarina", niin veikkaan, että nimenomaan perinnelajeilla voisi olla ihan hyviä näkymiä.

Ja esimerkiksi Niinikedon toiminta (oli herrasta tai hokutosta muuten mitä mieltä hyvänsä) on aika hyvä esimerkki juuri siitä, että pystytään tekemään kamppailubisnestä ilman että tarvitsee lähteä tissiposkeiluun tai tinkimään kovuudesta tai ylipäänsä tekemään kompromisseja sen varsinaisen sisällön suhteen. Ja siitä touhusta löytyy kyllä muutenkin ihan onnistuneita brändin rakentamisen elementtejä.

[Andy]

Minusta harrastaja ja asiakas eivät ole vaihtoehtoisia termejä vaan harrastajat ovat asiakkaita.

Seura tarjoaa jotain palvelua ja harrastajat maksavat siitä. Jos seura on aivan pienei niin homma voi mennä niin että tavallaan yhdessä kasataan rahat ja hommataan meidän porukalle vuorot. Mutta vähänkin isommassa toiminassa suurin osa porukasta vain käy treeneissä ja maksaa treenimaksut, kun taas muutama henkilö hoitaa seuran pyörittämisen.

Tämä ei periaatteessa poikkea yhtään liikeyrityksen toiminnasta. Seura myy jotain tuotetta (=treenit) asiakkaille (=riviharrastajat) ja sillä on työntekijöitä (=aktiivit) jotka saavat hommastaan palkkaa (=ilmainen treeni yms. edut).

[L.K.]

Minusta harrastaja ja asiakas eivät ole vaihtoehtoisia termejä vaan harrastajat ovat asiakkaita.

Seura tarjoaa jotain palvelua ja harrastajat maksavat siitä. Jos seura on aivan pienei niin homma voi mennä niin että tavallaan yhdessä kasataan rahat ja hommataan meidän porukalle vuorot. Mutta vähänkin isommassa toiminassa suurin osa porukasta vain käy treeneissä ja maksaa treenimaksut, kun taas muutama henkilö hoitaa seuran pyörittämisen.

Tämä ei periaatteessa poikkea yhtään liikeyrityksen toiminnasta. Seura myy jotain tuotetta (=treenit) asiakkaille (=riviharrastajat) ja sillä on työntekijöitä (=aktiivit) jotka saavat hommastaan palkkaa (=ilmainen treeni yms. edut).

Aika samaa mieltä kyllä. Enkä näe miten harrastajan kutsuminen asiakkaaksi tarvitsisi tarkoittaa sitä, että häntä kohdeltaisiin jotenkin eri tavalla. Kamppislajeissa hyvin suuri osa lähtee kuitenkin itse harrastajan sitoutumisesta ja halusta oppia sekä kehittyä. Ihan sama maksaako hän siitä 1eur vai 100eur, mutta jos nämä puuttuu, ei hänestä saada juuri mitään aikaan vaikka opettaja kohtelisi miten. Toki hyvä opettaja/ohjaaja myös yleensä innostaa ja kannustaa harrastajaa oppimaan, mutta itsehän se työ on kuiteknin pitkälti tehtävä.

[eliisa]

Itse olen asiakas-ajattelun kannalla. Jos halutaan kasvua (esim. sitä omaa salia) pitää sitä aktiivisesti hakea, ja mielestäni yritysmäisen ajattelun omaksuminen on paras tapa siihen - pitää esimerkiksi pystyä oikeasti veloittamaan ihmisiltä rahaa palveluista (=treeneistä jne.) edes murto-osa niiden arvosta - ei ohjaajan aika ja työkään ole ilmaista, ja vaikka hän ohjaisikin mielellään seuran hyväksi, hänen omaa ja seuran arvoa vähentää jos treeneistä ei kehdata pyytää mitään.

Suuri osa kamppailulajiseuroista myy palveluitaan naurettavan halvalla, joka ei tuo uskottavuutta eikä niillä rahamäärillä pysty ikinä kasvamaan. Monet seurat eivät esimerkiksi tee lainkaan kunnollisia budjetteja ja talous on ihan retuperällä, ja harjoitteluvuorot vuodesta toiseen huonoja. Tosin voihan siihen pari kertaa viikossa lepakkovuoroon olla ihan tyytyväinenkin. Itse en ollut.

Plus että kaikki käytännön asiat nyt ovat vain paremmin hoidettuja kun on painetta toimia ammattimaisemmin, ja vaikka kaikki lähteekin tietenkin treeneistä, ovat puitteet aika tärkeät - on eri asia treenata omalla salilla, vuorot voidaan pitää järkevinä aikoina ja voidaan tuoda opettajia muista seuroista ja ulkomailta. Puitteet, sijainti ja aikataulut jne. sitouttavat ihmisiä.

[Lasse Candé]

Minä en tietenkään tarkoittanut, ja tuskin injunjack:kaan, että kaikki taloudelliset ajat tulee ryssiä ja huonot vuorot eivät ole huono asia. Eikä oikeastaan hinnastakaan ollut kyse, kuten ei myöskään ammattimaisuudesta (huom ei ammattilaisuudesta).

Noilla asioilla ei ole automaattisesti yhteyttä "asiakas"-sanan käyttöön.

[DeusVult]

Kamppislajeissa hyvin suuri osa lähtee kuitenkin itse harrastajan sitoutumisesta ja halusta oppia sekä kehittyä. Ihan sama maksaako hän siitä 1eur vai 100eur, mutta jos nämä puuttuu, ei hänestä saada juuri mitään aikaan vaikka opettaja kohtelisi miten. Toki hyvä opettaja/ohjaaja myös yleensä innostaa ja kannustaa harrastajaa oppimaan, mutta itsehän se työ on kuiteknin pitkälti tehtävä.

Tämän takia opiskelijoitakaan ei yleensä mielletä oppilaitosten asiakkaiksi, vaikka he maksaisivatkin lukukausimaksuja.

Ry-toiminnassahan se harrastaja on yhdistyksen eli kerhon jäsen, joka saa halutessaan vaikuttaa kerhon toimintaan tai olla vaikuttamatta. Se maksu menee yhteiseen pottiin ja hyödyttää kaikkia kerhon jäseniä. Asiakas taas maksaa jostain tietystä palvelusta tai tuotteesta, ja odottaa tietysti saavansa rahalleen vastinetta. Häntä ei kiinnosta kuka hänen rahoistaan hyötyy ja millä tavalla, tärkeintä on että hän itse saa sitä mistä maksaa. Asiakas ei myöskään periaatteessa maksun jälkeen ole itse vastuussa mistään transaktion onnistumisessa - tavaran tai palvelun toimittaminen on yksin palveluntarjoajan vastuulla. Tämä noin niinkuin periaatteellisesti ei sovi yksiin tuon kanssa mitä LK sanoi, mutta käytännössähän on tietysti aika yks ja hailee mitä nimitystä siitä treeneissäkävijästä käyttää.

[L.K.]

Onhan se toki noinkin jos nyt oikein termistöllä kikkaillaan. Minustakaan ei ole väliä kumpaa termiä käyttää, tuskin se harrastaja pahastuu siitä.

Ehkä kyse on osaltaan siitäkin mielleyhtymästä, että asiakkaita ollaan jos käydään kaupallisella salilla ja harrastajia jos ry-pohjaisessa seurassa, maksoi se mitä maksoi?

[joksanen]

Mä uskon että nää on tällaisia itsesuggestiojuttuja. Heti kun alkaa kutsua harjoittelijaa asiakkaaksi, alkaa käyttäytyä eri tavalla häntä kohtaan.